Janin joulusoossi

Muinaisessa, modernissa akatemiassa oli annettu käsky, että koko uljas henkilökunta olisi laitettava lomautusuhan alle. Tämä vaade toteutettiin vaikeina aikoina Kukkosslovakian vallitessa järvenpäätyisen kylän käskynhaltijana. Muuan oppi-isä Jani, tuo matriisien mestari, vektorien veijari ja integraalien insinööri, ei pelännyt ollenkaan. Hän nauroi vain, kunnes tuo musta torstai koitti ja näki yli tuhannen pakenevan ihmismassan virtaavan pois akatemian areenoilta – kukin omalta lestiltään. Jani kaikessa viisaudessaan ei voinut käsittää tätä järjettömyyttä – hänen funktionsa derivaatan nollakohta oli viimein löytynyt, lakipiste. Tulkitessaan pyhiä Mysteerien Alun Opettavia Loitsuja eli MAOL-riimuja hän löysi omituisia kaavoja. Mutta nämä eivät olleetkaan mitä tahansa kaavoja – ne olivat sääntöjä, joiden mukaan luonto toimi. ”Ehkä näiden avulla voisin ymmärtää, mistä tämä hulluus oikein johtuu”, tuumi Jani. Kuitenkin hän ymmärsi tarvitsevansa apua niiden tulkitsemisessa suurelta, palkitulta luonnon gurulta. Säilyttääkseen viileän malttinsa Janin tulisi tehdä mystinen matka, lähestyä kohti maailmankaikkeuden ääretöntä, jossa kaikki kasvaa rajatta. Jani tiesi sen läheisyydessä olevan pienen pieni koto, Epsilonin kartano, jossa tämä guru asusti. Mutta kuinka ihmeessä Jani, tuo matriisien mestari, vektorien veijari ja integraalien insinööri, löytäisi Epsilonin kartanon? Hän tiesi vain, että hänen pitäisi mennä pisteestä A paikkaan B. Hän puhkui, puhisi ja naputti, kunnes napsahti. Suorin reitti on tietysti suora! Niinpä hän pihisi, puhisi ja napsautti sormiaan – hän oli löytänyt paikkavektorin uuteen Onnelaan!

”Johtaja Jani, hauska tavata, täällä juhlat vain jatkuu!” toivotti tuo suuri ja palkittu luonnon guru Pasi, ja näin teki Janin tervetulleeksi hänen Epsilonin kartanoonsa, jossa teho ja entropia vallitsivat. ”Kiva kun pääsit kinkereille”, jatkoi Pasi. Ennen kuin Pasi pääsi pidemmälle, joutui Jani tylysti keskeyttämään mestarin opit kysymyksellään: ”Mestari Pasi, mestari Pasi! Auta, auta, pyydän sua! Mistä tämä hullutus johtuu? Ken aukaisi portit helvetin? Ken loi nämä päivät lomautusten? Voitko sinä, oi mestari Pasi, ratkaista nämä MAOL-riimut ja antaa meille jumalaisen vastauksen?”. Pasi, tuo suuri guru, mietti hetken ja pohti kaksi. Sitten sanoi vastaukseks´: ”Voi sian nenä, älä minulta kysy! Kysy luonnolta, ja se vastaa sinulle onnistuneena kokeena. Niin se meillä tämä toimii.” Näin Pasi alkoi kiihdytellä EU-tuella omia hiukkasiaan. Kuitenkin oppi-isä Jani, tuo matriisien mestari, vektorien veijari ja integraalien insinööri, ei pelännyt ollenkaan. Hän nauroi vain ja vastasi: ”Minähän kysyin, mutta en saanut vastausta!” Samalla hetkellä Pasi pysähtyi kuin taikaiskusta. Hänen silmänsä lasittuivat, niistä valui kyyneliä. ”Eikö luonto vastannutkaan sinulle? Onkohan meillä tässä kommunikaatiossamme nyt jokin epäjatkuvuuskohta?” kysyi Pasi ääni väristen. Pasi raapi päätään hetken, kunnes hän muisti myyttisen huhun: ”Johtaja Jani, minulle on uskottu salaisuus. Akatemiassamme on olemassa vielä salattu, korkeampi taso. Siellä ei vallitse luonnontieteet, vaan se toimii ihan omilla periaatteillaan. En tiedä, mitä siellä tarkkaan ottaen tehdään, mutta heillä tuntuu olevan jotain tietoja siitä, kuinka nämä, mitä ne nyt olivatkaan, ihmiset käyttäytyvät, toimivat, kommunikoivat, ajattelevat. Luulin sen olevan tarua, mutta tämän järjettömyyden valossa en keksi muutakaan.” Jani kaikessa viisaudessaan ei voinut käsittää viisaan gurun lausuvan jotain tällaista; että todellisuuden ulkopuolella olisi jotain muuta, tämä ”korkeampi kerros”. Janilla ei ollut vaihtoehtoja, vaan hänen täytyi kasvattaa potentiaalienergiaansa tavoitellessaan kohti korkeuksia. Jani puhkui, puhisi ja napsautti sormiaan – ja ennen kuin hän varsinaisesti huomasikaan, paikkavektori vei hänet jo uuteen maailmaan. Pasin viimeiset neuvot olivat: ”Älä aja liian lujaa tai alat lihomaan!”. Ja niin tuo maanpäällinen guru laittoi vanhan CERN:n vinyylilevyn soimaan, ja jäi pyörähtelemään reaktanssin, resistanssin ja konduktanssin tahtiin.

Oli usvaista. Pitkin käytäviä soivat entisten unelmoijien, nykyisten tuomittujen valitus. Yksinäiset haamut vaikersivat, ja ne vaikersivat englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, ranskaksi… kenties jopa kiinaksi! Jani erotti vain satunnaisia sanoja. Yhtäkkiä hänen edessään oli täysin tuntematon mies, joka sanoi: ”Tervetuloa työmaalle!” Jani kysyi: ”Kukas se sinä olet?” Pauli vastasi: ”Hei, minä olen herra Pauli, mielenvaltija. Sinä puolestasi olet saapunut yliseen maailmaan, jumalten kerrokseen. Kuinka voin auttaa?” Jani kysyi kiusaantuneena: ”Ei kai meillä sellaista ylistä maailmaa ole…?” Pauli suutahtaa tuhahti ja vastasi: ”Kyllä on! Ja puhu käsitteillä! Sinun on päästävä noista naiiveista defenssikeinoistasi eroon, sillä vain oikealla coping-tekniikalla voit valaistua tuosta kehityskriisistäsi!” Jani, tuo matriisien mestari, vektorien veijari ja integraalien insinööri, oli oppi-isänä viisas, ja ymmärtämättä Paulin ystävällistä viestiä Jani kuitenkin ymmärsi olla suututtamatta mielenvaltijaa – kenties Paulilla olisi avaimet sellaisiinkin mielensopukoihin, jonne Jani ei edes tahtonut mennä. Jälleen kerran Jani risti kätensä ja aneli Paulia: ”Pauli hyvä, auta, auta pyydän sua! Mistä tämä hullutus johtuu? Ken on taustalla päivien lomautusten? Kerro, kerro, mielten mestari, kenen keho ja ajatus on niin kiero, mikä on se liero, miksi tämä vääryys sallitaan?” Pauli katsoi alta kulmien kasvoillaan Mona Lisan hymy, joka vääntyi zatopekmaiseksi virneeksi hänen alkaessaan valistaa Jania: ”Jani, maan matonen, siinähän se vitsi juuri onkin. Minä tunnen mielen ja sen sairaan kielen. Tätä systeemiä emme johda me, ettekä te, maan matoset. Organisaation ydin on siellä, josta musta surma sai aikanaan alkunsa, alisessa maailmassa. Jani, Faustoni, vaikka meillä jumalilla on se kaikki tieto, silti päätöksissä olemme yhtä voimattomia kuin tekin.” Ennen kuin Jani ehti kokonaan masentua, Paulin mieleen palautui eräs hyödykäs vinkki: ”Täällä oli muuan vanha tietäjä, joka kääntyi lopulta pimeälle puolelle. Hänellä voisi olla loitsuja, joilla voisit ymmärtää kristalliyötämme vähän paremmin. Hän, joka koki Vipusen kohtalon.” Toivon mukaan jo viimeistä kertaa Jani puhkui, puhisi ja napsautti sormiaan – paikkavektori oli löytänyt alisen maailmaan.

Alisessa maailmassa oli hirvittävän kuuma, ja siellä virtasi hapokas Tuonelan joki. Keskellä Tuonelan jokea oli saari. Jani ajatteli, ettei saarella varmasti voisi olla elämää, kunnes sieltä kuului ääni: ”Aivan totta, Jani-kulta! Ihminen ei ole saari, ellei se ole Suvensaari!” Jani hätkähtyi sijoilleen ja tuijotti saarella sojottavaa kaljua kuulaa – se oli pimeälle puolelle kääntyneen tietäjä Suvensaaren karvaton päälaki. Jani ei kyennyt sanomaan sanaakaan, kunnes Suvensaari huudahti: ”Hei, kiva nähä! Tahdotko nähdä minun lomakuvani?” Jani tiesi, että Suvensaaren kaltaisen tietäjän täytyi olla nero, vaikkei hänen vaarattoman boheemi ulosantinsa antanut niin välttämättä ymmärtää. Suvensaaren hyräillessä Riistäjän lakia Jani kysyi: ”Tietäjä Suvensaari, auta, auta, pyydän sua! Valaise minua tiedoillasi, kerro…” Ennen kuin Jani sai virkettään loppuun, Suvensaari kertoi: ”Sinä tahdot tietää, mistä tässä lomautusten päivissä on oikein kyse, eikö totta? Olen tehnyt näitä duuneja jo hyvin pitkään, minä tiedän kaiken. Kuten myös sen, että elämä on kärsimystä, ja se loppuu elämänjanon lopettamisella tai suklaa-addiktiolla.” Jani katseli hämmästellen, ja Suvensaari, suussaan suklaapatukka, jatkoi: ”Kuten tiedät, nämä lomautusten päivät ovat järjettömät. Niitä ei ratkaista lukemalla fysiikkaa, eivät edes kolmannen kerroksen jumalat osaa vastata siihen. Jos toinen provosoi, ei pidä ihmetellä, jos toinen provosoituu. Tartu siis sinäkin joulusoossiin, se on ainoa tapa helpottaa tätä tuskaa. Tuolla perällä asustaa koko alisen maailman kuumin piste, herra Marjaliesi. Siellä kiehuu tämä koko soppa.”

Ennen aikaakaan Jani löysi herra Marjalieden. Jani sanoi: ”Herra Marjaliesi, herra Marjaliesi! Täälläkö keitellään koko akatemian väkeä sekoittavat sopat?” Herra Marjaliesi vastasi: ”Kyllä! Minä yksin hallitsen valtakuntaani, sekä ylistä, alista että keskistä maailmaa! Ota sinäkin, toveri Jani, hörppy ja nauti päivistä lomautusten.” Jani maistoi lusikallaan Marjalieden soppaa ja hänet valtasi suunnaton onni. Ja niin oli Janin suuri arvoitus ratkennut – hän oli saanut joulusoossinsa, eikä kysellyt enää sen enempää typeriä.

Abiturientti Joonas Mustosen pakina lukion joulujuhlassa 20.12.2014.
Kuvalähde: Wikimedia Commons (Public Domain).

Alunperin kirjoittanut Joonas Mustonen




Jouluyö, tuskayö

Kuva: Jasmine Leppä

Kuva: Jasmine Leppä

Heti lokakuun loppuessa pimenevässä illassa alkaa kuulua kulkusten kilinää ja muita joulun ääniä. Aaveet ja zombit tungetaan laatikoihin odottamaan seuraavaa vuotta, ja ensimmäiset joulumainokset lähtevät pyörimään mediassa. Lopulta maailmaa ja Suomea uhkaa vain kolme asiaa: joulu, joulu ja joulu. Vuoden odotetuimmasta juhlasta on vuosi vuodelta tullut vain pahempi koettelemus, ja numeroiden lisääntyessä iässä kamaluus tuntuu nousevan vuosittain nopeammin kuin elintarvikkeiden hinta. Miksi?
[pullquote-left]Kun minä olin nuori ja elinvoimainen, joulua juhlittiin perheen ja lähisuvun voimin[/pullquote-left]Kun minä olin nuori ja elinvoimainen, joulua juhlittiin perheen ja lähisuvun voimin aamusta iltaan. Silloin syötiin hyvin, saatiin paljon lahjoja ja nautittiin joulupukin vierailuista. Eikä siinä kaikki: itse jouluaatto oli viikkojen, jopa kuukausien jouluvalmistautumisen huipentuma. Ennen lunta ja kylmyyttä tulivat joululaulut, lahjatoiveet, joulukuusen koristelu ja lisää joululauluja, ja niistä nautittiin, niitä itse asiassa odotettiin enemmän kuin kesälomaa. Joulu oli odotuksen huipentuma, josta lapset laskivat ajan. Ei ollut kesäkuu, vaan puoli vuotta seuraavaan jouluun.

Lapsuuden muistot on paketoitu ja kullattu, ja sellaisina haluaisin ne myös pitää. Ehkä joulun ideaa – lähimmäisten kanssa ajan viettämistä ja toisista välittämistä – ei ole enää samalla tavalla kuin lapsuudessa. Nykyään joulu tarkoittaa enemmänkin lahjojen ostoa, pankkitilin tyhjentymistä ja stressiä siivoamisesta ja koristelusta. Se mikä lapsille tarkoittaa asioiden saamista onkin aikuisille antamista. Joulu tulee liian usein, ja sen tuoma ilo jää usealta aikuiselta joulukiireiden keskellä kokematta.

[pullquote-right]Joulumieli leviää jo kohteliaisuudesta ja hyvistä teoista[/pullquote-right]Onko joulun taikaa enää siis olemassa muille kuin pikkuihmisille? On. Se on vain hautautunut syvälle kaupallisuuden ja turhuuden alle. Joulusta tulee heti parempi juhlapäivä, kun lahjoista stressaamisen lopettaa ja pyrkii siihen, että kaikilla olisi mukavaa. Pienet asiat voivat tehdä tutuille ja tuntemattomille – ja samalla itselle – joulun ilman lahjavuoria ja kauppoihin ahtautumista. Joulumieli leviää jo kohteliaisuudesta ja hyvistä teoista. Loppujen lopuksi kaikelta siivoukselta, puunaukselta ja hössötykseltä katoaa pointti, jos ne loppujen lopuksi toimivat tarkoitustaan, miellyttävää joulunviettoa, vastaan. Haastankin näin joulun alla kaikki muutkin jouluvihaajat uudistamaan ajatuksiaan. Joulua ei tarvitse vihata. Siitä voi tehdä itselleen miellyttävämmän kokemuksen alkaen joulun ajatuksesta.

Alunperin kirjoittanut Jasmine Leppä




Suvaitsevaisuusviikon kuvasatoa

Järki oli ikuistamassa #myösihminen -suvaitsevaisuusviikon kohokohtia kameralla.

Alunperin kirjoittanut Jonna Koskinen




Suvaitsevaisuusviikko huipentui rakkauden päivään

Suvaitsevaisuusviikon päätöstilaisuus alkoi samalla tavalla kuin koko viikko alkoikin: Järjen sivuillakin olevalla #myösihminen -videolla. Tilaisuutta juonsivat Hanna Kuusisto ja Sara Niemelä, jotka julistivat tämän joulukuisen perjantain rakkauden päiväksi. Rakkautta pyrittiin käsittelemään monipuolisesti, mutta kenenkään arvoja loukkaamatta.

Eduskunnassa käytiin tasa-arvoisen avioliittolain toinen ja ratkaiseva käsittely samalla, kun Areenalla muisteltiin ensimmäistä äänestystä. Anni-Leena Lempinen ja Vilma Olli kertoivat torin tunnelmista, kun tieto lain hyväksymisestä saapui: ”Olihan se sellainen fiilis, jota ei kyllä koskaan tule unohtamaan.”

Tilaisuudessa kuultiin useita hienoja musiikkiesityksiä. Iltapäivän avasivat Juudit Häsä, Ossi Laurila ja ”Rude”. Seuraavaksi Anna Rapinoja ja Eetu Riikonen esittivät kappaleet ”I Won’t Give Up” ja ”Wonderful Tonight”. Sitten kuultiin Veronika Salmion ja Johanna Hännisen tulkinta The Lumineersin kappaleesta ”Ho Hey”. Emma Korkka esitti Leona Lewisin ”Bleeding Love”:n ja lopuksi kuultiin Emma Rikkosen, Sonja Kallion ja Joonas Yli-Huhtalan esitys ”Kuussa tuulee”.

Marja-Liisa Lehtiniemi on hyvinvoinnin kannalla. Arkistokuva: Juudit Häsä.

Marja-Liisa Lehtiniemi on hyvinvoinnin kannalla. Arkistokuva: Juudit Häsä.

Areenalla puhui myös rehtori Marja-Liisa Lehtiniemi. Rehtorin mukaan oppilaitoksessa tulisi huomioida yhtäläisesti kaikenlaiset vähemmistöt, ja Lehtiniemi toivoo lisää hyvinvointia. Myös oppilaskunnan patonkilahjakorttikilpailun voittajat julistettiin – sosiaaliseen mediaan kertyikin monia #myösihminen -aihetunnisteella varustettuja kilpailukuvia. Valkokankaalle heijastetui koko tilaisuuden ajan Oiva Kumpulaisen kuvasarja ”Tasa-arvoinen rakkaus”.

Alunperin kirjoittanut Aliisa Rantanen




Kolmannen sukupolven verkko-Järki

Päätimme uudistaa ulkoasuamme joulun ja uudenvuoden kunniaksi. Tälläinen on uusi Järki, jo 8. vuosikertaa ilmestyvä opiskelijalehti.

Pitkän ja kahvintäyteisen koodausmaratonin jälkeen Järki on viimein täällä taas. Sivujen uusi ulkoasu on syntynyt viikonlopun ja maanantain aikana lehden päätoimittajan Henry Hedborgin ja uuden teknisen tuottajan Joonas Valjuksen yhteistyönä.

Uudessa asussaan lehden on tarkoitus muuttua entistä modernimmaksi – lukukokemuksen hioutuessa samalla huippuunsa. Uutta ovat sivujen ulkoasun lisäksi aihetunnisteet, parempi hakutoiminto, taitto ja viimehetkillä mukaan saadut tekniset lisäykset. Mutta on tuohon tullut jo töitäkin paiskittua, eiväthän sivustot itsestään synny. Järkikin sen sanoo.

Projekti alkoi jo viime viikon perjantaina ja kesti aina varhaiseen tiistaiaamuun saakka viimeisiä muokkauksia tehdessä. Matkaan mahtui paljon erroreita ja tiedostokatoja… jännitystä ei siis puuttunut. Mutta tulos on meidän mielestämme sen arvoinen.

[pullquote-right]”Järki ansaitsee järkevät puitteet.”[/pullquote-right]”Meitä on tänä vuonna lehtikurssilla niin hyvä ja osaava porukka, että oli vain ajan kysymys, milloin tähän nykyiseen muotoon päädytään. Syksyllä oli kiire saada uusi sivusto jaloilleen, ja itse rakenteeseen ja ulkoasuun ei voitu panostaa silloin tarpeeksi”, selostaa päätoimittaja Hedborg. ”Johan järkikin sen sanoo, että Järki ansaitsee järkevät puitteet. Lehteä on sen verran mainostettu ja ihmiset ovat sen tekoon panostaneet, että haluamme sivustosta tietenkin hyvän.”

Kysymyksiä, kehuja, valituksia uudistukseen liittyen? Osallistu keskusteluun alla olevassa kommenttikentässä!

MITÄ UUTTA?

– Nappulat juttujen jakamiseen Facebookissa, Twitterissä, Google Plussassa ja Pinterestissä
– Monimediaisempaa sisältöä tukevat puitteet
– Aihetunnisteet yhä suuremmassa roolissa
– Etusivun rullattava juttukaruselli
– Erinomaisesti eri päätelaitteisiin mukautuva ulkoasu

Alunperin kirjoittanut Henry Hedborg ja Joonas Valjus




Tasa-arvoinen rakkaus: Balance

Balance (2014) © Oiva Kumpulainen / St.Laurentius
Mallit: Eetu Lehmusvaara ja Mico Budde

#myösihminen – Suvaitsevaisuusviikko Järvenpään lukiolla 8.-12.12.2014. Lue lisää…

Alunperin kirjoittanut Oiva Kumpulainen




Maahanmuuttaja tai Suomessa syntynyt: ihmisiä kaikki

Mitä maahanmuuttajista tulee mieleen? Pakolaisia, jotka elävät sosiaaliturvan tuella tai kiusaavat paikallisia viemällä näiden työpaikat ja naiset? Näin voisi ehkä ajatella kyyninen syntysuomalainen. Oikeasti maahanmuuttajat eivät juuri eroa niistä, jotka ovat alun perin syntyneet Suomessa.

Väestöliiton mukaan työn ja opiskelun takia tulevaa maahanmuuttoa tapahtuu eniten ja toiseksi eniten maahanmuuttajia tulee perhesiteiden, kuten avioliiton kautta. Humanitäärisin syin tulevia maahanmuuttajia oli vuonna 2011 koko summasta vain noin kahdeksan prosenttia.

Kun ensimmäiset maahanmuuttajat tulivat 1970-luvulla, harva oli nähnyt valtaväestöstä poikkeavan näköisiä ihmisiä. Vielä 1990-luvulla oli suomalaisia, jotka eivät olleet ikinä nähneet tummaihoista ihmistä. Nyt 2010-luvulla, eri etnisiin ryhmiin kuuluvia ihmisiä asuu ympäri Suomea ja maahanmuutto on moninaistanut suomalaisuutta. Nykyään myös monet niistä, jotka eivät täysin ulkonäöltään sopeudu ”normaalisuomalaiseen” muottiin, voivat hyvin olla täysin suomalaisia, he ovat voineet syntyä, kasvaa ja käydä koulunsa täällä. Toisaalta maahanmuuttaja voi olla kotoisin esimerkiksi toisesta pohjoismaasta eikä häntä voi ulkonäöllisesti erottaa muista suomalaisista. Alfonso Padilla, yksi ensimmäisistä Suomeen tulleista maahanmuuttajista, kiteyttää asian Iltalehden (Iltalehti 5.10.2013) haastattelussa:

– Hiukseni ja viikseni olivat silloin vielä tummat. Kun liikuin kadulla, monet tuijottivat minua ja osoittivat sormella. Nykyään Vuosaaren yöbussissa puolet meistä on muualla syntyneitä.

Millaisia suomalaiset ovat maahanmuuttajien näkökulmasta?

Haastattelin kolmea maahanmuuttajaa saadakseni erilaisia näkemyksiä niin siitä, miten he ovat Suomeen päätyneet kuin siitä, miten sopeutuminen tänne on sujunut. Lisäksi pyysin erästä lukiolaistamme jakamaan tarinansa siitä, miksi hän on muuttanut Suomeen ja kuinka elämä erilaisessa kulttuurissa on sujunut.

[hr]

[column size=”one-half”]

Mistä olet kotoisin ja mistä syystä muutit Suomeen?

Sevda Aliyeva: Olen kotoisin Azerbaidzanista ja muutin Suomeen työn perässä.
Mandy Man: Kotimaani on Hong Kong. Tulin Suomeen, koska menin naimisiin mieheni kanssa joka asuu ja työskentelee Suomessa. Olimme vanhoja tuttuja ja tapasimme uudestaan, kun hän oli tullut takaisin Hong Kongiin lomailemaan vuonna 1998. Kävimme ulkona ja menimme melko nopeasti naimisiin. Muutimme Suomeen ja olen siitä lähtien asunut täällä.
Nigel Keane: Olen kotoisin Irlannista ja muutin Suomeen, koska vaimoni on täältä kotoisin ja halusi muuttaa tänne ja kaipasin itsekin Suomea.

Mikä on synnyinmaassasi paremmin kuin Suomessa ja toisin päin?

Sevda Aliyeva: Synnyinmaassani ihmiset ovat paljon sosiaalisempia ja suhteet sukulaisiin ovat paljon läheisempiä. Suomessa taas on hyvät mahdollisuudet työllistyä ja saada hyvää koulutusta.
Mandy Man: Hong Kongissa on kätevämpää, sillä se on pieni maa ja melkein kaikki kaupat ja ravintolat ovat auki koko päivän. Jos tuntee itsensä nälkäiseksi keskiyöllä, siellä on silti monia vaihtoehtoja ruokapaikaksi! Suomessa taas ei ole yhtään ilmansaasteita, parasta on raikas ilma ja toiseksi parasta ovat suomalaiset, he ovat todella mukavia ja auttavaisia.[/column]
[column size=”one-half” last=”true”]Kolmas on koulutusjärjestelmä verrattuna Hong Kongiin, oppilailla on täällä enemmän vapaa-aikaa ja vähemmän paineita.
Nigel Keane: Suomessa on paremmat koulut ja Suomi on muutenkin useita maita turvallisempi. Irlannissa ihmiset ovat paljon sosiaalisempia ja ystävällisempiä kuin Suomessa ja Irlannin maisemia ja ravintoloita kaipaa Suomessa.

Mikä koulutus sinulla on ja oletko saanut Suomesta koulutustasi vastaavaa työtä?

Sevda Aliyeva: Minulla on yliopistokoulutus, olen opiskellut kotimaani yliopistossa lääkäriksi ja olen saanut töitä Suomesta. Tällä hetkellä työskentelen sairaalassa lääkärinä ja olen erikoistunut sisätauteihin. Tämä kaikki on kuitenkin vaatinut minulta paljon työtä, sillä mitään ei elämässä saavuteta helpolla. Kaiken eteen on tehtävä työtä: minun piti ensin opetella suomen kieltä, joka on täysin erilainen kuin oma kieleni. Pitää vain uskaltaa ottaa haasteita vastaan.
Mandy Man: Hong Kongissa ensimmäinen työni oli Cathay Pacific Airlinesilla hotelli- ja ryhmämatkatoiminnan esimiehenä kuuden vuoden ajan ja viimeksi työskentelin Dragonairilla lentoemäntänä. Naimisiinmenon ja Suomeen muuttamisen jälkeen olen saanut kaksi poikaa joista pidän huolta, en puhu suomea hyvin ja olen jo melko vanha, minkä takia minun olisi vaikeaa löytää työtä täältä Suomesta.
Nigel Keane: Suoritin Irlannissa peruskoulun ja Suomessa perustin oman rakennusfirmani ja olen saanut hyvin töitä.[/column]

Kuva: Aliisa Rantanen

Kuva: Aliisa Rantanen

Maahanmuuttajia on lähempänä kuin luuletkaan

Hei, olen Rhesa ja käyn Järvenpään lukiota kolmatta vuotta. Olen kotoisin Virosta ja olen asunut Suomessa kolme ja puoli vuotta. Muutin Suomeen vuoden 2011 kesällä ja aloitin yhdeksännen luokan täällä. Muutin tänne osaltaan siksi, että perheeni oli aikaisemmin muuttanut töiden takia tänne, mutta osaltaan siksi, että koin kutsun tulla. Perhepiirissäni on ollut paljon suomalaisia ystäviä, mutta kieli ei ole silti tarttunut. Pitää paikkansa, että kielen oppii vain sitä puhumalla. En ole kertaakaan katunut muuttopäätöstä.

Vaikka Viro ja Suomi ovat hyvin läheisiä kieliä, on kulttuureissa kuitenkin paljon eroja. Mielestäni tähän yhteiskuntaan on vaikea sopeutua. Täällä kaikki liikkuu todella hitaasti liikenteestä postin saapumiseen tai asioiden ajamiseen Kelassa. Ihmiset ovat täällä rauhallisia eikä heillä ole mihinkään kiire, siksi näköjään myöhästyminen on myös yleistä. Tämä oli shokki. Lopulta aloin ymmärtää, miten elämä pyörii täällä. Vapaa-aikaa tuli huomattavasti lisää, enkä osannut tehdä sillä mitään. Olen tottunut tekemään paljon töitä ja olemaan kiireinen. Minulla on tiukka aikataulu ja työskentelen koulun ohessa. Yritin ymmärtää, että elämästä voi nauttia. Aina ei tarvitse olla kiire.

Toiseksi huomasin, että ihmiset eivät ole niin avoimia. Läheistä ystävyyttä on vaikea kehittää, koska jos on liian avoin, se usein tulkitaan väärin. On myös aiheita joita yritetään välttää, jos ei olla kovin läheisiä ystäviä.

Kielen opin kuitenkin aika nopeasti. Kielioppivirheitä kuitenkin riittää. Nyt jopa ajattelen suomeksi ja usein en enää tiedä, onko sana viroa tai suomea. Tykkään erityisesti Suomen koulujärjestelmästä, koska se jättää paljon valinnanvaraa oppilaille tarjoamalla erilaisia kursseja ja on hyvin käytännöllinen. Virossa pidetään kiirettä, opitaan teoria ja päivät ovat melko pitkiä. Suomen lukion koulujärjestelmää voisi verrata ehkä Viron yliopistoon, jossa voi itse päättää mitä opiskelee ja valintoja riittää.

On ollut hetkiä jolloin ajattelen, että kuka minä nyt oikein olen. En osaa enää hyvin viroa eikä suomea. Minä olen kuitenkin matkailija tässä maailmassa. Yritän siis nauttia tästä hetkestä ja ottaa kaikkien paikkojen hyvät puolet ja oppia huonommista. Kun on itse avoin, ei mikään voi estää pyrkimästä eteenpäin.

On rikkaus tuntea enemmän kulttuureja kuin vain sen oman. Sen kautta alkaa arvostaa omaa kulttuuria ja näkemään, missä on kehittymisen varaa.”

#myösihminen – Suvaitsevaisuusviikko Järvenpään lukiolla 8.-12.12.2014. Lue lisää…

Alunperin kirjoittanut Aliisa Rantanen




Suomen GGGG

Tasa-arvoliikkeet synnyttävät uutisotsikoita. Kuva: Wikimedia Commons (CC).

Tasa-arvoliikkeet synnyttävät uutisotsikoita. Kuva: Amnesty Finland / Wikimedia Commons, CC BY 2.0.

Erilaiset tasa-arvoliikkeet ovat aina ihailtavan siistejä. Niistä syntyy simppeleitä uutisotsikoita, niiden kanta on suoraviivainen, ja niiden vastustamiseen saa käyttää niin paljon järjenvastaista mielikuvitusta kuin sielu sietää mielipiteenvapauden nimissä. Niistä seuraava taistelu on jokaista peruspulliaista inspiroivaa, koski tavoite heitä itseään tai ei, ja kaikille osallistujille jää syvä hyvänolon tunne, kun on näyttänyt olevansa käypä ihminen. Sitten kun yksi tavoite on saavutettu, voidaan taputtaa itseään olalle ja alkaa odottaa pääsyä taivaaseen. Maassa on rauha ja ihmisillä hyvä olla.

[pullquote-right]Totuushan on, että tasa-arvoa ei saavuteta yhdellä lailla, vaikka siltä se saadaan helposti kuulostamaan.[/pullquote-right]Olen itse tietysti tasa-arvoisen avioliittolain kannattaja, sillä päässäni on aivot, enkä koe itseäni elämänmuotona paremmaksi kuin muita. En siis kritisoi itse kampanjaa, vaan sen vastaanottoa. Totuushan on, että tasa-arvoa ei saavuteta yhdellä lailla, vaikka siltä se saadaan helposti kuulostamaan. Niin kauan kun tasa-arvoisesta avioliitosta puhutaan ”homoliittona” ja sitä vastustetaan Raamattu kädessä, voidaan todeta, että Suomen kansa – tai ainakaan iltapäivälehtien toimittajat – eivät ymmärrä mistä lakimuutoksessa on oikeasti kyse.

Heteroseksuaalisuus on ihan hauska juttu. Sen avulla tehdään kuulemma lapsia ja pidetään maapallo ylikansoitettuna. Sillä saa myös siistejä etuja yhteiskunnassa, kuten vanhempien tinkimättömän rakkauden ja oman elämäntyylin näkemisen kaikessa mediassa, minkä kykenet suodattamaan. Siksi kai cis-sukupuolisia heteroita ei voi syyttää siitä, että he eivät kykene samaistumaan lgbtq-ihmisten tunteisiin. He eivät myöskään välttämättä koskaan koe sitä yhtä päivää, kun jokin viimein napsahtaa paikoilleen ja oman identiteetin löytäminen on hieman entistä lähempänä. Siksi tietyt nimikkeet ovat niin tärkeitä. Ne on ennen kaikkea keksitty yksilön oman identiteetin ilmaisemista ja samankaltaisten ihmisten löytämistä varten.

[pullquote-left]
Seksuaalivähemmistöihin kuuluu niin monia eri identiteettejä, että homo-sanan käyttö on suorastaan laiskuutta.
[/pullquote-left] Sitten mediassa sanotaan ”homoliitto”. Ymmärrän kyllä, että suomen kieli on tönkköä ja ikävää, mutta journalisteilta odotan aina hieman enemmän. Pienen vaivan näkeminen tekisi jo ihmeitä. Sanaa ”homo” käytetään toki yhteisön sisällä niin sanottuna sateenvarjoterminä useille identiteeteille, sillä se on kaikista tunnetuin – ja lyhyt. Erona on kuitenkin se, että kun sitä käyttää heteroseksuaalinen ihminen, siitä tulee kuin apupyörät polkupyörään, kun on jo oppinut ajamaan. Seksuaalivähemmistöihin kuuluu niin monia eri identiteettejä, että homo-sanan käyttö on suorastaan laiskuutta. Se myös aktiivisesti pyyhkäisee monien ihmisten olemassaolon maton alle etuoikeutettujen helpottamiseksi, mikä muistuttaa turhan paljon kaapissa elämistä. Jos vaiva sanojen ”tasa-arvoinen avioliittolaki” käyttämiseen on liian suuri, voi syyttää Mikael Agricolaa liian hankalan kirjakielen kehittämisestä.

Ylpeyteni suomalaisia kohtaan on kuitenkin ollut yllättävän korkealla viime aikoina, ehkä sen takia, etten lue nettiartikkeleiden kommenttipalstoja. Tasa-arvoisen avioliittolain eteneminen on suuri askel meille takapajuisille tekokristityille, vaikka Päivi Räsänen väittäisi mitä. Näyttää siltä, että Suomi olisi ehkä valmis avaamaan sydämensä kaikenlaisille ihmisille demokratian ja reippaiden kansalaisten avulla. Hauskaa olisi vielä, jos kansa jatkaisi tämän kampanjan fiilistä myös lain mentyä läpi. Sillä lgbtq-nuorten turvallisuuden ja elämänlaadun pitäisi olla tärkeämpää kuin vanhojen heteropoliitikkojen tunteiden, oli tilanne mikä tahansa.

#myösihminen – Suvaitsevaisuusviikko Järvenpään lukiolla 8.-12.12.2014. Lue lisää…




Eriarvoisina samanarvoisella koulutiellä

Kun katsoo Suomea ulkopuolelta, perheiden välillä ei ole suuria varakkuuseroja. Kuitenkin tarkemmin tarkasteltuna erojen ääriviivat piirtyvät esiin: siinä missä yksi tuo kirjat kouluun kangaskassissa, toisen käsivarrella keikkuu designlaukku. Kuinka paljon vaikutusta sillä onkaan kumpi olalla roikkuu?

Kun katsoo koulumme parkkipaikalle, voi nähdä mopoautoja noin 90 000 euron edestä. Sieltä löytyy myös kalliita autoja sekä mopoja. Silti suurin osa tulee apostolinkyydillä kouluun. Kun lähtee etsimään omaa takkiaan naulakosta, takkimerestä voi löytää takkeja laidasta laitaan. Onko näillä ulkoisilla asioilla kuitenkaan väliä?

Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että perheen huono rahatilanne voi vaikuttaa negatiivisesti nuoren hyvinvointiin, kehitykseen sekä oppimiseen. Nuori voi kokea olevansa huonompi kuin muut, kun hän ei esimerkiksi pysty osallistumaan koulun maksullisiin retkiin tai harrastamaan jotain mitä haluaisi. Taloudellisesti vaikeassa tilanteessa olevan perheen lapset joutuvat usein kantamaan huolta ja murhetta perheen rahatilanteesta. Sillä on väliä.

Perheen rahatilanne vaikuttaa aina lapsiin, oli se millainen tahansa. Se, miten nuori kokee rahan arvon, riippuu täysin oman käyttörahan määrästä. Totta on sanonta: raha ei tuo onnellisuutta, mutta onnettomuutta se poistaa.

Näin joulun tullessa haastan kaikki jakamaan joulumieltä. Käy viemässä siistit vaatteesi tai lelusi Pelastusarmeijan Joulupadoille! Jos ei muuta annettavaa löydy, niin lahjoita rahaa. Järvenpään Janne-kadulta löydät lähimmän Joulupadan 17.-23.12.

#myösihminen – Suvaitsevaisuusviikko Järvenpään lukiolla 8.-12.12.2014. Lue lisää…

Alunperin kirjoittanut Aino Kosunen




Homo ei ole haukkumasana

”Senkin homo!”

Sana homo on jatkuvasti pinnalla puhuttaessa seksuaalivähemmistöjen asemasta, ja se on tietenkin äskettäin mainittu monia kertoja tasa-arvoista avioliittolakia koskevissa argumenteissa. Minussa sana ei aiheuta sen kummempia tuntemuksia, mutta esimerkiksi kansanedustaja Timo Soini (ps) sylkee sen suustaan kuin se olisi myrkkyä. Myös joidenkin nuorten keskuudessa sanalla homo vaikuttaa olevan negatiivinen kaiku.

Olen monesti ollut sivustaseuraajana tilanteessa, jossa homoa on käytetty haukkumasanana. Yleensä  kyseessä on ollut yläasteikäisten nuorten porukka, jossa tyhmyys on vanhan sanonnan mukaan tiivistynyt; hieman erilaisen näköisen pojan kulkiessa ohi porukassa on alkanut supina, josta on erottunut lause: ”Katso kuinka homon näköinen.” Hetken päästä joukon rohkein – ja röyhkein – on avannut suunsa ja ilkkunut: ”Homo!” Usein poika on ollut huolitellun näköinen, pukeutunut erikoisesti (siististi ja asiallisesti pukeutuminen tuntuukin olevan tämän ikäisten keskuudessa outo ilmiö) tai näyttänyt ”normaalia” naisellisemmalta, mutta hän on voinut olla myös aivan tavallinen huonoryhtinen lökäpöksy.

[pullquote-right]
Miksi homo on negatiivinen sana? Onko homous muka väärin tai paha asia?[/pullquote-right]

Äskeinen esimerkki on melko kärjistetty, mutta vähempikin pistää vihaksi.  Olen usein nähnyt kahden pojan nahistelevan leikkimielisesti keskenään ja toisen ärähtävän: ”Senkin homo!” Hän ei varmaankaan ole yrittänyt tosissaan loukata kaveriaan, mutta jos minä olisin ollut tuo kaveri, olisin pahoittanut mieleni. En siksi, että loukkaantuisin jonkun kutsuessa minua homoksi, vaan siksi, että sen sanan käyttäminen haukkumiseen on aivan älytöntä. Miksi homo on negatiivinen sana? Onko homous muka väärin tai paha asia? Ei.

Rakkautta ei kuulu väheksyä

Homon käyttäminen haukkumasanana on minusta loukkaavaa, sillä se kertoo yleisestä sivistymättömyydestä ja  homoseksuaalisuuden väheksymisestä. Millä perusteella homoseksuaalisuus on esimerkiksi heteroseksuaalisuutta alempiarvoisempi tai huonompi asia, ja oikeuttaa sen väheksymiseen? Ei millään perusteella, sillä kaikki ovat ihmisinä yhtä arvokkaita ja tärkeitä, kohdistuvat heidän seksuaaliset halunsa sitten miehiin, naisiin tai jonnekin siitä väliltä. Homo tarkoittaa ihmistä, jota kiinnostavat romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä hänen oman sukupuolensa edustajat, ei typerystä. Homous ei ole vamma eikä huono piirre. Se on rakastamista, eikä rakkautta kuulu väheksyä. Rakkaus on hyvää, kaunista ja arvokasta kaikenlaisissa suhteissa. Jokaisella on oikeus saada rakastaa toista ihmistä kohtaamatta väheksyntää.

[pullquote-right]Olin työharjoittelussa ala-asteella, missä kuulin kakkosluokkalaisten haukkuvan ja pilkkaavan toisiaan homoiksi. Kun kysyin heiltä, mitä se tarkoittaa, vastaus oli epäröivä ”emmä tiiä”.[/pullquote-right]

Kasvaako homottelijasta homofoobikko?

Lukiossa en ole onneksi kohdannut tällaista käytöstä. On erittäin fiksuja ja vastuullisia lukiolaisia, ja sitten on niitä, jotka ovat juuttuneet jollekin aiemmalle älylliselle tasolle, mutta on hienoa nähdä, että siitä lapsellisuudesta, jonka homoksi haukkuminen osoittaa, on päästy eroon. Ilmiö tuntuukin olevan vahvin yläasteikäisten ja ala-asteen vanhimpien oppilaiden, erityisesti poikien, keskuudessa. On sääli, että kaupan kulmalla syljeskelevä 13-vuotias sossupummin alku huutelee ohikulkijoiden perään ”Painu vittuun, homo!”, mutta vielä huolestuttavampaa on pienten poikien harrastama homottelu. Olin työharjoittelussa ala-asteella, missä kuulin kakkosluokkalaisten haukkuvan ja pilkkaavan toisiaan homoiksi jatkuvasti. Kun kysyin heiltä, mitä se tarkoittaa, vastaus oli epäröivä ”emmä tiiä”.

Jos pikkulapset oppivat käyttämään homoa haukkumasanana, tarkoittaako se, että he myöhemmin suhtautuvat homoseksuaalisuuteen ja muihin seksuaalivähemmistöihin yhtä väheksyvästi?

#myösihminen – Suvaitsevaisuusviikko Järvenpään lukiolla 8.-12.12.2014. Lue lisää…

Alunperin kirjoittanut Vilhelmiina Virtanen