Arkisto: helmikuu 2017

Maailmalle!

Sosiaalisen median kautta voimme nähdä, mitä joku tekee juuri nyt esimerkiksi Australiassa tai Atlantin toisella puolella. Meidän ei enää ole pakko (fyysisesti) matkustaa nähdäksemme millaista elämä on muualla. Matkustamisesta saa kuitenkin aina uniikilla tavalla tunteen vapaudesta ja arvaamattomuudesta. Yksin tai yhdessä reissaamalla oppii uusia asioita omasta itsestään sekä ympäröivästä maailmasta.

Järkikuvia 4/vko 7

Järvenpään lukiossa myös ykkösluokkalaiset pääsevät osallistumaan penkkaripäivän juhlahumuun. Ykkösten traditioksi on muodostunut abigaalan jälkeinen juhlasiivous.

Kohti tuntematonta

Muutos tarkoittaa prosessia, jonka aikana jokin tulee toisenlaiseksi kuin se oli. Elämässä ollaan jatkuvassa muutostilassa, huomasi sitä tai ei.

Päätoimittajan taival – Aliisa Rantasen tarina

Aliisa Rantanen aloitti Järjessä toimittajana vuoden 2014 lopussa ohjaavan opettajan, Marjaana Svalan innostamana. Ei mennyt aikaakaan, kunnes Rantanen aloittikin jo operatiivisena päätoimittajana. Vuoden loppuun mennessä päätoimittajan pesti oli siirtynyt kokonaan hänelle.

Järkikuvia 3/vko 6

Tällä viikolla sai alkunsa kuvataiteen, musiikin ja englannin opiskelijoiden yhteinen Italia-projekti, jonka aiheena tänä vuonna on tarina. Matkan kulkua voi seurata projektin blogista.

Osallistu Järjen tekoon vieraskynäilemällä!

Mikä tänään mietityttää? Onko välipala-automaatti tukossa tai bussit myöhässä? Oletko kirjoittanut äikän kurssille maata järisyttävän mielipidekirjoituksen, joka on jättänyt opettajankin haukkomaan henkeä? Onko jossakin lukiomme käytännössä parantamisen varaa? Kerro se meille!

image_pdfimage_print