“Vitsi päivässä karkottaa kaamoksen.” Näinhän se sanonta menee, eikö? Tällä kertaa kaamosta ei karkotettu vitseillä, vaan oppilaiden luomilla taidokkailla musiikkiesityksillä, joita nähtiin kahden päivän ajan Areenalla.

Jo perinteeksi muodostuneet Kaamoksen karkottajaiset pidettiin tänä vuonna torstaina 16.11 ja perjantaina 17. 11 juuri ennen koeviikon alkua. Lavalla nähtiin upeita muusikoita uusista tulokkaista koulussamme hyvin tunnettuun Läikky-orkesteriin saakka.

Tänä vuonna tapahtumaa juonsivat Henna Vainio ja Sanni Vallin

Kaamoksen karkottajaiset alkoivat torstaina seesteisissä tunnelmissa. Koko tapahtuman avasi 17C -luokan lauluyhtye hienosti esitetyllä kappaleellaan “Imagine”.  Muita kuultuja balladeja olivat muun muassa Assin laulama ja Jasminin säestämä “State of Mind” sekä Elmalinin, Valentinin, ja Venlan versio kappaleesta “A Thousand Years”. Myöhemmin iltapäivällä balladilinjalla jatkoivat vielä Sandra, Toni, Venla, Jyry ja Sakke Paula Vesalan kappaleella “Tequila”.

“If I go I’m going” -kappaleen esittänyt Leo Salmio kertoo kyseisen tapahtuman olevan mukava piristys marraskuiseen pimeyteen. “Oppitunneilta poispääsemisen lisäksi Kaamoksen karkottajaisissa on yleisesti paljon laadukasta ja hyvin harjoiteltua musiikkia, jota on mukava kuunnella”, sanoo Leo. “Tänä vuonna on mukava päästä itsekin esiintymään”, hän vielä lisää.

Perjantaina nähtiin vielä lisää loistavia esityksiä, kuten Läikky-orkesterin ja Leo Salmion hieno tulkinta kappaleesta “Autumn leaves”.

Kaamoksen karkottajaiset huipentui Läikky-orkesterin fantastiseen potpuriin, jossa he esittivät yhdistelmän monista eri Muumilaakson lauluista. Tämän mahtavan lopetuksen jälkeen opiskelijat palasivat luokkiinsa piristyneinä ja virkeinä kuin muumit laaksoonsa. Kaamos oli jälleen kerran karkotettu!

Tapahtuma oli kokonaisuudessaan virkistävä ja energisoiva näin synkkien alkutalven päivien keskellä. Kysellessäni ystäviltäni mielipiteitä Kaamoksen karkottajaisista monet sanoivat sen olevan kiva tapa muuttaa tavallista arkipäivää ja luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta kouluumme. Mainostamista voisi ensi vuonna tehostaa, sillä osa ei silti tuntenut tapahtumaa nimen perusteella.

Alunperin kirjoittanut Sofia Zamora ja Elsa Helovuo

Urapäivä stressaa — myös uikkua. Ehkä ensi vuonna sekin keksii, mitä tulevaisuudellaan tekisi.

Alunperin kirjoittanut Ada Kalliomäki

Perjantaina 27.10. koitti uusimman Tuntematon sotilas –elokuvan ensi-ilta. Kyseessä on kolmas Väinö Linnan klassikkoromaaniin Tuntematon sotilas perustuva elokuva, tällä kertaa Aku Louhimiehen ohjaamana. Tämä puhutteleva sotakertomus on tuotu takaisin osana Suomen satavuotisjuhlaa, ja siihen onkin panostettu: elokuva on kallein ikinä tehty suomenkielinen elokuva. 

Tuntematon sotilas on vaikuttava kolmen tunnin elokuvakokemus ja se on visuaalisesti hyvin kaunis. Satunnaiset kohtaukset ikonisesta konekiväärikomppaniasta taivaltamassa suomalaisissa maisemissa näyttävät taideteoksilta, jotka voisi ripustaa seinälle. Se on tunteita täynnä ja veti jo aloitusviikonloppunaan yli 120 000 suomalaista katsojaa puoleensa.

Elokuvaan valitut näyttelijät sopivat rooleihinsa hyvin ja tekivät porukasta juuri niin persoonallisen kuin sen kuuluikin olla. Komediaelokuvista tunnettu Aku Hirviniemikin toi epäilijöille mielenrauhan sopimalla vallan hyvin tähän vakavampaan filmiin. Sen sijaan osa katsojista saattoi yllättyä nähdessään valkokankaalla Robin Packalenin – laulaja tuntui ensin pistävän esiin liikaa, mutta sulautui lopulta roolihahmoonsa yhtä hyvin kuin kaikki muutkin. Artistin valitseminen osaksi elokuvaa oli kuin suomalainen vastine heinäkuussa julkaistulle Dunkirk -sotaelokuvalle, jossa rintamalle asteli Harry Styles.

Louhimiehen Tuntematon ei eroa paljon edeltäjistään ja voi tuntua turhaltakin projektilta, mutta se on laadukas ja sitä on edeltäjiään hienompi katsoa. Jatkosodan todellisuutta ei turhaan kaunistella, ja sanoma pysyy yhtä sodanvastaisena kuin se on aina ollutkin. Monet koomisista hetkistä on karsittu pois, mutta hieman on kuitenkin jätetty keventämään muuten erittäin raskasta elokuvaa. Tarina liikkuu välillä jokseenkin tönkösti, eivätkä lyhyet katsahdukset kotirintamalle tunnu täysin kuuluvan tunnelmaan. Kyseessä on loppujen lopuksi kolmen tunnin sotaelokuva, joten katsojan pitäminen kiinnostuneena on haastavaa. Siinä elokuva ei onnistu aivan virheettömästi.

Tuorein tulkinta Tuntemattomasta sotilaasta on tuttu juttu ripauksella uutta. Se ei ole täydellinen, mutta must-see kaikille niille, jotka eivät kaihda tunteisiin meneviä pitkiä elokuvia. Elokuva on niille, jotka syövät rautaa ja paskovat kettinkiä.

Alunperin kirjoittanut Siiri Salo