Rento vaatetus, lippuvalan vannominen käsi sydämellä, juustohampurilaiset, WC:n lupalaput ja koulun jälkeiset aktiviteetit – näistä koostuu tavallinen koulupäivä High Schoolissa.

Yhdeksän kuukautta sitten pakkasin matkalaukkuni täyteen ja suuntasin kohti Yhdysvaltoja. Kahden viikon päästä kouluvuosi päättyy. Nyt on aika katsoa taaksepäin ja pohtia, minkälaista opiskelu oikeasti on elokuvista tutuksi tulleessa High Schoolissa.

Teksti ja kuvat: Laura-Liisa Antila

Koulun kello soi varttia yli kahdeksan ja oppilaat kiiruhtavat luokkahuoneisiinsa, toivoen, että jälki-istunto myöhästymisestä ei tällä kertaa osu omalle kohdalle. Oppituntien pituus on koulukohtainen. Omassani ne kestävät 50 minuuttia ja sisältävät vartin opiskelua ja loppuajan vain kuulumisten vaihtelua. Oppitunneilta poistuminen esimerkiksi lokerolle tai vessaan ei ole helppoa, sillä siihen tarvitaan opettajan kirjallinen lupa tarkkoine poistumisajankohtineen. Tämä tosin ei ole yleinen käytäntö kaikissa kouluissa. Kello soi ja taas spurtataan seuraavaan luokkaan – neljässä minuutissa. Itselläni jokainen päivä oli suunniteltu samanlaiseksi: kahdeksan oppituntia, kahdeksan tuntia päivässä ja sama lukujärjestys joka päivä. Saattaa kuulostaa hyvin pitkästytävältä, ja siltä se välillä kyllä tuntuukin.

Yksi koulun kuntosaleista.

Puolen päivän aikaan on lounastauko. Osa oppilaista nauttii eväänsä ruskeasta paperipussista, joka on varustettu pienellä viestillä vanhemmilta: “We love you.” Kourallinen oppilaita jonottaa nälissään juustohampurilaista, jonka saa itselleen noin kahdella dollarilla. Kouluruoka on yleensä pikaruokaa, mutta sen lisäksi tarjolla on kyllä salaattia tai jokin muu vaihtuva ruoka. Oma arvostukseni Suomen kouluruokaa kohtaan on kasvanut hurjasti tämän vaihtovuoden aikana.

Koulun jälkeen monet oppilaat suuntaavat urheiluharjoituksiin tai töihin. Syksyllä, talvella ja keväällä on omat urheilulajinsa. Osallistuin syksyllä golfiin. Pääsin pelaamaan auringon paahtaessa siniseltä taivaalta ja kaupan päälle sain upean rusketuksen. Talvella taas pelattiin koripalloa, jolloin herätyskello soi viideltä aamulla ja oli aika nousta päivän ensimmäisiin treeneihin. Pelipäivinä liikuntahalleihin tai ulkokentille pakkautuu kaupunkilaisia kannustamaan koulun joukkuetta. Cheerleaderit ohjaavat ja innostavat yleisöä, ja tunnelma on korkealla katossa. Koulusta riippuen pelipäivinä järjestetään pep rally, jossa kerrotaan menestyksestä peleissä ja kilpailuissa sekä kohotetaan koulun yhteishenkeä. Keväällä olin mukana koulumme Forensics-joukkueessa, joka lyhyesti ja ytimekkäästi selitettynä oli näyttelemistä sekä puheiden pitämistä kilpaillen. Tässä lajissa sain kaappini täyteen mitaleja ja pokaaleja sekä oikeuden kilpailla koko osavaltion mestaruuskilpailuissa, mikä oli yksi matkani kohokohdista.

Hetki ennen peliä.

Pitkän päivän jälkeen on hyvä pulahtaa uima-altaaseen.

Itselleni yksi vuosi tässä koulussa riittää mainiosti. Monet piirteet olivat tuttuja jo elokuvista, mutta matkan varrelle sattui myös monia asioita, joita en osannut odottaa ollenkaan. Tämän vaihtovuoden jälkeen valitsen mielelläni stressaavat koeviikot, ilmaisen koulutuksen ja suomalaisen kouluruoan. Opiskelu ulkomailla on kuitenkin silmiä avaava ja opettavainen kokemus: opin lukemattomia uusia taitoja ja osaan nyt arvostaa Suomen koulujärjestelmää. Aiemmin pidin sitä ehkä liian itsestäänselvyytenä. Syksyllä, kun on aika palata takaisin kouluun, olen innostuneena valmis oppimaan uusia asioita upeasta ja erilaisesta maailmastamme.

Muutos imaisee mukaansa. Kun näkee muutosta jossain, tulee helposti mieli seurata perässä. Nyt kun luonto on pukeutunut uuteen ulkomuotoon, olemme kaipailleet Järjen toimituksessa samankaltaista raikkautta. Ympärillämme kaikki muuttuu. Keväällä luonnon herätessä syntyy halu uudistua, ja niin kävi myös meille Järjessä.

Kuitenkin muuttuakseen on ymmärrettävä, mitä pitäisi muuttaa – vai pitääkö mitään muuttaa ylipäätään. Saadaksemme tietoa uudistustarpeista päätimme ahdistella lukiomme opiskelijoita gallup-kyselyllä. Saimmekin paljon tärkeää palautetta lukijoiltamme ja runsaasti ideoita Järjen kehittämiseen.

Lukiolaiset ja Järki nyt

Lukevatko lukiolaiset Järkeä? Vastaus on kyllä, mutta eivät kaikki. Itse asiassa vain 7 % kyselyyn vastanneista 113 opiskelijasta kertoo aktiivisesti lukevansa Järkeä. Onneksemme 41 % vastaajista myöntää olevansa satunnaisia lukijoita – siltikin hieman yli puolet vastaajista ei lue Järkeä ollenkaan!

Kysyimme myös sitä, ovatko opiskelijat lukeneet Järkeä missään vaiheessa, ja 70 % vastaajista sanookin joskus lukeneensa lehteämme, mikä toimituksellemme oli toki huojentavaa kuulla. Toivomme tietysti, että myös ne 30 % vastanneista, jotka eivät koskaan lehteämme ole silmäilleet, tutustusivat juttutarjontaamme.

Yllätykseksemme huomasimme, että uutiset nousivat gallupissa mielenkiintoisimmaksi juttutyypiksi. Myös koulun projekteihin liittyvät aiheet sekä haastattelut saivat paljon ääniä, mikä on hyvä asia, sillä molemmista aiheista on lähiaikoina tulossa juttuja! Erityisesti uutisten suosio yllätti toimituksemme, sillä olimme kuvitelleet niiden olevan vähemmän kiinnostavia – jopa niiden tekeminen on aika ajoin ollut tylsähköä.

Muutos vetää pyörteen lailla puoleensa

Järki murroksessa

Kevään korvilla olemme puhuneet paljon muutoksesta. Olemme pohtineet sitä, kuinka Järkeä tulisi muuttaa (ja tulisiko sitä ylipäätään muuttaa), ja minkälaisiin aiheesiin meidän tulisi keskittyä. Olemme pohtineet paljon tulevaa. Kevät on muutosten aikaa. Koivut värittyvät hiirenkorvin ja vesi liplattaa jälleen. Olemme puntaroineet, josko Järjen tulisi kasvattaa uudet lehdet.

Spontaani hiustenvärjäys, uusi sisältö vaatekaappiin… Kasvukauden alkaessa tulee selittämätön tarve uudistaa luonnon tahdissa itseäänkin – Järkikin kaipaa raikkautta, uusia tuulahduksia. Siksipä olemme pohtineet monia uusia tapoja parantaa toimintaamme; olemme muuttaneet sometyyliämme, keskustelleet toimituksen sisäisestä dynamiikasta sekä aloitelleet ulkoasun muokaamista. Tämän hetken lisäksi Järjellä on katse tiukasti tulevaisuudessa!

Annetaan lintujen visertää, ja annetaan itsellemme tilaa levittää siipiämme. Kasvetaan ja kehitytään yhdessä toistemme kanssa. Niin te lukijat teitte gallupimme yhteydessä, ja nyt pyrimme kasvamaan osoittamaanne suuntaan. Tästä on meidän hyvä alkaa ja jatkaa jo aluilla olevia suunnitelmia tulevaisuutta varten.

Kevät ehti saapua kaupunkiimme; ilmassa on muutoksen tuntua. Nyt tuota muutosta voi seurata myös Järjessä, niin tämän lukukauden loppumetreillä kuin kesän jälkeenkin. Olemme aina avoinna uusille ideoille ja äänille – jos siis tuntuu, että uudistavia ajatuksia löytyy, tervetuloa mukaan muutoksen edistämiseen!

Alunperin kirjoittanut Siiri Parviainen

Järki teki 8.5. vierailun hiljattain remontoituun eduskuntataloon Järjen perustajan Sonja Huttusen kutsusta. 

Tiistai-iltapäivä on lämmin ja aurinkoinen. Istahdamme junaan kello 13.05 ja käymme läpi valtion päämajan sääntöjä: Siisti pukeutuminen, ei päähineitä sisätiloissa, ei nesteitä, ei eväitä. Homma hanskassa.

Eduskuntatalolla meitä odottavat turvatarkastuksen pukumiehet, tilanne muistuttaa lentokentän toimintatapoja. Henkilökunnalle on pitänyt toimittaa tarkka nimilista vierailijoista, jotta kuokkavierailta vältytään. Seuraavaksi valmistaudutaan metallinpaljastimeen. Toivottavasti reppuun ei jäänyt mitään terävää, naurahdellaan odotellessa.

Kaikki saavat rintaansa harmaat vierailukortit, joita on pidettävä näkyvillä koko visiitin ajan. Varsinainen eduskuntakierros voi vihdoin alkaa.

Narikan vieressä odottavat tutut kasvot. Vastassa on Sonja Huttunen, Järjen perustaja, joka toimii nykyisin keskustan poliittisena suunnittelijana, koordinaattorina ja nuorisoryhmän vetäjänä. Huttunen opastaa pienen toimituksemme kalterioviseen huoneeseen, jossa on näytillä kaksi pienoismallia eduskuntakompleksista.

Tässä kolme faktaa eduskuntatalosta muistiaan kaiveleville:

• Eduskuntatalo sijaitsee Mannerheimin tiellä, Helsingin keskustassa.
• Eduskuntatalo valmistui vuonna 1931 viisi vuotta kestäneen rakennustyön jälkeen.
• Rakennus on peruskorjattu kahdesti, vuosina 1979–1985 ja 2015-2017.

Informaatiotäytteisen alun jälkeen siirrymme kerroksen ylöspäin televisioista tuttuun aulaan. Marmoripintaiset lattiat säihkyvät ja sisäkatot nousevat korkealle. Ikkunoista avautuu näkymä Helsingin kulttuurielämän keskipisteeseen. Ei hullumpi työpaikka.

Rakennuksen arkkitehtuurissa on paljon antiikin ajan vivahteita. Kreikkalaistyyliset pylväät symboloivat länsimaista demokratiaa ja roomalaista eleganssia edustavat patsaat eurooppalaisia arvoja.

Antiikkisen ulkonäön takana on kuitenkin suomalainen arkkitehti Johan Sigfrid Sirén. Talo suunniteltiin viime vuosituhannen alussa, johon mennessä suomalainen kansallisidentiteetti oli päässyt kehittymään vasta Ruotsin ja Venäjän vallan alla. Vastakohtana kiiltopintaisuudelle 2000-luvulla eduskuntatalon viereen pystytetty pikkuparlamentti on perinteikkäästi puinen.

Seuraavassa kerroksessa pitää olla hiljaa, sillä käynnissä on täysistunto ja pienikin puhe voi kaikua istuntosaliin. Hiivimme ottamaan ryhmäkuvan kerroksessa sijaitsevaan valoisaan valtiosaliin. Pääasiassa juhlatilaisuuksiin käytettävä tila on kauneimmillaan vuosiin, kertoo Huttunen. Ennen peruskorjausta yleinen savukkeiden käyttö oli tummentanut kattopalvit perin pohjin. Enää likaa tuskin huomaa, ja huone suorastaan loistaa kattokruunuineen.

Eduskunnan valtiosalin katto on valmistettu sokeriruokolaatoista.

Nousemme jälleen rappuja ylös, sitten käännös vasemmalle ja toinen oikealle, kunnes olemme suljetun oven edessä. Oven takana on eduskunnan istuntosali, jossa kokoontuvat viikottain vaaleilla valitut päättäjät.

Astumme kaarenmuotoiselle parvelle, joka on varattu yleisölle. Tila on pyöreä ja pienempi kuin kuvien perusteella voisi olettaa.

Hallituksen istumapaikan yläpuolella kiiltää viisi kultaista veistosta, joista keskimmäinen, äiti ja harteilla lepäävä lapsi, esittää kansakunnan tulevaisuutta. Huttunen kertoo veistosrivistön muistuttavan poliitikoita heidän työnsä merkityksestä.

“Kansanedustaja Elomaa”, lausuu puhemies Paula Risikko(kok.) mikrofoniinsa. Käsittelyssä on osuvasti nuorten työehdot.

Kop, kop, kop, korkokengät kaikuvat hiljaisessa salissa perussuomalaisten kansanedustajan Ritva “Kike” Elomaan astellessa puheenvuoropallille. Paikalla on vain kourallinen kansanedustajia, kolme turvamiestä ja yksi katsoja ryhmämme lisäksi. Kesälomalle kaivataan varmaan näilläkin penkeillä.

Vierailu lähestyy loppuaan. Sonja saattaa meidät takaisin narikkaan, ja nappaamme reppumme lukituista kaapeista. Joukko on väsynyt ja hyvillään. Harvat saavat mahdollisuuden tutustua suomalaisen demokratian ytimeen yhtä läheltä.

Toimituksemme kiittää ja kuittaa retket tältä lukukaudelta.

Järkeläisten kohokohtia:

“Marmoriportaikkojen ja aurinkojen yhdistelmä teki talosta hurmaavan.”

“Siisti paikka. Täysistunnon seuraaminen oli ehdottomasti kiinnostavinta, koska aihe koski meitä.”

Alunperin kirjoittanut Sofia Zamora ja Sofia Saario

Vapauden lisäksi kesä tuo myös vastuuta…

Alunperin kirjoittanut Ada Kalliomäki

Järvenpään Kirkkotiellä istuu jämerä rakennus, jonka ulkonäkö herättää kysymyksiä.

Teksti ja kuvat: Leevi Halme, Henri Kerttunen, Ilmari Kumpulainen 

Järvenpään kirkko on rakennettu vuosina 1967—1968. Kirkko edustaa betonibrutalismia, ja se on Museoviraston suojelema 60-luvun arkkitehtuurin esimerkkinä. Yleisen mielipiteen mukaan kirkko ei ole miellyttävän näköinen, ja siksi se onkin äänestetty Suomen rumimmaksi kirkoksi Kotimaa-lehdessä vuonna 2009.

• Betonibrutalismi on modernistisen arkkitehtuurin suuntaus, joka syntyi 1950-luvulla ja nousi suosioon Suomessa 1960-luvulla.

Järvenpään kirkko ei kuitenkaan ole ainut betonibrutalismin ja 60-luvun uhri, sillä myös Alavan kirkko ja Kalevan kirkko olivat äänestyksessä rumimpien joukossa. Kirkon on suunnitellut edesmennyt arkkitehti Erkki Elomaa. Hänen työnsä voitti suunnittelukilpailun, ja se valittiin rakennettavaksi.

Juuri 50 vuotta täyttäneen kirkon omalaatuiset piirteet voi huomata jo kaukaa.

Järvenpään kirkko sijaitsee osoitteessa Kirkkotie 4. Kansakoulunkadulta katsoessa voi jo heti nähdä sen karut geometriset muodot. Suuret pystysuorat betoniseinät seisovat yksityiskohtaa vailla kannatellen kuutiomaista kellotornia.

Kirkon pääsisäänkäynti on toisella puolella kirkkoa. Kirkkotien puolella on pääoven lisäksi myös pieni ja karun oloinen, betoniaidalla rajattu, piha, jossa on vaja ja muutama puu.

Ovista sisään astuttua voi kuitenkin huomata, että kirkon puiset sisustukset betonisten seinien ja komposiittilattian kanssa muodostavat itse asiassa silmille varsin mieluisan kokonaisuuden.

Ulkonäkö muistuttaa enemmän pommisuojaa.

Ihmisiä Järvenpään kirkossa sunnuntaina 18.3.

Keski-ikäinen Juha ja hänen vaimonsa kertovat kirkon olevan sisältä paljon miellyttävämpi kuin se ulkoa vaikuttaakaan. He kertovat, että sisällä kyllä tietää olevansa kirkossa, vaikka ulkonäkö muistuttaa enemmän pommisuojaa. Monet ovat jokseenkin samaa mieltä.

TripAdvisor.fi-sivuston arvosteluissa Järvenpään kirkosta ihmiset jättivät tähtiä pois ulkonäön takia, mutta akustiikka on kuulemma toimiva. Nimimerkki Jondeli kertoo, että Järvenpään kirkko on “Hyvä kohde sellaiselle, joka pitää betonia kauniina”. Nuorten keskuudessa yleinen mielipide on myös se, että ulkoa kirkko on ruma, mutta sisätilat saavat enemmän sympatiaa.

Järvenpään kirkkoa verratessa lähikuntien kirkkoihin se häviää selvästi ihmisten silmissä estetiikan näkökulmasta. “Sipoon kirkko on vaikuttava rakennus ja on selvä maamerkki kunnalle”, sanoo Järvenpäässä töissä käyvä sipoolainen Hannu. Tuusulan kirkosta myös pidetään yleisesti, ja Järvenpään ortodoksinen kirkko on miellyttävän näköinen ihmisten mielestä.

Kirkko ei ole harmaana aamuna lämmin näky.

Kirkko vaikuttaa ankealta varsinkin talviaikaan, kun luonto ei ole värittämässä maisemaa ja taivas on usein masentavan harmaa. Ehkä rakennus kaipaisi ehostusta. Sopisivatko kirkon ulkoseinään esimerkiksi värikkäät maalaukset?

Lähteet:

https://www.tripadvisor.fi/Attraction_Review-g736824-d10082684-Reviews-Jarvenpaan_kirkko-Jarvenpaa_Uusimaa.html

http://www.jarvenpaanseurakunta.fi/kirkko-ja-tilat/kirkko

https://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/21799-betonibrutalismin-tyylipuhdas-edustaja

Toimittaja tutustui Järvenpään taidemuseon uuteen näyttelyyn, joka johdatti taiteen ohella Suomen historiaan ja ihmissuhdekiemuroihin.

Teksti ja kuvat: Hilla Palviainen

Kolmioliitto taiteilijaperheessä

Vuonna 1990 Järvenpään kirjaston lattian alle perustetun taidemuseon kokoelmissa on esillä erityisesti Tuusulanjärven taiteilijayhteisön Venny Soldan-Brofeldtin ja Eero Järnefeltin töitä. Lisäksi museossa on vaihtuvia näyttelyitä ympäri vuoden.

Laskeuduttuani portaat alas saavun hiljaiseen museosaliin. Tiskin takana virkailija kertoo nykyisen näyttelyn taustoja. Välähdyksiä Björn ja Tilly Soldanin tarinasta -näyttely kertoo taiteen ohella myös Suomen historiasta 1900-luvulla. Näyttely avautui muutama viikko sitten ja jatkuu peräti elokuun loppuun saakka.

Björn Soldan: Poika ja leikkivene, Wales, 1940-1950- luku, hopeagiljotiinivedos.

Askelet kaikuvat hiljaisessa salissa.

Näyttelytila on jaettu kahtia: vihreä puoli on omistettu Tilly Sodanille ja violetti puoli hänen pojalleen Björnille. Museossa on hiljaista ja rauhallista tuntia ennen sulkemisaikaa. Askelet kaikuvat hiljaisessa salissa. Violetilla puolella museovieras päätyy katselemaan kehystettyjä mustavalkokuvia, joiden aiheissa toistuvat Walesin ja Skotlannin niittymaisemat. Violetilta puolella on myös Björnin tädin Venny Soldanin maalauksia, joissa esiintyy Björn nuorena poikana.

Katsoja voi lähes kuulla kenkien kopinan mukulakivikaduilla ja tuulen suhinan tilkkutäkkejä muistuttavilla pelloilla.

Museon Björn Soldanille omistettu puoli.

Valokuvat olivat oman aikansa kohunaihe kehittyneen tekniikkansa vuoksi. Kuvat on otettu arkisista hetkistä, kuten torilla myytävistä kukkakaaleista ja kävelevistä ihmisistä sekä Englannin kauniista maaseudusta. Seinillä kuvien lomassa riippuu tietoiskuja 1940- ja 1950- luvun Englannista. Niissä kerrotaan esimerkiksi siitä, kuinka ihmiset monesti ostivat henkilöauton päästäkseen maaseudulle pakoon kaupungin hyörinää ja saasteita. Kuvista henkii niin elävästi 40-luvun Englanti, että katsoja voi lähes kuulla kenkien kopinan mukulakivikaduilla ja tuulen suhinan tilkkutäkkejä muistuttavilla pelloilla.

Nils ”Nisse” Björn Soldan (1902–1953)

• Tilly Soldanin ja Juhani Ahon avioton lapsi
• Esiteltiin virallisesti Tillyn ottolapsena, sai tietää totuuden vanhemmistaan 18-vuotiaana.
• 1920-luvulla opiskeli elokuvausta Saksassa Münhenissä.
• Perusti velipuolensa kanssa Aho & Soldan -yhtiön, joka kuvasi ja tuotti yli 300 elokuvaa.
• Toimi sotavuosina tk-kuvaajana rintamalla.
• Sodan jälkeen muutti Englantiin ja työskenteli siellä BBC:n suomenkielisen osaston toimittajana.

Sekä äiti että poika pioneereja

Museon nurkassa on ”Kakara-alue” lapsille.

Siirryttäessä museon vihreälle puolelle voi heti alkuun tarkastella Tillystä kertovaa aikajanaa. Tiesin jo näyttelyyn tullessani erikoisesta kolmioliitosta, joka vallitsi Soldanin siskosten ja Juhani Ahon välillä. Vennyn ollessa Berliinissä stipendimatkalla Tillyn ja Vennyn aviomehen Juhanin suhde syventyi ystävyyttä pidemmälle. Tilanne oli vaikea ja pysyi salassa vuoteen 1951 asti.

Näyttelyssä on esillä myös lastenhoitajien asuja.

Kirjailija Juhani Aho siis eli kahden naisen kanssa, joista Venny Soldan oli hänen aviopuolisonsa ja tämän sisko Tilly hänen avovaimonsa. Björn Soldan syntyi Tillylle aviottomana lapsena. Tämä tapaus oli varmasti yksi niistä, joka herätti Tillyn intohimon perustaa Kakarasaari, lastenkoti aviottomille lapsille, jossa myös Björn vieraili paljon. Hänet esiteltiin ensin virallisesti Tillyn ottolapsena.

Sekä Björn että Tilly olivat lopulta omien alojensa pioneereja – Björn suomalaisen valokuvauksen uranuurtajana ja Tilly aviottomien lasten kasvatuksen ja hoidon saralla. Tilly piti tärkeänä, että jokainen lapsi otettiin huomioon yksilönä. Tilly Soldanille omistettu puoli sisältää Venny Soldanin maalauksia, joista monet esittävät Tillyä tai hänen lastenkotiaan. Näyttely myös pureutuu Tillyn lastenkodeissa hoitajana olleen naisen kautta suomalaiseen lastenkasvatukseen ja lapsikuvauksen historiaan.

Lastenkotien historiaa

Venny Soldan-Brofeldt: Tilly Soldanin muotokuva.

Kauniaisiin perustetusta lastenkodista kertoo Björn Soldanin kuvaama lyhytfilmi, jossa näkyy paljon iloisesti nauravia lastenhoitajia lapsia sylissään aurinkoisessa suomalaisessa metsämaisemassa. Vitriineissä on esineitä 1800-luvun lastenkodeista, kuten kahvipaketteja ja sarvista valmistettuja tuttipulloja.

Museokierroksen lähestyessä loppuaan seinillä riippuu lisää Venny Soldanin maalauksia. Vaikka taiteilijoiden yksityiselämän kiemurat eivät olleetkaan näyttelyn pääaihe, avasi näyttely hyvin sekä niitä että oman kotimaamme historiaa ja ajankuvaa.

Sarvituttipulloja 1800-luvulta ja Lastenlinnan kahvipaketti vuodelta 1935.

Mathilda ”Tilly” Soldan (1837–1931)

•   Kirjailija Juhani Ahon avopuoliso ja taidemaalari Venny Soldanin sisko.
•  Lähetettiin Ruotsiin synnyttämään Juhanin lasta, ettei totuus suhteesta paljastuisi.
•  Perusti Järvenpään Ristinummelle Kakarasaari-nimisen lastenkodin ja myöhemmin Kauniaisiin lastenkodin, joka toimi myös lastenhoito-opistona.
•  Menehtyi 58-vuotiaana syöpään.

Lähteet

• https://museot.fi/museohaku/index.php?museo_id=22034
• http://vintti.yle.fi/yle.fi/venny/otsikoissa2b.htm