Individualismi kilpailuttaa yksilöitä ja nostaa korokkeelle onnistujat, jotka vievät yhteiskuntaamme eteenpäin, mutta millä hinnalla?

Moni pohtii länsimaisessa kulttuurissa yleistyvää individualismia. Kuten ehkä olemme kaikki huomanneet, nykyään elämässä korostetaan yksilön omia heikkouksia ja vahvuuksia paljon enemmän kuin yhteisön tuomaa turvallisuutta ja pysyvyyttä.

Tällainen yksilöllistyminen voi kuitenkin helposti johtaa yksinäisyyteen ja jopa syrjäytymiseen. Osasta tulee oman tiensä kulkijoita, mutta moni voi myös tuntea itsensä hyvin yksinäiseksi juuri sen vuoksi, että tuntee olevansa niin erilainen kuin muut tai olevansa muuten vain ulkopuolinen. Osa oppii samalla itsenäiseksi ja kaipaa paljon omaa tilaa, mutta tosiasia on, että jokainen tarvitsee kuitenkin myös läheisyyttä ja rakkautta.

Yksinäisyys voi vääristää ajattelua ja liiallinen yksinäisyys heikentää sosiaalisia taitoja ja kykyä olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Kaikille ei siis todellakaan ole helppoa olla toisten kanssa oma itsensä – joillekin se on jopa mahdotonta. 

Individualismiin liittyy läheisesti juuri omien vahvuuksien ja unelmien seuraaminen ja itsensä toteuttaminen, mikä tietenkin lisää produktiivisuutta ja näin myös ihmiskunnan kehitystä. Mutta entä sitten kun yksilö epäonnistuu? Ajattelemmeko, että hän on kokonaan epäonnistunut ja huono ihminen vai osataanko epäonnistuminen yhdistää vain tiettyyn elämänalueeseen?

Huomaamattamme tuomitsemme helposti toiset ihmiset vain ensivaikutelman ja koulutuksen perusteella. Harva kuitenkaan on juuri sellainen kuin ajattelemme. Suurimmasta osasta paljastuu aivan uudenlainen todellisuus ja jokaisesta voi oppia hurjan paljon uutta. Individualistisessa kulttuurissa toisten ihmisten lähestyminen tuottaa kuitenkin usein haasteita. On tärkeää asennoitua oikealla tavalla ystävyyteen ja ihmissuhteisiin sekä uskoa, että jokaisessa on jotain ainutlaatuista ja sellaista, joka ei tule ilmi jokapäiväisessä elämässä.

Jokaisella on jotain omaa ja kyky johonkin sellaiseen, mihin kukaan muu ei kykene. Ne harvat, jotka löytävät tämän taidon sisältään ja oppivat seuraamaan sydäntään, ovat juuri niitä, joiden saavutuksia muistelemme vielä tuhansien vuosien päästä. 

Toinen individualismin kanssa läheiseksi huomaamani käsite on kateus. Minusta on kamalan surullista nähdä, kuinka ihmiset heittävät hukkaan oman luovuutensa yrittäessään olla niin kuin jotkut toiset. Minusta ensimmäinen askel menestymiseen on löytää omat vahvuudet vertaamatta niitä keneenkään toiseen.

Liian monet sisimmästään äärimmäisen viisaat ja taitavat ihmiset sortuvat jatkuvaan kateuden kierteeseen. Toisia saa ja kannattaa tietenkin ihailla ja heiltä voi oppia, mutta on myös osattava olla onnellinen ja ylpeä toisten onnistumisista ja hyväksyä omat epäonnistumiset. Jokainen lähtee omista lähtökohdistaan ja tekee kaiken parhaansa mukaan. Jos kaikki olisivat samanlaisia – jokaisessa asiassa yhtä taitavia – kukaan ei haluaisi oppia uutta tai ainakin motivaatio uuden oppimiseen olisi paljon matalampi. Toiset ihmiset voivat kannustaa ja auttaa meitä saavuttamaan tavoitteemme, mutta on myös tärkeää olla osana toisten saavutuksia ja menestystä. Tällainen osallisuus lisää myös elämän mielekkyyttä ja saa yksilön tuntemaan itsensä arvokkaaksi. 

Individualismiin liittyy näin myös jatkuva kilpailu, joka väsyttää ihmiset nopeasti ja rikkoo heidän sisällään olevaa jo valmiiksi haurasta luovuutta. Kilpaillessaan ihminen asettaa itsensä sekä henkisesti että fyysisesti äärirajoilleen. Hetkellisesti se nostaa suorituskykyä ja toimii stressin tavoin positiivisena voimana, mutta pitkän ajan kuluessa se kuluttaa loppuun.

On vaikeaa olla vertailematta itseään toisiin ja kilpailematta toisten kanssa, ja siihen asti, kun se tuntuu miellyttävältä ja tehostaa oppimista, se on ihan hyväksyttävää. Jos kilpailu kuitenkin on jatkuvaa eikä stressi koskaan lopu, jokainen palaa loppuun. Vaikkei henkisiä voimavaroja näe, ne ovat hyvinkin rajalliset. Emmekä oikeasti tule lopulta muistamaan kaikkea sitä, mitä olisimme voineet tehdä tai mitä kaikkea olemme suorittaneet, vaan kaikki ne hetket, kun olemme saaneet olla läsnä – tuntea itsemme merkityksellisiksi. Ilman toisia ihmisiä on vaikea edetä elämässä ja ystävät sekä sosiaalinen pääoma ovatkin valtava voimavara elämän rakentamisessa. 

Nykyään kaikkialla korostetaan henkistä vahvuutta ja aloitteellisuutta sekä tietynlaista rohkeutta, jämäkkyyttä ja pystyvyyttä. Toisiin takertuvia pidetään heikkoina eikä hiljaisia ehkä arvosteta yhtä paljon kuin omaa kykenevyyttään korostavia yksilöitä. Jo nuorilta odotetaan hurjasti itsenäisyyttä ja monet asiat on osattava heti, jotta ei vaikuta toisten silmissä jollain tavalla huonommalta. Ei olekaan ihme, että alemmuudentunnetta ja itsearvostuksen laskua esiintyy individualistisissa kulttuureissa suhteellisesti vähemmän kuin kollektiivisissa yhteisöissä.

Toiset onnistuvat ja tuntevat ylpeyttä itsestään, mutta toiset epäonnistuvat, masentuvat ja jopa lamaantuvat täysin. Kahtiajako on siis suuri. Yhteisöissä onnistumiset koetaan eri tavalla, ja vaikka kukaan ei saisi kunniaa itselleen, ketään ei myöskään jätetä yksin. Näin myöskään mielenterveys ei horju samalla tavalla kuin silloin, jos on yksin vastuussa itsestään ja omasta tulevaisuudestaan. 

Toisaalta myös onnistumisen kokemukset ja identiteetin löytäminen ilmenevät yksilöllisesti vahvempina kuin yhteisökeskeisissä kulttuureissa, joissa voitto jaetaan. Onnistumiset kannustavat eteenpäin ja auttavat rakentamaan identiteettiä. Positiiviset tunteet viestivät keholle, että kuljetaan saavutuksia kohti ja lisäävät näin sekä henkisiä että fyysisiä voimavaroja. Näin ne myös auttavat tunnistamaan asioita, joiden tekemisestä yksilö nauttii ja suuntaavat elämää kohti onnellisuutta.

Jos siis onnistuu löytämään oman intohimonsa ja on voimavaroja seurata sitä, on helppoa nauttia itsenäisestä elämästä. Me olemme kuitenkin erilaisia ja etenkin jatkuva suorittaminen ja elämässä eteneminen vie voimavarat nopeasti loppuun. Ihminen on lopulta inhimillinen ja tarvitsee toista ihmistä. On siis tärkeää kuunnella omaa kehoa ja pysähtyä välillä miettimään, onko oikeasti onnellinen vai toivooko vain tulevansa onnelliseksi tekemällä niin kuin muut.

Alunperin kirjoittanut Marika Metsovuori

Stressin kanssa kipuilevat useat ja pahimmillaan se voi jopa lamaannuttaa ihmisen, kirjoittaa Marika Metsovuori. 

Stressi koskettaa meitä kaikkia. Nykyajan maailmassa käsite stressistä on noussut jokaisen arkipäivään ja myös tietoisuus liiallisesta kuormituksesta on kasvanut. Stressi vaikuttaa moneen asiaan, ja liiallinen stressi vaikeuttaa monia kognitiivisia toimintojamme ja voi jopa lamauttaa täysin.

Moni lukiolainen stressaa aivan liikaa ylioppilaskirjoituksista ja seuraavan vuoden tapahtumista ja myös siitä, kuinka paljon tehtävää on, mutta mitään ei oikein tunnu saavan aikaiseksi. Usein stressi on myös alitajuista, emmekä välttämättä tiedosta olevamme täysin uupuneita. Tämän vuoksi myös monet psykosomaattiset oireet saatetaan liittää johonkin aivan toiseen asiaan, vaikka niiden perimmäinen syy on usein liiallinen stressi ja omien psyykkisten voimavarojen ylittyminen. 

Stressi siis vaikuttaa kognitiivisiin toimintoihimme. Stressaantuneen on vaikea havainnoida ympäristöään, ja hän kiinnittää helposti huomion omiin sisäisiin kokemuksiinsa, jolloin ajattelu ei ole yhtä laaja-alaista tai tehokasta kuin rentoutuneen ja positiivisen yksilön. Omiin sisäisiin kokemuksiin takertuminen vie myös paljon voimavaroja ja vaikuttaa siihen, millaisina ihmisinä ympärillämme olevat meidät näkevät. Omia ongelmiaan jatkuvasti pohtivat eivät jaksa välittää toisten vaikeuksista ja tuhoavat samalla mahdollisuuksiaan tuntea merkityksellisyyttä ja tarpeellisuutta.

Pitkäaikaisen stressin on myös todettu tuhoavan hippokampuksen soluja, mikä johtaa pitkällä aikavälillä muistivaikeuksiin. Tämä johtuu kortisolin liikaerittymisestä. Kortisolilla on myös monia muita negatiivisia vaikutuksia kehoomme, kuten immuniteettiin, aineenvaihduntaan ja suoliston hyvinvointiin. Stressaantunut ei myöskään kykene ratkaisemaan ongelmia rakentavasti eikä hän ole luova tai tuottelias. Stressaantuneen ihmisen on vaikea keskittyä ja hänen tarkkaavaisuutensa on niin hajaantunut lukuisten ajatusten kesken, että hänen suorituskykynsä laskee voimakkaasti. 

On kuitenkin huomattava, että lyhytaikainen eustressi eli hyvälaatuinen stressi parantaa suorituskykyä ja edistää sekä fyysisiä että psyykkisiä voimavaroja lisäämällä elimistön adrenaliinipitoisuutta. Toisaalta stressin jatkuessa pitkään veren kortisolipitoisuus nousee, mikä vaikuttaa juuri negatiivisesti hippokampukseen, työmuistiin, sydän- ja verenkiertoon sekä jopa hengityselimistöön. Jotkut sanovat, että stressi on elämän suola, ja toki elämässä täytyy olla myös haasteita, mutta nykyajan maailmassa aivan liian moni ylisuorittaa ja tuhoaa itseään liialla kuormituksella. Nykyajan maailmassa vaikeinta on se, etteivät stressitekijät välttämättä koskaan häviä. Ihminen ei ole rakennettu niin, että hän sietäisi pitkäkestoista stressiä, vaan siitä seuraa aina uupumus. Stressiä onkin opittava käsittelemään positiivisella tavalla ja korostettava haasteiden merkitystä mielekkäälle elämälle. Myös asenne omaa elämäntilannetta kohtaan voi auttaa sen hyväksymisessä ja näin laskea stressiä tai ainakin nostaa sen sietokykyä. 

Stressiä ei välttämättä aina edes huomaa. Moni stressaantunut tuntee itsensä jatkuvasti väsyneeksi, hänen on vaikea saada asioita tehtyä ja hän alkaa kontrolloimaan kaikkea. Stressi aiheuttaa myös suolisto-ongelmia, päänsärkyä ja erilaisia kiputiloja, jopa hermokipuja. Jos stressi on jatkunut tarpeeksi pitkään, mikään ei enää tunnu miltään. Myös asiat, joiden kuuluisi rentouttaa, tuottavat vaikeuksia eivätkä paranna olotilaa kuin ehkä hetkellisesti. Stressaantunut usein myös kyseenalaistaa oman ihmisarvonsa ja hänen itsetuntonsa on usein matala. Hän on ahdistunut ja ärsyyntyy pienistäkin asioista. Kun stressi jatkuu tarpeeksi pitkään, yksilö saattaa masentua tai lamaantua, sillä hän ei tunne omaavansa kontrollia omasta elämästään. Ihmisen onkin erityisen tärkeää tuntea olevansa läsnä omassa elämässään, jolloin myös stressinaiheuttajat koetaan jollain tavalla merkityksellisiksi. 

On myös todettu, että tietyt persoonallisuustyypit altistavat stressille. Ne, jotka pyrkivät tekemisessään täydellisyyteen ja ovat muita tunnollisempia ja ahkerampia, myös stressaavat enemmän. Onkin tärkeää tunnistaa omat rajansa ja oppia elämään itseään kunnioittaen. Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty. Uskon, että myös jatkuva yksinäisyys on suuri stressinaiheuttaja monelle. Läheisissä ihmissuhteissa puhutaan mieltä painavista asioista eivätkä ne siten jää kuormittamaan mieltä. Myös yhteisöllisyyden ja suvaitsevuuden on todettu laskevan stressihormonien määrää, sillä yksilön ollessa hyväksytty, hänen ei myöskään tarvitse suorittaa jatkuvasti tulevansa hyväksytyksi. Vaikka persoonallisuuttaan ei tarvitse tai voikaan muuttaa, on opittava elämään omien rajojensa sisällä. Moni ylisuorittaja elää tarkoituksella yli omien voimavarojensa, sillä hetkellisesti tämä onnistuukin ja voi olla tuottoisaakin, mutta pidemmän ajan kuluessa oma hyvinvointi on osattava asettaa kaiken muun edelle. Omalle elämälle on myös helpompaa löytää tarkoitus, jos sitä oppii arvostamaan. 

Kaikilla on omat selviytymiskeinonsa stressistä. Moni rentoutuu liikkumalla, toiset luovalla toiminnalla, toiset puhumalla tuntemuksistaan. Onkin tärkeää oppia oma tapansa hoitaa itseään, vaikka se on vaikeaa ja vie aikaa. On pohdittava, mikä saa meidät ylisuorittamaan ja vaatimaan itseltämme niin paljon. Monia stressaantuneita ei kuitenkaan kiinnosta oma hyvinvointi. He näkevät sen usein menestymistä toisarvoisempana asiana eivätkä jaksa kiinnittää huomiota väsymykseen. Jokainen varmaan tietää, mihin tämä johtaa. On myös muistettava, että stressi kuormittaa koko elimistöä, sekä fyysisesti että psyykkisesti. Koska stressi on myös fyysinen rasitustila, kehomme voimavarat kuluvat nopeasti loppuun, jos psyyke on samanaikaisesti kuormittunut. Myös sosiaaliset suhteet saattavat kärsiä stressin seurauksena, sillä väsyneenä ei jaksa olla vuorovaikutuksessa ja moni stressaantunut kokee alemmuudentunnetta ja itsearvostuksen laskua, mikä voi saada heidät vetäytymään toisten seurasta. Ystävyys, itselle tärkeiden asioiden tekeminen ja lepo kuitenkin parantaa olotilaa ja tekee elämästä taas vähän siedettävämpää. Olkaa siis kaikki yhdessä, auttakaa toisianne, nauttikaa elämästä ja kunnioittakaa itseänne!

Alunperin kirjoittanut Marika Metsovuori

Vuodet vierivät, mutta aina sattuu ja tapahtuu. Politiikassa kuhisee, joku kaatuu punaisella matolla, musiikkivideo räjäyttää internetin, luonnonkatastrofi järkyttää, kulunut meemi korvataan uudella. Samat kaavat toistuvat, mutta jokainen vuosi on erityinen. Nyt on aika hyvästellä vuosi 2018. Ja mikä olisikaan parempi keino päästää irti menneestä, kuin käydä läpi, mitä oikein tapahtui – niin hyvässä kuin pahassakin. 

POLITIIKKA

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin tapaaminen Singaporessa 12.6.

Vladimir Putinin valinta neljännelle kaudelleen Venäjän presidenttinä.

Helsingin huippukokous 16.7., jossa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasivat.

Sauli Niinistö valittiin toiselle virkakaudelleen.

Pohjois-Korean johtaja ja Etelä-Korean presidentti tapasivat Korean demilitarisoidulla alueella, ja maiden suhteet parantuivat sitten Korean sodan.

Suostumus2018 kansalaisaloite ylitti vaaditun 50 000 allekirjoituksen rajan.

Eritrea ja Etiopia solmivat rauhan päättäen kahden vuosikymmenen sotatilan.

EU:n tekijänoikeusuudistus ja artikla 13:sta aiheutunut kuohunta.

Brett Kavanaughin oikeuskäsittely korkeimpaan oikeuteen nimittämisestä.

Intia kumosi säädöksen homoseksuaalisten suhteiden laittomuudesta.

EU tiukensi henkilötietojen käsittelyä säätelevää lainsäädäntöä.

Puolassa pidetyssä ilmastokokouksessa päästiin sopuun Pariisin ilmastosopimuksen säännöistä.

Yhdysvalloissa järjestettiin mittavia mielenosoituksia (March for Our Lives) aseiden rajoittamisesta.

Saudi-Arabia salli naisille ajo-oikeuden maailman viimeisenä maana.

Kiina muutti perustuslakiaan sallien presidentille enemmän kuin kaksi kautta.

Brexitissä ei vieläkään varmuutta.

TAPAHTUMAT

Prinssi Harryn ja Meghan Marklen häät 19.5.

Kalifornian metsäpalot sekä hämmennys presidentti Trumpin kommenteista metsän haravoinnista Suomessa.

Kreikan maastopalot surmasivat lähes 100 ihmistä.

Venäläisen agentin ja hänen tyttärensä myrkytys Lontoossa, minkä vuoksi venäläisiä diplomaatteja karkoitettiin ympäri maailmaa.

Facebookin skandaali käyttäjätietojen keräämisestä ja luovuttamisesta.

Algerian ilmavoimien kone syöksyi maahan 11.4. ja 257 ihmistä sai surmansa.

Talviolympialaiset Etelä-Koreassa.

Hurrikaani Florence Yhdysvalloissa.

Cardi B:n ja Nicki Minajin välinen draama.

Alkoholilainsäädännön lieventäminen ja vahvempien alkoholijuomien saapuminen ruokakauppoihin.

Pandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomen Ähtäriin Kiinasta.

Tsunami Indonesiassa.

Amos Rex -taidemuseo avattiin Helsingin Lasipalatsissa.

Ensimmäisen maailmansodan päättymisestä sekä Suomen sisällissodasta kului 100 vuotta.

Euroviisut ja israelilaisen Nettan voitto kappaleella Toy.

Justin Bieberin ja Hailey Baldwinin avioituminen.

Helsinki Pride-kulkueesta tuli yksi Suomen suurimmista yleisötapahtumista koskaan.

Venäjä otti haltuunsa kolme ukrainalaista alusta sekä niiden miehistön Kertsinsalmella ja Ukraina julisti maahan poikkeustilan.

HENKILÖT

Denis Mukwege sekä Nadia Murad saivat Nobelin rauhanpalkinnon ihmisoikeustöidensä vuoksi.

Mark Zuckerberg joutui sekä Yhdysvaltain kongressin eteen kuultavaksi Facebookin tietovuodoista sekä useiden meemien ja salaliittoteorioiden uhriksi.

Jaana Pelkosen puku äänestettiin Linnan juhlien kauneimmaksi.

Elon Musk lähetti Tesla Roadster auton koelentona avaruuteen.

Aaro Veli Väinämö Niinistö, presidenttiparin ensimmäinen lapsi, syntyi.

Erikoistutkija Robert Mueller ja aikuisviihdetähti Stormy Daniels ovat olleet suuren mediahuomion kohteena Yhdysvaltain politiikassa.

Jari Sillanpää jäi huumeskandaalin alle.

XXXTentacion (Jahseh Dwayne Ricardo Onfroy) sekä Mac Miller (Malcolm James McCormick), kaksi yhdysvaltalaista rap-artistia, kuolivat.

Stephen Hawking, brittiläinen teoreettinen fyysikko ja kosmologi, kuoli maaliskuussa.

Avicii (Tim Bergling), ruotsalainen elektronisen musiikin tuottaja, kuoli yllättäen huhtikuussa.

Aretha Franklin, yhdysvaltalainen soul-, rhythm & blues- ja gospel-laulaja, kuoli elokuussa.

Hanna-Riikka Siitonen, suomalainen näyttelijä ja laulaja, kuoli heinäkuussa.

George H. W. Bush, Yhdysvaltain 41. presidentti, kuoli marraskuussa.

Stan Lee, yhdysvaltalainen sarjakuvien käsikirjoittaja ja toimittaja, kuoli marraskuussa.

INTERNETILMIÖT

Kohu Japanin “itsemurhametsässä” Logan Paulin kuvaamasta videosta, jossa hän kuvaa ruumista.

Tanaconin epäonnistuminen.

Shane Dawsonin dokumenttisarja Jake Paulista.

Kauneustubettajien välinen draama.

Taistelu YouTuben tilatuimmasta kanavasta Pewdiepien ja T-Series:in välillä.

Donald Trumpin sekä Kanye Westin järjettömät twiitit.

YouTubettajien KSI:n ja Jake Paulin nyrkkeilyottelut.

Eminemin ja Machine Gun Kellyn välinen rap beef.

Kylie Jennerin lapsi Stormi sekä Khloe Kardashianin lapsi True syntyivät.

Baby Shark tanssi nousi valtavaksi ilmiöksi ympäri maailman.

Fortnite-peli sekä siihen kuuluvat tanssiliikkeet saavuttivat valtavan suosion ja synnyttivät paljon meemejä.

SUOMEN MENESTYS URHEILUSSA

Talviolympialaisista 6 mitalia: Krista Pärmäkoski 3, Iivo Niskanen 1, Enni Rukajärvi 1 ja Naisleijona 1.

Paralympialaisista kolme mitalia.

Kimi Räikkönen voitti F1-kilpailun ensimmäistä kertaa vuoden 2013 jälkeen.

Salibandyn MM-kisoista kultaa.

Taitoluistelun Grand Prix kisat järjestettiin Suomessa.

Pyörätuolikelaaja Leo-Pekka Tähti voitti kaksi kultaa EM-kisoissa.

Cheerleadingin Euroopan mestaruuden voitto.

ELOKUVAT & SARJAT

Avengers: Infinity War

Black Panther

Jurassic World: Fallen Kingdom

Bohemian Rhapsody

The Nun

Deadpool 2

A star is born

A Quiet Place

BlacKkKlansman

Queer Eye

The Haunting of Hill House

MUSIIKKI

Cardi B, Bad Bunny, J Balvin – I like it

Marshmello, Bastille – Happier

Ariana Grande – thank u, next

DJ Snake, Selena Gomez, Ozuna, Cardi B – Taki Taki

Halsey – Without Me

Maroon 5, Cardi B – Girls Like You

Dynoro, Gigi D’Agostino – In My Mind

Lady Gaga, Bradley Cooper – Shallow

Drake – In My Feelings

Lil Peep, XXXTENTACION – Falling Down

Kanye West, Lil Pump – I love it

K-391, Alan Walker, Julie Bergan, SEUNGRI – Ignite

Pyhimys – Jättiläinen

Alma – Cowboy

Eino ja Aapeli – Jouluralli

Evelina – Sun Vika

Paperi T – Paniikki

SANNI – Jacuzzi

Jenni Vartiainen julkaisi pitkästä aikaa uuden albumin nimeltään Monologi.

Antti Tuisku jäi määrittelemättömän pitkälle tauolle.

Cheekin jäähyväiskonsertti ja uran päättäminen.

Alunperin kirjoittanut Katri Lempiäinen

Kuinka monta kertaa olet kuullut käytävällä nuorten valittavan ruotsin kielestä? Miten pakkoruotsi eroaa pakkoenglannista? Eikö kaksikielisyys ole tärkeää Suomessa? Ja miten päädyimme siihen, että ruotsin kieli on yksi vihatuimmista aineista koulussa? 

Järjen toimitus kävi haastattelemassa uutta ruotsin kielen opettajaa Ida Michelssonia. Päädyimme kyselemään hänen urastaan sekä suhteestaan oppilaisiin ja ruotsin kieleen.

Kirjoittavatko Järvenpään lukion opiskelijat usein yo-kirjoituksissa ruotsin kielen? 

Minä uskon, että tässä koulussa yli kolmasosa oppilaista kirjoittaa ruotsin yo-kokeissa. Sanoisin, että tilanne on parempi kuin muissa kouluissa.

Miten suhtaudut siihen, että monet nuoret eivät pidä ruotsista oppiaineena?

Minulla on sellainen tavoite, että olen tyytyväinen, jos kurssin aikana saan yhdenkin asenteen käännettyä ruotsin kieltä kohti. Jos taas ei osaa olla avoin muille mielipiteille, niin sille en voi mitään. Jos haluaa olla mäntti, niin silloin on mäntti.

Monet abit yrittävät sanoa minulle, että pitäisi antaa vain vitonen, koska se on heidän viimeinen kurssinsa ruotsista. Yritän kuitenkin työntää heitä saamaan hyvän arvosanan – olipa se sitten heidän viimeinen kurssinsa tai ei.

Olen yrittänyt kannustaa ruotsin opiskeluun sillä ajatuksella, että ikinä ei tiedä, mihin tai minne tässä elämässä joutuu: esimerkiksi jos saa töitä suomenruotsalaisesta kaupungista, on ruotsilla pakko pärjätä. Elämme niin sanotussa globaalisessa maailmassa, ja jos joutuu muuttamaan ulkomaille, olisi hyvä, että olisi edes jotain kieltä opiskellut, jotta olisi jokin kyky omaksua kieliä.

Mutta jos ei halua oppia, niin ei silloin opi, piste. Ei sille voi mitään, ja näitähän on aina.

Ida jatkoi vastaustaan kehumalla Järvenpään lukion opiskelijoita antamalla esimerkin, jossa opiskelija pelaa kännykällään ja jää siitä kiinni. Yleensä ensimmäiseksi täällä opiskelijat sanovat anteeksi, kun taas muissa lukioissa hän on saanut kuulla kiroilua. Lukioiden välillä on suuria eroja, ja täällä oikeasti saa opettaa ja keskittyä opettamiseen enemmän kuin vain oppilaiden kurissa pitämiseen.

Mistä tuli idea opiskella ruotsin kielen opettajaksi?

Oikeastaan päädyin ammattiin sattuman kautta. Pidin nuorena pari välivuotta. Olin lukioaikana Saksassa, jonka jälkeen toimin kouluavustajana pari vuotta ennen kuin aloitin opiskelun. Hain ensisijaisesti luokanopettajaksi mutta en päässyt sinne. Koska en päässyt luokanopettajaksi, aloin lukemaan kaikenlaisia aineita. Kun aineet alkoivat paisua, oli pakko alkaa valita, miksi sitten valmistuisi, ja koska siihen aikaan oli saksan ja ruotsin kielen opettajilla eniten hakua, oli se käytännöllisin ratkaisu.

Opettajan ura ei ollut toiveammattini enkä ole suvussanikaan minkään monennen polven opettaja. Koska vanhempani ovat taiteellisella alalla, olen vähän kuin perheen musta lammas, kertoo Ida naurahtaen.

Minkälaiset yo-tulokset sait ruotsista aikoinaan?

Kirjoitin kolme pitkää kieltä, joista yksi oli ruotsi. Sain kaikista eximian (E), ja on pakko sanoa, että se oli kyllä vaikeaa.

Käytätkö ruotsia työajan ulkopuolella?

No jaa… Yritän katsoa aina välillä ruotsinkielisiä ohjelmia, lukea kirjoja ja kyllä minä ruotsinkielisten kavereidenkin kanssa juttelen. Mielestäni kyllä liian vähän; toivoisin sen olevan suuremmassa osassa arkea ja enemmän käytössä, jotta oma kielitaito pysyisi yllä.

 

Kuuluuko ananas pitsaan?

Ei se haittaa, mutta itse sanoisin ei.

Terveisiä oppilaille?

Tärkeintä elämässä on aina se, että tekee parhaansa ja pitää kiinni haaveistaan. Tässä koulussa on ihan kamalan kivoja opiskelijoita, ja sen huomaa siinä, että monet uskaltavat olla oma itsensä, mikä on todella tärkeää!

Kiitämme Idaa haastattelusta, jonka saimme tehdä kahvikupposen ääressä.

Ohessa vielä video, jossa otetaan ruotsinopettajan ruotsitietämyksestä mittaa Haluatko Miljonääriksi -pelin muodossa. Ska Ida Michelsson bli miljonär?

“>http://[youtube https://www.youtube.com/watch?v=yFdxdHsnFWg&w=560&h=315]

Alunperin kirjoittanut Oskari Ahvenainen ja Nette Koivisto

On joulukuun 16. päivä. Istun autossa, matkalla kotiin mittavilta joululahjaostoksilta. Reissu oli onnistunut: vanhemmat, ystävät, kummit, naapurit ja kaimat… Kaikille on nyt jotakin. Vieressäni auton istuimella lepää viisi suurta muovikassillista tavaraa. Kannatan itse antimateriaalisia arvoja, mutta esineistähän kaikki ilahtuvat, eikö?

Samassa radiosta alkaa uutislähetys. Matalaääninen uutistenlukija luettelee vakavalla äänensävyllä tilastoja maapallon ympäristötilanteesta. Kasvihuonepäästöt ovat taas lisääntyneet, napajäätiköiden sulamisesta aiheutunut merenpinnan nousu on jälleen tehnyt täysin viihtyisästä alueesta elinkelvottoman, merillä lilluu ennätysmäärä muovijätettä.

Yhtäkkiä se kaikki materia, jonka olen juuri ostanut, ei tunnukaan ollenkaan niin mukavalta vieressäni.

Aloin miettiä ympäristöasioita vasta aivan äskettäin. Ajatuksenkulkuni muutos alkoi salakavalasti: kävin ensimmäisen lukiovuoteni toista puolikasta, kun päädyin sattumalta kahteen ympäristöaiheiseen keskusteluun. Ensimmäisellä kerralla olimme erään ystäväni kanssa tylsistyneitä, joten päädyimme etsimään netistä ”syvällisiä kysymyksiä” ja vastailemaan niihin. Toisella kerralla hengasin kahden muun toverini kanssa, kun toinen heistä yllättäen veti puheenaiheeksi uutisen maailmamme merien muovijätetilanteesta. Hän puhui aiheesta varsin huolestuneeseen sävyyn, mutta se, mikä oikeasti jäi samana iltana mieleeni pyörimään kauhuelokuvan tavoin, oli hänen havainnollistavana materiaalinaan käyttämänsä artikkeli, tai tarkemmin sanoen artikkelin kuvat. Muovijätettä kelluu vesistöissämme paljon. Paljon isolla P:llä.

Sitten kului muutama kuukausi, kunnes törmäsin lehtijuttuun, gallupiin, joka koostui suomalaisten nykynuorten ajatuksista ympäristön tilanteesta ja luontomme suojelusta. Silloin minulla napsahti.

Ympäristömme tilanne on vakava, sen tietävät kyllä todellisuudessa lähes kaikki. Jokainen tämänkin tekstin lukija voi kyllä varmasti sanoa, että tietää ilmastonmuutoksen olevan muutakin kuin pelkkää iltasatua. Mutta kuinka moni oikeasti tietää, kuinka vakava tilanne on käytännössä? Kuinka moni oikeasti on nähnyt, miltä näyttää silmänkantamattomiin jatkuva merimaisema kuorrutettuna käytetyillä muovimukeilla? Kuinka moni on kuullut siitä arviosta, jonka mukaan maapallo on elinkelvoton vuoteen 2030 mennessä, jos ympäristön kiduttaminen jatkuu samaan malliin? Ja kyllä vain, luit oikein. Se on sinun elinaikanasi. Mihin ajattelit mennä?

Vaan pitääkö meidän nyt vaipua epätoivoon? Hylätä toivomme, koska, aivan, emme voi tehdä tilanteelle mitään? Luulen, että se, mikä oikeasti useimmiten on ongelma –  syy, miksi ympäristömme tilanteelle ei tehdä mitään – on, ettei tiedetä keinoja, joilla vaikuttaa. Ajatellaan, että ympäristön suojeleminen edellyttää suuria päätöksiä, jotka vaikuttavat koko elämään, tai että tarvittavat teot ovat liian vaikeita toteuttaa arkisessa elämässä: Pitäisi ryhtyä vegaaniksi. Ostaa kaikki vaatteensa kirpputorilta. Myydä autonsa ja itkeä, kun ei omassa kotikylässä ole juna-asemaa.

Mutta eihän sen nyt ihan noinkaan tarvitse olla. Ei ympäristöä suojellakseen tarvitse kääntää koko elämäänsä päälaelleen. Pienet teot merkkaavat, eikö? Koska juuri niin ne tekevät. Arkiset, lähes huomaamattomatkin muutokset, voivat olla suuri, jopa jättimäinen harppaus, jos niitä noudattavat kaikki, tai jos pelkästään yksikin ihminen noudattaa niitä tarpeeksi usein. Älä ryhdy vegaaniksi, jos et halua. Sen sijaan voit syödä viikossa vaikkapa yhden täysin vegaanisen aterian, tai vain vähentää punaisen lihan kulutustasi esimerkiksi vaihtamalla yhden jauhelihakastikkeen tonnikalaan. Kirpputoreilta taas löytyy todellisuudessa ihan kivoja vaatteita – ei, en olisi itsekään uskonut, mutta pari kertaa kokeiltuani hurahdin täysin. Eivät ne edes niin paljon eroa perus Henkkamaukan valikoimasta. Eikä täysin uusienkaan vaatteiden ostamisesta tarvitse luopua kokonaan – vaikkapa yksi kerran vuodessa tehtävä perusteellinen kirpparikierros on parempi idea kuin ei mitään.

Yksi tärkeimmistä oivalluksista nimittäin on, ettei ympäristönsuojelu ole vaikeaa. Se on tärkeää. Eikä se, että sulkee silmänsä näiltä tämän aihepiirin uutisilta ja esittää kuuroa, kun radiossa kerrotaan tilastoja, pelasta ketään. Ei tämä mörkö mene pois sillä, että esittää kuin sitä ei olisikaan. Eikä sen voittamista myöskään voi sysätä muiden harteille. Tyypillinen kommentti ”Ei minun tarvitse mitään tehdä, muut tekevät!” ei nyt toimi. Koska jos kaikki ajattelevat noin, niin normaalin tämän maailman logiikan mukaan kohta kukaan ei teekään mitään.

Nyt tässä vaiheessa palatkaamme hieman taaksepäin, sinne minun ensimmäiseen syvälliseen ympäristökeskusteluuni. Minä ja tämä eräs ystävättäreni siis olimme tylsistyneitä ja päätimme etsiä netistä syvällisiä kysymyksiä. Päädyimme pohtimaan tällaista kysymystä: Jos sinun olisi pakko valita toinen, kumman valitsisit: uran ihmisoikeusaktivistina vai uran ympäristöaktivistina? Tässä vaiheessa tämä ystävätär, ihminen, jota olin aina pitänyt aivan tavallisena, esitti näkemyksen, joka mullisti käsitykseni koko aihepiiristä: ”Ehdottomasti ottaisin uran ympäristöaktivistina. Ihmiset nyt osaavat aina pitää melua itsestään: he osaavat järjestää mielenosoituksia ja kiistellä ja kirjoittaa kolumneja lehtiin. Luonto ei kykene mihinkään näistä. Siksi meidän on kyettävä sen puolesta.”

Hmm.

Niinpä.

Ensi jouluna taidankin antaa lahjoiksi elämyksiä ja lämmintä mieltä.

Alunperin kirjottanut Henni Savolainen

Kilpailu hyvistä suorituksista niin itsensä kuin muidenkin kanssa rasittaa monia. Tänä vuonna uudenvuodenlupauksesi voisi sisältää paremman kunnon tai parempien arvosanojen sijasta lupauksen jatkaa samaan malliin ja keskittyä olennaiseen.

Istuin sohvalla enkä tehnyt mitään, mutta mietin, mitä tekisin seuraavaksi. Voisin lukea kirjaa, mutten ollut sillä tuulella. Voisin siivota yhden laatikon, koska tiesin, että se on sotkuinen. En ole tehnyt vielä mitään hyödyllistä, ja on jo iltapäivä.

Mutta tarvitseeko minun aina tehdä jotain hyödyllistä?

Uutena vuotena monet ihmiset, minä mukaan lukien, haluavat aloittaa alusta. En ole koskaan tehnyt virallisia uudenvuodenlupauksia, mutta pidän ajatuksesta, että voisin unohtaa vanhat tavat viime vuodelta ja kokeilla uusia asioita tai parantaa tapaani tehda asioita.

Pysähdyn välillä miettimään, mitä kaikkea minulla on, millainen olen ja olenko tyytyväinen vai voisiko asioita parantaa. Ajattelin, että vuonna 2019 voisin toteuttaa tämän pohtimishetkeni paremmin.

Mutta silloin olenkin ongelmani ytimessä.

Kyseinen ajatusmalli näyttää yhdistävän useita meistä. Monet ihmiset, jälleen minä mukaan lukien, ajattelevat, että heidän on tehtävä asioita ja pyrittävä tekemään niitä paremmin. On pyrittävä parempaan suoritukseen kuin viimeksi, on pyrittävä antamaan parempia joululahjoja kuin ennen ja on pyrittävä tarttumaan hetkeen paremmin.

Mutta miten hetkeen edes tartutaan paremmin? Pääasiahan on, että siihen tarttuu.

Sohvalla istuessani huomasin, että oikeastaan olen aika tyytyväinen elämääni ja siihen, mitä se sisältää. Asiat menevät hyvin ja hoidan ne hyvin . Ei minulla oikeastaan ole tarvetta parantaa elämääni. Totta kai on asioita, joissa voisin olla parempi, mutta on myös asioita, joissa olen jo riittävän hyvä. Ja se olkoon tarpeeksi.

Jatkuva parempaan pyrkiminen tilanteessa, jossa siihen ei ole tarvetta, on turhaa ja rasittavaa. Ensi vuonna taidan siis keskittyä jatkamaan asioiden tekemistä sillä tasolla, jolla olen ne tähänkin asti tehnyt. Ja joskus aion vain istua alas tekemättä mitään, jos siihen on tilaisuus.

Alunperin kirjoittanut Marika Masalin