Euroviisut. Vuoden kohokohta, joka saa vuosittain yli 200 miljoonaa ihmistä vastaanottimiensa äärelle seuraamaan jättimäistä musiikin ilotulitusta. Euroviisufanit ympäri maailman ovat koko pitkän ja raskaan vuoden joutuneet odottamaan juuri tätä viikkoa. Arvon lukijat, Euroviisut ovat täällä!

Tänä vuonna euroviisut järjestetään Tel Avivissa, Israelissa. Kaiken takana on yksi tyttö, viime vuoden voittaja, israelilainen Netta, jonka kappale Toy valloitti eurooppalaisten sydämet tasan vuosi sitten. Netta toi viisut Israeliin kahdenkymmenen vuoden odotuksen jälkeen. Ei siis ihme, että israelilaiset ovat olleet innoissaan niiden järjestämisestä. Netan voitto oli odotettu jo ennen itse kilpailua Toy:n musiikkivideolla oli yli kaksikymmentä miljoonaa näyttökertaa YouTubessa. Voitto kuitenkin jakoi ihmisiä raivokkaasti. Osa ei käsittänyt alkuunkaan, miksi kappale voitti – olihan laulu hyvin erilainen edellisten vuosien voittajiin verrattuna.

Fakta on kuitenkin se, että tällä viikolla 41 maata kilpailevat vuoden 2019 euroviisujen voittotittelistä ja ensi vuoden viisujen isännöinnistä. Viisufanina voin myöntää, että alkuvaiheessa, kun kappaleita alettiin julkaisemaan, oli niiden laatu heikohkoa. Muutaman kuukauden kuluttua alkoi kuitenkin näyttää paremmalta. Ennakkosuosikitkin löysivät itsensä fanien sydämiin varsin nopeasti.

Tel Avivin valinta isäntäkaupungiksi ei ollut sinänsä helppo valinta. Missä kaupungissa kisat pidetään? Mitä vaihtoehtoja isäntäkaupungille olisi? Lisäksi epävakaus on saanut monet miettimään, onko kisapaikalle meneminen varmasti turvallista näissä olosuhteissa. Monet ovat myös boikotoineet Israelissa järjestettäviä viisuja poliittisista syistä).

Politiikka on usein aihe, jota yritetään kaikin tavoin välttää euroviisuissa. Yleisintä politiikkaa, mitä euroviisuissa nähdään, on naapurimaiden äänestäminen. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun suomalaiset äänestäisivät Ruotsia. Viime vuosina Venäjän ja Ukrainan alueella on ollut paljon poliittisia erimielisyyksiä euroviisujen alla. Näin on käynyt myös tänä vuonna. Ukrainan edustajaksi valitulta MARUV:ilta kysyttiin haastattelussa, kuuluuko Krimi Ukrainalle vai Venäjälle. Tähän MARUV vastasi, että Ukrainalle. Euroviisuissa on yleinen sääntö, ettei poliittisiin asioihin ei oteta kantaa. Tästä johtuen EBU (Euroopan yleisradiounioni) päätti kieltää Ukrainan osallistumisen tämän vuoden euroviisuihin. Ensinnäkin ihmeellinen ratkaisu kysymyksen esittäjältä (euroviisujen voittaja vuodelta 2016). Eikö hänellä todellakaan ollut käsitystä, mihin sen kaltaisen kysymyksen esittäminen voisi viedä. Toiseksi on rankkaa, että MARUV oltiin jo valittu edustamaan Ukrainaa ja yhtäkkiä hänet suljetaan kilpailusta. Politiikka ei ole koskaan tuonut euroviisuihin mitään positiivista mukanaan.

Entäs tämän vuoden ennakkosuosikit? Suurin ennakkosuosikki tällä hetkellä on Alankomaiden Duncan Laurence, jonka laulun nimi on Arcade. Kappaleessa Duncan laulaa peliriippuvuudesta, jota voi verrata ihmisten väliseen rakkauteen. Aihe ei yllätä, sillä rakkaus on usein euroviisuissa yleisin laulunaihe. Kappaleen musiikkivideo on intiimi: Duncan ui vedessä täysin alasti. Itse laulu on melko rauhallinen, joka kuitenkin purkaantuu hieman kertosäkeistössä. Etenkin viimeinen kertosäkeistö tuo kappaleen upeuden pinnalle. Myös Duncanin ääni on lumonnut monet. Euroviisujen harjoitusten alla laulajan kannatus on hieman laskenut. Monet fanit ovat olleet jopa pettyneitä hollantilaisen lavaesitykseen: useiden mielestä Duncan soittamassa keyboardia ei riitä tämän upean laulun esitykseksi.

Toinen suuri ennakkosuosikki on, yllätys yllätys, Ruotsi. Kaunis länsinaapurimme on aina loistanut euroviisuissa niin teknisellä kuin musikaalisella osaamisellaan. Ruotsi on voittanut viisut jopa kuusi kertaa, isännöinyt kuusi upeaa viisuviikkoa maallaan. Tällä kertaa itse kunniatehtävässä Ruotsia edustaa John Lundvik. John voitti Ruotsin oman karsinnan Melodifestivalenin kappaleellaan Too Late For Love. Kappaleen sanoma on nimensä mukaisesti se, ettei ikinä ole liian myöhäistä rakkaudelle. Laulun huikeaksi tekeviä osia ovat upea lavashow, Johnin erinomainen ääni sekä mieletön gospelkvartetti taustalla laulamassa. Kappaleen hyvä fiilis välittyy joka ikiselle, joka esityksen koskaan tulee näkemään. Trust me!

Entäs se Suomi sitten? Palataan muutama kuukausi taaksepäin, kun Yle vihdoin ilmoitti, että Darude edustaa yhdessä Sebastian Rejmanin kanssa Suomea euroviisuissa 2019. Alussa vaikutti siltä, että kaikki olivat hyvin innoissaan. Vaikka itseäni elektroninen musiikki viisuissa ei ole koskaan säväyttänyt, oli Daruden nimi kuitenkin juttu, millä olisi voinut pärjätä. Mutta sitten julkaistiin kolme kappaletta, joista yksi, Look Away, valittiin maaliskuussa Uuden Musiikin Kilpailussa edustamaan Suomea. Jokaisesta biisistä puuttui jotain. Yksi huomio tuli ilmille jokaisesta kappaleesta: kertosäkeistöt olivat heikkoja. Minkään kolmen laulun kertosäkeistö ei saa hyvää fiilistä, edes toivonkipinöitä ilmoille. Edustuskappale Look Awayssa oli muuten hyvä rakenne, menevät säkeistöt sekä rytmi, mutta kertosäkeistö tylsä kuin mikä. Myöskään lavaesitys ei silmiä hivellyt.

Tiistain semi-finaalissa suomen karsinnan heikkoja kohtia ei oltu hiottu paremmiksi. Lavashow oli jopa huonompi kuin Turussa. Rejmanin laulu tosin oli miksattu paremmin televisiosta kuuluvaksi, mutta tämäkään ei kokonaisuutta pelastanut. Suomi ei tänäkään vuonna taistele toisesta viisuvoitosta. Näin suomalaisena harmittaa, ettei Darude päässyt euroviisulavalle Sebastian Rejmanin kanssa paremman kappaleen kanssa revittelemään suosiossa. Olisi ollut ilo kuulla jälleen Suomen nimi finalisteja luetellessa.

Mikä Suomen voisi nostaa viisufinaalin parhaimmistoon. Sosiaalisessa mediassa on ollut paljon keskustelua nykyisestä karsintaformaatista. Kutsuartisti ja kappaleen valinta -prosessi ei ole tyydyttänyt katsojien mieliä. Jopa perinteinen karsintamenetelmä on saanut selvästi enemmän kannatusta kuin kutsuartisti, jonka muutamasta laulusta valitaan yksi. Kenties vuonna 2020 saisimme nähdä aidon ja perinteisen euroviisukarsinnan.

Loppuun haluan esittää vielä tärppejä tämän vuoden viisuja seuraavalle:

-Katso koko finaali loppuun asti! Euroviisufaneja ei hemmotella ainoastaan kilpailukappaleilla, mukaan on mahdutettu myös muita upeita ohjelmia ja ennen kaikkea juontajat. Joskus välinumerot voivat nousta jopa kilpailukappaleita paremmiksi! Tällä kertaa maailmankuulu Madonna nousee euroviisulavalle esittämään välinumeron.

-Finaalin huippuja tulevat olemaan (yksittäisen euroviisufanin mielipiteen perusteella) Alankomaat, Ruotsi ja Venäjä. Huvittavan ja söpön esityksen omaa Tsekki. Hyvin erilaiseen tunnelmaan meidät johdattelee Islanti.

-Kokoa hyvä sakki koko viisuiltaa katselemaan ja analysoimaan! Muistakaa viisuherkut!

-Muista odottaa odottamatonta!

Mikä euroviisuissa sitten on idea? Tämä video toivottavasti selittää sen teille huvittavalla tavalla:

Alunperin kirjoittanut Oskari Ahvenainen

Tämä Marvel Studios:in tuottama elokuva rikkoi ennätyksiä jo ennen julkaisuaan. Ja nyt näyttää siltä, että se jatkaa samaan malliin kuin vain kaksi viikkoa julkaisun jälkeen, jolloin se on tienannut maailmanlaajuisesti jo yli huikeat 2 miljardia dollaria. Avengers: Endgame on Anthony ja Joe Russon ohjaama kauan odotettu Avengers: Infinity War -elokuvan jatko-osa, ja Avengers-elokuvasarjan päätösosa. Mitkä ovat mielipiteeni elokuvasta? Tässä on spoileriton arvosteluni Marvelin tuoreimmasta supersankariseikkailusta.

Endgame kertoo antisankari Thanosin Infinity War -elokuvassa aiheuttaman joukkotuhon jälkilöylystä. Puolet maapallon väestöstä on kadonnut tuhkana ilmaan, ja sankarien rivit ovat kutistuneet merkittävästi. Vielä elossa olevat Kostajat; Ironman, Thor, Captain America, Hulk, Black Widow ja Hawkeye, keräävät kasaan muut jäljellä olevat sankarit ja yrittävät kuumeisesti keksiä keinon tuhota Thanosin ja tuoda kaikki menetetyt takaisin.

Luultavasti kenellekään ei ole mikään yllätys se, että Endgame on visuaalisesti kaunis. Jokainen kohtaus näyttää ulkonäöltään ja valaisultaan upealta ja kohtaukseen sopivalta. Koomiset kohtaukset ovat värikkäitä ja valoisia, kun taas traagisissa ja dramaattisissa kohtauksissa korostuu haaleammin saturoidut värit. Hahmojen puvut ovat yksityiskohtaisia ja teknisesti kehittyneempiä kuin ensimmäisissä elokuvissa, mistä elokuvassa vitsaillaankin. Erikoistehosteet näyttävät niin realistisilta kuin ne vain voivat maailmalle ilman yliluonnollisia voimia ja teknologiaa.

Vaikka elokuva kestääkin kolme tuntia, sen tarina etenee sopivaan tahtiin. Juoni on mielenkiintoinen ja suurimmaksi osaksi arvaamaton vaikkakin yksinkertainen. Sen seuraaminen voi paikoittain tuottaa vaikeuksia vähemmän totisille faneille ja katsojille hahmojen lukumäärän ja aikahyppyjen takia. Rennompana fanina itse, minua hämmensi muutama kohtaus, mutta veljeni selitti nämä minulle. Lähes jokainen tapahtuma on tärkeä osa elokuvan pääjuonta. Vain muutama kohtaus tuntui hieman liian pitkältä tai suorastaan tarpeettomalta, koska kohtauksen pointti oli todistettu aikaisemmissa kohtauksissa. Nämä eivät kuitenkaan tunnelmaa juurikaan haitanneet kiitos hyvin huolitellun dialogin, hyvän huumorin ja Alan Silvestrin sankarillisen ja mahtipontisen musiikin.

Parhain osa elokuvassa on mielestäni sen ikoniset ja rakastetut hahmot. Ne ovat hauskoja ja puhkuvat persoonallisuutta. Elokuvassa näemme hahmojen monia eri puolia, jotka muovaavat niitä ja tekevät niistä erityisiä. Pidin erityisesti siitä, miten Endgame näyttää hahmojen erilaiset tavat käsitellä menetystä ja käyttää niihin hyvin aikaa. Vaikkakin Thanosin tavoitteet ja motiivit ovat vielä vähän heikkoja, niihin on lisätty muutama lause lisää, joka tekee hänen teoistaan hieman ymmärrettävämpiä. Muutamaan hahmoista on tehty merkittävämpiä ja fanien keskuudessa ristiriitaisia muutoksia, erityisesti niiden ulkonäköihin. Mielestäni niitä oli muutettu tilanteeseen sopivalla tavalla, vaikka erityisesti niiden ulkonäönmuutosta pidettiin enemmän vain vitsien kohteena. Nämä hyvinkirjoitetut ja pidetyt hahmot yhdessä tunteellisten kohtausten ja erinomaisten ja ilmeikkäiden näyttelijöiden kanssa tekee elokuvasta tunteiden vuoristoradan ja saa koko yleisön kannustamaan hyvän puolesta.

Lopuksi voin ilman spoilereita vain sanoa, että Avengers: Endgame on arvostuksensa ansaitseva mestariteos. Vaikka kaikilla elokuvilla on heikkoutensa, on Endgame kolme tuntia toimintaa, taistelua ja tunteita, yhdessä hyvin kirjoitetussa tarinassa. Se on myös erittäin onnistunut jatko- ja päätösosana siksi, että se ei tee edeltävästä osastaan itsellään hyödytöntä vaan tarjoaa Avengers-elokuville tyydyttävän lopetuksen. Suosittelen elokuvaa erityisesti Marvelin, toiminnan ja supersankareiden faneille, kuten myös elokuvia ja mahtavia tarinoita arvostaville.

Alunperin kirjottanut Sini Torkki

“Voimme vain toivoa, että Venezuelan tilanne raukeaa rauhanomaisen vallanvaihdoksen kautta, ja että Venezuela saapuu demokratian, vapauden ja vakauden piiriin.” kirjoittaa Seán McLoughlin Venezuelan kiihkeästä valtataistelusta.

Venezuelan bolivariaanista tasavaltaa on noin kahden vuosikymmenen ajan johdettu autoritaarisen sosialismin ottein. Sosialistinen hallinto alkoi presidentti Hugo Chávesin valtaannoususta ja tämän vuonna 1999 suorittamasta “bolivaarisesta vallankumouksesta”. Cháves paisutti Venezuelan julkisen sektorin ja teki maasta yhden latinalaisen Amerikan vauraimmista ja hyvinvoivimmista maista, muun muassa valtion öljynmyyntitulojen siivittämänä. Tämä hetkellinen vauraus kuitenkin rapistui sosialistisen suunnitelmatalouden, heikosti monipuolistetun talouden sekä korruption paineiden alla. Kiteytettynä, Venezuelan talous oli liian riippuvainen matalan jalostusasteen öljyn viennistä vauraudensa takaajana. Myös korruptio oli julkisen vallan ja erityisesti armeijan piirissä valtaisaa. Yhdysvaltojen Venezuelan vastaiset talouspakotteet eivät myöskään helpottaneet maan asemaa.

Vallan siirryttyä vuonna 2013 presidentti Nicolas Madurolle, maan kansantalous oli kovien paineiden alla ja öljyn globaalien markkinahintojen romahtaessa vuonna 2014, Venezuelan talous alkoi vyöryä alamäkeen ja inflaatio laukata villinä. Venezuelan taloudellisten ja yhteiskunnallisten ongelmien kulminoiduttua vuoden 2017 alla tuhansien prosenttien hyperinflaatioksi, krooniseksi elintarvikepulaksi sekä sähkökatkoksiksi, alkoi kansa osoittaa tyytymättömyyttään mielenosoituksilla. Mielenosoitukset yltyivät ja levisivät vuoden 2018 ajan ja kansanliikkeen keulakuvaksi nousi tammikuussa 2019 väliaikaiseksi presidentiksi nimitetty Venezuelan parlamentin puheenjohtaja Juan Guaidó. Länsivallat (Yhdysvallat ja EU) julistivat nopeasti tukensa Guaidólle ja tunnustivat tämän maansa oikeutetuksi päämieheksi. Maduron hallintoa sen sijaan jäivät tukemaan sosialistinen Kuuba sekä Kiina ja Venäjä, joilla on taloudellisia ja poliittisia siteitä Venezuelaan. Esimerkkeinä näistä siteistä ovat Venäjän valtiollisen öljy-yhtiön Rosneftin tekemät valtavat investoinnit Venezuelan valtion öljy-yhtiöön PDVSA:an, Venäjän myöntämät kymmenien miljardien dollarien lainat Venezuelan valtiolle sekä maiden välinen laaja asekauppa.

Venezuelan presidentti Nicolas Maduron kauden aikana maa on ajautunut historiansa vakavimpaan talouskriisiin. (Kuva:Tasnim News Agency)

Tilanne on jatkunut koko kevään hyvin epävakaana ja kansalaiset ovat yhä kasvavassa määrin siirtyneet kaduille osoittamaan mieltään Maduron hallintoa vastaan. Maduro ei ole hyväksynyt maahan kansainvälistä ruoka- ja tarvikeapua, ja nälkä ja köyhyys maassa ovat johtaneet rikollisuuden ja massasiirtolaisuuden räjähdysmäiseen nousuun. Epävakauden jatkuessa ulkovallat ovat esittäneet omia arvioitaan Venezuelan tilasta ja tulevaisuudesta. Tiistaina 30. huhtikuuta itsensä presidentiksi julistanut Juan Guaido yllytti maansa kansalaiset viimeiseen kansannousuun Maduron hallintoa vastaan, jonka jälkeen mielenosoitukset ja mellakat kiihtyivät entisestään ja mielenosoittajat ja hallinnon turvallisuusjoukot ottivat entistä kiihkeämmin yhteen. Guaido on myös yllyttänyt Venezuelan julkisen sektorin työntekijöitä lakkoiluun sekä Maduron upseereita ja armeijan joukkoja laskemaan aseensa.

Kansannousun julistus sai myös ulkovallat reagoimaan ja Yhdysvaltain hallinto varoitti Venäjää sekaantumasta Venezuelaan, jonka se näkee omaksi geopoliittiseksi “takapihakseen”. Yhdysvallat ovat tukeneet Venezuelan oppositiotoimintaa ja tunnustaneet Juan Guaidon Venezuelan oikeutetuksi presidentiksi. Yhdysvallat ovat viime vuosina lisänneet taloudellisia sanktioita Venezuelaa vastaan ja tammikuussa 2019 presidentti Donald Trumpin hallinto käytännössä kielsi kaupankäynnin Venezuelan öljy-yhtiö PDVSA:n kanssa. Myöhemmin keväällä Yhdysvallat sulkivat suurlähetystönsä Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa. Trumpin hallinto on toistuvasti ilmaissut tukensa Venezuelan siirtymiselle demokratiaan ja rauhanomaiselle vallanvaihdokselle, muttei myöskään poissulje esimerkiksi sotilaallisen intervention mahdollisuutta. Viimeisimpänä, lauantaina 4. toukokuutaYhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo yllytti videoviestissään suoraan Venezuelan kansaa kaatamaan Maduron hallinnon. Yhdysvaltain kiinnostus Venezuelaa kohtaan kumpuaa sen maantieteellisestä läheisyydestä ja Yhdysvaltain jo 200-vuotta vanhasta Monroen doktriinista, jonka mukaan latinalainen Amerikka kuuluu sen etupiiriin, sekä maan valtavista öljyvarannoista.

Venezuelan pohjoisosissa sijaitsevat maailman suurimmat todistetut öljyvarannot. (Kuva: Wilfredo Rodriguez)

Kolikon toisella kääntöpuolella ovat Kuuba ja Venäjä, jotka tukevat Maduron hallintoa taloudellisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti. Kuuballa on runsaasti tiedusteluviranomaisia, upseereita ja turvallisuusjoukkoja Maduron hallinnossa ja Venäjä on taloudellisen tukensa lisäksi lähettänyt palkkasotilaita turvaamaan Maduroa ja tämän lähipiiriä. Nämä ristiriitaiset suurvaltaintressit tekevät Venezuelasta uuden ja riskialttiin näyttämön globaalissa valtapelissä muun muassa Yhdysvaltojen ja Venäjän sekä osaltaan Kiinankin välillä. Voimme vain toivoa, että Venezuelan tilanne raukeaa rauhanomaisen vallanvaihdoksen kautta, ja että Venezuela saapuu demokratian, vapauden ja vakauden piiriin. Tämä kuitenkin vaatii Maduron luopumista tai syöksemistä vallasta sekä suurvaltojen intressien välisen liennytyksen. Maduron vallassa pysyminen näyttää tällä hetkellä erittäin epätodennäköiseltä ja kansan ylivoimaisen enemmistön sekä taloudellisten ja poliittisten paineiden ollessa häntä vastaan, hän voi enää korkeintaan viivytellä putoamistaan hallitsijan asemasta. Mitä enemmän suurvallat, kuten Venäjä kuitenkin investoivat Maduron hallinnon säilyttämiseen, sitä vaikeammaksi tilanteesta perääntyminen tulee olemaan sekä oppositiota tukeville että Maduron hallintoa tukeville tahoille.