Mooses Mentula – tarinankertoja kirjailijavieraana

Mistä löytää inspiraatiota kirjoittamiseen? Millaista kirjailijantyö on? Kuinka esikoisteoksen saa julkaistua? Miten YouTube auttaa kirjailijoita? Entä miksi Edinburghissa on hyvä kirjoittaa?
Mooses Mentula on kolme romaania ja lukuisia novelleja julkaissut kirjailija, jolla on kirjoituspiiri Järvenpäässä ja paljon sanottavaa kirjailijantyöstä.

Hän oli luovan kirjoittamisen kurssin kirjailijavieraana 3.9.2018. Abiturienttitoimittajat Katri Lempiäinen ja Sami Lehtinen haastattelivat häntä auditoriossa tunnin ajan siitä, mitä kirjailijuus pitää sisällään.

 

Kirjailija Mooses Mentula kävelee ovesta sisään ja tervehtii. Hän istuu alas ja asettaa kolme kirjaansa pöydälle. Vahtimestari laittaa hämärän auditorion valot kuntoon. Haastattelijoina toimivat Katri Lempiäinen sekä Sami Lehtinen, Järjen toimittajat kolmannelta vuosikurssilta. He ottavat omat paikkansa sohvalta, vastapäätä Mentulaa.

  • Esittelisitkö itsesi lyhyesti ihmisenä sekä kirjailijana?

”Ihmisenä ja kirjailijana, eihän se tietenkään ole sama asia”, Mentula hymyilee.
Mentula on asunut elämänsä aikana pitkin poikin Suomea. Hän kertoo yksivuotiaana muuttaneensa pahvilaatikossa Kuhmoon. Hän on asunut seitsemän vuotta Lapissa, jonka jälkeen ”vähän kaikkialla”, kunnes asettui Uudellemaalle. Lukeminen on kiinnostanut Mentulaa pikkupojasta saakka, ja sitä kautta hän luonnollisesti löysi itsensä kirjoittamasta. Mentula kertoo julkaisseensa kolme omaa teosta: Mustan timantin vuonna 2010, Isän kanssa kahden vuonna 2013 ja uusin, Jääkausi-niminen romaani, julkaistiin vuonna 2016. Isän kanssa kahden on julkaistu myös Saksassa. Hänellä on kirjoituksia myös monissa novellikokoelmissa, ja hän on uransa aikana kirjoittanut jos jonkinlaista tekstiä aina pakinoista ja kolumneista romaaneihin saakka.

  • Miten ja milloin kiinnostuit kirjoittamisesta? Ja milloin päätit kirjoittaa ensimmäisen kirjasi ja miten ryhdyit siihen, oliko ensin idea vai päätös?

”Monenlaisia aiheita oli kyllä mielessä, ennen kuin päätin, että alan tavoitteellisesti kirjoittaa. Kymmenen vuotta sitten tapasin Keravalla kaverin, joka opiskeli myös Rovaniemellä. Alettiin tavata toisiamme pubissa. Valitettiin aina toisillemme, että mä haluaisin kirjottaa, ja kaveri ei saanu ohjattua elokuvia. Mun tekosyy oli sillon, että eihän mulla ollu edes omaa kannettavaa tietokonetta. Lyötiin vetoa siitä, että viisikymmenvuotiaaksi mennessä mä olen kirjoittanut julkaistun teoksen ja kaveri ohjannut pitkän elokuvan. Seuraavana päivänä oli ilmoitus lehdessä kirjoituspiiristä. Minä olen jo päässyt pälkähästä, mutta kaveri ei vielä. On hänkin TV-alalla töissä.”

  • Mistä aiheista tykkäät kirjoittaa? Esittele hieman teoksiasi.

”Tykkään tarinoista. Oon aina tykännyt kuunnella niitä”, Mentula kertoo. ”Jotkut tarinat jäävät mieleen syvemmin. Koen olevani tarinankertoja.”
Mentula kertoo kirjojensa sisältävän yhden suuremman kokonaisuuden, jonka sisällä on monia pieniä tarinoita. Hän kirjoittaa mielellään realistista aiheista. ”Mustaa timanttia markkinoitiin surrealistisena, mielestäni kuitenkin teokseni ovat realistisia”, Mentula pohtii ja kohentaa asentoaan. ”Useinhan se niin on, että tosielämässä käy asioita, jotka on liian hurjia kirjotettavaksi. Mä pyrin aitoon kerrontaan, välttämään kikkailua.”

Kirjailijanuran alkutaipaleella hän keskittyi aina keksimään jonkin nokkelan oivalluksen teksteihinsä, mutta pian hän huomasi tämän ärsyttävän lukijoita. ”Mä asetan itseni henkilöhahmojen nahkoihin, ja kirjotan niiden näkökulmasta.”

Mooses Mentula on kirjoittanut kolme romaania.

  • Minkälaisissa olosuhteissa ja milloin kirjoitat? Mistä löydät aikaa kirjoittamiselle ja miten saat mielenkiinnon pidettyä yllä kiireen keskellä?

Mentula raapii päätään ja naurahtaa: ”Tuohan olikin jännä kysymys.” Jos hän saisi itse valita, hän kirjoittaisi hiljaisessa ja rauhallisessa paikassa. ”Joskus on ihan kiva vetäytyä. Mä oon kirjottanu paljon mökillä, se on kiva paikka.”

Eksoottisimpia paikkoja, joissa Mentula on kirjoittanut, on Edinburgh. ”Olin viime syksynä kirjoittamassa vanhassa, 1700-luvulla rakennetussa kerrostalossa.” Vieraan kielen keskellä on hänen mielestään hyvä kirjoittaa. Pölinä ympärillä ei sotke ajatuksenkulkua, kun suomen kieltä ei kuule missään. ”Ehkä jonkinmoinen vetäytyminen lyhyeksi ajaksi, se on sitä parasta”, hän kertoo.

Mentula kirjoittaa esimerkiksi silloin, kun hän menee perheen kanssa ostoksille. Hän istuu kauppakeskuksessa kahvilaan kera tietokoneensa. ”Tämä toki edellyttää, että tietää, mitä on kirjoittamassa ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Pääsee sitten nopeasti kirjoittamaan.”

  • Millaista oli kirjoittaa ensimmäistä kirjaasi? Oliko esikoisteos helppo julkaista ja jännittikö, miten ihmiset suhtautuisivat siihen?

”Alussa vaikeaa oli se, että pohdin lauseita liikaa”, Mentula toteaa. Hän jakaa kuulijoiden kanssa suurimman oivalluksensa: pitää vaan kirjoittaa rennosti ja korjata myöhemmin.

”Julkaiseminen sinänsä, että kustannussopimuksen saa, ei usein ole helppoa. Vähän otin selvää, että mitä kannattais tehdä. Novelleja oli jo paljon. Pohdin muita konsteja, esimerkiksi kirjoituskilpailuihin osallistumista. Osallistuin useampiin kilpailuihin, yksi oli WSOY:n järjestämä kilpailu, jonka järjestäjinä oli mukana erä- ja rakentajalehdet. Kirjoitin siihen Taimen-nimisen novellin. Olin tyytyväinen siihen ja lähetin kilpailuun, mutta ei sitä palkittu, olin pettynyt”, Mentula kertoo kokemuksistaan. Tarinan suunta kuitenkin kääntyy positiiviseen – kohtapuolin Mentulalle soitti kirjailija Juhani Syrjä, joka sanoi pitäneensä novellista ja tahtoisi julkaista sen kilpailutuotosten antologiassa. Syrjä soitti julkaisun jälkeen kuukauden kuluttua ja kertoi jääneensä miettimään. Hän kysyi Mentulalta, olisiko tällä muita tekstejä valmiina. Syrjä ilmoitti tahtovansa tehdä yhteistyötä. Syrjää oli aikanaan auttanut Väinö Linna, ja hän tahtoi viedä oppejaan eteenpäin.

Kirjailija Mooses Mentula puhumassa inspiraatiosta.

  • Mistä saat inspiraatiota ja ideoita kirjoihisi?

Mentula saa inspiraatiota ympäristöä tarkkailemalla: ”Saatan mennä istuskelemaan huoltoaseman kahvilaan. Niitä kommentteja voi sitten ripotella sopiviin kohtiin. Tulee helposti semmonen paperinmaku, jos ihan tyhjästä yrittää keksiä työpöydän ääressä. Tosielämän juttuja kun kirjoittaa ylös, niin sitten hyvä tulee.” Hän neuvoo kirjoittamaan ilman paineita, itsekriittisyys nollassa. Mentula kertoo kantavansa mukanaan muistikirjaa, ja kehottaa kirjailijanurasta haaveilevia tekemään samoin.

  • Kuinka paljon suunnittelet etukäteen vai improvisoitko?

Mentula kertoo suunnittelevansa henkilöhahmot aina taustatarinasta ja luonteesta ulkonäköön saakka melko tarkkaan: ”Taustatarinat vaikuttavat elämään ja käyttäytymiseen.” Hän käyttää lukujen otsikoita ja miettii juonen pääpiirteittäin. Otsikoiden alle hän kerää ranskalaisilla viivoilla, mitä luvussa tahtoo kertoa. ”Jos lähtee kronologisesti kirjoittamaan, voi tulla semmonen hetki, ettei enää tiedä miten lähteä eteenpäin”, Mentula arvelee. Hänen mukaansa vasta kirjoittamisen jälkeen alkaa tapahtumien järjestyksen suunnitteleminen.

  • Miten keksit henkilöhahmot ja rakennat kirjojesi juonen?

”Joillakin on tapana pitää ihan oikeaa ihmistä mallina. Mä en oo ihan tämmöstä käyttänyt, joistakin ihmisistä otan piirteitä”, Mentulan henkilöhahmot ovat kollaaseja oikeista ihmisistä ja mielikuvituksen tuotteista. Koosteita ideoista ja luonteista.

”Lopusta saattaa tulla alku tai alusta loppu, mutta sen minä vaadin, että on raamit sille tarinalle”, hän toteaa. Juoni saattaa Mentulan kohdalla muuttua reilustikin. Hän kertoo, että kahdessa hänen teoksessaan loput muuttuivat aika radikaalisti. Esimerkiksi Isän kanssa kahden -romaanissa oli alkujaan hyvin erilainen lopetus. ”Hahmoista tuleekin toisenlaisia kuin on ajatellut.”

Haastavin vaihe Mentulan mukaan on se, kun juoni on jo nähtävissä ja luurankoa pitää alkaa lihottaa. ”Kun odottaa vähän ja miettii, niin kyllä se siitä sitten”, hän lohduttaa. ”Mun tyylini on aika poikkeava monen muun tyylistä. Mä teen rungon ja lihotan sitä. Jotkut tekee niin, että kirjoittavat 1000-sivuisen kirjan ja karsii sen 200-sivuiseksi.”

Haastattelijat kuuntelemassa tarkkaavaisina.

  • Onko kirjoittaminen koskaan tuntunut toivottomalta, tylsältä tai ”pakkopullalta”? Miten korjaat tilanteen, jos näin on?

Mentulan mukaan on kaksi tapaa ratkaista: luovuttaa siltä erää ja palata asiaan myöhemmin, tai kirjoittaa ajattelematta kummemmin. ”Molempia konsteja oon käyttänyt. Ehkä enemmän sitä, että oon odottanut ja pohtinut, kunnes loksahtaa paikoilleen”, hän kertoo.

  • Oletko joskus kirjoittaessa tuuminut, ettei idea toimikaan, ja harkinnut kirjan kirjoittamisen keskeyttämistä?

Mentula pohtii ja lopulta toteaa, että Jääkauden kanssa aihe oli niin synkkä, että sen kanssa painiessa tuli tunne, ettei kirjaa saa koskaan loppuun. ”Omakin mieli meni vähän mustaksi”, hän mainitsee. Mentula kävi kustannustoimittajan kanssa keskustelua ja sai paljon positiivista kannustusta. Vaikka synkkä aihe voi olla hankala, pitää Mentulan mukaan kirjoittaa se tarina, mikä mielessä on – muiden ajatuksista ei voi päättää.

”Luin kiusaamiseen liittyviä tutkimuksia paljon, tutkin pieniä yksityiskohtia.” Hänen mukaansa pitää kiinnittää kovasti huomiota yksityiskohtiin. Hän neuvoo kääntymään netin puoleen. ”YouTubesta olen monia asioita tarkistanut”, Mentula kertoo. Isän kanssa kahden -kirjassa hän kirjoittaa villsian metsästyksestä. ”Ei minulla ole mitään kokemusta villisioista, mutta YouTubesta löytyi niistäkin tietoa.” Yleisöä naurattaa.

  • Missä vaiheessa ja keneltä pyydät palautetta teksteistäsi?

”Minulla on ollut pari luottolukijaa. Heille usein annan vasta siinä vaiheessa luettavaksi, kun teksti on suhteellisen valmis”, hän kertoo. Hän vastaanottaa palautteen ja korjaa sekä kirjoittaa uudestaan. Kustannustoimittaja on seuraava lukija. ”Kustannustoimittaja ei tarjoa mitään valmista, vain muutosehdotuksia.” Tekstiä pyöritetään Mentulan mukaan monen monta kertaa, kunnes se käydään uudelleen läpi.

”Virheitä etsitään ja etsitään. Teksti on valmis vasta, kun tuntuu, että jäljellä on vain yksi iso virhe. Sitten se on valmis.”

  • Onko sinulla kokemusta kritiikistä, josta olet ollut eri mieltä?

”Teksteistä tehdään paljon tulkintoja. Saattaa mennä kriitikoillakin tulkinnat aivan ristiin”, Mentula toteaa. Hän kertoo, että Mustassa timantissa on novelli, joka kertoo thaimaalaisesta marjanpoimijasta. Hän oli tekemässä lehtijuttua, kun ensimmäiset marjanpoimijat tulivat Suomeen. Novellissa marjanpoimijat joutuvat aina vaikeuksiin. Novelli loppuu tilanteeseen, jossa marjastajat eivät ole onnistuneet keräämään rahaa, mutta saadaan idea suppilovahveroista. ”Se on aika surullinen loppu, että käytetään hyväksi marjanpoimijoita.”

Mentula kuitenkin kertoo, että tulkintoja tuli onnellisestakin lopusta, siitä, kuinka aina on toinen mahdollisuus. ”On toki tärkeää, että jokainen saa tulkita taidetta tavallaan. Sen haluaisin jättää lukijoille.”

Haastattelun viimeisten kysymysten aika.

  • Kirjoitatko vain itsesi vuoksi vai haluatko myös saavuttaa jotain teoksillasi?

”Onko se tärkeää, että taideteoksella ylipäätänsäkään on jokin sanoma?” hän pohtii. Lähtökohtaisesti Mentulalla ei ole ollut teksteissään sanomaa, vaan tarina, jonka hän tahtoo kertoa.” Lähtökohta ei ole saavuttaa”, hän hymyilee. Jääkaudessa hänen mukaansa kiusaaminen on teema, mutta siinäkään ei kiusaamattomuuden sanoma ollut perimmäisenä syynä kirjoittamiseen. Se tekee kirjasta tärkeän, mutta ei ollut ensisijainen tavoite. ”Käydään keskustelua, saako taiteella olla sanoma – totta kai saa!”

Mooses Mentula vetää Järvenpäässä kuukausittain kokoontuvaa kirjoittajaryhmää nimeltä Säilä. Paikkoja ryhmään ei ole kovin paljon, mutta Mentula kehottaa nuoria kirjailijanalkuja ottamaan rohkeasti yhteyttä esimerkiksi Nuoren Voiman liittoon, mikäli tahtoo palautetta teksteistään. Muitakin kirjoittajaryhmiä löytyy lähiseudulta.

”Onko sulla vielä jotain, mistä haluaisit kertoa?” Lempiäinen kysyy.

”Jaa, no en kyllä ollut miettinyt tämmöstä puhetta tähän loppuun”, Mentula hymyilee.
”No semmosen voin vielä, kun niistä tarinoista tykkään. Olin Saksassa, kun siellä julkaistiin tuo Isän kanssa kahden. Ja Saksassa semmoset tilaisuudet on hyvin suosittuja, joissa joku näyttelijä lukee romaania. Ihmiset siis maksaa lipuista ja tulee kuuntelemaan sitä luentoa. Ne laittaa silmät kiinni, kun se lukeminen alkaa, ja kuuntelee. Minä menin sitten tämmöseen kirjakauppaan, tämmöseen tilaisuuteen sinne, ja siis minun kirjaa siellä aiottiin kohta lukea. Siinä eturivissä oli mies ja koira. Siinä sitten naureskeltiin, että sä otit ihan koiran mukaan.

Tämä mies sanoi, että joo, minunkin oli pakko tulla, kun koira halusi.”

Yleisö nauraa. Tarinankertoja Mooses Mentulaa kiitetään aplodein.




Toimintapäivän kuvasatoa

Järvenpään lukio järjesti viime perjantaina 31.8. jokavuotiseksi perinteeksi muodostuneen toimintapäivän, jolloin opiskelijat pääsivät kokeilemaan hauskanpidon merkeissä monenlaisia pajoja ja toimintapisteitä. Järki keräsi kuvasatoa erikoispäivän tunnelmista.

Geokätköilemään lähdössä!

Mölkkypisteellä oli melko hiljaista…

Ahkeria opiskelijoita tentteihin lukemassa

Historian luokassa oli mukava viettää aikaa lautapelejä pelaten.

Paikalta löytyivät niin shakkivälineet…

…kuin yksi Pisan kalteva tornikin!

Hyväntuulista väkeä!

Monenlaista liikunnallista aktiviteettiä oli tarjolla.

Muun muassa lentopalloa…

…ja sählyä.

Mystinen bafa-bafa hämmensi monia.

Lisää kuvasatoa bafa-bafalta

Innokas poseeraaja pongattu

K-pop paja koostui tanssista

Kuvispajan muotinäytöksessä.

Sieltä löytyikin paljon luovia asukokonaisuuksia!

Valokiilassa.

Kuvaamisessa mukana Ada Kalliomäki.




Järvenpään taidemuseo: Välähdyksiä Björn ja Tilly Soldanin tarinasta 1.3.2018–31.8.2018

Toimittaja tutustui Järvenpään taidemuseon uuteen näyttelyyn, joka johdatti taiteen ohella Suomen historiaan ja ihmissuhdekiemuroihin.

Teksti ja kuvat: Hilla Palviainen

Kolmioliitto taiteilijaperheessä

Vuonna 1990 Järvenpään kirjaston lattian alle perustetun taidemuseon kokoelmissa on esillä erityisesti Tuusulanjärven taiteilijayhteisön Venny Soldan-Brofeldtin ja Eero Järnefeltin töitä. Lisäksi museossa on vaihtuvia näyttelyitä ympäri vuoden.

Laskeuduttuani portaat alas saavun hiljaiseen museosaliin. Tiskin takana virkailija kertoo nykyisen näyttelyn taustoja. Välähdyksiä Björn ja Tilly Soldanin tarinasta -näyttely kertoo taiteen ohella myös Suomen historiasta 1900-luvulla. Näyttely avautui muutama viikko sitten ja jatkuu peräti elokuun loppuun saakka.

Björn Soldan: Poika ja leikkivene, Wales, 1940-1950- luku, hopeagiljotiinivedos.

Askelet kaikuvat hiljaisessa salissa.

Näyttelytila on jaettu kahtia: vihreä puoli on omistettu Tilly Sodanille ja violetti puoli hänen pojalleen Björnille. Museossa on hiljaista ja rauhallista tuntia ennen sulkemisaikaa. Askelet kaikuvat hiljaisessa salissa. Violetilla puolella museovieras päätyy katselemaan kehystettyjä mustavalkokuvia, joiden aiheissa toistuvat Walesin ja Skotlannin niittymaisemat. Violetilta puolella on myös Björnin tädin Venny Soldanin maalauksia, joissa esiintyy Björn nuorena poikana.

Katsoja voi lähes kuulla kenkien kopinan mukulakivikaduilla ja tuulen suhinan tilkkutäkkejä muistuttavilla pelloilla.

Museon Björn Soldanille omistettu puoli.

 

Valokuvat olivat oman aikansa kohunaihe kehittyneen tekniikkansa vuoksi. Kuvat on otettu arkisista hetkistä, kuten torilla myytävistä kukkakaaleista ja kävelevistä ihmisistä sekä Englannin kauniista maaseudusta. Seinillä kuvien lomassa riippuu tietoiskuja 1940- ja 1950- luvun Englannista. Niissä kerrotaan esimerkiksi siitä, kuinka ihmiset monesti ostivat henkilöauton päästäkseen maaseudulle pakoon kaupungin hyörinää ja saasteita. Kuvista henkii niin elävästi 40-luvun Englanti, että katsoja voi lähes kuulla kenkien kopinan mukulakivikaduilla ja tuulen suhinan tilkkutäkkejä muistuttavilla pelloilla.

Nils ”Nisse” Björn Soldan (1902–1953)

  • Tilly Soldanin ja Juhani Ahon avioton lapsi
  • Esiteltiin virallisesti Tillyn ottolapsena, sai tietää totuuden vanhemmistaan 18-vuotiaana.
  • 1920-luvulla opiskeli elokuvausta Saksassa Münhenissä.
  • Perusti velipuolensa kanssa Aho & Soldan -yhtiön, joka kuvasi ja tuotti yli 300 elokuvaa.
  • Toimi sotavuosina tk-kuvaajana rintamalla.
  • Sodan jälkeen muutti Englantiin ja työskenteli siellä BBC:n suomenkielisen osaston toimittajana.

Sekä äiti että poika pioneereja

Museon nurkassa on ”Kakara-alue” lapsille.

Siirryttäessä museon vihreälle puolelle voi heti alkuun tarkastella Tillystä kertovaa aikajanaa. Tiesin jo näyttelyyn tullessani erikoisesta kolmioliitosta, joka vallitsi Soldanin siskosten ja Juhani Ahon välillä. Vennyn ollessa Berliinissä stipendimatkalla Tillyn ja Vennyn aviomehen Juhanin suhde syventyi ystävyyttä pidemmälle. Tilanne oli vaikea ja pysyi salassa vuoteen 1951 asti.

Näyttelyssä on esillä myös lastenhoitajien asuja.

Kirjailija Juhani Aho siis eli kahden naisen kanssa, joista Venny Soldan oli hänen aviopuolisonsa ja tämän sisko Tilly hänen avovaimonsa. Björn Soldan syntyi Tillylle aviottomana lapsena. Tämä tapaus oli varmasti yksi niistä, joka herätti Tillyn intohimon perustaa Kakarasaari, lastenkoti aviottomille lapsille, jossa myös Björn vieraili paljon. Hänet esiteltiin ensin virallisesti Tillyn ottolapsena.

Sekä Björn että Tilly olivat lopulta omien alojensa pioneereja – Björn suomalaisen valokuvauksen uranuurtajana ja Tilly aviottomien lasten kasvatuksen ja hoidon saralla. Tilly piti tärkeänä, että jokainen lapsi otettiin huomioon yksilönä. Tilly Soldanille omistettu puoli sisältää Venny Soldanin maalauksia, joista monet esittävät Tillyä tai hänen lastenkotiaan. Näyttely myös pureutuu Tillyn lastenkodeissa hoitajana olleen naisen kautta suomalaiseen lastenkasvatukseen ja lapsikuvauksen historiaan.

Lastenkotien historiaa

Venny Soldan-Brofeldt: Tilly Soldanin muotokuva.

Kauniaisiin perustetusta lastenkodista kertoo Björn Soldanin kuvaama lyhytfilmi, jossa näkyy paljon iloisesti nauravia lastenhoitajia lapsia sylissään aurinkoisessa suomalaisessa metsämaisemassa. Vitriineissä on esineitä 1800-luvun lastenkodeista, kuten kahvipaketteja ja sarvista valmistettuja tuttipulloja.

Museokierroksen lähestyessä loppuaan seinillä riippuu lisää Venny Soldanin maalauksia. Vaikka taiteilijoiden yksityiselämän kiemurat eivät olleetkaan näyttelyn pääaihe, avasi näyttely hyvin sekä niitä että oman kotimaamme historiaa ja ajankuvaa.

Sarvituttipulloja 1800-luvulta ja Lastenlinnan kahvipaketti vuodelta 1935.

Mathilda ”Tilly” Soldan (1837–1931)

  •   Kirjailija Juhani Ahon avopuoliso ja taidemaalari Venny Soldanin sisko.
  •  Lähetettiin Ruotsiin synnyttämään Juhanin lasta, ettei totuus suhteesta paljastuisi.
  •  Perusti Järvenpään Ristinummelle Kakarasaari-nimisen lastenkodin ja myöhemmin Kauniaisiin lastenkodin, joka toimi myös lastenhoito-opistona.
  •  Menehtyi 58-vuotiaana syöpään.

 

 

 

Lähteet

  • https://museot.fi/museohaku/index.php?museo_id=22034
  • http://vintti.yle.fi/yle.fi/venny/otsikoissa2b.htm



Dress to impress – Mitä tyyli merkitsee nuorille?

Muodin huipulla tai ei, vaatteet voivat kertoa kuvan tapaan enemmän kuin tuhat sanaa. Lukion käytävät ovat vaatteiden täyttämiä tarinalähteitä – Nappasimme kolme kiinnostavaa ja erilaista tyyliä edustavaa opiskelijaa matkaamme ja lähdimme selvittämään tyylin mysteeriä.

Tyyli on moniulotteinen käsite.

Taidemaailmassa tyyli määritellään taiteilijan henkilökohtaiseksi ilmaisutavaksi, mutta toisaalta sanalla myös yleistetään suuria kokonaisuuksia, esimerkiksi tietyn aikakauden taidetta.

Nykypäivänä tyylillä viitataan yleisesti yksilön persoonalliseen tai ryhmän samankaltaiseen pukeutumiseen, joka muokkautuu yhteiskunnallisen kehityksen pyörteissä. Modernissa kulutusyhteiskunnassa tyyli on merkittävä osa ihmisen ja ihmisryhmien identiteettiä: vaatteiden ja asusteiden avulla ilmaistaan arvoja ja persoonallisuutta, joiden taustalla ovat kulttuurilliset tekijät.

Globalisaatio ja teknologisoituminen ovat avartaneet kansojen maailmankuvaa, mikä on puolestaan vapauttanut pukeutumisen. Uuden sukupolven myötä vanhat normit, kuten ”vaatimattomuus kaunistaa”, on lakaistu maton alle ja tilalle on tullut ”vaatteet on aatteet” -ajattelu, joka korostaa perinteisten ihanteiden sijaan omaperäistä ja yksilöllistä tyyliä sekä ryhmään kuuluvuutta.

Mitä nuoret itse ajattelevat tyylistä ja pukeutumisesta? Järki kertoo kolmen kiinnostavan Järvenpään lukion opiskelijan kokemuksia ja mietteitä vaatteiden viidakossa.

Itseilmaisua ja erilaisuutta

17-vuotias April Smith on itsevarma pukeutuja.



 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Syksyllä Järvenpään lukiossa aloittaneen Aprilin tyyli on sekoitus 80- ja 90-lukujen huumaa ja nykypäivän katutyyliä. Retrogurun vaatekaapista löytyy sekä yksinkertaisia poolopaitoja että väljiä ja värikkäitä tuulitakkeja.

”Äiti käytti tosi paljon vaatteita sen omasta nuoruudesta ja siitä se on vähän tullut, tietynlainen tottumus sen aikakauden tyyliin.”

Aprilin vinkki: ”Pienet yksityiskohdat, kuten aurinkolasit, tekevät tavallisestakin asusta kiinnostavan ja muodikkaan.”

Vanhat mutta trendikkäät ”Vanssit” sopivat asuun kuin asuun.

Tanssin, erityisesti katutanssin, parissa varttunut April kertoo myös hip hop-kulttuurin vaikuttaneen vaatemakuunsa vahvasti.

Suurimman osan vaatteistaan kirpparikonkari hankkii käytettynä; Nostalgiahenkisille kirpputorit ovatkin oikea aarreaitta.

”Tykkään näyttää, kuinka myös vanhoista vaatteista voi saada kivannäköisiä. Pienikokoisena kirpputoreilta on vaikea löytää mitään sopivaa, joten tuunaan vaatteita: Lyhennän ja kavennan housuja ja paitoja.”

Yhtä persoonallisia vaatteita Aprilin päällä ei olisi kuitenkaan nähnyt vielä pari vuotta sitten. Uudet piirit ja vapaampi ilmapiiri lukiossa auttoivat itsevarmuuden ja oman tyylin löytämisessä:

”Yläasteella oli sellainen vaihe, että halusin kuulua massaan, mutta nyt lukiossa on paljon ihmisiä, jotka uskaltavat ja haluavat olla omaperäisiä, ja olen saanut sen kautta rohkeutta.”

April kannustaa kuoriutumaan simpukasta helmeksi. Omaperäisyyskään ei pure.

”Se, että voi ilmasta itseään, on mun mielestä ehkä tärkeintä tyylissä. Ei kannata pelätä sitä, mitä muut ajattelevat, vaan olla täysillä oma itsensä.”

Sää päättää vaatteet

Bostonista kotoisin olevan vaihto-oppilaan John Flahertyn pukeutumisetiketin tärkein sääntö on käytännöllisyys.

Kulttuurien lähentyminen on kiihtynyt 2000-luvulla, joka näkyy myös pukeutumisessa. Toisaalta tarkkasilmäinen voi huomata yhä eroja: Atlantin toisella puolella pukeudutaan rennommin, raportoi yhdysvaltalainen John.

”Suurin osa ikäisistäni Yhdysvalloissa käyttää lukion tai yliopiston nimellä brändänttyjä college-paitoja tai muita vaatteita. Suomalaiset nuoret taas pukeutuvat siistimmin, esimerkiksi pojat pitävät enemmän tiukkoja farkkuja.”

John sijoittaisi itsensä välimaastoon pukeutumiskulttuureja vertaillessa:

”En usko, että pukeudun minkään vallitsevan tyylin mukaisesti. Joskus laitan päälle vain rennon oloasun ja joskus farkut ja paidan.

Käytännöllisyys aina ensin.

”Valitsen vaatteet fiiliksellä, mutta eniten vaikuttaa sää ja päivän aktiviteetit.”

”Rakastan kaikkea hupullista.”

Sama pätee myös shoppaillessa. Yksikertainen John suosii kauppoja, jotka tarjoavat kaiken tarvittavan päästä, varpaisiin matalilla hinnoilla.

”Se säästää aikaa ja rahaa.” kertoo John.

Ja ennen kaikkea:

”Vaatteet antavat itsevarmuutta ja pukeudun juuri niin kuin haluan.”

 

Kokeilijasta ekokyyhkyksi

Ensimmäisen vuoden opiskelija Oona Telkki noudattaa vihreää linjaa: Eettisyys etusijalle.

Mekko, mekko ja vain mekko – Ala-asteikäisen Oonan vaatekomerossa oli pitkään ylivoimainen suosikki, jota pidettiin säässä kuin säässä.

”Pienenä pidin aina mekkoa. Jos mekko otettiin pois, ei tullut mitään. Ei käynyt. Pidin sitä jopa ulkohousujenkin alla.” muistelee Oona.

Vaatteiden uusiokäyttö mietitytti häntä jo taaperona, ja määrätietoisesta mekkotytöstä kasvoikin lukioon mennessä vakaa eettisen muodin kannattaja.

”Olen aina ollut sellainen pieni maailmanparantaja.” kertoo Oona.

Käsitöitä harrastava lukiolainen havahtui pikamuodin todellisuuteen ompelukoneen ääressä.

”Teen itse käsitöitä paljon ja heräsin siihen, miten koko prosessi toimii.”

Kaupoissa lojuvien vaatteiden hinta on osoittautunut petolliseksi niin ympäristölle kuin ihmisillekin. Vaateteollisuutta varjostavat lukuisat ihmisoikeusloukkaukset köyhissä tuotantomaissa, samalla kun lännessä ongelmaksi on kehkeytynyt vaatteiden massiivinen ylijäämä.

Baskeri saa uuden ilmeen omatekemällä kukkaompeleella.

”Ylipäätänsä kuluttamisen vähentäminen auttaa.” kehottaa Oona.

Halpatuotanto nojaa yhä vahvasti länsimaisiin kuluttajiin, joten muutoksen pitää myös lähteä täältä.

”Noin kaksi vuotta sitten lopetin kokonaan massalle myytävien vaatteiden ostamisen ja nykyään shoppailen vain eettisesti, mieluiten vielä suomalaista tuotantoa.”

Tyyliä Oonalta ei silti puutu. Tyylimuusa erottuu joukosta omilla luonnoksillaan, eikä pelkää ottaa riskejä pukeutumisen suhteen.

 

 

 




Opettajat valokeilassa: Tea Lindroos

Tiedätkö, kuka on koulumme kuvataiteen opettaja Tea Lindroosin suosikkitaiteilija? Oletko kiinnittänyt huomioita hänen tatuointeihinsa ja miettinyt, josko niiden takana olisi mielenkiintoisia tarinoita tai merkityksiä? Kävimme haastattelemassa Teaa selvittääksemme vastaukset esimerkiksi näihin kysymyksiin.

  • Miten päädyit opettajaksi?

Ei ole ikinä ollut nuorena sellaista ”musta tulee kuvataiteen opettaja”-fiilistä, ennen kuin menin taikkiin ja päätin tehdä pedagogiset opinnot. Enemmän on ollut se, että visuaaliselle alalle. Olen käynyt kuvataiteilijan perustutkinnon ja sen jälkeen mennyt taideteolliseen korkeakouluun ja funtsinut, että mistä saisin työpaikan. Olen toiminut kuvataiteilijana ja freelancerina rinnalla koko ajan, ja nyt mä olen täällä.

  • Milloin tiesit haluavasi taidealalle?

Luin just jotain vauvakirjoja, niin siellä lukee, että musta tulee kampaaja tai dinosaurus. Mulla oli se tosi pitkään, että haluan olla parturikampaaja. Nyt oon miettinyt, että kyllä mä senkin haluaisin joskus opiskella, että voisin itse värjätä hiuksia vaikka. Mutta kyllä se siinä yläasteella on vakiintunut se homma, että haluan taidealalle.

  • Haluatko jatkaa opettajan töitä vai tehdä vielä jotain muutakin?

Haluan jatkaa, mutta tietysti haluan tehdä myös muutakin. Varsinkin kuvataiteen ja visuaalisen kulttuurin opettajana on kauhean tärkeää, että on aina ajan tasalla ja hallitsee tämän alan, joka on niin laaja ettei sitä edes käsitä. Sen takia haluan koko ajan kouluttautua ja löytää uusia välineitä sekä kehittyä.

  • Kuka on lempitaiteilijasi?

Niitä on liikaa. Jos mietin taidehistoriaa, niin aina on ollut Frida Kahlo sellainen fanituksen kohde. Ehkä aiheiden vuoksi ja sen, mitä hän on omassa elämässään tehnyt naisena ja taiteilijana. Marina Abramovic on myös yksi ihailun kohde.

Uusina suomalaisina taiteilijoina Tea mainitsi myös Emma Ainalan sekä Anna Estarriolan.

  • Kumpaa tykkäät tehdä enemmän, mediapuolta vai traditionaalista kuvaamataitoa?

En jaottele niitä. Ne kävelee käsi kädessä. Enää ei ole sitä, niin kuin silloin kun lähdin opiskelemaan kuvataidetta, että mummo kysyi multa tuleeko musta muotokuvamaalari vai maisemamaalari.

  • Onko tatuointiesi takana merkityksiä? Entä oletko suunnitellut ne itse?

Kaikki on itse piirtämiä, paitsi muotokuva. Ei millään niistä mitään hirveän suurta merkitystä ole, mutta niissä on joitakin sellaisia symboleja ja visuaalisia elementtejä, joista mä tykkään tai jotka kertovat mun aatteista tai ideologioista siinä hetkessä. Sehän niissä hauskaa onkin, että kun ensimmäiset on jostain seitsemäntoista kesäisestä, niin niitä on mukava miettiä sellaisella historiallisella katseella.

  • Parhaita muistoja opettajana?

Apua, niitä on niin paljon. Joka kevät on kiva, kun on vuosinäyttely ja yksi ryhmä kasvaa vähän niin kuin aikuisiksi, ja vuosi on paketoitu siihen yhteen tapahtumaan. Sitten tietysti kaikki erityisprojektit, kuten Italia- ja JUST-projekti. Vaikka tää jokapäiväinen töttöröinti on myös ihan hauskaa; joka päivä on vähän erilainen.

  • Terveisiä opiskelijoille?

Älkää ressatko. Se elämä kantaa kuitenkin, vaikkei nyt tietäisi täsmälleen mitä haluaa tehdä. En mäkään tiedä, mitä mä teen vaikka 20 vuoden päästä, kun aikaa on. Niin ressi pois ja antaa elämän kantaa.

Pikkukysymyksiä
Ikä?

Täytän 33. Täytänkö? Joo täytän 33.

Lempieläin?

Koira.

Lempiväri?

Musta kuin mun sielu. Tää värikirjo on valtava (vaatteissa).

Lempiruoka?

Yleisesti ruoka. Kaikki.

Horoskooppi?

Vaaka. Tasainen ja rauhallinen vaaka.




Opettajat valokeilassa: Jani Tiirikainen

Oletko koskaan pohtinut mikä on koulumme filosofian, elämänkatsomustiedon ja uskonnon opettajan Jani Tiirikaisen elämänfilosofia tai lempilainaus? Tai miten hän päätyi opettajaksi? Oletko tietoinen hänen goottijuuristaan? Näistä asioista haastattelimme Jania, ja lisäksi saimme tietoa muun muassa siitä, miten Jani nauttii kahvinsa. 

  • Miten päädyit filosofian ja uskontotieteiden opettajaksi?

Aikas paha kysymys… Mikään ei oikein kiinnostanut niin paljon lukiossa. Olin onnekas, sillä minulla oli hyvät ja motivoivat opettajat kyseisissä aineissa, mikä sitten lisäsi intoa niihin. Päädyin sitten opiskelemaan samoja aineita yliopistoon, mutta en ajatellut ammattia opiskeluissa vaan enemmänkin sitä omaa mielenkiintoa. Lopulta piti sitten miettiä sitä ammattiakin, ja niimpä kävin pedakogisten opintojen soveltuvuuskokeessa ja pääsin läpi.

Itselläni kävi oikeastaan aikamoinen onnenkantamoinen kun hain töitä opettajaksi. Olin silloin töissä postissa, ja tein Helsingin suomalaiseen yhteiskouluun avoimen hakemuksen postin työkoneella. 10 minuutin päästä puhelin soi ja minua pyydettiin haastatteluun. Haastattelusta kävelinkin sitten pois työsopimus kädessä. Siitä on nyt yksitoista vuotta. Olen sitä mieltä että elämässä tapahtuu asioita, ja välillä on onnea matkassa. Tykkään ajatella, että kivoja asioita tapahtuu yritteliäille ihmisille.

Vaikka emme kysyneetkään Janilta mitään kahvista, on se suuressa osassa hänen elämässään. Janin lempikahvi on tuplaekspresso.

  • Mitkä YO-arvosanasi olivat kyseisistä aineista?

Silloin ei ollut ainereaalia, vaan sai eteen kaikkien reaaliaineiden kysymykset. Tulihan siinä vastattua sitten niihin filosofian, uskonnon ja psykologian kysymyksiin. Sain niistä E:n, mikä oli myös YO-kokeitteni yleisarvosana. Sellaista ylempää keskivertoa.

  • Mikä on opettajanurasi paras muisto?

Jaa… Tota pitää oikeesti miettiä. Tohon pitäisi varmaan ottaa kaksi erilaista kulmaa: mitä on omalla uralla saavuttanut ja mitä on saanut aikaan muissa.

Oman uran kohokohta olisi varmaan se, että minut valittiin tänne töihin. On vaikeaa nostaa esille mitään yhtä tapahtumaa, mutta yksi tärkeimmistä on kyllä viime syksyn ylppärit. Tuli niin ylpeä olo kun oppilaat menestyvät niin hyvin. Tuntu siltä, että on jotain tehnyt oikein, kun oppilailla oli niin hyvät arvosanat.

Kuvassa näemme parrasta haaveilevan Janin.

  • Mikä on elämänfilosofiasi?

Tää on nyt varastettu, eihän mulla hirveesti omia ajatuksia ole. Varastan tämän siis Frank Martelalta:

”Yritän tehdä itselle merkityksellisiä asioita tekemällä itseni merkitykselliseksi muille.”

  • Mikä on lempilainauksesi ja miksi?

Niitä on paljon, vaikea valita jotain mikä olisi ylitse muiden. Ehkä kuitenkin Sokrateen ”tutkimaton elämä ei ole elämisen arvoinen” on sellainen, mikä tiivistää hyvin kaiken.

”Tutkimaton elämä ei ole elämisen arvoinen”

  • Mitä sanoisit menneisyyden goottiminällesi?

Varmaankin sanoisin, että älä ole noin -nyt tulisi kirosana- dramaattinen, kaikki menee vielä ihan hyvin. Älä ota ittees noin vakavasti. Et ole tunteesi etkä ajatuksesi.

  • Terveisiä opiskelijoille?

Kyllä on. Olkaa uteliaita. Älkää urautuko liian varhain, vaan opiskelkaa laajasti kaikkea mikä kiinnostaa. Älkää pelätkö liikaa mitään yhteiskunnallisia realiteetteja tai uhkauvia. Jos tekee kunnolla, niin minulla on vahva usko että kaikki menee hyvin. Älkää pelatko liian turvallisesti, seuratkaa omia intressejä.




Emma Lagerin joulupöytä ja maukas rosolliresepti

Koulumme biologian ja maantieteen opettaja Emma Lager on tunnettu innokkaasta kokkailustaan ja uusien ruokien testailusta. Monilla hänen kursseillaan voi kuulla tarinoita onnistuneista, tai ei niin onnistuneista, kokkailukokemuksista ja kursseilta on voinut napata mukaansa myös oivia resepti- ja ruokavinkkejä.

Näin joulun alla päätimme haastatella Lageria liittyen hänen jouluruokaperinteisiinsä ja saimme myös hänen salaisen rosollireseptinsä ohjeen.

  • Miltä teidän jouluruokapöytänne näyttää?

Todella perinteiseltä ja runsaalta. Meillä on usein aivan liikaa syötävää. En myöskään kokeile melkeinpä ikinä mitään uutta, enkä suostu muuttamaan mitään.

 

  • ”Joulupöydässä täytyisi olla ainakin…” 

– Kylmät kalat ja rosolli, mutta siis meidän perheen reseptillä tehty rosolli.

 

  • Löytyykö joulupöydästä kaikki perinteiset jouluruoat ja onko seassa joitakin yllättäjiä, joita ei yleisesti löytyisi? 

Ei varmaan, paitsi meidän rosolli on vähän erilainen ja meiltä puuttuu esimerkiksi imelletty perunalaatikko. Meillä ei myöskään ole jälkiruokia, kuten joulutorttuja tai muutenkaan jälkiruokapöytää.

 

  • Mikä on sinun suosikki jouluruokasi suolaisista ja makeista? 

Saako sanoa koko pöydän? Saako sanoa edes muutaman? Suolaisista Lasimestarin silli ja rosolli ja makeista suklaa. Ei jouluna ole muuta hyvää makeaa kuin suklaa.

 

  • Kuinka suuressa osassa jouluruoka on mielestäsi joulua viettäessä? 

On se todella merkityksellinen. Meidän perheessä, josta tulen jouluruoka on aina ollut hyvin tärkeä osa joulua. Lapselle tietysti lahjat ovat se tärkein, mutta kyllä koko jouluaattoilta perustuu jouluruuan ympärille. Meillä on tapana, että jouluruokaa ei syödä etukäteen ja joulun jälkeen niistä luovutaan melko nopeasti eli ei syödä niitä montaa päivää kerralla. Jouluruoan merkitys on silti paljon myös vähentynyt verrattuna aikaisempaan. Mietin juuri, kuinka pääsisin tänä vuonna mahdollisimman helpolla — että pitäisikö lähteä johonkin reissuun.

 

  • Mikä on lempi jouluruokasi lapsuudesta ja onko tilanne muuttunut? 

Apua, lapsuudesta… Lempi jouluruoka lapsuudesta on varmaankin ollut kalapöydän herkut, etenkin se Lasimestarin silli ja rosolli – eli muutosta ei ole juurikaan tapahtunut.

 

  • Antaako joulupöytä tilaa tänä vuonna uusille tulokkaille, kuten esimerkiksi lihankorvikkeille? 

Ei, mutta ajattelin tänä vuonna tehdä jonkinlaisen salaatin. Ei siis mitään perus amerikansalaattia, mutta jonkun jollain ihanalla reseptillä. Sellainen uudistus olisi tänä vuonna.

 

  • Kuuluuko jouluruokiin jotain ehdotonta inhokkia, josta et yhtään pitäisi? 

Kyllä, lipeäkala ja sitten se imelletty perunalaatikko.

 

  • Teetkö kaikki jouluruuat alusta alkaen itse vai käytätkö kauppaa hyväksi joissain tilanteissa? 

Kyllä aika lailla teen alusta alkaen itse. Muuten tuollaisissa asioissa olen alkanut vanhetessa rentoutumaan, mutta jouluruoan haluan valmistaa kokonaan omin voimin. Varsinkin kalat täytyy tehdä aina alusta alkaen itse.

 

  • Jos saisit olla jokin jouluruoka, mikä olisit? 

En sano kinkku. Olisin varmaan rosolli.

 

  • Puhut usein kursseillasi siitä, kuinka teidän perheessänne tulee paljon ruokahävikkiä. Millainen tilanne jouluna on? Syödäänkö kaikki pois? 

Tuleehan jouluna hävikkiä ihan hirveästi. Arkena pyrin skarppaamaan kyllä todella hyvin, mutta juhlapäivinä on aina paljon ylimääräistä. Mietin juuri, kun tänä jouluna olemme hyvin pienellä porukalla, niin täytyy olla varovainen ruokia tehdessä. Minun ongelma on, etten osaa tehdä riittävän pieniä määriä juhlaruokia. Aina on hirveä paniikki siitä, että ”apua, jos joku loppuu kesken”.

 

  • Onko ollut vaikea yhdistää miehesi ja omat jouluruokamieltymykset vai pidättekö samoista asioista? 

Ei, kun minä olen määrännyt kaiken. Mieheni on niin kaikkiruokainen. Muutamia asioita hän on pyytänyt, joita meillä ei ole ollut perinteissä. Heillä joulu ei ole ollut niin ruokakeskeistä. Lapsi sen sijaan ei välitä yhtään jouluruoista. Kraavilohta, perunaa ja vähän kinkkua hän syö, mutta muuten odottaa vain lahjoja ja karkkia.

 

  • Ja lopuksi, mitä joulu merkitsee sinulle? 

Tämä on melko klisee, mutta rauhoittumista ja läheisten kanssa oloa. Olin aikaisemmin paljon enemmän jouluihminen ja erilaiset traditiot olivat hirveän tärkeitä, mutta se on ehkä vähän jäänyt. Enää ei ole niin vaarallista, onko jokin koriste samassa paikassa vai ei. Pidän myös lahjojen antamisesta, ei se saaminen ole niin merkityksellistä. Annan lahjoja niillekin, jotka kieltävät, ettei saisi antaa. Mielestäni ei ole mitään niin typerää, kuin että aikuiset eivät saisi ostaa toisilleen lahjoja. Se on ihanaa antaa, ei minua haittaisi vaikka en itse saisi yhtään lahjoja! Joulu merkitsee siis myös toisten ilahduttamista.

 

Saimme napattua haastattelusta mukaan Emman mainitseman perheen oman rosollireseptin, jonka hän antoi jaettavaksi. Tässä siis oiva tapa muuttaa omaa jouluruokapöytääsi tänä vuonna:

 

EMMAN JOULUROSOLLI 

Rosollin pilkkominen oli aina minun tehtäväni isoäidin luona ja jos kuutiot eivät olleet tasakokoisia, niin sain sormilleni näpäytyksen. Nykyjään, kun hän ei ole enää vahtimassa, olen ihan tarkoituksella ”kapinallinen” ja kuutioin juurekset vähän sinnepäin… Määrät ovat suuntaa-antavia! Tällä ohjeella tulee rosollia 6-8 aikuiselle reilusti. Joulupäivän aamuna tätä syödään aamupalaksi kinkun ja joululeivän kanssa.

6 isoa etikkapunajuurta

5 maustekurkkua

6 porkkanaa

1 kokonainen juuriselleri

(Oliivi)öljyä

Silputtua persiljaa reilusti

Suolaa

  1. Keitä porkkanat kuorineen kypsäksi ja anna jäähtyä. Kuori porkkanat.
  2. Pese ja viipaloi selleri noin sentin viipaleiksi ja kiehauta nopeasti kypsäksi. Anna jäähtyä esim. talouspaperin päällä, joka imee liian kosteuden.
  3. Pilko kaikki ainekset (tasamittaisiksi) kuutioiksi. Mikäli teet pilkkomisen edellisenä päivänä, laita kulhoon leivinpaperia jokaisen kerroksen väliin.
  4. Juuri vähän ennen tarjoilua sekoita kaikki ainekset, ripottele joukkoon suolaa ja lorauta öljyä. Lisää persiljasilppu ja sekoita.



Opettajat valokeilassa: Ville Leppäniemi

Tiesitkö, että koulumme maantiedon ja biologian opettaja Ville Leppäniemi on nähnyt ensimmäisen pyydystetyn varsieväkalan ja että hän tahtoisi matkustaa Brasiliaan?  Oletko miettinyt, miten hän päätyi opettajan ammattiin tai mitä arvosanoja hän sai opettamistaan aineista YO-kokeissa? Näistä asioista haastattelimme Leppäniemeä koeviikon kiireiden keskellä, ja saimme paljon mahtavia vastauksia sekä sisäpiirin tietoa hänen elämästään.

  • Miten päädyit biologian ja maantiedon opettajaksi?

Opiskeluihini liittyi tutkimusharjoittelu, joka tehtiin tutkimuslaitoksessa. Olin vuoden ajan Paltamossa, Kainuussa, harjoittelemassa ja siellä juteltuani tutkijoiden kanssa tajusin, että minusta ei ole tutkijan katakombeihin tutkimaan Exceliä päivät pitkät. Tutkijan työssä on myös aika lailla oma rahoitus, ja minä halusin kapeamman mutta ehkä pidemmän leivän. Päädyin siitä syystä valitsemaan opettajan hommat.

  • Mitkä YO-arvosanasi olivat opettamistasi aineista?

YO-kokeissa… Pitäisi käydä katsomassa tuolta kassakaapista rehtorilta. Silloin ei ollut ainereaalia, vaan sai kaikki reaaliaineiden kysymykset. Vastasin mantsaan ja bilsaan ja ehkä jonnekin muualle, en muista. Vastaukset lähti C:nä ja tuli takaisin E:nä.

_MG_0002

 

  • Mikä on opettajaurasi paras muisto?

Aika vaikea kysymys, joka kurssilta on aina hyviä ja huonoja muistoja. Varmaan sellainen mitä ei enää tule oli se presidentinvaalihässäkkä, joka täällä järjestettiin vuonna 2012. Se oli sellainen aika hieno ja yhdistävä kokemus koko tälle koululle. Ne ketä silloin oli muistaa sen ajan. Sauli Niinistökin kyseli multa niitä saakelin paitoja mitä silloin jaettiin, että olisko mulla antaa sellanen. Muistan sen että oli, ja vaihdoin sen kanssa pari sanaa. Ehkä se on jääny nytten päälimmäisenä mieleen.

  • Mikä maa on mielestäsi ekosysteemiltään mielenkiintoisin?

Olen aina halunnut mennä Brasiliaan, Amazonin sademetsiin.

  • Mikä on paras kalamuistosi?

Voi niitähän on niin paljon! Ehkä paras muisto on keväältä 2016. Olin kahden tosi hyvän ystävän kanssa Porissa ja saatiin tuplatärppi. Kaksi kalaa yhtä aikaa kiinni, toinen oli 14,5 ja toinen 18 kilon lohi. Siinä vaiheessa oli suu aika messingillä. Se on ehkä paras, mitä tähän nyt kättelyssä tulee mieleen.

Järki 1-07/08: Haastateltavana... Ville Leppäniemi

Järki 1-07/08: Haastateltavana… Ville Leppäniemi

  • Lisäkysymys 10 vuotta sitten esitettyyn kysymykseen: kerro meille varsieväkaloista ja siitä, mikä tekee niistä niin mahtavia

No ensinnäkin se, että olen nähnyt sen ensimmäisen varsieväkalan, joka pyydettiin Intian valtamerestä joskus 1930-luvulla. Sattumalta kävin sellaisessa eteläafrikkalaisessa kaupungissa kun East London, oltiin häämatkalla ja meillä oli siellä vähän aikaa ja ennen kuin bussi lähti, kävimme paikallisessa museossa. Sitten olin aivan shokissa kun katsoin että ei hemmetti täällähän on tutun näköinen jööti vitriinissä ja katoin että tää on se niinkun se ihka ensimmäinen.

Miksi se oli niin maailmanlaajuisesti merkittävä juttu, on koska se oli tällainen elävä fossiili jossa oli sekä varhaisen sammakkoeläimen että kalan piirteitä. Se käveli vähän niin kuin niillä raajoillaan ja sitä pidetään tällaisenä välimuotoveijarina, joka on säilynyt muuttumattomana. Se on vähän sama kuin löytyisi elävä tyrannosaurus rex, koska näitä varsieväkaloja edelleen löytyy montakin lajia Tyynestä valtamerestä ja Intian valtamerestä. Niitä aina silloin tällöin jää kalastajien pyydyksiin, se ei ole enää mikään mullistus mutta siihen aikaan oli.

Siellä oli seinällä juttu, missä kerrottiin että siellä kävi 50 000 kävijää kattomassa sitä ensimmäisten kuukausien aikana. Ja mä oon niinku nähny sen, the first! Se oli kyllä kuollut, joku oli rapsutellu sen kyljestäkin jotain palasia pois. Musta on kuvakin siinä vieressä kun mä patsastelen siinä.

_MG_0006

  • Terveisiä opiskelijoille?

Te olette tosi hyviä. Parempia varmaan kun minä, te olette aktiivisempia ja varmaan osaatte ja uskallatte olla oma itsenne enemmän kuin mitä itse ehkä osasin lukioaikana. Siinä mielessä teillä on aika hyvin pullat uunissa. Jatkakaa vaan samaan malliin, uskaltakaa viitata ja olkaa aktiivisia ja jos pyydetään vapaaehtoisia, ilmoittautukaa heti ekaksi niin kaikki menee aina parhain päin. Jatkakaa hyvää duunia. Mäkin yritän!




Vieraiden maiden ihmiset Pohjolassa

Järvenpään lukiossa opiskelevat vaihto-oppilaat ovat olleet Suomessa jo pari kuukautta. Saimme hyvän mahdollisuuden haastatella Sofia Zamoraa, Valérie Coutua, John Flahertyä ja Antonia Ilkoa heidän kokemuksistaan Suomesta.

Vaihtareiden taustat

Tämän lukuvuoden vaihto-oppilaat tulevat kaikki erilaisista kulttuureista ja maista. Vaihtarit ovat kulkeutuneet tänne Suomeen muun muassa Saksasta, Kanadasta, Meksikosta ja Yhdysvalloista. Muutama haastatelluista opiskelijoista kertoi, että heillä on taustoja muualtakin kuin kotimaastaan. John Flaherty kertoi, että hänen molemmat vanhempansa muuttivat Irlannista Yhdysvaltoihin – eli hänellä on myös eurooppalaista taustaa.

Kuka?

Antonia Ilko.

 

Millä tavoin Suomi eroaa vaihtareiden kotimaista?

Haastateltavien näkökulmat Suomeen ovat hyvinkin erilaisia. Yhdysvaltalainen John Flaherty nosti positiivisina asioina esille Suomen luonnon, ilmaisen kouluruoan ja rennomman koulunkäyntitavan. Suomalaisten sosiaalinen ujous ja salmiakki nähtiin vähemmän hyvinä puolina. Vaihtareiden koulusysteemit eroavat Suomesta muun muassa jaksojärjestelmän ja oppituntien pituuksien puolesta. Meksikolainen Sofia Zamora kertoi, että oppitunnit ovat Suomessa pidempiä kuin Meksikossa ja ainevalintoja on enemmän sekä monipuolisemmin. Kanadalainen Valérie Coutu kertoi siitä, kuinka koulubussi hakee opiskelijat bussipysäkiltä kouluun ja koulusta kotiin.

Mikä motivoi vaihtareita?

Vaihtareiden näkemykset vaihtelevat, mutta keskeisimpinä asioina elämässä he pitävät sitä, että elämästä saa mahdollisimman paljon irti. Myös hyvän työn saaminen, perhe, ystävät, ruoka ja se, että ei näännytä nälkään, ovat vaihto-oppilaiden prioriteetteina.

Sofia Zamora.

Sofia Zamora.

 

Miksi vaihto-oppilaaksi, ja miksi juuri Suomeen?

Monet haastatelluista halusivat vaihto-oppilaiksi joko sen takia, että heidän perheensä olivat ottaneet vaihto-oppilaita asumaan heidän koteihinsa, tai sen takia, koska heidän perheenjäsen (tai jopa vaihtari itse) on ollut aikaisemmin vaihdossa.

Minä en halunnut mennä Yhdysvaltoihin vaihto-oppilaaksi, koska valtaosa nuorista menee sinne.
– Antonia Ilko

Syy Suomeen tulemiseen oli osalla siinä, että he eivät halunneet mennä maahan, minne monet muut vaihtarit menevät, kuten Yhdysvaltoihin ja Uuteen-Seelantiin. Saksalaisen Antonia Ilkon mukaan Pohjoismaissa ei ole vaarallisia eläimiä tai luonnonkatastrofeja, mitkä toimivat myös hyvinä syinä tulla Suomeen.

Kuka?

Valérie Coutu.

 

Vaihto-oppilaiden unelmia ja harrastuksia

Kaikilla haastatelluilla vaihtareilla on harrastuksia. Esimerkiksi Johnilla on koripallo ja Valériella musiikki. Harrastuksien lisäksi vaihto-oppilailla on myös unelmia, kuten hyvään yliopistoon pääseminen, hyvä ammatti ja ylipäätään hyvä elämä. Osa heistä haluaa tulla maailmanmatkaajiksi ja tietää enemmän.

Vaihtariksi uudestaan?

Lähes kaikki haastatelluista vaihtareista haluavat, ja ovat jopa suunnitelleet, lähtevänsä vaihto-oppilaaksi uudestaan. John Flahertylle se olisi jo kolmas kerta vaihtarina. Hän kertoi, kuinka hän ensimmäisen vaihto-oppilasreissunsa aikana Afrikassa sai niin sanotusti matkakuumeen, eli ”disease for traveling”.

Kuka?

John Flaherty.

 

Vaihto-oppilaiden odotukset lukuvuodelle

Vaihtarit tykkäävät Suomesta ja odottavat tältä vuodelta paljon hyvää. Alkuhuuma uudessa maassa opiskelusta on muuttunut jo koulunkäynniksi ja arjeksi. Vaihto-oppilaat eivät osaa kuvitella, miten he tulevat pärjäämään jatkossa ja mitä tämä pohjoinen heittää vastaan, mutta he ovat iloisia ja valmiita ottamaan haasteet vastaan. Olkoon siellä sitten vaikka kesä tai salmiakki vastassa.




Vaihtareiden lähtöfiiliksiä

Koulumme vaihto-oppilaat Luca, Karla, Chiara, Anthony ja Giulio ovat viettänneet Suomessa viidestä kymmeneen kuukautta. Nyt vaihtovuoden saapuessa päätökseensä he jakoivat Järjelle ajatuksiaan ja kokemuksiaan.

 

Suomen hyvät ja huonot puolet vaihto-oppilaiden silmin 

Suomen hyvistä puolista puhuttaessa luonto ja se, kuinka avaraa Suomessa on, nousivat asioiksi, joista vaihto-oppilaamme pitävät. Italialaista Chiara Gernaa hämmästyttää myös se, kuinka monelle suomalaiselle perinteelle on oma ruokansa, kuten esimerkiksi laskiaiselle on laskiaispullat. ”Pidän siitä, että ihmiset täällä ovat suvaitsevaisempia”, sanoo italialainen Giulio Finotto. Hänen mielestä on hienoa, kuinka paljon suomalaiset kunnioittavat perhettä ja kuinka arvokkaana sitä Suomessa pidetään. Myös suomalaiset teinit saivat heiltä kritiikkiä, sillä heidän mukaansa jotkut nuoret ovat ’too much to handle’. Tietenkin keskustelussa nousi esille myös Suomen koulutusjärjestelmä, josta vaihtarit olivat varsin vakuuttuneita. Suomen sää herätti puolestaan negatiivisia tunteita, sillä kuten arvata saattaa, ei talvinen kylmyys ja harmaus herättänyt suurta innostusta.

 

Mitä vaihtovuodesta jää käteen?

Vaihtovuotensa aikana nuoret ovat oppineet paljon eri asioita, mutta ensimmäiseksi Giulio nostaa sen, kuinka erilaiseksi hänen suhtautumisensa muita ihmisiä kohtaan on muuttunut. ”Vaihto-oppilaana on tärkeää se, että on avoin eikä tuomitse muita, joten olen oppinut olemaan tuomitsematta muita ensinäkemisen perusteella”, hän kertoo. Toinen asia, jonka vaihtarit ovat vierailunsa aikana saavuttaneet, on tunne tietynlaisesta voittamattomuudesta. ”Tuntuu siltä, että kun olen tästä kokemuksesta selvinnyt, selviän mistä vaan”, sanoo yhdysvaltalainen Anthony Liberty.

 

Minkälaisia asioita ikävöitte?

Kuten voi arvata, vaihto-oppilaat ikävöivät perheitään sekä kotimaidensa ruokia ja tapoja. ”Eniten ikävöin perhettäni ja ystäviäni”, sanoo saksalainen Karla Laib. Myös arjen pienet tavat nousivat ikävöityjen asioiden listalle. Ikävöidyt asiat liittyvät myös siihen, mitä nuoret aikovat tehdä ensimmäisenä kotimaassaan. ”Ensimmäiseksi menen syömään KFC:hen, olen himoinnut KFC:n ruokaa koko tämän ajan”, sanoo Anthony.  Italialaisen Luca Girasolen suunnitelmiin kuuluu rannalle meneminen, kun taas Karla, Chiara ja Giulio suunnittelevat viettävänsä aikaa perheensä kanssa. Pizza saattaa myös olla kuvioissa italialaisten ensimmäisessä koti-illassa.

Suomesta vaihto-oppilaat tulevat ikävöimään samankaltaisia asioita kuin mitä he ikävöivät kotimaistaan. Sauna oli ensimmäinen asia, mikä mainittiin, mutta myös suomalainen luonto ja järvet saivat paikkansa keskustelussa. Järvistä puhuttaessa Giulio kertoo varmasti ikävöivänsä kesämökkikulttuuriamme, sillä ainakaan hänen kotimaassaan Italiassa ei sellaista ole. Vaihto-oppilaat tulevat ikävöimään tapaamiaan ihmisiä, ystäviään ja isäntäperheitään. ”Tulen ikävöimään suomalaista elämäntyyliä”, sanoo Chiara vielä.

 

Mitä haluaisitte sanoa suomalaisille? 

”Open up!” – on asia, jonka sanomista Lucan ei tarvitse edes miettiä. Suomalaisten tuppisuudesta huolimatta vaihto-oppilaiden terveiset suomalaisille ovat positiivisia ja kiitollisia. ”Olemme todella kiitollisia kokemuksistamme sekä vieraanvaraisuudestanne. Olemme saaneet paljon hyviä muistoja, emmekä kadu mitään vaihtovuodestamme”, he kertovat. Vaikka vaihtovuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista, niin hyvää kuin huonoakin, on heille selkeästi jäänyt kokemuksesta positiivinen mieli. Vaihtovuoden loppuminen herättääkin ystävyksissä surullisen fiiliksen. ”It sucks” – on lausahdus, johon he kaikki pystyvät samaistumaan. Suomi on paikka, jota kaikki vaihto-oppilaamme tulevat varmasti ikävöimään, ja heitä harmittaakin suuresti se, että samanlaista kokemusta ei koskaan tule vaikka Suomessa uudestaan vierailisikin. Toisaalta myös kotimaahan on mukava päästä, ja vaihtareiden mielestä nyt on jo aika lähteä kotiin. ”Mielestäni kaikki suomalaiset ovat koviksia, ja en voi ymmärtää miten pystytte asumaan täällä”, sanoo Anthony vielä lopuksi naurahtaen.


The pros and cons of Finland by the eyes of exchange students 

Nature and the amount of space are things that the exchange students mention when talking about the good sides of Finland. The Italian student Chiara Gerna was amazed by how most of the Finnish traditions have their own foods, like for example at laskiainen we have laskiaispulla. ”I like how people here are more open-minded”, says Giulio Finotto, also from Italy. He also thinks that it’s really nice how much Finns respect their families and how valuable the family seems to be for us. Finnish teenagers do get some critique as well, and by their words ”some teens are too much to handle.” The schooling system in Finland, as you may have guessed, got a part in the discussion as well. The exchange students seemed to find it great and were all equally impressed by it. The weather in the other hand was one of the few things they did not like, and no wonder since the winter this year was quite dark, cold and grey.

 

What kind of things have you learned during your exchange year? 

The teens have learned numerous different things during their exchange year, but the first thing that is raised by Giulio is how his attitude towards others has changed. ”As an exchange student it’s important to not judge others. I’ve learned to be more open-minded and to not judge others by first sight”, he says. Another thing that the students have gained is a certain feeling of being unbeatable. ”I feel like if I have gone through all of this, I can get through anything”, says Anthony Liberty from the United States.

 

What kind of things do you miss? 

As you can guess, the things that the exchange students miss the most are their families as well as the foods and traditions of their home countries. ”I miss my family and friends the most”, says Karla Laib from Germany. A thing that took part in the conversation as well was the small everyday habits that the students had back home. These things, family, food and traditions, also have a do with the things they are planning to do first when they get back home. ”I will go to eat KFC, I’ve been craving for it this whole time” says Anthony without even thinking. Luca Girasole from Italy will go to beach while Karla, Chiara and Giulio are planning on spending time with their families. Pizza may also be involved with the Italians.

The exchange students will miss similar kinds of things from Finland as they miss from their home countries. Sauna was the first thing that came up, but the Finnish nature and lakes were also mentioned. Speaking of lakes, Giulio has to say that he will surely miss our summer cottage -culture, since his home country Italy has nothing like that. And of course the students told how they will miss all the people they’ve met during their stay, their friends and on top of all, their host families. ”I will be missing the Finnish way of living”, adds Chiara.

 

What would you like to say to all the Finns?

”Open Up!” – is a thing Luca doesn’t even have to think about saying. Despite the silent nature of Finns, the things the students have to say are really positive and thankful. ”We are really thankful for our experiences and for the hospitality towards us. We have gotten a lot of great memories and we regret nothing about our exchanges”, they tell. A lot of things have happened during the year, both good and bad, but the students are clearly having positive feelings about their experience. The exchange is coming to its end, which is making everyone feel a bit downhearted. ”It sucks!” – is a sentence they can all identify with. Finland is a place they will all surely miss, and the students feel saddened by the fact that they will never have the same kind of experience even if they visited Finland again. At the same time it feels nice to go back home, and the exchange students feel like it’s time to go back. ”I think that Finnish people are all badasses and I don’t understand how you can live here”, finishes Anthony with a smile on his face.