1

Tapahtumarikas syksyn lopetus

Syksy on aina Järvenpään lukiossa vuoden kohokohtia, kun uuden lukuvuoden alkamisen jälkeen päästään syysloman lähestyessä miettimään joulun odotusta ja sitä ympäröiviä koulun tapahtumia. Vaikka koronarajoitukset ovat vaivanneet kouluamme, olemme silti saaneet nauttia vanhoista tutuista tapahtumistamme.

TJ-50 2020

Kolmoset lähtivät toteuttamaan syksyn tempaustaan aiheenaan elokuvat ja sarjat. Tapahtuma aloitettiin hyvin aiheeseen sopivasti Pokemonin alkuperäisen tunnuskappaleen I wanna be the very best tahdissa. Juhlan alussa tuli ilmi, että koulun verkossa oli käyttöongelmia, joiden takia tapahtumaa ei saatu striimattua luokkiin ja kotikatsomoihin, niin kuin oli aluksi suunniteltu. Sen sijaan juhlasta sai nauttia jälkilähetyksenä myöhempänä ajankohtana.

Juhla jatkui 3 vastaan 3 -tietovisalla, jossa Markku Nissinen, Emma Lager ja Tuija Haapala asettuivat Seania, Oskaria ja Oonaa vastaan elokuvahahmojen tunnistamisessa. Tätä seurasi tanssiesitys, ja loppupuolella pääsimme nauttimaan pukukisasta, jossa saimme nähdä muun muassa smurffit, sarjakuvahahmot Tatun ja Patun, kaukaisesta galaksista matkustaneet jedin, sithin ja Chewbaccan, Harry Potterin ja Matrix-tyyliin pitkään mustaan takkiin ja aurinkolaseihin sonnustautuneen kaksikon.

Kisan jälkeen saimme vielä nauttia musiikkiesityksistä ja neljän pelaajan tietovisasta, jossa teeman mukaisiin monivalintakysymyksiin arvailtiin vastauksia kukin parhaan kykynsä mukaan.

Lista kaikista esityksistä

  • John Meyer – Neon (Leo Kärkkäinen, kitara)
  • James Arthur – Falling like the sea (Sigrit Kapp, Niilo Nykänen, Mikael Saine, Leo Kärkkäinen, Aksel Linderoos)
  • John Meyer – Who says! (Luka Laune, kitara ja laulu)
  • Ace of Spades (Sakari Seppälä, Luka Laune ja Ilari Viljavuori)
  • Brahms – Rhapsody (Samuel Saarikivi, piano)

Kaamoksen karkottajaiset

Kaamoksen karkottajaiset järjestettiin taas hyvin perinteiseen tapaan juuri ennen joulukuun alkua, kun pimeän ja kylmän syksyn kiusattua on aika siirtyä joulun odotukseen ja tuoda tunnelmallisilla esityksillä lämpöä ja yhteisöllisyyttä kouluun. Ikävä kyllä kaikkea tätä ei saatu kunnolla toteutettua, koska tilanteen mukaisesti koko koulu oli siirretty etäopetukseen. Alkuun kuitenkin saimme kuunnella kunnon tsemppipuheet, joissa muun muassa mainittiin, miten perinteistä juhlaa on nyt juhlittu yli 15 vuotta. Hyvä me, pisteet kotiin!

Koulumme sai myös vierailijoita. Entinen opiskelija tuli esiintymään juhlan alussa. Kuvat: Instagram @jakenlukio

Itsenäisyyspäivän juhla

Koko Suomen omaa juhlapäivää saimme koulumme striimin avulla katsella kotiruudulta torstaina 3.12. uuden jakson alkumetreillä. Juhlan alussa saimme kuulla Aapo Rantasta pianolla, kun hän soitti Fantasia-kappaleen. Tämän jälkeen opiskelijakunnan puheenjohtaja Sean McLoughlin piti oman puheensa. Myös perinteisesti päivän tapahtumiin kuuluva vapauden viestin luovutus ja vastaanottaminen suoritettiin, kun Anh Pham luovutti käärön Roosa Puomiolle. Itsenäisyyspäivän juhla päätettiin musiikkiesitykseen, jossa Tea Kasper ja Vilma Timonen lauloivat Maamme-laulun, johon kuului esiintyminen musiikinopettaja Marita Tapperilta pianonsoittajana.

Joulujuhla

18.12. vietimme vuoden 2020 viimeisen koulupäivämme, ja viimeinen oppitunti koulupäivästä vietettiin koulumme joulujuhlaa katsellen. Kuten osattiin odottaa, juhla sisälsi rehtorin puheen ja hienoja musiikkiesityksiä, joihin opiskelijat olivat tyypilliseen tapaan panostaneet.

Muutamille ohjausryhmille jäi erityisen hyvin mieleen opettajien tanssi- ja lauluesitys. Tällä kertaa juhlaa ei striimattu vaan se oli etukäteen nauhoitettu, minkä ansiosta koululla ei päivän aikana ollut ketään ja kaikki opiskelijat saivat aloittaa lomansa kotioloistaan.




Suon villi laulu – hitti vai huti?

Delia Owensin kynäilemä Suon villi laulu on saavuttanut ympäri maailmaa huomattavaa menestystä: vuonna 2019 se oli USA:n myydyin kirja, ja tällä hetkellä se on kiikkunut The New York Timesin bestseller-listalla jo 110 viikon ajan. Halusin tarttua kirjaan ja ottaa selvää siitä, onko teos mielestäni kaiken sen hehkutuksen arvoinen.

Kirja kertoo nuoresta Pohjois-Carolinassa asuvasta Kyasta, joka ei-niin-onnekkaiden sattumien kautta päätyy asumaan itsekseen marskimaan reunamilla. Sitkeä Kya selviytyy vuosikausia itsekseen vain suo seuranaan. Hän tutustuu suon eliölajeihin, oppii selviytymään itsekseen ja tottuu ratkaisemaan ongelmansa omin neuvoin.

Kyan asuinpaikka tunnetaan kylällä valkoisen roskasakin tyyssijana. Täten tytön lempinimeksi valikoituukin Rämelikka. Kylällä hänestä liikkuu jos jonkinmoisia juttuja, eikä hän saa arvostusta juuri keneltäkään. Läheisen huoltamon Jumpin vaimoineen kuitenkin päättää auttaa tyttöä ja ottaa hänet siipiensä suojaan. Heistä tuleekin yksinäisen tytön ainoat ihmiskontaktit ja suurin tuki ties kuinka pitkäksi aikaa.

Jännitystä tarinaan lisää kylän kultapojan salaperäinen kuolemantapaus. Onko kyseessä murha vai silkka onnettomuus?

Vaikka monet katsovatkin Kyaa nenänvarttaan pitkin, hän kohtaa matkansa varrella myös ihmisiä, jotka eivät välitä huhupuheista vaan kohtaavat hänet sellaisena kuin hän on – toisinaan hieman ikävin taka-ajatuksin. Kaikki eivät ole Kyan luottamuksen arvoisia, mutta elämänsä varrella hänelle selviää, että on olemassa myös ihmisiä, jotka eivät ole tulleet vain lähteäkseen.

Suon villi laulu yhdistää lumoavalla tavalla dekkarin ja kasvutarinan ja tuo esille yhteiskunnallisesti merkittäviä teemoja. Teos tuo yhteen mielenkiintoisella, uudella tavalla useita eri genrejä ja kokoaa ne yhdeksi paketiksi. Owens todella on onnistunut luomaan omaperäisen, koskettavan ja eheän teoksen. Se on kirjoitettu niin kauniilla tavalla, että se ottaa lukijan mukaansa matkalle. Matkalle, joka saa hymyilemään ja itkemään, rakastamaan ja vihaamaan.

Suon villi laulu on mielestäni tarina siitä, mitä kenenkään ei pitäisi kokea. Samalla se on huima kasvutarina ja kertomus siitä, miten upea luonto voi parhaimmillaan olla: miten se voi sitä tarvitsevalle tarjota turvapaikan ja olla kovasti kaivattu ystävä.

Teos tuo myös esille sitä, millaisia ennakkoluuloja nyky-yhteiskunnassa yhä on: miten erilaisuutta edelleen vieroksutaan ja oudoksutaan sekä miten ihmisillä ei edelleenkään välttämättä ole kykyä kohdata jokaista henkilöä omana, arvokkaana itsenään. Oli surullista lukea, miten hylättyä tyttöä kohdeltiin kuin roskaa, koska sitä hän ei koskaan ollut – hän oli vain pieni lapsi, jonka täytyi oppia selviytymään omillaan muiden ihmisten ennakkoluulojen vuoksi.

Vaikka teoksessa oli monia elementtejä, joista pidin, se ei mielestäni ole kaiken saamansa hehkutuksen arvoinen, vaikka hyvä kirja onkin. En kuvailisi sitä vuosisadan kirjaksi. On kirjoja ja kirjoja, jotka jäävät mieleen. Valitettavasti Suon villi laulu jäi mielestäni hieman yksiulotteiseksi ja latteaksi lukukokemukseksi, minkä vuoksi luokittelen sen vain yhdeksi kirjaksi muiden joukossa.

Tarina itsessään oli klassinen ja sisälsi paljon kulutettuja ja kliseisiä elementtejä, mikä ei toki automaattisesti ole huono asia. Itse löysin teoksesta viitteitä muihin tarinoihin: oikeudenkäyntikohtauksesta tuli mieleen Harper Leen Kuin surmaisi satakielen, ja Kyasta itsestään minulle tuli mieleen esimerkiksi Disneyn Viidakkokirja.

Vaikka teoksessa oli puolensa, en juurikaan pitänyt siitä, miten tarina oli hieman yksinkertainen, naiivikin. Perinteinen asetelma syrjitystä, hylätystä pikkutytöstä metsän keskellä ei ihan napannut. Pakko on kuitenkin myöntää, että idea tarinassa oli hieno: se oli kasvutarina, jossa otettiin mielestäni hienosti mukaan luonto ja sen merkitys.

Kerronta hieman ontui, vaikka kieli olikin hyvin kaunista. Välillä se juuttui paikoilleen kuin auton pyörät saviseen maahan. Paikoitellen lauserakenteet tuntuivat hieman tökkiviltä ja merkityksettömiltä, eikä niistä saanut kovin paljoa irti. Satunnaisesti teki mieli kääntää muutama sivu niitä lukematta ja jatkaa lukemista sitten, kun jotain tärkeää tapahtuisi. Lisäksi henkilöhahmot jäivät hieman pintapuolisiksi, eikä niissä mielestäni ollut tarpeeksi ulottuvuuksia.

Oli kirjassa toki paljon kauniitakin kohtia. Kohtia, jotka saivat mielen siirtymään Pohjois-Carolinaan, tuntemaan marskimaan tuoksun nenässä ja näkemään sielun silmin kaikki sen ihmeet.

Mikä sitten on lopullinen mielipiteeni kirjasta? Suon villi laulu tarjoili kauniin tarinan, joka sai muun maailman unohtumaan. Siinä oli paljon hienoja kohtia ja tarinassa hienoja merkityksiä. Kirja oli eheä kokonaisuus, mutta itse jäin vielä kaipaamaan ”sitä jotakin”.

Vaikka teos oli kokonaisuudessaan minulle hienoinen pettymys, suosittelen silti lukemaan sen ilman ennakkoluuloja, avoimin silmin. Voi hyvin olla, että ihastut kirjaan niin kuin monet muut sen lukeneet!




Järkikuvia 33/vko 44

Peppumiehen synty osa 6.




Järkikuvia 31/vko 36

Peppumiehen synty osa 5.




Järkikuvia 25/vko 46

On jo melkein talvi ja ilmat kylmenevät. Välillä tulee räntää, joskus jäätä. Joka tapauksessa muista pukeutua lämpimästi! Kyllä, myös nilkoista.

Alunperin kirjottanut Josefiina Virtanen




Nora Robertsin romaani tarjoilee jännitystä mutta jää vaisuksi

Nora Roberts on yhdysvaltalainen kirjailija, joka on kirjoittanut yli 200 teosta, joista useat ovat päätyneet New York Timesin bestseller-listalle. Järjen toimittaja Kaisa Mäkelä päätti ottaa selvää, mistä Robertsin River’s End-kirjassa onkaan kyse.

Kirjan päähenkilö Olivia Tanner on vain neljä-vuotias, kun hänen täydellinen elämänsä Los Angelesissa kahden tunnetun näyttelijän lapsena muuttuu täysin yhdessä yössä. Hänen kaunis ja hyvin menestynyt äitinsä Julie MacBride murhataan, ja hänen isänsä Sam Tanner tuomitaan vankeuteen kyseisestä rikoksesta. Olivia, joka tunnetaan myös nimellä Livvy, lähetetään asumaan omien isovanhempiensa luo Washingtoniin kauas julkisuudesta ja lehdistön juoruista. Ajan kuluessa Olivian muistikuvat alkavat sumentua yön tapahtumista. 12-vuotiaana hän kuitenkin löytää nipun vanhoja lehtiä, jotka kertovat, mitä todella tapahtui, eikä hän sen jälkeen voi enää unohtaa. 

Olivian ollessa 19-vuotias hän saa vieraakseen äitinsä murhan tapausta tutkineen poliisin pojan Noah Bradyn. Noah on nuori kirjailijan urasta haaveileva toimittaja, joka on hyvin kiinnostunut Sam Tannerin ja Julie MacBriden tapauksesta ja toivoo saavansa Olivialta vastauksia kysymyksiinsä tapausta koskien. Olivian ja Noahin välillä alkaa pian kipinöidä, mutta tilaisuutta rakkaudelle ei tule Noahin ollessa epärehellinen kirjahankkeestaan. 

Vuosia myöhemmin, Noahista on tullut menestynyt true crime-kirjailija. Sam Tanner ottaa häneen yhteyttä ja kertoo haluavansa Noahin kirjoittavan oman tarinansa. Noah, joka edelleen haaveilee kyseisen kirjan kirjoittamisesta menee San Quentinin vankilaan kuulemaan Samin tarinan jo 20 vuotta sitten tapahtuneesta murhasta. Hän alkaa kirjoittamaan kirjaansa, vaikka kaikki tapahtumien osalliset eivät olekaan yhtä mieltä, että se on hyvä idea. Pian Noahin saadessaan kirjansa alkuun Sam vapautetaan vankilasta. Samaan aikaan Noahin ja Olivian välit lämpenevät jälleen. Tunnelma alkaa kuitenkin kiristyä Samin ollessa jälleen vapaana. 

Mielestäni River’s End on hyvä, muttei kovin erityinen kirja. Odotin hieman enemmän, mitä kirja lopulta antoi, mutta lukukokemuksena se on oikein mielekäs. Kirjassa pysyy hyvä tasapaino läpi koko tarinan sen sisältäessä hyvin tapahtumarikkaiden ja jännittävien lukujen lisäksi myös rauhallisia ja pohdiskelevia hetkiä. Kirjassa erityisen mielenkiintoista on mielestäni seurata Olivian kasvua lapsesta nuoreksi aikuiseksi tarinan edetessä. 

Roberts kirjoittaa tavalla, joka saa lukijan tuntemaan itsensä jollain tapaa osaksi tarinaa. Miljöö sekä henkilöt kuvataan tarkasti, ja lukijan on helppoa saada jonkinlainen kuva mieleensä kirjan ympäristöstä sitä lukiessa. Vaikka kyseinen kirja onkin kirjoitettu monta vuotta sitten, sen tapahtumat sopivat silti hyvin myös tähän päivään. Kirjan tapahtumat olivat hieman ennalta-arvattavia, mutta lukeminen ei missään kohdassa tuntunut työläältä. Roberts kirjoittaa selkeää ja helppolukuista tekstiä, ja vaikka River’s End ei aivan täyttänyt odotuksiani, aion ehdottomasti lukea lisää Robertsin kirjallisuutta. 

Alunperin kirjoittanut Kaisa Makela




Järkikuvia 23/vko 38

Kouluvuoden ensimmäinen koeviikko on pian täällä ja niin on syysflunssatkin. Pukeudu lämpimästi, nuku hyvin ja juo paljon kuumaa mehua tai teetä, jotta paranisit mahdollisimman pian. Muista kuitenkin, että oma terveys ja hyvinvointi menee aina koulun edelle!

Alunperin kirjottanut Josefiina Virtanen




Dare To Dream – Euroviisut ovat jälleen täällä

Euroviisut. Vuoden kohokohta, joka saa vuosittain yli 200 miljoonaa ihmistä vastaanottimiensa äärelle seuraamaan jättimäistä musiikin ilotulitusta. Euroviisufanit ympäri maailman ovat koko pitkän ja raskaan vuoden joutuneet odottamaan juuri tätä viikkoa. Arvon lukijat, Euroviisut ovat täällä!

Tänä vuonna euroviisut järjestetään Tel Avivissa, Israelissa. Kaiken takana on yksi tyttö, viime vuoden voittaja, israelilainen Netta, jonka kappale Toy valloitti eurooppalaisten sydämet tasan vuosi sitten. Netta toi viisut Israeliin kahdenkymmenen vuoden odotuksen jälkeen. Ei siis ihme, että israelilaiset ovat olleet innoissaan niiden järjestämisestä. Netan voitto oli odotettu jo ennen itse kilpailua Toy:n musiikkivideolla oli yli kaksikymmentä miljoonaa näyttökertaa YouTubessa. Voitto kuitenkin jakoi ihmisiä raivokkaasti. Osa ei käsittänyt alkuunkaan, miksi kappale voitti – olihan laulu hyvin erilainen edellisten vuosien voittajiin verrattuna.

Fakta on kuitenkin se, että tällä viikolla 41 maata kilpailevat vuoden 2019 euroviisujen voittotittelistä ja ensi vuoden viisujen isännöinnistä. Viisufanina voin myöntää, että alkuvaiheessa, kun kappaleita alettiin julkaisemaan, oli niiden laatu heikohkoa. Muutaman kuukauden kuluttua alkoi kuitenkin näyttää paremmalta. Ennakkosuosikitkin löysivät itsensä fanien sydämiin varsin nopeasti.

Tel Avivin valinta isäntäkaupungiksi ei ollut sinänsä helppo valinta. Missä kaupungissa kisat pidetään? Mitä vaihtoehtoja isäntäkaupungille olisi? Lisäksi epävakaus on saanut monet miettimään, onko kisapaikalle meneminen varmasti turvallista näissä olosuhteissa. Monet ovat myös boikotoineet Israelissa järjestettäviä viisuja poliittisista syistä).

Politiikka on usein aihe, jota yritetään kaikin tavoin välttää euroviisuissa. Yleisintä politiikkaa, mitä euroviisuissa nähdään, on naapurimaiden äänestäminen. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun suomalaiset äänestäisivät Ruotsia. Viime vuosina Venäjän ja Ukrainan alueella on ollut paljon poliittisia erimielisyyksiä euroviisujen alla. Näin on käynyt myös tänä vuonna. Ukrainan edustajaksi valitulta MARUV:ilta kysyttiin haastattelussa, kuuluuko Krimi Ukrainalle vai Venäjälle. Tähän MARUV vastasi, että Ukrainalle. Euroviisuissa on yleinen sääntö, ettei poliittisiin asioihin ei oteta kantaa. Tästä johtuen EBU (Euroopan yleisradiounioni) päätti kieltää Ukrainan osallistumisen tämän vuoden euroviisuihin. Ensinnäkin ihmeellinen ratkaisu kysymyksen esittäjältä (euroviisujen voittaja vuodelta 2016). Eikö hänellä todellakaan ollut käsitystä, mihin sen kaltaisen kysymyksen esittäminen voisi viedä. Toiseksi on rankkaa, että MARUV oltiin jo valittu edustamaan Ukrainaa ja yhtäkkiä hänet suljetaan kilpailusta. Politiikka ei ole koskaan tuonut euroviisuihin mitään positiivista mukanaan.

Entäs tämän vuoden ennakkosuosikit? Suurin ennakkosuosikki tällä hetkellä on Alankomaiden Duncan Laurence, jonka laulun nimi on Arcade. Kappaleessa Duncan laulaa peliriippuvuudesta, jota voi verrata ihmisten väliseen rakkauteen. Aihe ei yllätä, sillä rakkaus on usein euroviisuissa yleisin laulunaihe. Kappaleen musiikkivideo on intiimi: Duncan ui vedessä täysin alasti. Itse laulu on melko rauhallinen, joka kuitenkin purkaantuu hieman kertosäkeistössä. Etenkin viimeinen kertosäkeistö tuo kappaleen upeuden pinnalle. Myös Duncanin ääni on lumonnut monet. Euroviisujen harjoitusten alla laulajan kannatus on hieman laskenut. Monet fanit ovat olleet jopa pettyneitä hollantilaisen lavaesitykseen: useiden mielestä Duncan soittamassa keyboardia ei riitä tämän upean laulun esitykseksi.

Toinen suuri ennakkosuosikki on, yllätys yllätys, Ruotsi. Kaunis länsinaapurimme on aina loistanut euroviisuissa niin teknisellä kuin musikaalisella osaamisellaan. Ruotsi on voittanut viisut jopa kuusi kertaa, isännöinyt kuusi upeaa viisuviikkoa maallaan. Tällä kertaa itse kunniatehtävässä Ruotsia edustaa John Lundvik. John voitti Ruotsin oman karsinnan Melodifestivalenin kappaleellaan Too Late For Love. Kappaleen sanoma on nimensä mukaisesti se, ettei ikinä ole liian myöhäistä rakkaudelle. Laulun huikeaksi tekeviä osia ovat upea lavashow, Johnin erinomainen ääni sekä mieletön gospelkvartetti taustalla laulamassa. Kappaleen hyvä fiilis välittyy joka ikiselle, joka esityksen koskaan tulee näkemään. Trust me!

Entäs se Suomi sitten? Palataan muutama kuukausi taaksepäin, kun Yle vihdoin ilmoitti, että Darude edustaa yhdessä Sebastian Rejmanin kanssa Suomea euroviisuissa 2019. Alussa vaikutti siltä, että kaikki olivat hyvin innoissaan. Vaikka itseäni elektroninen musiikki viisuissa ei ole koskaan säväyttänyt, oli Daruden nimi kuitenkin juttu, millä olisi voinut pärjätä. Mutta sitten julkaistiin kolme kappaletta, joista yksi, Look Away, valittiin maaliskuussa Uuden Musiikin Kilpailussa edustamaan Suomea. Jokaisesta biisistä puuttui jotain. Yksi huomio tuli ilmille jokaisesta kappaleesta: kertosäkeistöt olivat heikkoja. Minkään kolmen laulun kertosäkeistö ei saa hyvää fiilistä, edes toivonkipinöitä ilmoille. Edustuskappale Look Awayssa oli muuten hyvä rakenne, menevät säkeistöt sekä rytmi, mutta kertosäkeistö tylsä kuin mikä. Myöskään lavaesitys ei silmiä hivellyt.

Tiistain semi-finaalissa suomen karsinnan heikkoja kohtia ei oltu hiottu paremmiksi. Lavashow oli jopa huonompi kuin Turussa. Rejmanin laulu tosin oli miksattu paremmin televisiosta kuuluvaksi, mutta tämäkään ei kokonaisuutta pelastanut. Suomi ei tänäkään vuonna taistele toisesta viisuvoitosta. Näin suomalaisena harmittaa, ettei Darude päässyt euroviisulavalle Sebastian Rejmanin kanssa paremman kappaleen kanssa revittelemään suosiossa. Olisi ollut ilo kuulla jälleen Suomen nimi finalisteja luetellessa.

Mikä Suomen voisi nostaa viisufinaalin parhaimmistoon. Sosiaalisessa mediassa on ollut paljon keskustelua nykyisestä karsintaformaatista. Kutsuartisti ja kappaleen valinta -prosessi ei ole tyydyttänyt katsojien mieliä. Jopa perinteinen karsintamenetelmä on saanut selvästi enemmän kannatusta kuin kutsuartisti, jonka muutamasta laulusta valitaan yksi. Kenties vuonna 2020 saisimme nähdä aidon ja perinteisen euroviisukarsinnan.

Loppuun haluan esittää vielä tärppejä tämän vuoden viisuja seuraavalle:

-Katso koko finaali loppuun asti! Euroviisufaneja ei hemmotella ainoastaan kilpailukappaleilla, mukaan on mahdutettu myös muita upeita ohjelmia ja ennen kaikkea juontajat. Joskus välinumerot voivat nousta jopa kilpailukappaleita paremmiksi! Tällä kertaa maailmankuulu Madonna nousee euroviisulavalle esittämään välinumeron.

-Finaalin huippuja tulevat olemaan (yksittäisen euroviisufanin mielipiteen perusteella) Alankomaat, Ruotsi ja Venäjä. Huvittavan ja söpön esityksen omaa Tsekki. Hyvin erilaiseen tunnelmaan meidät johdattelee Islanti.

-Kokoa hyvä sakki koko viisuiltaa katselemaan ja analysoimaan! Muistakaa viisuherkut!

-Muista odottaa odottamatonta!

Mikä euroviisuissa sitten on idea? Tämä video toivottavasti selittää sen teille huvittavalla tavalla:

Alunperin kirjoittanut Oskari Ahvenainen




Avengers: Endgame – Spoileriton elokuva-arvostelu

Tämä Marvel Studios:in tuottama elokuva rikkoi ennätyksiä jo ennen julkaisuaan. Ja nyt näyttää siltä, että se jatkaa samaan malliin kuin vain kaksi viikkoa julkaisun jälkeen, jolloin se on tienannut maailmanlaajuisesti jo yli huikeat 2 miljardia dollaria. Avengers: Endgame on Anthony ja Joe Russon ohjaama kauan odotettu Avengers: Infinity War -elokuvan jatko-osa, ja Avengers-elokuvasarjan päätösosa. Mitkä ovat mielipiteeni elokuvasta? Tässä on spoileriton arvosteluni Marvelin tuoreimmasta supersankariseikkailusta.

Endgame kertoo antisankari Thanosin Infinity War -elokuvassa aiheuttaman joukkotuhon jälkilöylystä. Puolet maapallon väestöstä on kadonnut tuhkana ilmaan, ja sankarien rivit ovat kutistuneet merkittävästi. Vielä elossa olevat Kostajat; Ironman, Thor, Captain America, Hulk, Black Widow ja Hawkeye, keräävät kasaan muut jäljellä olevat sankarit ja yrittävät kuumeisesti keksiä keinon tuhota Thanosin ja tuoda kaikki menetetyt takaisin.

Luultavasti kenellekään ei ole mikään yllätys se, että Endgame on visuaalisesti kaunis. Jokainen kohtaus näyttää ulkonäöltään ja valaisultaan upealta ja kohtaukseen sopivalta. Koomiset kohtaukset ovat värikkäitä ja valoisia, kun taas traagisissa ja dramaattisissa kohtauksissa korostuu haaleammin saturoidut värit. Hahmojen puvut ovat yksityiskohtaisia ja teknisesti kehittyneempiä kuin ensimmäisissä elokuvissa, mistä elokuvassa vitsaillaankin. Erikoistehosteet näyttävät niin realistisilta kuin ne vain voivat maailmalle ilman yliluonnollisia voimia ja teknologiaa.

Vaikka elokuva kestääkin kolme tuntia, sen tarina etenee sopivaan tahtiin. Juoni on mielenkiintoinen ja suurimmaksi osaksi arvaamaton vaikkakin yksinkertainen. Sen seuraaminen voi paikoittain tuottaa vaikeuksia vähemmän totisille faneille ja katsojille hahmojen lukumäärän ja aikahyppyjen takia. Rennompana fanina itse, minua hämmensi muutama kohtaus, mutta veljeni selitti nämä minulle. Lähes jokainen tapahtuma on tärkeä osa elokuvan pääjuonta. Vain muutama kohtaus tuntui hieman liian pitkältä tai suorastaan tarpeettomalta, koska kohtauksen pointti oli todistettu aikaisemmissa kohtauksissa. Nämä eivät kuitenkaan tunnelmaa juurikaan haitanneet kiitos hyvin huolitellun dialogin, hyvän huumorin ja Alan Silvestrin sankarillisen ja mahtipontisen musiikin.

Parhain osa elokuvassa on mielestäni sen ikoniset ja rakastetut hahmot. Ne ovat hauskoja ja puhkuvat persoonallisuutta. Elokuvassa näemme hahmojen monia eri puolia, jotka muovaavat niitä ja tekevät niistä erityisiä. Pidin erityisesti siitä, miten Endgame näyttää hahmojen erilaiset tavat käsitellä menetystä ja käyttää niihin hyvin aikaa. Vaikkakin Thanosin tavoitteet ja motiivit ovat vielä vähän heikkoja, niihin on lisätty muutama lause lisää, joka tekee hänen teoistaan hieman ymmärrettävämpiä. Muutamaan hahmoista on tehty merkittävämpiä ja fanien keskuudessa ristiriitaisia muutoksia, erityisesti niiden ulkonäköihin. Mielestäni niitä oli muutettu tilanteeseen sopivalla tavalla, vaikka erityisesti niiden ulkonäönmuutosta pidettiin enemmän vain vitsien kohteena. Nämä hyvinkirjoitetut ja pidetyt hahmot yhdessä tunteellisten kohtausten ja erinomaisten ja ilmeikkäiden näyttelijöiden kanssa tekee elokuvasta tunteiden vuoristoradan ja saa koko yleisön kannustamaan hyvän puolesta.

Lopuksi voin ilman spoilereita vain sanoa, että Avengers: Endgame on arvostuksensa ansaitseva mestariteos. Vaikka kaikilla elokuvilla on heikkoutensa, on Endgame kolme tuntia toimintaa, taistelua ja tunteita, yhdessä hyvin kirjoitetussa tarinassa. Se on myös erittäin onnistunut jatko- ja päätösosana siksi, että se ei tee edeltävästä osastaan itsellään hyödytöntä vaan tarjoaa Avengers-elokuville tyydyttävän lopetuksen. Suosittelen elokuvaa erityisesti Marvelin, toiminnan ja supersankareiden faneille, kuten myös elokuvia ja mahtavia tarinoita arvostaville.

Alunperin kirjottanut Sini Torkki




Billie Eilish vie kuuntelijat mukanaan synkkään ajatusmaailmaansa

Kalifornialainen teinipoppari Billie Eilish on viime aikoina ollut yksi median puhutuimmista henkilöistä. Koko maailma on haltioissaan uudesta artistista, joka vasta julkaisi debyyttialbuminsa. Onko hän sukupolvensa pelastaja musiikkimaailmalle?

Billie Eilish, koko nimeltään Billie Eilish Pirate Baird O’Connell, on noussut maailmanlaajuiseksi suosikiksi lyhyen ajan sisällä. Hänet tunnetaan melankolisesta popmusiikistaan: Eilishin debyyttialbumi When We All Fall Asleep, Where Do We Go? nousi heti maaliskuussa 2019 ilmestyttyään listaykköseksi. Eilish on syntynyt joulukuussa 2001, mikä tekee hänestä ensimmäisen 2000-luvulla syntyneen artistin, jolla on albumi listaykkösenä.

Eilishin debyyttialbumilta ilmestyi etukäteen singlet You Should See Me In A Crown ja When The Party’s Over vuoden 2018 puolella. Seuraavat singlet Bury A Friend ja Wish You Were Gay julkaistiin vuoden 2019 alkupuolella. Albumin viides ja viimeinen single Bad Guy ilmestyi albumin kanssa samana päivänä 29. maaliskuuta 2019. Albumilla on 13 kappaletta sekä 13 sekuntia kestävä aloitus nimeltään !!!!!!!, jossa kuullaan Eilishin ja hänen veljensä naurua sekä albumin aloitussanoja.

Eilishin kappaleiden nimet kirjoitetaan tyyliteltynä pienillä kirjaimilla. Hänen debyyttialbuminsa nimi on kirjoitettu puolestaan kokonaan isoin kirjaimin.

Eilishilla on yhteinen kappale amerikkalaisen artistin Khalidin kanssa. Kappaleen nimi on Lovely ja se kirjoitettiin 13 Reasons Why –tv-sarjaa varten. Lovelyn musiikkivideolla on YouTubessa 301 miljoonaa näyttökertaa. Eilishilla on useita muitakin musiikkivideota.

Billie Eilishin musiikki on tyyliltään pop-musiikkia, jossa sekoittuvat elektroninen musiikki sekä indiemusiikki. Eilishin sanoitukset ovat synkkiä, jopa painajaismaisia. Hänen albuminsa nimestäkin saa jo käsityksen Eilishin synkistä ajatuksista. Eilish on nuoresta iästään riippumatta kokenut elämässään sen verran asioita, että niistä kehkeytyy hyviä sanoituksia kappaleisiinsa. Hänen kappaleensa Wish You Were Gay kertoo pojasta, josta Eilish tykkäsi aidosti, mutta ei saanut häneltä vastakaikua. Eilish toivoi, että poika ei ollut kiinnostunut naisista lainkaan, ettei Eilish tuntisi olevansa huonompi kuin muut tytöt. Hänen kappaleissaan käsitellään myös muun muassa itsensä etsimistä, itsekriittisyyttä sekä rakkautta.

Eilish on maininnut musiikillisiin idoleihinsa kuuluvan muun muassa Justin Bieber, Amy Winehouse, Kendrick Lamar sekä Tyler, The Creator. Hän on maininnut kaikkien aikojen lempikappaleekseen Draken ja Lil Waynen kappaleen The Motto. Billie Eilish pitää paljon hip hop- musiikista, vaikka hänen oma tuotantonsa ei sitä olekaan.

Eilish julkaisi ensimmäisen kappaleensa Ocean Eyes vuonna 2016. Alusta alkaen Eilishin veli Finneas O’Connell on ollut kirjoittamassa siskolleen kappaleita yhdessä tämän kanssa sekä toiminut hänen tuottajanaan. Hän käyttää taiteilijanimeä Finneas, tyyliteltynä FINNEAS. Hän keikkailee Eilishin mukana ja kirjoittaa musiikkia myös itselleen. Finneas on julkaissut omaa musiikkia, mutta ei ole vielä julkaissut kokonaista albumia.

Heidän vanhempansa Maggie Baird sekä Patrick O’Connell ovat näyttelijöitä. Molemmat heistä esiintyvät muun muassa elokuvassa Life Inside Out (2013). Myös Finneas esiintyy kyseisessä elokuvassa.

Eilish on puhunut avoimesti Touretten syndroomastaan. Hän kärsii tic-oireista, mutta ei anna niiden haitata hänen uraansa. Ihmiset joskus pilkkaavat häntä sen takia, mutta hän on ymmärtänyt, että se on yleistä ja monet ihmiset pystyvät samaistumaan Eilishin oireisiin. Hän ei kuitenkaan heti kertonut asiasta julkisesti, koska hän ei halunnut tulla muistetuksi vain Tourettestaan.

Lähteet:

https://youtu.be/OjWsugnahJ0

https://youtu.be/p18pYDqRgEs

https://youtu.be/aOrv50LDDNY

https://www.local10.com/entertainment/billie-eilish-first-artist-born-in-2000s-to-have-no-1-album

https://en.wikipedia.org/wiki/Billie_Eilish

https://en.wikipedia.org/wiki/Finneas_O%27Connell

Alunperin kirjoittanut Veera Munukka