Eduskuntavaalipaneeli 2015

Sami Ronkola, Vas; Jussi Kukkola, SDP; Emil Bulut, Vihr.; Simon Elo, PS; Iikka Kantola, Kesk; Ester Laato, KD; Henrik Vuornos, Kok; Nicholas Kujala, RKP

 

Katujen varret täyttyivät jälleen kasvokuvista, numeroista sekä lyhyistä iskulausahduksista. Erinäisiltä vaalimainoksilta oli vaikea välttyä, kun joka neljäs vuosi järjestettävät eduskuntavaalit valtasivat taas koko maamme. Sunnuntaina 18.4. miljoonat suomalaiset vaelsivat vaaliuurnille äänestämään kunkin mielestä oikealta tuntuvia oikeuksia ajavan ehdokkaan puolesta ja vaalien tuloksia jännitettiin pitkälle yöhön asti.

Myös lukiomme oppilaat toimivat aktiivisesti vaalihumun alla, kun perjantaina 10. huhtikuuta järjestettiin eduskuntavaalipaneeli keräten kouluumme jälleen vaaliehdokkaita kiperien kysymysten pariin. Jo miltei perinteeksi muodostuneet vuosittaiset vaalipaneelit saivat tällä kertaa kuitenkin täysin uuden ulottuvuuden, kun koulumme auditoriossa pidetty paneeli lähetettiin suorana oppilaiden toteuttamana livelähetyksenä nettiin kenen tahansa katsottavaksi.

Paikalle oli koottu Uudenmaan vaalipiirin kahdeksan suurimman puoleen nuorimmat ehdokkaat keskustelemaan perinteisten vaaliteemojen ohella erityisesti nuoriin ja nuorien yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen liittyvien kysymysten parissa. Tapahtuman järjestivät koulumme opiskelijakunta yhdessä Nuorisovaltuustojen Liiton Uudenmaan piiri ry:n kanssa. Työnjako oli selkeä; NuVa ry:n tehtävänä oli neuvotella ehdokkaat paikalle Järvenpään lukion opiskelijakunnan tarjotessa puitteet paneelille.

Heti auditorioon astellessa pystyi aistimaan tietynlaisen vaalitunnelman. Ehdokkaiden mainosesitteitä jaettiin välittömästi kouraan ja ilmassa leijui innostunut ja odottava fiilis. Auditorioon oli kokoontunut noin 180-päinen studioyleisö tuhansien muiden seuratessa lähetystä toisaalla. Kello kymmenen tietämillä show lähti käyntiin juontajien esitellessä paneelin peruskäytänteitä. Juontajina toimivat NuVa Ry:n Uudenmaan piirin puheenjohtaja Otto Rikka Tuusulan lukiosta sekä opiskelijakuntamme puheenjohtaja Olli Puumalainen. Lisäksi taustatiimissä oli useita muita koulumme opiskelijoita.

Koko vaalitentin ajan sosiaalinen media pysyi mukana teemoissa. Katsojien lähettämät Twitter–kysymykset sekä kommentit elävöittivät muutoin peruskaavan mukaisesti kulkevaa keskustelua. Ehdokkaita haastateltiin mielenkiintoisten, jo ennalta määrättyjen, kysymysten parissa ja aina aika-ajoin väliin lisättiin katsojien lähettämiä kysymyksiä. Kaiken kaikkiaan noin tunnin kestänyt kiperä tentti huipentui sosiaalisen median kautta järjestettyyn äänestykseen, jonka voitti ylivoimaisesti kokoomuksen Henrik Vuornos. Hyvänä kakkosena oli koulumme entinen opiskelija vihreiden Emil Bulut.

Loppujen lopuksi sunnuntain äänestyksen tuloksena eduskuntaan paneelimme ehdokkaista pääsi 28-vuotias perussuomalaisten ehdokas Simon Elo. Elo on yksi neljästätoista alle 30-vuotiaasta eduskuntaan valitusta kansanedustajasta. Tänä vuonna nuorten vaikuttajien määrä oli viime vaalikauteen verrattuna selkeästi kasvussa, sillä edellisessä eduskunnassa samanikäisiä ehdokkaita oli yhdeksän. Muut nuoret panelistimme eivät vielä tällä kertaa yltäneet 200 onnekkaan edustajan joukkoon, mutta ehkäpä ensi vaaleissa… Tämän vuoden vaalitentin voi katsoa osoitteesta tinyurl.com/JLvaalipaneeli15 !

image_pdfimage_print
Henna Mäkiaho

Henna Mäkiaho

Matkailulle ja uusille kokemuksille omistautunut unelmoija, joka viettää luultavimmin suurimman osan ajastaan joko opiskellen, urheillen tai elämästä nauttien... 18v, ex-vaihtari, lukion toka.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.