Ihmeotukset ja niiden olinpaikat

Eddie Redmayne setissä. Kuva: Warner Bros

Kuluva vuosi on ollut Harry Potter -kirjasarjan kannalta tuloksekas. Faneille on tarjoiltu toinen toistaan kutkuttavampia uutisia: Harry Potter ja kirottu lapsi -näytelmä, kolme uutta miniromaania ja elokuva nimeltä Ihmeotukset ja niiden olinpaikat.

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (engl. Fantastic Beasts and Where to Find Them) sijoittuu 1920-luvulle ja kertoo Lisko Scamanderin saapumisesta New Yorkiin maailmanympärimatkaltaan, jossa hän keräsi tietoa taikaolennoista ja niiden hoidosta oppikirjaansa varten. Amerikkalaisen velhomaailman taikaeläinten vastaisten lakien takia Scamander joutuu kuitenkin ongelmiin heti laivasta astuttuaan. Matkalaukkusekoilun tuloksena osa Scamanderin keräämistä olennoista karkaa kaupungin yöhön, mutta ihmeotukset eivät ole New Yorkin taikapopulaation paljastumisen kannalta ainoa uhka.

Elokuvan tyyli ja tunnelma erottavat sen jo alussa Harry Potter -elokuvasarjasta. Juoni tuntuu kevyemmältä, mutta katsoja huomaa sen syvenevän loppua kohti kiihtyvällä tahdilla Scamanderin ja ystävien kompastellessa jatkuvasti uusiin käänteisiin. Elokuvassa olevat motiivit voivat kuitenkin jäädä hämäriksi niille, joilla Harry Potterissa kerrottu historia ei ole lähimuistissa. Taikamaailman luomiseen käytetään paljon vaivaa, ja sen eläinkuntaan on selvästi panostettu. Jopa näkymättömälle taikaolennolle on onnistuttu luomaan persoona! Nimensä mukaisesti ihmeotukset ovat elokuvan parhaimmistoa.

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat on teknisesti loistava, kuten ohjaaja David Yatesilta voi olettaa. Hän on vastuussa Harry Potter -sarjan jälkimmäisen puolikkaan henkiinherättämisestä, mutta tällä kertaa Yates on päässyt todella toteuttamaan itseään luomalla uudelle mantereelle täysin omanlaisensa taikayhteisön. Elokuva on kuvattu kauniisti, ja ääni- ja värimaailma tukee tarinaa viimeiseen asti. Kuvaukset pidettiin kokonaan Warner Brosin studioilla Lontoossa, ja vaikka CGI-tiimi on tehnyt upeaa työtä, joissakin kohdissa Yhdysvaltojen taikamaailma tuntui liiankin keinotekoiselta.

Näyttelijät suoriutuivat odotusten mukaan kuitenkaan niitä ylittämättä. Parhaiten mieleen painuivat Eddie Redmaynen näyttelemä Lisko Scamander ja Dan Foglerin esittämä Jacob Kowalski. Muissa rooleissa nähtiin Katherine Waterston (Porpentina ”Tina” Goldstein), Alison Sudol (Queenie Goldstein), Colin Farrell (Percival Vaka) ja Carmen Ejogo (Seraphina Picquery).

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat tulee ensi-iltaan 23. marraskuuta ja se on kielletty alle 12-vuotiailta. Se kestää 2 tuntia ja 13 minuuttia ja sille on suunnitelmissa neljä jatko-osaa.

Alunperin kirjoittanut Aliisa Rantanen ja Niklas Mäkelä

image_pdfimage_print

You may also like...