Janin joulusoossi

Muinaisessa, modernissa akatemiassa oli annettu käsky, että koko uljas henkilökunta olisi laitettava lomautusuhan alle. Tämä vaade toteutettiin vaikeina aikoina Kukkosslovakian vallitessa järvenpäätyisen kylän käskynhaltijana. Muuan oppi-isä Jani, tuo matriisien mestari, vektorien veijari ja integraalien insinööri, ei pelännyt ollenkaan. Hän nauroi vain, kunnes tuo musta torstai koitti ja näki yli tuhannen pakenevan ihmismassan virtaavan pois akatemian areenoilta – kukin omalta lestiltään. Jani kaikessa viisaudessaan ei voinut käsittää tätä järjettömyyttä – hänen funktionsa derivaatan nollakohta oli viimein löytynyt, lakipiste. Tulkitessaan pyhiä Mysteerien Alun Opettavia Loitsuja eli MAOL-riimuja hän löysi omituisia kaavoja. Mutta nämä eivät olleetkaan mitä tahansa kaavoja – ne olivat sääntöjä, joiden mukaan luonto toimi. ”Ehkä näiden avulla voisin ymmärtää, mistä tämä hulluus oikein johtuu”, tuumi Jani. Kuitenkin hän ymmärsi tarvitsevansa apua niiden tulkitsemisessa suurelta, palkitulta luonnon gurulta. Säilyttääkseen viileän malttinsa Janin tulisi tehdä mystinen matka, lähestyä kohti maailmankaikkeuden ääretöntä, jossa kaikki kasvaa rajatta. Jani tiesi sen läheisyydessä olevan pienen pieni koto, Epsilonin kartano, jossa tämä guru asusti. Mutta kuinka ihmeessä Jani, tuo matriisien mestari, vektorien veijari ja integraalien insinööri, löytäisi Epsilonin kartanon? Hän tiesi vain, että hänen pitäisi mennä pisteestä A paikkaan B. Hän puhkui, puhisi ja naputti, kunnes napsahti. Suorin reitti on tietysti suora! Niinpä hän pihisi, puhisi ja napsautti sormiaan – hän oli löytänyt paikkavektorin uuteen Onnelaan!

”Johtaja Jani, hauska tavata, täällä juhlat vain jatkuu!” toivotti tuo suuri ja palkittu luonnon guru Pasi, ja näin teki Janin tervetulleeksi hänen Epsilonin kartanoonsa, jossa teho ja entropia vallitsivat. ”Kiva kun pääsit kinkereille”, jatkoi Pasi. Ennen kuin Pasi pääsi pidemmälle, joutui Jani tylysti keskeyttämään mestarin opit kysymyksellään: ”Mestari Pasi, mestari Pasi! Auta, auta, pyydän sua! Mistä tämä hullutus johtuu? Ken aukaisi portit helvetin? Ken loi nämä päivät lomautusten? Voitko sinä, oi mestari Pasi, ratkaista nämä MAOL-riimut ja antaa meille jumalaisen vastauksen?”. Pasi, tuo suuri guru, mietti hetken ja pohti kaksi. Sitten sanoi vastaukseks´: ”Voi sian nenä, älä minulta kysy! Kysy luonnolta, ja se vastaa sinulle onnistuneena kokeena. Niin se meillä tämä toimii.” Näin Pasi alkoi kiihdytellä EU-tuella omia hiukkasiaan. Kuitenkin oppi-isä Jani, tuo matriisien mestari, vektorien veijari ja integraalien insinööri, ei pelännyt ollenkaan. Hän nauroi vain ja vastasi: ”Minähän kysyin, mutta en saanut vastausta!” Samalla hetkellä Pasi pysähtyi kuin taikaiskusta. Hänen silmänsä lasittuivat, niistä valui kyyneliä. ”Eikö luonto vastannutkaan sinulle? Onkohan meillä tässä kommunikaatiossamme nyt jokin epäjatkuvuuskohta?” kysyi Pasi ääni väristen. Pasi raapi päätään hetken, kunnes hän muisti myyttisen huhun: ”Johtaja Jani, minulle on uskottu salaisuus. Akatemiassamme on olemassa vielä salattu, korkeampi taso. Siellä ei vallitse luonnontieteet, vaan se toimii ihan omilla periaatteillaan. En tiedä, mitä siellä tarkkaan ottaen tehdään, mutta heillä tuntuu olevan jotain tietoja siitä, kuinka nämä, mitä ne nyt olivatkaan, ihmiset käyttäytyvät, toimivat, kommunikoivat, ajattelevat. Luulin sen olevan tarua, mutta tämän järjettömyyden valossa en keksi muutakaan.” Jani kaikessa viisaudessaan ei voinut käsittää viisaan gurun lausuvan jotain tällaista; että todellisuuden ulkopuolella olisi jotain muuta, tämä ”korkeampi kerros”. Janilla ei ollut vaihtoehtoja, vaan hänen täytyi kasvattaa potentiaalienergiaansa tavoitellessaan kohti korkeuksia. Jani puhkui, puhisi ja napsautti sormiaan – ja ennen kuin hän varsinaisesti huomasikaan, paikkavektori vei hänet jo uuteen maailmaan. Pasin viimeiset neuvot olivat: ”Älä aja liian lujaa tai alat lihomaan!”. Ja niin tuo maanpäällinen guru laittoi vanhan CERN:n vinyylilevyn soimaan, ja jäi pyörähtelemään reaktanssin, resistanssin ja konduktanssin tahtiin.

Oli usvaista. Pitkin käytäviä soivat entisten unelmoijien, nykyisten tuomittujen valitus. Yksinäiset haamut vaikersivat, ja ne vaikersivat englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, ranskaksi… kenties jopa kiinaksi! Jani erotti vain satunnaisia sanoja. Yhtäkkiä hänen edessään oli täysin tuntematon mies, joka sanoi: ”Tervetuloa työmaalle!” Jani kysyi: ”Kukas se sinä olet?” Pauli vastasi: ”Hei, minä olen herra Pauli, mielenvaltija. Sinä puolestasi olet saapunut yliseen maailmaan, jumalten kerrokseen. Kuinka voin auttaa?” Jani kysyi kiusaantuneena: ”Ei kai meillä sellaista ylistä maailmaa ole…?” Pauli suutahtaa tuhahti ja vastasi: ”Kyllä on! Ja puhu käsitteillä! Sinun on päästävä noista naiiveista defenssikeinoistasi eroon, sillä vain oikealla coping-tekniikalla voit valaistua tuosta kehityskriisistäsi!” Jani, tuo matriisien mestari, vektorien veijari ja integraalien insinööri, oli oppi-isänä viisas, ja ymmärtämättä Paulin ystävällistä viestiä Jani kuitenkin ymmärsi olla suututtamatta mielenvaltijaa – kenties Paulilla olisi avaimet sellaisiinkin mielensopukoihin, jonne Jani ei edes tahtonut mennä. Jälleen kerran Jani risti kätensä ja aneli Paulia: ”Pauli hyvä, auta, auta pyydän sua! Mistä tämä hullutus johtuu? Ken on taustalla päivien lomautusten? Kerro, kerro, mielten mestari, kenen keho ja ajatus on niin kiero, mikä on se liero, miksi tämä vääryys sallitaan?” Pauli katsoi alta kulmien kasvoillaan Mona Lisan hymy, joka vääntyi zatopekmaiseksi virneeksi hänen alkaessaan valistaa Jania: ”Jani, maan matonen, siinähän se vitsi juuri onkin. Minä tunnen mielen ja sen sairaan kielen. Tätä systeemiä emme johda me, ettekä te, maan matoset. Organisaation ydin on siellä, josta musta surma sai aikanaan alkunsa, alisessa maailmassa. Jani, Faustoni, vaikka meillä jumalilla on se kaikki tieto, silti päätöksissä olemme yhtä voimattomia kuin tekin.” Ennen kuin Jani ehti kokonaan masentua, Paulin mieleen palautui eräs hyödykäs vinkki: ”Täällä oli muuan vanha tietäjä, joka kääntyi lopulta pimeälle puolelle. Hänellä voisi olla loitsuja, joilla voisit ymmärtää kristalliyötämme vähän paremmin. Hän, joka koki Vipusen kohtalon.” Toivon mukaan jo viimeistä kertaa Jani puhkui, puhisi ja napsautti sormiaan – paikkavektori oli löytänyt alisen maailmaan.

Alisessa maailmassa oli hirvittävän kuuma, ja siellä virtasi hapokas Tuonelan joki. Keskellä Tuonelan jokea oli saari. Jani ajatteli, ettei saarella varmasti voisi olla elämää, kunnes sieltä kuului ääni: ”Aivan totta, Jani-kulta! Ihminen ei ole saari, ellei se ole Suvensaari!” Jani hätkähtyi sijoilleen ja tuijotti saarella sojottavaa kaljua kuulaa – se oli pimeälle puolelle kääntyneen tietäjä Suvensaaren karvaton päälaki. Jani ei kyennyt sanomaan sanaakaan, kunnes Suvensaari huudahti: ”Hei, kiva nähä! Tahdotko nähdä minun lomakuvani?” Jani tiesi, että Suvensaaren kaltaisen tietäjän täytyi olla nero, vaikkei hänen vaarattoman boheemi ulosantinsa antanut niin välttämättä ymmärtää. Suvensaaren hyräillessä Riistäjän lakia Jani kysyi: ”Tietäjä Suvensaari, auta, auta, pyydän sua! Valaise minua tiedoillasi, kerro…” Ennen kuin Jani sai virkettään loppuun, Suvensaari kertoi: ”Sinä tahdot tietää, mistä tässä lomautusten päivissä on oikein kyse, eikö totta? Olen tehnyt näitä duuneja jo hyvin pitkään, minä tiedän kaiken. Kuten myös sen, että elämä on kärsimystä, ja se loppuu elämänjanon lopettamisella tai suklaa-addiktiolla.” Jani katseli hämmästellen, ja Suvensaari, suussaan suklaapatukka, jatkoi: ”Kuten tiedät, nämä lomautusten päivät ovat järjettömät. Niitä ei ratkaista lukemalla fysiikkaa, eivät edes kolmannen kerroksen jumalat osaa vastata siihen. Jos toinen provosoi, ei pidä ihmetellä, jos toinen provosoituu. Tartu siis sinäkin joulusoossiin, se on ainoa tapa helpottaa tätä tuskaa. Tuolla perällä asustaa koko alisen maailman kuumin piste, herra Marjaliesi. Siellä kiehuu tämä koko soppa.”

Ennen aikaakaan Jani löysi herra Marjalieden. Jani sanoi: ”Herra Marjaliesi, herra Marjaliesi! Täälläkö keitellään koko akatemian väkeä sekoittavat sopat?” Herra Marjaliesi vastasi: ”Kyllä! Minä yksin hallitsen valtakuntaani, sekä ylistä, alista että keskistä maailmaa! Ota sinäkin, toveri Jani, hörppy ja nauti päivistä lomautusten.” Jani maistoi lusikallaan Marjalieden soppaa ja hänet valtasi suunnaton onni. Ja niin oli Janin suuri arvoitus ratkennut – hän oli saanut joulusoossinsa, eikä kysellyt enää sen enempää typeriä.

Abiturientti Joonas Mustosen pakina lukion joulujuhlassa 20.12.2014.
Kuvalähde: Wikimedia Commons (Public Domain).

image_pdfimage_print
Joonas Mustonen

Joonas Mustonen

Ammattikehtaaja sekä yleissäätäjä. Nelivuotinen lapsi, kannattaa radikaaliparlamentarismia ja pitää työnistisekoilusta. Innostuessaan myrkyllinen itselleen ja ympäristölle.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.