Kaamosmasennuksen karkotus musiikin voimin

Kuvat: Minttu Hummelholm

Sydän sykkii vähän tavallista nopeammin. Heiluttelen varpaita, hengitän syvään. Esiintymisiä on kertynyt vuosien varrella, mutta silti jännittää aina vähän. Lavalla on valokeila, johon minun tulisi kävellä. Vilkaisen kaveriani, joka hymyilee rohkaisevasti. Juontaja poistuu lavalta. Se on merkki. Hengitän syvään ja kävelen lavalle. Koulun hälinä vaimenee. Esitys alkaa. 

Kaamoksen karkottajaiset on Järvenpään lukiossa muodostunut perinne, jonka polkaisivat käyntiin musiikinopettaja Marita Tapper sekä sen aikainen äidinkielen opettaja Aino Härkönen jo 15 vuotta sitten. Pimeyttä ja sen mukana tulevaa alakuloa haluttiin piristää, ja näin sai alkunsa Art Cafe, jonka nimi myöhemmin muutettiin Kaamoksen karkottajaisiksi. Alkuaikoina tapahtumassa oli mukana myös sketsejä sekä muita ohjelmanumeroita, mutta nykyään kaamosta karkotetaan enimmäkseen upeilla musiikkiesityksillä. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin perjantaina 17.11.  

Kellojen lyödessä 9.30 energinen juontaja, Oskari Ahvenainen, asteli lavalle toivottamaan hyviä huomenia kaikille. Tapahtuman avasi Marika Metsovuori lumoavalla tanssisoolollaan, How much can be filled in a human heart. Tanssi rakentui Marikan omien rohkaisevien sanojen ympärille. 

How much can be filled in a human heart

Tänä vuonna mukana oli monipuolista musiikkia aina jazzista klassisen kautta rockiin. Ensimmäinen musiikkiesitys oli Niklas Linderoosin soittama Yann Tiersenin pianokappale À Quai. Seuraavana vuorossa olivat Lovisa Kartau ja Leo Salmio, jotka esittivät kauniin ja koskettavan kappaleen Say something. Humoristinen juontaja jopa suositteli ensimmäisen kerroksen katsojia ottamaan sateenvarjot esille kyynelten varalta.  

À Quai

Sen jälkeen oli vuorossa hieman jazzia. Saimme kuulla Miles Davisin kappaleen So whatEsiintyjinä toimivat Tuukka UusitaloTomi KajasviitaSakari Christensen sekä viuluissa Meeri Turunen ja Linda Paananen. Kappaleen rumpusoolo sai aikaan valtavan aplodien meren. 

Seuraavaksi vuorossa oli Little Mixin Secret love song, jonka lauloi Anniina Turunen Eveliina Turusen pianosäestyksellä. Heidän jälkeensä lavalle pääsivät PatrikJoonaTomi ja Oskari, jotka esittivät Jimi Hendrixin Purple Hazen. Tämä räväkkä esitys nostatti tunnelman kattoon.  

Secret love song

Purple Haze

Myös uudesta elokuvasta Star is born saimme kuulla Kevininja Esterin laulamana kappaleen Shallow. Bändinä toimivat Joona UusitaloToni Makkonen ja Tomi Kajasviita. 

Shallow

Toiseksi viimeisenä esiintymään astuivat ryhmä 17C ja koulun kuoro. Kappale oli Ultra Bran Sinä lähdit pois. Lauluvalinta oli osuva, sillä koulumme musiikin ja taidekasvatuksen opettaja Juho Vanamo on lähdössä tänä vuonna lukiolta.  

Lopulta lavalle nousi vielä koulumme Läikky-orkesteri. Tänä vuonna vuorossa oli mashup, jossa oli mukana pätkiä monista tunnetuista elokuvista ja sarjoista, kuten Jaw, Lord of the Rings, Titanic ja Nalle Puh. Esitys nauratti ja ilahdutti katsojia taidokkaalla musisoinnilla sekä upeilla kuvilla.  

Läikky-orkesteri

Tämän vuoden esiintyjäkaarti oli iloisen monipuolista. Kaamosmasennus on varmasti karkotettu monilta oppilailta ja koeviikkoon voidaan astua iloisin mielin. On hienoa, että koulullamme pidetään yllä näin hienoa perinnettä. ”Toivottavasti perinne saa jatkuu vielä seuraavatkin 15 vuotta”, naurahtaa musiikinopettaja Marita Tapper.

Video Kaamoksen karkottajaisista:

Alunperin kirjoittanut Meeri Turunen

image_pdfimage_print

You may also like...