Kolmannen sukupolven verkko-Järki

Järjessä on järkeä.

Päätimme uudistaa ulkoasuamme joulun ja uudenvuoden kunniaksi. Tälläinen on uusi Järki, jo 8. vuosikertaa ilmestyvä opiskelijalehti.

Pitkän ja kahvintäyteisen koodausmaratonin jälkeen Järki on viimein täällä taas. Sivujen uusi ulkoasu on syntynyt viikonlopun ja maanantain aikana lehden päätoimittajan Henry Hedborgin ja uuden teknisen tuottajan Joonas Valjuksen yhteistyönä.

Uudessa asussaan lehden on tarkoitus muuttua entistä modernimmaksi – lukukokemuksen hioutuessa samalla huippuunsa. Uutta ovat sivujen ulkoasun lisäksi aihetunnisteet, parempi hakutoiminto, taitto ja viimehetkillä mukaan saadut tekniset lisäykset. Mutta on tuohon tullut jo töitäkin paiskittua, eiväthän sivustot itsestään synny. Järkikin sen sanoo.

Projekti alkoi jo viime viikon perjantaina ja kesti aina varhaiseen tiistaiaamuun saakka viimeisiä muokkauksia tehdessä. Matkaan mahtui paljon erroreita ja tiedostokatoja… jännitystä ei siis puuttunut. Mutta tulos on meidän mielestämme sen arvoinen.

[pullquote-right]”Järki ansaitsee järkevät puitteet.”[/pullquote-right]”Meitä on tänä vuonna lehtikurssilla niin hyvä ja osaava porukka, että oli vain ajan kysymys, milloin tähän nykyiseen muotoon päädytään. Syksyllä oli kiire saada uusi sivusto jaloilleen, ja itse rakenteeseen ja ulkoasuun ei voitu panostaa silloin tarpeeksi”, selostaa päätoimittaja Hedborg. ”Johan järkikin sen sanoo, että Järki ansaitsee järkevät puitteet. Lehteä on sen verran mainostettu ja ihmiset ovat sen tekoon panostaneet, että haluamme sivustosta tietenkin hyvän.”

Kysymyksiä, kehuja, valituksia uudistukseen liittyen? Osallistu keskusteluun alla olevassa kommenttikentässä!

MITÄ UUTTA?

– Nappulat juttujen jakamiseen Facebookissa, Twitterissä, Google Plussassa ja Pinterestissä
– Monimediaisempaa sisältöä tukevat puitteet
– Aihetunnisteet yhä suuremmassa roolissa
– Etusivun rullattava juttukaruselli
– Erinomaisesti eri päätelaitteisiin mukautuva ulkoasu

image_pdfimage_print
Joonas Valjus

Joonas Valjus

Ylioppilas 2016, tekninen tuottaja vuosina 2014-2016.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.