Luma-linjan opiskelijoita hemmotellaan

Kuvat: Kata Savolainen

Tiistaina 3.3. Järvenpään lukion biologian 2. kurssin opiskelijoille oli tarjolla lyhytmuotoinen vierailu Viikin jätevedenpuhdistamolle. Vierailun aikana pääasiassa 1. vuoden opiskelijoista koostuvalle ryhmälle kerrottiin vedenpuhdistamisesta ja heille esiteltiin myös vedenpuhdistamisen eri vaiheet yksityiskohtaisesti laitoksen uumenissa. Ennen itse laitokseen pääsyä, opiskelijoille pidettiin lyhyt teoreettinen luento siitä, miten jätevesi päätyy Viikkiin, kuinka monen kunnan jätevedet Viikissä hoidetaan ja minne puhdistettu vesi päätyy. 

Maanalaiseen tunneliverkostoon päästyään, joutuivat jotkin oppilaat pidättämään hengitystään nenään käyvän lemun takia. Rohkeimmat kulkivat ongelmitta altaalta toiselle, mutta olosuhteista vähiten nauttivia koeteltiin toinen toistaan vahvempiaromisella huoneella. 

Viemäriin joutuu kaikenlaista sinne kuulumatonta tavaraa

Jätevedenpuhdistamon lisäksi, maanantaina 9.3. kouluun tuli käymään vierailevaksi tähdeksi alun perin Helsingistä kotoisin oleva ammattiluontokuvaaja ja toimittaja/tietokirjailija Tea Karvinen. Tällä luennolla koulun luma-linjan opiskelijoita ja muita vapaaehtoisia pääsi kuulemaan Suomen kansallispuistoista. Esitys perustui Karvisen julkaisemaan kirjaan Kansallispuistot – maamme luonnon helmet, joka on julkaistu vuonna 2017 Suomen 100. Vuoden kunniaksi. Luennolla opiskelijat pääsivät kuulemaan lisää myös siitä, mitä kirjan julkaisun jälkeen on saatu aikaan. 

Luennon aikana Karvinen jakoi kuvausretkien kokemuksiaan ja tarinoitaan sekä kertoi siitä, miten dronella kuvaamisesta oli tullut mielenkiintoista puuhaa. Lukuisia luontoilmiöitä ensilumista, pohjoisen revontuliin esiteltiin kuvasarjassa, jota pystyi vain ihailemaan. Kuvasarja koostui monista erilaisista kuvista, monista eri Suomen kansallispuistoista ja ei ole epäilystäkään, että tämä oli vain pintaraapaisu Karvisen aikaansaamasta työstä. 

Luennon lopussa Yleisölle näytettiin noin 12 minuutin pituinen video, johon oli koottu Karvisen ottamia kuvia ja videoita eri vuodenajoilta, eri ympäristöistä, eläimistä ja paikoista, joihin Karvinen on vaeltanut kuvaamaan. 

Luennon jälkeen, kun Karviselle annettiin vapaa sana kertoa jotain, mitä hän haluaisi jakaa lehden lukijoille, totesi hän, että ihmisten tulisi vaeltaa metsissä rohkeammin. Olemme nimittäin liian riippuvaisia merkityistä poluista, mutta jos poikkeaisimme syvemmälle metsään, saatamme löytää sieltä jotain meille itselle tärkeää, jolloin halumme suojella luontoa ja ympäristöä kasvaisi. Karvinen myös painotti, että Suomen luonnossa ei ole mitään pelättävää, ja että “Suomessa et kuitenkaan törmää leijonaan, kuten Afrikassa” hän naureskeli. 

Areenalle kerääntynyt pienehkö yleisö koostui enimmäkseen 1. vuoden opiskelijoista.