Muistoja Kiinasta

Kuvat: Siiri Parviainen

Lauantaina 25.11. laitoin jalkani ensimmäistä kertaa Kiinan maaperälle. Ruohonleikkurilta kuulostava matkalaukkuni raahautui perässäni mukanaan kasa odotuksia, jännitystä ja myös hieman ennakkoluuloja. Nyt kuukauden kuluttua on helppo katsoa taakseen ja sanoa matkan olleen yksi elämäni parhaista kokemuksista sekä pohtia, mikä teki siitä niin merkityksellisen.

IMG_7856

Illan katukuvaa

Koulunkäyntiä, kananjalkoja ja papusoppaa

Kiinassa ollessani sain mahdollisuuden kokeilla monia asioita, joita Suomessa olisi vaikea kokea. Joitain asioita rakastin, joitain en niinkään. Parasta varmaan koko projektissa oli ihmisten tapaaminen, ja itse olin onnekas yöpyessäni kahdessa kiinalaisperheessä yhden sijaan. Tutustuin mahtaviin ihmisiin, jotka tulevat aina olemaan muistoissani. Pääsin käymään kiinalaista koulua – ja voin sanoa, että se oli täysin erilaista kuin kuvittelin, paljon rennompaa kuin koskaan ajattelin. Kiinassa ihmiset vastasivat tunnilla. Joskus kuulosti siltä että liikaakin.

Söin paljon erilaisia ruokia. Totta puhuen söin liikaa, ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Erityisesti pidin nuudeleista, erikoisen näköisistä vihreistä möykyistä sekä kananjaloista. Jouduin myös syömään muutamia ruokia, joita en koskaan tahdo syödä uudestaan: muun muassa pavuista tehty keitto hyytelökuutioilla ja vaniliajäätelöllä sekä boba-tee, maitotee jossa lillui pohjalla hyytelöhelmiä. Mustalle listalle pääsivät myös mysteeriksi jääneet ankankieliltä vaikuttavat ruuanpalaset. Yllätin siitä, että kiinalainen ruoka ei ollutkaan niin tulista kuin olin kuullut. Ilmeisesti kiinalaisetkin olivat ihmeissään siitä, kuinka hyvin kestin tulisuutta ja myös miten hyvin osasin käyttää syömäpuikkoja.

Viikko on lyhyt aika täysin uudessa maassa. Sen huomasi, sillä olin koko ajan tekemässä jotain uutta ja jännittävää, ja joka ilta kaaduin väsyneenä sänkyyni. Koin viikon aikana enemmän kuin olin kokenut kuukausiin. Pääsin kiinalaiseen kokovartalohierontaan. Kokeilin taijia. Käveleksin ystävieni kanssa Kiinan kaduilla iltamyöhään asti, katselin kuuta ja harvaa tähtitaivasta. Rikoin normejani ja lauloin muovikopissa karaokea. Erittäin paljon muistelen myös reissuani buddhalaiseen temppeliin, missä käyminen vahvisti haluani kääntyä buddhalaiseksi.  Vaikka onkin todella kliseistä sanoa, että matka oli kasvattava kokemus, niin juuri sitä viikko Kiinassa oli. Se oli oppimista joka päivä.

IMG_7952

Dameishan rannalla

Mitä Kiina-projekti opetti minulle?

Projektin aikana ei voinut olla oppimatta asioita. Kiina-projekti opetti sen, että ihmisten kanssa on äärettömän vaikeaa tehdä töitä, jos ei ymmärrä toista. Jos itse tietää tarkalleen, mitä ympäristöetiikka tarkoittaa, mutta toinen ei ole eläessään käynyt yhdelläkään filosofian tunnilla, on miltei mahdotonta päästä aiheesta yhteisymmärrykseen. Opin, että on ihan ookoo antaa ihmisten auttaa – siltä ei voinut välttyä Kiinassa. Joku oli aina kantamassa kauppakassejani, hakemassa vettä tai maksamassa ostoksiani. Piti myös oppia sanomaan siihen ei.

Kiina-projekti opetti arvostamaan monia asioita, joihin ei aiemmin ollut tullut kiinnitettyä huomiota. Kun elää viikon toisessa perheessä, aivan toisessa kulttuurissa, alkaa väistämättä arvostamaan omaa kotiaan ja kulttuuriaan. Suomessa suihkusta tulee miltei heti lämmintä vettä, Kiinassa sitä sai odottaa. Suomen netti on vapaa, Kiinassa mikään Googlen palvelu ei toimi ollenkaan. Suomessa taivaalla loistaa kaupungeissakin valtavan paljon tähtiä, Kiinassa taas vähemmän. Suomessa omaa rauhaa arvostetaan, eikä koulukaan oikeasti vie koko elämää. Kiinassa meininki taas on aivan toinen, etenkin koulunkäynnissä. Joskus on matkustettava kauas löytääkseen asioita läheltä, sen opin viikon aikana. Riskinä tässä tietenkin on, että kaukana ollessaan ei enää halua palata takaisin.

IMG_8276

Rappukäytävä täynnä kiinalaisten oppilaiden matkalaukkuja

Vaikeinta on lähteminen

Perjantaina ilmassa oli lähdön tunnelmaa. Oli outoa ajatella, että ihmiset, joiden kanssa olin viettänyt intensiiviset seitsemän päivää, jäisivät 7 768 kilometrin päähän minusta. Emme tulisi näkemään toisiamme uudestaan pitkään aikaan – jos koskaan. Katsoin lähelläni olevia ihmisiä ja rakennuksia nyt uudella tavalla; yritin painaa mieleeni kaikki yksityiskohdat, jotta ne säilyisivät kirkkaina muistoissani.

Viimeisen päivämme kulutimme esitelmiemme pitämiseen, syömiseen sekä koulun lähistöillä kiertelemiseen. Tuntui kolkolta ajatella, että jo tutuiksi tulleet metrolinjat, kadut ja ihmiset eivät seuraavana päivänä enää tervehtisi meitä herätessämme.  Katselin ympärilleni ja näin kaikkialla asuntolassa asuvien oppilaiden matkalaukkuja. Tuntui siltä kuin koko koulu olisi lähdössä johonkin – ja niin olikin, kotiin, aivan niin kuin mekin. Hyvästien tullessa kyyneleiltä ei vältytty, tietenkään, mutta tiukat halaukset ja lupaukset siitä, että vielä näemme tekivät jäähyväisistä siedettäviä.

''Beautiful China, you are forever in the hearts of all the people who want a happy world. You are forever in my heart.''

”Beautiful China, you are forever in the hearts of all the people who want a happy world. You are forever in my heart.”

Kiina jätti minulle paljon asioita. Se jätti mahtavia muistoja ja särkyneen sydämen hyvästeltyäni hienoimmat tapaamani ihmiset. Se jätti kaipauksen ja toiveen paluusta. Kiina jätti minulle arat olkapäät sekä kipeät jalat. Se otti tunnon pottuvarpaastani (tahdon ajatella, että varpaani kieltäytyy tuntemasta mitään muuta kuin Kiinaa, mutta se ei liene oikea syy). Nyt tiedän, että Suomessa hyttyset eivät ole mitään verrattuna Kiinan hyttysiin ja että ihmiset Suomessa aiheuttavat paljon enemmän ahdistusta kuin ihmiset Kiinassa. Kiina jätti minulle listan kirjoja, jotka minun pitää lukea, sekä listan ihmisistä, joilta voin aina kysyä lisää. Kiina jätti minut maailmalle viisaampana ja valmiimpana ihmisenä, mutta siitä en saa kiittää Kiinaa, vaan sen ihmisiä, jotka olivat valmiita jakamaan minulle osia elämästään.

Alunperin kirjoittanut Siiri Parviainen

image_pdfimage_print

You may also like...