Neljä vuotta kiikarointia koulukirjojen viidakossa

Suomen lukioissa on varmasti opiskelijoita, jotka menevät opinnoissaan sieltä, missä aita on matalin. Sitten on heitä, jotka ottavat ilon irti kouluvuosistaan kaikilla mittareilla.


Abiturientti Joonas Mustonen kuittaa tänä keväänä päättötodistukseensa yli 120 suoritettua kurssia, kaksitoista ylioppilaskoetta ja neljä vietettyä vuotta. Monet ylioppilaiksi valmistuvat suorittavat opintoja lähes puolet vähemmän. Mistä moinen tiedonjano oikein kumpuaa?

”Olen vähän sellainen ihmettelijätyyppi, jonka näkökulmasta monenlaiset asiat voivat kääntyä mielenkiintoisiksi”, Mustonen vastaa. ”Eksistentiaaliseen elämäntapaani kuuluu rajojen kokeilu.”


KUKA? JOONAS MUSTONEN


  • Syntynyt vuonna 1995
  • Aloitti opiskelun Järvenpään lukiossa vuonna 2011 ja valmistuu keväällä 2015
  • Toiminut opiskelija- ja oppilaskunnissa, Järvenpään nuorisovaltuuston varapuheenjohtajana ja tuutorina lukiossa
  • Hakee opiskelemaan geofysiikkaa ja teoreettista filosofiaa yliopistoon
  • Harrastaa pöytälaatikkorunoilua ja saunomista
  • Yhtiömies kahden hengen konsulttiyrityksessä, joka tuottaa nuorison aktivoimiseen liittyviä hankkeita



Mustosen mukaan humanistiset aineet ja luonnontieteet eivät sulje pois toisiaan. ”Jokaisessa tieteessä on oma twistinsä. On hienoa voida ajatella laajasti: mitä tästä asiasta ajattelee fyysikko, entä mitä historioitsija?” Mustonen kertoo.

Valkolakki on vuosien väärti

Peruskoulussa Joonas Mustonen koki itsensä kovin teoreettiseksi ihmiseksi, joten lukioon hakeminen tuntui luonnolliselta. Kotia lähellä sijaitsevasta Järvenpään lukiosta luotiin jo tuolloin mielikuvaa nykyiaikaisena oppimisympäristönä ja edelläkävijänä. Onko lukio ollut oikea valinta, vai valuvatko vuodet hukkaan?

”Täällä on oppinut parkkiintunutta diplomaattisuutta””Lukio on kyllä ollut hyödyksi”, Mustonen kiteyttää. ”Täällä on oppinut monien projektien myötä sellaista parkkiintunutta diplomaattisuutta, ja koulutyö on opettanut hoitamaan asiat tehokkaasti.”

Paljon nähneellä abiturientilla on vinkki opintojaan aloittaville: ”Antakaa tsäänssille mahdollisuus, ja uskaltakaa ajatella – lainatakseni Esa Saarista ja Kantia. Kannattaa kokeilla erilaia polkuja suorittaa lukio, ja katsoa minne langat lähtevät viemään.”

Lukio ei käy lintukodosta

Lukiokoulutus kohtaa lähivuosina muutoksia, kun sähköiset ylioppilaskokeet tulevat todeksi ja opetussuunnitelma uudistuu. Mustosen mukaan opinahjo ei kuitenkaan nytkään ole samanlainen kuin vuosikymmenen alussa. Kehitys on ollut pääosin myönteistä. ”Tänne on esimerkiksi tullut paljon uusia projekteja, joista monissa minulla on ollut kunnia olla mukana, ja toiminta on kansainvälistynyt.”

Laudaturin papereita laitos ei Mustoselta kuitenkaan saa. Kritiikki kohdistuu lisääntyneeseen opettajien vaihtuvuuteen ja heikentyneeseen sananvaihtoon opettajien ja opiskelijoiden välillä. ”Täällä on aika konservatiivinen ilmapiiri, ja tuntuu siltä, ettei opiskelijoiden uusia ideoita oteta tuoreeltaan vastaan.”

”Lukiolaisen avaimilla on hankala käydä vaikka Kelan tiskillä – sekö on yleissivistystä?”Usein kuulee puhuttavan, että lukiosta ei saa eväitä työelämään. Mustonen on osittain samaa mieltä, ja toteaa, että jopa yhteiskuntaopin kursseilla käsitellään varsin vähän arkeen liittyviä asioita. ”Vaikka olisi kirjoittanut ylioppilastutkinnossa yhteiskuntaopin, on lukiolaisen avaimilla hankala käydä vaikka Kelan tiskillä – sekö on yleissivistystä, johon lukio pyrkii?” abiturientti pohtii ja toteaa suomalaisen lukiojärjestelmän kaipaavan kehitystä.

Tulevaisuus on avoin

Minne mahtaa tulevan ylioppilaan tie viedä lukion ovista? Mustonen ei ole varma. Korkeakouluhaussa hakemukseen päätyi tutun kaavan mukaan liuta toisistaan erilaisia aineita. Myös oman yrityksen pyörittämisessä riittää puuhaa. ”Firman kautta ja omalla aktiivisuudella saa niitä eväitä Kelan luukullekin täydennettyä”, Mustonen heittää.

Neljän vuoden kiikarointi lukiossa ei välttämättä valaissut Joonas Mustosta tulevaisuudesta, mutta paljon ajateltavaa se on varmasti antanut. Lukiossa luetaan enemmän, ja luullaan vähemmän.


MUSTOSEN 10 VALINTAA


  • Vuodenaika? Kevät.
  • Ruoka? Karjalanpaisti.
  • Kirja? Dovlatovin ”Matkalaukku”.
  • Säätila? Kunhan on plussan puolella.
  • Kieli? Saksan kieli.
  • Eläin? Mopsi.
  • Juotava? Pannukahvi.
  • Väri? Turkoosi.
  • TV-sarja? Serranon perhe.
  • Kulkuväline? Auto, mutta ei ranskalainen.