Rasti ruutuun?

Lomake kysyy nimeäni, joten kirjoitan sen tyhjälle viivalle. Lomake kysyy syntymäaikaani, joten kirjoitan sen tyhjälle viivalle. Lomake kysyy sukupuoltani ja tarjoaa kahta ruutua. Kahta vaihtoehtoa, joita erottaa vuosituhansia syvä railo. Kuilu on kuvitteellinen mutta konkreettinen. Kaksi ruutua erottava tyhjä tila aktualisoituu sosiaalisina odotuksina.

Syntyy edellytyksiä. Ne vetävät rajan Marsin ja Venuksen välille.

Friedrich Nietzschen mukaan absoluuttisia totuuksia ei ole olemassa. Olen eri mieltä; niitä on ainakin kolme. Yksi: ihmisen sukupuolielimet eivät määritä tämän sukupuolta. Kaksi: sukupuoli-identiteetin kirjo ei rajoitu kahteen vaihtoehtoon. Kolme: sukupuolten välinen tasa-arvo ei ole vielä lähelläkään toteutumista. Ummisti siltä silmänsä tai ei, on totuus se, että yhteiskuntamme rikkoo räikeästi transsukupuolisten ihmisoikeuksia.

Se on kuvottavaa.

Kuva: Juudit Häsä

Aina kun kuulen uuden muotoilun mietteestä ”On miehiä ja naisia. Siinä se.” en ärry tai suutu, vaan tulen ihan helvetin vihaiseksi. Oma kasvutarinani on monivaiheinen ja paikoin hyvin kivulias, ja cis-normatiivisuus on tehnyt kivusta paljon pahempaa ja pitkittänyt sitä. Ala-asteelta asti yritin kovasti ajatella itseäni poikana, miehenä, yhtenä jätkistä. En kyennyt siihen. En vuosien saatossakaan pystynyt samaistumaan perinteiseen miehen muottiin ja tunsin itseni rikkinäiseksi. Vialliseksi. Eksyneeksi. Vasta myöhemmin tajusin, etten tuntenut yhteenkuuluvuutta miehisyyteen, koska en ollut mies. En ainakaan täysin. Päivä, jona sisäistin sukupuoli-identiteettini moninaisuuden, oli yksi elämäni parhaista. Ymmärsin etten ollutkaan rikkinäinen. En ollut viallinen. Ensimmäistä kertaa elämässäni en tuntenut vaikeasti määriteltävää häpeää sukupuolestani.

Suomen lain silmissä olen kuitenkin mies, täysiverinen suomalaiskarju, huolimatta siitä, mitä oikeasti olen. Jokapäiväisessä elämässä tämä ei oikeastaan – onneksi – minua sen pahemmin paina. Se, että passissani lukee sukupuolen kohdalla ”mies” ja lentolipuissani ”MR” ei vie yöuniani. Periaatteellisesti on kuitenkin typerää ja väärin, että byrokratialla ja kasvottomilla virkamiehillä on oikeus määritellä minun laillinen sukupuoleni. Suomen lainsäädäntö tarjoaa tällä hetkellä kaksi vaihtoehtoa. Kaksi ruutua.

Tässäpä siis kaksi sanaa: haistakaa vittu.

[pullquote-left]Valitettavan usein negatiivisia kommentteja leimaavat tietämättömyys, viha ja halu loukata.[/pullquote-left]Suomen laki rikkoo kuitenkin transsukupuolisten oikeuksia myös paljon, paljon räikeämmin. Henkilön, joka kokee olevansa mies tai nainen, mutta syntyneensä vastakkaisen sukupuolen kehoon, asema on paljon omaani huonompi. Tullakseen lain edessä tunnustetuksi oman sukupuolensa edustajana on tällaisen henkilön pakko suostua hormonihoitoihin, vaikkei kokisikaan tarvetta muuttaa kehoaan. Hänen on lisäksi todistettava olevansa lisääntymiskyvytön, mikä tarkoittaa sitä, että sukupuolensa laillisesti korjaavan on alistuttava tarvittaessa pakkosterilisaatioon. Tämä ei ole vain arkipäiväistä ahdasmielisyyttä. Tämä on kidutusta.

Kuva: Juudit Häsä

Sanomattakin on selvää, että yhteiskunnan asenteet vaikuttavat valtavasti yksilön elämään. Juuri kanssakäyminen toisten ihmisten kanssa on monelle transsukupuoliselle suuri rasite, sillä yleinen suhtautuminen transihmisiin on useimmiten kapeakatseista ja jopa vihamielistä. On inhimillinen reaktio hakea yhteisön tukea; useimmille transsukupuolisille on hyvin tärkeää tulla kohdatuksi omassa sukupuolessaan. Näin ei kuitenkaan aina ole. Valitettavan usein negatiivisia kommentteja leimaavat tietämättömyys, viha ja halu loukata. Kutsua luonnottomaksi sitä, mikä on toiselle aina ollut luonnollista. Viedä pois oikeus olla olemassa.

Minä ansaitsen ihmisarvoista kohtelua. Me ansaitsemme ihmisarvoista kohtelua. Minun sukupuoli-identiteettini kuuluu yksin minulle ja minä aion taistella oikeudesta itseeni. En ole joku, joka sulkea kahden ruudun akselille. Olen rajanveto maskuliinisen ja feminiinisen välillä ja kynä, joka vetää tuon viivan, on minun kädessäni. En enää suostu olemaan näkymätön. Tämä on minun elämäni, minun oikeuteni ja tapani olla olemassa. Tapani elää.

Alunperin kirjoittanut Ossi Laurila