“Vitsi päivässä karkottaa kaamoksen.” Näinhän se sanonta menee, eikö? Tällä kertaa kaamosta ei karkotettu vitseillä, vaan oppilaiden luomilla taidokkailla musiikkiesityksillä, joita nähtiin kahden päivän ajan Areenalla.

Jo perinteeksi muodostuneet Kaamoksen karkottajaiset pidettiin tänä vuonna torstaina 16.11 ja perjantaina 17. 11 juuri ennen koeviikon alkua. Lavalla nähtiin upeita muusikoita uusista tulokkaista koulussamme hyvin tunnettuun Läikky-orkesteriin saakka.

Tänä vuonna tapahtumaa juonsivat Henna Vainio ja Sanni Vallin

Kaamoksen karkottajaiset alkoivat torstaina seesteisissä tunnelmissa. Koko tapahtuman avasi 17C -luokan lauluyhtye hienosti esitetyllä kappaleellaan “Imagine”.  Muita kuultuja balladeja olivat muun muassa Assin laulama ja Jasminin säestämä “State of Mind” sekä Elmalinin, Valentinin, ja Venlan versio kappaleesta “A Thousand Years”. Myöhemmin iltapäivällä balladilinjalla jatkoivat vielä Sandra, Toni, Venla, Jyry ja Sakke Paula Vesalan kappaleella “Tequila”.

“If I go I’m going” -kappaleen esittänyt Leo Salmio kertoo kyseisen tapahtuman olevan mukava piristys marraskuiseen pimeyteen. “Oppitunneilta poispääsemisen lisäksi Kaamoksen karkottajaisissa on yleisesti paljon laadukasta ja hyvin harjoiteltua musiikkia, jota on mukava kuunnella”, sanoo Leo. “Tänä vuonna on mukava päästä itsekin esiintymään”, hän vielä lisää.

Perjantaina nähtiin vielä lisää loistavia esityksiä, kuten Läikky-orkesterin ja Leo Salmion hieno tulkinta kappaleesta “Autumn leaves”.

Kaamoksen karkottajaiset huipentui Läikky-orkesterin fantastiseen potpuriin, jossa he esittivät yhdistelmän monista eri Muumilaakson lauluista. Tämän mahtavan lopetuksen jälkeen opiskelijat palasivat luokkiinsa piristyneinä ja virkeinä kuin muumit laaksoonsa. Kaamos oli jälleen kerran karkotettu!

Tapahtuma oli kokonaisuudessaan virkistävä ja energisoiva näin synkkien alkutalven päivien keskellä. Kysellessäni ystäviltäni mielipiteitä Kaamoksen karkottajaisista monet sanoivat sen olevan kiva tapa muuttaa tavallista arkipäivää ja luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta kouluumme. Mainostamista voisi ensi vuonna tehostaa, sillä osa ei silti tuntenut tapahtumaa nimen perusteella.

Alunperin kirjoittanut Sofia Zamora ja Elsa Helovuo

Näytelmän ohjaaja Tuija Töyräs kertoo vakuuttuneensa projektin aikana siitä, kuinka paljon lapsuus vaikuttaa siihen, millainen ihmisestä tulee aikuisena.

Alkumusiikki lakkaa, lukion keskuksena toimiva Areena pimenee ja 800-päinen lukiolaisjoukko vaipuu ennenkuulumattomaan hiljaisuuteen. Koulun käytäville toisen jakson aikana ilmestyneille kukkaruukuille, lätkäjulisteille ja tyhjälle pyörätuolille saadaan kohta selitys. Keudan sinisiin haalareihin pukeutuneet “raksamuusikot” marssivat lavalle nyt kolmatta ja viimeistä kertaa tätä näytelmää varten.

Hannes Ripatti näyttelee jääkiekon suurlupauksen pikkuveljeä Kalle Peurankaa, joka ryhtyy kirjoittamaan tarinaa lapsuusmuistoistaan. Takautuvasti esitetyissä kohtauksissa lapset leikkivät pihalla kauppaa ja hyppivät hyppynarulla. Vihainen ja hieman pelottava isä, Pasi Peuranka (Eppu Pesonen) katkaisee lasten leikit muutamaan otteeseen karjumalla, mikä herättää naurunpyrähdyksiä yleisössä. Kaava toistuu koko näytelmän ajan: isä painostaa lapsiaan jääkiekon pariin ja myöhemmin myös kaupunginjohtaja ja pihapiirin lapset ovat mukana leikissä.

“Nuoret ovat tekemisessä mukana koko sydämellään, koska heille kokemus on ainutkertainen. Myös ryhmähenki porukassa on ollut mukavaa katseltavaa. Se on myös erittäin tärkeää projektin onnistumisen kannalta, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen”, ohjaaja Tuija Töyräs kertoo.

Pienillä huumorin murusilla varustettu näytelmä sai loistavan vastaanoton yleisöltä. Areenan hyödyntämiselle annettiin uusi dimensio, kun toista ja kolmatta kerrosta käytettiin näytelmässä parvekkeina. Dramatiikkaa toivat kovat äänet ja vilkkuvat valot näyttämön ympärillä.

Tulevaisuus on Tuntematon

Draamaprojekti on kokonaan lukiolaisten tekemä, mutta eri ideoiden yhdistelijänä toimi ohjaaja Tuija Töyräs.

Tämä kyseinen teatteritaiteen maisteri, näyttelijä ja teatterikäsikirjoittaja aloitti lukiossa draamaopettajana vanhempainyhdistyksen ja rehtorin innoittamana. Lukion draamakursseilta tutuksi tullut Töyräs kertoo, kuinka viime keväänä syntyi ajatus uudesta, tällä kertaa hieman isommasta, näytelmästä.

Teatteriprojektia lähdettiin toteuttamaan Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Opiskelijat olivat kaikki yksimielisiä siitä, että työstä tulee näytelmä, ja yhtenä ajatuksena nousi Tuntematon Sotilas. Tuija Töyrästä huvitti: “Kaikki tekevät tänä vuonna jotakin sen kaltaista!” Sitten ideaksi saatiin jotain ihan muuta.

– Historian sijaan alettiin katsomaan tulevaisuuteen. Siitä saatiin myös projektin nimi. Ihminen ei voi koskaan tietää, mitä tulevaisuus pitää sisällään: se on tuntematon.

Tarinan ideoiminen lähti teemasta “sankaruus”. Projektissa mukana olleet nuoret yhdistivät sankaruuden nopeasti ystävyyteen, perhesuhteisiin ja niin sanottuihin takapihan sankareihin.

Näytelmässä kirjoituskonetta näpyttelevää Kalle Peurankaa esittänyt Hannes Ripatti kertoo, että tarina merkitsee hänelle paljon. “Se kertoo ystävyydestä, luottamuksesta, periksiantamattomuudesta ja kaikkein tärkeimmästä eli välittämisestä.”

Tuija Töyräälle projekti on aina matka

Töyräs pyrkii ymmärtämään ja oppimaan uutta sekä tarkastelemaan asioita uusista näkökulmista. Hän kertoo ennen kaikkea ymmärtäneensä tämän projektin aikana, kuinka vahvasti lapsuus vaikuttaa koko elämään. Kaikki pienenä koetut asiat, kuten vanhempien läsnäolo ja sen laatu, vaikuttavat siihen, millaisia meistä tulee aikuisina.

“Lapsen kanssa olisi tärkeä olla läsnä ja olla luomatta suorituspaineita.” Töyräs toivoo, että etenkin esitystä katsomassa olleet vanhemmat ymmärtävät tämän. “Lapsi laittaa ensimmäistä kertaa luistimet jalkaansa, ja heti sanotaan, että no sinusta tulee seuraava huippujääkiekkoilija”, ohjaaja summaa.

“Maailma luo jo itsessäänkin ihan tarpeeksi paineita kasvavalle sukupolvelle – miksi vanhempien pitää vielä lisätä niitä?”

Tuija Töyräs toivoo, että nuoret ovat näyttelemisen lisäksi oppineet pienten elementtien tärkeyden teatterissa. ”Teatteritaitoihin sisältyy monia eri osa-alueita, kuten lavastus, puvustus, valo- ja äänisuunnittelu, maskeeraus, tarpeisto ja musiikki. Oppilaat usein yllättyvät siitä, miten pienetkin jutut vaikuttavat lopputulokseen. Ei ole samantekevää, onko hahmolla punainen vai vihreä paita tai millaista musiikki on. Taustalla olevat elementit auttavat luomaan oikeanlaista tunnelmaa.”

Näytelmässä Timjamia esittänyt Sanni Ahto kertookin projektin opettaneen hänelle käytännön asioita. Hän oppi, kuinka lavalla ollaan ja miten ääni saadaan kuuluviin. “Opin myös löytämään itsestäni niitä hyviä puolia, joita tulisi arvostaa enemmän, sekä niitä asioita, joissa on vielä kehitettävää”, kertoo Ahto.

Viime keväänä Järvenpään lukio toimi Kinnarin alakoulun 1.-2. -luokkalaisten evakkotilana. Töyräs ja muu porukka saivat idean ottaa heidät mukaan alkuvaiheen harjoituksiin, missä he pyysivät lapsia laulamaan jonkin laulun. Kun muut lapset seisoivat ujoina paikoillaan, yksi pieni poika rohkaistui ja alkoi laulamaan lujaan ääneen “Paljon onnea vaan” Suomelle. Tilanne oli niin mieleenpainuva, että se pääsi näytelmäänkin.

“Draamaprojekti on ollut yksi parhaista asioista, johon olen päässyt mukaan. Olen saanut tutustua ihaniin ihmisiin ja päässyt harjoittelemaan näyttelijäntaitojani. Viimeisen näytöksen jälkeen oli vaikea uskoa kaiken sen olevan nyt ohi, sillä pitkät iltaharjoitukset olivat jo rutiinia ja ryhmä oli lähentynyt huomattavasti. Voisin todellakin suositella samantapaisia projekteja vähänkin kyseisestä alasta kiinnostuneille, sillä prokkis sisälsi myös paljon muuta”, Sanni Ahto kertoo.

“En kyllä vielä kykene uskomaan, että kaikki on ohi. Projekti on ollut iso ja hauska homma!” Tuija Töyräs kertoo vielä lopuksi. Seuraavaksi Töyräs suuntaa kirjoittamaan ulkomaille, ja keväällä alkaa taas uusi teatterikurssi.

”Areena on korkattu!”

Alunperin kirjoittanut Emma Virtanen ja Henni Savolainen

Lukuvuoden 2017-2018 aloitusjuhlaa vietettiin perjantaina 18.8 lukion opiskelijoiden tarjoaman viihteen, palkintojenjaon ja vierailijan puheenvuoron siivittäminä. Vierailija Sonja Huttunen korosti erityisesti avunhakemisen tärkeyttä.

Järvenpään lukiosta vuonna 2009 valmistuneen Sonja Huttusen elämään on mahtunut jo vaikka mitä. Lukio-opintojensa alussa Huttunen lähti vaihto-oppilaaksi Australiaan ja sai sieltä mukaansa kohennetun kielitaidon lisäksi perusteet itsenäistymiselle. Lukiossa hän perusti Järki-lehden ja oli varmistamassa opiskelijaterveydenhuollon toteutumista. Viimeksi mainitun hän listasi yhdeksi tärkeimmäksi muistokseen lukion ajalta.

Kyseessä oli tilanne, jolloin Järvenpään lukion ainoan terveydenhoitajan työ yritettiin osa-aikaistaa. Järvenpään lukion opiskelijat kokosivat adressin ehdotusta vastaan, ja lopulta Järvenpään kaupunginhallitus luopui ajatuksesta.

Skannaukset: Järvenpään yhteiskoulun ja lukion seniorit ry. 

“Ajatus siitä, että pelkkä lukiolainen voi vaikuttaa asioihin, tuntui mielettömän tärkeältä”, kertoi Sonja Huttunen aloitusjuhlan jälkeen.

“Opiskelijaterveydenhuolto on parantunut todella paljon, ja minä olenkin mukana Järvenpään sosiaali- ja terveyslautakunnassa pitämässä huolta, että se pysyy hyvänä”, kertoi Huttunen. Vuonna 2017 Järvenpään lukiossa toimii kahden terveydenhoitajan lisäksi myös psykologi ja kuraattori.

“Myös kaikki kaverit, joita sain lukiosta, kuuluu osaksi tärkeitä lukiomuistojani”, Huttunen jatkoi. Hän pitää heihin edelleen yhteyttä yhteisen Whatsapp-ryhmän kautta. “Sieltä löytyy kaikenlaisia ihmisiä: arkkitehti, insinööri, lastenhoitaja ja minä, poliitikko.”

Huttunen korosti myös avunpyytämisen tärkeyttä. “Minkä tahansa hidastavan vaivan kanssa voi elää, kunhan osaa pyytää apua.” Hänestä avunpyytämisen perusteet piilevät siinä, että uskaltaa kertoa avuntarpeestaan edes yhdelle henkilölle: kaverille, vanhemmalle tai terveydenhuollon ammattilaiselle. Tarjottu apu pitää myös uskaltaa ottaa vastaan. Esimerkiksi masennus on vaiva siinä missä muutkin – sen kanssa tehdään vain vähän enemmän töitä.

Avunpyytämisessä ei ole mitään hävettävää.

Sonja Huttunen toimii tällä hetkellä kansanedustaja Antti Kaikkosen avustajana. Vuonna 2016 Huttunen valittiin YK:n nuorisodelegaatiksi edustamaan suomalaisia nuoria. Aikaisemmin hän on työskennellyt myös Keski-Uusimaan toimittajana.

Huttunen kertoi olleensa keskiverto-opiskelija lukiossa, mutta tilanne parani huomattavasti, kun hän löysi oman kiinnostuksen kohteen. Hän haki lukion jälkeen opiskelemaan journalistiikkaa ja kansainvälisiä suhteita. ”Se oma juttu löytyy parhaiten kokeilemalla: kansainväliset suhteet oli aluksi minulle lähes täysi mysteeri.” Huttunen painotti, että oman jutun löytäminen saattaa vaatia montakin yritystä.

Tapahtuma alkoi Joona Uusitalon musiikkiesityksellä.

Sonja Huttusen puheenvuoron jälkeen esiintyi Läikkyorkesteri.

Yksitoista ykköstä palkittiin yhteisöllisyyden edistämisestä ryhmäytymispäivinä.

Suvi Nissinen voitti kesällä naisten taidon maailmanmestaruuden.

Alunperin kirjoittanut Emma Virtanen

Tulevaisuuspaneelin toteutustapa poikkesi totutusta, sillä sen sijaan, että oppilaat olisivat esittäneet kysymyksiä panelisteille, tehtiinkin toisin päin. Kysymykset toteutettiin Kahoot!-alustan kautta. Jokainen panelisti oli saanut etukäteen valita yhden kysymyksen, johon hän haluaisi lukiolaisten vastaavan. Sitten kysymys heijastettiin valkokankaalle ja opiskelijat valitsivat puhelimellaan vastausvaihtoehdon, joka oli lähimpänä heidän omia mielipiteitään. Kaikkien vastattua kysymykseen tulivat vastaukset taululle ja panelistit pääsivät kommentoimaan lukiolaisten vastauksia, kertomaan omista ajatuksistaan ja keskustelemaan muiden panelistien kanssa kysymyksestä.

Abdirahim Husseinin kysymys lukiolaisille käsitteli yhteiskunnallista vaikuttamista. Hän esitteli Kahootissaan neljä keinoa, kuinka nuoret saataisiin kiinnostumaan vaikuttamisesta. Opiskelijat pitivät tärkeimpänä asiana sitä, että nuorten näkökulmia tuotaisiin aikaisempaa enemmän esille politiikassa. Kysymyksen laatijan ja lukiolaisten mielipide oli yhtenevä. Hussein lisäsi vielä, että nuorten täytyy päästä keskustelemaan siitä, mitä maailmalla tapahtuu, sillä tulevaisuus tehdään nuorten kautta. Tuuti Piippo halusi lisäksi muistuttaa, että yhteiskunnassa voi vaikuttaa muillakin tavoilla kun politiikalla.

Piipon kysymyksessä mietittiin, mikä olisi parasta, mitä Suomi voisi tarjota maailmalle. Eniten opiskelijat vastasivat vaihtoehtoa ”koulutus”, ja myös panelistit pitivät tätä melko hyvänä vaihtoehtona. Piipon mukaan koulutus antaa mahdollisuuksia, mutta hän myös muistutti, että pelkkää siitä hyötymistä ei kannata miettiä. Piippo tarjosikin ajattelutapaa ”mitä minä voin antaa?” tai vielä pidemmälle vietynä ”mitä Suomi voi antaa?”.

Myös Lari Kotilainen ajatteli, että hyvien numeroiden tavoittelun sijaan kannattaa keskittyä siihen, mikä kiinnostaa ja mikä herättää oman uteliaisuuden. Hussein taas mietti, miten koulutuksen vienti onnistuu käytännössä ja voisiko esimerkiksi ison rahasumman sijasta lähettää apua tarvitsevalle alueelle mieluummin päteviä ihmisiä. Jaakko Winter puolestaan halusi muistuttaa, että vaikka koulutus onkin hyvä asia, myös fyysistä työtä kannattaa tehdä, sillä se vaikuttaa myönteisesti muun muassa terveyteen.

Näiden kysymysten lisäksi paneelissa keskusteltiin myös suomen kielen tulevaisuudesta ja Suomen monikielisyydestä sekä erilaisten kulttuurien ymmärtämisen kasvavasta tarpeesta. Lisäksi Pekka Haaviston kysymys sai aikaan keskustelun liputuspäivistä. Keskustelu johti ideaan epäonnistumisen päivästä, jonka perusteluna oli se, että kaikki epäonnistuvat joskus.

Tulevaisuuspaneelin lopuksi vierailijat esittivät toiveensa tulevaisuuden suomalaisille. Suomalaisiin kaivattaisiin lisää joustavuutta, positiivisuutta ja toisten hyväksyntää.

Jos unelmasi ei pelota sinua, se ei ole tarpeeksi iso. – Abdirahim “Husu” Hussein

Kuten monesti aikaisemminkin, usealle lukiolaiselle tämä tapahtuma tuli yllätyksenä. Kokonaisuudessaan paneeli oli loistavasti koottu: aiheet olivat ajatuksia herättäviä ja lukiolaiset seurasivat keskustelua suurella mielenkiinnolla. Myös Kahootin käyttö toimi, sillä nyt jokainen pääsi osallistumaan kertomalla oman mielipiteensä eikä seuraaminen ollut pelkkää passiivista istuskelua. Paneelin jälkeen riensimme haastattelemaan vierailijoista Lari Kotilaista, Abdirahim Husseinia, Pekka Haavistoa ja Tuuti Piippoa.

Järvenpään lukion opiskelijan jokapäiväiseen elämään kuuluu kivien syönnin ja viidenkymmenenseitsemän raipaniskun lisäksi Areenan lasikaiteiden pelkääminen. Mitä lukiolaisuus olisikaan ilman päivittäisiä adrenaliiniryöppyjä, jotka kantautuvat terveiden opiskelijoidemme syvimmistä peloista ja pohdinnoista?

Alunperin kirjoittanut Ada Kalliomäki

Syksyn pimeyttä ja kylmyyttä karkotettiin jälleen koulumme taidokkaiden oppilaiden avulla.

Tänä vuonna perinteiset Kaamoksen karkottajaiset oli jaettu kolmeen eri konserttiin, joissa eri vuosikurssien opiskelijat esittelivät musiikillisia taitojaan. Teimme torstain ja perjantain konserteista koosteen, jonka voit katsoa, jos missasit esitykset tai haluat palata niihin ihan muuten vain.

Torstain ensimmäinen välituntikonsertti oli toteutettu akustisesti. Kuulimme viisi eri kappaletta eri oppilailta, muun muassa lukion oman lauluyhtyeen debyyttiesityksen sekä Sakari Heikkilän Ben and Jerry’s -jäätelölle omistetun kappaleen “The Way You Make Me Feel”. Torstain myöhempi konsertti toimi mukavana kontrastina aamun rennolle musiikille, sillä tällä kertaa kuulimme niin räppiä, balladeja kuin vahvoja metallibiisejäkin.

Perjantain konsertti oli tunnin pituinen piristysruiske juuri sulaneen lumen keskelle. Oppilaat esittivät laajan skaalan eri tyylisiä kappaleita jazzahtavasta musiikista poppiin. Kuulimme muun muassa versioita Birdyn, Anna Puun ja Lady Gagan kappaleista. Nappasin konsertin jälkeen haastateltavaksi kolme koulumme artistinalkua: Kevin Saringon, Jyry Halosen ja Toni Makkosen.

Vaikka konsertin valmistelemiseen kuluikin paljon aikaa, pitivät Kevin, Jyry ja Toni Kaamoksen karkottajaisissa esiintymisestä paljon. Kitaraa, bassoa ja ksylofonia soittanut Toni kertoi harjoitelleensa kappaleita todella vaihtelevan määrän aikaa. Bassoa, rumpuja, kitaraa ja cajonia soittanut Jyry paljasti, että yksinkertaisimpien kappaleiden kohdalla riitti niiden läpikäyminen koko ryhmän kanssa, kun taas joitain kappaleita täytyi harjoitella enemmän. Kevinin mukaan heidän esitystään oli treenattu jo jakson alusta asti. Hänellä oli selvä visio kokoonpanostaan, sillä hän tiesi Jyryn ja Tonin olevan “niin hiton hyviä”.

Esiintyjien mukaan Kaamoksen karkottajaisissa oli todella hyvä fiilis. ”Yleisössä oli paljon innostusta ja oli vitsin kiva esiintyä, kun ihmiset jaksoivat katsoa”, sanoi Jyry. Muut nyökkäilivät, kaikkien mielestä yleisö oli hyvin mukana. ”Jari ei voi istua kesällä paljussa oli paras”, kommentoi Toni. Kevin kertoi siitä, että konsertti vaati valmisteluita, eikä sen vain annettu mennä niin kuin menee. ”Me handlattiin tämä”, hän sanoi lopuksi.

Tonin mukaan koulussa esiintyminen eroaa muista esityksistä ehkä fiilikseltään. Koulun esiintymiset eivät hänestä tunnu niin isoilta asioilta kuin muut keikat. Koulun konsertit tuntuvat rennommilta myös Jyryn mielestä, ja niissä usein uskaltaa tehdä tyhmempiäkin asioita. Kevin puolestaan sanoo kouluesitysten jännittäneen häntä aluksi, sillä hän ei halunnut mokata tuttujen ihmisten edessä. Nyt kun esityksiä on takana jo useampia, hän on tottunut niihin ja osaa nauttia esiintymisestä.

Jyry kertoi pitäneensä esistyskappaleista siitä huolimatta, vaikka ne eroavatkin hänen omasta musiikkimaustaan. “Jos haluaa esiintyä, niin täytyy tykätä vähän kaikenlaisesta musiikista. Ei voi sanoa että ‘en minä halua tätä genreä vetää’ – ei se niin toimi”, hän kommentoi. Kevinin mielestä kaikki hänen kuulemansa kappaleet olivat hyviä, mutta sanoo ettei esimerkiksi jazzia ole vielä päässyt soittamaan vaikka sitä kuunteleekin. “Ne kappaleet mitä minä esitän, niihin minulla on yleensä joku yhteys”, hän kertoi.

Kaikilla kolmella on yhteinen unelma: kaikki haluaisivat tehdä musiikista itselleen ammatin. Jyry epäilee unelman realistisuutta Suomessa, mutta jos hän pystyisi elättämään itsensä musiikilla, olisi elämä hyvällä mallilla. Hänen mukaansa tämän kaltaisista ajatuksista ei kuitenkaan aina puhuta.

Viimeiseksi Jyry, Toni ja Kevin miettivät biisisuosituksia jutun lukijoille. Toni päätti empimättä suositella Steamy Groin of the Pregnant Piisamin kappaletta Pelon Voittaminen. Kappaleessa on hänen mielestään todella hyvä neuvo perjantai-iltaan: krapulaa ei saa pelätä. Kevin suosittelee esittämäänsä kappaletta, Lady Gagan Perfect Illusionia. Jotkut saattavat hänen mukaansa löytää kappaleesta merkityksen, mutta se on myös hyvä ‘popitusbiisi’. “Kappaleesta pitävät varmasti erilaiset ihmiset, sillä se ei ole mitään yhtä genreä.” Oman pohdintansa jälkeen Jyry päätti vielä suositella Anal Trumpin levyä, joka kestää noin kolme minuuttia ja sisältää kolmekymmentä kappaletta. ”Se on hieno levy, kannattaa kuunnella.”

Alunperin kirjoittanut Siiri Parviainen ja Emma Virtanen

Roman Schatz tarjosi lukiolaisille lämpimän paketin suvaitsevaisuutta ja ohjeita elämälle lukuvuoden avajaisissa 12.8.2016.

Kirjailija-toimittaja Roman Schatz poikkesi Järvenpään lukion Areenalla saarnaamassa maailman epäkohdista ja jakamassa omia elämänviisauksiaan. Saksalaissyntyinen Schatz saapui Suomeen vuonna 1986 ja on sen jälkeen toiminut Yleisradion juontajana, kirjoittanut kiitettävän määrän erilaisia teoksia sekä isännöinyt Yleisradion keskusteluohjelmaa nimeltä Roman Schatzin Maamme- kirja . Itseään “mamu-sedäksi” nimittävä Schatz pitää rasismia yksinkertaisesti tyhmänä muoti-ilmiönä ja ylistää latinan kieltä.

Roman Schatzin mukaan sivistys on sitä, että pystyy orientoitumaan maailmankaikkeudessa, ja että pystyy sanomaan oman sijaintinsa siellä. Mediassa esiin nostettuja kamaluuksia seuratessa voi olla vaikea olla huolestumatta ja tuntematta maailmanlopun lähenemistä. Tähän alarmistiseen piirteeseen vedoten Schatz kertoo, että maailma on loppunut viimeiset 5000 vuotta ja aina on mennyt huonosti. Hänen mukaansa jyvät täytyy osata erotella akanoista ja tajuta, mihin kannattaa uskoa. Maailmankuvan jatkuva muuttuminen tekee tästä kaikesta kuitenkin haasteellista.

“Jossain vaiheessa luultiin, että Aurinko kiertää maapalloa ja Jumala valvoo, piru ja enkelit ovat kaikki sillä selvää. Kylmä sota, hyvät pahat ja rumat, tämä on yksinkertainen algoritmi.” Kuitenkin yksinkertainen algoritmi sekoittui, avaruusteleskooppi Hubble tuli ja yhtäkkiä tiedetään että maailmankaikkeus laajeneekin kiihtyvää vauhtia. Schatz sanoo ihmisen paikan pienenevän omassa universumissaan. Ihmisen kyky orientoitua ja löytää itsensä maailmankaikkeudessa riippuu ihmisen omista vaistoista erottaa helposti hyvät, pahat ja rumat.

Roman Schatz avaa myös omaa mielipidettään seksuaalisuudesta sekä rasismista. Hänen mukaansa kaikkeen mihin ihminen on itse syytön, ei tulisi koskea; ihon värin, seksuaalisuuden, synnyinmaan ja äidinkielen ollessa biologisia ja ihmisen vaikutuksen ulkopuolella, uskonto ja politiikka kuuluvat sitten toiseen ryhmään. Schatz sanoo, että poliittisista mielipiteistä ja uskonnollisista vakaumuksista täytyisi ehdottomasti keskustella.

Hän tekee selväksi oman näkemyksensä siitä, että jokaiseen kulttuuriin syntyy jossain kohdassa jonkinlainen jumala, joka (gjos ihmiset ovat tarpeeksi tyhmiä) erottaa ihmisryhmiä toisistaan. Tähän hänen mukaansa ei olisi varaa aikakaudella, jolloin lentokoneella pääsee vuorokaudessa minne tahansa maailmassa.

Schatzin puhuessa seksuaalisuudesta ja sen evolvoitumisesta, hän sivuaa horisontissa näkyvää homoavioliittoa ja kaukaiselta tuntuvaa ryhmäavioliittoa, joka kerää jonkin verran myös naurunpyrähdyksiä yleisössä. Hän kannustaa kehittämään itse omaa seksuaalisuuttaan sellaiseksi, josta itse ja muut voivat nauttia, joka on laillinen, vastuuntuntoinen ja joka ei ole keneltäkään pois. Schatz pitää huolestuttavana, kuinka moni ihminen uskoo naisen olevan L’Oréalin arvoinen, ja että parasta mitä mies voi saada on Gillette. Meidän tulisi kehittää omaan kehoomme sellainen suhde, että voimme nauttia siitä vähemmän tai enemmän riippumatta siitä miltä näytämme.

Mä olen tuntenut naisia jotka ovat olleet arvokkaampia kuin L’Oréal ja olen saanut paljon parempaa kuin Gillette. Uskokaa pois.

“Mamusedän” saavuttua Suomeen hänen piti lähteä autolla Helsingin keskustaan. Suomea osaamaton Schatz löysi kuitenkin lopulta oikean tien, josta kiittää latinan kieltä. Ruotsinkielisen tiekyltin samankaltaisuus saksankieliseen selittyy samalla kantakielellä. 9-vuotiaana ensimmäisenä vieraana kielenä latinaa opiskellut Schatz muistuttaa Euroopan ja koko sivistyneen maailman, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, äidinkielellisen perustan piilevän tuossa kuolleessa kielessä. Ilman latinaa Schatz sanoo että ei osaisi Suomea vieläkään, eikä olisi löytänyt varmaan edes lukiollemme.

Latinaa kannattaa opiskella pelkästään sen takia, ettei teitä kuseteta.

Schatz lohduttaa kuitenkin harvinaisempien kielten opiskelijoita vielä tärkeällä muistutuksella; Kieliin liittyy monenlaisia hyötyjä, joita ei pitäisi arvioida ainoastaan sen perusteella, kuinka paljon niillä mahdollisesti tienaa myöhemmin.

Roman Schatzin mukaan kenenkään ei tarvitse aikuisena ratkaista matemaattisia yhtälöitä, mutta pitää asian ytimenä juuri tätä; Ihmisen täytyy osata ymmärtää mitä ja milloin hän mitäkin tarvitsee.

Tässä kaoottisessa maailmassa, joka nopeutuu kokoajan ja jossa tietää että ei voi pysyä perässä aivojen eksponentiaalisen kehittymättömyyden takia, paras tapa oppia ja pärjätä on Schatzin mukaan leikkimällä. Homo ludens eli leikkivä ihminen ei ota itseään tai omistamaansa tavaraa liian vakavasti. Tällaiseen Johan Huizingan “Homo Ludens” -teokseen perustuvaan elämänviisauteen Roman Schatz päätti puheensa.
[pullquote-left]Me tultiin tänne leikkimään, jookosta?[/pullquote-left]

Alunperin kirjoittanut Emma Virtanen

Suomalaiseen musiikkiin keskittyvällä teemaviikolla 7-11.3. nähtiin lukiolaisten omien bändien, Cross D’bilityn ja Eternity Hourin vedot, opettajien Uusintakuulustelu -nimeä kantavan kokoonpanon yllättävä aamunavaus ja suomalaisen musiikin konsertti, jossa oppilaiden esityksissä mentiin vauhdilla vanhoista kansanlauluista nykypäivän rokkiin. Teemaviikko kului siis suomalaisen musiikin pauhatessa pitkin viikkoa areenalla. Poikkeuksena toimi Uusintakuulustelun Abbaa, Deep Purplea, Guns’n’Rosesia ja Steppenwolfia sisältävä settilista, joka erosi hieman ohjeenannoista. Se ei kyllä tätä toimittajaa tai muutakaan yleisöä tuntunut haittaavan.

Alla kuvia konsertin tunnelmoista:

Alunperin kirjoittanut Toni Makkonen

Yhdysvaltojen entinen suurlähettiläs Bruce Oreck piti Areenalla puheen peloista ja riskinotosta. Yleisen kysymystuokion jälkeen keskustelu jatkui vielä opettajanhuoneen kahvipöydän ääressä.

Suurlähettilääksi Oreck päätyi kerättyään Barack Obaman vaalikampanjaan yli 500 000 dollaria, jolloin Obama nimitti hänet Suomeen. Oreck itse toivoi pääsevänsä tänne Suomen energiatehokkuuden ja vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittämistyön takia.

Kuvat: Heikki Tervanen

Oreckin taustoja tutkiessa törmää hieman yllättävään löytöön; verotuksesta useita kirjoja kirjoittanut, bodaava, mineraaleja keräilevä menestynyt lakimies aloitti yliopistouransa Johns Hopkinsin yliopistossa ja suoritti kandidaatintutkintonsa – wait for it – taiteissa. Kyllä. Tällä miljoonayritys Oreck Corporationin perustajan David Oreckin pojalla ja perijällä on kandidaatintutkinto taiteissa.

Toisaalta juuri taidekoulutus antaa Oreckin puheille pohjan. Lähes jokaisessa antamassaan haastattelussa hän nimittäin painottaa tarinankerronnan merkitystä yrittäjyydessä. Kommunikaatiotaitojen puute on Oreckin mukaan joidenkin teollisuuteen liittyvien asioiden ohella tärkein syy sille,[pullquote-left]The twenty-first century belongs to the quick-witted.[/pullquote-left] miksi Suomen talous laskee, vaikka maa listautuu kilpailukyvyssä maailman neljänneksi parhaaksi. “Yrittäjän pitää osata kertoa tarina, sillä ne vetoavat ihmisiin kaikkialla maailmassa. Suomalaiset voisivat oppia yhdysvaltalaisilta myös optimismia, joka on kaiken luovuuden polttoainetta”, Oreck sanaili Aalto-yliopiston nettisivuilla tämän vuoden elokuussa julkaistussa uutisessa. Hän aloitti muun muassa tarinankerronnasta luennoinnin Aallossa tänä syksynä.

Kysyttäessä tärkeintä asiaa mitä lukio voi oppilailleen opettaa, Oreckin vastaus tulee kuin suoraan apteekkarin hyllyltä:[pullquote-right]”The best ideas in the world kept in a closet don’t have an impact.”[/pullquote-right] luovuutta. Kouluissa opetetaan edelleen liikaa mitä ajatella, kun pitäisi opettaa kuinka ajatella. Yhdysvalloissa lapsille opetetaan ensimmäisestä koulupäivästä lähtien tarinankerrontaa sen eri muodoissa. Oreckin mielestä se tulisi saada myös suomalaisiin kouluihin osaksi normaalia lukujärjestystä.

”Finland is a country that was actually founded by storytellers. The whole consept of Finland was founded by architects, musicians, poets, painters and writers, all of whom are storytellers. So along all of the modern nations Finland alone has the right to claim, as part of its DNA, your skills as storytellers, because that’s where modern Finland comes from. But somewhere in the last century that skill and that passion for it has gone to sleep somewhere. It’s not that you can’t. It’s just that you simply put it in the closet and misplaced it. Now is the time go rummaging through closet and find it and shake it out of its slumbers and reclaim it. Now is the time to wake up.”

Alunperin kirjoittanut Ville Tuominen ja Aliisa Rantanen

Järjen uusi päätoimittaja Aliisa Rantanen ja apulaispäätoimittaja Vilhelmiina Virtanen esittäytyivät ja kertoivat lukion lehden toiminnasta Areenalla viime perjantaina. Samalla lehteä mainostettiin oheisilla järjettömillä videoilla. Katso itse!

Pysy ajan tasalla uusista järkevistä artikkeleista seuraamalla Järkeä Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

Alunperin kirjoittanut Ville Tuominen