Homo ei ole haukkumasana

”Senkin homo!”

Sana homo on jatkuvasti pinnalla puhuttaessa seksuaalivähemmistöjen asemasta, ja se on tietenkin äskettäin mainittu monia kertoja tasa-arvoista avioliittolakia koskevissa argumenteissa. Minussa sana ei aiheuta sen kummempia tuntemuksia, mutta esimerkiksi kansanedustaja Timo Soini (ps) sylkee sen suustaan kuin se olisi myrkkyä. Myös joidenkin nuorten keskuudessa sanalla homo vaikuttaa olevan negatiivinen kaiku.

Olen monesti ollut sivustaseuraajana tilanteessa, jossa homoa on käytetty haukkumasanana. Yleensä  kyseessä on ollut yläasteikäisten nuorten porukka, jossa tyhmyys on vanhan sanonnan mukaan tiivistynyt; hieman erilaisen näköisen pojan kulkiessa ohi porukassa on alkanut supina, josta on erottunut lause: ”Katso kuinka homon näköinen.” Hetken päästä joukon rohkein – ja röyhkein – on avannut suunsa ja ilkkunut: ”Homo!” Usein poika on ollut huolitellun näköinen, pukeutunut erikoisesti (siististi ja asiallisesti pukeutuminen tuntuukin olevan tämän ikäisten keskuudessa outo ilmiö) tai näyttänyt ”normaalia” naisellisemmalta, mutta hän on voinut olla myös aivan tavallinen huonoryhtinen lökäpöksy.

[pullquote-right]
Miksi homo on negatiivinen sana? Onko homous muka väärin tai paha asia?[/pullquote-right]

Äskeinen esimerkki on melko kärjistetty, mutta vähempikin pistää vihaksi.  Olen usein nähnyt kahden pojan nahistelevan leikkimielisesti keskenään ja toisen ärähtävän: ”Senkin homo!” Hän ei varmaankaan ole yrittänyt tosissaan loukata kaveriaan, mutta jos minä olisin ollut tuo kaveri, olisin pahoittanut mieleni. En siksi, että loukkaantuisin jonkun kutsuessa minua homoksi, vaan siksi, että sen sanan käyttäminen haukkumiseen on aivan älytöntä. Miksi homo on negatiivinen sana? Onko homous muka väärin tai paha asia? Ei.

Rakkautta ei kuulu väheksyä

Homon käyttäminen haukkumasanana on minusta loukkaavaa, sillä se kertoo yleisestä sivistymättömyydestä ja  homoseksuaalisuuden väheksymisestä. Millä perusteella homoseksuaalisuus on esimerkiksi heteroseksuaalisuutta alempiarvoisempi tai huonompi asia, ja oikeuttaa sen väheksymiseen? Ei millään perusteella, sillä kaikki ovat ihmisinä yhtä arvokkaita ja tärkeitä, kohdistuvat heidän seksuaaliset halunsa sitten miehiin, naisiin tai jonnekin siitä väliltä. Homo tarkoittaa ihmistä, jota kiinnostavat romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä hänen oman sukupuolensa edustajat, ei typerystä. Homous ei ole vamma eikä huono piirre. Se on rakastamista, eikä rakkautta kuulu väheksyä. Rakkaus on hyvää, kaunista ja arvokasta kaikenlaisissa suhteissa. Jokaisella on oikeus saada rakastaa toista ihmistä kohtaamatta väheksyntää.

[pullquote-right]Olin työharjoittelussa ala-asteella, missä kuulin kakkosluokkalaisten haukkuvan ja pilkkaavan toisiaan homoiksi. Kun kysyin heiltä, mitä se tarkoittaa, vastaus oli epäröivä “emmä tiiä”.[/pullquote-right]

Kasvaako homottelijasta homofoobikko?

Lukiossa en ole onneksi kohdannut tällaista käytöstä. On erittäin fiksuja ja vastuullisia lukiolaisia, ja sitten on niitä, jotka ovat juuttuneet jollekin aiemmalle älylliselle tasolle, mutta on hienoa nähdä, että siitä lapsellisuudesta, jonka homoksi haukkuminen osoittaa, on päästy eroon. Ilmiö tuntuukin olevan vahvin yläasteikäisten ja ala-asteen vanhimpien oppilaiden, erityisesti poikien, keskuudessa. On sääli, että kaupan kulmalla syljeskelevä 13-vuotias sossupummin alku huutelee ohikulkijoiden perään ”Painu vittuun, homo!”, mutta vielä huolestuttavampaa on pienten poikien harrastama homottelu. Olin työharjoittelussa ala-asteella, missä kuulin kakkosluokkalaisten haukkuvan ja pilkkaavan toisiaan homoiksi jatkuvasti. Kun kysyin heiltä, mitä se tarkoittaa, vastaus oli epäröivä “emmä tiiä”.

Jos pikkulapset oppivat käyttämään homoa haukkumasanana, tarkoittaako se, että he myöhemmin suhtautuvat homoseksuaalisuuteen ja muihin seksuaalivähemmistöihin yhtä väheksyvästi?

#myösihminen – Suvaitsevaisuusviikko Järvenpään lukiolla 8.-12.12.2014. Lue lisää…

Alunperin kirjoittanut Vilhelmiina Virtanen