Kuvista ja musiikkia saapasmaassa

20170208_094019Helmikuun kuudes päivä 19 oppilaan ryhmä opettajineen lähti kulttuurilla höystetylle matkalle pastan ja pizzan maahan Italiaan. Projekti toteutettiin yhdessä italialaisen kuvataidelukion Liceo Artistico Carderellin kanssa. Matkan aikana kerätyt muistot ja solmitut ystävyyssuhteet eivät hevillä unohdu.

Lähdimme matkaan aamuyön pikkutunteina, joten tavatessamme italialaiset parimme ja opettajat La Speziassa monen tunnin matkustamisen jälkeen olimme tuskin pirteimmillämme. Energiaa kuitenkin taas virtasi aterioituamme notkuvan herkkupöydän äärellä. Syöminen ei tietenkään jäänyt niin vähään, vaan pääsimme kokemaan ensimmäistä kertaa italialaisen päivällisen omissa host-perheissämme.

Ensimmäinen kokonainen päivä Italiassa alkoi aurinkoisissa tunnelmissa. Pääsimme pienissä ryhmissä juoksentelemaan talojen ja katujen lomassa suunnistusradan muodossa, johon oli sidottu projektin teemaisesti italialainen tarina. Lounaaksi söimme muun muassa focacciaa ja pizzaa, sekä muita italialaisia herkkuja. Iltapäivä kului rennosti joko kuviksen tai musiikin työpajoissa. Kuviksessa aloitettiin rakentamaan cartapesta eläinnaamioita paperin, liiman ja veden avulla. Musiikissa sen sijaan soitettiin ja laulettiin yhdessä.

Keskiviikko oli täynnä matkustusta ja italialaista kulttuuria. Lähdimme heti aamulla bussilla Viareggioon, italialaisen karnevaalin sydämeen. Pääsimme näkemään ja kuulemaan lähietäisyydeltä, kuinka valtavia yli 20-metrisiä liikkuvia cartapesta-tekniikalla tehtyjä lavoja hahmoineen luotiin. Opastus jatkui myös museoon. Tämän jälkeen lähdimme Luccaan, jossa saimme vapaa-aikaa tutkia kaupunkia. Illalla pääsimme nauttimaan italialaisesta oopperasta, jonka varmasti jokainen paikalla ollut muistaa loppuikänsä.20170211_100049

Torstain vietimme koululla jatkaen työpajoja ja luoden tarinoita englannin työpajassa. Lounaan meille tarjoili lähellä ollut ravintola-alan ammattikoulu. Iltapäiväksi italialaiset olivat järjestäneet upean esityksen, johon kuului niin tanssia, musiikkia, taidetta kuin myös palkintojenjakoa. Päivän lopuksi pääsimme kaikki yhdessä ravintolaan syömään herkullista ruokaa kahden ja puolen tunnin ajaksi.

Viimeiset kaksi kokonaista päivää kuluivat upeiden maisemien parissa. Matkustimme junalla Cinque Terren kylissä, söimme eväät meren ra20170210_155508nnalla istuen kivillä ja nautimme turistittomasta ilmapiiristä. Seuraavana päivänä pääsimme näkemään kuuluisan Pisan kaltevan tornin, joka osoittautui paljon pienemmäksi kuin olimme kuvitelleet. Illalla pääsimme myös Beatricen nelikerroksiseen luksuskotiin juhliin, joita tähdittivät ruoka, Just Dance ja Adan kasvomaalaustaidot.

Lähdön hetki koitti aivan liian aikaisin, eikä kyyneleiltä tai vesiputouksisilta kohtauksilta säästytty, kun hyvästelimme rakkaat host-perheemme ja opettajat. Suuntasimme kohti Pisan lentokenttää mahat täynnä italialaista ruokaa ja matkalaukut notkuen pestosta ja tuliaisista. Vaikka kotiin oli ihana palata, ei kaipaukselta takaisin Italiaan voinut millään välttyä. Seuraavaa matkaa odotellessa…

Alunperin kirjoittanut Anni Säynätjoki




Järkikuvia 3/vko 6

Tällä viikolla sai alkunsa kuvataiteen, musiikin ja englannin opiskelijoiden yhteinen Italia-projekti, jonka aiheena tänä vuonna on tarina. Matkan kulkua voi seurata projektin blogista.

Alunperin kirjoittanut Ada Kalliomäki




Lukiolaiset maailmalla

Joukko lukiolaisia istuu kanssani lentokentällä. Kaikkia jännittää. Osaammeko puhua englantia tarpeeksi hyvin? Mitä host-perheet ajattelevat meistä? Millaista Italiassa edes on? Voiko vielä jäädä kotiin? Huolet osoittautuvat turhiksi. Ja Italiassa on upeaa.

Kuvaamataidon, musiikin ja englannin projekti Water Shape järjestettiin 2015-2014 helmi- ja huhtikuun aikana. Helmikuussa joukko italialaisia nuoria vieraili luonamme kylmässä, lumisessa Suomessa. Avasimme ilomielin ovet kulttuuriimme ja koteihimme, enkä usko yhdenkään projektiin osallistuneen nuoren katuvan hetkeäkään.

Huhtikuussa lähdimme vuorostamme Italiaan. Meidän otettiin vastaan kuin perheenjäsenet. Näimme upeita paikkoja. Lauloimme ja nauroimme. Tutkimme. Seikkailimme. Nämä kokemukset kulkevat mukanani koko elämän. Minä uskalsin. Se kannatti.

Videolta voit fiilistellä matkaamme – varo, ettei matkakuume iske!

Alunperin kirjoittanut Juudit Häsä