Revontulia nousevan auringon maassa

Avaruussää-projekti vieraili viime vuonna lännessä Puerto Ricossa ja sitä edellisenä pohjoisessa Norjan Huippuvuorilla. Tänä vuona ilmansuuntana oli itä, ja marraskuun loppupuolella ryhmä Järvenpään lukion, Helsingin suomalaisen yhteiskoulun ja Hämeenlinnan Kaurialan lukion opiskelijoita löysikin itsensä Japanin neljänneksi suurimasta kaupunkista Nagoyasta.

Matkaoppaanamme paikalliseen kulttuuriin ja ilmakehän ilmiöihin toimi aiemmin Nagoyassa tutkimusta tehnyt Sodankylän Observatorion johtaja Esa Turunen. Ensi töikseen hän johdatti meidät majapaikallemme, joka tavanomaisen hotellin sijaan oli perinteinen ryokan. Vaikka futonilla (pelkällä patjalla) riisityynyn kanssa nukkuminen tuntui aluksi kauhistuttavalta ajatukselta, osoittautui huoli tyystin turhaksi. Viikon aikana majatalon pehmeisiin kokolattiamattoihin, perinteiseen japanilaiseen aamiaiseen ja ennen kaikkea kuumavesialtaaseen ehti tykästyä.

Viikon ohjelmaan kuului luentoja ja muuta toimintaa Nagoyan yliopiston viihtyisällä kampusalueella. Vapaa-ajalla kohteina olivat muun muassa 400-vuotinen Nagoyan linna, valtava ostosalue Osu, sekä kaupungin tv-torni. Ohjelman puolesta vierailimme myös yliopistoalueella sijainneella lukiolla, jossa teimme paikallisten oppilaiden kanssa riisipalloja. Jos japanilaisen viihdeteollisuuden perusteella on saanut kuvan sikäläisestä lukiosta, voin vakuuttaa, että käsitys pitänee varsin hyvin paikkaansa.

Myös paikallisen käsityksen siisteydestä saimme huomata omakohtaisesti. Onnistuimme nimittäin saamaan kirjallisen varoituksen siitä, että majatalon vessan lattialle oli jäänyt papereita. Ainakin siisteyden kohdalla kulttuurishokki koittikin vasta kotiin palatessa. Kokonaisuutena maa jätti kuitenkin todella positiivisen vaikutelman, vaikka esimerkiksi kaupassa käynti melkoista arpapeliä olikin heikkojen japanintaitojemme takia.

Opetuspuolella oli tarjolla tietoa etenkin revontulista sekä muista ilmakehän ilmiöistä. Yhden päivän vietimme savikeramiikastaan tunnetussa Shigarakissa tutka-asemalla vieraillen – ja tietysti kävimme kokeilemassa saviastioiden tekoa. Ennakolta ryhmätyönä tehdyt julisteet esiteltiin muille, ja Avaruussääkurssin perinteitä noudattaen teimme Huippuvuorilla sijaitsevalla tutkalla kahden tunnin mittauksen, jonka arvo oli kuulemma 60 000 euroa. Aurinkotuuli oli kuitenkin tyyntä, joten revontulien sijaan mittaustuloksista saattoi havaita vain ionosfäärin gravitaatioaaltoja.

Vaikka kohdemaa ja projektin aihe olivatkin osittain tuttuja jo etukäteen, molemmissa oli myös paljon itselleni tuntematonta. Matkan aikana kummastakin löytyi uusia ja yllättäviä piirteitä, ja elämään jäi pieni toive, josko uuden kulttuurin ja mielenkiintoisen opiskeluaiheen voisi yhdistää jatkossakin.

Alunperin kirjoittanut Ville Tuominen