Gallupeja ja muutoksen tuulia

Muutos imaisee mukaansa. Kun näkee muutosta jossain, tulee helposti mieli seurata perässä. Nyt kun luonto on pukeutunut uuteen ulkomuotoon, olemme kaipailleet Järjen toimituksessa samankaltaista raikkautta. Ympärillämme kaikki muuttuu. Keväällä luonnon herätessä syntyy halu uudistua, ja niin kävi myös meille Järjessä.

Kuitenkin muuttuakseen on ymmärrettävä, mitä pitäisi muuttaa – vai pitääkö mitään muuttaa ylipäätään. Saadaksemme tietoa uudistustarpeista päätimme ahdistella lukiomme opiskelijoita gallup-kyselyllä. Saimmekin paljon tärkeää palautetta lukijoiltamme ja runsaasti ideoita Järjen kehittämiseen.

Lukiolaiset ja Järki nyt

Lukevatko lukiolaiset Järkeä? Vastaus on kyllä, mutta eivät kaikki. Itse asiassa vain 7 % kyselyyn vastanneista 113 opiskelijasta kertoo aktiivisesti lukevansa Järkeä. Onneksemme 41 % vastaajista myöntää olevansa satunnaisia lukijoita – siltikin hieman yli puolet vastaajista ei lue Järkeä ollenkaan!

Kysyimme myös sitä, ovatko opiskelijat lukeneet Järkeä missään vaiheessa, ja 70 % vastaajista sanookin joskus lukeneensa lehteämme, mikä toimituksellemme oli toki huojentavaa kuulla. Toivomme tietysti, että myös ne 30 % vastanneista, jotka eivät koskaan lehteämme ole silmäilleet, tutustusivat juttutarjontaamme.

Yllätykseksemme huomasimme, että uutiset nousivat gallupissa mielenkiintoisimmaksi juttutyypiksi. Myös koulun projekteihin liittyvät aiheet sekä haastattelut saivat paljon ääniä, mikä on hyvä asia, sillä molemmista aiheista on lähiaikoina tulossa juttuja! Erityisesti uutisten suosio yllätti toimituksemme, sillä olimme kuvitelleet niiden olevan vähemmän kiinnostavia – jopa niiden tekeminen on aika ajoin ollut tylsähköä.

Muutos vetää pyörteen lailla puoleensa

Järki murroksessa

Kevään korvilla olemme puhuneet paljon muutoksesta. Olemme pohtineet sitä, kuinka Järkeä tulisi muuttaa (ja tulisiko sitä ylipäätään muuttaa), ja minkälaisiin aiheesiin meidän tulisi keskittyä. Olemme pohtineet paljon tulevaa. Kevät on muutosten aikaa. Koivut värittyvät hiirenkorvin ja vesi liplattaa jälleen. Olemme puntaroineet, josko Järjen tulisi kasvattaa uudet lehdet.

Spontaani hiustenvärjäys, uusi sisältö vaatekaappiin… Kasvukauden alkaessa tulee selittämätön tarve uudistaa luonnon tahdissa itseäänkin – Järkikin kaipaa raikkautta, uusia tuulahduksia. Siksipä olemme pohtineet monia uusia tapoja parantaa toimintaamme; olemme muuttaneet sometyyliämme, keskustelleet toimituksen sisäisestä dynamiikasta sekä aloitelleet ulkoasun muokaamista. Tämän hetken lisäksi Järjellä on katse tiukasti tulevaisuudessa!

Annetaan lintujen visertää, ja annetaan itsellemme tilaa levittää siipiämme. Kasvetaan ja kehitytään yhdessä toistemme kanssa. Niin te lukijat teitte gallupimme yhteydessä, ja nyt pyrimme kasvamaan osoittamaanne suuntaan. Tästä on meidän hyvä alkaa ja jatkaa jo aluilla olevia suunnitelmia tulevaisuutta varten.

Kevät ehti saapua kaupunkiimme; ilmassa on muutoksen tuntua. Nyt tuota muutosta voi seurata myös Järjessä, niin tämän lukukauden loppumetreillä kuin kesän jälkeenkin. Olemme aina avoinna uusille ideoille ja äänille – jos siis tuntuu, että uudistavia ajatuksia löytyy, tervetuloa mukaan muutoksen edistämiseen!

Alunperin kirjoittanut Siiri Parviainen




Järkikuvia 18/vko 14

Kevään merkit ja auringon paiste antavat motivaatiota viimeiseen jaksoon. Lumi saisi kuitenkin kadota jo!

Alunperin kirjoittanut Ada Kalliomäki




Aurinkoiset keväthoroskoopit ovat täällä!

Lue, mitä horoskoopit lupaavat keväällesi.

[column size=”one-half”]

Oinas

Keväiset auringonsäteet sytyttävät sinut suorastaan ilmiliekkiin. Ota kaikki irti vähä vähältä pitenevistä päivistä – kevääseen heräävä maailma voi yllättää sinutkin.

Rakkaus: Vappuheila löytyy usein sieltä, mistä vähiten odottaa. Älä kuitenkaan odota mitään vakavaa.
Kevään tunnuskappale: Tove Lo – Talking body
Julkkistoteemieläin: Taylor Swift
[/column]
[column size=”one-half” last=”true”]

Härkä

Lumen alta päivä päivältä paljastuva luonto uskaltaa versoa uutta elämää. Uskalla sinäkin keskittyä tänä keväänä henkiseen ja fyysiseen kasvuun ja hyvinvointiin, ja jätä kouluhuolet ja murehtiminen taka-alalle.

Rakkaus: Flirttiä on ilmassa. Henkilö, johon et ennen kiinnittänyt huomiota tahtoo tehdä lähempää tuttavuutta. Lopputulos on kiinni yksin sinusta.
Kevään tunnuskappale: Colbie Caillat – Try
Julkkistoteemieläin: Demi Lovato
[/column]


[column size=”one-half”]

Kaksoset

Jatkuvan kasvun, muutoksen ja uuden elämän keskellä sinusta tuntuu, ettet elä elämääsi aivan täysillä. Sinnittele vielä vähän aikaa! Kesä tuo mukanaan uusia seikkailuja.

Rakkaus: Eräs on tavoitellut huomiotasi jo jonkin aikaa, mutta tahdot enemmän. Seuraa unelmiasi; juuri nyt villillä ja vapaalla sinkkuelämällä on elämällesi enemmän tarjottavaa.
Kevään tunnuskappale: Benjamin – Underdogs
Julkkistoteemieläin: Khloe Kardashian
[/column]
[column size=”one-half” last=”true”]

Rapu

Kuluneen talven aikana olet laittanut toisten tunteet omiesi edelle, ja oma hoivaviettisi on polttanut sinut loppuun. Anna tämän kevään olla itsekästä aikaa. Pistä omat tunteesi etusijalle. Rentoudu ja tee asioita, joista itse nautit.

Rakkaus: Vastakaiuton rakkaus sitoo sinua menneeseen. Päästä irti ja voit löytää jotain upeaa.
Kevään tunnuskappale: G.R.L. – Ugly Heart
Julkkistoteemieläin: Oprah Winfrey[/column]


[column size=”one-half”]

Leijona

Auringonvalosta saamasi energia saa sinut suorastaan säihkymään. Varo kuitenkin polttamasta läheisiäsi, tai saat huomata seurausten kantavan pitkälle kesään.

Rakkaus: Olet silmäillyt jotakuta erityistä jo pitkään. Nyt on tilaisuutesi, iske kiinni!
Kevään tunnuskappale: Ellie Goulding – Burn
Julkkistoteemieläin: Jennifer Lopez
[/column]
[column size=”one-half” last=”true”]

Neitsyt

Keväinen luonto motivoi sinuakin kasvamaan ja kehittymään. Työskentele lujasti tavoitteitesi eteen, mutta muista myös ylelliset hemmotteluhetket ja aurinkoiset päivät hyvässä seurassa.

Rakkaus: Tämän kevään tarina kertoo sinusta, eikä elämää suurempi romanssi mahdu kuvioihin. Älä kuitenkaan sulje pois satunnaisen hauskanpidon mahdollisuutta.
Kevään tunnuskappale: Jenni Vartiainen – En haluu kuolla tänä yönä
Julkkistoteemieläin: Beyoncé[/column]


[column size=”one-half”]

Vaaka

Jalat vievät yhteen suuntaan, järki toiseen ja sydän kolmanteen. Luota vain intuitioosi ja muista keskittyä omaan onnellisuuteesi, etkä voi astua harhaan.

Rakkaus: Potentiaalisia kumppaniehdokkaita on vaikka jaettavaksi asti ja valinnanvaikeus on kerrassaan surkuhupaisaa. Nyt on tehtävä valintoja sydämellä, ei järjellä.
Kevään tunnuskappale: Satin Circus – Crossroads
Julkkistoteemieläin: Jennifer Aniston
[/column]
[column size=”one-half” last=”true”]

Skorpioni

Miksi pidättelet itseäsi? Nyt on aika kasvaa, elää ja puhjeta kukkaan. Uskalla kurkottaa kohti auringonvaloa, ellet halua katua myöhemmin.

Rakkaus: Se Oikea osuu kohdallesi, kunhan vain lakkaat haikailemasta jatkuvasti. Vain sinä voit täydentää itsesi.
Kevään tunnuskappale: Paramore – That’s What You Get
Julkkistoteemieläin: Sinead O’Connor
[/column]


[column size=”one-half”]

Jousimies

Lempeämmät tuulet kutsuvat sinua kulkemaan, ja sinulle se sopii loistavasti. Anna sisälläsi kytevän liekin päästä valloilleen. Ole välitön, ole aito, ole avoin. Maailma odottaa.

Rakkaus: Aivan yllättäen elämääsi ilmestyy ihminen, joka jakaa kyltymättömän elämännälkäsi. Yhdessä voitte loistaa jo piiloon haipuvien tähtien alla.
Kevään tunnuskappale: PistePiste – Viljaa
Julkkistoteemieläin: Jennifer Aniston
[/column]
[column size=”one-half” last=”true”]

Kauris

Päästä jo ohjat käsistäsi, hyvä kauris! Kevät koittaa ilman turhaa ennakoimistakin. Antaudu keväisiin seikkailuihin ja maailma palkitsee sinut!

Rakkaus: Vanha tie on jo kuljettu loppuun. Pidä toukokuussa silmät auki ja Amorin nuolen suunta voi yllättää.
Kevään tunnuskappale: Anna Puu – Illanpilaaja
Julkkistoteemieläin: Nina Dobrev
[/column]


[column size=”one-half”]

Vesimies

Tahtoisit kanavoida pohjatonta luovuuttasi työhön, mutta pinnistyksistä huolimatta paperi pysyy vain itsepäisesti tyhjänä. Jatka yrittämistä, uutteruus palkitaan!

Rakkaus: Rakkaus on välillä oikea taistelutanner, ja juuri nyt sinunkin on tehtävä lujasti töitä, että saisit suhteenne etenemään seuraavalle tasolle.
Kevään tunnuskappale: Britney Spears – Work Bitch
Julkkistoteemieläin: Courteney Cox
[/column]
[column size=”one-half” last=”true”]

Kalat

Ettet vain murehtisi liikaa? Kun vain hieman hellität, keväisen ilta-auringon lailla säkenöivä persoonallisuutesi pääsee esiin.

Rakkaus: Romantiikan maailmassa on hyviä ja pahoja aikoja. Nyt tuulet kuitenkin puhaltavat sinulle edullisesta ilmansuunnasta, joten iske kiinni!
Kevään tunnuskappale: P!nk – Try
Julkkistoteemieläin: Ellen DeGeneres
[/column]

Alunperin kirjoittanut Ossi Laurila




Kevään pääsiäishoroskoopit

sbhdghd

Vesimies 20.1-19.2

Pidä varasi! Seuraat erään tunnetun henkilön jalanjäljissä, mutta kaikki eivät arvosta julkisuuttasi. Puiset ristit saattavat myös aiheuttaa puistatusta, mutta älä huoli, tuntemukset eivät tule kestämään pitkään.

Onnenväri: valkoinen

Onnenamuletti: aurinkolasit

Kalat 20.2-20.3

Välittämättä ulkona vallitsevasta säätilasta tuntemuksesi ovat lämpimät. Nyt on aika ottaa elämän punaiset langat käsiin ja tehdä jotain suurta – pyytää ihastusta ulos, käydä syömässä kavereiden kanssa tai aloittaa uusi harrastus. Kaikki on mahdollista!

Onnenväri: punainen

Onnenamuletti: lankakerä

Oinas 21.3-19.4

Kevättä rinnassa – ja rakkauselämässä. Lämpimät tuulet tulevat herättämään luonnon lisäksi jotain muutakin talviunilta. Laita siis parhaat päälle sään mukaan ja lähde metsästämään elämäsi rakkautta!

Onnenväri: vaaleanpunainen

Onnenamuletti: kukkakimppu

Härkä 20.4-20.5

Kevätallergioiden lisäksi elämääsi hiipii jokin salaperäinen asia. Onko se pääsiäispupu vai jotakin ihan muuta, se riippuu sinusta. Pidä silmät auki!

Onnenväri: violetti

Onnenamuletti: silmälasit

Kaksoset 21.5-20.6

Intoa riittää auringon tullessa yhä enemmän esille ja viimeistenkin lumien sulaessa. Olet elämäsi kunnossa ja virtaa riittäisi vaikka sähköauton lataamiseen. Ota energiasta kaikki irti, mutta älä anna akkujen palaa loppuun! Aina välillä on hyvä muistaa hengähtää.

Onnenväri: keltainen

Onnenamuletti: sykemittari

Rapu 21.6-22.7

Tunnetko olevasi eksynyt? Ei hätää! Se johtuu todennäköisesti muuttuneista maisemista tai elämässäsi tapahtuneista muutoksista. Kaikkia polkuja ei ole merkitty, mutta joskus pitää eksyä löytääkseen oikean tien. Jos pääset oikealle polulle, sen päästä löytyy jotakin kiinnostavaa. Ehkäpä suklaata tai virpojia?

Onnenväri: ruskea

Onnenamuletti: maastokartta

Leijona 23.7-22.8

Kevät. Luonto herää eloon, lämpötilat nousevat, lintujen sirkutus kuuluu puista. Sinä vedät peiton tiukemmin ympärillesi ja yrität estää kevään äänet tyynyn avulla. Tila tunnetaan paremmin kevätväsymyksenä.  Onneksi se ei ole tarttuvaa eikä siitä ole pitkällä aikavälillä haittavaikutuksia, mutta yritä silti nousta aamuisin sängystä ylös!

Onnenväri: musta

Onnenamuletti: energiajuoma

Neitsyt 23.8-22.9

Mieltäsi painaa jokin asia, johon et tunnu saavan vastausta. Sinun on aika tehdä kunnollinen kevätsiivous sekä kotonasi että pääsi sisällä. Lakaise turhat jutut maton alle ja rentoudu!

Onnenväri: vihreä

Onnenamuletti: pölyrätti

Vaaka 23.9-23.10

Kun leskenlehdet puskevat kohti aurinkoa on sinunkin aikasi kasvaa. Jätä entinen olemuksesi ja vapaudu kahleista! Sisäisen itsesi vapautus tuo sinulle paljon onnea.

Onnenväri: oranssi

Onnenamuletti: kukkaseppele

Skorpioni 24.10-22.11

Noitavainot eivät ole pääsiäisen juttu, mutta jokin asia taitaa silti vainota sinua. Ota itseäsi niskasta kiinni ja kohtaa sisäiset noitasi, niin pääset nauttimaan kevään lämmöstä täysillä.

Onnenväri: harmaa

Onnenamuletti: luuta

Jousimies 23.11-21.12

Elämäsi on oikeilla poluilla ja tunnet olosi voittamattomaksi. Ota hyvästä olosta ja kaikki irti ja kokeile uusia asioita. Kevätauringon paistaessa olet voittamaton!

Onnenväri: tummanpunainen

Onnenamuletti: kultamitali

Kauris 22.12-19.1

Tulet löytämään uusia asioita elämästäsi lumien sulaessa. Lapio käteen ja kaivamaan! Löytöjen miellyttävyys riippuu sinusta itsestäsi – löydetyt pääsiäismunat taitavat kuitenkin olla ihan mieluisia.

Onnenväri: sininen

Onnenamuletti: suklaa

Alunperin kirjoittanut Jasmine Leppä