Hain mukaan kolmen viikon vaihto-ohjelmaan Ranskaan viime lokakuussa. Hieman stressaavan ja pitkältä tuntuvan suunnittelun jälkeen löysin itseni kuitenkin lentokoneesta matkalla kohti Charles de Gaullen lentokenttää. Voin siis todeta ohjelman toimivan, sillä kirjoitanhan tätäkin George Clemenceaun lukion pihalla Reimsissä. 

Kolmen viikon kokemukseni osui osittain ranskalaisten lomien päälle, joten pääsin näkemään myös isäntäperheeni lomailua. Ajoimme suoraan Pariisista itään Alsace-nimiselle alueelle, jossa vaihtoparini täti asusteli vuoriston seassa. Jos oikein siristi silmiään, pystyi pihalta näkemään jopa Alpit. 

Tädin luona koin ensimmäisen kulttuurishokkini, kun vessassa oli kirjaimellisesti pelkkä vessanpönttö. Ei lavuaaria. Ei peiliä. Ei roskista. Mutta ei hätää, sillä talon yläkerrassa olevasta kylpyhuoneesta löytyi peräti kaksi käsienpesuallasta. Sieltä löytyi myös kylpyamme, jossa uskalsin käydä suihkussa vain puolikyykyssä, sillä ilman suihkuverhoa pelkäsin kastelevani koko huoneen.

Mieltä rauhoittavan maiseman keskellä sain myös ensimmäisen kosketuksen ranskalaisiin ruokailutapoihin. Olin onneksi kerennyt hieman perehtymään asiaan googlen avulla, jotten totaalisesti häpäissyt edustamaani Suomen kansaa olemalla epäkohtelias. Ruoka tarjoiltiin valmiina lautaselle laitettuna, ja pääsin koskemaan kauhaan vasta, kun itse valmistin perheelle perinteisiä lihapullia ja perunamuusia. Ruokaan ei kuulunut koskea ennen kuin talon emäntä tai isäntä tarttui haarukkaan. Kaikkien kuulemat sanat ”bon appétit” myös lausuttiin ilmaisemaan ruokailun alkamista. Sitä kuuli myös ventovierailta, jos sattui olemaan piknikillä julkisella paikalla. 

Ruoan jälkeen yritin tarkkailla, mihin asentoon muut jättävät haarukan ja veitsen. Logiikkaa löytämättä jouduin kysymään, miten ilmaistaan olevansa valmis.  Vastaukseksi sain, että aterimien asennolla ei ole mitään väliä, ja ne jätetään siihen asentoon mihin ne luonnollisesti putoavat syömisen jälkeen. Voin kuitenkin kertoa, että veitsen osoittaessa kello kahta ei ole mitään luonnollista. 

Illallinen oli aina noin yhdeksän aikaan illalla, niin kuin minua oli etukäteen varoitettu. Minulle tarjottiin perinteisiä ranskalaisia ruokia, kuten quicheä (piirakkaa), pâtéta (pasteijamaista pötköä) ja ratatouillea (se elokuva), sekä tädin asuinpaikalla kehittynyttä suklaakakkua. Maistoin ensimmäistä kertaa ankkaa sekä Saksasta peräisin olevaa spätzleä (muussattua pastaa). Minulle tarjottiin kaiken näköisiä herkkuja, joista vain katkarapuja syödessä jouduin yrittää olla irvistämättä. 

Nostan vielä pöydälle elefantin, joka saattaa olla monien mielessä: alkoholin. Vastoin stereotypiaa ranskalaiset eivät ala juottamaan punaviiniä lapsilleen heti äidinmaidon jälkeen. Kaikki on tietysti aina perhekohtaista, mutta tyypillisesti pieniä maistiaisia alkoholista aletaan antamaan yli 15-vuotiaille. Laillinen ikäraja on sama kuin Suomessakin, mutta illastaessani vuotta nuoremman vaihtoparini ja tämän ikätovereiden kanssa minulle ilmeni, että monille ravintoloille riittää, että näytät 18-vuotiaalta, eikä papereiden kysyminen ole ollenkaan rutiinia. Juomalistalta punaviini tulee kuitenkin harvemmin valituksi nuorten keskuudessa. 

Kuten jo mainitsinkin, satuin maahan loma-aikaan. Koululaisilla on kahden viikon lomapätkiä kevätpuolella kaksi, ja todennäköisesti samat kaksi löytyvät myös syyspuolelta. Suomalaiselle lukiolaiselle se tarkoittaisi ehkä sitä, että jokaisen koeviikon jälkeen olisi kaksi viikkoa aikaa palautua ennen uuden jakson alkamista. Mutta älä anna kateuden värittää poskiasi purppuralla ihan vielä, sillä kolikossa on aina kaksi puolta. Ranskalaisen opiskelijan kouluviikko kestää nimittäin kuusi päivää viiden sijasta. Olisitko sinä valmis uhraamaan lauantaisi?  

George Clemenceaun lukio, jota kävin kaksi viikkoa, on opiskelijamäärältään sekä pinta-alaltaan suurempi kuin Järvenpään lukio. Monesta rakennuksesta muodostuva koulu sisälsi muun muassa asuntolan kaukaa tuleville opiskelijoille, ruokalan, kirjaston sekä urheilukentän pitkien luokkahuoneilla koristeltujen käytävien lisäksi. Oppitunti kesti noin 50 minuuttia, ja päivän pituus saattoi olla kello yhdeksästä kahteentoista tai vastapainoisesti kahdeksasta kuuteen. Samalla lukujärjestyksellä mennään koko vuosi, ja opiskelija pystyy ainoastaan vaikuttamaan siihen, mitä lisäkieltä hän haluaa opiskella.

Ranskalaisen koulun kuri oli huomattavasti tiukempi kuin meillä Suomessa. Opettajia teititeltiin, puhelin pidettiin visusti opettajan katseen ulottumissa, syöminen ja jopa vedenjuominen luokassa oli kiellettyä, ja vessaan ei voinut lähteä kesken tunnin. Todistin hetken, jolloin oppilas oli ottamassa särkylääkettä veden kanssa, ja opettaja miltei heitti tämän ulos luokasta. 

Minun läsnäolostani opettajat eivät juurikaan välittäneet. Saattoivat ottaa Suomen esimerkiksi, jos se sattui liittymään aiheeseen tai heittämään siitä jonkun vitsin. Eräskin opettaja vitsaili, että tulen kertomaan kotiväelleni ranskalaisten opettajien (tai pelkästään hänen) olevan kahjoja. Tarkoista tavoista huolimatta opiskelijoilla oli yksi tapa osoittaa mieltään opettajille. Jos opettajasta tykättiin, tunnin alussa jäätiin seisomaan odottaen tältä lupaa istuutua, mutta jos opettaja ei ollut mieluisa, saattoi oppilas lysähtää suoraan penkkiin sisään tullessaan. Yksinkertainen tapa osoittaa kunnioitusta tai toisaalta olla näyttämättä sitä.

Koulussa minut yllätti vielä ruokailu. Ensimmäisenä päivänä kävimme lunastamassa minulle shekillä kortin, jonka skannatessa mekaaninen kone sylkäisi minulle tarjottimen. Ruokatauko on ilmeisesti yleensä tunnin, mutta vaihtoparini lukujärjestyksestä johtuen meidän paussimme kestikin kaksi tuntia. Ruoka koostui kolmesta lautasesta: alkupala, pääruoka sekä jälkiruoka. Alkupalavaihtoehtoina oli erilaisia salaatteja tai esimerkiksi pizzapalanen. Lämpimäksi ruoaksi oli yleensä kahta eri sorttia, joista piti kertoa (minun tapauksessani osoittaa) kumpaa halusi. Jälkiruoaksi tarjolla oli yleensä erimakuisia jugurtteja, hedelmiä, juustolautanen tai jokin leivos. Monille oppilaille on myös yleistä käydä kotona lounastamassa ja sitten palata koululle. 

Suomen kielen vähäinen puhuminen jatkui, kun vaihto-ohjelman toinen puolisko käynnistyi Suomen puolella. Ranskassa olemisen lisäksi olen päässyt jakamaan suomalaista kulttuuria (karjalanpiirakat) ja näyttämään Suomen nähtävyyksiä (metsää) ranskalaiselle vaihtoparilleni. Meidän onneksemme wanhatkin tanssittiin vasta toukokuun puolella. Siinä vasta olikin ällistelemistä, kun saliin tulvi prinsessoja ja klooneilta näyttäviä frakkipoikia. 

Olen opiskellut ranskaa seitsemän vuotta ja vasta nyt minulle konkretisoitui miksi. En uskalla sanoa, että kielitaitoni teki hirveää loikkausta parempaan, mutta ainakin löysin uudenlaista motivaatiota sen opetteluun. Toki jäihän minulle joitain ilmauksia mieleen, kuten miten sanoa terveydeksi toisen aivastaessa (=à tes souhaits). Alkumatkasta kerkesin murehtia Suomen pään koulutehtävien suorittamisesta pitkän poissaoloni aikana, mutta sitten eräs ystäväni sanoi, ettei mikään kurssi varmasti vedä vertoja kolmen viikon kulttuurielämykselle. Näinhän se oli. Tämä vaihto-ohjelma oli täydellinen korvike pidemmälle tai puolikkaalle vaihtovuodelle. Se oli todellakin vaivannäön arvoinen matka. Voisin suositella vastaavaa kaikille vieraan kielen opiskelijoille. Myös niille, jotka epäilevät taitojaan.

Tämä Marvel Studios:in tuottama elokuva rikkoi ennätyksiä jo ennen julkaisuaan. Ja nyt näyttää siltä, että se jatkaa samaan malliin kuin vain kaksi viikkoa julkaisun jälkeen, jolloin se on tienannut maailmanlaajuisesti jo yli huikeat 2 miljardia dollaria. Avengers: Endgame on Anthony ja Joe Russon ohjaama kauan odotettu Avengers: Infinity War -elokuvan jatko-osa, ja Avengers-elokuvasarjan päätösosa. Mitkä ovat mielipiteeni elokuvasta? Tässä on spoileriton arvosteluni Marvelin tuoreimmasta supersankariseikkailusta.

Endgame kertoo antisankari Thanosin Infinity War -elokuvassa aiheuttaman joukkotuhon jälkilöylystä. Puolet maapallon väestöstä on kadonnut tuhkana ilmaan, ja sankarien rivit ovat kutistuneet merkittävästi. Vielä elossa olevat Kostajat; Ironman, Thor, Captain America, Hulk, Black Widow ja Hawkeye, keräävät kasaan muut jäljellä olevat sankarit ja yrittävät kuumeisesti keksiä keinon tuhota Thanosin ja tuoda kaikki menetetyt takaisin.

Luultavasti kenellekään ei ole mikään yllätys se, että Endgame on visuaalisesti kaunis. Jokainen kohtaus näyttää ulkonäöltään ja valaisultaan upealta ja kohtaukseen sopivalta. Koomiset kohtaukset ovat värikkäitä ja valoisia, kun taas traagisissa ja dramaattisissa kohtauksissa korostuu haaleammin saturoidut värit. Hahmojen puvut ovat yksityiskohtaisia ja teknisesti kehittyneempiä kuin ensimmäisissä elokuvissa, mistä elokuvassa vitsaillaankin. Erikoistehosteet näyttävät niin realistisilta kuin ne vain voivat maailmalle ilman yliluonnollisia voimia ja teknologiaa.

Vaikka elokuva kestääkin kolme tuntia, sen tarina etenee sopivaan tahtiin. Juoni on mielenkiintoinen ja suurimmaksi osaksi arvaamaton vaikkakin yksinkertainen. Sen seuraaminen voi paikoittain tuottaa vaikeuksia vähemmän totisille faneille ja katsojille hahmojen lukumäärän ja aikahyppyjen takia. Rennompana fanina itse, minua hämmensi muutama kohtaus, mutta veljeni selitti nämä minulle. Lähes jokainen tapahtuma on tärkeä osa elokuvan pääjuonta. Vain muutama kohtaus tuntui hieman liian pitkältä tai suorastaan tarpeettomalta, koska kohtauksen pointti oli todistettu aikaisemmissa kohtauksissa. Nämä eivät kuitenkaan tunnelmaa juurikaan haitanneet kiitos hyvin huolitellun dialogin, hyvän huumorin ja Alan Silvestrin sankarillisen ja mahtipontisen musiikin.

Parhain osa elokuvassa on mielestäni sen ikoniset ja rakastetut hahmot. Ne ovat hauskoja ja puhkuvat persoonallisuutta. Elokuvassa näemme hahmojen monia eri puolia, jotka muovaavat niitä ja tekevät niistä erityisiä. Pidin erityisesti siitä, miten Endgame näyttää hahmojen erilaiset tavat käsitellä menetystä ja käyttää niihin hyvin aikaa. Vaikkakin Thanosin tavoitteet ja motiivit ovat vielä vähän heikkoja, niihin on lisätty muutama lause lisää, joka tekee hänen teoistaan hieman ymmärrettävämpiä. Muutamaan hahmoista on tehty merkittävämpiä ja fanien keskuudessa ristiriitaisia muutoksia, erityisesti niiden ulkonäköihin. Mielestäni niitä oli muutettu tilanteeseen sopivalla tavalla, vaikka erityisesti niiden ulkonäönmuutosta pidettiin enemmän vain vitsien kohteena. Nämä hyvinkirjoitetut ja pidetyt hahmot yhdessä tunteellisten kohtausten ja erinomaisten ja ilmeikkäiden näyttelijöiden kanssa tekee elokuvasta tunteiden vuoristoradan ja saa koko yleisön kannustamaan hyvän puolesta.

Lopuksi voin ilman spoilereita vain sanoa, että Avengers: Endgame on arvostuksensa ansaitseva mestariteos. Vaikka kaikilla elokuvilla on heikkoutensa, on Endgame kolme tuntia toimintaa, taistelua ja tunteita, yhdessä hyvin kirjoitetussa tarinassa. Se on myös erittäin onnistunut jatko- ja päätösosana siksi, että se ei tee edeltävästä osastaan itsellään hyödytöntä vaan tarjoaa Avengers-elokuville tyydyttävän lopetuksen. Suosittelen elokuvaa erityisesti Marvelin, toiminnan ja supersankareiden faneille, kuten myös elokuvia ja mahtavia tarinoita arvostaville.

Alunperin kirjottanut Sini Torkki

Kävin tuossa pari viikkoa taaksepäin katsomassa DreamWorks Animation -studion tuoreimman elokuvan, Näin koulutat lohikäärmeesi -trilogian viimeisen osan; Näin koulutat lohikäärmeesi 3 (How to Train Your Dragon 3: The Hidden World), jonka on ohjannut Dean DeBlois. Muistan katsoneeni elokuvan trailerin jo ennen vuoden vaihdetta ihaillen sen upeaa animaatiota, nauraen sen vitseille ja muuten innostuen elokuvasta. Mutta onko elokuva niin hyvä kuin miltä se näyttää?

Näin koulutat lohikäärmeesi 3 sijoittuu vuoden eteenpäin Näin koulutat lohikäärmeesi -trilogian toisesta osasta. Elokuvan päähenkilö Hikotus ystävineen ovat pelastustehtävällä vapauttamassa napattuja lohikäärmeitä ja viedäkseen ne turvaan heidän kotikyläänsä Berkiin. Jatkuva lohikäärmeiden tuominen kylään on johtanut lohikäärmekannan paisumiseen, jonka vuoksi Hikotus ottaa tehtäväkseen etsiä lohikäärmeiden paratiisin Piilotetun Maailman, josta hänen jo edesmennyt isänsä kertoi tarinoita hänelle. Sillä välin elokuvan antagonisti, Grimmel vapauttaa nappaamansa lohikäärmeen, valkoisen yön raivon, jonka toinen päähahmo Astrid myöhemmin nimeää Valkearaivoksi, pyydystääkseen ja tappaakseen Hampaattoman, Hikotuksen yön raivon.

Animaation korkean tason pystyi jo näkemään elokuvan trailerista, toisin sanoen se ei todellakaan pettänyt. Näin koulutat lohikäärmeesi 3 on äärimmäisen kaunis visuaalisesti koko elokuvan läpi. Pidin erityisesti eri ympäristöjen, hahmojen hiusten ja ilmeiden ja tietysti lohikäärmeiden animaatioista. Ympäristöt ja niiden eri elementit, kuten kasvit, sora ja puut, näyttävät häkellyttävän realistisilta. Hahmot ja lohikäärmeet ovat eloisia liikkeillään ja ilmeillään, kuten voi olettaakin.

Henkilöhahmojen uudet ulkonäöt ovat kauniita, ja tykkäsin erityisesti heidän lohikäärmeennahkaisista haarniskoista kaikkine yksityiskohtineen. Kuitenkin yhden lohikäärmeen ulkonäön kanssa minulla oli ongelma. Miksi Valkearaivo on valkoinen? Valkearaivonhan pitäisi olla naaraspuolinen yönraivo lajiltaan? Yönraivo on musta, jotta se ei erottuisi tähtitaivaan joukosta yöllä ja sen olisi helpompi saalistaa. Joten miksi tämä yksilö on valkoinen? No sehän voisi olla täysin eri laji. Mutta miksi se sitten näyttää vartaloltaan samalta kuin yönraivo? Ainakin se osaa suojata itsensä… muuttumalla näkymättömäksi tulessa? No ainakin Valkearaivon designissa on se hyvä puoli, että sen sirosta pienestä rakenteesta erottaa selvästi sen olevan naaras.

Elokuvan juoni on hyvin simppeli. Melkeinpä niin simppeli, että se on lainannut monta eri tarinaelementtiä itseään edeltävistä osista – paitsi, että tähän osaan on ahdettu liian nopeasti kehittyvä rakkaustarina mukaan. Kohtaus, jossa Hikotus ja Astrid löytävät Piilotetun Maailman, tuntuu hyvin samanlaiselta verrattuna ensimmäisen Näin koulutat lohikäärmeesi -elokuvan kohtaukseen, jossa Hikotus ja Astrid löytävät lohikäärmeiden pesän.

Tällaiset samankaltaisuudet voivat olla tarkoituksellakin viittauksena trilogian muihin osiin ja siihen, miten viikinkien aika ja maailma on elokuvissa muuttunut, esimerkiksi toisessa Näin koulutat lohikäärmeesi 3 -elokuvan kohtauksessa, jossa Hampaaton tapaa Valkearaivon. Hampaaton yrittää epätoivoisesti saada Valkearaivon huomion epäonnistuen, kunnes hän nostaa puunoksan maasta, ja alkaa piirtämään Valkearaivon kuvaa hiekkaan. Näin kävi myös trilogian ensimmäisessä osassa, jossa Hampaaton ystävystyi Hikotuksen kanssa piirtämällä tämän kuvan hiekkaan. Hampaattoman ja Valkearaivon liian nopeaa ystävystymistä lukuun ottamatta käsikirjoitus oli hyvä ja juoni edistyi hyvällä nopeudella. Vitsit olivat hauskoja ja dialogi ja musiikki kohtauksiin sopivaa.

Suurin osa hahmoista ovat kaiken kaikkiaan hyvin-kirjoitettuja ja hauskoja. No ainakin se kolmasosa. Hikotus, Astrid, Hampaaton ja Valkearaivo ovat selvästi elokuvan keskipisteenä. Kaikki muut sivuhenkilöt ovat elokuvassa vain komediallisista syistä. Olisin toivonut, että edes Hikotuksen kauan sitten kadonnut äiti Valka olisi saanut vähän isomman roolin elokuvassa, kun vain olla komedian ytimenä Limalotjan ihastuksena. Limalotjasta puheen ollen… miksi hän on ihastunut Hikotuksen äitiin? Saihan siitä ihan hauskoja vitsejä, sivumakuna siitä tuli kyllä epämukava tunne. Lisäksi elokuvan vihollisella Grimmelillä oli mielestäni heikot motiivit, jotka tekivät hänestä niin unohdettavan, että en edes muistanut hänen nimeään, kun vasta silloin kun aloin kirjoittamaan tätä arvostelua.

Nyt kun olen nähnyt tämän elokuvan, minun täytyy sanoa, että se taisi juuri jäädä alle odotuksieni. Silti pidin elokuvasta aika paljonkin. Tyrmistyttävää animaatiota hauskojen vitsien ja rakastettujen hahmojen kanssa. Harmi vain, että elokuvan traileri paljasti melkeinpä koko elokuvan juonen, ei onneksi loppua. Näin koulutat lohikäärmeesi 3 on hyvä lopetus Näin koulutat lohikäärmeesi -trilogialle, ja suosittelen sitä kaikille animaation, elokuvien, hyvien tarinoiden ja, ennen kaikkea, Näin koulutat lohikäärmeesi -faneille.

Alunperin kirjottanut Sini Torkki

Vuoden lopussa ihmisillä on tapana muistella kulunutta vuotta – sen hyviä ja huonoja puolia ja sitä, miten se on muuttanut elämää. Niin on myös YouTubella ollut tapana jo vuodesta 2010 lähtien. Tänä vuonna se ei mennyt ihan nappiin. Mitä ihmettä tapahtui? Mikä meni pieleen? 

YouTube Rewind on videoreferaatti palveluun liittyneistä tapahtumista, suosituimmista trendeistä, videoista ja tubettajista eli YouTube-videoiden tuottajista vuoden ajalta. Tai sitä sen ainakin pitäisi olla. Joulukuun kuudentena päivänä YouTuben oma kanava YouTube Spotlight julkaisi vuoden 2018 Rewind-videon, joka suorastaan räjähti suosiosta. Tai epäsuosiosta? Siinä missä Justin Bieberin Baby-video on kahdeksan vuoden aikana kerännyt eniten dislikeja eli alaspäin peukutuksia koko alustalla, tämän vuoden Rewind, ironisesti, rikkoi vihatuimman videon ennätyksen yli 14 miljoonalla dislikella vain kuudessa päivässä.

YouTube Rewind 2018: Everyone Controls Rewind on ristiriitainen nimi videolle. Se antaa vaikutelman, että kaikki voisivat kontrolloida kyseisen videon sisältöä – ja näin osin saammekin. Mutta pääosan päättää kuitenkin itse YouTube ja sen valitut tubettajat. Toisin sanoen saamme vain YouTuben valitsemat trendit ja kanavat.

Ajan myötä palvelun käyttö on yleistynyt ja sen sisältöä on rajoitettu. Koska YouTube haluaa Rewindille suuren yleisön, videoon on valittu lapsiystävällisimmät trendit, joilla on paikattu vuoden epäsoveliaat kohokohdat. Esimerkiksi Japanin itsemurhametsän ja Logan Paulin sijaan metsässä nähdään Fortnite-tanssiesitys kuolleiden kanavien esittämänä.

Youtube esittelee videolla myös monipuolisuuttaan muun muassa ASMR:lla, animaattoreiden osilla ja K-Popilla, joista kaksi on maailmanlaajuisesti erittäin suosittuja.

Rewindissä on myös kohtaus, jossa tubettajat luettelevat ihmisiä, jotka oikeasti ansaitsisivat olla videossa, ja pitävät hetken aasialaiselle edustukselle viihteessä ja kaikille naisille. Tätä seuraa pahamaineinen kohtaus, jossa luetaan “kommentteja”. Näissä kommenteissa ei ole käyttäjänimiä eikä edes profiilikuvia, yksityisyyden suojelemiseksi, mutta ne mainitsevat suurimman osan Rewindissä esiintyneistä trendeistä. Sattumaa?

Miksi sitä vihataan niin paljon? Mitä siinä sitten olisi pitänyt olla? Tämä on kuitenkin subjektiivinen asia. Monet tuntuvat vain hyppäävän trendijunan mukaan ja antavan sille dislikeja, koska sen vihaaminen on suosittua ja coolia. Yleinen mielipide on, että se ei juurikaan sisältänyt koko YouTube-vuotta, vaan vain Fortnite-tanssiliikkeitä ja vähemmän ajankohtaisia asioita palveluun liittyen. Video jättää katsojan pohtimaan muun muuassa seuraavia kysymyksiä: miksi Twitch-striimaaja on videossa ja vain eniten tilatun YouTube-kanavan omistaja koko sivustolla ei saa edes videoihinsa mainoksia tai kunnioitusta YouTubelta? Miten jalkapallo liittyy YouTuben vuoteen? Miksi vain naisten saavutuksille pitäisi pitää hetki, kun maapallolla on miehiäkin? Me kaikki tiedämme, ettei Will Smith olisi halunnut Fortnitea videoon.

Loppujen lopuksi YouTube Rewind 2018 -videosta on tullut… mielenkiintoinen pala sivuston historiaa ja merkittävä meemien lähde. Video yritti haukata enemmän kuin se pystyi tiivistämällä koko vuoden myös YouTuben ulkopuolelta. Mutta ehkä YouTube oppii tästä jotain, ja ensi vuoden Rewind on parempi. Tai toisin päin.

Alunperin kirjottanut Sini Torkki

Ensimmäisen kouluviikon päätteeksi perjantaina 17.8. Järvenpään lukiolla pidettiin perinteiseen tapaan lukuvuoden avajaiset. Areenalla nähtiin musiikkia ja tanssia sekä tähtivieras – ammattiurheilija Mirko Lahti. 

Show alkoi opiskelija Joona Uusitalon upealla pianoesityksellä Mozartin klassikosta Turkkilainen Marssi. Uusitalo hyväksyttiin arvostettuun Sibelius-Akatemiaan vuonna 2017 – eikä turhaan: konkarin sormet liikkuivat koskettimilla jälleen kerran ilmiömäisen sulavasti.

Uusitalon sonaatin jälkeen oli vuorossa yllätysvieras, kaksinkertainen nuorten alamäkiluistelun maailmanmestari Mirko Lahti. Nöyrä ja rento Lahti palasi juurilleen Järvenpään lukioon ja esitteli lyhyessä puheessa itseään ja lajiaan.

“Tää on ihan mahtavan hyvä lukio, hyvii nuorii, hyvii maikkoi”, ylisti Lahti.

Kuka on Mirko Lahti?

• 21-vuotias
• Kotoisin Mäntsälästä.
• Valmistunut Järvenpään lukiosta vuonna 2016.
• Opiskelee Vierumäen urheiluopistossa.
• Voittanut kahdet nuorten alamäkiluistelun MM-kisat sekä lukuisia muita kilpailuja.

Avajaisten jälkeen auditoriossa pidettiin pienimuotoinen kyselytuokio, jossa urheilulinjalaiset ja Järki pääsivät tapaamaan Lahden.

“Jos ei tee sitä, mistä tykkää, se näkyy tuloksissa”

Mirko Lahti on edennyt lajinsa huipulle nopeasti: Suomen kärkiluistelija aloitti uransa vuonna 2015 ja on jo yltänyt kymmenen parhaan joukkoon kansainvälisillä jäillä. Urheilija kertoo, että hänen menestyksensä takana on laaja ja monipuolinen urheilutausta, motivaatio, kova treenaaminen sekä tasapainon löytäminen arjen ja rentoutumisen välillä. 

”Myös tekemisestä nauttiminen on tärkeää. Jos ei tee sitä, mistä tykkää, se näkyy tuloksissa”, totesi Lahti.

Kaikki ei kuitenkaan ole mennyt niin kuin Strömsössä. Lahti kertoi, että harrastelijasta ammattilaiseksi siirtyminen on tuonut uusia haasteita, kuten julkisuuden. 

Nykypäivänä merkittävä osa urheilijan työnkuvaa on mediassa esiintyminen, josta myös Lahti on saanut makua. Kansainvälisessä mediassa tarvitsee vähintäänkin sujuvaa englannin kielen taitoa. “Yleensä jännittää ainakin vähän”, totesi Lahti, joka on esiintynyt muun muassa tunnettujen amerikkalaisten uutiskanavien CNN:n ja Foxin haastatteluissa. 

Median rooli urheilussa on ollut otsikoissa vuosien varrella, ja monet alan huiput ovat avautuneet mittavista paineista parrasvaloissa. Julkisuus on tavallisesti raskas lisä jo valmiiksi kovien paineiden alla kipuileville urheilijoille. 

”Sanon tässä kohtaan, että mulla on sitä varten mentaalivalmentaja”, paljasti Lahti. 

Henkinen valmentaja on Lahden tuki ja turva aikataulun, stressin ja paineiden käsittelemisessä. 

Mirko Lahti entisen liikunnanopettajansa kanssa.

”Käyn kerran kuukaudessa juttelemassa kaikenlaisesta ja se helpottaa.”

Julkisuus voi kuitenkin antaa myös positiivisia kokemuksia huonojen puolien rinnalla.

”Olen päässyt esimerkiksi Huomenta Suomeen, mikä oli tosi siistiä”, kertoi Lahti innostuneesti.

Myös sponsorien hankkiminen on tullut uutena varsin keskeiseksi osaksi nuoren urheilijan arkea. Lahti on tehnyt yhteistyötä muun muassa Jaguar Magazine -asiakaslehden ja NoPain-yrityksen kanssa.

”Tällä miehellä oli aina hymy huulilla!” huudahti yksi liikunnanopettajista, mikä sai Lahden virnistämään. 

Lahti on entinen Järvenpään lukiolainen ja eittämättä ylpeydenaihe koululle ja esikuva urheilulinjan opiskelijoille. Lahti ei koskaan ollut kiiltokuvapoika, mutta pääsi suoraan lukiosta Vierumäen urheiluopistoon, mikä oli omin sanoin ”onnenpotku”. Nyt opiskelu sujuu hyvin ja urheilija elää hetkessä. 

Lopuksi Lahti neuvoi lukiolaisia ottamaan rennosti:

”Älkää lannistuko vielä lukiossa. Eläkää ja pitäkää hauskaa.”

Santeri Koivula esitti soolon perjantain avajaisissa.

Lahden jälkeen areenalla tanssahteli tuore breakdancen Suomen mestari Santeri Koivula. 

Myös ykköset pääsivät lavalle: koulu jakoi ryhmäytymispäivissä ansiokkaasti esiintyneille yksilöille K-Supermarket Pajalan lahjoittamia patonkikuponkeja.

Ykkösluokkalaiset lavalla lukion rehtorin Marja-Liisa Lehtiniemen kanssa.

Alunperin kirjoittanut Sofia Saario ja Siiri Parviainen

Helsinki Pride on HeSeta:n vuosittain järjestämä kaikille avoin tapahtuma, joka juhlii sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä. Osallistuin jälleen ystävieni kanssa tähän värikkääseen juhlaan heinäkuun ensimmäisenä päivänä, jolloin Pride-viikko huipentui valtavaan kulkueeseen ja puistojuhlaan.

Pride-viikkoa juhlitaan ympäri maailmaa eri ajankohtina, mutta kaikkialla sen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä, muistuttaa tasa-arvoisuudesta, luoda turvallinen ja yhteisöllinen ympäristö, tuoda ihmisiä yhteen sekä juhlia jo saavutettuja tavoitteita. Pride onkin oiva sana kuvaamaan tapahtumaa, sillä paikalle tullaan iloitsemaan ylpeänä omaa identiteettiä ja erilaisuutta. Helsinki Pride on Suomen suurin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tapahtuma, jossa tänä vuonna vieraili noin 35 000 ihmistä.

Pride-viikon aikana tarjolla on paljon erilaista ohjelmaa, kuten bileitä, näyttelyitä, keskustelutilaisuuksia, urheilua ja muuta kulttuuritoimintaa. Suomen Pride on omalaatuinen esimerkiksi sen vuoksi, että se tarjoaa paljon tekemistä ja tietoa myös nuorille.

Meidän joukkiomme, vas. Heta Paavola, Emmi Tertsunen, Teija Karjalainen, Arttu Hakala, Sami Lehtinen ja Emilia Karppinen.

Pilvinen sää, mutta värikäs ihmismassa.

Tämän vuoden kylttejä kulkueesta:

“antakaa mun elää”, trans-lipun kera

“mä oon mä”

Harry Potterin opetus.

“Why not both?”

Väljemmillä vesillä…

Värikästä porukkaa.

Kuningattaretkin löytyivät.

Tulevaisuuden toivoissa liputtaen…

Hanhet olivat myös mukana.

Iloinen päivä ja paljon kauniita ihmisiä.

Alunperin kirjoittanut Katri Lempiäinen

Dokumenttielokuva Jälkeläiset kertoo Tuusulanjärven taiteilijayhteisöstä nykyaikana. Tuttujen maisemien, syvällisten pohdiskelujen ja huumorin täyttämä elokuva kertoo pintaa syvemmältä kasvoista taiteen takana.Elokuvan ohjannut Järvenpään lukion vanha opiskelija Aino Mättö sai idean dokumenttiin tavatessaan vuonna 2015 Lontoossa dokumentintekijöitä Bagdadista.[pullquote-right]”Taide on tarpeellista ihmiskunnalle.”[/pullquote-right] Nämä kertoivat kuvauksistaan, joissa toisinaan räjähtelevien pommien takia elokuvan tekeminen on vaikeaa.”Kysyin, että miksi he eivät muuta esimerkiksi Lontooseen”, Mättö kertoo. Irakilaisilla oli selvä vastaus: “Meidän juuremme ja sydämemme ovat Bagdadissa, siksi. Mielestämme jokaisen pitäisi tehdä elokuvia omista juuristaan.”

Nykyään omassa elokuvia ja mainoksia tekevässä yrityksessään luovana johtajana toimiva Mättö intoutui pohtimaan omia juuriaan, joihin sisältyvät niin Järvenpää, Tuusulanjärvi, Sibelius, musiikki kuin taidekin. Jälkeläisissä hän tutkii kaikkea edellä mainittua. “Elokuvani suurin sanoma on, että taide on tarpeellista ihmiskunnalle ja meidän pitäisi vaalia omaa kulttuuriperintöämme”, Mättö toteaa.

Järvenpään lukiolla on vahva side dokumenttiin, sillä suurimman osan kaksi vuotta kestäneistä kuvauksista kameraa operoi elokuvataiteen opettaja Sakari Mäkelä. Fiktiiviseen kuvaukseen tottuneen Mäkelän mielestä oli haastavaa mutta antoisaa kuvata tilanteiden mukaista realistista materiaalia, sillä dokumenttia kuvattiin kahden vuoden aikana kuudella eri kameralla hyvin vaihtelevissa oloissa. “Oli hieno mahdollisuus päästä luomaan visuaalista maailmaa tälle tarinalle Tuusulanjärven nykyisestä taiteilijayhteisöstä”, Mäkelä summaa. Parasta hänen mielestään oli päästä tutustumaan alueen taiteilijoihin tekoprosessin myötä. Lähes nollabudjetilla toteutetusta elokuvasta jää katsojalle käteen paljon miettimisen aihetta taiteesta, sen tuottamisesta ja sen saamasta arvostuksesta.

Jälkeläiset on nähtävissä lukion auditoriossa keskiviikkona 12.4. klo 10:15-11:30. Lisää tulevia näytöksiä voi bongailla elokuvan verkkosivuilta täältä.

Alunperin kirjoittanut Aliisa Rantanen

Evil Kermit

Kun eläkeikäisinä muistelemme vuotta 2016, mitä tuleekaan mieleemme? Mitkä trendit syntyivät ja ehkä kuolivatkin tänä vuonna? Käymme läpi kohta loppuvan vuoden merkittävimmät tapahtumat.

UUTISIA JA TAPAHTUMIA

5.1. Suomi voitti nuorten jääkiekon MM-kilpailut.

10.1. David Bowie, englantilainen laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä kuoli.

14.1. Alan Rickman, englantilainen näyttelijä ja ohjaaja, kuoli.

11.2. Taylor Swiftin, Kim Kardashianin ja Kanye Westin välinen draama alkoi, kun eräässä kappaleessaan Kanye lauloi epäkunnioittavasti Taylorista. Ensin luultiin, että Taylor ei tiennyt asiasta mitään, mutta Kimin jaettua tallennetun puhelinsoiton Taylorin ja Kanyen välillä paljastui, että Taylor oli salaillut faktoja. Tapahtumat aiheuttivat suuren mediakohun.

28.2. Leonardo DiCaprio voitti vihdoin Oscarin.

21.4. Prince, amerikkalainen laulaja-lauluntekijä, kuoli.

14.7. Ainakin 86 ihmistä kuoli kuorma-auton ajettua väkijoukkoon Ranskan Nizzassa.

30.7. J. K. Rowlingin näytelmä Harry Potter and the Cursed Child sai ensi-iltansa Lontoossa.

8.11. Donald Trump valittiin presidentiksi Yhdysvaltain presidentinvaalissa. Trumpin valinta ja Hillary Clintonin tappio aiheutti useissa USA:n kaupungeissa monipäiväisiä mellakoinniksi yltyneitä mielenosoituksia.

3.12. Nico Rosberg voitti Formula 1 -kauden ja ilmoitti lopettavansa F1-uransa.

19.12.  Berliinissä väkijoukkoon tehdyssä terrori-iskussa ainakin 12 ihmistä sai surmansa.

25.12. George Michael, kreikkalais-brittiläinen poplaulaja ja lauluntekijä, kuoli. Tunnetaan varsinkin Careless Whisper -kappaleesta.

27.12. Carrie Fisher, yhdysvaltalainen näyttelijä, käsikirjoittaja ja kirjailija, kuoli.

MEEMIT

Damn Daniel Twitteriin 15.2 postattu 30 sekunnin video, jossa Danielin ystävä Josh kommentoi Danielin asuja ja valkoisia Vansseja.

Dat boi  3.4. eräs meemisivusto Facebookissa postasi kuvan vihreästä sammakosta polkemassa yksipyöräisellä otsikolla “here comes dat boi!!!!! / o shit waddup!”

Harambe  28.5. klo 16.00 17-vuotias gorilla Harambe ammuttiin kuoliaaksi Cincinnatin eläintarhassa työntekijän toimesta, koska pieni lapsi oli joutunut sen aitaukseen. Kukaan ei oikeastaan osaa selittää miten Harambesta tuli kuuluisa meemi, mutta niin tapahtui.

Evil Kermit 6.11. Twitter käyttäjä @aaannnnyyyyaaaa twiittasi screenshotin Kermitistä vierellään paha versio itsestään. Kuva otsikoidaan aina niin, että oikea Kermit sanoo ensin jotain järkevää, kuten “Tälle on varmasti looginen selitys” johon paha Kermit vastaa negatiivisesti, esimerkiksi “Ylireagoi!” Kymmenessä päivässä postauksella oli jo 31,800 tykkäystä ja 22,500 jakoa.

Bee movie 22.10. tubettaja wankerflaps postasi videon otsikolla “Bee movie but it keeps getting faster” ja 17.11. tubettaja AvoidatAllCost latasi remixin otsikolla “The entire bee movie but every time they say bee it gets faster”. Uusi buumi oli syntynyt, ja nyt Youtubesta löytyy kyseiseen elokuvaan ja sen traileriin remixejä joka lähtöön.

We are number one 2016 loppupuolella Bee movien tapaan tehtiin remixejä Lazy town -nimisen lastenohjelman laulusta “we are number one”

Glowing 1000 Degree Knife 18.12 MrGear- niminen kanava latasi Youtubeen videon otsikolla “Experiment – Glowing 1000 Degree Knife Vs Coca Cola”, jolla oli yhdentoista päivän päästä jo yli 61 miljoonaa katsomakertaa. Videosta on tehty monia eri versioita, joissa hehkuvalla veitsellä leikataan lukuisia asioita. Samankaltaisia trendejä ovat aiemmin olleet hydraulic press ja red hot nickel ball.

CHALLENGES

Water bottle flip Toukokuun lopulla 18-vuotias Mike Senatore räjäytti internetin tekemällä koulunsa talent-kilpailussa täydellisen water bottle flipin eli heitti vesipullon ilmaan niin, että pullo pyörähti kerran pystyakselinsa ympäri ja laskeutui pöydälle pystyasentoon. Video synnytti buumin, ja pian ihmiset latasivat nettiin omia heittovideoitaan.

100 layers challenge  21.7. tubettaja Jenna Marbles jakoi videon nimelta “Ultimate 100 coats of Things Video”. Videolla hän laittaa muun muassa 100 kerrosta huulipunaa, hiuslakkaa ja meikkivoidetta. Pian varsinkin meikkivideoihin erikoistuneet tubettajat tekivät omia videoitaan, mutta videoita löytyy myös esimerkiksi aiheella 100 kerrosta vaatteita.

Mannequin challenge  Internetvideotrendi jossa ihmiset pysyvät jähmettyneinä toiminnassa kuin mannekiinit, samalla kun liikkuva kamera kuvaa heitä. Taustalla soi yleensä Black Beatles Rea Sremmurdilta. Trendin aloittivat opiskelijat Floridassa 12.10.

ELOKUVAT

12.2. Deadpool

24.2. Zootropolis

1.8. Suicide squad

23.11. Ihmeotukset ja niiden olinpaikat

14.12. Rogue One: A Star Wars Story

KAPPALEET

PILLOWTALK – Zayn

I Took A Pill In Ibiza (Seeb remix) – Mike Posner

Ariana Grande – Dangerous Woman

Heathens – Twenty One Pilots

This Is What You Came For – Calvin Harris ft. Rihanna

Sing Me To Sleep – Alan Walker

Karma – Alma

Ain’t My Fault – Zara Larsson

Starboy – Weeknd

SUOMALAISET KAPPALEET

Juha88 – Vilma Alina ft. Teflon Brothers

Leijonakuningas – Ellinoora

Mikael Gabriel – Helium

Pyydä multa anteeks kunnolla – Antti Tuisku

Söpö – Hank Solo

Kohta sataa – Pete Parkkonen

Alunperin kirjoittanut Siiri Salo ja Anni Säynätjoki

Alkavatko kinkku ja laatikot pikkuhiljaa tökkiä? Entäpä tontut? Lue miten joulua vietetään muissa maissa ja poimi uudet perinteet itsellesi.

Slovenia

Sloveniassa lahjat odottavat kuusen alla nimilapuilla varustettuina ja ne avataan yhdessä jouluaamuna. Jouluna syödään yhdessä, vaikkei tyypillistä jouluruokaa olekaan. Muutenkin perheen kanssa vietetään aikaa.

Englanti

Englannin joulu etenee melko samalla tavalla kuin Sloveniassa. Perinteistä jouluruokaa ovat kalkkuna, pekoniin kääritty makkara ja perunat. Jälkiruokana syödään suklaavanukasta.

Itävalta

Joulua juhlitaan Itävallassa 24. joulukuuta samoin kuin Suomessa. Jouluaamuna tehdään vielä viime hetken valmisteluja ja koristellaan joulukuusi. Illalla mennään kirkkoon ja kotona vielä lauletaan tai luetaan jouluevankeliumi. Sitten syödään illallinen. Perinteistä jouluruokaa on karppi, hanhi tai nuudelikeitto nakeilla.

Aterian jälkeen avataan lahjat, jotka tuo pieni ja enkelimäinen lapsi, Christkind (”kristitty lapsi”). Kun lahjat ovat kuusen alla, vanhemmat soittavat pientä kelloa, jotta lapset tietävät että Christkind on lähtenyt.

Kypros

Jouluna kyproslaiset ovat perheen kanssa tai käyvät vuorilla toiveenaan nähdä lunta. Lapset myös kiertävät taloissa laulamassa joululauluja ja heidät palkitaan rahalla tai herkuilla. Joululahjat tuo tyypillisesti joulupukki.

Kyproksella jouluateriaan kuuluu souvlaa eli tulessa valmistettua lihaa ja koupepiaa eli lihaa ja riisiä viininlehtiin käärittynä. Makeita tarjoiluja ovat puolestaan kourambiedes eli eräänlainen keksi tomusokerilla sekä melomakarona, joka on jälkiruoka, jossa on pähkinöitä ja siirappia.

Alunperin kirjoittanut Meeri Manninen

Tänä syksynä ryhmä Järvenpään lukion opiskelijoita vieraili Roomassa. Projekti ei sijoittunut vain Roomaan, vaan siihen kuului luentojen sarja 2015 keväällä ja syksyllä. Luennoilla opittiin Rooman historiasta, legendoista, tieverkostoista ja kulttuurista.

Opimme myös Italian kielen alkeita: miten tilata ruokaa, sanoa huomenta ja kiittää. Jokaisen luennon jälkeen into Roomaa kohtaan vain kasvoi ja viimeisillä viikoilla jännitys oli jo sietämätöntä. Luennot loppuivat mahtavaan lavastettuun italiaiseen illalliseen, jota mukana olleet opettajamme Tommi Suvensaari ja Suvi Randeen kutsuivat viimeseksi voiteluksi.

Lentokentällä tunne oli hiukan epätodellinen. Pääsisimmekö todella kaupunkiin, josta olimme kuulleet niin paljon ja jota varten olimme valmistautuneet niin suurella vaivalla?  Koko ryhmästä huokui odotuksen tunne. Tällä kertaa ongelmat tulivat matkalla kohti Roomaa, sillä koneessa oli hydrauliikkavika ja lento myöhästyi muutamalla tunnilla. Onneksi toinen kone saatiin hankittua ja matka alkoi.

Castello Sant’Angelo. Kuva: Olli Puumalainen

Koneen laskeuduttua alkoi kolmenkymmenen minuutin taksimatka kohti nunnien ylläpitämää hotelli Villa Mariaa. Kotiuduimme nopeasti ja lähdimme opettajiemme johdolla kohti Roomaa. Ensimmäisenä suuntasimme Gianicolo-kukkulalle, jolta avautui henkeäsalpaavat näkymät Rooman kaupunkiin. Roomassa näimme ja kuulimme paljon; siksi kerronkin muutamasta kokemuksesta, jotka jäivät parhaiten mieleen.

Tunteita ja tuoksuja

Yksi ehkä parhaista ja ikimuistoisimmista kokemuksista Roomassa oli paavi Fransiscus I:n audienssi. Oli hienoa päästä seuraamaan yhden maailman vaikutusvaltaisimpien ihmisten joukkoon kuuluvan henkilön aiheuttamia reaktioita. Paavia odottaessa ihmiset ympärillämme olivat jännittyneitä ja innoissaan. Tavallaan tilanne muistutti konserttia, jossa ihmiset odottavat näkevänsä lempiartistinsa. Kun paavi lopulta saapui, yleisö räjähti. Ihmiset huusivat ja raahasivat lapsiaan kohti Fransiscusta, kun hän ohitti heidät autollaan. Vaikuttavinta ehkä oli se, kun paavi alkoi puhua ja koko Pietarinkirkon aukio vaikeni. Paikalla oli varmaankin useampia tuhansia ihmisiä, ja kaikki olivat hiiskumatta. Paaville lueteltiin kaikki, jotka olivat häntä tulleet tervehtimään, ja meidät esiteltiin englanninkielisten joukossa Järvenpään lukiona. Paavi puhui italiaksi ja se käännettiin englanniksi, saksaksi ja espanjaksi. Franciscus puhui siitä, kuinka kaikki ovat tervetulleita tilaisuuteen uskostaan riippumatta ja miten kaikkien tulisi rakastaa toisiaan.

Ostia. Kuva: Olli Puumalainen

Toinen mieleenpainuva kokemus minulle oli vierailu Ostiaan – Mussolinin ylös kaivauttamaan antiikkiseen Rooman imperiumin satamakaupunkiin noin 30 kilometriä Roomasta länteen. Kaupunki on yllättävän hyvin säilynyt ottaen huomioon, että se on 2 500 vuotta vanha ja ollut hautautuneena maahan useita vuosikymmeniä. Tuossa ympäristössä tunsi, kuinka historia ja antiikin Rooman imperiumi heräsi henkiin. Kävelimme samoja teitä, joita ihmiset ovat kävelleet jo ennen ajanlaskun alkua. Ostiassa myös huomasi paremmin millainen antiikin katukuva on ollut, koska Roomaan ovat vaikuttanut lukuisat arkkitehtuurin suuntaukset, ja se on elänyt ja kasvanut ajan mukana, toisin kuin Ostia, joka on jähmettynyt aikaan. Kaupungissa oli lukuisia kylpylöitä, kerrostaloja, temppeleitä, yksityisasuntoja eli villoja ja kauppoja. Siellä myös ymmärsi kuinka kehittynyttä antiikin kulttuuri ja arkkitehtuuri oli.

Kolmas mieleenpainuvin ja paras asia ja oli ehdottomasti ruoka. Italialaisen keittiön antimet ovat mahtavia ja Roomassa sen huomasi. Pasta, pizza tai mikä tahansa muu oli lähes poikkeuksetta aina hyvää. Aito italialainen pasta ja pizza olivat jotain aivan muuta kuin mitä Suomessa on mahdollista saada. Ensimmäiset päivät söimme vain ulkona, mutta myöhemmin vaihtoehtona oli illalliseen sijaan käydä hakemasta kaupasta jotakin ja mennä hotellihuoneeseen tekemään itse omat ruoat, mutaa lopputulos saattoi olla yhtä suuri makunautinto kuin ravintolassa syönti. Paras ateria, jonka söin oli todennäköisesti perinteinen pasta carbonara.

Näimme myös paljon muuta, kuten Circus Maximuksen, Augustuksen rauhantemppelin, ”kermakakun” eli Monumento nazionale a Vittorio Emanuelen, Colosseumin ja paljon muuta. Matka oli todellakin unohtumaton kokemus.

Alunperin kirjoittanut Niklas Mäkelä