Roman Schatz tarjosi lukiolaisille lämpimän paketin suvaitsevaisuutta ja ohjeita elämälle lukuvuoden avajaisissa 12.8.2016.

Kirjailija-toimittaja Roman Schatz poikkesi Järvenpään lukion Areenalla saarnaamassa maailman epäkohdista ja jakamassa omia elämänviisauksiaan. Saksalaissyntyinen Schatz saapui Suomeen vuonna 1986 ja on sen jälkeen toiminut Yleisradion juontajana, kirjoittanut kiitettävän määrän erilaisia teoksia sekä isännöinyt Yleisradion keskusteluohjelmaa nimeltä Roman Schatzin Maamme- kirja . Itseään “mamu-sedäksi” nimittävä Schatz pitää rasismia yksinkertaisesti tyhmänä muoti-ilmiönä ja ylistää latinan kieltä.

Roman Schatzin mukaan sivistys on sitä, että pystyy orientoitumaan maailmankaikkeudessa, ja että pystyy sanomaan oman sijaintinsa siellä. Mediassa esiin nostettuja kamaluuksia seuratessa voi olla vaikea olla huolestumatta ja tuntematta maailmanlopun lähenemistä. Tähän alarmistiseen piirteeseen vedoten Schatz kertoo, että maailma on loppunut viimeiset 5000 vuotta ja aina on mennyt huonosti. Hänen mukaansa jyvät täytyy osata erotella akanoista ja tajuta, mihin kannattaa uskoa. Maailmankuvan jatkuva muuttuminen tekee tästä kaikesta kuitenkin haasteellista.

“Jossain vaiheessa luultiin, että Aurinko kiertää maapalloa ja Jumala valvoo, piru ja enkelit ovat kaikki sillä selvää. Kylmä sota, hyvät pahat ja rumat, tämä on yksinkertainen algoritmi.” Kuitenkin yksinkertainen algoritmi sekoittui, avaruusteleskooppi Hubble tuli ja yhtäkkiä tiedetään että maailmankaikkeus laajeneekin kiihtyvää vauhtia. Schatz sanoo ihmisen paikan pienenevän omassa universumissaan. Ihmisen kyky orientoitua ja löytää itsensä maailmankaikkeudessa riippuu ihmisen omista vaistoista erottaa helposti hyvät, pahat ja rumat.

Roman Schatz avaa myös omaa mielipidettään seksuaalisuudesta sekä rasismista. Hänen mukaansa kaikkeen mihin ihminen on itse syytön, ei tulisi koskea; ihon värin, seksuaalisuuden, synnyinmaan ja äidinkielen ollessa biologisia ja ihmisen vaikutuksen ulkopuolella, uskonto ja politiikka kuuluvat sitten toiseen ryhmään. Schatz sanoo, että poliittisista mielipiteistä ja uskonnollisista vakaumuksista täytyisi ehdottomasti keskustella.

Hän tekee selväksi oman näkemyksensä siitä, että jokaiseen kulttuuriin syntyy jossain kohdassa jonkinlainen jumala, joka (gjos ihmiset ovat tarpeeksi tyhmiä) erottaa ihmisryhmiä toisistaan. Tähän hänen mukaansa ei olisi varaa aikakaudella, jolloin lentokoneella pääsee vuorokaudessa minne tahansa maailmassa.

Schatzin puhuessa seksuaalisuudesta ja sen evolvoitumisesta, hän sivuaa horisontissa näkyvää homoavioliittoa ja kaukaiselta tuntuvaa ryhmäavioliittoa, joka kerää jonkin verran myös naurunpyrähdyksiä yleisössä. Hän kannustaa kehittämään itse omaa seksuaalisuuttaan sellaiseksi, josta itse ja muut voivat nauttia, joka on laillinen, vastuuntuntoinen ja joka ei ole keneltäkään pois. Schatz pitää huolestuttavana, kuinka moni ihminen uskoo naisen olevan L’Oréalin arvoinen, ja että parasta mitä mies voi saada on Gillette. Meidän tulisi kehittää omaan kehoomme sellainen suhde, että voimme nauttia siitä vähemmän tai enemmän riippumatta siitä miltä näytämme.

Mä olen tuntenut naisia jotka ovat olleet arvokkaampia kuin L’Oréal ja olen saanut paljon parempaa kuin Gillette. Uskokaa pois.

“Mamusedän” saavuttua Suomeen hänen piti lähteä autolla Helsingin keskustaan. Suomea osaamaton Schatz löysi kuitenkin lopulta oikean tien, josta kiittää latinan kieltä. Ruotsinkielisen tiekyltin samankaltaisuus saksankieliseen selittyy samalla kantakielellä. 9-vuotiaana ensimmäisenä vieraana kielenä latinaa opiskellut Schatz muistuttaa Euroopan ja koko sivistyneen maailman, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, äidinkielellisen perustan piilevän tuossa kuolleessa kielessä. Ilman latinaa Schatz sanoo että ei osaisi Suomea vieläkään, eikä olisi löytänyt varmaan edes lukiollemme.

Latinaa kannattaa opiskella pelkästään sen takia, ettei teitä kuseteta.

Schatz lohduttaa kuitenkin harvinaisempien kielten opiskelijoita vielä tärkeällä muistutuksella; Kieliin liittyy monenlaisia hyötyjä, joita ei pitäisi arvioida ainoastaan sen perusteella, kuinka paljon niillä mahdollisesti tienaa myöhemmin.

Tässä kaoottisessa maailmassa, joka nopeutuu kokoajan ja jossa tietää että ei voi pysyä perässä aivojen eksponentiaalisen kehittymättömyyden takia, paras tapa oppia ja pärjätä on Schatzin mukaan leikkimällä. Homo ludens eli leikkivä ihminen ei ota itseään tai omistamaansa tavaraa liian vakavasti. Tällaiseen Johan Huizingan “Homo Ludens” -teokseen perustuvaan elämänviisauteen Roman Schatz päätti puheensa.
[pullquote-left]Me tultiin tänne leikkimään, jookosta?[/pullquote-left]

Alunperin kirjoittanut Emma Virtanen

Maanantaina 5. toukokuuta aamukuudelta matka Roomaan alkoi Helsinki-Vantaan lentokentältä, jonne projektilaiset kokoontuivat väsyneinä lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen. Lennolla onneksi osa ihmisistä pystyi jatkamaan lepäämistä osan kuluttaessa aikaa muilla tavoin.

[column size=”three-fifth”]
Rooman saavuttua alkoi koko matkan kiireellisin osuus, kun lentokentältä oli hotellin kautta päästävä mahdollisimman nopeasti Suomen Rooman-instituuttiin Villa Lanteen. Villa Lantessa sijaitsevat suomen taide- ja tiedeinstituutti sekä Suomen Vatikaanivaltion suurlähetystö, minkä ansiosta maaperä on Suomen ja alueella on diplomaattinen koskemattomuus. Itse rakennus on varsin kaunis renessanssihuvila, josta voidaan sanoa avautuvan yksi parhaista, jollei paras näkymä Roomaan. Illalla ohjelmassa oli tutustumista Circus Maximukseen ja Rooman gettoon. Circus Maximus oli roomalainen kilpa-ajorata kuuluisine keskikorokkeineen ja getto puolestaan juutalaisten asuinalue vainojen aikana.
[/column]
[column size=”two-fifth” last=”true”]

MIKÄ ROOMA-PROJEKTI?!

[/column]

Kurssin toisena päivänä tutustuttiin Rooman antiikkisen keskukseen Forum Romanumiin ja sen vieressä sijaitsevaan Colosseumiin. Ryhmälippujen avulla pääsee onneksi livahtamaan varsin pitkältä näyttävän jonon ohitse. Molemmissa kohteissa on yhteisen alustuksen jälkeen aikaa tutustua kohteeseen itse.

Forum Romanumilla sijaitsee myös Caesarin hauta, jolla voi vielä tänäänkin nähdä kukkia, mutta valitettavasti tällä kertaa kukkia ei haudalla näkynyt. Forum Romanumin jälkeen matka jatkui Colosseumille, joka oli ehkä matkan nähtävyyksistä sellainen jonka pystyi hahmottamaan harvinaisen hyvin yhdeltä paikalta käsin. Toinen tilanne oli Vittoriano Emmanuelin muistoksi pystyteyn muistomerkin kanssa. Kyseessä on aivan valtava ja pramea rakennus, jonka pystytetty yksinomaan tälle Italian vapaussankarille. Paikalliset ovatkin antaneet sille lukuisia lempinimiä kuten ”kermakakku” ja ”kirjoituskone”, joka juontaa juurensa varmasti suuriin portaisiin sen edessä. Portaat saattavat turistista näyttää loistavalta paikalta istahtaa helteisenä päivänä, mutta se on virhe, sillä paikan vartijat herkeämättä hätistelevät pöllämystyneen turistin ylös pilleihin puhaltamalla.

Aivan muistomerkin vieressä sijaitsee Capitolium-kukkula, joka pitää sisällään kaksi eri museota, joissa vierailimme. Museoissa on äärimmäisen suuri maalaus- ja veistoskokoelma, pitäen sisällään tunnettuja teoksia antiikin ajoilta. Viimeistään tässä vaiheessa matkaa kaikki oppivat, että kahdella parrakkaalla miehellä kuvattiin antiikissa jokia, kuten Capitolium-kukkulassa Tiberiä ja Niiliä. Siirtymä muistomerkiltä Capitoliumille ei siis ole pitkä, mutta sen aikana kohtaa hyvin roomalaista liikennekulttuuria: jos tien yli haluaa jalankulkijana mennä, on otettava päättäväisesti askeleet tielle ja toivottava, että autot pysähtyvät – sillä muuten ne eivät sitä tee. Toki jonkinlaista harkintaa esimerkiksi rekkojen kanssa kannattaa käyttää, mutta pääsääntöisesti autot pysähtyvät hyvin kuvatulla tavalla.

Ruoka Italiassa on aivan oma maailmansa lounaspastoineen ja illallispitsoineen, unohtamatta aivan erityisen maukkaita jäätelöitä. Kannattaa maistaa ainakin pasta carbonaraa ja jotain hyvin yksinkertaista pitsaa kuten kinkkua ja rucolaa. Jos tavallinen pitsa alkaa tympiä, voi kokeilla erilaista versiota siitä tai jotain aivan muuta. Esimerkiksi calzone eli täytetty pitsa, joka sisältää täytteiden lisäksi kananmunaa tai lehtori Suvensaaren suosittelemaa Trippaa eli vasikan mahalaukusta tehtyä roomalaista perinneruokaa. Ruokaa maistaneet projektilaiset kuvailivat Trippaa niin, että sitä kyllä syö ja maistaa, mutta eivät ottaisi sitä välttämättä uudelleen.

Keskiviikkona ohjelmassa oli joidenkin suuresti odottama paavin audienssi, jonne olimme onnistuneet saamaan liput ja vieläpä hyville paikoille. Ennen virallisen tilaisuuden alkua esiteltiin yleisölle kaikki audienssille kutsun saneet ja niin meidätkin esiteltiin englanninkielisten maiden joukossa Järvenpään lukion pyhiinvaeltajina. Varsinaisessa tilaisuudessa paavi puhui päivän aiheesta italiaksi, joka käännettiin muun muassa arabiaksi, englanniksi, espanjaksi ja ranskaksi. Tilaisuutta ennen ja sen jälkeen paavi kiersi Pietarinkirkon aukiota auton kyydissä tervehtien audienssiin osallistuvia. Tämän jälkeen söimme yhdessä kalleimmista ravintoloista matkalla, koska ruoka Vatikaanin läheisyydessä on ymmärrettävästi kalliimpaa kuin esimerkiksi Trasteveressa, jossa projektimme majoittui.

Ruokailun jälkeen aloimme käydä Mars-kentän nähtävyyksiä läpi oppien esimerkiksi Pantheonista ja Berninistä. Matkalle osui useampi aukio, joita elävöittivät joko katutaiteilijat tai mielenosittajat. Suurimmilta sählingeiltä kuitenkin vältyttiin ja näimme ainakin yhden pyhäinjäännöksen eli Pyhän Angeksen väitetyn kallon. Pantheonissa riitti ihmisiä, mutta moneen muuhun kohteeseen verrattuna liikkuminen siellä oli suhteellisen helppoa, joskin kovin hartaaksi nykyään kirkkona toimivaa entistä temppeliä ei voi sanoa.

Keskiviikkona ohjelmassa oli myös vierailu birgittalaisluostariin, jossa kuulimme luostarista ja sen historiasta suomalaiselta nunnalta suomeksi. Vierailua ennen ryhmäläiset pääsivät myös käymään yhdessä lukuisista roomalaisista jäätelöbaareista, jotka tulivat matkan aikana hyvinkin tutuiksi. Tästä paikasta erityisen teki sen koko ja suosio – yli 150 makua ja jonotuskulttuuri ei vastaa suomalaista. Onneksi tällä kertaa sattui kuitenkin kuulemma rauhallinen aika ostoksiin, vaikka kirjoittajan oma näkemys paikan kaoottisuudesta olikin jotain muuta.

Torstaina palasimme Vatikaaniin ja teemana olivat Vatikaanin museot taideaarteineen sekä Pietarinkirkko. Vatikaanin museoihin pääsemiseksi oli vuorossa pitkähkö jonotus Rooman auringon alla ja kaupustelijoiden seurassa. Jono kuitenkin liikkui varsin mallikkaasti useiden ollessa ryhmän mukana ja 1,5 tunnin jonotuksen jälkeen pääsimme sisälle museoihin. Vatikaanin museot ovat ensikertalaiselle äärettömän uuvuttava kokonaisuus, sillä taidetta riittää loputtomiin ja esimerkiksi tungos Sikstuksen kappeliin on suuri. Massan mukana pääsee liikkumaan ja sopivalla etenemistaktiikalla vauhdin saa pidettyä ryhmämatkalle sopivana. Jos museoista haluaisi saada kattavan kuvan, voisi aikaa viettää helposti viikkoja ja kuukausia. Museoista pidetään myös tarkoituksella auki – epämääräisen logiikan mukaan – vain tiettyjä osastoja ja aika ajoin näitä osastoja muutetaan niiden massiivisen koon vuoksi. Tämän ”remontointityön” ryhmämme sai myös kokea, sillä monen suuresti odottama Augustus-patsas jäi tällä kertaa näkemättä. Muutamalle ryhmäläiselle tämä kuulemma antaa tekosyyn palata Roomaan uudestaan, joten aivan piloille päivä ei tästä mennyt.

Jos museot ovat massiivisia Vatikaanissa, niin ovat kirkot myös. Pietarinkirkon koon ja merkittävyyden tajuaa hyvin astuessaan sisään ja löytäessään muihin kirkkoihin kokovertailua tekevän mittakaavan keskilattialta. Pietarinkirkko itsessään on jo nähtävyys, mutta sen lisäksi sen sisältä löytyy maailman taidehistorian merkkiteoksia kuten Michelangelon Pieta-veistos. Myös kirkon kupoli merkittävä, sillä sitä on pidetty esimerkkinä lukuisille eurooppalaisille pääkirkoille. Suurin osa kurssilaisista päättikin kiivetä kupoliin ja kävelyä oli reilusti yli 500 porrasta. Määrä ei itsessään ollut ongelma, mutta portaiden ahtaus ja vielä hirveämmin kaltevuus teki kyllä tehtävänsä jokaiseen kiipeäjään. Monille myös kirkon sisällä kupolista alas katsominen teki erityisen tiukkaa.

Latinaa opiskeleville Vatikaanin museot sekä Pietarinkirkko hautakirjoituksineen on harvinainen aarreaitta. Koko Rooma voi pitää erityislaatuisena paikkana kyseisen kielen opiskeluun, sillä ympäri kaupunkia kaduillakin voi törmätä esimerkiksi seinälaattaan, joka kertoo tulvan korkeudesta antiikin ajalta ja latinaa sisältäviä monumentteja on aivan joka puolella. Roomassa voisikin viettää aikaa monta viikkoa tutkien pelkästään kaupungin piirtokirjoituksia.

Perjantaina luvassa oli hiukan erilainen päivä, sillä aamulla vierailimme englanninkielisen oppaan johdolla Pietarinkirkon alla sijaitsevassa nekropolissa, jossa pääsimme näkemään antiikin aikaisia sukuhautoja ja väitetyn Pyhän Pietarin haudan, joskin kyseinen teoria on hyvin kyseenalaistettu. Vierailu nekropoliksessa oli luostarivierailun ja audienssin ohella yksi Järvenpään lukion Rooma-projektin erikoisuuksista. Tämän jälkeen suuntasimme toiseen tämän vuoden uutuuteen eli eväsretkelle Ostiaan eli Rooman satamaan ja logistiseen keskukseen, joka on yksi hyvin säilyneistä kaupunkikokonaisuuksista antiikin Roomasta. Eväät ostimme hotellin lähettyviltä paikallisista leipomoista ennen bussi- ja junamatkaa Ostiaan, jossa kiertelimme eväät syötyämme pitkään Välimeren auringon alla.

Ilalla oli ohjelmassa illallinen kehutussa pizzeriassa Trasteveressa lopuilla projektin rahoilla. Kohtalaisen kuuma ravintolakokemus oli kuitenkin sen väärti hyvän ruoan ja kylmän veden ansioista. Tämän jälkeen yhteisestä kassasta riitti rahaa vielä yöjäätelöjen hankkimiseen.

Lauantaina ohjelmassa olivat loput Mars-kentän nähtävyydet, kuten esimerkiksi kaikkien odottama Keisari Augustuksen mausoleumi. Puolenpäivän maissa oli kuitenkin neljä tuntia vapaata aikaa ostosten tekoon, syömiseen ja joidenkin nähtävyyksien katselemiseen ennen lähtöä hotellin kautta lentokentälle Fiumicinoon. Lento saapui Suomeen puoliltaöin ja tämän jälkeen projektilaiset erkanivat omille teilleen – käytännössä kotiin nukkumaan ja toipumaan viikon mittaisen – mutta erittäin antoisan – valloitusretken rasituksista.

Alunperin kirjoittanut Juho Mölsä