Lukuvuoden alkamisen uudet huvit

Uusi lukuvuosi on Järvenpään lukiossa saatu alkaneeksi ja koronarajoitukset ovat näkyneet tapahtumien määrissä ja ylioppilaiden erikoistoimissa.

Rehtori pitämässä puhetta lähes tyhjän areenan edessä. Kyseinen puhe ja lukuvuoden avajaiset livestriimattiin Järvenpään lukion Youtube-kanavalla.
Kuva: Järvenpään lukion Instagram-tililtä, @jakenlukio

Uusi lukuvuosi aloitettiin tiistaina 11.8. hermostuneen odotuksen jälkeen. Koko kesän ajan oppilaat, opettajat ja koulun rehtori Marja-Liisa Lehtinen olivat seurailleet tilannettaa ja odottaneet, että tieto syksyn koulunaloituksesta saapuisi. Lukuvuosi kuitenkin on aloitettu lähiopetuksessa, joka on jakanut mielipiteitä opiskelijoiden ja heidän vanhempiensa kesken.

Lukuvuoden aloitus on kaikesta huolimatta meille Järjessä mukava juttu, koska tämä antaa meille mahdollisuuksia jatkaa kaappiin säilytykseen piilotettuja projekteja. Pienenä alkupalana voimme muun muassa paljastaa, että podcastit ovat työryhmän checklistin tärkeänä ideana ja kehityksen kohteena tälle vuodelle.

Järjen väki myös muistuttaa, että kannattaa seurata THL:n informointia ja suosituksia koronarajoituksia koskien.




“Tää on ihan mahtavan hyvä lukio” – avajaisten tähtivieras hehkutti Järvenpään lukiota

Ensimmäisen kouluviikon päätteeksi perjantaina 17.8. Järvenpään lukiolla pidettiin perinteiseen tapaan lukuvuoden avajaiset. Areenalla nähtiin musiikkia ja tanssia sekä tähtivieras – ammattiurheilija Mirko Lahti. 

Show alkoi opiskelija Joona Uusitalon upealla pianoesityksellä Mozartin klassikosta Turkkilainen Marssi. Uusitalo hyväksyttiin arvostettuun Sibelius-Akatemiaan vuonna 2017 – eikä turhaan: konkarin sormet liikkuivat koskettimilla jälleen kerran ilmiömäisen sulavasti.

Uusitalon sonaatin jälkeen oli vuorossa yllätysvieras, kaksinkertainen nuorten alamäkiluistelun maailmanmestari Mirko Lahti. Nöyrä ja rento Lahti palasi juurilleen Järvenpään lukioon ja esitteli lyhyessä puheessa itseään ja lajiaan.

“Tää on ihan mahtavan hyvä lukio, hyvii nuorii, hyvii maikkoi”, ylisti Lahti.

Kuka on Mirko Lahti?

  • 21-vuotias
  • Kotoisin Mäntsälästä.
  • Valmistunut Järvenpään lukiosta vuonna 2016.
  • Opiskelee Vierumäen urheiluopistossa.
  • Voittanut kahdet nuorten alamäkiluistelun MM-kisat sekä lukuisia muita kilpailuja.

Avajaisten jälkeen auditoriossa pidettiin pienimuotoinen kyselytuokio, jossa urheilulinjalaiset ja Järki pääsivät tapaamaan Lahden.

“Jos ei tee sitä, mistä tykkää, se näkyy tuloksissa”

Mirko Lahti on edennyt lajinsa huipulle nopeasti: Suomen kärkiluistelija aloitti uransa vuonna 2015 ja on jo yltänyt kymmenen parhaan joukkoon kansainvälisillä jäillä. Urheilija kertoo, että hänen menestyksensä takana on laaja ja monipuolinen urheilutausta, motivaatio, kova treenaaminen sekä tasapainon löytäminen arjen ja rentoutumisen välillä. 

”Myös tekemisestä nauttiminen on tärkeää. Jos ei tee sitä, mistä tykkää, se näkyy tuloksissa”, totesi Lahti.

Kaikki ei kuitenkaan ole mennyt niin kuin Strömsössä. Lahti kertoi, että harrastelijasta ammattilaiseksi siirtyminen on tuonut uusia haasteita, kuten julkisuuden. 

Nykypäivänä merkittävä osa urheilijan työnkuvaa on mediassa esiintyminen, josta myös Lahti on saanut makua. Kansainvälisessä mediassa tarvitsee vähintäänkin sujuvaa englannin kielen taitoa. “Yleensä jännittää ainakin vähän”, totesi Lahti, joka on esiintynyt muun muassa tunnettujen amerikkalaisten uutiskanavien CNN:n ja Foxin haastatteluissa. 

Median rooli urheilussa on ollut otsikoissa vuosien varrella, ja monet alan huiput ovat avautuneet mittavista paineista parrasvaloissa. Julkisuus on tavallisesti raskas lisä jo valmiiksi kovien paineiden alla kipuileville urheilijoille. 

”Sanon tässä kohtaan, että mulla on sitä varten mentaalivalmentaja”, paljasti Lahti. 

Henkinen valmentaja on Lahden tuki ja turva aikataulun, stressin ja paineiden käsittelemisessä. 

Mirko Lahti entisen liikunnanopettajansa kanssa.

”Käyn kerran kuukaudessa juttelemassa kaikenlaisesta ja se helpottaa.”

Julkisuus voi kuitenkin antaa myös positiivisia kokemuksia huonojen puolien rinnalla.

”Olen päässyt esimerkiksi Huomenta Suomeen, mikä oli tosi siistiä”, kertoi Lahti innostuneesti.

Myös sponsorien hankkiminen on tullut uutena varsin keskeiseksi osaksi nuoren urheilijan arkea. Lahti on tehnyt yhteistyötä muun muassa Jaguar Magazine -asiakaslehden ja NoPain-yrityksen kanssa.

”Tällä miehellä oli aina hymy huulilla!” huudahti yksi liikunnanopettajista, mikä sai Lahden virnistämään. 

Lahti on entinen Järvenpään lukiolainen ja eittämättä ylpeydenaihe koululle ja esikuva urheilulinjan opiskelijoille. Lahti ei koskaan ollut kiiltokuvapoika, mutta pääsi suoraan lukiosta Vierumäen urheiluopistoon, mikä oli omin sanoin ”onnenpotku”. Nyt opiskelu sujuu hyvin ja urheilija elää hetkessä. 

Lopuksi Lahti neuvoi lukiolaisia ottamaan rennosti:

”Älkää lannistuko vielä lukiossa. Eläkää ja pitäkää hauskaa.”

Santeri Koivula esitti soolon perjantain avajaisissa.

Lahden jälkeen areenalla tanssahteli tuore breakdancen Suomen mestari Santeri Koivula. 

Myös ykköset pääsivät lavalle: koulu jakoi ryhmäytymispäivissä ansiokkaasti esiintyneille yksilöille K-Supermarket Pajalan lahjoittamia patonkikuponkeja.

Ykkösluokkalaiset lavalla lukion rehtorin Marja-Liisa Lehtiniemen kanssa.

Alunperin kirjoittanut Sofia Saario ja Siiri Parviainen