Rohkeus. Niin monissa eri asiayhteyksissä käytetty sana. Kuka voisi enää keksiä siitä mitään uutta sanottavaa? Ensimmäisen vuoden draamaopiskelijat kuitenkin onnistuivat luomaan esityksen, joka nostatti ainakin minulle ajatuksia rohkeudesta. Ei välttämättä uusia sellaisia, mutta niin arkisia, ettei niitä aina edes osaa ajatella.  

Esitys alkoi luokkahuone tilanteesta, kun opettaja saapui paikalle ja ilmoitti, että jokaisen täytyy kirjoittaa essee rohkeudesta. Aiheesta, jota henkilökohtaisesti kammoan sen kliseisyyden vuoksi. Tilanteeseen oli jaettu hyvin, millainen kukin ihminen oli oppilaana. Kohtaus loppui kaoottiseen sekamelskaan, ja valot sammuivat.  

Siitä siirryttiin perinteiseen tyttöjeniltaan musiikin saattamana. Lavalle raahattu patja loi efektin huoneesta, ja tanssahtelevat tytöt nostattivat tunnelmaa, joka oli vaihtunut hetkessä koulun paineesta viikonlopun vapauteen. Musiikin lakatessa yksi tytöistä kysyi, mitä muut olivat kirjoittaneet esseeseen. Ymmärrettävästi jokainen oli heittänyt aivojensa koulukansion sängyn alle iltaa varten, joten siihen loppui esseistä puhuminen.  

Rohkeus kuitenkin nousi puheenaiheeksi, ja tytöt alkoivat pilkallisesti siteeraamaan arjessa kuultuja lauseita rohkeudesta. ”Sä oot rohkee, kun uskallat olla oma ittes”, voisi tiivistää viestin. Moni asia vaatii rohkeutta. Se kävi loistavasti ilmi, kun jokainen yksitellen nousi seisomaan kertoen, miten on ollut itse rohkea tai mihin toivoisi enemmän rohkeutta. Tämän täytyi olla lempikohtani esityksestä. Rohkeutta on puhua ongelmista. Yrittää, vaikka voi epäonnistua. Kysyä, kun joku mietityttää. Puuttua, kun jokin ei ole kohdallaan. Millä tavoin sinä olet rohkea? 

Suullisista rohkeuden tunnustuksista päästiin koomisiin ja konkreettisiin esimerkkeihin, kun ”uutiset” alkoivat. Uutismaisessa lähetyksessä yleisölle esiteltiin hupaisalla tavalla jokaiselle tuttuja tilanteita, joissa on mahdollisuus ylittää pelot, kuten ihastukselle tunnustaminen tai alkoholista kieltäytyminen. Samalla tehtiin pilaa muutaman vuoden takaisesta tyhmänrohkeasta suunnitelmasta rynnäköidä Amerikassa sijaitsevaan Area 51:een.  

Esityksen lopussa draamalaiset tarjoilivat yleisölle itsepuolustustanssia tai ainakin jotain ryhmäliikuntaa muistuttavaa. Se sai katsojan vielä varpailleen, sillä itse ainakin yllätyin. Ennen kumarrusta ja aplodeja sali täyttyi yhtäläisellä huudolla, joka kuulosti minun korvaani epätoivoiselta tarpeelta saada kokea rohkeutta. 

Pidin näytöksen sisällöstä, ja etenkin sen monipuolisuudesta sekä totuudenmukaisuudesta. Sitä oli helppo seurata loistokkaiden näyttelijöiden ansiosta, jotka onnistuivat eleillään ja äänillään viestittämään juuri sen, mikä täytyi tulla sanotuksi. He saivat visionsa elämään. Valitettavasti esitystä ”Rohkeus” ei voi nähdä näin jälkeen päin, mutta voin mielelläni suositella ensimmäisen vuosikurssin draamalaisten tulevia produktioita. Tämä näytös ylitti odotukseni. Nyt osaan odottaa enemmän. 

Tämä Marvel Studios:in tuottama elokuva rikkoi ennätyksiä jo ennen julkaisuaan. Ja nyt näyttää siltä, että se jatkaa samaan malliin kuin vain kaksi viikkoa julkaisun jälkeen, jolloin se on tienannut maailmanlaajuisesti jo yli huikeat 2 miljardia dollaria. Avengers: Endgame on Anthony ja Joe Russon ohjaama kauan odotettu Avengers: Infinity War -elokuvan jatko-osa, ja Avengers-elokuvasarjan päätösosa. Mitkä ovat mielipiteeni elokuvasta? Tässä on spoileriton arvosteluni Marvelin tuoreimmasta supersankariseikkailusta.

Endgame kertoo antisankari Thanosin Infinity War -elokuvassa aiheuttaman joukkotuhon jälkilöylystä. Puolet maapallon väestöstä on kadonnut tuhkana ilmaan, ja sankarien rivit ovat kutistuneet merkittävästi. Vielä elossa olevat Kostajat; Ironman, Thor, Captain America, Hulk, Black Widow ja Hawkeye, keräävät kasaan muut jäljellä olevat sankarit ja yrittävät kuumeisesti keksiä keinon tuhota Thanosin ja tuoda kaikki menetetyt takaisin.

Luultavasti kenellekään ei ole mikään yllätys se, että Endgame on visuaalisesti kaunis. Jokainen kohtaus näyttää ulkonäöltään ja valaisultaan upealta ja kohtaukseen sopivalta. Koomiset kohtaukset ovat värikkäitä ja valoisia, kun taas traagisissa ja dramaattisissa kohtauksissa korostuu haaleammin saturoidut värit. Hahmojen puvut ovat yksityiskohtaisia ja teknisesti kehittyneempiä kuin ensimmäisissä elokuvissa, mistä elokuvassa vitsaillaankin. Erikoistehosteet näyttävät niin realistisilta kuin ne vain voivat maailmalle ilman yliluonnollisia voimia ja teknologiaa.

Vaikka elokuva kestääkin kolme tuntia, sen tarina etenee sopivaan tahtiin. Juoni on mielenkiintoinen ja suurimmaksi osaksi arvaamaton vaikkakin yksinkertainen. Sen seuraaminen voi paikoittain tuottaa vaikeuksia vähemmän totisille faneille ja katsojille hahmojen lukumäärän ja aikahyppyjen takia. Rennompana fanina itse, minua hämmensi muutama kohtaus, mutta veljeni selitti nämä minulle. Lähes jokainen tapahtuma on tärkeä osa elokuvan pääjuonta. Vain muutama kohtaus tuntui hieman liian pitkältä tai suorastaan tarpeettomalta, koska kohtauksen pointti oli todistettu aikaisemmissa kohtauksissa. Nämä eivät kuitenkaan tunnelmaa juurikaan haitanneet kiitos hyvin huolitellun dialogin, hyvän huumorin ja Alan Silvestrin sankarillisen ja mahtipontisen musiikin.

Parhain osa elokuvassa on mielestäni sen ikoniset ja rakastetut hahmot. Ne ovat hauskoja ja puhkuvat persoonallisuutta. Elokuvassa näemme hahmojen monia eri puolia, jotka muovaavat niitä ja tekevät niistä erityisiä. Pidin erityisesti siitä, miten Endgame näyttää hahmojen erilaiset tavat käsitellä menetystä ja käyttää niihin hyvin aikaa. Vaikkakin Thanosin tavoitteet ja motiivit ovat vielä vähän heikkoja, niihin on lisätty muutama lause lisää, joka tekee hänen teoistaan hieman ymmärrettävämpiä. Muutamaan hahmoista on tehty merkittävämpiä ja fanien keskuudessa ristiriitaisia muutoksia, erityisesti niiden ulkonäköihin. Mielestäni niitä oli muutettu tilanteeseen sopivalla tavalla, vaikka erityisesti niiden ulkonäönmuutosta pidettiin enemmän vain vitsien kohteena. Nämä hyvinkirjoitetut ja pidetyt hahmot yhdessä tunteellisten kohtausten ja erinomaisten ja ilmeikkäiden näyttelijöiden kanssa tekee elokuvasta tunteiden vuoristoradan ja saa koko yleisön kannustamaan hyvän puolesta.

Lopuksi voin ilman spoilereita vain sanoa, että Avengers: Endgame on arvostuksensa ansaitseva mestariteos. Vaikka kaikilla elokuvilla on heikkoutensa, on Endgame kolme tuntia toimintaa, taistelua ja tunteita, yhdessä hyvin kirjoitetussa tarinassa. Se on myös erittäin onnistunut jatko- ja päätösosana siksi, että se ei tee edeltävästä osastaan itsellään hyödytöntä vaan tarjoaa Avengers-elokuville tyydyttävän lopetuksen. Suosittelen elokuvaa erityisesti Marvelin, toiminnan ja supersankareiden faneille, kuten myös elokuvia ja mahtavia tarinoita arvostaville.

Alunperin kirjottanut Sini Torkki

Kävin tuossa pari viikkoa taaksepäin katsomassa DreamWorks Animation -studion tuoreimman elokuvan, Näin koulutat lohikäärmeesi -trilogian viimeisen osan; Näin koulutat lohikäärmeesi 3 (How to Train Your Dragon 3: The Hidden World), jonka on ohjannut Dean DeBlois. Muistan katsoneeni elokuvan trailerin jo ennen vuoden vaihdetta ihaillen sen upeaa animaatiota, nauraen sen vitseille ja muuten innostuen elokuvasta. Mutta onko elokuva niin hyvä kuin miltä se näyttää?

Näin koulutat lohikäärmeesi 3 sijoittuu vuoden eteenpäin Näin koulutat lohikäärmeesi -trilogian toisesta osasta. Elokuvan päähenkilö Hikotus ystävineen ovat pelastustehtävällä vapauttamassa napattuja lohikäärmeitä ja viedäkseen ne turvaan heidän kotikyläänsä Berkiin. Jatkuva lohikäärmeiden tuominen kylään on johtanut lohikäärmekannan paisumiseen, jonka vuoksi Hikotus ottaa tehtäväkseen etsiä lohikäärmeiden paratiisin Piilotetun Maailman, josta hänen jo edesmennyt isänsä kertoi tarinoita hänelle. Sillä välin elokuvan antagonisti, Grimmel vapauttaa nappaamansa lohikäärmeen, valkoisen yön raivon, jonka toinen päähahmo Astrid myöhemmin nimeää Valkearaivoksi, pyydystääkseen ja tappaakseen Hampaattoman, Hikotuksen yön raivon.

Animaation korkean tason pystyi jo näkemään elokuvan trailerista, toisin sanoen se ei todellakaan pettänyt. Näin koulutat lohikäärmeesi 3 on äärimmäisen kaunis visuaalisesti koko elokuvan läpi. Pidin erityisesti eri ympäristöjen, hahmojen hiusten ja ilmeiden ja tietysti lohikäärmeiden animaatioista. Ympäristöt ja niiden eri elementit, kuten kasvit, sora ja puut, näyttävät häkellyttävän realistisilta. Hahmot ja lohikäärmeet ovat eloisia liikkeillään ja ilmeillään, kuten voi olettaakin.

Henkilöhahmojen uudet ulkonäöt ovat kauniita, ja tykkäsin erityisesti heidän lohikäärmeennahkaisista haarniskoista kaikkine yksityiskohtineen. Kuitenkin yhden lohikäärmeen ulkonäön kanssa minulla oli ongelma. Miksi Valkearaivo on valkoinen? Valkearaivonhan pitäisi olla naaraspuolinen yönraivo lajiltaan? Yönraivo on musta, jotta se ei erottuisi tähtitaivaan joukosta yöllä ja sen olisi helpompi saalistaa. Joten miksi tämä yksilö on valkoinen? No sehän voisi olla täysin eri laji. Mutta miksi se sitten näyttää vartaloltaan samalta kuin yönraivo? Ainakin se osaa suojata itsensä… muuttumalla näkymättömäksi tulessa? No ainakin Valkearaivon designissa on se hyvä puoli, että sen sirosta pienestä rakenteesta erottaa selvästi sen olevan naaras.

Elokuvan juoni on hyvin simppeli. Melkeinpä niin simppeli, että se on lainannut monta eri tarinaelementtiä itseään edeltävistä osista – paitsi, että tähän osaan on ahdettu liian nopeasti kehittyvä rakkaustarina mukaan. Kohtaus, jossa Hikotus ja Astrid löytävät Piilotetun Maailman, tuntuu hyvin samanlaiselta verrattuna ensimmäisen Näin koulutat lohikäärmeesi -elokuvan kohtaukseen, jossa Hikotus ja Astrid löytävät lohikäärmeiden pesän.

Tällaiset samankaltaisuudet voivat olla tarkoituksellakin viittauksena trilogian muihin osiin ja siihen, miten viikinkien aika ja maailma on elokuvissa muuttunut, esimerkiksi toisessa Näin koulutat lohikäärmeesi 3 -elokuvan kohtauksessa, jossa Hampaaton tapaa Valkearaivon. Hampaaton yrittää epätoivoisesti saada Valkearaivon huomion epäonnistuen, kunnes hän nostaa puunoksan maasta, ja alkaa piirtämään Valkearaivon kuvaa hiekkaan. Näin kävi myös trilogian ensimmäisessä osassa, jossa Hampaaton ystävystyi Hikotuksen kanssa piirtämällä tämän kuvan hiekkaan. Hampaattoman ja Valkearaivon liian nopeaa ystävystymistä lukuun ottamatta käsikirjoitus oli hyvä ja juoni edistyi hyvällä nopeudella. Vitsit olivat hauskoja ja dialogi ja musiikki kohtauksiin sopivaa.

Suurin osa hahmoista ovat kaiken kaikkiaan hyvin-kirjoitettuja ja hauskoja. No ainakin se kolmasosa. Hikotus, Astrid, Hampaaton ja Valkearaivo ovat selvästi elokuvan keskipisteenä. Kaikki muut sivuhenkilöt ovat elokuvassa vain komediallisista syistä. Olisin toivonut, että edes Hikotuksen kauan sitten kadonnut äiti Valka olisi saanut vähän isomman roolin elokuvassa, kun vain olla komedian ytimenä Limalotjan ihastuksena. Limalotjasta puheen ollen… miksi hän on ihastunut Hikotuksen äitiin? Saihan siitä ihan hauskoja vitsejä, sivumakuna siitä tuli kyllä epämukava tunne. Lisäksi elokuvan vihollisella Grimmelillä oli mielestäni heikot motiivit, jotka tekivät hänestä niin unohdettavan, että en edes muistanut hänen nimeään, kun vasta silloin kun aloin kirjoittamaan tätä arvostelua.

Nyt kun olen nähnyt tämän elokuvan, minun täytyy sanoa, että se taisi juuri jäädä alle odotuksieni. Silti pidin elokuvasta aika paljonkin. Tyrmistyttävää animaatiota hauskojen vitsien ja rakastettujen hahmojen kanssa. Harmi vain, että elokuvan traileri paljasti melkeinpä koko elokuvan juonen, ei onneksi loppua. Näin koulutat lohikäärmeesi 3 on hyvä lopetus Näin koulutat lohikäärmeesi -trilogialle, ja suosittelen sitä kaikille animaation, elokuvien, hyvien tarinoiden ja, ennen kaikkea, Näin koulutat lohikäärmeesi -faneille.

Alunperin kirjottanut Sini Torkki

Vuoden lopussa ihmisillä on tapana muistella kulunutta vuotta – sen hyviä ja huonoja puolia ja sitä, miten se on muuttanut elämää. Niin on myös YouTubella ollut tapana jo vuodesta 2010 lähtien. Tänä vuonna se ei mennyt ihan nappiin. Mitä ihmettä tapahtui? Mikä meni pieleen? 

YouTube Rewind on videoreferaatti palveluun liittyneistä tapahtumista, suosituimmista trendeistä, videoista ja tubettajista eli YouTube-videoiden tuottajista vuoden ajalta. Tai sitä sen ainakin pitäisi olla. Joulukuun kuudentena päivänä YouTuben oma kanava YouTube Spotlight julkaisi vuoden 2018 Rewind-videon, joka suorastaan räjähti suosiosta. Tai epäsuosiosta? Siinä missä Justin Bieberin Baby-video on kahdeksan vuoden aikana kerännyt eniten dislikeja eli alaspäin peukutuksia koko alustalla, tämän vuoden Rewind, ironisesti, rikkoi vihatuimman videon ennätyksen yli 14 miljoonalla dislikella vain kuudessa päivässä.

YouTube Rewind 2018: Everyone Controls Rewind on ristiriitainen nimi videolle. Se antaa vaikutelman, että kaikki voisivat kontrolloida kyseisen videon sisältöä – ja näin osin saammekin. Mutta pääosan päättää kuitenkin itse YouTube ja sen valitut tubettajat. Toisin sanoen saamme vain YouTuben valitsemat trendit ja kanavat.

Ajan myötä palvelun käyttö on yleistynyt ja sen sisältöä on rajoitettu. Koska YouTube haluaa Rewindille suuren yleisön, videoon on valittu lapsiystävällisimmät trendit, joilla on paikattu vuoden epäsoveliaat kohokohdat. Esimerkiksi Japanin itsemurhametsän ja Logan Paulin sijaan metsässä nähdään Fortnite-tanssiesitys kuolleiden kanavien esittämänä.

Youtube esittelee videolla myös monipuolisuuttaan muun muassa ASMR:lla, animaattoreiden osilla ja K-Popilla, joista kaksi on maailmanlaajuisesti erittäin suosittuja.

Rewindissä on myös kohtaus, jossa tubettajat luettelevat ihmisiä, jotka oikeasti ansaitsisivat olla videossa, ja pitävät hetken aasialaiselle edustukselle viihteessä ja kaikille naisille. Tätä seuraa pahamaineinen kohtaus, jossa luetaan “kommentteja”. Näissä kommenteissa ei ole käyttäjänimiä eikä edes profiilikuvia, yksityisyyden suojelemiseksi, mutta ne mainitsevat suurimman osan Rewindissä esiintyneistä trendeistä. Sattumaa?

Miksi sitä vihataan niin paljon? Mitä siinä sitten olisi pitänyt olla? Tämä on kuitenkin subjektiivinen asia. Monet tuntuvat vain hyppäävän trendijunan mukaan ja antavan sille dislikeja, koska sen vihaaminen on suosittua ja coolia. Yleinen mielipide on, että se ei juurikaan sisältänyt koko YouTube-vuotta, vaan vain Fortnite-tanssiliikkeitä ja vähemmän ajankohtaisia asioita palveluun liittyen. Video jättää katsojan pohtimaan muun muuassa seuraavia kysymyksiä: miksi Twitch-striimaaja on videossa ja vain eniten tilatun YouTube-kanavan omistaja koko sivustolla ei saa edes videoihinsa mainoksia tai kunnioitusta YouTubelta? Miten jalkapallo liittyy YouTuben vuoteen? Miksi vain naisten saavutuksille pitäisi pitää hetki, kun maapallolla on miehiäkin? Me kaikki tiedämme, ettei Will Smith olisi halunnut Fortnitea videoon.

Loppujen lopuksi YouTube Rewind 2018 -videosta on tullut… mielenkiintoinen pala sivuston historiaa ja merkittävä meemien lähde. Video yritti haukata enemmän kuin se pystyi tiivistämällä koko vuoden myös YouTuben ulkopuolelta. Mutta ehkä YouTube oppii tästä jotain, ja ensi vuoden Rewind on parempi. Tai toisin päin.

Alunperin kirjottanut Sini Torkki

Käytätkö YouTube Premiumin sijasta jotain muuta suoratoistopalvelua, esimerkiksi Netflixiä tai Spotifyta? Tiedätkö palveluiden vahvuudet ja heikkoudet? Entä miten voi halvimmalla katsoa sarjoja tai kuunnella musiikkia? Artikkelissa käydään läpi YouTube Premiumin salat ja verrataan sitä muihin suoratoistopalveluihin.

Mikä YouTube Premium on?

Monet miettivät YouTube Premiumin tarkoitusta, kun toiset taas luulevat tietävänsä, mitä se pitää sisällään. Useiden nettisivujen penkomisen jälkeen päädyin siihen tilanteeseen, että tiedän lähes kaiken YouTube Premiumista ja jaan tiedon nyt teille tiivistettynä.

YouTube Premium on Googlen omistaman YouTuben maksuttomasta videoiden suoratoistopalvelusta myöhemmin erkaantunut maksullinen palvelu, jota nimitettiin alun perin nimellä “YouTube Red”. Tästä on kuitenkin jo monta vuotta, ja palvelu on kehittynyt paljon.

Toukokuussa YouTube Red muuttui YouTube Premiumiksi, jolloin palveluun tuli suuria uudistuksia.

Mitä YouTube Premium sisältää?

Monesti ihmiset sekoittavat YouTube Premiumin ja YouTube Musicin keskenään, kuitenkin YouTube Premium sisältää YouTube Musicin, jonka voi ostaa myös erikseen. Premium maksaa Suomessa 12 euroa ja Music 10 euroa kuukaudessa.

YouTube Premium ja Music ovat hyvin erilaisia, vaikka Music sisältyykin Premiumiin. Premiumilla voi katsella mainoksitta YouTube-videoita ja suurena lisänä YouTube Red Original -televisiosarjoja ja elokuvia sekä ladata niitä offline-käyttöön. Music taas antaa mahdollisuuden kuunnella musiikkia mainoksitta ja ladata sitä offline-käyttöä varten Spotifyn tapaan.

YouTube Premium muiden palveluiden joukossa

Päästäänkin kysymykseen, onko YouTube Premiumissa kaikki suoratoistopalvelut samassa paketissa? Onko parempi tilata suoraan YouTube Premium kuin esimerkiksi Netflix tai Spotify?

Jos verrataan YouTube Musicia ja Spotifyta keskenään, kummallakin on omat puolensa. YouTube Music on vielä varhaisessa kehitysvaiheessa, minkä takia bugeja on jonkin verran. Äänenlaatu on Spotifyssa huomattavasti parempi. YouTube Premiumin ostaminen suoraan antaa kuitenkin paljon lisäsisältöä eikä juuri nosta hintaa.

Tällä hetkellä YouTube Musicin hankkiminen ei ole kannattavaa, ellei siitä erityisesti pidä, sillä Spotify on jonkin verran edellä. Jos Musicia haluaa kuitenkin testata, siitä voi hankkia kolmen kuukauden maksuttoman kokeiluversion. Jos aikoo YouTuben puolelta jotain ostaa, niin YouTube Premium kannattaisi hankkia suoraan.

Musiikkijättien taistelutanner

Google on suuri yhtiö, jonka juuret ovat kauempana menneisyydessä kuin Spotifylla. YouTube on yksi käydyimmistä internetsivustoista, jolla on myös paljon valtaa, minkä takia se tulee kilpailuttamaan Spotifyta kovalla tasolla.

Aika näyttää, kumpi näistä musiikkijäteistä nousee korkeammalle ja vie suosituimman musiikin suoratoistopalvelun tittelin.

Alunperin kirjoittanut Samuel Kurhela

Oletko hakeutunut hoitoon mielenterveysongelmien vuoksi? Kuinka tärkeäksi koet oman mielenterveytesi ylläpidon? Koetko tietäväsi mielenterveysongelmista tarpeeksi? Esimerkiksi näihin kysymyksiin saat Järvenpään lukiolaisten vastaukset, sillä Järki teki kyselyn ottaakseen selvää lukiolaisten kokemuksista ja näkemyksistä liittyen mielenterveyteen.

Järjen mielenterveyskyselyyn vastasi reilu 200 ihmistä, joista noin 75% oli naisia. Vastauksia tuli tasaisesti kaikilta vuosikursseilta.

35% vastanneista on joskus hakeutunut hoitoon mielenterveysongelmiensa vuoksi, eli suurimmalla osalla lukiolaisistamme ei kuitenkaan ole henkilökohtaisia kokemuksia mielenterveyshoidosta. Se, että kolmasosa opiskelijoista on hakenut hoitoa kertoo toisaalta siitä, että moni nuori kamppailee mielenterveysongelmien kanssa.

70% vastanneista on tyytyväinen saamaansa hoitoon. Aikaisemmassa Järjen artikkelissa “Mielenterveyshoidossakin saattaa kokea itsensä avuttomaksi” käsitellään kyselyn tuloksia huonoista kokemuksista mielenterveyshoidossa.

Tärkeimmäksi hoitokeinoksi mielenterveysongelmiin koetaan terapia sekä omat valinnat, kuten liikunta ja syöminen (61%). Muita suosituimpia hoitomuotoja ovat lääkitys, mindfulness, ryhmä- ja psykoterapia. Muita mainintoija ovat myös läheisten tuki, kaverit, taiteen tekeminen ja oma asenne.

Yli 60%:llä vastanneista on kokemuksia läheisten mielenterveysongelmista, ja heistä yli puolet ovat kokeneet lähimmäisen sairauden rankaksi. Suurimmalla osalla asia on aiheuttanut oman mielialan laskua ja lisännyt huolta läheisestä.

Olen kovasti koittanut auttaa. Ja miettinyt hänen asioitaan, joka sitten taas kuormittaa minua.

Vaikea auttaa toista ja itselläkin vaikea olla.

On ollut rankkaa ja huolestuttavaa nähdä lähimmäiseni sairautensa väsyttämänä ja syrjäyttämänä – -.

Kärsin itse, kun tiedän, että hän miettii välillä itsemurhaa.

Olen kokenut olevani vastuussa läheiseni sairaudesta. Olen kamppaillut itseäni syyttävien kysymysten kanssa, kuten miksi en ole auttanut häntä enemmän, miksi en ole tehnyt enemmän, miksi olen vain pahentanut asiaa.

Oli rankkaa nähdä äidin itkevän joka päivä, sekä nähdä hänen ja kaverini laihtuvan rajusti. Onneksi asiat ovat nyt paremmin.

Moni on kärsinyt lähimmäisensä sairaudesta elämänlaatuun merkittävästi vaikuttaen. Jos huoli lähimmäisestäsi on kova, muista, ettei huolta tarvitse kantaa yksin. Juttele asiasta ystävän, turvallisen aikuisen tai ammattihenkilön kanssa, mutta älä jaa läheisesi yksityisasioita esimerkiksi kaveriporukassasi. Et ole vastuussa lähimmäisesi ongelmista, ja jos niiden käsittely käy rankaksi, muista että voit kertoa hänelle siitä ja suositella ammattiapua.

Reilu 20% kyselyyn vastanneista on saanut jonkin diagnoosin mielenterveysongelmasta. Yleisin diagnoosi on masennus (51%), toiseksi yleisin ahdistuneisuushäiriö (42%), johon sisältyvät esimerkiksi paniikkihäiriö, fobiat ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Muita saatuja diagnooseja ovat syömishäiriö (10%), pakko-oireinen häiriö (5%) ja persoonallisuus- tai käytöshäiriö (4%). Kolmasosa kyselyyn vastanneista kokee, että heillä on jokin diagnosoimaton mielenterveysongelma.

Suurin osa kokee, että mielenterveyshoito on Suomessa ammattitaitoista ja helposti saatavilla. Kommentteina on kuitenkin myös, että potilaiden tilanteita ei oteta huomioon ja masennuslääkkeitä tuputetaan.

60% kokee tietävänsä tarpeeksi mielenterveysongelmista. Tiedon lähteitä ovat internet (87%), koulu (84%), sosiaalinen media (76%), kaverit (57%), omat kokemukset (47%), terveyden ammattilainen (40%) sekä vanhemmat (27%).

Suurin osa kokee keskustelun mielenterveysongelmista avoimeksi ja hyväksyväksi. Monen mielestä tietyt mielenterveysongelmat ovat kuitenkin vähemmän hyväksyttäviä yleisessä keskustelussa kuin toiset. Noin puolet vastanneista juttelee mielenterveysongelmista paljon kavereidensa kanssa.

Alunperin kirjoittanut Sami Lehtinen ja Katri Lempiäinen

Hoitoon hakeutuminen on tärkein askel mielenterveysongelmien hallinnassa. Hoidon tarkoituksena on esimerkiksi lievittää oireita, käsitellä tuntemuksia, tarjota keinoja sekä reittejä terveen mielen saavuttamiseen sekä pahimmassa tapauksessa suojella itse potilasta. Usein hoidon saaminen on ratkaiseva tekijä mielenterveysongelmista parantumiseen. Moni mielenterveysongelmista kärsivä joutuu kuitenkin kohtaamaan epäammattimaisuutta, huonoja käytäntöjä sekä jopa vahingollisia kommentteja hoitonsa aikana.

Järjen mielenterveyskyselyn mukaan 66,7% ammattiapuun hakeutuneista oli tyytyväisiä saamaansa hoitoon. Kuitenkin kolmasosa hoitoa kaivanneista koki, ettei saanut haluamaansa apua. 23,1% ilmaisi myös kohdanneensa epäammattimaista tai huonoa käytöstä hoitonsa aikana. Ei siis ole lainkaan tavatonta, että mielenterveysongelmien kanssa kamppailevalla on ikäviä kokemuksia hoidon parista.

Mielenterveysongelmien hoidossa kohdattuja ongelmia on paljon erilaisia. Tämän artikkelin sitaatit käsittelevät huonoja kokemuksia hoidon piirissä, ja ne on kerätty lukioikäisiltä nuorilta. Osa on Järjen mielenterveyskyselyyn anonyymisti lähetettyjä kommentteja, pidemmät muutamilta nuorilta poimittuja kokemuksia mielenterveyshoidosta.

Mä käyn hoidossa lapsuudessa kokemieni traumojen takia. Ne liittyy lähinnä henkiseen väkivaltaan ja aggressiiviseen käyttäytymiseen. Terapeuttini on useamman kerran vitsaillut asiasta ja ehdottanut minulle huutamista siedätyshoidon muodossa, jotta tottuisin tällaiseen käytökseen.

Lääkäri sanoi minua jälkeenjääneeksi.

Nuovossa psykologi puhui puurodieetistään ja muista laihdutukseen liittyvistä asioista, vaikka tiesi minun syömishäiriöstäni.

Moni nuori on joutunut hoitonsa aikana kuulemaan vahingollista ja jopa ilkeilevää puhetta ammatti-ihmisen suusta. Vaikka kyse olisi vitsailusta, ei potilaan kuuluisi joutua tilanteeseen, jossa hän kokee itsensä loukatuksi tai naurunalaiseksi. Hoitosuhde perustuu luottamukseen ja toimii aina potilaan ehdoin. Ammattilaisen huolimattomat sanat saattavat vaikuttaa potilaan vointiin, omakuvaan tai näkemykseen omasta sairaudestaan merkittävällä tavalla.

Työntekijät rikkoivat vaitiolovelvollisuuttaan ja veivät luottoni kyseiseen tahoon.

Potilaan tulee aina olla tietoinen siitä, miksi ja kenelle hänen tietojaan jaetaan. Vaikka kyseessä olisi alaikäinen potilas ja tilanne vaatisi yhteydenoton vanhempiin, tulisi ammattilaisen keskustella nuoren kanssa rajoista ja pyrkiä kunnioittamaan nuoren halua pitää tiettyjä asioita itsellään. Mikäli luottamus kärsii, vaikeuttaa se potilaan ja ammattilaisen suhdetta tulevaisuudessa.

JMT:llä mut pakotettiin kuukausittaisiin punnituksiin, vaikka selitin, että se vaan pahentaa mun tilannetta. Usein tuntui, kuin sillä ei olisi mitään väliä miltä musta tuntuu, koska niiden mielestä musta tuntui aina joltain muulta.

Itsetuhoisuudesta ei koskaan voitu puhua, koska siihen suhtauduttiin kuin kirosanaan. Kun kerran siitä mainitsin, mua oltiin sinä samana päivänä kuskaamassa suljetulle osastolle. Sain itseni onneksi puhuttua tilanteesta ulos lupautumalla lääkityksen aloittamiseen. Siitä jäi ihan järkyttävä pelko, että mitä mä enää uskallan sanoa.

Ongelmia vähätelty, ei ole otettu tosissaan. Vaikutti erittäin negatiivisesti ja sai epäilemään itseään ja omia tuntemuksia.

Toisinaan ongelmaksi muodostuu se, ettei ammattilainen anna potilaalle tilaa selittää omia tuntemuksiaan tai ajatusmallejaan tarkasti, vaan rakentaa kuvan potilaan ongelmista ja niiden vakavuudesta liian nopeasti. Tällöin syntyy väärinymmärryksiä ja potilas saattaa kokea, ettei häntä ole kuultu.

Mun äiti on yksinhuoltaja ja kärsinyt vuosikymmenen masennuksesta johtuen epäterveestä avioliitosta ja myrskyisästä erosta. Mun äiti ei koskaan saanut terapiaa, vaan masennusta hoidettiin pelkästään lääkkeillä. Terapiaan ei ole rahaa, ja työterveyshuolto tarjoaa vain kolme käyntiä vuodessa hoitajalle, joka kuitenkin vaihtuu jokaisella käyntikerralla. Kun äitini vihdoin pääsi lyhyelle kuuden kuukauden terapiajaksolle, näin hänen tilansa huomattavasti paranevan. Terapiasta piti maksaa kuitenkin joka käynniltä 50 euroa, mikä teki tiukkaa. Hoidon päätyttyä äitini haki jatkoa, mutta lääkäri oli sitä mieltä, ettei hoitoa tarvita vaan lääkitystä nostetaan.

Aikuisten voi olla hyvin haastava päästä hoitoon, ellei esimerkiksi psykoterapian kustannuksia ole valmis maksamaan täysin itse. Yksi käynti psykoterapiassa maksaa 70-120 euroa, ja vaikka Kelasta saisi B-lausunnon, joutuu potilas kuitenkin maksamaan suurimman osan hoidostaan itse. Aikuisten kohdalla ongelmat pyritään usein myös ratkaisemaan pelkän lääkityksen avulla, mikä ei ole toimiva ratkaisu esimerkiksi traumojen tai pitkäaikaisten mielialaoireiden kannalta. Moni 18-vuotta täyttävä päätyy tilanteeseen, jossa kuin tipahtaa hoitopiirin ulkopuolelle, kun nuorille suunnatut tahot eivät enää ota ilmaiseksi vastaan eivätkä omat vanhemmat halua tai pysty rahallisesti tukemaan maksullisia hoitoja.

Osastohoito ei sovi kaikille. Siinä ei huomioida potilaan yksilöllisiä tarpeita. Mulle jäi siitä huonot, tosi kivuliaat muistot. Ei se auttanut mua ollenkaan, ja aina mut laitettiin sinne uudestaan. Mua painostettiin oheistoimintaan, joka ei sopinut mulle, ja ilmaisin sen. Sanottiin että ei me pakoteta, mutta on pakko.

Osastolla ei ole minkäänlaista yksityisyyttä. Kaikki ovet ovat auki ja kaikki äänet kuuluvat kaikkialle. Usein hoitajat puhuivat ääneen potilaiden yksityisasioista ja etenkin syömishäiriöisillä elämä osastolla on todella rajoitettua.

Osastohoidossa on myös paljon ongelmia. Potilaat voivat joutua hyvin ahdistaviin ja ikäviin tilanteisiin, kun yksilöllisiä tarpeita ei oteta huomioon. Entisellä Kellokosken osastolla potilaiden omahoitajat olivat vain harvoin paikalla, ja hoitajat vaihtelivat jatkuvasti. Potilas ei saanut syödä ateriaansa esimerkiksi omassa huoneessaan, mikäli koki yhteisen ruokailun ahdistavaksi tilanteeksi. Osastohoidosta haastateltu nuori kertoi ihmettelevänsä sitä, että pakkohoidostakin pitää maksaa.

Alunperin kirjoittanut Katri Lempiäinen

“Ihmisiä opojonossa” on opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajaehdokkaan Hilpi-Maria Lyytikäisen kirjoittama mielipidekirjoitus.

“Joo, minäkin olen menossa katsomaan kurssivalintoja”, edessäni seisova tyttö huokaisee. Kiemurteleva jono ulottuu tuon kesäloman lailla kaukana edessä siintävän luokan ovelta aina koko käytävän ovelle asti. Olen menossa keskustelemaan opinto-ohjaajan kanssa. Ilmeisesti sama ajatus on näiden kaikkien, yli kolmenkymmenen käytävässä kököttävän lukiolaisen päässä. Kun ruokavälituntia on lopulta jäljellä enää viitisen minuuttia, luokan ovi menee kiinni. Vastaanottoaika on lopussa. Minä olen ehtinyt juuri sisälle, mutta ainakin kymmenen ihmistä joutuu lähtemään pois.

Järvenpään lukio on suuri koulu, ja ymmärrettävästi resurssit eivät riitä kaikkien opiskelijoiden ohjaamiseen kädestä pitäen. Tietenkin se opettaa itsenäisyyteen ja oma-aloitteisuuteen, jotka voivat olla hyviä ominaisuuksia tulevaisuutta ajatellen. Lukion ensiluokkalaisille kurssitarjotin ja kirjoitettavien aineiden valinta jo varhaisessa vaiheessa ovat kuitenkin vieraita asioita kaiken muun uuden ja ihmeellisen ohella varsinkin, jos he ovat opiskelleet aiemmin huomattavasti pienemmässä koulussa.

Mielestäni opiskelijoiden mahdollisuutta henkilökohtaiseen tukeen näitä valintoja ja samalla omaa tulevaisuutta suunnitellessa pitäisi lisätä. Opinto-ohjaajien päivystyspisteissä on ーsilloin kun niitä on tarjollaー lähes aina jonoa, joten tukea myös ilmiselvästi kaivataan. Erilaisia ainevalintayhdistelmiähän on yhtä paljon kuin opiskelijoitakin, ja yleispäteviä ohjeita voi olla vaikea antaa. Valinnanvapauden mukanaan tuoman vastuun kantaminen voi olla vaivalloista varsinkin ilman riittävää tietoa valinnan vaikutuksista tulevaan.

Hilpi-Maria Lyytikäinen

Opiskelijakunnan puheenjohtajaehdokas

Gallupeista päätellen tammikuussa pidettävien Suomen presidentinvaalien voittaja on jo selvillä: Sauli Niinistö suorastaan loistaa ylivoimaisuudellaan. Muistuttaako ilmiö naapurimaamme vaaleja, joissa yhden ehdokkaan suosio hukuttaa muut tyystin?

Ennakkosuosikki Niinistöllä  on takana onnistunut presidenttikausi, joka on antanut hänelle selvän etumatkan. Kokeneita politiikkoja haastajiksi löytyy, mutta esiintymiset vaalitenteissä ovat olleet kokonaisuudessaan vaisuja, joten toivo vaali-ihmeestä tuntuu haudatulta. Viimeisimmissä mielipidekyselyissä Niinistön kannatuksen on arvioitu nousseen yli 80 prosenttiyksikön eli seuraava presidentti selviää epäilemättä jo ensimmäisellä kierroksella.

Demokratia ei kaipaa ylivoimaisia sankareita, vaan tasaväkistä kilpailua. Tulevista vaaleista on odotettavissa enemmistön murskavoitto, joka sivuuttaa vähemmistöjen mielipiteet täysin. Onko tämä terve merkki demokraattisessa valtiossa?

Alunperin kirjoittanut Sofia Saario

Maaliskuun ensimmäisenä päivänä 2017 astui Suomessa voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki. Eduskunta hyväksyi avioliittolain muutoksen marraskuussa 2014.Laki mahdollistaa samaa sukupuolta olevien avioliiton, ja uudistetussa avioliittolaissa puhutaan nyt naisen ja miehen sijaan puolisoista tai kahdesta henkilöstä. Tämän myötä Suomi on nyt yksi 23 maasta, joissa sukupuoli ei vaikuta naimisiinmenoon. Moni muu maa hyväksyy rekisteröidyn parisuhteen.

Mielestäni tasa-arvoisen avioliiton hyväksyminen on merkittävä asia. Se tekee kaikista pareista oikeudellisestikin samanarvoisia eikä ihmisiä enää lokeroida rekisteröityihin puolisoihin ja aviopareihin. Samaa sukupuolta olevien parien lisäksi Suomessa on lukuisia sateenkaariperheisiin kuuluvia lapsia, ja tutkimusten mukaan yksi suurimmista ongelmista näille perheille on yhteiskunnan asenne. Uusi avioliittolaki antaa selkeän viestin siitä, että nämä perheet ovat yhtä arvokkaita kuin muutkin.

Suomi on vapaa ja tasa-arvoinen maa, jossa ihmisiä kannustetaan olemaan omia itsejään. Tuntuu siksi oudolta, jos samalla syrjittäisiin seksuaalivähemmistöjä ja annettaisiin heille vähemmän mahdollisuuksia.

Alunperin kirjoittanut Siiri Salo