On joulukuun 16. päivä. Istun autossa, matkalla kotiin mittavilta joululahjaostoksilta. Reissu oli onnistunut: vanhemmat, ystävät, kummit, naapurit ja kaimat… Kaikille on nyt jotakin. Vieressäni auton istuimella lepää viisi suurta muovikassillista tavaraa. Kannatan itse antimateriaalisia arvoja, mutta esineistähän kaikki ilahtuvat, eikö?

Samassa radiosta alkaa uutislähetys. Matalaääninen uutistenlukija luettelee vakavalla äänensävyllä tilastoja maapallon ympäristötilanteesta. Kasvihuonepäästöt ovat taas lisääntyneet, napajäätiköiden sulamisesta aiheutunut merenpinnan nousu on jälleen tehnyt täysin viihtyisästä alueesta elinkelvottoman, merillä lilluu ennätysmäärä muovijätettä.

Yhtäkkiä se kaikki materia, jonka olen juuri ostanut, ei tunnukaan ollenkaan niin mukavalta vieressäni.

Aloin miettiä ympäristöasioita vasta aivan äskettäin. Ajatuksenkulkuni muutos alkoi salakavalasti: kävin ensimmäisen lukiovuoteni toista puolikasta, kun päädyin sattumalta kahteen ympäristöaiheiseen keskusteluun. Ensimmäisellä kerralla olimme erään ystäväni kanssa tylsistyneitä, joten päädyimme etsimään netistä ”syvällisiä kysymyksiä” ja vastailemaan niihin. Toisella kerralla hengasin kahden muun toverini kanssa, kun toinen heistä yllättäen veti puheenaiheeksi uutisen maailmamme merien muovijätetilanteesta. Hän puhui aiheesta varsin huolestuneeseen sävyyn, mutta se, mikä oikeasti jäi samana iltana mieleeni pyörimään kauhuelokuvan tavoin, oli hänen havainnollistavana materiaalinaan käyttämänsä artikkeli, tai tarkemmin sanoen artikkelin kuvat. Muovijätettä kelluu vesistöissämme paljon. Paljon isolla P:llä.

Sitten kului muutama kuukausi, kunnes törmäsin lehtijuttuun, gallupiin, joka koostui suomalaisten nykynuorten ajatuksista ympäristön tilanteesta ja luontomme suojelusta. Silloin minulla napsahti.

Ympäristömme tilanne on vakava, sen tietävät kyllä todellisuudessa lähes kaikki. Jokainen tämänkin tekstin lukija voi kyllä varmasti sanoa, että tietää ilmastonmuutoksen olevan muutakin kuin pelkkää iltasatua. Mutta kuinka moni oikeasti tietää, kuinka vakava tilanne on käytännössä? Kuinka moni oikeasti on nähnyt, miltä näyttää silmänkantamattomiin jatkuva merimaisema kuorrutettuna käytetyillä muovimukeilla? Kuinka moni on kuullut siitä arviosta, jonka mukaan maapallo on elinkelvoton vuoteen 2030 mennessä, jos ympäristön kiduttaminen jatkuu samaan malliin? Ja kyllä vain, luit oikein. Se on sinun elinaikanasi. Mihin ajattelit mennä?

Vaan pitääkö meidän nyt vaipua epätoivoon? Hylätä toivomme, koska, aivan, emme voi tehdä tilanteelle mitään? Luulen, että se, mikä oikeasti useimmiten on ongelma –  syy, miksi ympäristömme tilanteelle ei tehdä mitään – on, ettei tiedetä keinoja, joilla vaikuttaa. Ajatellaan, että ympäristön suojeleminen edellyttää suuria päätöksiä, jotka vaikuttavat koko elämään, tai että tarvittavat teot ovat liian vaikeita toteuttaa arkisessa elämässä: Pitäisi ryhtyä vegaaniksi. Ostaa kaikki vaatteensa kirpputorilta. Myydä autonsa ja itkeä, kun ei omassa kotikylässä ole juna-asemaa.

Mutta eihän sen nyt ihan noinkaan tarvitse olla. Ei ympäristöä suojellakseen tarvitse kääntää koko elämäänsä päälaelleen. Pienet teot merkkaavat, eikö? Koska juuri niin ne tekevät. Arkiset, lähes huomaamattomatkin muutokset, voivat olla suuri, jopa jättimäinen harppaus, jos niitä noudattavat kaikki, tai jos pelkästään yksikin ihminen noudattaa niitä tarpeeksi usein. Älä ryhdy vegaaniksi, jos et halua. Sen sijaan voit syödä viikossa vaikkapa yhden täysin vegaanisen aterian, tai vain vähentää punaisen lihan kulutustasi esimerkiksi vaihtamalla yhden jauhelihakastikkeen tonnikalaan. Kirpputoreilta taas löytyy todellisuudessa ihan kivoja vaatteita – ei, en olisi itsekään uskonut, mutta pari kertaa kokeiltuani hurahdin täysin. Eivät ne edes niin paljon eroa perus Henkkamaukan valikoimasta. Eikä täysin uusienkaan vaatteiden ostamisesta tarvitse luopua kokonaan – vaikkapa yksi kerran vuodessa tehtävä perusteellinen kirpparikierros on parempi idea kuin ei mitään.

Yksi tärkeimmistä oivalluksista nimittäin on, ettei ympäristönsuojelu ole vaikeaa. Se on tärkeää. Eikä se, että sulkee silmänsä näiltä tämän aihepiirin uutisilta ja esittää kuuroa, kun radiossa kerrotaan tilastoja, pelasta ketään. Ei tämä mörkö mene pois sillä, että esittää kuin sitä ei olisikaan. Eikä sen voittamista myöskään voi sysätä muiden harteille. Tyypillinen kommentti ”Ei minun tarvitse mitään tehdä, muut tekevät!” ei nyt toimi. Koska jos kaikki ajattelevat noin, niin normaalin tämän maailman logiikan mukaan kohta kukaan ei teekään mitään.

Nyt tässä vaiheessa palatkaamme hieman taaksepäin, sinne minun ensimmäiseen syvälliseen ympäristökeskusteluuni. Minä ja tämä eräs ystävättäreni siis olimme tylsistyneitä ja päätimme etsiä netistä syvällisiä kysymyksiä. Päädyimme pohtimaan tällaista kysymystä: Jos sinun olisi pakko valita toinen, kumman valitsisit: uran ihmisoikeusaktivistina vai uran ympäristöaktivistina? Tässä vaiheessa tämä ystävätär, ihminen, jota olin aina pitänyt aivan tavallisena, esitti näkemyksen, joka mullisti käsitykseni koko aihepiiristä: ”Ehdottomasti ottaisin uran ympäristöaktivistina. Ihmiset nyt osaavat aina pitää melua itsestään: he osaavat järjestää mielenosoituksia ja kiistellä ja kirjoittaa kolumneja lehtiin. Luonto ei kykene mihinkään näistä. Siksi meidän on kyettävä sen puolesta.”

Hmm.

Niinpä.

Ensi jouluna taidankin antaa lahjoiksi elämyksiä ja lämmintä mieltä.

Alunperin kirjottanut Henni Savolainen

Muutos imaisee mukaansa. Kun näkee muutosta jossain, tulee helposti mieli seurata perässä. Nyt kun luonto on pukeutunut uuteen ulkomuotoon, olemme kaipailleet Järjen toimituksessa samankaltaista raikkautta. Ympärillämme kaikki muuttuu. Keväällä luonnon herätessä syntyy halu uudistua, ja niin kävi myös meille Järjessä.

Kuitenkin muuttuakseen on ymmärrettävä, mitä pitäisi muuttaa – vai pitääkö mitään muuttaa ylipäätään. Saadaksemme tietoa uudistustarpeista päätimme ahdistella lukiomme opiskelijoita gallup-kyselyllä. Saimmekin paljon tärkeää palautetta lukijoiltamme ja runsaasti ideoita Järjen kehittämiseen.

Lukiolaiset ja Järki nyt

Lukevatko lukiolaiset Järkeä? Vastaus on kyllä, mutta eivät kaikki. Itse asiassa vain 7 % kyselyyn vastanneista 113 opiskelijasta kertoo aktiivisesti lukevansa Järkeä. Onneksemme 41 % vastaajista myöntää olevansa satunnaisia lukijoita – siltikin hieman yli puolet vastaajista ei lue Järkeä ollenkaan!

Kysyimme myös sitä, ovatko opiskelijat lukeneet Järkeä missään vaiheessa, ja 70 % vastaajista sanookin joskus lukeneensa lehteämme, mikä toimituksellemme oli toki huojentavaa kuulla. Toivomme tietysti, että myös ne 30 % vastanneista, jotka eivät koskaan lehteämme ole silmäilleet, tutustusivat juttutarjontaamme.

Yllätykseksemme huomasimme, että uutiset nousivat gallupissa mielenkiintoisimmaksi juttutyypiksi. Myös koulun projekteihin liittyvät aiheet sekä haastattelut saivat paljon ääniä, mikä on hyvä asia, sillä molemmista aiheista on lähiaikoina tulossa juttuja! Erityisesti uutisten suosio yllätti toimituksemme, sillä olimme kuvitelleet niiden olevan vähemmän kiinnostavia – jopa niiden tekeminen on aika ajoin ollut tylsähköä.

Muutos vetää pyörteen lailla puoleensa

Järki murroksessa

Kevään korvilla olemme puhuneet paljon muutoksesta. Olemme pohtineet sitä, kuinka Järkeä tulisi muuttaa (ja tulisiko sitä ylipäätään muuttaa), ja minkälaisiin aiheesiin meidän tulisi keskittyä. Olemme pohtineet paljon tulevaa. Kevät on muutosten aikaa. Koivut värittyvät hiirenkorvin ja vesi liplattaa jälleen. Olemme puntaroineet, josko Järjen tulisi kasvattaa uudet lehdet.

Spontaani hiustenvärjäys, uusi sisältö vaatekaappiin… Kasvukauden alkaessa tulee selittämätön tarve uudistaa luonnon tahdissa itseäänkin – Järkikin kaipaa raikkautta, uusia tuulahduksia. Siksipä olemme pohtineet monia uusia tapoja parantaa toimintaamme; olemme muuttaneet sometyyliämme, keskustelleet toimituksen sisäisestä dynamiikasta sekä aloitelleet ulkoasun muokaamista. Tämän hetken lisäksi Järjellä on katse tiukasti tulevaisuudessa!

Annetaan lintujen visertää, ja annetaan itsellemme tilaa levittää siipiämme. Kasvetaan ja kehitytään yhdessä toistemme kanssa. Niin te lukijat teitte gallupimme yhteydessä, ja nyt pyrimme kasvamaan osoittamaanne suuntaan. Tästä on meidän hyvä alkaa ja jatkaa jo aluilla olevia suunnitelmia tulevaisuutta varten.

Kevät ehti saapua kaupunkiimme; ilmassa on muutoksen tuntua. Nyt tuota muutosta voi seurata myös Järjessä, niin tämän lukukauden loppumetreillä kuin kesän jälkeenkin. Olemme aina avoinna uusille ideoille ja äänille – jos siis tuntuu, että uudistavia ajatuksia löytyy, tervetuloa mukaan muutoksen edistämiseen!

Alunperin kirjoittanut Siiri Parviainen

Muutos tarkoittaa prosessia, jonka aikana jokin tulee toisenlaiseksi kuin se oli. Elämässä ollaan jatkuvassa muutostilassa, huomasi sitä tai ei.

Olen pohtinut muutosta ja sen merkitystä paljon lähiaikoina. Abivuosi loppui, lukuloma alkoi. Alle kahden kuukauden päästä kolmen vuoden lukio-opintoni ovat ohi. On tehtävä isoja päätöksiä tulevaisuuteni suhteen; mitä haluan opiskella jatkossa, pitäisikö muuttaa pois kotoa, mitä teen jos en pääsekään mihinkään kouluun? Olen valvonut öitä, murehtinut ja stressannut. Olen myös toivonut, haaveillut ja innostunut.

Ihminen suhtautuu luonnostaan uuteen varauksellisesti ja epäillen. Tietty ennakkoluuloisuus on hyvä luontainen puolustusmekanismi, jolla suojellaan itseä ja muita mahdolliselta pahalta. Me kaikki pelkäämme muutosta enemmän tai vähemmän, mutta koska pelko on juurtunut niin kiinteästi osaksi ajatus- ja toimintamallejamme, emme välttämättä edes tiedosta koko asiaa. Vasta kun tapahtuu jotakin merkittävää – edessä on muutto, parisuhde päättyy tai joku läheinen kuolee – se nousee esiin. Elämän tasapaino järkkyy.

Eräs ystäväni on kauhuissaan valmistumisesta, sillä sen jälkeen on luovuttava tutusta ja turvallisesta kaveripiiristä ja kouluympäristöstä ja lähdettävä omille teilleen. [pullquote-left]Juuri epävarmuus on pelon lähde; emme voikaan luottaa siihen, että tiedämme, mitä tulee tapahtumaan.[/pullquote-left] Hänen pelkonsa on ymmärrettävää, sillä sopeutuminen uuteen elämäntilanteeseen on usein hankalaa ja vie aikaa. Juuri epävarmuus on pelon lähde; emme voikaan luottaa siihen, että tiedämme, mitä tulee tapahtumaan. Epävarmuus on kuitenkin myös mahdollisuus. Monet asiat, joita joskus vierasti, tuntuvat nykyään itsestäänselvyyksiltä. Epävarmuutta piti hetki sietää, mutta loppujen lopuksi se muuttui onneksi, esimerkiksi alkukankeuden jälkeen rutinoituneeksi liikuntaharrastukseksi ja paremmaksi voinniksi.

Muutos voi olla aluksi jännittävää, mutta se ei tarkoita, että asiat olisivat huonosti. Ne eivät ole enää samalla tavalla kuin ennen, mutta niin sen kuuluukin mennä. Elämä on pysähtymätön virta, siinä ei voi pysyä jatkuvasti paikallaan. Me synnymme, kasvamme ja kuolemme. Ihmissuhteita tulee ja menee, kiinnostuksen kohteet vaihtuvat, asumme siellä sun täällä. Usein nämä muutokset eivät edes ole kovin suuria, vaan lähestulkoon huomaamatta tapahtuvaa hivuttautumista uuteen suuntaan. Aina kun päivät alkavat sulautua toisiinsa ja tunnen olevani jumissa, mietin kirjailija C.S. Lewisin sanoja:

Isn’t it funny how day by day nothing changes, but when you look back, everything is different.

Rakas ystävä, olet selvinnyt kaikista elämäsi muutoksista, suurista ja pienistä, tähän päivään – miksi et selviäisi nytkin? On okei olla peloissaan, mutta älä paisuta pelkoasi mörön mittoihin! Et tule olemaan ainoa yksinäinen, pelokas opiskelija tulevassa kotikaupungissasi, sillä lukuisia muita on samassa tilanteessa. Tutustu ja tukeudu heihin. Kun seinät kaatuvat päälle ja tuntuu, ettet osaa mitään, hengitä syvään. Epäonnistuminen ei tee sinusta huonoa ihmistä. Kaikista ihmissuhteista ei tarvitse pitää kiinni kynsin hampain. Anna joidenkin kaverien mennä ja salli heidän tilalleen tulla uusia, erilaisia mutta silti ihania ihmisiä.

Muutos voi tapahtua kertarytäkässä tai hiljalleen. Se voi stressata, surettaa ja pelottaa, mutta myös kutkuttaa, innostaa ja ihastuttaa. Se on tilaisuus oppia ja kasvaa, tulla vaikeuksien kautta vahvemmaksi ja viisaammaksi versioksi itsestään.

Rohkeutta elämään: kuuntele Jukka Pojan biisi Potentiaali tästä!

Alunperin kirjoittanut Vilhelmiina Virtanen

Tässä pieni kertaus siitä, mitä koettelemusten viikolla tapahtuu.

Tyypillisesti opiskelijat kuitenkin jäivät odottamaan klo 13 asti, jolloin alkoi kertaustunti, jossa valmistauduttiin seuraavan päivän kokeeseen opettajan johdolla.

Ennen koeviikko toimi niin, että koe suoritettiin 9.30-12.30 ja ruokailu oli normaalisti 11-13. Opiskelijoita velvoitettiin pysymään koetilassa vähintään tunti, jonka jälkeen he saivat palauttaa kokeen ja poistua. Kokeen jälkeen sai lähteä kotiin, jos seuraavana päivänä ei ollut koetta. Tyypillisesti opiskelijat kuitenkin jäivät odottamaan klo 13 asti, jolloin alkoi kertaustunti, jossa valmistauduttiin seuraavan päivän kokeeseen opettajan johdolla. Siellä käytiin läpi kurssin keskeisimmät asiat muistiinpanojen, tehtävien tai muiden tapojen kautta ja saatiin joskus jopa kuulla tärppejä kokeeseen. Valmistelutunti loppui klo 14, jolloin opiskelijat olivat vapaita poistumaan koululta ja viettämään vapaa-aikaa. Koe käytiin yhdessä läpi muutamaa viikkoa myöhemmin vartissa samaan aikaan, kun ne saatiin takaisin.

Uusi koeviikko toimii niin, että opiskelijoiden koulupäivä alkaa klo 8.30 kertaustunnilla.

Uudella koeviikolla kertaustunti on siirretty koepäivän aamuun klo 8.30 – se, pidetäänkö sitä vai saako jäädä kotiin nukkumaan on opettajasta kiinni. Virallinen koeaika alkaa 9.30 ja jatkuu klo 12.30 asti kuten ennenkin. Ruokailuajat pysyvät myös ennallaan. Aamun kertaustunnin ohella suurin muutos koeviikkoon on toiminta klo 13-14 välillä, sillä uudella koeviikolla se aika on varattu opettajille kokeen läpikäymiseen opiskelijoiden kanssa. Koetta ei tetenkään saa tällöin vielä takaisin, sillä puoli tuntia ei ole riittävä aika kaikkien kokeiden tarkistamiseen. Kokeiden palautus toimii samalla tavalla kuin ennenkin, tosin ilman kokeen tarkempaa syväluotausta.

Kolmosen mietteitä

Näin kolmannen vuoden opiskelijana minun täytyy sanoa, että pidin vanhasta koeviikosta paljon enemmän. Suurin epäluuloni aihe uutta koeviikkoa kohtaan on kertaustunnin paikka. Ymmärrän kyllä tietystä näkökulmasta päätöksen siirtää kertaustunti koepäivälle, sillä voidaan kuvitella, että se vähentää yhden yön lukutekniikkaa ja pakottaa opiskelijat aloittamaan kokeeseen valmistautumisen aikaisemmin. Tosin uskon, että tämä päätös ei tule vähentämään yhden yön lukijoiden määrää vaan korkeintaan lisää heidän työtaakkaansa, sillä nyt he eivät tiedä tärppejä, joita kannattaa opiskella. Myös psykologian näkökulmasta uusi kertaustuntijärjestelmä on huonompi, sillä kuten lukuisat tutkimukset osoittavat, ihminen lajittelee päivän aikana saadun tiedon nukkuessa ja vasta silloin se jää kunnolla mieleen. Kertaustunti päivää ennen koetta on siis oppimisen kannalta tehokkaampi.

Toinen valituksen aiheeni on kokeiden palautus. Miksi käyttää uuden systeemin kanssa vanhaa kokeenpalautusjärjestelmää, jos koe käydään läpi jo koetilaisuuden jälkeen? Kokeiden palautukseen riittäisi viitisen minuuttia per koe, mutta siihen suunnitellaan käytettävän turhan paljon aikaa.

Uusia näkökulmia

Olen ensimmäisen vuoden opiskelija, joten kaikki lukiossa on minulle uutta ja kenties välillä myös hämmentävää. Ehkä jännittävin asia onkin, ainakin minulle, koeviikko. Minun on hankalaa antaa oma mielipiteeni asiaan kokemuksen puutteen vuoksi, mutta tämä koeviikko on kaikille ykkösille uutta, joten voin kertoa ainakin ensivaikutelmani.

Uuden opiskelijan näkökulmasta tämä uudistus vaikuttaa ihan hyvältä. Aamun kertaustunti on mielestäni hyvä siksi, että jos on aiempina päivinä lukenut hyvin, voi vielä kysyä ja kerrata vaikeimpia asioita tunnilla. Tosin kertaustunnin ajankohta on ehkä silti parempi edellisenä päivänä, jolloin tieto saattaa painua paremmin muistiin nukkuessa. Uudessa järjestelmässä tietty päivä on varattu kokonaan yhdelle kokeelle, joka voi myöskin auttaa oppimisessa ja keskittymisessä. Koeaika ja ruokailu tunnin ajoitukset kuulostavat yhä oikein hyviltä. Koeaikaa on riittävästi, ja ruokailussa voi ladata akkuja, ja keskustella kokeesta ennen sen läpikäymistä.

Uuden opiskelijan näkökulmasta tämä uudistus vaikuttaa ihan hyvältä.

Mielestäni, kokeen läpikäyminen heti sen tekemisen jälkeen on todella hyvä muutos. Sen sijaan, että pähkäilisin ainakin viikon menikö jotain vikaan, ja kokeen palautuspäivänä ihmettelisin mitä ihmettä ajattelin sitä tehdessäni, saan heti tietää mitä olisi pitänyt tehdä ja missä. Virheistään voi oppia yllättävän paljon! Kokeen läpikäyminen auttaa oppimaan tarvittavat asiat heti, vaikka ei olisi pärjännyt kokeessa hyvin. Lisäksi se helpottaa syyhyä saada koepaperi käsiin, koska voi jo läpikäynnin aikana arvioida, miten suurin piirtein meni.

Yhteenvetona: uudessa koeviikossa on sekä hyvää että huonoa, mutta en voi tietää sitä vielä varmasti, eikä voi kukaan muukaan. Joten suunta kohti koeviikkoa luottavaisin mielin ja ajoissa pänttäämään, vai kuinka?

Alunperin kirjoittanut Niklas Mäkelä ja Oliver Vyyryläinen