Suomi on ollut kansainvälisen yhteistyöjärjestö Yhdistyneiden kansakuntien jäsen vuodesta 1955. 9. joulukuuta 2015 Suomen 60-vuotista taivalta rauhan turvaajana ja ihmisoikeuksien puolustajana muiden jäsenmaiden joukossa juhlittiin Finlandia-talolla, jonne kerääntyi noin 1400 vierasta.

Myös Järvenpään lukion YH05-kurssin opiskelijat sekä kaksi lukion lehden Järjen toimittajaa pukeutuivat parhaimpiinsa, hyppäsivät aamulla junaan ja pääsivät räntäsateesta huolimatta paikalle opettajien Suvi Randénin ja Timo Joutsivuon johdolla.

Ulkoasiainministeriön järjestämässä YK-juhlassa pohdittiin Suomen historiaa ja tulevaisuutta osana Yhdistyneitä kansakuntia sekä YK-jäsenyyden merkitystä suomalaisille. Puhujanpönttöön nousivat tasavallan presidentti Sauli Niinistö, eduskunnan puhemies Maria Lohela, pääministeri Juha Sipilä ja ulkoministeri Timo Soini.  Musiikista vastasivat Tapiolan nuorten sinfoniaorkesteri, suomalaista ja irakilaista kansanmusiikkia yhdistävät Ninni Poijärvi ja Ali Alawad sekä kuulovammainen räppäri Signmark. [pullquote-left]YK:n pääsihteerinä vuodesta 2007 toiminut Ban lensi Suomeen kesken Pariisin ilmastokokouksen osallistuakseen juhlaan.[/pullquote-left]

Valokeilan kuitenkin vei juhlan pääpuhuja Ban Ki-moon. YK:n pääsihteerinä vuodesta 2007 toiminut Ban lensi Suomeen kesken Pariisin ilmastokokouksen osallistuakseen juhlaan.

Lisää näkyvyyttä, lisää ääntä

Ban kiitti Suomea aktiivisesta osallistumisesta YK:n toimintaan, mutta kehotti Suomea ottamaan osaa vielä näkyvämmin ja korottamaan ääntään YK:n ihmisoikeustyössä. Hän kertoi liikuttuneensa siitä, kun sai kuulla, että vielä talvi- ja jatkosodan jälkeen Suomikin oli käytännössä kehitysmaa, joka joutui turvautumaan Yhdistyneiden kansakuntien apuun; suomalaisille lapsille lähetettiin muun muassa vaatteita. Tämä muistutti häntä hänen kotimaastaan Koreasta. Ban oli vain 6-vuotias, kun Korean sota alkoi.

[pullquote-right] “Jos taistelu ilmastonmuutosta vastaan hävitään, maailmalla ei ole b-suunnitelmaa.”[/pullquote-right]Pääsihteeri puhui myös ilmastonmuutoksesta ja Eurooppaan tulevista pakolaisista. Hän muistutti tiukasti Pariisin ilmastokokouksen ja sen lopputuloksen tärkeydestä, sillä “jos taistelu ilmastonmuutosta vastaan hävitään, maailmalla ei ole b-suunnitelmaa”. Vuonna 2016 YK aikoo solmia kansainvälisen sopimuksen vastuun jakamisesta pakolaiskriisin hillitsemisessä. Syyrian sota ja sitä seuranneet pakolaisaallot ovat globaali ongelma, ja pakolaisia kohtaan pitää olla solidaarinen. Yli 60 miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan kotiseudultaan – heidän ihmisoikeuksiaan ei pidä polkea enempää.

Sisulla eteenpäin

Vaikka YK on hankalien, monisyisten ongelmien edessä, Ban uskoo, että järjestön ja sen jäsenmaiden on mahdollista tehdä maailmasta vielä parempi paikka elää. Hän kertoi inspiroituneensa suomen kielen sanasta sisu, jonka hän käänsi englanniksi päättäväisyydeksi, kestävyydeksi ja rohkeudeksi vaikeiden aikojen koittaessa. Sitä me kaikki kuulemma tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa. ”Elämme konfliktien, tuhon ja pelon aikaa, mutta myös toivon, tulevaisuuden ja hyvien päätösten aikaa”, pääsihteeri summasi.

Banin puhe valoi toivoa myös Järvenpään lukion opiskelijoihin, jotka kaikki vaikuttivat pitkän ja puheentäyteisen juhlan jälkeen yhtä innostuneilta kuin aamulla. Koko YK-juhla oli kaiken kaikkiaan opiskelijoiden kesken menestys; lähdimme takaisin tuuleen ja tuiskuun paitsi entistä viisaampina, myös inspiroituneina.

Alunperin kirjoittanut Vilhelmiina Virtanen

Joukko lumalinjalaisia kävi Teknolgia 15 –messuilla Helsingin messukeskuksessa tutustumassa automaatioalaan. Robotteja, koneita ja ties mitä antureita oli moneen lähtöön – jopa niin paljon, että heräsi kysymys: riittääkö töitä tulevaisuudessa myös ihan meille ihmisille?

Näin tulevana abiturienttina pitäisi jatko-opintosuunnitelmien olla jo loppusuoralla. Monivaiheisen pähkäily- ja nopanheittoprosessin tiimellyksessä on kokonaan unohtunut, jos oma tulevaisuuden ammatti onkin koulusta valmistuessa lähes täysin automatisoitu ja töitä ei täten löydykään. Valitsemalla mahdollisimman akateeminen ura on kai mahdollisuuksia välttyä tältä, mutta työpaikasta voi oikeasti kilpailla robotti pian useammassakin yrityksessä. Työnhaussa tämä tuottanee ongelmia etenkin suppeammin koulutetuille.

Pääministeri luottaa suomalaiseen automaatio-osaamiseen.

Vielä pitkään automatisaatio tulee koskemaan lähinnä vain hyvin tylsiä ja konemaisia toimintoja, kuten pakettien lajittelua tai tuotteiden valmistusta tehtaissa. Tulevaisuudessa toivoisin kuitenkin näkeväni myös paljon monimutkaisempia järjestelmiä täysin automatisoituna – itsestään ajavat autot ovat jo siirtyneet suunnittelupöydiltä todellisuuteen, mutta miltä kuulostaisi esimerkiksi automatisoitu juna? Ainakaan nykyisenkaltaisia säästöpaineita ei robottikonnareihin ja kuljettajiin kohdistuisi.

Nykyisen hallituksen nokkamies näkeekin automatisaatiossa suuria mahdollisuuksia, jos ei junissa niin ainakin perinteisessä teollisuudessa. Tuotanto voitaisiin siirtää halpamaista takaisin Suomeen, mikä hyödyttäisi erityisesti pieniä yrityksiä. Kokonainen tehdas voisi siis pyöriä muutaman ihmisen voimilla, mutta hetkinen, lyhyelläkin matematiikalla tajuaa työpaikkojen määrän tässä esimerkissä vähenevän. Kaikkien alalla toimivien mielestä asia on toisinpäin, mutta ei pääministeri Juha Sipilälläkään Teknologia 15 –messujen puheessa ollut tarjota täysin vedenpitäviä ehdotuksia. Työttömien määrässä voidaan siis nähdä aluksi nousua, mutta ratkaisuna lienee vain sopeutua ja hankkia uusi ammatti – tai alkaa kehittää niitä robotteja itse.

Vaikka tarinat vanhusten kanssa juttelevista hoitajaroboteista jäävätkin vielä tiedelehtiin ja itsestään kulkevat junat busseihin kypsyneen lukiolaisen haaveeksi, voivat hurjimmatkin kuvitelmamme muuntua yllättäen todeksi. Sitä ennen automatisaatio, robotisaatio, tai mikä tahansa muu Twitterissä hyvältä näyttävä muotisana tulee tavalla tai toisella uudistamaan jokaisen ammattia. Onhan pohjimmiltaan kyse vain siitä, että ihmiset siirtävät laiskuuksissaan töitään muille, tässä tapauksessa koneille. Ja jos ajattelit välttyä koneellistumiselta hankkiutumalla kirjailijaksi, olet turvassa vain hetken: nykyisestä Wikipediastakin yli puolet on koostettu ilman ihmisajattelua.

Alunperin kirjoittanut Ville Tuominen

Lehtikurssi on perinteisesti käynyt tutkimusmatkalla suuressa maailmassa ja hakenut oppia mediaa leipätyökseen tekeviltä. Tällä kertaa kohteeksi valiintui Olivia-lehti, sillä naistenlehtigenre oli monelle vielä tuiki tuntematon.

Kun syksyisessä toimituskokouksessa nostettiin esille kysymys tämän lukuvuoden vierailukohteesta, kuultiin heti huomattavilla desibeleillä pian eläköityvien naisabiturienttien vaatimus päästä vihdoin käymään naistenlehdessä. Aivan koko toimitus ei tätä mielihalua oitis jakanut, mutta erilaiseen genreen tutustuminen päätettiin ottaa vastaan avartavana oppimiskokemuksena.

Kohteeksi valikoitui Järjen ohjaavan opettajan lehtori Marjaana Svalan kontaktien myötä Olivia-lehti, jota julkaisee Aller Media. Lehden toimitilat sijaitsevat Helsingin Punavuoressa, jonne sukkuloitiin sujuvalla julkisen liikenteen ja patikkakyydin yhdistelmällä tammikuisessa talvisäässä.

[pullquote-right]Naistenlehti ei automaattisesti tarkoita hömppälehteä[/pullquote-right] Olivian toimituksessa Järjen delegaation vastaanotti toimittaja Ninni Lehtniemi. Hän kertoi lehtikurssilaisille Olivian konseptista: lehteä tehdään monenlaisille koulutetuille ja virkeille naisille. Samalla opittiin myös, että naistenlehti ei automaattisesti tarkoita hömppälehteä: Oliviassa käsitellään myös yhteiskunnallisesti tärkeitä ja syvällisiä aiheita. Lehtniemi selosti myös miten pitkä prosessi Olivian tekeminen on: lehtihyllyn tuotteen takana on palapeli lukuisten eri ihmisten työpanosta niin ideoinnista, kirjoittamisesta, kuvaamisesta, haastatteluista, kokouksista kuin oikolukemisesta aina printtilehden painattamiseen ja markkinointiin asti.

Entä mitä eroa on aikakauslehden tekemisellä ja vaikkapa nopeatempoisella uutistyöllä? Oliviassa työstetään laajoja juttukokonaisuuksia viikkoja, ellei jopa kuukausiakin. Monenlaisissa lehdissä työskennellyt Lehtniemi kertoikin pitävänsä siitä, että meneillään olevien juttujen tekemiseen saa kunnolla perehtyä, eikä deadline luo liiaksi liukuhihnatyön tunnelmaa. Kun lopuksi päästiin kiertämään Olivian avokonttorissa, kaikkialla vallitsikin lähinnä keskittynyt hiljaisuus. Järjen toimituskokouksissa meno on usein toisenlaista.

Junassa on tunnelmaa. Järjen toimitus matkalla suureen maailmaan. Kuva: Hanna Kuusisto.

Matka-aika käytettiin taustatutkimukseen aineiston äärellä. Kuva: Juudit Häsä.

Nopea tilannekuva: lapsilauma kuulemassa media-ammattilaista. Kuva: Ossi Kallio.

Kattohuoneistossa on avaraa! Huomaa katosta roikkuva kutsukello, jollaisen tarvitsisi myös lehtikurssin opettaja. Kuva: Ossi Kallio.

Toimituksesta löytyi myös meditointinurkkaus. Onneksi säkkituoleja löytyy myös lukiolta. Kuva: Ossi Kallio.

Alunperin kirjoittanut Henry Hedborg

Lukion mediaryhmä suuntasi opintomatkalle Suomen Kuvalehden toimitukseen.

Lehtikurssin vuosittainen eväsretki alkoi tuuliselta Järvenpään juna-asemalta perjantaipäivänä. Tavoitteenamme oli löytää tiemme Helsingissä sijaitsevaan Otavamediaan. Leppoisan junamatkan ja muutaman minuutin suunnistamisen jälkeen saavuimme Otavamedian suureen aulaan, jossa meitä vastassa oli Järvenpään lukiossa opiskellut Susan Heikkinen, joka nykyään toimittaa Suomen Kuvalehteä.

Yläkerrassa meitä odotti kabinetti tarjoiluineen. Pullaa mussuttaessamme saimme kuulla Suomen Kuvalehden historiasta. Lehden pitkäaikainen, nyt jo eläkeiän saavuttava päätoimittaja Tapani Ruokanen kertoi meille, mikä Suomen Kuvalehdestä tekee lukemisen arvoisen. Tämän jälkeen vuorossa olivat polttavat kysymykset toimittajan elämästä, koulutuksesta ja työmahdollisuuksista.

Loppuhuipennuksena reissullemme pääsimme kiertämään Kuvalehden toimitusta, tutustumaan toimitustalon työntekijöiden arkeen ja saimme paljon uutta informaatiota lehden tekemisestä. Emme osanneet arvatakaan, että graafikon työhön kuuluu pääsiäismunien maalausta! Vilaukselta bongasimme myös Anna-lehden muotikuvaukset, valokuvaajien työhuoneen ja koekeittiön.

Kaiken tämän jälkeen joukkomme kiitti ja kumarsi oppastamme Susan Heikkistä. Luovutimme Järjen julisteet muistoksi Kuvalehden toimitukselle unohtamatta Otavamedian aulaa, joka sai myös järkevää koristusta seinälleen.

Alunperin kirjoittanut Hanna Kuusisto

Tekniikan päivillä Aalto-yliopistolla 16.1 oli paljon kuultavaa ja nähtävää. Kojut olivat täynnä erilaisia koneita, ideoita ja kiinnostavia eri alojen ihmisiä. Siellä nähtiin savurenkaita tekevä kone, aaltoenergian idea ja Kimmo ”tieto on valtaa” Pietiläinen.

Do we.learn.it?

Osana Tekniikan päiviä oli we.learn.it -projekti, johon osallistui Järvenpään lukion luma-linjan ja Järjen lisäksi monista muista kouluista opiskelijoita. Projektin tarkoituksena oli kokeilla päivän ajan tiedetoimittajana oloa. Jokainen ryhmä valitsi jonkin monesta kiinnostavasta aiheesta ja teki siitä kojujen ja luentojen pohjalta jutun nettiin. Kaikki Tekniikan päivillä tehdyt jutut voit lukea täältä: ptt.welearnit.org/html/index.html

Pienen katsastuskierroksen jälkeen olimme välittömästi paniikissa: minne piti kokoontua ja missä kaikki ovat. Pienen panikoimisen jälkeen saimme ystävällisen vastaanoton Anna-Kaarina Kairamolta sekä Miko Laaksolta ja valitsimme aiheet itsellemme. Järki valitsi aiheekseen sisäilman laadun. Aloitimme etsimällä tietoa kojuilla seisoviltä ihmisiltä. Kaikilta kojuilta saimme tietoa niin paljon, että luennoilla ei tarvinnut käydä ollenkaan. Tiedonkeruun ja haastatteluiden jälkeen keräännyimme takaisin kokoontumishuoneeseen ja teimme jutut nykytekniikan mukaisesti tabletilla.

Järki haastatteli myös paikalla ollutta Kimmo Pietiläistä (kuva ylempänä), joka on suomentanut erittäin suuren määrän tietokirjoja. Kimmo Pietiläisen erittäin vahva myönteinen vastaus kysymkseen “onko tieto valtaa?” sai Järjen kirjoittamaan jutun sisäilman lisäksi Pietiläisestä. Tämäkin juttu on luettavissa aikaisemmasta linkistä.

Tekniikan päivät oli oikein mukava kokemus. Oli hyvin kiinnostavaa ja opettavaista jutella asiantuntevien ihmisten kanssa tekniikasta ja tietenkin sisäilman laadusta. Ja ilmaiset ilmapallot ovat aina plussaa!

Suvensaari avaa ovet uusiin kulttuureihin. Kuva: Hanna Kuusisto.

Koulumme oma maailmanmatkaaja Tommi Suvensaari on tunnettu tarinoistaan ja kokemuksistaan.

Ohjeita Suvensaarelta löytyisi joka lähtöön niin arkeen kuin juhlaankin, mutta tällä kertaa keskitytään ulkomaanmatkustelun saloihin. Jos siis olet miettinyt matkalle lähtöä (etkä aio luopua suunnitelmasta jutun lukemisen jälkeen) niin tässä on kaikki se, mitä kokenut konkari voi sinun turvaksesi tarjota!

1. Matkalla kohtaa… itsensä. Kannattaa varautua siihen, ettei se ole ihan kaikkein miellyttävin tuttavuus. Mutta ei kannattaa ottaa itseänsä niin tosissaan. Hyvä neuvo kotoisessa arjessakin.
2. Monikäyttöesine matkalle… on joustava asenne. Ei kannata hermostua tai jopa panikoida vastoinkäymisistä. Jos alkavat kädet täristä, ääni väristä, alahuuli väpättää ja äänen volyymi nousta heti, kun asiat eivät mene niin kuin haluaisi, kannattaa pysyä kotona katsomassa Kauniita ja rohkeita.
3. Matkoilla voi… ihan hyvin olla resuisissa ja vaikka rikkinäisissä vaatteissa. Ketä kiinnostaa, miten joku turisti on pukeutunut? Ei sinulla kuitenkaan ole varaa mennä mihinkään hienoon ravintolaan syömään. Wienin oopperassakin on piippuhylly.
4. Paikalliset ovat… sinua fiksumpia asiassa kuin asiassa. Tosin ymmärtävät paremmin siansaksaa, ilmeilyä ja käsillä huitomista kuin englantia. Englannissakin.
5. Nähtävyydet… kannattaa tarkistaa matkaoppaista ja netistä etukäteen. Parillakin reissulla on jäänyt jotain kiinnostavaa näkemättä/kokematta, kun ei ole valmistautunut. ”Ai, Pisassa olisi ollut joku vino torni??”
6. Kolme tärkeintä asiaa…
   1. Ajattele, että torakka sängyssäsi aamulla on vähän kuin koiranpennun vierestä heräisi! Eli älä narise epämukavuuksista, joita ei voi helposti ratkaista
   2. Älä kiukuttele matkatovereillesi, sillä moni ystävyys on joutunut matkoilla kovalle koetukselle tai katkennut kokonaan
   3. Pidä aina evästä ja vettä repussa mukana! Koskaan ei tiedä, milloin juuttuu paikallisten teinien kanssa hissiin pariksi tunniksi.
7. Muista aina… kokeilla paikallisia ruokia – kunhan ne ovat kuumia ja eivätkä ole jogurttipohjaisia. Myös lentokoneruuat ovat mahtavia. Turha niiden kanssa on hienostella.
8. Jos unohdat kotiin… rahat/luottokortin, passin tai viisumin, olet pulassa. Kaiken muun voi hankkia paikan päältä.
9. Hätätilanteen sattuessa… karju! Vaikka nunnalle ja kirkossa. Toki tietysti hätätilanteen luonteesta riippuen.
10. Matkalaukku… yrittää AINA karata rilluttelemaan Pariisin yöelämään, jos lentokoneenvaihto on Charles de Gaullen kentällä. Fiksuimmat laukut löytävät sinne, vaikka vaihto olisi Frankfurtin lentokentällä.
11. Älä ikinä… ole koppava paikallisille. Nöyryydellä selviää pahastakin paikasta; kädet sivuille ja anteeksipyytävästi ”Turistico stupidico!”. Ongelmatilanteessa on oleellista virheellisen espanjan käyttö, maassa kuin maassa. Tosin Espanjassa kannattaa käyttää ruotsia.
12. Uskaltautuessasi… valmisretkelle tunge jenkkien kanssa samaan ryhmään: niissä kehtaa tehdä tyhmiäkin kysymyksiä ja porukka on aidosti innoissaan. Hyvällä tuurilla seuraksi voi lisäksi saada hauskan aussin, joka on eksynyt samaan ryhmään ja joka alkaa olla tosi kypsä retken puolivälissä.

+1 Minun kanssani matkustettaessa…. pitää varautua oikoteihin. Hortoilu on hauskaa enkä ole vielä eksynyt (pysyvästi). Tietysti tervettä järkeä saa käyttää siinä, oikaiseeko Rion slummien kautta.

Alunperin kirjoittanut Hanna Kuusisto