Koulumme englannin projektin myötä noin kaksikymmentä ranskalaista oppilasta tuli viikon ajaksi Suomeen. Saimme kuulla, mitä he ajattelevat suomalaisten oudoista tavoista.

Koulumme järjestää paljon kansainvälisiä projekteja pitkin lukuvuotta, ja tänä lukuvuonna englannin projekti järjestettiin ranskalaisen koulun kanssa. Suomalaiset vierailivat Ranskassa jo helmikuussa, mutta ranskalaiset tulivat täksi viikoksi Suomeen. Viikon aikana ohjelmassa oli monia aktiviteetteja, kuten makkaranpaistoa Nuuksion kansallispuistossa ja retki Heurekaan. Saimme siis oivan mahdollisuuden haastatella muutamaa heistä ja kysyä esimerkiksi oudoimmista asioista, joita he ovat kohdanneet Suomessa ollessaan. Haastattelin ryhmästämme Capucine Mahéasta, Glenn Raoultia sekä Cyrielle Tripieria. 

Tiesittekö Suomesta mitään entuudestaan?

Glenn: “En oikeastaan mitään.”

Cyrielle: “Tiesin Suomen luonnosta ja maisemista, mutta muuten en paljon mitään.”

Miksi päätitte valita Suomen Alankomaiden sijaan? (Ranskalaisten luokalta puolet lähtivät Alankomaihin ja puolet Suomeen)

Capucine: “Päätin valita Suomen, koska perheen kanssa tulisi helpommin matkustettua Alankomaihin kuin Suomeen, joten en olisi muuten saanut ikinä välttämättä mahdollisuutta tulla tänne.”

Glenn: “Koska Suomi on tunnettu luonnostaan ja maisemistaan ja se eroaa monilla tavoilla Ranskasta.”

Mitä odotitte eniten?

Cyrielle ja Glenn: “Luulen, että odotimme eniten makkaroiden grillaamista ja matkaa Nuuksioon.”

Mikä oli kivoin paikka tai aktiviteetti, jonka koitte reissunne aikana?

Kaikki: “Kivointa oli ehdottomasti makkaroiden paistaminen nuotiolla Nuuksiossa, koska se oli asia, jota emme ole ikinä tehneet Ranskassa.”

Mikä on ollut suurin ero Ranskan ja Suomen välillä?

Capucine: “Mielestäni ruuat ja ruoka-ajat ovat melko erilaiset. Te syötte niin monta ruoka-annosta päivän aikana.”

Cyrielle: “Samaa mieltä. Syötte esimerkiksi iltaisin päivällisen ja sen jälkeen vielä iltapalan, joten ruokailut ovat todellakin erilaiset.”

Mikä oli oudoin asia, johon törmäsitte Suomessa?

Capucine: “Hmm. Oudointa on ehkä se, että laitatte leivän päälle juustoa ja syötte leipää juustolla esimerkiksi aamuisin.

Glenn: “Mielestäni mämmi oli todella outoa.”

Alunperin kirjoittanut Elsa Helovuo

Muutama päivä sitten kaikkien opiskelijoiden Wilmaan ilmestyi viesti OPK:n vaaleista. Tänä vuonna opiskelijakunnan puheenjohtaja sekä varapuheenjohtaja valitaan siis sähköisesti, ja lisäksi luvassa on muutamia muitakin uusia tapahtumia, joiden avulla vaalit saadaan lähemmäs jokaisen opiskelijan elämää. 

Mitä tämä oikeasti tarkoittaa?

Opiskelijakunnan puheenjohtajistoa ei valita enää perinteisellä lippuäänestyksellä. Sen sijaan Järki ja OPK järjestävät 15.1. lähtien tapahtumia, joiden avulla ehdokkaat tuodaan paremmin esille lukion opiskelijoille. Projekti huipentuu 22.1. tapahtuvaan vaalitenttiin, joka on kaikille oppilaille pakollinen. Vaalitentin jälkeen äänestetään opiskelijakunnan puheenjohtaja sähköisesti. Tiistaina 24.1. valitaan vielä muu hallitus perinteisellä lippuäänestyksellä

Mitä teen jos haluan OPK:n hallitukseen?

Ehdokkaita vaaleihin haetaan nyt, ja kaikkia kiinnostuneita toivotaan ilmoittautumaan perjantaihin 12.1. mennessä. Ehdokkaaksi voit ilmoittautua tästä. Ilmoittautuminen vaatii Edisoniin kirjautumisen. Ensi kaudelle OPK hakee yhtä puheenjohtajaa, varapuheenjohtajaa, tiedottajaa, kirja- ja ympäristövastaavaa, kahta toimintavastaavaa sekä neljää kioskivastaavaa.  Jos et ole varma opiskelijakunnan hallituksen tehtävistä, voit tutustua niihin tästä.  Lisäksi Järki kuvaa ja haastattelee ehdokkaita 16. päivä tiistaina. Kuvissa ja hastatteluissa esiintyminen ei ole pakollista. Ehdokkaiden on myös mahdollista kirjoittaa Järkeen mielipidekirjoituksia Järvenpään lukiota koskien, ja niitä julkaistaan 19. päivä.

Muistakaa seurata Järjen toimintaa, sillä julkaisemme vaaleista ja ehdokkaista lisätietoa 15. päivä lähtien. Julkaisemme muun muassa haastatteluja ehdokkaista sekä uutisia hallituksen uudesta kokoonpanosta. Myös Järjen somea kannattaa seurata projektin aikana!

Alunperin kirjoittanut Siiri Parviainen

Lauantaina 25.11. laitoin jalkani ensimmäistä kertaa Kiinan maaperälle. Ruohonleikkurilta kuulostava matkalaukkuni raahautui perässäni mukanaan kasa odotuksia, jännitystä ja myös hieman ennakkoluuloja. Nyt kuukauden kuluttua on helppo katsoa taakseen ja sanoa matkan olleen yksi elämäni parhaista kokemuksista sekä pohtia, mikä teki siitä niin merkityksellisen.

Illan katukuvaa

Koulunkäyntiä, kananjalkoja ja papusoppaa

Kiinassa ollessani sain mahdollisuuden kokeilla monia asioita, joita Suomessa olisi vaikea kokea. Joitain asioita rakastin, joitain en niinkään. Parasta varmaan koko projektissa oli ihmisten tapaaminen, ja itse olin onnekas yöpyessäni kahdessa kiinalaisperheessä yhden sijaan. Tutustuin mahtaviin ihmisiin, jotka tulevat aina olemaan muistoissani. Pääsin käymään kiinalaista koulua – ja voin sanoa, että se oli täysin erilaista kuin kuvittelin, paljon rennompaa kuin koskaan ajattelin. Kiinassa ihmiset vastasivat tunnilla. Joskus kuulosti siltä että liikaakin.

Söin paljon erilaisia ruokia. Totta puhuen söin liikaa, ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Erityisesti pidin nuudeleista, erikoisen näköisistä vihreistä möykyistä sekä kananjaloista. Jouduin myös syömään muutamia ruokia, joita en koskaan tahdo syödä uudestaan: muun muassa pavuista tehty keitto hyytelökuutioilla ja vaniliajäätelöllä sekä boba-tee, maitotee jossa lillui pohjalla hyytelöhelmiä. Mustalle listalle pääsivät myös mysteeriksi jääneet ankankieliltä vaikuttavat ruuanpalaset. Yllätin siitä, että kiinalainen ruoka ei ollutkaan niin tulista kuin olin kuullut. Ilmeisesti kiinalaisetkin olivat ihmeissään siitä, kuinka hyvin kestin tulisuutta ja myös miten hyvin osasin käyttää syömäpuikkoja.

Viikko on lyhyt aika täysin uudessa maassa. Sen huomasi, sillä olin koko ajan tekemässä jotain uutta ja jännittävää, ja joka ilta kaaduin väsyneenä sänkyyni. Koin viikon aikana enemmän kuin olin kokenut kuukausiin. Pääsin kiinalaiseen kokovartalohierontaan. Kokeilin taijia. Käveleksin ystävieni kanssa Kiinan kaduilla iltamyöhään asti, katselin kuuta ja harvaa tähtitaivasta. Rikoin normejani ja lauloin muovikopissa karaokea. Erittäin paljon muistelen myös reissuani buddhalaiseen temppeliin, missä käyminen vahvisti haluani kääntyä buddhalaiseksi.  Vaikka onkin todella kliseistä sanoa, että matka oli kasvattava kokemus, niin juuri sitä viikko Kiinassa oli. Se oli oppimista joka päivä.

Dameishan rannalla

Mitä Kiina-projekti opetti minulle?

Projektin aikana ei voinut olla oppimatta asioita. Kiina-projekti opetti sen, että ihmisten kanssa on äärettömän vaikeaa tehdä töitä, jos ei ymmärrä toista. Jos itse tietää tarkalleen, mitä ympäristöetiikka tarkoittaa, mutta toinen ei ole eläessään käynyt yhdelläkään filosofian tunnilla, on miltei mahdotonta päästä aiheesta yhteisymmärrykseen. Opin, että on ihan ookoo antaa ihmisten auttaa – siltä ei voinut välttyä Kiinassa. Joku oli aina kantamassa kauppakassejani, hakemassa vettä tai maksamassa ostoksiani. Piti myös oppia sanomaan siihen ei.

Kiina-projekti opetti arvostamaan monia asioita, joihin ei aiemmin ollut tullut kiinnitettyä huomiota. Kun elää viikon toisessa perheessä, aivan toisessa kulttuurissa, alkaa väistämättä arvostamaan omaa kotiaan ja kulttuuriaan. Suomessa suihkusta tulee miltei heti lämmintä vettä, Kiinassa sitä sai odottaa. Suomen netti on vapaa, Kiinassa mikään Googlen palvelu ei toimi ollenkaan. Suomessa taivaalla loistaa kaupungeissakin valtavan paljon tähtiä, Kiinassa taas vähemmän. Suomessa omaa rauhaa arvostetaan, eikä koulukaan oikeasti vie koko elämää. Kiinassa meininki taas on aivan toinen, etenkin koulunkäynnissä. Joskus on matkustettava kauas löytääkseen asioita läheltä, sen opin viikon aikana. Riskinä tässä tietenkin on, että kaukana ollessaan ei enää halua palata takaisin.

Rappukäytävä täynnä kiinalaisten oppilaiden matkalaukkuja

Vaikeinta on lähteminen

Perjantaina ilmassa oli lähdön tunnelmaa. Oli outoa ajatella, että ihmiset, joiden kanssa olin viettänyt intensiiviset seitsemän päivää, jäisivät 7 768 kilometrin päähän minusta. Emme tulisi näkemään toisiamme uudestaan pitkään aikaan – jos koskaan. Katsoin lähelläni olevia ihmisiä ja rakennuksia nyt uudella tavalla; yritin painaa mieleeni kaikki yksityiskohdat, jotta ne säilyisivät kirkkaina muistoissani.

Viimeisen päivämme kulutimme esitelmiemme pitämiseen, syömiseen sekä koulun lähistöillä kiertelemiseen. Tuntui kolkolta ajatella, että jo tutuiksi tulleet metrolinjat, kadut ja ihmiset eivät seuraavana päivänä enää tervehtisi meitä herätessämme.  Katselin ympärilleni ja näin kaikkialla asuntolassa asuvien oppilaiden matkalaukkuja. Tuntui siltä kuin koko koulu olisi lähdössä johonkin – ja niin olikin, kotiin, aivan niin kuin mekin. Hyvästien tullessa kyyneleiltä ei vältytty, tietenkään, mutta tiukat halaukset ja lupaukset siitä, että vielä näemme tekivät jäähyväisistä siedettäviä.

”Beautiful China, you are forever in the hearts of all the people who want a happy world. You are forever in my heart.”

Kiina jätti minulle paljon asioita. Se jätti mahtavia muistoja ja särkyneen sydämen hyvästeltyäni hienoimmat tapaamani ihmiset. Se jätti kaipauksen ja toiveen paluusta. Kiina jätti minulle arat olkapäät sekä kipeät jalat. Se otti tunnon pottuvarpaastani (tahdon ajatella, että varpaani kieltäytyy tuntemasta mitään muuta kuin Kiinaa, mutta se ei liene oikea syy). Nyt tiedän, että Suomessa hyttyset eivät ole mitään verrattuna Kiinan hyttysiin ja että ihmiset Suomessa aiheuttavat paljon enemmän ahdistusta kuin ihmiset Kiinassa. Kiina jätti minulle listan kirjoja, jotka minun pitää lukea, sekä listan ihmisistä, joilta voin aina kysyä lisää. Kiina jätti minut maailmalle viisaampana ja valmiimpana ihmisenä, mutta siitä en saa kiittää Kiinaa, vaan sen ihmisiä, jotka olivat valmiita jakamaan minulle osia elämästään.

Alunperin kirjoittanut Siiri Parviainen

Kinnarin koulun kakkosluokkalaisilla on kiusaamisesta vahvoja mielipiteitä. Projektipäivän (20.4) yhdentoista kakkosluokkalaisen ryhmässä ei kiusaamista sallittu, ja lukiolaiset voisivatkin ottaa mallia näistä ilopillereistä. Tästä voit lukea kakkosluokkalaisten keksimän tarinan kiusaamistilanteesta, sekä kymmenen sääntöä kiusaamisen estämiseksi ja miten jokainen voi puuttua kiusaamiseen.

Kiusattu Possu

Possu Ponteva lähti tavallisesti kouluun kodistaan. Koulussa Ponteva opiskeli matematiikkaa, kunnes tuli ulkovälkkä. Hän meni ulos, ja siellä oli kolme kanaa! Kanat olivat uusia oppilaita -vanhempia ja isompia kuin pieni Possu Ponteva. Kanat haukkuivat ja löivät pitkillä koivillaan pientä Possua sillä välin kun opettaja oli kahvilla, eikä siksi nähnyt tilannetta. Yksi kana sanoi Possulle: ”Mikä tuo kärsä on?”. Sitten Possu lähti surullisena karkuun ja kanat jahtasivat häntä lällätellen.

Paikalle saapuivat kuitenkin Lepakko ja Pinkki Yksisarvinen. Yksisarvinen taikoi kanat suoraan rehtorin kansliaan taikasarvellaan. Yksi kanoista pääsi kuitenkin karkuun ja kiisi suoraan kiusaajien tukikohtaan. Lepakko oli kiltti ja lohdutti surullista Possu Pontevaa. Viimeinenkin kana löydettiin tukikohdasta ja myös se joutui rehtorin kansliaan.

Rehtori Pöllönen oli hyvin pettynyt uusiin oppilaisiin. Tällaista käytöstä ei koulussa suvaita! Kanat ymmärsivät, miten ikävältä Possusta tuntui ja pyysivät anteeksi. Possu kertoi äidilleen, mitä oli tapahtunut. Seuraavana aamuna Possun saapuessa koulun pihalle, kanat pyysivät häntä mukaan leikkiin. Heistä tuli hyviä ystäviä, eivätkä he enää kiusanneet muita. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

KKSKV – Kymmenen kultaista sääntöä kiusaamista vastaan

Järvenpään lukiossa kevään 2017 evakossa olleet Kinnarin koulun kakkosluokkalaiset pääsivät tutustumaan Järjen mediapajassa lehtitoimituksen erilaisiin aspekteihin muun muassa valokuvaamalla, kirjoittamalla, haastattelemalla ja piirtämällä sarjakuvia.

Alunperin kirjoittanut Elsa Helovuo ja Olivia Horjamo

Maanantaina 5. toukokuuta aamukuudelta matka Roomaan alkoi Helsinki-Vantaan lentokentältä, jonne projektilaiset kokoontuivat väsyneinä lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen. Lennolla onneksi osa ihmisistä pystyi jatkamaan lepäämistä osan kuluttaessa aikaa muilla tavoin.

[column size=”three-fifth”]
Rooman saavuttua alkoi koko matkan kiireellisin osuus, kun lentokentältä oli hotellin kautta päästävä mahdollisimman nopeasti Suomen Rooman-instituuttiin Villa Lanteen. Villa Lantessa sijaitsevat suomen taide- ja tiedeinstituutti sekä Suomen Vatikaanivaltion suurlähetystö, minkä ansiosta maaperä on Suomen ja alueella on diplomaattinen koskemattomuus. Itse rakennus on varsin kaunis renessanssihuvila, josta voidaan sanoa avautuvan yksi parhaista, jollei paras näkymä Roomaan. Illalla ohjelmassa oli tutustumista Circus Maximukseen ja Rooman gettoon. Circus Maximus oli roomalainen kilpa-ajorata kuuluisine keskikorokkeineen ja getto puolestaan juutalaisten asuinalue vainojen aikana.
[/column]
[column size=”two-fifth” last=”true”]

MIKÄ ROOMA-PROJEKTI?!

Kurssin toisena päivänä tutustuttiin Rooman antiikkisen keskukseen Forum Romanumiin ja sen vieressä sijaitsevaan Colosseumiin. Ryhmälippujen avulla pääsee onneksi livahtamaan varsin pitkältä näyttävän jonon ohitse. Molemmissa kohteissa on yhteisen alustuksen jälkeen aikaa tutustua kohteeseen itse.

Colosseum kohoaa keskellä kaupunkia.

Forum Romanumilla sijaitsee myös Caesarin hauta, jolla voi vielä tänäänkin nähdä kukkia, mutta valitettavasti tällä kertaa kukkia ei haudalla näkynyt. Forum Romanumin jälkeen matka jatkui Colosseumille, joka oli ehkä matkan nähtävyyksistä sellainen jonka pystyi hahmottamaan harvinaisen hyvin yhdeltä paikalta käsin. Toinen tilanne oli Vittoriano Emmanuelin muistoksi pystyteyn muistomerkin kanssa. Kyseessä on aivan valtava ja pramea rakennus, jonka pystytetty yksinomaan tälle Italian vapaussankarille. Paikalliset ovatkin antaneet sille lukuisia lempinimiä kuten ”kermakakku” ja ”kirjoituskone”, joka juontaa juurensa varmasti suuriin portaisiin sen edessä. Portaat saattavat turistista näyttää loistavalta paikalta istahtaa helteisenä päivänä, mutta se on virhe, sillä paikan vartijat herkeämättä hätistelevät pöllämystyneen turistin ylös pilleihin puhaltamalla.

Aivan muistomerkin vieressä sijaitsee Capitolium-kukkula, joka pitää sisällään kaksi eri museota, joissa vierailimme. Museoissa on äärimmäisen suuri maalaus- ja veistoskokoelma, pitäen sisällään tunnettuja teoksia antiikin ajoilta. Viimeistään tässä vaiheessa matkaa kaikki oppivat, että kahdella parrakkaalla miehellä kuvattiin antiikissa jokia, kuten Capitolium-kukkulassa Tiberiä ja Niiliä. Siirtymä muistomerkiltä Capitoliumille ei siis ole pitkä, mutta sen aikana kohtaa hyvin roomalaista liikennekulttuuria: jos tien yli haluaa jalankulkijana mennä, on otettava päättäväisesti askeleet tielle ja toivottava, että autot pysähtyvät – sillä muuten ne eivät sitä tee. Toki jonkinlaista harkintaa esimerkiksi rekkojen kanssa kannattaa käyttää, mutta pääsääntöisesti autot pysähtyvät hyvin kuvatulla tavalla.

Ruoka Italiassa on aivan oma maailmansa lounaspastoineen ja illallispitsoineen, unohtamatta aivan erityisen maukkaita jäätelöitä. Kannattaa maistaa ainakin pasta carbonaraa ja jotain hyvin yksinkertaista pitsaa kuten kinkkua ja rucolaa. Jos tavallinen pitsa alkaa tympiä, voi kokeilla erilaista versiota siitä tai jotain aivan muuta. Esimerkiksi calzone eli täytetty pitsa, joka sisältää täytteiden lisäksi kananmunaa tai lehtori Suvensaaren suosittelemaa Trippaa eli vasikan mahalaukusta tehtyä roomalaista perinneruokaa. Ruokaa maistaneet projektilaiset kuvailivat Trippaa niin, että sitä kyllä syö ja maistaa, mutta eivät ottaisi sitä välttämättä uudelleen.

Paavi Franciscus I ja monikansallinen väentungos.

Keskiviikkona ohjelmassa oli joidenkin suuresti odottama paavin audienssi, jonne olimme onnistuneet saamaan liput ja vieläpä hyville paikoille. Ennen virallisen tilaisuuden alkua esiteltiin yleisölle kaikki audienssille kutsun saneet ja niin meidätkin esiteltiin englanninkielisten maiden joukossa Järvenpään lukion pyhiinvaeltajina. Varsinaisessa tilaisuudessa paavi puhui päivän aiheesta italiaksi, joka käännettiin muun muassa arabiaksi, englanniksi, espanjaksi ja ranskaksi. Tilaisuutta ennen ja sen jälkeen paavi kiersi Pietarinkirkon aukiota auton kyydissä tervehtien audienssiin osallistuvia. Tämän jälkeen söimme yhdessä kalleimmista ravintoloista matkalla, koska ruoka Vatikaanin läheisyydessä on ymmärrettävästi kalliimpaa kuin esimerkiksi Trasteveressa, jossa projektimme majoittui.

Ruokailun jälkeen aloimme käydä Mars-kentän nähtävyyksiä läpi oppien esimerkiksi Pantheonista ja Berninistä. Matkalle osui useampi aukio, joita elävöittivät joko katutaiteilijat tai mielenosittajat. Suurimmilta sählingeiltä kuitenkin vältyttiin ja näimme ainakin yhden pyhäinjäännöksen eli Pyhän Angeksen väitetyn kallon. Pantheonissa riitti ihmisiä, mutta moneen muuhun kohteeseen verrattuna liikkuminen siellä oli suhteellisen helppoa, joskin kovin hartaaksi nykyään kirkkona toimivaa entistä temppeliä ei voi sanoa.

Keskiviikkona ohjelmassa oli myös vierailu birgittalaisluostariin, jossa kuulimme luostarista ja sen historiasta suomalaiselta nunnalta suomeksi. Vierailua ennen ryhmäläiset pääsivät myös käymään yhdessä lukuisista roomalaisista jäätelöbaareista, jotka tulivat matkan aikana hyvinkin tutuiksi. Tästä paikasta erityisen teki sen koko ja suosio – yli 150 makua ja jonotuskulttuuri ei vastaa suomalaista. Onneksi tällä kertaa sattui kuitenkin kuulemma rauhallinen aika ostoksiin, vaikka kirjoittajan oma näkemys paikan kaoottisuudesta olikin jotain muuta.

Antiikkista taidehistoriaa parhaimmillaan.

Torstaina palasimme Vatikaaniin ja teemana olivat Vatikaanin museot taideaarteineen sekä Pietarinkirkko. Vatikaanin museoihin pääsemiseksi oli vuorossa pitkähkö jonotus Rooman auringon alla ja kaupustelijoiden seurassa. Jono kuitenkin liikkui varsin mallikkaasti useiden ollessa ryhmän mukana ja 1,5 tunnin jonotuksen jälkeen pääsimme sisälle museoihin. Vatikaanin museot ovat ensikertalaiselle äärettömän uuvuttava kokonaisuus, sillä taidetta riittää loputtomiin ja esimerkiksi tungos Sikstuksen kappeliin on suuri. Massan mukana pääsee liikkumaan ja sopivalla etenemistaktiikalla vauhdin saa pidettyä ryhmämatkalle sopivana. Jos museoista haluaisi saada kattavan kuvan, voisi aikaa viettää helposti viikkoja ja kuukausia. Museoista pidetään myös tarkoituksella auki – epämääräisen logiikan mukaan – vain tiettyjä osastoja ja aika ajoin näitä osastoja muutetaan niiden massiivisen koon vuoksi. Tämän ”remontointityön” ryhmämme sai myös kokea, sillä monen suuresti odottama Augustus-patsas jäi tällä kertaa näkemättä. Muutamalle ryhmäläiselle tämä kuulemma antaa tekosyyn palata Roomaan uudestaan, joten aivan piloille päivä ei tästä mennyt.

Jos museot ovat massiivisia Vatikaanissa, niin ovat kirkot myös. Pietarinkirkon koon ja merkittävyyden tajuaa hyvin astuessaan sisään ja löytäessään muihin kirkkoihin kokovertailua tekevän mittakaavan keskilattialta. Pietarinkirkko itsessään on jo nähtävyys, mutta sen lisäksi sen sisältä löytyy maailman taidehistorian merkkiteoksia kuten Michelangelon Pieta-veistos. Myös kirkon kupoli merkittävä, sillä sitä on pidetty esimerkkinä lukuisille eurooppalaisille pääkirkoille. Suurin osa kurssilaisista päättikin kiivetä kupoliin ja kävelyä oli reilusti yli 500 porrasta. Määrä ei itsessään ollut ongelma, mutta portaiden ahtaus ja vielä hirveämmin kaltevuus teki kyllä tehtävänsä jokaiseen kiipeäjään. Monille myös kirkon sisällä kupolista alas katsominen teki erityisen tiukkaa.

“Nyt latinistien pitäis kyllä tietää tää”, kuultiin milloin minkäkin kirjoituksen luona.

Latinaa opiskeleville Vatikaanin museot sekä Pietarinkirkko hautakirjoituksineen on harvinainen aarreaitta. Koko Rooma voi pitää erityislaatuisena paikkana kyseisen kielen opiskeluun, sillä ympäri kaupunkia kaduillakin voi törmätä esimerkiksi seinälaattaan, joka kertoo tulvan korkeudesta antiikin ajalta ja latinaa sisältäviä monumentteja on aivan joka puolella. Roomassa voisikin viettää aikaa monta viikkoa tutkien pelkästään kaupungin piirtokirjoituksia.

Perjantaina luvassa oli hiukan erilainen päivä, sillä aamulla vierailimme englanninkielisen oppaan johdolla Pietarinkirkon alla sijaitsevassa nekropolissa, jossa pääsimme näkemään antiikin aikaisia sukuhautoja ja väitetyn Pyhän Pietarin haudan, joskin kyseinen teoria on hyvin kyseenalaistettu. Vierailu nekropoliksessa oli luostarivierailun ja audienssin ohella yksi Järvenpään lukion Rooma-projektin erikoisuuksista. Tämän jälkeen suuntasimme toiseen tämän vuoden uutuuteen eli eväsretkelle Ostiaan eli Rooman satamaan ja logistiseen keskukseen, joka on yksi hyvin säilyneistä kaupunkikokonaisuuksista antiikin Roomasta. Eväät ostimme hotellin lähettyviltä paikallisista leipomoista ennen bussi- ja junamatkaa Ostiaan, jossa kiertelimme eväät syötyämme pitkään Välimeren auringon alla.

Jos Fontana di Trevin suihkulähteeseen heittää kolikon, palaa uskomuksen mukaan joskus takaisin Roomaan.

Ilalla oli ohjelmassa illallinen kehutussa pizzeriassa Trasteveressa lopuilla projektin rahoilla. Kohtalaisen kuuma ravintolakokemus oli kuitenkin sen väärti hyvän ruoan ja kylmän veden ansioista. Tämän jälkeen yhteisestä kassasta riitti rahaa vielä yöjäätelöjen hankkimiseen.

Lauantaina ohjelmassa olivat loput Mars-kentän nähtävyydet, kuten esimerkiksi kaikkien odottama Keisari Augustuksen mausoleumi. Puolenpäivän maissa oli kuitenkin neljä tuntia vapaata aikaa ostosten tekoon, syömiseen ja joidenkin nähtävyyksien katselemiseen ennen lähtöä hotellin kautta lentokentälle Fiumicinoon. Lento saapui Suomeen puoliltaöin ja tämän jälkeen projektilaiset erkanivat omille teilleen – käytännössä kotiin nukkumaan ja toipumaan viikon mittaisen – mutta erittäin antoisan – valloitusretken rasituksista.

Alunperin kirjoittanut Juho Mölsä