Arkiaamujen piristäjä – smoothie bowl

Tekisikö mieli helppoa, mutta herkullista aamu- tai iltapalaa, jonka valmistamiseen menee vajaa viisitoista minuuttia? Tässä on herkullinen ja terveellinen aamupala, josta saat luoda juuri omanlaisesi – smoothie bowl.

Tarkoituksena on periaatteessa vain kaataa valmis smoothie kulhoon ja laittaa koristeeksi esimerkiksi pähkinöitä tai marjoja. Jos siis mummolta saadut mustikat lojuvat pakkasessa, etkä ole mustikkapiiraiden mestari niin tässä on oiva tapa käyttää marjat ja jo hieman tummuneet banaanit pois!

Smoothie bowlin ideana on tehdä smoothien tapainen, mutta hieman kiinteämpi seos, jonka voi kaataa kulhoon ja syödä lusikalla. Itse käytän yleensä smoothie-aineksina banaania, mustikoita, kaurahiutaleita, maitorahkaa ja jogurttia, mutta aineksia voi vaihdella oman maun mukaan. Sosiaalisessa mediassa on esimerkiksi näkynyt vihreitä smoothie bowleja, joihin on laitettu pinaattia. Valittavia aineksia on siis laidasta laitaan!

Ainekset heitetään kulhoon tai tehosekoittimeen (vinkki: Itse käytän sauvasekoitinta, koska tiskivuoresta tulee paljon pienempi) ja sekoitetaan tasaiseksi massaksi.

Lopuksi lisätään päälle esimerkiksi pähkinöitä, chia-siemeniä, kookoshiutaleita tai marjoja. Sitten vain nautitaan! Smoothien voi myös tehdä edellisenä iltana valmiiksi, jos ei halua käyttää jo valmiiksi kiireisestä aamusta aikaa sen tekemiseen.

Alunperin kirjoittanut Elsa Helovuo




Emma Lagerin joulupöytä ja maukas rosolliresepti

Koulumme biologian ja maantieteen opettaja Emma Lager on tunnettu innokkaasta kokkailustaan ja uusien ruokien testailusta. Monilla hänen kursseillaan voi kuulla tarinoita onnistuneista, tai ei niin onnistuneista, kokkailukokemuksista ja kursseilta on voinut napata mukaansa myös oivia resepti- ja ruokavinkkejä.

Näin joulun alla päätimme haastatella Lageria liittyen hänen jouluruokaperinteisiinsä ja saimme myös hänen salaisen rosollireseptinsä ohjeen.

  • Miltä teidän jouluruokapöytänne näyttää?

Todella perinteiseltä ja runsaalta. Meillä on usein aivan liikaa syötävää. En myöskään kokeile melkeinpä ikinä mitään uutta, enkä suostu muuttamaan mitään.

  • “Joulupöydässä täytyisi olla ainakin…” 

– Kylmät kalat ja rosolli, mutta siis meidän perheen reseptillä tehty rosolli.

  • Löytyykö joulupöydästä kaikki perinteiset jouluruoat ja onko seassa joitakin yllättäjiä, joita ei yleisesti löytyisi? 

Ei varmaan, paitsi meidän rosolli on vähän erilainen ja meiltä puuttuu esimerkiksi imelletty perunalaatikko. Meillä ei myöskään ole jälkiruokia, kuten joulutorttuja tai muutenkaan jälkiruokapöytää.

  • Mikä on sinun suosikki jouluruokasi suolaisista ja makeista? 

Saako sanoa koko pöydän? Saako sanoa edes muutaman? Suolaisista Lasimestarin silli ja rosolli ja makeista suklaa. Ei jouluna ole muuta hyvää makeaa kuin suklaa.

  • Kuinka suuressa osassa jouluruoka on mielestäsi joulua viettäessä? 

On se todella merkityksellinen. Meidän perheessä, josta tulen jouluruoka on aina ollut hyvin tärkeä osa joulua. Lapselle tietysti lahjat ovat se tärkein, mutta kyllä koko jouluaattoilta perustuu jouluruuan ympärille. Meillä on tapana, että jouluruokaa ei syödä etukäteen ja joulun jälkeen niistä luovutaan melko nopeasti eli ei syödä niitä montaa päivää kerralla. Jouluruoan merkitys on silti paljon myös vähentynyt verrattuna aikaisempaan. Mietin juuri, kuinka pääsisin tänä vuonna mahdollisimman helpolla — että pitäisikö lähteä johonkin reissuun.

  • Mikä on lempi jouluruokasi lapsuudesta ja onko tilanne muuttunut? 

Apua, lapsuudesta… Lempi jouluruoka lapsuudesta on varmaankin ollut kalapöydän herkut, etenkin se Lasimestarin silli ja rosolli – eli muutosta ei ole juurikaan tapahtunut.

  • Antaako joulupöytä tilaa tänä vuonna uusille tulokkaille, kuten esimerkiksi lihankorvikkeille? 

Ei, mutta ajattelin tänä vuonna tehdä jonkinlaisen salaatin. Ei siis mitään perus amerikansalaattia, mutta jonkun jollain ihanalla reseptillä. Sellainen uudistus olisi tänä vuonna.

  • Kuuluuko jouluruokiin jotain ehdotonta inhokkia, josta et yhtään pitäisi? 

Kyllä, lipeäkala ja sitten se imelletty perunalaatikko.

  • Teetkö kaikki jouluruuat alusta alkaen itse vai käytätkö kauppaa hyväksi joissain tilanteissa? 

Kyllä aika lailla teen alusta alkaen itse. Muuten tuollaisissa asioissa olen alkanut vanhetessa rentoutumaan, mutta jouluruoan haluan valmistaa kokonaan omin voimin. Varsinkin kalat täytyy tehdä aina alusta alkaen itse.

  • Jos saisit olla jokin jouluruoka, mikä olisit? 

En sano kinkku. Olisin varmaan rosolli.

  • Puhut usein kursseillasi siitä, kuinka teidän perheessänne tulee paljon ruokahävikkiä. Millainen tilanne jouluna on? Syödäänkö kaikki pois? 

Tuleehan jouluna hävikkiä ihan hirveästi. Arkena pyrin skarppaamaan kyllä todella hyvin, mutta juhlapäivinä on aina paljon ylimääräistä. Mietin juuri, kun tänä jouluna olemme hyvin pienellä porukalla, niin täytyy olla varovainen ruokia tehdessä. Minun ongelma on, etten osaa tehdä riittävän pieniä määriä juhlaruokia. Aina on hirveä paniikki siitä, että “apua, jos joku loppuu kesken”.

  • Onko ollut vaikea yhdistää miehesi ja omat jouluruokamieltymykset vai pidättekö samoista asioista? 

Ei, kun minä olen määrännyt kaiken. Mieheni on niin kaikkiruokainen. Muutamia asioita hän on pyytänyt, joita meillä ei ole ollut perinteissä. Heillä joulu ei ole ollut niin ruokakeskeistä. Lapsi sen sijaan ei välitä yhtään jouluruoista. Kraavilohta, perunaa ja vähän kinkkua hän syö, mutta muuten odottaa vain lahjoja ja karkkia.

  • Ja lopuksi, mitä joulu merkitsee sinulle? 

Tämä on melko klisee, mutta rauhoittumista ja läheisten kanssa oloa. Olin aikaisemmin paljon enemmän jouluihminen ja erilaiset traditiot olivat hirveän tärkeitä, mutta se on ehkä vähän jäänyt. Enää ei ole niin vaarallista, onko jokin koriste samassa paikassa vai ei. Pidän myös lahjojen antamisesta, ei se saaminen ole niin merkityksellistä. Annan lahjoja niillekin, jotka kieltävät, ettei saisi antaa. Mielestäni ei ole mitään niin typerää, kuin että aikuiset eivät saisi ostaa toisilleen lahjoja. Se on ihanaa antaa, ei minua haittaisi vaikka en itse saisi yhtään lahjoja! Joulu merkitsee siis myös toisten ilahduttamista.

Saimme napattua haastattelusta mukaan Emman mainitseman perheen oman rosollireseptin, jonka hän antoi jaettavaksi. Tässä siis oiva tapa muuttaa omaa jouluruokapöytääsi tänä vuonna:

EMMAN JOULUROSOLLI 

Rosollin pilkkominen oli aina minun tehtäväni isoäidin luona ja jos kuutiot eivät olleet tasakokoisia, niin sain sormilleni näpäytyksen. Nykyjään, kun hän ei ole enää vahtimassa, olen ihan tarkoituksella ”kapinallinen” ja kuutioin juurekset vähän sinnepäin… Määrät ovat suuntaa-antavia! Tällä ohjeella tulee rosollia 6-8 aikuiselle reilusti. Joulupäivän aamuna tätä syödään aamupalaksi kinkun ja joululeivän kanssa.

6 isoa etikkapunajuurta

5 maustekurkkua

6 porkkanaa

1 kokonainen juuriselleri

(Oliivi)öljyä

Silputtua persiljaa reilusti

Suolaa

  1. Keitä porkkanat kuorineen kypsäksi ja anna jäähtyä. Kuori porkkanat.
  2. Pese ja viipaloi selleri noin sentin viipaleiksi ja kiehauta nopeasti kypsäksi. Anna jäähtyä esim. talouspaperin päällä, joka imee liian kosteuden.
  3. Pilko kaikki ainekset (tasamittaisiksi) kuutioiksi. Mikäli teet pilkkomisen edellisenä päivänä, laita kulhoon leivinpaperia jokaisen kerroksen väliin.
  4. Juuri vähän ennen tarjoilua sekoita kaikki ainekset, ripottele joukkoon suolaa ja lorauta öljyä. Lisää persiljasilppu ja sekoita.

Alunperin kirjoittanut Elsa Helovuo




Tänään testissä lihankorvikkeet

Härkis, nyhtökaura, Mifu – näitä nimiä kuulee nykyään yhä enemmän. Tällä hetkellä suureen suosioon päässeet lihankorvikkeet ovat kauppojen hittituotteita. Monet yritykset, kuten Valio, ovat kehitelleet omia korvikkeitaan, ja kilpailu yritysten välillä on kovaa. Joillekin silti uudet tuotteet ovat voineet jäädä pimentoon. Eiköhän ole aika avata asiaa hieman?
Kokkailin ja testailin paria eri lihankorviketta, ja tulokset olivat maukkaita. Kaikkein suosituinta lihankorviketta, nyhtökauraa, en onnistunut hankkimaan mistään.

Ensin pari faktaa testaamistani lihankorvikkeista:

Mifu-ruokarae, Valio

Syyskuussa kauppoihin ilmestynyt Mifu-ruokarae on maidosta tehty lihankorvike, jota voi käyttää samalla tavalla kuin jauhelihaa, broileria tai kinkkua. Se näyttää melko samalta kuin raejuusto ja sitä myydään kolmessa eri maussa.

Härkis, Verso food

Härkis on härkäpavuista tehty lihankorvike, joka toimii samalla tavalla kuin jauheliha. “Valmistajan mukaan Härkis sopii esimerkiksi makaronilaatikon tai pastakastikkeen sekaan”, kertoo Hannu Leminen Helsingin Sanomien artikkelissa “Lihankorvikkeet vyöryvät ruokakauppoihin – mutta miltä ne maistuvat ja mihin niitä käytetään” (25.8.2016). Se on kypsä tuote, joten se täytyy vain lämmittää.

Oumph!

Oumph! on Ruotsissa kehitelty kasvisproteiini, joka on valmistettu soijaproteiinitiivisteestä. Sitä on myynnissä erilaisina suikaleina ja paloina sekä maustamattomana että maustettuna. Härkiksen tapaan Oumph! on vegaaninen tuote, joten se ei sisällä eläinperäisiä ainesosia.

(LÄHDE: “Lihankorvikkeet vyöryvät ruokakauppoihin – mutta miltä ne maistuvat ja mihin niitä käytetään” Teemu Leminen, HS 25.8.2016)

Härkistä käytin tomaattipastakastikkeessa, ja sen käyttö oli helppoa ja mukavaa. Yksin Härkis ei ole kovinkaan vahvamakuinen, joten se toimii hyvin esimerkiksi tomaattikastikkeen seassa. Härkiksestä tuli äitini suosikki, ja voitte arvata, mitä jääkaappimme nykyään pursuaa!

Mifu mietitytti. Miten raejuuston tapaista ruoka-ainesta voisi käyttää lihankorvikkeena? Ystäväni kertoi hänen äitinsä tehneen Mifusta kasvislasagnea, joten päätin testata samaa. Lasagne on omalle kokkailutasolleni jo hieman haastava ruoka, joten kysäisin äidiltäni hieman apua. Lopputulos oli suussa sulavaa ja suosittelen sitä kaikille!

img_5780

Mifua ja Härkistä jääkaapissamme oli ennenkin esiintynyt, mutta Oumph! oli aivan uusi tuttavuus. Helsingin Sanomien artikkelissa (25.8.2016) sen ehdotettiin soveltuvan esimerkiksi wokkiin, joten päätin valmistaa sitä. Neljästä mausta käytin maustamatonta. Wokki onnistui hyvin ja oli maukasta, mutta perheeni ja omastakin mielestäni Oumph!-soijasuikaleet olivat hieman liian pehmeitä koostumukseltaan. Vaikutelmaksi jäi lötköys.

Kuva: Elsa Helovuo

Loppujen lopuksi oli hauskaa ja mielenkiintoista testailla erilaisia lihankorvikkeita, ja suosittelen kyllä niiden kokeilua kaikille! Myös melko vaatimattomat kokkailutaitoni paranivat ruokien teon myötä. #vaimoainesta

Kuva: Elsa Helovuo

Alunperin kirjoittanut Elsa Helovuo




100 syytä vaniljarahkan ylivertaisuudelle

Rahka, tuo sametinpehmeä jumalallinen välipala, on tämän hetken kaikkinen huulilla oleva trendiruoka. Itse olen sitä syönyt niin kauan kuin vain muistan, ja voisin todeta olevani jonkinlainen rahkaekspertti. Minulta usein kysytään, mikä maku joka kaupasta löytyvistä rahkoista on paras, ja tämän kysymyksen vastauksen osaatkin jo mitä luultavammin otsikon perusteella päätellä.

Mutta älä lopeta lukemista tähän, vaan ota mukava asento ja lue rahkagurun sata syytä, miksi juuri vaniljarahka on paras valinta – sillä tuskin sinulla parempaakaan tekemistä tällä hetkellä.

  1. Se on hyvää. Okei, tuo oli varmaan aika pitkälti itsestäänselvyys, mutta sen syvempi tarkoitus täytyy todella ymmärtää. On kahdenlaista hyvää ruokaa: sitä, jota joskus satunnaisesti syöt ja toteat kyseisen ruoan maun olevan miellyttävä, mutta siihen se sitten jääkin. Sitten on sitä, kun syöt jotain ruokaa ensimmäistä kertaa ja koet taianomaisen “rakkautta ensi suullisella”-hetken ja mietit, miten ihmeessä olet selvinnyt siihen päivään saakka ilman tuota kyseistä euforiaa tuottavaa kultaista herkkua.
  2. Vaniljarahka kuuluu tuohon jälkimmäiseen luokkaan.
  3. Se on terveellisestä. Vuosien yliopistotutkimus rahkasta ja sen vaikutuksista ihmiseen on osoittanut sen olevan yksi tärkeimmistä ravinnonlähteistä ihmisen elimistölle. Rahka myös ehkäisee syöpää ja ebolaa.
  4. Vaniljarahka on valkoista. Vaniljan valkoinen on ihanan puhdas ja samalla täyteläinen väri, joka kihelmöi aistejamme ja oudosti välittää meille hetkellisen rauhallisuuden ja tyytyväisyyden tunteen.
  5. Jos et tykkää vaslkoisesta väristä, rahkassa on myös mustia täpliä tasapainottamassa kokonaisuutta.
  6. Ja jos et tykkää näistä kyseisistä mustista täplistä, vaniljarahkoja löytyy myös täysin valkoisina ilman täpliä.
  7. C’mon, kaikki tykkäävät rahkasta.
  8. Ja kellään ei yksinkertaisesti voi olla mitään vaniljaa vastaan.
  9. Eli kaikki tykkäävät vaniljarahkasta.
  10. Eivätkä rahkojen hinnat edes ole päätähuimaavia.
  11. Ja niitä löytyy joka kaupasta!
  12. Jos äkillinen nälkä iskee, rahka auttaa.
  13. Jos on huono päivä, rahka auttaa.
  14. Jos on muuten vain tylsää, rahka auttaa.
  15. Kaikki vaniljarahkaa syöneet henkilöt ovat myöntäneet sen maistuvan hyvältä.
  16. Rahka rauhoittaa mielentilan.
  17. Muinaisten sananlaskujen mukaan voit kokea nirvanan syömällä tarpeeksi vaniljarahkaa.
  18. Suuri osa sananlaskuista on saneltu samalla, kun on syöty rahkan ja kotikasvatettujen yrttien sekoitusta.
  19. Rahka ja yrtit sopivat hyvin yhteen.
  20. Vaniljarahka on ain tukenasi. Se ei koskaan petä.
  21. Kun ystävät kaikkoavat, rahka jää lohduttamaan.
  22. Kun elämä potkii perseelle, rahka toimii suojana.
  23. Kun mikään ei tunnu toimivan, rahka pistää asiat toimimaan.
  24. Rahka on vain yksinkertaisesti kaiken muun yläpuolella.
  25. Raamatussa kerrotaan Jeesuksen ruokkineen 5000 ihmisen väkijoukon vain seitsemällä rahkalla ja kahdella lusikalla. Ainakin muistelisin sen menneen niin.
  26. Jos et usko Jeesukseen, niin samankaltainen tapaus löytyy myös historiankirjoista: erään Rooman keisarin piti keksiä syötävää suurelle ja nälkiintyneelle kansalle ja armeijalle huonon sadon jälkeen.
  27. Arvaatko jo millää hän ruokki tuhannet ihmiset? Aivan oikein. Vaniljarahkalla.
  28. Ainakin näin muistelisin sen menneen.
  29. “Kalja varhain” on anagrammi sanasta vaniljarahka.
  30. Tuosta ei oikeastaan ollut mitään iloa ja käytin aivan liikaa aikaa anagrammin keksimiseen.
  31. But I regret nothing.
  32. Rahka on mukavan viileää.
  33. Kuumana kesäpäivänä se on helpottava herkku.
  34. Ja kylmänä talvipäivänä se lämmittää sydäntäsi.
  35. Vaniljarahka on niin inspiroivaa, että tein siitä jopa runonkin.
  36. Roses are red, violets are blue. Rahka is kuud, joten haista fakjuu.
  37. Rahka approves this poem.
  38. Legendojen mukaan alat muuttumaan pikku hiljaa rahkaksi jos syöt sitä tarpeeksi.
  39. Vieläpä vaniljan makuiseksi!
  40. Se on siis hyvä asia – jos et ymmärtänyt.
  41. Jos uskot pyhään rahkaan, pääset rahkataivaaseen, Akhariin.
  42. Ja rahkapukki tulee käymään jouluna, jos olet kiltisti.
  43. Jos et ole kiltisti, hän tulee joka tapauksessa.
  44. Mikä parasta: saat rahkaa lahjaksi!
  45. Kun aamulla on kiire ja väsyttää, eikä aamupalan tekemiseen ole aikaa tai mielenkiintoa, rahka on helppo ja nopea vaihtoehto.
  46. Kun iltapäivällä tulet koulusta tai töistä kotiin, etkä jaksa valmistaa ruokaa, rahka on helppo ja nopea vaihtoehto.
  47. Kun illalla on vielä vähäsen nälkä ja haluat jotain hyvää syötävää, rahka on helppo ja nopea vaihtoehto.
  48. Kun vielä yöllä käyt salaisella jääkaappiretkellä, mutta et halua herättää talon nukkuvaa väkeä äänekkäällä ruoanvalmistusprosessilla – arvasit oikein; rahka on helppo, nopea ja myös hiljainen vaihtoehto.
  49. Kaikki rakastavat rahkaa.
  50. Rahka rakastaa kaikkia.
  51. Puolenvälin ohituksen jälkeen on hyvä hetki pysähtyä hetkeksi ja nauttia raikas vaniljarahka.
  52. Rahkasta tehdään jopa elokuva: Vanilla Wars: The Rahka Awakens. (Julkaistaan 30.2.2015)
  53. Vaniljarahka sopii myös kaikkien ruokien lisukkeeksi.
  54. Ehkä paras mauste ikinä.
  55. Ja arvatkaas vain mikä on työpöytäni taustakuvana.
  56. Jos arvuuttelit rahkaa, olit väärässä. En minä nyt niin addiktoitunut ole.
  57. Fyysikot väittävät vaniljarahkan mustien täplien muodostavan graafisen algoritmin teoriasta, joka kattaisi kaikki perusvuorovaikutukset ja selittäisi koko universumin fysikaaliset ilmiöt yhdessä kaavassa.
  58. Eli toisinsanoen kaiken teoria on löydettävissä vaniljarahkasta. Tämän takia Stephen Hawkingin olisi pitänyt syödä enemmän rahkaa.
  59. Rahka menee yli ihmisten ymmärryksen.
  60. Vain rahka ymmärtää rahkan.
  61. Da Vinci-koodi perustuu pohjimmiltaan vaniljarahkaan.
  62. Linnunradan käsikirja liftareille -kirjan kuuluisa elämän tarkoitus, 42, perustuu myös rahkan mystisiin salaisuuksiin.
  63. Jos vaniljarahkaa putoaa mustaan aukkoon, musta aukko  muuttuu valkoiseksi aukoksi.
  64. Vaniljarahkasta lähtevät vanilja-atomit liikkuvat valon fotoneita nopeammin, mikä mahdollistaa aika-avaruudessa matkustamisen toiseen aikaan ja paikkaan universumissa.
  65. Toisinsanoen rahka toimii aikakoneena! Kuinka siistiä!
  66. Rahka pelasti George Bushin salamurhayristykseltä.
  67. Rahka löysi Amerikan ennen Kristoffer Kolumbusta.
  68. Rahka myös vieraili kuun pinnalla ensimmäisenä.
  69. Kuusikymmentäyhdeksän.
  70. Leonardo Da Vinci käytti rahkaa maalatessaan Mona Lisaa.
  71. Stairway To Heaven  sävellettiin alunperin rahkan innoittamana. Alkuperäinen nimi oli Vanilla Way To Rahka.
  72. Jos et tiedä kyseistä kappaletta, et ole syönyt tarpeeksi rahkaa.
  73. Mikä antaakin hyvän syyn syödä lisää rahkaa.
  74. Sitä ei voi koskaan syödä liikaa.
  75. Tässä vaiheessa varmaan ajattelet: “Voi ei! Minulla on laktoosi-intoleranssi, mikä estää minua syömästä rahkaa.” Well, good news for you! Rahkaa saa myös laktoosimattomana!
  76. Vaniljarahka on niin hurja tapaus, että se inspiroi minua tekemään siitä jopa toisenkin runon.
  77. Rahka tuli, sydän suli, no mitäs vielä, tunturisopuli.
  78. Rahka approves this poem too.
  79. Tunturisopulit ovat söpöjä.
  80. Jos saisin sentin jokaisesta perustelusta, jonka kirjoitan tähän listaan, minulla olisi nyt varaa puolikkaaseen rahkaan.
  81. Ikävä kyllä en saa palkkaa tästä, mutta taidan ostaa rahkan joka tapauksessa.
  82. Rahkalahkolla on nyt jo kaksi virallista jäsentä.
  83. Rahkalahko perustettiin juuri äsken.
  84. Lahko perustuu pohjimmiltaan yhteen aatteeseen: nauti rahkasta niin kuin haluaisit rahkan nauttivan sinusta.
  85. Älä ajattele nauttimista sillä tavalla, senkin perverssi.
  86. Koirani on myös suuri rahkan ystävä. Oletan asian olevan näin nähtyäni sen nuolevan tyhjää rahkapurkkia onnellinen ilme karvaisella naamallaan.
  87. Mutta en silti anna koirani syödä rahkojani.
  88. Minun rahkat.
  89. Hommatkoon omansa.
  90. Hyviä uutisia! Rahkalahko sai juuri uuden jäsenen: minun rakkaan koirani.
  91. Vaniljarahka poistaa aamuväsymyksen.
  92. Ja se kasvattaa myös vatsalihaksia.
  93. Vaniljarahka auttaa myös ummetukseen
  94. Ja sitä on myös käytetty ehkäisyvälineenä.
  95. Älä kysy miten.
  96. Kuusikymmentäyhdeksän väärinpäin
  97. Legendan mukaan vaniljarahka keksittiin tuhansia vuosia sitten antiikin Kreikassa, kun temppelissä  yritettiin saada yhteys jumaliin. Näin tuo jumalainen herkku keksittii, vaikka jumaliin ei saatukkaan yhteyttä.
  98. Tai ehkä kreikkalaiset onnistuivatkin kommunikoimaan jumalten kanssa ja yliluonnolliset voimat tekivät rahkasta ylitsepääsemättömän makoisan.
  99. Kukaan ei tiedä, mutta joka tapauksessa vaniljarahka on ylitsepääsemättömän makoisaa jumalten ruokaa.
  100. Ja viimeinen syy tämän koko listan olemassaoloon on se, että ei minulla parempaakaan tekemistä vapaa-ajallani ole kuin keksiä syitä vaniljarahkan ylivertaisuudelle.

Alunperin kirjoittanut Toni Makkonen




Karjalanpiirakka – The Best of Finland!

RUOKA-LIZ

Always time for smile and karjalanpiirakka! Picture: Elisabeth Johnson.

L112 The food in Canada is a bit different than Finnish food but we still eat very similar dishes. As you all may know, Canada LOVES maple syrup! We actually have maple flavoured everything not even joking.

Canadian usually prefer sweeter foods compared to most Finnish people that prefer more bitter things like coffee and salmiakki. Firsty, I HATE SALMIAKKI! BLEH! HOW CAN YOU EAT IT? I have tried multiple times to eat it and I always end up spitting it out. Another difference with Canadian food is that we use a lot of spices so Finnish food tastes bland to me sometimes. I love Finnish food, especially karjalanpiirakka. I could eat that for the rest of my life and I would be happy!

Furthermore, I would like to talk about meal times in a regular household in Canada. In Canada I never ate breakfast and none of my people really did either, we would only eat it if we had time so I am not used to eating big breakfasts. Also, in Finland you have your dinner very early somewhere between 15:00 – 17:00 where in Canada we have very late dinners at around 19:00 or 20:00. So the first few weeks for me was hard for me to eat so early.

I am also not used to eating an evening snack right before bed – in Canada if you ate before going to bed you would get in trouble! Anyway I have learnt how to eat the Finnish way and I am loving the Finnish food!

Originally written by Elisabeth Johnson

Karjalanpiirakka, Suomea parhaimmillaan!

Ruoka on Kanadassa hieman erilaista kuin Suomessa, mutta me syömme kuitenkin paljon samojakin ruokalajeja. Kuten te kaikki varmaan tiedätte, Kanada RAKASTAA vaahterasiirappia! Meillä on oikeastaan vaikka mitä vaahterasiirapinmakuista, enkä edes vitsaile.

Kanadalainen tykkää yleensä makeammista ruuista, kun taas monien suomalaisten mieleen ovat katkerammat jutut, kuten kahvi ja salmiakki. Ensinnäkin minä VIHAAN SALMIAKKIA! HYH! MITEN TE VOITTE SYÖDÄ SITÄ? Olenkin sylkenyt sen usein suustani yritettyäni monia kertoja syödä sitä. Toinen kanadalaisen ruuan ero on se, että meillä käytetään paljon mausteita verrattuna suomalaiseen ruokaan, joten täällä ruoka maistuu mielestäni usein niiltä osin vähän tylsältä. Rakastan kuitenkin suomalaista ruokaa, etenkin karjalanpiirakkaa. Voisin syödä sitä lopun elämääni ja olla onnellinen!

Lisäksi haluaisin kertoa tavallisen kandalaisperheen ruoka-ajoista. Kanadassa en syö koskaan aamiaista, eivätkä monet muutkaan ihmiset tee niin. Me syömme vain jos aikaa riittää, joten en ole tottunut tuhteihin aamiaisiin. Suomessa syödään päivällistä kovin aikaisin, noin kello 15:00 – 17:00, kun taas Kanadassa meillä on melko myöhäiset illalliset joskus kello 19 tai 20 aikaan. Joten muutamana ensimmäisenä viikkona olikin vaikeaa syödä niin aikaisin.

En myöskään ole tottunut napostelemaan illalla juuri ennen nukkumaanmenoa – jos Kanadassa syö juuri ennen sänkyyn nukkumaanmenoaikaa, joutuu hankaluuksiin! Joka tapauksessa olen oppinut, miten syödään suomalaisittain, ja rakastan suomalaista ruokaa!

Suurpiirteinen suomennos: Henry Hedborg.