Järjen toimitusvierailu Suomen Kuvalehdessä

Aurinkoisena torstaina 27.4. oli vuorossa Järjen perinteikäs vierailu jonkin suomalaisen lehden toimitukseen. Tänä vuonna matkakohteeksi oli saatu Suomen Kuvalehti.

Suomen Kuvalehden toimitus sijaitsee neljännessä kerroksessa Otavamedian valkoisessa betonirakennuksessa Pasilassa. Aulassa meidät otti vastaan Järvenpään lukion kasvatti, toimittaja Susan Heikkinen. Hän johdatti meidät kokoustilaan, jossa oli tarjolla limua ja munkkeja. Ensin Heikkinen kertoi meille Suomen Kuvalehdestä ja omasta osastaan sen tekemisessä. Opimme esimerkiksi että yhden jutun tekemiseen menevä aika vaihtelee hurjasti. Vaikkapa yhdestä henkilöstä tehtävään juttuun tarvitaan ensin jopa useita haastatteluita, tai jos kyseessä on esimerkiksi kirjailija, täytyy hänen tuotantoonsa ensin tutustua. Tämän jälkeen haastattelussa tallennettu nauha puretaan, ja itse jutun kirjoittamiseen saattaa jäädä aikaa vain jokunen päivä, mikä saattaa olla hieman tuskallista hitaammille kirjoittajille.

Saimme kaikki myös omat kappaleet Kuvalehden juhlanumerosta ja Kanava-lehdestä. Keskustelutuokion ja kiperien kysymysten jälkeen pääsimme seikkailemaan rakennuksen syövereihin.005

Rakennus itsessään oli jo kiehtova arkkitehtuurinsa puolesta pienine sisäikkunoineen ja kuiluineen. Pääsimme kävelemään neliönmuotoista käytävää pitkin ympäri koko neljännen kerroksen toimistohuoneelta toiselle. Näimme eri aloihin erikoistuneiden ihmisten työarkeen ja saimme kuulla erilaisista lehteen liittyvistä töistä. Näimme myös muidenkin Otavamedian lehtien työntekijöitä. Opimme paljon erilaisia faktoja, kuten että Golf-lehti on Suomen suosituin urheilulehti, Suomen Kuvalehdessä infografiikkaan erikoistuneita henkilöitä on vain yksi ja että Kuvalehden Twitter-tilillä on yli 100 000 seuraajaa. Kierroksen jälkeen jatkoimme juttelua ja kyselyä ja suuntasimme alakerran aulaan hyvästelemään ja päivittämään Snapchat-tarinamme.

Teksti Anni Säynätjoki

Kuvat Aliisa Rantanen