Rento vaatetus, lippuvalan vannominen käsi sydämellä, juustohampurilaiset, WC:n lupalaput ja koulun jälkeiset aktiviteetit – näistä koostuu tavallinen koulupäivä High Schoolissa.

Yhdeksän kuukautta sitten pakkasin matkalaukkuni täyteen ja suuntasin kohti Yhdysvaltoja. Kahden viikon päästä kouluvuosi päättyy. Nyt on aika katsoa taaksepäin ja pohtia, minkälaista opiskelu oikeasti on elokuvista tutuksi tulleessa High Schoolissa.

Teksti ja kuvat: Laura-Liisa Antila

Koulun kello soi varttia yli kahdeksan ja oppilaat kiiruhtavat luokkahuoneisiinsa, toivoen, että jälki-istunto myöhästymisestä ei tällä kertaa osu omalle kohdalle. Oppituntien pituus on koulukohtainen. Omassani ne kestävät 50 minuuttia ja sisältävät vartin opiskelua ja loppuajan vain kuulumisten vaihtelua. Oppitunneilta poistuminen esimerkiksi lokerolle tai vessaan ei ole helppoa, sillä siihen tarvitaan opettajan kirjallinen lupa tarkkoine poistumisajankohtineen. Tämä tosin ei ole yleinen käytäntö kaikissa kouluissa. Kello soi ja taas spurtataan seuraavaan luokkaan – neljässä minuutissa. Itselläni jokainen päivä oli suunniteltu samanlaiseksi: kahdeksan oppituntia, kahdeksan tuntia päivässä ja sama lukujärjestys joka päivä. Saattaa kuulostaa hyvin pitkästytävältä, ja siltä se välillä kyllä tuntuukin.

Yksi koulun kuntosaleista.

Puolen päivän aikaan on lounastauko. Osa oppilaista nauttii eväänsä ruskeasta paperipussista, joka on varustettu pienellä viestillä vanhemmilta: “We love you.” Kourallinen oppilaita jonottaa nälissään juustohampurilaista, jonka saa itselleen noin kahdella dollarilla. Kouluruoka on yleensä pikaruokaa, mutta sen lisäksi tarjolla on kyllä salaattia tai jokin muu vaihtuva ruoka. Oma arvostukseni Suomen kouluruokaa kohtaan on kasvanut hurjasti tämän vaihtovuoden aikana.

Koulun jälkeen monet oppilaat suuntaavat urheiluharjoituksiin tai töihin. Syksyllä, talvella ja keväällä on omat urheilulajinsa. Osallistuin syksyllä golfiin. Pääsin pelaamaan auringon paahtaessa siniseltä taivaalta ja kaupan päälle sain upean rusketuksen. Talvella taas pelattiin koripalloa, jolloin herätyskello soi viideltä aamulla ja oli aika nousta päivän ensimmäisiin treeneihin. Pelipäivinä liikuntahalleihin tai ulkokentille pakkautuu kaupunkilaisia kannustamaan koulun joukkuetta. Cheerleaderit ohjaavat ja innostavat yleisöä, ja tunnelma on korkealla katossa. Koulusta riippuen pelipäivinä järjestetään pep rally, jossa kerrotaan menestyksestä peleissä ja kilpailuissa sekä kohotetaan koulun yhteishenkeä. Keväällä olin mukana koulumme Forensics-joukkueessa, joka lyhyesti ja ytimekkäästi selitettynä oli näyttelemistä sekä puheiden pitämistä kilpaillen. Tässä lajissa sain kaappini täyteen mitaleja ja pokaaleja sekä oikeuden kilpailla koko osavaltion mestaruuskilpailuissa, mikä oli yksi matkani kohokohdista.

Hetki ennen peliä.

Pitkän päivän jälkeen on hyvä pulahtaa uima-altaaseen.

Itselleni yksi vuosi tässä koulussa riittää mainiosti. Monet piirteet olivat tuttuja jo elokuvista, mutta matkan varrelle sattui myös monia asioita, joita en osannut odottaa ollenkaan. Tämän vaihtovuoden jälkeen valitsen mielelläni stressaavat koeviikot, ilmaisen koulutuksen ja suomalaisen kouluruoan. Opiskelu ulkomailla on kuitenkin silmiä avaava ja opettavainen kokemus: opin lukemattomia uusia taitoja ja osaan nyt arvostaa Suomen koulujärjestelmää. Aiemmin pidin sitä ehkä liian itsestäänselvyytenä. Syksyllä, kun on aika palata takaisin kouluun, olen innostuneena valmis oppimaan uusia asioita upeasta ja erilaisesta maailmastamme.

Hi everyone! I’m Chiara and I’m 17. I’m going to stay here in Finland for 10 months.

I’m from Northern Italy; my home is a small village of about 2000 people in the Alps. I like the place I live in because it’s very close to the Lake Como and the mountains so in winter it’s possible to go skiing. I go to school in another town near mine of about 20 000 people. Right now I’m in my fourth year of high school and, after two years, I’ll finally be able to go to university! I like school because I enjoy both studying and meeting friends.

I’m from Northern Italy; my home is a small village of about 2000 people in the Alps.

My Italian family includes, my mom Maria and my dad Loredano: I love them, they’re great and supportive. To tell the truth, I’ve already been in Finland with my family but we’ve just visited Helsinki. Now I’ve been here for two months already and I swear that every single day is wonderful and incredible. I just love this country!

Here in Finland I live in a small village called Jokela of about 6000 people but I go to school in Järvenpää. My host family is  lovely! I have my host mom Jaana, my dad Juho and two little brothers: Santeri, who is ten years old, and Juuso, who is seven. I really like the whole family, they’re great and they get me involved in everything. The boys are fantastic and they both love football so, sometimes, we play it all together – even though I’m really bad at it.

Differences between Italy and Finland

As I mentioned, I like going to school. The Finnish school system is completely different from the Italian one. In Finland I usually start school at 8:15 or 9:45 and I finish it at 14:20 or 15:50. Each lesson lasts for 75 minutes and between each lesson there’s a break of 15 minutes. Moreover, around 11:00 to 11:40 I have lunch in Areena and the food is quite good. In Italy, instead, my days last from 8 to 13. Each lesson is about 60 minutes long and we just have one break of 10 minutes. We have lunch at home. We go to school also on Saturdays!

Finnish people use a lot of butter and drink a lot of milk, COLD milk!

Talking about food, I can tell that my favourite one is pulla, a traditional Finnish sweet and I really would like to learn how to make them! Moreover, Finnish people use a lot of butter and drink a lot of milk, COLD milk! Another difference you may notice in Finland is the weather: starting from November it’s usually dark, but with the snow everything is different and I’m really looking to it! I’m also waiting for February which is the coldest month of the whole year, or so I’m told. I really want to try to “survive” with -20° or even -25°.

Anyway, I’m so excited to be in this beautiful place for still eight months and to know and learn something more about this beautiful country and Finnish people who are absolutely kind and available any time I need help!

Chiara, 24^th October

Originally written by Chiara Gerna

Kolme kouluumme saapunutta vaihto-oppilasta kertoivat meille tunnelmistaan näin lukuvuoden alussa. He vastasivat näihin viiteen kysymykseen:

1. Why did you come to Finland?
2. What has been the most surprising or weird?
3. Have you learned Finnish?
4. What expectations do you have?
5. What are your thoughts at the moment?

Valentina Sagredo, Chile

Valentina haluaa haastaa itsensä.

1. I didn’t want a country where it would be easy to go to – on a holiday for example – like Italy. When I searched for more info about Finland, I really fell in love with the country.
2. Lunch and education are free!
3. A little bit, yeah.
4. To learn the language well and to make Finnish friends.
5. It’s very different from Chile. I feel like I have more independence and school times also feel free. Some days are very fun and on some days you don’t have much to do.

Karla Laib, Saksa

Karlasta suihkut ovat Suomessa suuria.

1. I have a host sister from Mexico but I didn’t want to go so far away, I wanted to go to somewhere in Scandinavia. I got to Finland and now I couldn’t imagine being somewhere else.
2. It’s almost the same as in Germany. It’s much more greener here though, and the showers feel big.
3. I started studying Finnish at home but it wasn’t that easy. I only know a few words and my Finnish classes haven’t started yet.
4. To get like a second home and to be able to speak Finnish after some time.
5. I like it here. I don’t really have thoughts about this all.

Chiara Gerna, Italia

Chiara on mukana Järjessä!

1. First of all, I wanted to go far away from home to test myself and my independence. I had visited Helsinki 5 years ago and had really enjoyed it. This is a peaceful and green country where everyone can express their opinion freely.
2. Finnish people drink so much milk, it’s not usual in Italy! The lunch and dinner times are also different.
3. Not yet, just a few words.
4. I don’t want to have big expectations in case I can’t reach them. But I will try to make this a great experience that I will remember for the rest of my life.
5. I’m lucky to be here, this experience really is unique and rare. It may be something that happens once in a lifetime.

It’s much more greener here though, and the showers feel big. –Karla

Me suomalaiset olemme tunnetusti jöröjä tuppisuita, joten vaihtarin sopeutuminen lukion elämään voi joskus olla vähän hankalaa. Kaikki koulumme vaihtarit haluavat ystävystyä suomalaisten kanssa ja kokea paikallista kulttuuria ruohonjuuritasolla, joten he ovat varmasti innoissaan päästessään juttelemaan kenen tahansa kanssa, oli aihe sitten päivän sää tai vaihtarikokemus! Tai se tuppisuisuus. Ken tietää.

Alunperin kirjoittanut Siiri Salo

Vaihto-oppilaamme Adam, Inga, Makeda, Oscar, Tessa ja Tomoka ovat viettäneet Suomessa nyt noin 10 kuukautta. Vaikka he ovat kaikki kotoisin eri maista, heitä yhdistää ainakin yksi asia: Ihmetys suomalaisten arkipäivän kulttuuria kohtaan. Makaronilaatikko on yhteisen inhon kohteena, v-sanaa viljellään paljon ja Helsingin oopperatalo ei miellytä silmää.

10 kuukautta on pitkä aika jossa varmasti on kerennyt oppimaan yhtä sun toista. Käyn keskustelua englanniksi, joten ensimmäiseksi kiinnostaa kuulla kuinka hyvin tunnetusti vaikea äidinkielemme on tarttunut ulkomaalaisiin ja yllätys yllätys, kirosanat kajahtavat heti ensimmäisenä ilmaan. “Suomalaiset kiroilevat paljon” jatkuu selitys, “yllätyin, kun en kerran kuullut kokonaisen junamatkan aikana yhtään v-sanaa”. Junat tuntuvat olevan mielenkiintoinen puheenaihe, kun Meksikossa asuva Oscar toteaa junien olevan aivan mahtavia, sillä hänellä ei aikaisempaa kokemusta kyseisistä kulkuneuvoista juurikaan ole, kun taas Japanista tullut Tomoka ihmettelee, miten VR:än junat voivat myöhästellä niin paljon. Samalla Tessa puolustaa Suomea kertomalla, miten heti ensimmäiset lumihiutaleet saavat Alankomaiden junaliikenteen moninkertaisesti pahempaan kuntoon kuin Suomessa. Taisi VR jäädä tällä kertaa voiton puolelle, mutta edes julkiseen liikenteeseen ihastunut Oscar ei ollenkaan pidä myöhästyneen junan odottamisesta -28 asteen pakkasessa.

yllätyin, kun en kerran kuullut kokonaisen junamatkan aikana yhtään v-sanaa

Mikä tarvitsisi parannusta?

Kovan luokan makaronilaatikon kannattajana koin järkytyksen hetkiä kuullessani, että haastateltavat inhosivat yhdessä tätä arkipäivän ruokaa. Makaronilaatikko ei kylläkään ollut ainoa ruokapuolen asia mikä sai kritiikkiä, sillä vaihto-oppilaiden mielestä kokkaamme aina samoja ruokia uudestaan ja uudestaan. Eikä suomalaisten ruoanlaittotaitoja kohentanut sekään, että paikallinen meksikolainen ruoka ei maistunut ollenkaan meksikolaiselle vierailijalle. Seuraavaksi kyytiä saa suomalainen arkkitehtuuri, kun Tessa toteaa tylsien betonista valmistettujen kerrostalojen olevan masentavan näköisiä, mutta kritiikki ei rajoitu pelkästään harmaisiin kerrostaloihin, vaan Makeda jatkaa kertomalla kuinka hän ei pitänyt Helsingin oopperatalon ulkomuodosta. En kylläkään yhtään ihmettele Makedan kommenttia verratessani Helsingin oopperataloa hänen kotimaassaan sijaitsevaan Sydneyn oopperataloon.

Onko stereotypiat suomalaisista täysin totta?

Kun kysyn mitä neuvoja vaihto-oppilaamme haluaisivat antaa meille suomalaisille, kaikki tuntuvat olevan yksimielisiä puhumisen lisäämisestä: “Opetelkaa puhumaan, vastatkaa kun opettaja kysyy tunneilla jotain ja tuntemattomillekin saa puhua”. Arkipäivän sosiaalisten tilanteiden hirvittävyyteen keskittyvä “Finnish nightmares” -sarjakuva on suosittu myös vaihto-oppilaiden keskuudessa. Stereotypiat normaalista kaduntallaajasta ovat tuttuja, mutta millaisia me oikeasti olemme ulkomaalaisen silmissä? “hiljaisia, ujoja, yleisesti ottaen hiukan sulkeutuneita” ovat ensimmäiset kommentit. Inga jatkaa: “Olette kaikki blondeja ja sinisilmäisiä” Tässä kohtaa on hyvä huomauttaa, että Inga on kotoisin Saksasta, joten blondeja ja sinisilmäisiä täytyy siis todellakin olla paljon, mutta keskustelu ajautuu nopeasti toiseen suuntaan: “Stereotypiat ovat kuin itseään toteuttava ennuste” Tessa huomauttaa. Pian todetaankin, että kyllä suomalaisetkin osaavat olla puheliaita kun heihin on kerinnyt tutustua, tai viimeistään siinä vaiheessa kun alkoholia on päässyt verenkiertoon. Emmekä me loppujen lopuksi ole niin kylmiä kuin annetaan luulla, vaikka junissa pitääkin aina olla vähintään yksi penkki tyhjää muiden matkustajien välissä. Ja onhan sekin jo jotain, että Makedalle on tullut peräti kolme ventovierasta suomalaista omaehtoisesti juttelemaan 10 kuukauden aikana.

Emmekä me loppujen lopuksi ole niin kylmiä kuin annetaan luulla, vaikka junissa pitääkin aina olla vähintään yksi penkki tyhjää muiden matkustajien välissä

Mitä nyt kun vaihtovuosi on lopuillaan?

Ajatus siitä, että vaihto-oppilaat joutuvat pian lähtemään takaisin koteihinsa tuntuu heistä hiukan surulliselta, vaikka kotimaata onkin ikävä. Parhaat muistot suomesta tuntuu tulevan luonnonläheisistä asioista: Lappi, Pielisjärvi ja kesämökki mainitaan hyvinä muistoina, mitä en yhtään ihmettele, sillä suomen luonto on varmasti eksoottinen kokemus verrattuna esim. Japaniin tai Meksikoon, mutta kotiin lähtemistäkin jo odotellaan. Skype keskusteluja ollaan käyty jopa kotona odottavien kissojen kanssa ja Oscar ainakin palaa halusta päästä syömään kunnollisia meksikolaisia tacoja. Haastattelun lopuksi Adam, Inga, Makeda, Oscar, Tessa ja Tomoka haluavat vielä kiittää kaikkia ikimuistoisesta vaihtovuodestaan Suomessa ja koska näin vilpittömän tunteellinen kiitos on vieraan tuntuinen kokemus suomalaiselle toimittajalle, alan itsekin pohtimaan mihin maahan olisi mielenkiintoista lähteä vaihtoon.

Alunperin kirjoittanut Toni Makkonen

“Mitä me tekisimmekään ilman sinua!“ huudahti host-äiti etupenkiltä ja hymyili minulle. Muukin perhe myhäili autossa myöntymisen merkiksi. Tajusin pian tuon iloisen hetken jälkeen, että minun aikani palata Suomeen koittaisi oikeastaan hyvinkin pian. Vaihtovuottahani on jäljellä enää reilu kuukausi. 

Vuosi ulkomailla on ollut tähän mennessä elämäni opettavaisin ja hauskoin, mutta myös rankin ja vaihtelevin ajanjakso. Olen kiivennyt korkeille vuorille, sekä kompuroinut maanalaisissa, pimeissä luolissa. (Sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti.)  Vaihtovuoteni on myös parantunut saksan kielen taitoani merkittävästi ja saanut suomen kielen tuntumaan jopa hieman monimutkaiselta. Suomalaisille puhuessani olen kutsunut muun muassa säkkituoleja makuupusseiksi ja liikennevaloja värivalopylväiksi huomaamattani, että jokin ei mätsää.

Olen matkustanut näiden kymmenen kuukauden aikana toiseen maahan tietämättäni (ja kahdeksaan maahan tietoisesti), kaatunut pyörällä suurkaupungin keskustan pääkadulla, nähnyt ihmisten näkevän ensimmäistä kertaa lunta, toiminut kääntäjänä tanskalaiselle arkkitehdille, tanssinut enemmän kuin ikinä, sanonut hyvästit maailman toisella puolella asuville ystäville, tienannut 100 euroa sanomalla “jätte bra”, oppinut pitämään elokuvista ja hevosista, ystävystynyt 75-vuotiaan rouvan kanssa, nukkunut mitä omituisemmissa paikoissa sekä vastannut lähes kaikkeen myöntävästi.

[pullquote-right]”Jos ennen olin se, joka kätteli kun toinen halasi, niin nyt olen ehdottomasti se halaava osapuoli.”[/pullquote-right]

Vuosi muuttaa ihmistä ja vuosi ulkomailla vielä varmasti enemmän. Jos ennen olin se, joka kätteli kun toinen halasi, niin nyt olen ehdottomasti se halaava osapuoli. Muutenkin koen olevani nyt rohkeampi ja itsenäisempi, sekä ennakkoluuloton uusia ihmisiä ja asioita kohtaan. Minulla on nyt ystäviä ja tuttavia yli viidestätoista eri maasta. Olen päässyt kuulemaan ja tutustumaan mitä uskomattomampiin ja mielenkiintoisempiin tarinoihin heidän elämästään ja kulttuureistaan. Vaihto-vuoteni aikana myös nimeni vaihtui saksalaisten toimesta Juliesta Jzulieksi.

Kun leiri, oppitunti tai vaikka luontodokumentti loppuu, kysytään osanottajalta usein, mitä hän on oppinut. Tähän kysymykseen vastaisin osaltani kliseisesti; hetkessä on elettävä. Vaihtovuoden aikana et voi huolehtia koko ajan toisessa maassa olevasta biologisesta perheestäsi, tai tietää uusimpia juonenkäänteitä parhaan kaverisi elämästä.  Kaikkea ei myöskään tarvitse kokea kameran linssin läpi, vaan hetken voi omistaa vain itselleen ja muille paikalla oleville. Minulla on vaihtovuotta vielä reilu kuukausi jäljellä, ja aion ottaa siitä kaiken mahdollisen irti. Kun sitten joskus koittaa aika palata Suomeen, aion nauttia Suomi-elämästäni täysin siemauksin.

Elämä on tässä ja nyt.

Alunperin kirjoittanut Julie Paukkunen

Pöydässä istuu joukko nuoria. He ovat tulleet eri kulttuureista, eri puolilta maailmaa, eri taustoista. Yksi asia heitä kuitenkin yhdistää: he ovat kaikki seikkailijoita. Tutkimusmatkailijoita. Karjalanpiirakan ystäviä.

Vaihto-oppilaita.



Sattumien kautta Suomeen

17-vuotias puolalainen Adam Kaźmierczak tavaa meille sukunimeään naureskellen. Adam tuli Suomeen puoliksi vahingossa. Alunperin hän halusi Ruotsiin, mutta se ei onnistunut hänen järjestönsä kautta. Vaihtoehdoiksi jäivät Suomi ja Norja. Suomi oli maista vähemmän tunnettu ja siksi kiinnostavampi.

Totta puhuen Suomi ei ollut kenenkään ensimmäinen sijoitustoive. Japanilainen Tomoka Kodashima, 17, halusi Kanadaan, mutta vaihtoehtoina oli vain ranskankielisiä alueita. Hän kertoo kuitenkin aina olleensa kiinnostunut Pohjoismaista. Tomoka näki 13-vuotiaana valokuvan Suomen kuuluisasta sinisestä hetkestä ja on siitä lähtien halunnut nähdä ilmiön omin silmin. Ehkäpä tämä unelma toteutuu talvella.

Kukaan ei kuitenkaan kadu Suomeen päätymistä. Australialainen Makeda d’Espiney, 16, jopa iloitsee lopullisesta kohdemaastaan. ”Pidän suomen kielestä enemmän kuin islannista”, hän toteaa.

Kohti suurta tuntematonta

Moni vaihto-oppilaista ei tiennyt Suomesta juuri mitään. Tuntematon maa ei tarjonnut ennakko-odotuksia, joten myöskään pettymyksiä ei voinut syntyä. Kun hollantilainen Tessa Ridder, 18, kuuli päätyvänsä Suomeen, hänen ensimmäinen ajatuksensa oli: ”En tiedä Suomesta mitään – mahtavaa!”

Saksalainen Inga Janßen, 17, saapui Suomeen melkein heti kouluvuotensa loputtua. Hän ei siis edes ehtinyt luoda mielikuvia tulevasta vuodesta.

”Ei odotuksia, ei pettymyksiä!” Adam toteaa filosofisesti ja vakuuttaa, ettei hänellä ole mitään negatiivista sanottavaa Suomesta.



Kulttuurit kohtaavat

Kulttuurien välillä löytyy monenlaisia eroja aina koulujärjestelmästä tapaan valmistaa perunoita.

[pullquote-left] “Turhanpäiväinen jutustelu ja liika yrittäminen on oikeastaan aika perseestä.” [/pullquote-left]

”Suurin osa australialaisista puhuu ainoastaan englantia. Ei siellä välitetä muista kulttuureista tai maista”, Makeda toteaa ja jatkaa: ”Australialaiset eivät arvosta kielten opiskelua tai ulkomailla käymistä.” On harvinaista, että australialainen lähtee vaihto-oppilaaksi.

”Ihmiset ovat vähemmän puheliaita täällä”, Adam sanoo mutta huomauttaa, ettei se oikeastaan haittaa häntä. ”Turhanpäiväinen jutustelu ja liika yrittäminen on oikeastaan aika perseestä”, hän kertoo – aivan kuin oikea suomalainen!

Suomen ja Saksan välillä ei Ingan mielestä ole juurikaan eroja. ”Suomessa on kyllä kalliimpaa”, Inga huomauttaa ja muut nyökyttelevät myötäilevästi.

Eniten eroja löytyy koulujärjestelmästä. Japanilaisissa kouluissa on erityisen tiukka pukeutumiskoodi: esimerkiksi meikkiä ei saa käyttää eikä korvia lävistää. Tomoka esittelee uusia korvalävistyksiään naureskellen.

”Salmiakki on pahuuden perikuva”

Vaihdon ensimmäisistä kuukausista ei olla selvitty ilman naurua ja kömmähdyksiä. Kerran uskonnontunnilla Tessan piti etsiä tietoa suomalaisesta musiikista ja hän löysi hyvän kappaleen. Kun hän näytti sen opettajalle, tämä repesi nauramaan; kappale oli nimeltään Saatanan perkeleen polkka.

Kaikki vaihto-oppilaat sanovat rakastavansa suomalaista ruokaa. Karjalanpiirakka on kaikkien ehdoton suosikki. Yllättävää kyllä, Tessa rakastaa salmiakkia. Adam taas vihaa sitä sydämensä pohjasta. ”Tämä on pahuuden perikuva”, hän sanoi maistettuaan suomalaista herkkua.

Alunperin kirjoittanut Juudit Häsä ja Mira Korhonen

Kohteessa. Vielä tietämättömänä mitä tuleman pitää

Aika kiitää täällä Itämeren toisella puolen hurjaa vauhtia ja vaihtovuotta on tullut vietettyä jo yli 80 päivää! Näiden päivien aikana kuva uudesta asuinmaasta on selkiytynyt ja alussa oudolta tuntuneet asiat hoituvat jo rutiinilla. Saksaa nyt hieman jo tuntevana voisin avata eroavaisuuksia sen ja kotimaamme välillä.

1. Ruoka ja juoma

Täällä syödään paljon leipää. Leipää on käytännössä tarjolla joka aterialla ja sunnuntaiaamun brunssilla ovat uunituoreet leipomosta haetut sämpylät pääroolissa. Ja niitä leipomoita on lähes joka kadunkulmassa! Voin sijasta leivän päälle levitetään useimmiten marmeladia, sulatejuustoa tai nutellaa. Olutta juodaan paljon, iltaruuan yhteydessä se on normaali ruokajuoma myös arkisin. Bratwursteja syödään omassa perheessäni ainakin kerran viikossa.

2. Asuminen

Talot ovat täällä hyvin erinäköisiä kuin Suomessa. Useimmiten ne on rakennettu kivestä tai tiilistä. Vuokralaisen ottaminen suureen taloon on myös melko yleistä. Perinteisiä ja kauniita ristikkotaloja voi bongata lähes joka kaupungista.

Alussa kohtasin hieman vaikeuksia ikkunoiden kanssa. Ne voi avata kokonaan auki tai laittaa “auf kipp” asentoon, jolloin ikkuna on auki vain ylhäältä. Taistelustani ikkunan kahvan kanssa on joutunut kärsimään yksi kukkaruukku.

Das Fachwerkhaus (ristikkotalo)

3. Koulu

Ensimmäisellä oppitunnillani Saksassa oppilaat pitivät pieniä puheenvuoroja luokan edessä. Kun ensimmäinen puhuja lopetti esityksensä, aloin vanhasta tottumuksesta taputtamaan. Muut oppilaat koputtivat rystysillä pulpetteihinsa, johon minäkin ymmärsin vaihtaa todella sutjakkaasti.

Koulujärjestelmä on täällä erilainen kuin Suomessa. Peruskoulu kestää neljä vuotta, jonka jälkeen oppilaiden tulee päättää viettävätkö he seuraavat kahdeksan kouluvuottansa lukiossa, yhtenäiskoulussa, reaalikoulussa vai kansalaiskoulussa.

Kouluni pihalla kuohuu koski

Koulussa aineiden haastavuus on melko samalla tasolla kuin Suomessa. Oppilaat eivät saa kuitenkaan vaikuttaa oppiaineisiinsa yhtä paljon kuin Suomessa, eikä aineita suoriteta kursseittain. Sama lukujärjestys pysyy siis koko lukuvuoden voimassa. Tunneilla on täällä enemmän keskustelua ja esityksiä, mutta tietotekniikkaa ei käytetä kovin paljon hyödyksi. Ruokatunnilla syödään eväitä, mennään kotiin tai ostetaan jotain pientä koulun kioskista. Maksullisen kouluruuan skippaavat lähes kaikki, sillä huhujen mukaan se ei ole kovin herkullista.

Vaihtarijoukkomme on valmis ottamaan selvää saksalaisesta elämästä

4. Ostokset

Jos sunnuntaina yllättää äkillinen tarve omenamehulle tai uudelle kenkäparille, ei asia hoidukkaan täällä samana päivänä. Kaupat ovat siis sunnuntaisin suljettu, myös suurissa kaupungeissa. Hinnat ovat täällä yleisesti edullisempia kuin Suomessa. Useimmat ruokakaupat näyttävät sisältä erehdyttävästi Lidliltä.

5. Muuta

Spaghettieis

Kengät ovat Saksassa kova juttu ja varsinkin nuorison keskuudessa niihin panostetaan paljon. Jokaisella luokkalaisellani tuntuu olevan ainakin kolmet erilaiset Niket. Koulussa kaverin tullessa vastaan saksalaiset nuoret halaavat toisiaan. Pojatkin suorittavat vähintään jonkinlaisen kättelyn. Spagettia voi löytää täällä myös mitä omituisemmista paikoista: spagetti pizzan täytteenä on ihan normaali juttu ja spagettijäätelö on suosittu ja suussasulava herkku. Luonto täällä on todella vihreää ja puutarhoissa loistavat mitä erikoisemmat kasvit ja kukat. Televisio-sarjat on useimmiten dubattu saksaksi, sisällä käytetään kenkiä ja aamulla heräät mitä varmimmin kirkon kellojen heleään kilkatukseen.

Alunperin kirjoittanut Julie Paukkunen