Kuvat

Ahdistaako sinuakin riittämättömyys?

Mikä helpotus, että syksyn ylioppilaskirjoitukset ovat nyt ohi. Tiedän ensi keväästä tulevan vielä raskaampi kirjoitusten osalta, mutta silti jo nyt tuntui, että välillä oli vaikea jaksaa. Koin myös riittämättömyyttä omasta opiskelustani. Tuntui, että kaikki muut lukivat ja opiskelivat paljon enemmän ja paremmin kuin minä.  

Kaksikymmentä minuuttia hyvää musiikkia

Areenalla ikkunoiden verhot sulkeutuvat ja ihmiset kerääntyvät lasitettujen kaiteiden taakse tiirailemaan valaistua lavaa. Perjantain ensimmäistä välituntia varten on jälleen valmisteltu upeita esityksiä. Liveaamunavaus on alkamaisillaan.

Toimintapäivän kuvasatoa

Järvenpään lukio järjesti viime perjantaina 31.8. jokavuotiseksi perinteeksi muodostuneen toimintapäivän, jolloin opiskelijat pääsivät kokeilemaan hauskanpidon merkeissä monenlaisia pajoja ja toimintapisteitä. Järki keräsi kuvasatoa erikoispäivän tunnelmista. Kuvaamisessa mukana Ada Kalliomäki. Alunperin kirjottanut Henni Savolainen

Ei koulua vaan elämää varten

Kevät vaihtui kesään ja taas syksyyn. Kevät ja kesä olivat muutosten aikoja. Sen sijaan syksyllä koulujen taas alkaessa on aika kasvaa ja oppia. Ilmat viilenevät ja pimeys lisääntyy, ja jälleen on aika orientoitua opiskeluun ja lukiomaailmaan. 

Pieni koulu preerialla

Rento vaatetus, lippuvalan vannominen käsi sydämellä, juustohampurilaiset, WC:n lupalaput ja koulun jälkeiset aktiviteetit – näistä koostuu tavallinen koulupäivä High Schoolissa.

Gallupeja ja muutoksen tuulia

Muutos imaisee mukaansa. Kun näkee muutosta jossain, tulee helposti mieli seurata perässä. Nyt kun luonto on pukeutunut uuteen ulkomuotoon, olemme kaipailleet Järjen toimituksessa samankaltaista raikkautta. Ympärillämme kaikki muuttuu. Keväällä luonnon herätessä syntyy halu uudistua, ja niin kävi myös meille Järjessä.

image_pdfimage_print