Urapäivään mahtui vauhtia ja vilinää – entiset lukiolaiset valtasivat lukion

Marraskuun alussa Järvenpään lukiolla pidetään perinteinen urapäivä, joka sisältää uraesittelyitä laidasta laitaan. Lukiolaiset kulkevat koulun käytävillä esittelypisteeltä toiselle mussuttaen pisteiltä saamiaan karkkeja ja hypistellessään saamiaan esitteitä.

Torstaina 1.11 Järvenpään lukiolla järjestettiin jokavuotiseksi perinteeksi muodostunut urapäivä. Lukiolaiset pääsivät tutustumaan eri ammatteihin sekä erilaisiin jatko-opintomahdollisuuksiin omien kiinnostuksen kohteidensa mukaisesti. 

Urapäivässä nähtiin tänä vuonna iso kasa esittelyitä eri ammateista ja kuultiin entisten Järvenpään lukion opiskelijoiden kertomuksia heidän urapolustaan. Lukiolaiset saivat valita omien mieltymyksiensä mukaisesti ammattiesittelyjä, joita he kävivät seuraamassa ja kuuntelemassa. Vaihtoehtoja oli monenlaisia, historiasta ja museoalasta aina lentäjäkoulutukseen asti. 

Yksi lukiolaisten keskuudessa suosituimmaksi ja kiinnostavimmaksi nousseista esittelyistä oli erilaisiin välivuosivaihtoehtoihin tutustuttava esittely. Esittelijät puhuivat Studentum- yhtiön puolesta, joka auttaa opiskelijoita löytämään omat polkunsa eri aloille ja jatko-opintoihin. 

Esittelijät kertoivat tarinansa siitä, kuinka he olivat löytäneet Studentumin avulla tiensä unelma-aloilleen. Toinen esittelijöistä kertoi olleensa kadoksissa itsensä kanssa, eikä tiennyt mitä haluaisi elämältään. Hän oli etsiskellyt erilaisia vaihtoehtoja ja päätynyt lopulta, Studentumin löydettyään, opiskelemaan opinto-ohjaajaksi.  

Toinen esittelijöistä kertoi, että hän eli ennen vain muita miellyttääkseen tietämättään, mitä itse haluaisi elämältään. Lopulta hän löysi tiensä opiskelemaan psykologiaa. Molemmat esittelijöistä kannustivat lukiolaisia olemaan juuri sitä, mitä he itse haluavat ja olla välittämättä muiden mielipiteistä.  

Toimittajan työstä kertovassa esittelyssä kerrottiin journalismista ja yleisesti media-alasta. Journalismia Haaga-Heliassa opiskeleva esittelijä suositteli lämpimästi kyseistä koulutusta kaikille, jotka ovat siitä vähääkään kiinnostuneita. Esittelystä sai todella monipuolisen käsityksen media-alasta, sillä esittelijä kertoi kattavasti kaikista mahdollisuuksista alalla.  

Kouluun päästäkseen ei tulevan journalistin mukaan tarvitse muuta kuin omaksua perustaitoja ja selviytyä kokeesta ja haastattelusta. Ylioppilaskirjoitusten tuloksillakaan ei ole varsinaista painoarvoa, totesi esittelijä. Ja vielä viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä: juna-asema sijaitsee aivan koulua vastapäätä – ehdoton plussa! 

Lukiolle saapui myös opiskelija Turun yliopistosta. Esittely alkoi kertomuksella vanhan yliopiston historiasta ja saavutuksista. Turun yliopisto on esittelijän mukaan Suomen suosituin yliopisto, jossa opiskelee lähes 25 000 opiskelijaa. Lukiolaiset kuuntelivat kiinnostuneina koulun auditoriossa, kun esittelijä kertoi yliopiston eri aloista ja toimipaikoista, sekä omista kokemuksistaan opiskelijana.  

Kokonaisuudessaan päivä oli monipuolinen ja kiinnostava. Lukiolaiset viihtyivät eri esittelypisteillä, jotka lievittivät ahdistusta lukion jälkeisestä opiskelusta. Urapäivä oli erityisesti abeille tarpeellinen ja silmiä avaava: 

“Kaikki esittelyt joissa kävin olivat kiinnostavia ja niistä oli apua jatko-opintopaikan miettimisessä”, kertoi eräs abi.