Vähän erilaista musiikkia

[column size=”three-fifth”]
Taiteilijanimellä Aksel Palmén elektronista musiikkia tekevä lukiomme toisen vuoden opiskelija on saavuttanut suosiota etenkin YouTuben pelikanavilla. Kipinä konemusiikkiin syttyi yläasteella.

Joskus seitsemännellä luokalla sain uusia kavereita, jotka kuuntelivat elektronista musiikkia. Sain kuulla, että yksi heistä tekee musiikkia itse.

Palmén latasi demoversion kaverin käyttämästä ohjelmasta, ja heti testaillessaan tajusi konemusiikin olevan se juttu. Tällä hetkellä hän tekee musiikkia harrastuksena, mutta YouTubeen ladatut kappaleet löytävät usein tiensä promootiokanaville ja sitä kautta esimerkiksi pelivideoihin. Palmén kertoo naurahtaen, että musiikki on hänen elämässään pääroolissa. Jos hän ei tee tai kuuntele musiikkia, hän kiinnittää huomiota ympäröiviin ääniin, joista voi saada inspiraatiota.[/column]
[column size=”two-fifth” last=”true”]

MIKÄ? ELEKTRONINEN MUSIIKKI

    • on nostanut päätään tekniikan kehittyessä jo 1900-luvun lopulta, tosin nykymääritelmän mukaisia elektronisia kappaleita on luotu 1970–90-luvuilta lähtien
    • vaihtelee kokonaan koneella tuotetusta sähköisillä instrumenteilla soitettuun musiikkiin
    • alalajeja on kymmeniä ja niitä kehittyy koko ajan lisää
    • EDM (elektroninen tanssimusiikki) on ollut jo useamman vuoden todella suosittua nuorison keskuudessa


[/column]

Ikinä ei tiedä mihin suuntaan biisi menee, kun sen aloittaa, usein se menee juuri vastakkaiseen suuntaan kuin oli ajatellut. ’Voisin tehdä iloista musiikkia – kas, tuli surullista musiikkia.’

Palménin tulevaisuudensuunnitelmat musiikin saralla ovat vielä hänen omien sanojensa mukaan hataralla pohjalla. Suomessa konemusiikista on vaikeaa tehdä itselleen uraa, mutta Palmén toivoo saavansa toteuttaa tulevaisuudessa unelmaansa musiikin parissa.

Alunperin kirjoittanut Aliisa Rantanen