Haastattelimme koulun uskonnon ja psykologian opettajaa, Antti Mattilaa, joka kertoo muun muassa omista inttiajoistaan sekä yleissivistyksen ihanteesta.

• Minkä ikäinen olet?

“Minulla on tänä vuonna itse asiassa juhlavuosi. Täytin 60 vuotta. Olen syntynyt siis vuonna 1960.”

• Kerro vähän opiskelutaustastasi: Mitä kaikkea olet opiskellut? Missä? 

“Kävin kaikki kouluni Helsingissä. Aivan ensimmäisenä olin Lapinlahden kansakoulussa Kampissa. Sieltä pyrittiin oppikouluun ja pääsin Ressuun.”

1970-luvun alussa Helsingin Lyseona tunnettu poikakoulu oli kaikille Ressu Mattilan kertoman mukaan jo silloin, kun hän itse opiskeli siellä.  

“Ressun jälkeen menin Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Sain sieltä myös psykologian opettajan pätevyyden. Yliopistossa minulla oli sivuaineina psykologia ja filosofia. Lisäksi opiskelin tietysti kasvatustiedettä, kun luin opettajaksi.”

• Miksi valitsit juuri nämä aineet? 

“Olen ollut ihan pienestä asti kiinnostunut ihmisten erilaisista maailmankatsomuksista. Ihmettelin pikkupoikana aina sitä, miten voimme muka kaikki olla Aatamin ja Eevan jälkeläisiä. Tietysti myös uskonnot ja kaikki uskontoon liittyvät kysymykset olivat aina kiinnostavia. Yksi asia, josta pidin erityisesti, oli sosiaalietiikka, jota voi opiskella vain teologisessa tiedekunnassa. Siitäkin syystä valitsin teologian.”

• Minkälainen oli 20-vuotias Antti?  

“20-vuotias Antti oli juuri käynyt armeijan. Lähdin sinne suoraan kirjoitusten jälkeen. 20-vuotiaana olin siis jo ylioppilas ja opiskelin teologiaa.”

Kysyimme Mattilalta myös, missä hän oli armeijassa. Hän kertoi olleensa nyt jo lakkautetussa Vaasan rannikkopatteristossa keskiöupseerina eli laskentaryhmän johtajana.

• Miten päädyit opettajaksi? 

“Teologisesta tiedekunnasta valmistutaan yleensä joko kirkon tehtäviin tai opetustehtäviin. En ollut koskaan kovinkaan kiinnostunut kirkollisista tehtävistä, joten opettajan työ oli hyvin luonteva valinta. Valinta tehtiin opiskeluaikana. Silloin teologiselle alalle otettiin pari sataa ihmistä ja opiskelun ensimmäisenä talvena pyrittiin opettajakoulutusohjelmaan. Eli siis tiedekunnan sisällä piti pyrkiä opettajakoulutukseen ja pääsin sisään.”

Mattila kertoi, että opettajalinjalla valittiin sivuaineeksi historia tai psykologia. Itse hän valitsi psykologian, koska se kiinnosti enemmän. Lisäksi valintaan vaikutti se, että uskonnon ja psykologian yhdistelmä oli yleisempi, joten virkoja oli enemmän.

• Mikä on parasta opettajan työssä? 

Mattila kertoo, että parasta työssä on ollut vapaus tehdä työtä tietyistä raameista huolimatta. Hän pitää siitä, kun saa opettaa haluamallaan tavalla. Hän pitää myös siitä, että saa tehdä ratkaisuja työnsä sisällön ja materiaalien suhteen. Mattila nostaa esille, että pitää vuorovaikutuksesta luokassa, jos se toimii.

En tykkää maskeista, koska vuorovaikutus kärsii. Opiskelijoiden kanssa vuorovaikutus on työn suola.

• Terveisiä Järvenpään lukion opiskelijoille? 

Mattila mietti terveisiään jonkin aikaa ja lopulta päätyi melko syvälliseen vastaukseen:

“On tärkeää pitää kiinni koululaitoksen perusperiaatteista ja yleissivistyksen ihanteesta. En pidä siitä, että ihmiset nähdään suorittavina koneina. Haluan, että ihmiset eivät suostuisi oravanpyörään ja pakkotahtisuuteen. Kun elämänvalintoja ei tehdä väkisin liian aikaisin, kaikki löytävät oman polkunsa ajallaan. Nuorena olemiseen kuuluu erilaisten polkujen kokeilu ja koulun ulkopuolinen elämä.”

Elämä ei ole pelkkää tekniikkaa ja taloutta, vaikka nekin ovat tärkeitä.

“Yleissivistyksen ihanne on, että vaikutteita saa muualtakin kuin koulusta. Oma juttu on hyvä löytää, mutta ei ole tiettyä sääntöä sen löytämiseen. Itseään täytyy etsiä, ja milloin muulloin itseään etsisi kuin lukioaikana.” 

Kirjoittaneet Kata Savolainen ja Siiri Pitkänen

Tiistaina 3.3. Järvenpään lukion biologian 2. kurssin opiskelijoille oli tarjolla lyhytmuotoinen vierailu Viikin jätevedenpuhdistamolle. Vierailun aikana pääasiassa 1. vuoden opiskelijoista koostuvalle ryhmälle kerrottiin vedenpuhdistamisesta ja heille esiteltiin myös vedenpuhdistamisen eri vaiheet yksityiskohtaisesti laitoksen uumenissa. Ennen itse laitokseen pääsyä, opiskelijoille pidettiin lyhyt teoreettinen luento siitä, miten jätevesi päätyy Viikkiin, kuinka monen kunnan jätevedet Viikissä hoidetaan ja minne puhdistettu vesi päätyy. 

Maanalaiseen tunneliverkostoon päästyään, joutuivat jotkin oppilaat pidättämään hengitystään nenään käyvän lemun takia. Rohkeimmat kulkivat ongelmitta altaalta toiselle, mutta olosuhteista vähiten nauttivia koeteltiin toinen toistaan vahvempiaromisella huoneella. 

Jätevedenpuhdistamon lisäksi, maanantaina 9.3. kouluun tuli käymään vierailevaksi tähdeksi alun perin Helsingistä kotoisin oleva ammattiluontokuvaaja ja toimittaja/tietokirjailija Tea Karvinen. Tällä luennolla koulun luma-linjan opiskelijoita ja muita vapaaehtoisia pääsi kuulemaan Suomen kansallispuistoista. Esitys perustui Karvisen julkaisemaan kirjaan Kansallispuistot – maamme luonnon helmet, joka on julkaistu vuonna 2017 Suomen 100. Vuoden kunniaksi. Luennolla opiskelijat pääsivät kuulemaan lisää myös siitä, mitä kirjan julkaisun jälkeen on saatu aikaan. 

Luennon aikana Karvinen jakoi kuvausretkien kokemuksiaan ja tarinoitaan sekä kertoi siitä, miten dronella kuvaamisesta oli tullut mielenkiintoista puuhaa. Lukuisia luontoilmiöitä ensilumista, pohjoisen revontuliin esiteltiin kuvasarjassa, jota pystyi vain ihailemaan. Kuvasarja koostui monista erilaisista kuvista, monista eri Suomen kansallispuistoista ja ei ole epäilystäkään, että tämä oli vain pintaraapaisu Karvisen aikaansaamasta työstä. 

Luennon lopussa Yleisölle näytettiin noin 12 minuutin pituinen video, johon oli koottu Karvisen ottamia kuvia ja videoita eri vuodenajoilta, eri ympäristöistä, eläimistä ja paikoista, joihin Karvinen on vaeltanut kuvaamaan. 

Luennon jälkeen, kun Karviselle annettiin vapaa sana kertoa jotain, mitä hän haluaisi jakaa lehden lukijoille, totesi hän, että ihmisten tulisi vaeltaa metsissä rohkeammin. Olemme nimittäin liian riippuvaisia merkityistä poluista, mutta jos poikkeaisimme syvemmälle metsään, saatamme löytää sieltä jotain meille itselle tärkeää, jolloin halumme suojella luontoa ja ympäristöä kasvaisi. Karvinen myös painotti, että Suomen luonnossa ei ole mitään pelättävää, ja että “Suomessa et kuitenkaan törmää leijonaan, kuten Afrikassa” hän naureskeli.