Hain mukaan kolmen viikon vaihto-ohjelmaan Ranskaan viime lokakuussa. Hieman stressaavan ja pitkältä tuntuvan suunnittelun jälkeen löysin itseni kuitenkin lentokoneesta matkalla kohti Charles de Gaullen lentokenttää. Voin siis todeta ohjelman toimivan, sillä kirjoitanhan tätäkin George Clemenceaun lukion pihalla Reimsissä. 

Kolmen viikon kokemukseni osui osittain ranskalaisten lomien päälle, joten pääsin näkemään myös isäntäperheeni lomailua. Ajoimme suoraan Pariisista itään Alsace-nimiselle alueelle, jossa vaihtoparini täti asusteli vuoriston seassa. Jos oikein siristi silmiään, pystyi pihalta näkemään jopa Alpit. 

Tädin luona koin ensimmäisen kulttuurishokkini, kun vessassa oli kirjaimellisesti pelkkä vessanpönttö. Ei lavuaaria. Ei peiliä. Ei roskista. Mutta ei hätää, sillä talon yläkerrassa olevasta kylpyhuoneesta löytyi peräti kaksi käsienpesuallasta. Sieltä löytyi myös kylpyamme, jossa uskalsin käydä suihkussa vain puolikyykyssä, sillä ilman suihkuverhoa pelkäsin kastelevani koko huoneen.

Mieltä rauhoittavan maiseman keskellä sain myös ensimmäisen kosketuksen ranskalaisiin ruokailutapoihin. Olin onneksi kerennyt hieman perehtymään asiaan googlen avulla, jotten totaalisesti häpäissyt edustamaani Suomen kansaa olemalla epäkohtelias. Ruoka tarjoiltiin valmiina lautaselle laitettuna, ja pääsin koskemaan kauhaan vasta, kun itse valmistin perheelle perinteisiä lihapullia ja perunamuusia. Ruokaan ei kuulunut koskea ennen kuin talon emäntä tai isäntä tarttui haarukkaan. Kaikkien kuulemat sanat ”bon appétit” myös lausuttiin ilmaisemaan ruokailun alkamista. Sitä kuuli myös ventovierailta, jos sattui olemaan piknikillä julkisella paikalla. 

Ruoan jälkeen yritin tarkkailla, mihin asentoon muut jättävät haarukan ja veitsen. Logiikkaa löytämättä jouduin kysymään, miten ilmaistaan olevansa valmis.  Vastaukseksi sain, että aterimien asennolla ei ole mitään väliä, ja ne jätetään siihen asentoon mihin ne luonnollisesti putoavat syömisen jälkeen. Voin kuitenkin kertoa, että veitsen osoittaessa kello kahta ei ole mitään luonnollista. 

Illallinen oli aina noin yhdeksän aikaan illalla, niin kuin minua oli etukäteen varoitettu. Minulle tarjottiin perinteisiä ranskalaisia ruokia, kuten quicheä (piirakkaa), pâtéta (pasteijamaista pötköä) ja ratatouillea (se elokuva), sekä tädin asuinpaikalla kehittynyttä suklaakakkua. Maistoin ensimmäistä kertaa ankkaa sekä Saksasta peräisin olevaa spätzleä (muussattua pastaa). Minulle tarjottiin kaiken näköisiä herkkuja, joista vain katkarapuja syödessä jouduin yrittää olla irvistämättä. 

Nostan vielä pöydälle elefantin, joka saattaa olla monien mielessä: alkoholin. Vastoin stereotypiaa ranskalaiset eivät ala juottamaan punaviiniä lapsilleen heti äidinmaidon jälkeen. Kaikki on tietysti aina perhekohtaista, mutta tyypillisesti pieniä maistiaisia alkoholista aletaan antamaan yli 15-vuotiaille. Laillinen ikäraja on sama kuin Suomessakin, mutta illastaessani vuotta nuoremman vaihtoparini ja tämän ikätovereiden kanssa minulle ilmeni, että monille ravintoloille riittää, että näytät 18-vuotiaalta, eikä papereiden kysyminen ole ollenkaan rutiinia. Juomalistalta punaviini tulee kuitenkin harvemmin valituksi nuorten keskuudessa. 

Kuten jo mainitsinkin, satuin maahan loma-aikaan. Koululaisilla on kahden viikon lomapätkiä kevätpuolella kaksi, ja todennäköisesti samat kaksi löytyvät myös syyspuolelta. Suomalaiselle lukiolaiselle se tarkoittaisi ehkä sitä, että jokaisen koeviikon jälkeen olisi kaksi viikkoa aikaa palautua ennen uuden jakson alkamista. Mutta älä anna kateuden värittää poskiasi purppuralla ihan vielä, sillä kolikossa on aina kaksi puolta. Ranskalaisen opiskelijan kouluviikko kestää nimittäin kuusi päivää viiden sijasta. Olisitko sinä valmis uhraamaan lauantaisi?  

George Clemenceaun lukio, jota kävin kaksi viikkoa, on opiskelijamäärältään sekä pinta-alaltaan suurempi kuin Järvenpään lukio. Monesta rakennuksesta muodostuva koulu sisälsi muun muassa asuntolan kaukaa tuleville opiskelijoille, ruokalan, kirjaston sekä urheilukentän pitkien luokkahuoneilla koristeltujen käytävien lisäksi. Oppitunti kesti noin 50 minuuttia, ja päivän pituus saattoi olla kello yhdeksästä kahteentoista tai vastapainoisesti kahdeksasta kuuteen. Samalla lukujärjestyksellä mennään koko vuosi, ja opiskelija pystyy ainoastaan vaikuttamaan siihen, mitä lisäkieltä hän haluaa opiskella.

Ranskalaisen koulun kuri oli huomattavasti tiukempi kuin meillä Suomessa. Opettajia teititeltiin, puhelin pidettiin visusti opettajan katseen ulottumissa, syöminen ja jopa vedenjuominen luokassa oli kiellettyä, ja vessaan ei voinut lähteä kesken tunnin. Todistin hetken, jolloin oppilas oli ottamassa särkylääkettä veden kanssa, ja opettaja miltei heitti tämän ulos luokasta. 

Minun läsnäolostani opettajat eivät juurikaan välittäneet. Saattoivat ottaa Suomen esimerkiksi, jos se sattui liittymään aiheeseen tai heittämään siitä jonkun vitsin. Eräskin opettaja vitsaili, että tulen kertomaan kotiväelleni ranskalaisten opettajien (tai pelkästään hänen) olevan kahjoja. Tarkoista tavoista huolimatta opiskelijoilla oli yksi tapa osoittaa mieltään opettajille. Jos opettajasta tykättiin, tunnin alussa jäätiin seisomaan odottaen tältä lupaa istuutua, mutta jos opettaja ei ollut mieluisa, saattoi oppilas lysähtää suoraan penkkiin sisään tullessaan. Yksinkertainen tapa osoittaa kunnioitusta tai toisaalta olla näyttämättä sitä.

Koulussa minut yllätti vielä ruokailu. Ensimmäisenä päivänä kävimme lunastamassa minulle shekillä kortin, jonka skannatessa mekaaninen kone sylkäisi minulle tarjottimen. Ruokatauko on ilmeisesti yleensä tunnin, mutta vaihtoparini lukujärjestyksestä johtuen meidän paussimme kestikin kaksi tuntia. Ruoka koostui kolmesta lautasesta: alkupala, pääruoka sekä jälkiruoka. Alkupalavaihtoehtoina oli erilaisia salaatteja tai esimerkiksi pizzapalanen. Lämpimäksi ruoaksi oli yleensä kahta eri sorttia, joista piti kertoa (minun tapauksessani osoittaa) kumpaa halusi. Jälkiruoaksi tarjolla oli yleensä erimakuisia jugurtteja, hedelmiä, juustolautanen tai jokin leivos. Monille oppilaille on myös yleistä käydä kotona lounastamassa ja sitten palata koululle. 

Suomen kielen vähäinen puhuminen jatkui, kun vaihto-ohjelman toinen puolisko käynnistyi Suomen puolella. Ranskassa olemisen lisäksi olen päässyt jakamaan suomalaista kulttuuria (karjalanpiirakat) ja näyttämään Suomen nähtävyyksiä (metsää) ranskalaiselle vaihtoparilleni. Meidän onneksemme wanhatkin tanssittiin vasta toukokuun puolella. Siinä vasta olikin ällistelemistä, kun saliin tulvi prinsessoja ja klooneilta näyttäviä frakkipoikia. 

Olen opiskellut ranskaa seitsemän vuotta ja vasta nyt minulle konkretisoitui miksi. En uskalla sanoa, että kielitaitoni teki hirveää loikkausta parempaan, mutta ainakin löysin uudenlaista motivaatiota sen opetteluun. Toki jäihän minulle joitain ilmauksia mieleen, kuten miten sanoa terveydeksi toisen aivastaessa (=à tes souhaits). Alkumatkasta kerkesin murehtia Suomen pään koulutehtävien suorittamisesta pitkän poissaoloni aikana, mutta sitten eräs ystäväni sanoi, ettei mikään kurssi varmasti vedä vertoja kolmen viikon kulttuurielämykselle. Näinhän se oli. Tämä vaihto-ohjelma oli täydellinen korvike pidemmälle tai puolikkaalle vaihtovuodelle. Se oli todellakin vaivannäön arvoinen matka. Voisin suositella vastaavaa kaikille vieraan kielen opiskelijoille. Myös niille, jotka epäilevät taitojaan.

Syksy on aina Järvenpään lukiossa vuoden kohokohtia, kun uuden lukuvuoden alkamisen jälkeen päästään syysloman lähestyessä miettimään joulun odotusta ja sitä ympäröiviä koulun tapahtumia. Vaikka koronarajoitukset ovat vaivanneet kouluamme, olemme silti saaneet nauttia vanhoista tutuista tapahtumistamme.

TJ-50 2020

Kolmoset lähtivät toteuttamaan syksyn tempaustaan aiheenaan elokuvat ja sarjat. Tapahtuma aloitettiin hyvin aiheeseen sopivasti Pokemonin alkuperäisen tunnuskappaleen I wanna be the very best tahdissa. Juhlan alussa tuli ilmi, että koulun verkossa oli käyttöongelmia, joiden takia tapahtumaa ei saatu striimattua luokkiin ja kotikatsomoihin, niin kuin oli aluksi suunniteltu. Sen sijaan juhlasta sai nauttia jälkilähetyksenä myöhempänä ajankohtana.

Juhla jatkui 3 vastaan 3 -tietovisalla, jossa Markku Nissinen, Emma Lager ja Tuija Haapala asettuivat Seania, Oskaria ja Oonaa vastaan elokuvahahmojen tunnistamisessa. Tätä seurasi tanssiesitys, ja loppupuolella pääsimme nauttimaan pukukisasta, jossa saimme nähdä muun muassa smurffit, sarjakuvahahmot Tatun ja Patun, kaukaisesta galaksista matkustaneet jedin, sithin ja Chewbaccan, Harry Potterin ja Matrix-tyyliin pitkään mustaan takkiin ja aurinkolaseihin sonnustautuneen kaksikon.

Kisan jälkeen saimme vielä nauttia musiikkiesityksistä ja neljän pelaajan tietovisasta, jossa teeman mukaisiin monivalintakysymyksiin arvailtiin vastauksia kukin parhaan kykynsä mukaan.

Lista kaikista esityksistä

• John Meyer – Neon (Leo Kärkkäinen, kitara)
• James Arthur – Falling like the sea (Sigrit Kapp, Niilo Nykänen, Mikael Saine, Leo Kärkkäinen, Aksel Linderoos)
• John Meyer – Who says! (Luka Laune, kitara ja laulu)
• Ace of Spades (Sakari Seppälä, Luka Laune ja Ilari Viljavuori)
• Brahms – Rhapsody (Samuel Saarikivi, piano)

Kaamoksen karkottajaiset

Kaamoksen karkottajaiset järjestettiin taas hyvin perinteiseen tapaan juuri ennen joulukuun alkua, kun pimeän ja kylmän syksyn kiusattua on aika siirtyä joulun odotukseen ja tuoda tunnelmallisilla esityksillä lämpöä ja yhteisöllisyyttä kouluun. Ikävä kyllä kaikkea tätä ei saatu kunnolla toteutettua, koska tilanteen mukaisesti koko koulu oli siirretty etäopetukseen. Alkuun kuitenkin saimme kuunnella kunnon tsemppipuheet, joissa muun muassa mainittiin, miten perinteistä juhlaa on nyt juhlittu yli 15 vuotta. Hyvä me, pisteet kotiin!

Itsenäisyyspäivän juhla

Koko Suomen omaa juhlapäivää saimme koulumme striimin avulla katsella kotiruudulta torstaina 3.12. uuden jakson alkumetreillä. Juhlan alussa saimme kuulla Aapo Rantasta pianolla, kun hän soitti Fantasia-kappaleen. Tämän jälkeen opiskelijakunnan puheenjohtaja Sean McLoughlin piti oman puheensa. Myös perinteisesti päivän tapahtumiin kuuluva vapauden viestin luovutus ja vastaanottaminen suoritettiin, kun Anh Pham luovutti käärön Roosa Puomiolle. Itsenäisyyspäivän juhla päätettiin musiikkiesitykseen, jossa Tea Kasper ja Vilma Timonen lauloivat Maamme-laulun, johon kuului esiintyminen musiikinopettaja Marita Tapperilta pianonsoittajana.

Joulujuhla

18.12. vietimme vuoden 2020 viimeisen koulupäivämme, ja viimeinen oppitunti koulupäivästä vietettiin koulumme joulujuhlaa katsellen. Kuten osattiin odottaa, juhla sisälsi rehtorin puheen ja hienoja musiikkiesityksiä, joihin opiskelijat olivat tyypilliseen tapaan panostaneet.

Muutamille ohjausryhmille jäi erityisen hyvin mieleen opettajien tanssi- ja lauluesitys. Tällä kertaa juhlaa ei striimattu vaan se oli etukäteen nauhoitettu, minkä ansiosta koululla ei päivän aikana ollut ketään ja kaikki opiskelijat saivat aloittaa lomansa kotioloistaan.

Järki toivottaa lukijoilleen hyvää joulua itse tehtyjen joulukorttien kautta.

Kortit ovat tehneet Minea Himanen, Helen Hasanen ja Alina López Louhelainen.

Villasukat

Pyöräilin ylämäkeä pitkin. Aurinko ja kirkas lumi kirvelivät silmiäni. Viileä kevätaamu viilensi mukavasti. Olin hermostunut ja osa minusta halusi kääntyä takaisin, mutta olin jo tehnyt päätökseni. Ylämäen saavuttuani olin määränpäässäni. Jätin pyöräni autotallin eteen ja kävelin ulkoportaille. Soitin ovikelloa ja yritin rentoutua. Kaisan äiti tuli avaamaan.
”Terve!”, hän hihkaisi energisesti ja hymyili minulle. Hän oli aina iloinen, joten oli vaikeaa kuvitella häntä alakuloisena.
”Mä tulin tapaa Kaisaa”, vastasin iloisesti, sillä yritin olla samalla energiatasolla Kaisan äidin kanssa.
”Miksikäs muutenkaan sinä olisit täällä?”, hän vastasi virnistäen ja huusi sitten talon perälle: ”Kaisa! Aaron on täällä!”
Hän kääntyi minun puoleeni ja sanoi:
”Minun täytyy tästä lähteä zumbaan”
Kaisan äiti käveli nopeasti ulos, enkä ehtinyt hyvästellä häntä. Kävelin eteiseen ja kuulin talon perältä askeleita. Kaisa saapui eteiseen kylpytakissa, ja hän oli kietonut pyyhkeestä turbaanin päähänsä. Hän oli juuri tullut suihkusta ja tuoksui hyvältä.
“Moi”, hän sanoi.
”Mul on yks juttu mist meidän pitää puhuu, mut haluun puhuu siit ulkon.”
Kaisa vaikutti yllättyneeltä, vaikka olin kertonut hänelle saapumisestani.
”Okei. Käyn vaihtamassa vaatteet ja tuun sit.”
Hymyilin hänelle vastaukseksi ja kävelin ulos. Kaisan äiti pakkasi autoon jumppatavaroita ja oli istuutumassa kuskin paikalle. Hän katsoi minua päin ja kysyi yllättäen:
”Koska ajattelitte käydä Föönissä?”
Voi vittu. Olin unohtanut täysin, että hän oli saanut työkavereiltaan kaksi lippua Fööniin, vapaalentotunneli, jossa pystyi kokemaan leijumisen. Hän halusi antaa liput minulle ja Kaisalle.
”Noh, kattoo sit myöhemmin.”
Jouduin valehtelemaan hänelle, sillä tiesin, etten tulisi koskaan käyttämään noita lippuja.
”Kertokaa sitten, kun haluutte käyttää ne”, hän sulki oven ja käynnisti auton. Hän vilkutti minulle ja tein samoin hänelle. Hän ajoi pois ja jäin yksin pihalle ajatusteni kanssa. Minne katosi se onnellisuus, mitä koin Kaisan kanssa? Olin puhunut asiasta hänen kanssaan, mutta hän ei tuntunut suhtautuvan ongelmaan riittävän vakavasti.

Kuulin etuoven avautuvan. Kaisa astui ulos ja sulki oven perässään. Hän jäi seisomaan oven portaille. En lähestynyt häntä ja seisoin kolmen metrin päästä hänestä. Olisin voinut vielä perääntyä. Olisin voinut edelleenkin vakuuttaa itselleni, että kyllä hän pystyisi muuttumaan. Olisin voinut edelleenkin vakuuttaa itselleni, että hän toden teolla välittäisi minusta. Yritin kaikkeni ollakseni optimistinen suhteemme vuoksi, mutta toivonkipinä oli sammunut jo aikoja sitten, ja tilalle oli tullut katkeruus. En voinut enää paeta ja vakuuttaa itselleni, että suhteemme voitaisiin korjata. Oli vaikeaa olla purkamatta vihaani häneen. Halusin syyttää häntä suhteemme päättymisestä, mutta se olisi ollut epäreilua. Onneksi onnistuin pysymään rauhallisena.
”Tiiäks sä miks mä oon täällä?”
Hänen kasvoillaan oli tyyni ilme. En osannut sanoa tiesikö hän, että tulin eroamaan hänestä. Ehkä hän tiesi, mutta ei halunnut sanoa sitä ääneen. En sanonut mitään, sillä halusin nähdä, osoittaisiko hän eleitä surusta. Olimme hetken hiljaa. Miten ihmeessä olin päätynyt seurustelemaan hänen kanssaan? Miten en alussa huomannut hänen vikojaan? Aivoissani oli sota meneillään ja enkä ollut varma, mitä minun tulisi sanoa seuraavaksi. En kuitenkaan kestänyt välillämme olevaa hiljaisuutta.
”Tiiäks mä yritin. Mä halusin uskoa, että sä pystyisit muuttumaan parempaan päin.”
Vilkaisin uudestaan, olisiko hänen ilmeensä muuttunut, mutta se oli edelleen sama.
”Koko tän suhteen aikana, se oon aina ollut minä, joka on tehnyt ensiliikkeen. Kysynyt aina treffeille sekä kysyny aina vointia. Tuntuu silt, kun puhuis chattibotille, mut chattibotitkin osaa tehä aloitteita.”

Otin repun pois selästäni ja kaivoin sieltä esiin villasukat. Villasukat, jotka Kaisa oli minulle neulonut joululahjaksi. Ne toivat tuolloin mieleeni hyviä hetkiä suhteestamme. Kun purimme virtuaalisia pommeja ja söimme suklaapopcorneja. Noina aikoina oli paljon naurua. Meillä oli hauskaa, mutta nauru oli kuitenkin hiipunut pois. Lähestyin Kaisaa ja ojensin villasukat hänen käteensä. En enää voinut pitää noita sukkia jaloissani. Ne muistuttivat liikaa hänestä. Hänellä oli edelleen tuo sama tyyni ilme. Ei minkäänlaista reaktiota. Ehkä hän oli kuollut sisältäpäin, eikä sen vuoksi näyttänyt tunteitaan. Kävelin hänestä muutaman askeleen poispäin ja sanoin:
”Se on nyt ohi.”
Otin pyöräni ja hyppäsin sen satulaan. Olin polkaisemassa vauhtia, kunnes hän kysyi:
”Voidaanko me olla edes kavereita?”
Tuumasin hetken ja käännyin hänen puoleensa.
”En tiedä”, vastasin ja kohautin olkapäitäni.
Laitoin kypärän päähäni ja polkaisin itseni matkaan. En katsonut taakseni, joten en tiedä miten hän reagoi vastaukseeni. Annoin pyörän valua alamäkeä pitkin. Jaloillani oli kylmä.

Järki kiittää.

On jo melkein talvi ja ilmat kylmenevät. Välillä tulee räntää, joskus jäätä. Joka tapauksessa muista pukeutua lämpimästi! Kyllä, myös nilkoista.

Alunperin kirjottanut Josefiina Virtanen

Joulu tekee tuloaan, mutta vielä on selvittävä viimeisestä koeviikosta ennen lomaa. Tässä muutamia vinkkejä, jotka helpottavat opiskelua:

1. Koulujutut ennen kaikkea
Helposti käy niin, että kun tulee kotiin, unohtuu netin ääreen ja kouluhommat jäävät vasta iltamyöhään. Tämä kuitenkin lisää stressiä ja tulee kiire kouluhommissa. Kun opiskelee yöllä, ei jaksa olla koulussa ja mieli on maassa. Siksi kannattaa tehdä läksyt pois alta heti kotiin tultuaan. Sillä tavalla jää aikaa myös muulle.

2. Kännykkä pois opiskellessa
Kännykkä on kiva tapa viettää aikaa, mutta se vaikeuttaa keskittymistä. Olen huomannut sen omalla kohdalla. On vaikea keskittyä läksyihin, kun viestejä lähetetään koko ajan. Keskittyminen helpottuu huomattavasti, kun laittaa kännykän pois. Ne viestit voivat odottaa vielä siihen asti, kun läksyt on tehty. Välillä ja varsinkin koeviikolla on hyvä pitää sometaukoa. Sen avulla keskittyminen paranee varmasti.

3. Aikataulutus helpottaa
Kun koulujuttuja on paljon, aika ei aina riitä kaikelle. Siksi aikatauluttaminen helpottaa elämää huomattavasti. Kannattaa suunnitella etukäteen, milloin tekee läksyt ja milloin lukee kokeisiin. Varsinkin koeviikolla aikataulutuksesta on hyötyä, ettei kokeisiin lukeminen jäisi yölle. Lisäksi aikaa täytyy riittää myös harrastuksille ja levolle.

4. Vapaa-aikaakin pitää olla
Vaikka koulu on tärkeä, ei saa rasittaa itseään liikaa opiskelemalla koko ajan. Vapaa-aika on myös tärkeä. Liikunta on hyvää vaihtelua opiskeluun. Se nostaa kuntoa ja tuottaa hyvän mielen hormonia. Ulkoilu tekee myös hyvää keholle ja mielelle. Lisäksi säännöllinen ja monipuolinen ruoka sekä riittävä yöuni tukevat opiskelua.

5. Muista palkita itsesi
Kun koeviikko tai tavallinen kouluviikko on ohi, muista palkita itsesi pitkän ja rasittavan viikon jälkeen. Voit mennä esimerkiksi kahville tai tavata kavereita. Kunhan teet jotain, mikä saa ajatuksesi pois koulusta ja arjesta. Se antaa voimaa jaksamaan vielä seuraavankin viikon.

Alunperin kirjoittanut Eeva Ubina

Kouluvuoden ensimmäinen koeviikko on pian täällä ja niin on syysflunssatkin. Pukeudu lämpimästi, nuku hyvin ja juo paljon kuumaa mehua tai teetä, jotta paranisit mahdollisimman pian. Muista kuitenkin, että oma terveys ja hyvinvointi menee aina koulun edelle!

Alunperin kirjottanut Josefiina Virtanen

Sisältö, hinta, käyttäjälisenssin pituus ja innostavuus – ainakin nämä asiat kannattaa ottaa huomioon digitaalista oppikirjaa ostaessa. Järki vertaili koulumme käyttämiä digikirjoja ja listasi jokaisen hyvät ja huonot puolet sekä antoi jokaiselle arvosanan asteikolla 1-5.

TABLETKOULU

Tabletkoulun oppikirjojen jokaisessa kappaleessa on runsaasti ja monipuolisesti sisältöä. Tekstit ovat pitkiä eli informaatiota on kattavasti, mutta asiat on kuitenkin esitetty selkeästi. Kappaleissa on perustekstin lisäksi myös erillisiä lyhyitä ”lisätietoja”, joten lukija voi syventymisensä tason perusteella valita hiukan vastaanottamansa tiedon määrää. Kirjassa on monipuolisesti erilaisia tehtäviä kaikille taitotasoille. Tabletkoulun kirjoja saa kaikkiin kouluaineisiin, ja yhden kirjan hinta on noin 13€ eli ei kovinkaan paljoa.

Vaikka Tabletkoulussa on paljon hyvää, sen digitaalisissa kirjoissa on myös yksi iso miinus: ulkomuoto. Harvoin tulee ajatelleeksi, että kirjan ulkonäöllä olisi kovinkaan merkittävää roolia teoksen toimivuuden kannalta, mutta todellisuudessa innostavuus on yksi tärkeimmistä asioista. Se, onko kirja ulkoisesti houkutteleva, voi vaikuttaa ostopäätökseen ja pahimmillaan jopa opiskelun määrään kurssin aikana. Tabletkoululla on paljon tekstiä mutta kohtalaisen vähän kuvia, ja yleisestikin teoksen ulkomuoto on enemmän asiallinen ja virallinen kuin innostava. Kirjojen käyttäjälisenssi on myös joissakin tapauksissa lyhyt.

Arvosana: 3/5

SANOMA PRO

Sanoma Pro:n sivuille kirjautuessa silmille pomppaa ensimmäiseksi runsas kuvien ja värien määrä, mikä on hyvä asia. Kirjan ulkomuoto innostaa lukemaan ja tutustumaan sivustoon tarkemminkin. Tavallisten oppikirjojen lisäksi Sanoma Pro tarjoaa käyttäjälleen myös paljon muita asioita, kuten tietoa, tilaisuuksia, muita kirjoja ja niin edelleen.

Toisaalta sivusto ei ole kovinkaan selkeä. Esimerkiksi oppikirjoihin pääseminen on pienen pohdinnan ja parin klikkauksen takana, ja näin ei tulisi olla. Hetken aikaa sivulla vietettyään alkaa myös tulla tunne, että kuvia ja räikeitä värejä on liikaa, ja olo muuttuu ylikuormittuneeksi.

Arvosana: 2/5

GRIP CHANSEN (Peda.net)

Grip Chansen on kokonaisuudessaan hyvin vaikea ja epäselvä, ja tuntuu kuin kaikki olisi aivan liian monen mutkan takana.

Yksi kirjan pahimmista ongelmista on sanastot, joiden sijainti tekstiin nähden on vaikea ja tekee lukemisesta työlästä. Lisäksi kirjan sanastoista ei löydy kaikkia tuntemattomia sanoja. Myös kuuntelutehtävissä on ongelmia: kuunneltavan tekstin nauhaa on vaikea kelata tai pysäyttää, mikä tekee tehtävän tekemisestä haastavaa ja pahimmillaan harhauttaa keskittymisen kokonaan pois itse kuunneltavasta sisällöstä.

Jotain hyvää tässäkin kirjassa kuitenkin on: käyttäjälisenssi on ikuinen, eli käyttäjän ei tarvitse huolehtia kirjan menettämisestä. Parannettavaa kuitenkin löytyy runsaasti.

Arvosana: 1/5

OTAVA

Otavalla on tähän mennessä paras alusta digikirjoille.

Ensinnäkin kirja on selkeä: käyttäjän on helppo hahmottaa, missä on mitäkin, ja eri osiot on jaoteltu loogisesti ja huomattavasti. Käyttäjän avatessa kirjan, ensimmäisenä näkymään tuleva sisällysluettelo on suurella tekstillä jaettu eri kappaleisiin. Kappaleiden alta löytää helposti eri osiot, kuten sanastot ja kielioppiosiot. Tehtävät sopivat kaikille taitotasoille, sillä ne ovat helppoja, ja tehtävänannot ovat yksinkertaisia. Kirja on myös innostava: sivusto on värikäs ja sisältää paljon kuvia, ja kuvat vieläpä useimmiten liittyvät aihepiiriin – esimerkiksi saksan kirjassa on saksateemaisia kuvia. Viimeinen plussa tulee ehdottomasti sivuston sisältämästä omasta sanakirjasta.

Toisaalta Otavan kirjoissa muistiinpanotilaa on vähän. Sen lisäksi tehtävien ollessa varmasti kaikille helppoja, ne ovat myös ajoittain liian helppoja, ja samanlaiset tehtävätyypit toistuvat liikaa. Kirjassa ei myöskään ole paljoa ollenkaan esimerkiksi ylioppilaskokeen tehtävätyyppejä. Suuri miinus tulee varsinkin viime aikoina esiintyneestä ongelmasta, runsaasta pätkimisestä ja jumittamisesta.

Arvosana: 4/5

Alunperin kirjottanut Henni Savolainen

Alkaa olla taas se aika vuodesta, kun joka puolella näkee sydämiä ja suklaata. Ensi viikon torstaina 14.2. niin pariskunnat kuin sinkutkin eri puolilla maapalloa viettävät ystävänpäivää.

Ystävänpäivän juurten uskotaan juontavan 200-luvun Roomaan, jossa rakkauden ja avioliittojen suojeluspyhimys, Pyhä Valentinus, levitti rakkauden sanomaa. Tarinan mukaan Valentinus ajatteli, että sotimisen sijaan sotilaille olisi parasta mennä rakkaidensa luokse. Kehotettuaan sotilaita jättämään armeijan Valentinus sai kuolemanrangaistuksen.

Pyhä Valentinus kuoli 14. helmikuuta, ja päivä on nimitetty hänen kunniakseen. Englannin kielessä päivä kulkee nimellä Valentine’s Day, kun taas Suomessa se tunnetaan nimellä ystävänpäivä. Suomeksikin se on käännetty nimellä Valentinen päivä, mutta ystävänpäivä on paljon käytetympi nimike. Ystävänpäivänä nimipäiviään viettävät Tino, Voitto ja Valentin, jotka nimistäkin päätellen ovat selkeästi liitoksissa Valentinen päivään.

Saksassa ystävänpäivästä käytetään nimeä Valentinstag, Espanjassa el Día de San Valentin, Hollanissa Valentijnsdag ja Ranskassa Saint Valentin. Nämä kaikki nimet ovat peräisin Valentinuksesta. Ruotsissa ystävänpäivä kulkee nimellä Alla hjärtans dag, tarkoittaen kaikkien mielitiettyjen päivää, joka nimitykseltään eroaa monesta muusta, mutta juhlana se on samankaltainen.

Toinen usein ystävänpäivään liitetty hahmo on Amor, joka tunnetaan myös nimellä Cupido. Amor on roomalaisessa mytologiassa esiintyvä rakkauden jumala, ja hänen äitinsä on rakkauden jumalatar Venus. Amor on usein kuvattu rakkauden nuolia ampuvaksi pikkupojaksi, ja hän tulee esille nimenomaan rakkaustarinoissa.

Vaikka päivää vietetäänkin ympäri maailmaa rakastavaisten juhlana, suomalaiset ovat sen ristineet ystävänpäiväksi. Ystävänpäivästä on tullut suomalaisille nimenomaan juhla, jossa juhlistetaan ystävyyttä ja muistetaan lähimmäisiä korteilla ja muilla välittämisen eleillä.

Ystävänpäivää juhlistetaan monin eri tavoin eri kulttuureissa, ja se on toisissa paikoissa paljon suurempi juhlapäivä kuin muualla. Kaikkialla kyseistä juhlaa ei ole omistettu ystäville tai Pyhän Valentinuksen muistamiselle, vaan nimenomaan rakastavaisille ja rakkauden juhlistamiselle.

Etelä-Koreassa ystävänpäivää juhlitaan todellakin koreasti. Ystävänpäivä on omistettu siellä nimenomaan miehille, kun naiset ostavat kumppaneilleen ja läheisilleen lahjoja. Vastavuoroisesti seuraavassa kuussa vietetään toista ystävänpäivää, joka kulkee nimellä “White Day”, jolloin miehet puolestaan muistavat läheisiään. Myös Japanissa ystävänpäivää vietetään samalla tavalla kahtena erillisenä juhlapäivänä.

14.2. on myös todella suosittu päivä naimisiinmenolle, koska sitä pidetään vuoden romanttisimpana päivänä. Vietä sinäkin lempeää ystävänpäivää, äläkä unohda muistaa lähimmäisiäsi kivoilla yllätyksillä!

Lähteet:

http://www.tunturisusi.com/amor/amor.htm

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tiesitko-taman-ystavanpaivasta-lue-miksi-tanaan-juhlitaan/3194940#gs.NPe7LCeE

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/02/04/ystavanpaiva-142

https://www.ef.fi/blog/language/ystavanpaiva-ympari-maailmaa/

https://www.tridindia.com/blog/how-to-say-happy-valentines-day-in-different-languages-translate-valentines-day/

Alunperin kirjoittanut Veera Munukka

Individualismi kilpailuttaa yksilöitä ja nostaa korokkeelle onnistujat, jotka vievät yhteiskuntaamme eteenpäin, mutta millä hinnalla?

Moni pohtii länsimaisessa kulttuurissa yleistyvää individualismia. Kuten ehkä olemme kaikki huomanneet, nykyään elämässä korostetaan yksilön omia heikkouksia ja vahvuuksia paljon enemmän kuin yhteisön tuomaa turvallisuutta ja pysyvyyttä.

Tällainen yksilöllistyminen voi kuitenkin helposti johtaa yksinäisyyteen ja jopa syrjäytymiseen. Osasta tulee oman tiensä kulkijoita, mutta moni voi myös tuntea itsensä hyvin yksinäiseksi juuri sen vuoksi, että tuntee olevansa niin erilainen kuin muut tai olevansa muuten vain ulkopuolinen. Osa oppii samalla itsenäiseksi ja kaipaa paljon omaa tilaa, mutta tosiasia on, että jokainen tarvitsee kuitenkin myös läheisyyttä ja rakkautta.

Yksinäisyys voi vääristää ajattelua ja liiallinen yksinäisyys heikentää sosiaalisia taitoja ja kykyä olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Kaikille ei siis todellakaan ole helppoa olla toisten kanssa oma itsensä – joillekin se on jopa mahdotonta. 

Individualismiin liittyy läheisesti juuri omien vahvuuksien ja unelmien seuraaminen ja itsensä toteuttaminen, mikä tietenkin lisää produktiivisuutta ja näin myös ihmiskunnan kehitystä. Mutta entä sitten kun yksilö epäonnistuu? Ajattelemmeko, että hän on kokonaan epäonnistunut ja huono ihminen vai osataanko epäonnistuminen yhdistää vain tiettyyn elämänalueeseen?

Huomaamattamme tuomitsemme helposti toiset ihmiset vain ensivaikutelman ja koulutuksen perusteella. Harva kuitenkaan on juuri sellainen kuin ajattelemme. Suurimmasta osasta paljastuu aivan uudenlainen todellisuus ja jokaisesta voi oppia hurjan paljon uutta. Individualistisessa kulttuurissa toisten ihmisten lähestyminen tuottaa kuitenkin usein haasteita. On tärkeää asennoitua oikealla tavalla ystävyyteen ja ihmissuhteisiin sekä uskoa, että jokaisessa on jotain ainutlaatuista ja sellaista, joka ei tule ilmi jokapäiväisessä elämässä.

Jokaisella on jotain omaa ja kyky johonkin sellaiseen, mihin kukaan muu ei kykene. Ne harvat, jotka löytävät tämän taidon sisältään ja oppivat seuraamaan sydäntään, ovat juuri niitä, joiden saavutuksia muistelemme vielä tuhansien vuosien päästä. 

Toinen individualismin kanssa läheiseksi huomaamani käsite on kateus. Minusta on kamalan surullista nähdä, kuinka ihmiset heittävät hukkaan oman luovuutensa yrittäessään olla niin kuin jotkut toiset. Minusta ensimmäinen askel menestymiseen on löytää omat vahvuudet vertaamatta niitä keneenkään toiseen.

Liian monet sisimmästään äärimmäisen viisaat ja taitavat ihmiset sortuvat jatkuvaan kateuden kierteeseen. Toisia saa ja kannattaa tietenkin ihailla ja heiltä voi oppia, mutta on myös osattava olla onnellinen ja ylpeä toisten onnistumisista ja hyväksyä omat epäonnistumiset. Jokainen lähtee omista lähtökohdistaan ja tekee kaiken parhaansa mukaan. Jos kaikki olisivat samanlaisia – jokaisessa asiassa yhtä taitavia – kukaan ei haluaisi oppia uutta tai ainakin motivaatio uuden oppimiseen olisi paljon matalampi. Toiset ihmiset voivat kannustaa ja auttaa meitä saavuttamaan tavoitteemme, mutta on myös tärkeää olla osana toisten saavutuksia ja menestystä. Tällainen osallisuus lisää myös elämän mielekkyyttä ja saa yksilön tuntemaan itsensä arvokkaaksi. 

Individualismiin liittyy näin myös jatkuva kilpailu, joka väsyttää ihmiset nopeasti ja rikkoo heidän sisällään olevaa jo valmiiksi haurasta luovuutta. Kilpaillessaan ihminen asettaa itsensä sekä henkisesti että fyysisesti äärirajoilleen. Hetkellisesti se nostaa suorituskykyä ja toimii stressin tavoin positiivisena voimana, mutta pitkän ajan kuluessa se kuluttaa loppuun.

On vaikeaa olla vertailematta itseään toisiin ja kilpailematta toisten kanssa, ja siihen asti, kun se tuntuu miellyttävältä ja tehostaa oppimista, se on ihan hyväksyttävää. Jos kilpailu kuitenkin on jatkuvaa eikä stressi koskaan lopu, jokainen palaa loppuun. Vaikkei henkisiä voimavaroja näe, ne ovat hyvinkin rajalliset. Emmekä oikeasti tule lopulta muistamaan kaikkea sitä, mitä olisimme voineet tehdä tai mitä kaikkea olemme suorittaneet, vaan kaikki ne hetket, kun olemme saaneet olla läsnä – tuntea itsemme merkityksellisiksi. Ilman toisia ihmisiä on vaikea edetä elämässä ja ystävät sekä sosiaalinen pääoma ovatkin valtava voimavara elämän rakentamisessa. 

Nykyään kaikkialla korostetaan henkistä vahvuutta ja aloitteellisuutta sekä tietynlaista rohkeutta, jämäkkyyttä ja pystyvyyttä. Toisiin takertuvia pidetään heikkoina eikä hiljaisia ehkä arvosteta yhtä paljon kuin omaa kykenevyyttään korostavia yksilöitä. Jo nuorilta odotetaan hurjasti itsenäisyyttä ja monet asiat on osattava heti, jotta ei vaikuta toisten silmissä jollain tavalla huonommalta. Ei olekaan ihme, että alemmuudentunnetta ja itsearvostuksen laskua esiintyy individualistisissa kulttuureissa suhteellisesti vähemmän kuin kollektiivisissa yhteisöissä.

Toiset onnistuvat ja tuntevat ylpeyttä itsestään, mutta toiset epäonnistuvat, masentuvat ja jopa lamaantuvat täysin. Kahtiajako on siis suuri. Yhteisöissä onnistumiset koetaan eri tavalla, ja vaikka kukaan ei saisi kunniaa itselleen, ketään ei myöskään jätetä yksin. Näin myöskään mielenterveys ei horju samalla tavalla kuin silloin, jos on yksin vastuussa itsestään ja omasta tulevaisuudestaan. 

Toisaalta myös onnistumisen kokemukset ja identiteetin löytäminen ilmenevät yksilöllisesti vahvempina kuin yhteisökeskeisissä kulttuureissa, joissa voitto jaetaan. Onnistumiset kannustavat eteenpäin ja auttavat rakentamaan identiteettiä. Positiiviset tunteet viestivät keholle, että kuljetaan saavutuksia kohti ja lisäävät näin sekä henkisiä että fyysisiä voimavaroja. Näin ne myös auttavat tunnistamaan asioita, joiden tekemisestä yksilö nauttii ja suuntaavat elämää kohti onnellisuutta.

Jos siis onnistuu löytämään oman intohimonsa ja on voimavaroja seurata sitä, on helppoa nauttia itsenäisestä elämästä. Me olemme kuitenkin erilaisia ja etenkin jatkuva suorittaminen ja elämässä eteneminen vie voimavarat nopeasti loppuun. Ihminen on lopulta inhimillinen ja tarvitsee toista ihmistä. On siis tärkeää kuunnella omaa kehoa ja pysähtyä välillä miettimään, onko oikeasti onnellinen vai toivooko vain tulevansa onnelliseksi tekemällä niin kuin muut.

Alunperin kirjoittanut Marika Metsovuori