Koronakevään toimittajavierailu

Mistä saat juttuideoita? Millainen koulutus toimittajilla yleensä on? Kuinka kauan yhden jutun kirjoittamiseen menee? Mitä kannattaa ottaa huomioon ennen kuin lähtee opiskelemaan journalismia, ja mitkä ovat toimittajan tärkeimmät ominaisuudet? Millainen on toimittajan tyypillinen työpäivä? Tuleeko käytettävien ohjelmistojen kanssa usein teknisiä ongelmia?

Kysymykset lentelivät ilmassa, kun Järki sai vieraakseen kokeneen toimittajan Maarit Uberin, joka saapui kertomaan meille työstään toimittajana ja jakamaan vinkkejä tulevaisuutta varten 24.3.2021. Koronapandemian takia vierailu toteutettiin etävierailuna, mutta siitä huolimatta puolituntinen vierailu oli hyvin antoisa koko Järjen väelle.

Maarit Uber on paljon nähnyt toimittaja, joka on uransa aikana ehtinyt tehdä työtä monella eri tavalla: hän on työskennellyt sekä toimituksessa että freelancerina. Hän on kirjoittanut useisiin paikallis- ja maakuntalehtiin, Suomen Kuvalehteen sekä Lännen Mediaan, ja matkan varrelle on mahtunut paljon.

Toimittajan tielle Maarit Uber päätyi sen jälkeen, kun alkoi Göteborgissa ollessaan kirjoittaa paikalliseen ruotsinsuomalaiseen lehteen ja innostui journalismista. Tämän jälkeen Uber päätyi vaihtamaan pääainettaan journalistiikkaan. Tämän lisäksi hän on filosofian maisteri.

  • Millainen koulutuspolku toimittajilla yleensä on?

Uber kertoo, että läheskään kaikilla toimittajilla ei ole tutkintoa journalistiikan alalta vaan monet ovat opiskelleet jotakin yleissivistävää pääaineenaan journalistiikan sijasta. Nykyään useat toimittajat hankkivat alalta tutkinnon. Uber kokee kuitenkin suureksi eduksi sen, jos on opiskellut muutakin kuin journalistiikkaa: siten pystyy erottumaan joukosta ja kenties parantamaan omia työllistymismahdollisuuksiaan.

Tiivistettynä toimittajaksi voi siis päätyä useaa kautta eikä yhtä ainoaa oikeaa reittiä ole olemassa.

  • Mitä kannattaa ottaa huomioon, jos haluaa lähteä opiskelemaan journalismia?

Uber painottaa tätä kysyttäessä laajan kouluttautumisen tärkeyttä: ”Jos ei ole mitään erikoisosaamista, voi työllistyminen olla hankalaa.” Täten hän ei myöskään kuvaile alan tämänhetkistä työllistymistilannetta kovinkaan hyväksi. Vakipaikkoja on vähän tarjolla, ja kilpailu on kovaa.

Viime aikoina Maarit Uber on itse toiminut freelance-toimittajana ja keskittynyt jutuissaan Venäjään. Hänellä on vahva erikoistumisala, jonka ansiosta hänen on ollut helppo saada omia töitään myydyksi. Tähän liittyen hän nostaa esille myös kielitaidon tärkeyden: esimerkiksi kiinan, venäjän ja viron osaamisesta voi olla huomattavaa hyötyä englannin ohella.

Tärkeimpiä ominaisuuksia kysyttäessä vastaus on selvä: yleinen kiinnostuneisuus eri asioista, omatoimisuus, itsenäisyys, uskallus, keskittymiskyky ja tietynlainen ulospäinsuuntautuneisuus.

  • Millainen on toimittajan tyypillinen työpäivä?

Tyypillinen työpäivä riippuu paljon siitä, minkälaista työtä tekee: toimituksessa uutistoimittajana työskennellessä päivä on aika erilainen kuin freelancerina. Tällä hetkellä hän itse tarjoaa juttuaiheita lehdille ja kirjoittaa juttuja sopimuksen mukaan.

Toimituksessa työskennellessä tyypillinen työpäivä alkaa usein aamukokouksella, mikäli on uutisvuorossa. Joskus työn alla on puolestaan jotain ennalta sovittua. Työ on kuitenkin monesti vuorotyötä, ja viikonlopputöitä tehdään keskimäärin yhtenä viikonloppuna kuukaudessa tai parissa.

Freelancerina työskentelyssä on oma vapautensa, mutta työn vapauden hyödyllisyys riippuu hieman omasta elämäntilanteesta. Uber itse kokee freelancerina työskentelyn hyödylliseksi omassa elämäntilanteessaan.

  • Kuinka nopea työtahti on, ja millaisia työskentelyohjelmat ovat?

”Keskimäärin normaalitilanteessa pystyn tekemään noin yhden jutun päivässä, mutta tällä hetkellä teen yhdestä kahteen juttua viikossa. Pituus tietenkin vaikuttaa, lyhyitä uutisjuttuja pystyy tekemään useammankin päivässä. Tällä hetkellä teen kuitenkin juttuja, jotka ovat 3000 merkistä ylöspäin”, Uber kertoo työtahdista kysyttäessä. Keskimäärin yhteen juttuun menee alle kahdeksan tuntia. Tällä hetkellä hän itse ei tarjoa erityisen pitkiä juttuja, koska käytetty aika ja palkkio kohtaavat paremmin lyhyissä jutuissa.

Kun Järki kysyi siitä, mistä juttuideoita on mahdollista saada, vastaus oli monipuolinen. Ideoita voi saada useasta eri paikasta, kuten kansainvälisestä mediasta, keskusteluista ihmisten kanssa ja sosiaalisesta mediasta.

Toimitusjärjestelmiä on Uberin mukaan useita. Toimituksessa on usein valmiit juttupohjat, joihin voi kirjoittaa suoraan ja joiden asetuksia voi muokata. Freelancerina jutut laitetaan usein eteenpäin sähköpostitse ja kirjoitetaan jollain tekstinkäsittelyohjelmalla. Hänen mukaansa suurin osa tekstinkäsittelyohjelmista on myös helppokäyttöisiä ja niiden käyttöön on erilliset ohjeet.

  • Mikä on parasta ja haastavinta toimittajan työssä?

”Itse tykkään eniten siitä, että työ on aika itsenäistä ja monesta asiasta voi päättää omatoimisesti. Tietenkin toimituksessa ollessa on vähän eri asia. Tällä hetkellä monelle haastavinta on juttujen myyminen järkevillä palkkioilla, koska yleistoimittajista on paljon tarjontaa. Jos on selkeä erityisala, on hieman paremmassa asemassa”, Uber vastaa tähän monia varmasti askarruttavaan kysymykseen.

  • Minkälaisia juttuja Maarit Uber itse tekee, ja mitkä hetket ovat jääneet hänen mieleensä?

Uberin erikoisalaa ovat Venäjä sekä muut entisen Neuvostoliiton osat, kuten Ukraina, Valko-Venäjä ja Keski-Aasia. Yleensä aiheet ovat jollain tavalla ajankohtaisia ja syventäviä, usein politiikkaan liittyviä. Aiemmin hän matkusti usein kohdemaihin, erityisesti Venäjälle, mutta tällä hetkellä hän tekee paljon etänä koronan takia.

Mieleen hänelle ovat parhaiten jääneet kauempana sijaitsevat, silmiä avaavat paikat, kuten Murmansk. Hän on myös tavannut esimerkiksi Venäjän pitkäaikaisen ulkoministerin. Lisäksi Putiniin liittyvät lehdistötilaisuudet ovat hyvin tarkasti valvottuja.

  • Teetkö paljon kuvittajien kanssa töitä?

”Kuvittajien kanssa en juurikaan tee töitä mutta valokuvaajien kanssa jonkin verran. Usein juttuihini tulee esimerkiksi valokuva paikan päältä tai jostain kuvapankista. Muunlaista kuvitusta, kuten grafiikkaa, tulee juttuihini hyvin vähän.”

  • Lopuksi kysyimme vielä palkkauksesta ja freelance-toimittajien ja toimituksessa työskentelevien toimittajien eroista.

Freelance-toimittajana saa juttukohtaisia palkkioita. Kaikesta juttuun liittyvästä sovitaan tarkasti etukäteen. Journalistiliiton suositusten mukaan freelancerin tulisi saada päivän työstä reilun 500 euron suuruinen palkkio, josta lähtevät esimerkiksi verot, eläkkeet ja lomarahat. Jos saa varsinaista palkkaa palkkioiden sijaan, tilanne on toki erilainen. Tällä hetkellä liiton suositus ei käytännössä toteudu kovinkaan monen kohdalla: harva freelancerina tekee tasan viisipäiväistä työviikkoa. Osa päivistä menee juttujen suunnitteluun ja niiden myymiseen, mikä on tärkeää huomata.

Käytännössä freelancerin työssä erityisen tärkeitä ovat kontaktit, joita kannattaa hankkia esimerkiksi työhaastattelujen kautta. Täten voi olla helpompaa myydä omia juttujaan kyseiseen paikkaan jatkossakin. Uber painottikin kontaktien merkitystä.

Kun Järki vielä kysyi siitä, onko kannattavampaa lähteä freelanceriksi vai toimitukseen, Uber vastasi seuraavasti: ”Mikäli tiettyä erikoisalaa ei ole, voi olla rahallisesti kannattavampaa lähteä tavalliseen kuukausipalkkaiseen työhön. Jos omaa työtä on helppo myydä, ei ole juurikaan merkitystä. Monet asiat vaikuttavat päätökseen. – – Toimituksessa kuukausipalkka on noin 3000–4000 euroa.”

Toimituksesta hän listaa hyviksi puoliksi yhteisön ja sosiaalisuuden, kun taas avotoimituksissa keskittyminen voi olla hankalampaa, vaikka ergonomia voikin olla parempi kuin esimerkiksi kotona. Kotona keskittyminen ja työteho voivatkin olla parempia mutta ergonomia ei välttämättä ole itsestään selvä asia.

Viimeisenä kysyimme vinkkejä aloitteleville toimittajille. Tähän Uber vastasi painottamalla kontaktien ja verkostoitumisen tärkeyttä. Hän oli itse työharjoittelussa Venäjällä suomenkielisessä lehdessä ja Suomessa kesätöissä esimerkiksi STT:llä ja Ylellä.

Koronakeväänä etänä järjestetty vierailu päättyi runsaisiin kiitoksiin ja kevään toivotuksiin. Näin kesäloman alussa myös Järjen toimitus toivottaa kaikille rentouttavaa kesälomaa!




Oppilashuollon terveisiä etäopetukseen

Etäopiskeluvinkkien yhteydessä käsitellään mielenterveyttä tukevaa mielenterveyden kättä. Kuvan on tehnyt Helen Hasanen.

Osa opiskelijoista kokee etäopiskelun raskaana ja uuvuttavana. Vaikka tämä uusi opiskelumuoto onkin jo tullut monille tutuksi, kaikki eivät välttämättä tiedä, miten voisi helpottaa omaa opiskeluaan ja jaksamistaan. Siksi Järki haastatteli opiskeluhuollon ammattilaisia, koulumme terveydenhoitajaa, psykologia ja kuraattoria, etäopetukseen liittyvin kysymyksin. Aluksi haastatellut henkilöt esittelevät itsensä. 

Terveydenhoitaja Minna Ojanen: “Mä oon Minna Ojanen ja mä oon täällä Järvenpään lukiossa terveydenhoitaja. Ja viitenä päivänä viikossa periaatteessa tavoitettavissa pääsääntöisesti.” 

Psykologi Inka Kurkinen: “Mä oon Kurkisen Inka ja lukion psykologi, päätoiminen eli joka päivä tavoitettavissa lukiolla.” 

Kuraattori Katja Takko: “Ja minä puolestani sitten olen kuraattori Katja Takko ja myös viitenä päivänä viikossa tavoitettavissa koululla.” 

Miten te olette huomanneet, että eristys on vaikuttanut ihmisiin?

Katja tarkentaa kysymystä: ”Ja varmaan tarkoitatte, että varsinkin opiskelijoihin?” Järki vastaa tähän myönteisesti. 

Katja: ”Niin, tästä tuli heti mieleen, että opiskelijoilta on tullut viestiä, että ollaan turhautuneita, tylsistyneitä, eikä ole mitään kivaa odotettavissa näköpiirissä.”  

Katja nostaa esille, että esimerkiksi Vanhojen tansseja, penkkareita, TJ0:a tai kaamoksen karkoittajaisia ei ole odotettavissa. 

”Vaikka livestreameja on tehty, niin onhan sillä iso merkitys, että ollaan kaikki yhdessä. Ainakin tällaisia ajatuksia multa nousi heti mieleen. On siis tosi rankkaa aikaa. Ja ystäväkontaktit myös siellä vapaa-ajalla on merkittävästi vähentyneet, kun ollaan eristyksissä”, Katja toteaa. 

Inka nyökyttelee ja jatkaa: ”Just näin. Ja tavallaan mä koen, että opiskelijoilla näkyy ihan samoja haasteita kuin mitä kaikilla ihmisillä näkyy nyt. Kun on nyt näitä eristystoimia.” 

Inka toteaa haasteiksi yksinäisyyden ja mielenterveyshaasteet, jotka ovat hänen mukaansa yleisesti lisääntyneet. 

”Mun mututuntuman mukaan yhteydenottojen määrä on lisääntynyt ihan kaikkialla meidän lukiossa. Ja ihan muuallakin yleisestikin. Eli jos on ollut jotakin haasteita, ne on nyt ehkä vielä korostuneet. Ehkä on tullut myös jotain uusia haasteita.” 

Inka ottaa esille, kuinka kotona tilanteet voivat kärjistyä kaikkien eläessä poikkeustilanteessa. Huolta voi kotona aiheuttaa esimerkiksi taloudellinen tilanne tai riidat perheen sisällä, jotka Inkan mukaan vaikuttavat opiskelijoihin. 

”Nämä ihan yleiset asiat mitä korona on eli mitä puhutaan vaikka uutisissa, ne kaikki näkyy myös opiskelijoilla. Sellaisia seurauksia tällä on ollut”, Inka jatkaa. 

Katja puolestaan sanoo, että monet ovat kertoneet itsenäisen opiskelun olevan todella rankkaa. Hän nostaa esille aloittamisen vaikeuden ja keskittymättömyyden. Ne ovat Katjan mukaan tuoneet todella paljon haasteita opiskelijoiden arkeen.  

”Ja niin kuin Inka sanoit, kotona kun ei tiedä, onko siellä kaikilla sellainen oma työskentelypiste ja kuinka moni opiskelija ja huoltaja tekee kotona töitä. Kuka esimerkiksi ehtii laittaa ruokaa? On siis varmasti tullut erinäköistä haastetta.” 

”Tämä on niin laaja kysymys, että tähän voisi käyttää tämän koko ajan”, Inka toteaa naurahtaen. 

Minkälaisista asioista voi keskustella kanssanne? 

Terveydenhoitaja Minna aloittaa kertomalla, että hänen kanssaan voi jutella mistä vain. Hän kertoo, että jos hän kokee opiskelijan tarvitsevan muuta tukea, hän ohjaa tämän eteenpäin. 

”Olen sillei helposti lähestyttävä. Kaikki on ehkä tottuneet siihen, että terveydenhoitajan luona käydään kerran vuodessa, niin aika paljon opiskelijat kuitenkin hakeutuvat mun luokse. Sitten tässä vähän jutellaan ja pohditaan, että minkälaista tukea olisi sitten saatavilla”, hän jatkaa. 

Inka toteaa: ”Totta, aika moni mun ja Katjan asiakkaista on tullut Minnan kautta. Se on semmoinen aika yleinen väylä.” 

Inka kertoo, että psykologin kanssa voi jutella mistä vain mutta yleensä tapaamisissa on jokin teema. Hänen mukaansa viime aikoina yleisimmät keskustelunaiheet ovat olleet ahdistus ja uupumus. Näiden lisäksi Inka listaa masennuksen, mielialaan liittyvät asiat, syömis- ja kehonkuvaongelmat, pakko-oirehaasteet ja ADHD:seen liittyvät asiat keskustelunaiheiksi. 

Katja kertoo: ”Joo, samantyyppistä työtä aika pitkälti tehdään Inkan kanssa. En tee mitään tutkimuksia, että siinä on varmaan se aivan selkein ero, jos puhutaan oppilaitoksesta. Ihmissuhteista ja opiskelusta on asiakkuuksia. Sitten voi olla omaan kasvuun ja kehitykseen liittyviä pohdintoja ja ehkä taloudellisia asioita. Mahdollisesti myös oman asunnon etsimistä ja pohdintaa jatko-opiskeluista. Sitten voi olla jotain kriisejä tai päihteitä. Todella laidasta laitaan on tarttumapintoja.” 

Hän mainitsee vielä, että pyrkii työstämään opiskelijan ehdoilla aiheita eteenpäin. Katja myös kertoo antavansa välillä kotitehtäviä.  

Miten etäopetus vaikuttaa terveydenhoitajan työhön? Ovatko tietyt tutkimukset, kuten terveystarkastukset, vähentyneet? 

“Ehkä suurin asia, mikä näkyy täällä, on tietysti se, että täällähän on normaalia hiljaisempaa. Terveystarkastukset eivät ole nyt pyörineet ihan samalla tavalla kuin normaalitilassa. Enempi sitten oon hoitanut niitä opiskelijoita, jotka ovat itse hakeutuneet tähän vastaanotolle. Se, mikä tässä näkyy, on se, että opiskelijoilla, jotka nyt hakeutuvat tähän vastaanotolle, on ehkä semmoisia isompia haasteita tai asioita, joita he tulevat hoitamaan”, toteaa Minna. 

Minna kertoo myös, että etävastaanottojen pitäminen on uusi työhön vaikuttava asia ja että tapaamisia on nykyään sekä kasvokkain että etäyhteyksin. Terveystarkastusten ja muiden tutkimusten vähenemiselle Minna kertoo olevan monta eri syytä. On esimerkiksi vaikea saada opiskelijoita tulemaan terveystarkastukseen, varsinkin, jos opiskelijalla ei ole suurempia haasteita tai ongelmia.  

Näiden lisäksi haasteita Minnan työhön on tuonut se, että hän on ollut sekä viime että tänä lukuvuonna osittain muissa töissä. Sen takia hän ei ole ollut fyysisesti yhtä usein lukiolla, minkä vuoksi tapaamisia on ollut vähän vähemmän. 

Entä onko itse yhteydenottoja ollut yleisellä tasolla vähemmän, jos vertaa esimerkiksi syksyyn? 

Minna kertoo miettineensä tätä kysymystä pitkään, sillä vastausta on hänen mukaansa vaikea antaa. 

Hän pohtii asiaa muutamasta eri näkökulmasta: “Normaalissa arjessahan, kun ollaan täällä koululla, mä pyöritän semmoista avovastaanottoa, jossa yleensä käy aika paljon opiskelijoita. Sinne voi tulla ilman ajanvarausta. Mutta nyt tietysti, kun sitä ei ole, kaikkien asioitten hoitaminen alkaa etänä. Kyllä mä sanoisin, että yhteydenottoja on ainakin yhtä paljon. Plus sitten se, että monen kanssa täytyy kuitenkin sopia, että tulee tähän paikan päälle. Tietysti on niin paljon asioita, joita ei etänä voi tehdä, esimerkiksi hemoglobiinin mittaus tai ehkäisyn aloitus. Kyllä yhteydenottoja mun mielestäni on ihan yhtä samalla tavalla, mutta toki fyysisesti ei niin paljoa ole sitten välttämättä tässä paikan päällä.” 

Minkälaista tukea nuori voi etäopiskeluun saada, ja oletteko huomanneet, että etäaikana useampi opiskelija olisi hakenut tukea? 

Inka ja Katja kertovat yleisesti, minkälaista tukea nuori voi lukiolta saada. 

Inka aloittaa kertomalla, että psykologin tuki ei ole muuttunut kovin paljon. Sitä on aina ollut tarjolla ja yhteydenottoja on ollut paljon. Toinen yleinen toimi lukion puolelta on opinto-ohjaaja Laura Sirkiän koronarahoituksella palkkaaminen. Laura auttaa ja tukee opiskelijoita, joilla on jäänyt avoimia suorituksia, keskeytynyt kursseja ja kerääntynyt rästitehtäviä. Häneltä saa apua myös koulutehtävien aikataulutukseen. Lisäksi hän on pitänyt koululla rästipajaa, jonne on saanut tulla tekemään tehtäviä rehtorin luvalla, jos niiden tekeminen ei ole onnistunut kotona. 

Katja jatkaa: ”Sitten on mahdollista saada tukiopetusta. Tämä tarkoittaa siis sitä, että tietyistä aineista, kuten matematiikasta, on joku matematiikan opettaja sitoutunut antamaan tukiopetusta. Joko se tukiopetus tapahtuu tosi pienissä ryhmissä tai sitten ihan kahden kesken opiskelijan kanssa.” 

“Olemme myös muutamaan eri otteeseen Inkan kanssa laittaneet Wilma-viestiä, vähän niin kuin ohjeita etäopiskeluun. Ja lisäksi on pyritty rohkaisemaan siihen, että pienelläkin ajatuksella ottaa yhteyttä meihin. Ja hyvin oppilaat ja huoltajat ovat ottaneetkin yhteyttä”, Katja kertoo. 

Hän haluaa vielä nostaa esiin tärkeän aiheen: ”Me ollaan läsnä, vaikka me ollaankin etänä.” 

Katja kertoo, että viime keväänä pitkän etäjakson aikana kuraattorit ja psykologit pyrkivät siihen, että kaikille Järvenpään toisen asteen opiskelijoille järjestettäisiin vertaistukiryhmä, Verkkarit. Se ei kuitenkaan lähtenyt hänen mukaansa kovin hyvin liikkeelle, koska istuttuaan koko päivän koneen äärellä opiskelijat eivät jaksaneet enää koulupäivän jälkeen istahtaa sen äärelle uudestaan. 

Katja kysyy vielä, tuleeko Inkalle jotain lisättävää. 

”Nuo olivat kyllä hyviä pointteja. Me ollaan myös järjestetty Katjan kanssa opiskelutaitoihin liittyviä oppitunteja. Me siis toteutettiin tällainen kysely kaikille lukiolaisille siitä, minkälaista tukea kaivattaisiin. Nousi esiin, että tämmöiset oppituntimaiset työskentelytavat olisivat kiinnostavia”, Inka lisää. 

Inka kertoo myös aloittaneensa viime keväänä Instagram-tilin. Tilin nimi on @psykologi_inka ja hän kirjoittaa sinne lukiolaisiin liittyviä, esimerkiksi opiskelu- ja mielenterveysaiheisia juttuja. 

Järki esittää vielä tarkentavan kysymyksen Katjalle: Käsitimmekö oikein, että teidän rohkaisevien Wilma-viestien jälkeen on tullut enemmän yhteydenottopyyntöjä, vai tarkoititko, että määrä on pysynyt koko ajan suunnilleen samana? 

Katja selittää, että hänen työnsä näkökulmasta yhteydenottoja on tullut samalla tavalla kuin aina ennenkin. Hän kertoo rohkaisevien Wilma-viestien ideana olleen se, että opiskelijoille tuodaan ilmi, että heidän palvelunsa ovat yhä käytettävissä viitenä päivänä viikossa. 

Katja avaa asiaa: “Vaikka kaikki ovatkin olleet siellä omissa oloissaan niin, että ei olla oltu fyysisesti lukiolla, meidän palvelumme ovat käytettävissä maanantaista perjantaihin. Me halusimme tuoda sitä vielä vahvemmin esille, koska tämä on haastavaa aikaa niin opettajille kuin opiskelijoille ja varmaan koko yhteiskunnalle, tämmöinen pysähtyminen ja epävarmuudessa eläminen.” 

Minna, mikä on sinun mielestäsi ollut haastavinta tai yllättävintä etäopetusaikana? 

Minna kertoo haastavinta olleen tavallisen arjen pyörittäminen juuri siksi, että hän on ollut lukion terveydenhoitajatyön lisäksi muuallakin töissä. Koska koko ajan on mahdollista siirtyä muihin työtehtäviin, töiden suunnittelu on ollut osin hankalaa. 

Hän kuvailee toista haastetta seuraavasti: “Ja toinen, mikä on ollut haasteellista, on se, että miten tavoittaa opiskelijoita, saada heidät paikalle ja saada sovittua aikoja. On tietysti ihan ymmärrettävää, että nyt, kun ollaan etäopetuksessa, täällä koululla mun luona käyminen jonkin asian suhteen ja yhteisen ajan löytäminen voi olla vaikeampaa kuin jos olisi täällä paikan päällä ja tulisi vain nopeasti käymään. Eli se on myös ollut haastavinta.” 

Minnan mielestä yllättävintä on ollut se, kuinka paljon opiskelijat haluavat käydä koululla, vaikka olisikin etäopetusta.   

“Mä aina tarjoan mahdollisuuden siihen, että voidaan olla etänä tai voidaan nähdä kasvotusten. Toki riippuen asiasta, koska kaikkia asioita ei voi hoitaa etäyhteyksien kautta. Se on ehkä ollut yllättävintä ja mun mielestä tosi positiivista, että opiskelijat ovat halunneet tulla käymään täällä paikan päällä”, Minna toteaa. 

Minnan vastauksen jälkeen Katja haluaa vielä kommentoida edellisen kysymyksen opiskelijamääriä:  

“Mä huomaan, että mulla on sellainen olo, että töitä on samalla tavalla kuin aina ennenkin, mutta mun työhön on valtavasti vaikuttanut Lauran tuleminen meille koululle, koska Laura on nyt tehnyt sellaisia töitä, mitä mäkin olen opiskelijoiden kanssa tehnyt. Ja mehän saimme hänet meille, koska viime keväänä, kun oltiin pitkä aika etänä, avoimet suoritukset nousivat yli 400-prosenttisesti. Se kertoo aika paljon siitä, että etäopiskelu on haastavaa”, kertoo Katja. 

“Jos Laura ei saa jatkaa meillä ensi syksynä ja jos tämä aika jatkuu vielä tällaisena, sitten mulla on kalenteri varmaan aivan tukossa. Mä veikkaisin sillei. Eli Laurasta on ollut kyllä iso tuki, ja onneksi saatiin hänet meidän kouluumme. Myös opiskelijat ovat olleet tyytyväisiä ja heille on tullut onnistumisen kokemuksia.” 

Oletteko kokeneet, että te olette pystyneet tukemaan opiskelijoita etänäkin yhtä tehokkaasti?  

Minna aloittaa. Hän kertoo, että on pääsääntöisesti pystynyt tukemaan oppilaita myös etänä. Hänen mukaansa hänen tapaamisensa ovat kuitenkin yleensä kasvotusten. Ne etätapaamiset, jotka taas ovat olleet käytössä, ovat kuitenkin toimineet hänen mielestään hyvin. 

Inka jatkaa samoilla linjoilla: hänkin kokee etäilyn sujuneen pääsääntöisesti hyvin. Hän kuitenkin toteaa lähes vaativansa opiskelijoilta, että molemmat laittavat kameransa päälle, sillä hänen mukaansa hyvään etätapaamiseen tarvitaan päällä olevat kamerat sekä toimivat yhteydet. Hän muistuttaa vielä, että livetapaamiset taas hoidettaisiin maskien kanssa, eli hyvä puoli etätapaamisissa on se, että niitä ei tarvita. 

Katja on myös samaa mieltä Minnan ja Inkan kanssa: ”Totta kai fyysinen läsnä oleminen ilman maskeja on aivan ihana tilanne. Silloin kun aloitettiin etäilyä, se oli sellaista ujohkoa eli ei ollut kellään mielellään kameraa päällä. Mutta nyt tästä on tullut niin arkipäiväistä, että ollaan kamerat auki ja jutellaan. Tai sitten jos ei ole sellaista mahdollisuutta kotoa käsin, että olisi sellainen turvallinen paikka, missä pystyy omia asioita tuomaan esille, niin sitten voi olla, että sovitaan opiskelijan lähtevän kävelemään ja me puhelimitse sitten hoidetaan sitä meidän tapaamista.” 

Mitä vinkkejä antaisitte opiskelijoille etäajaksi? 

Minna kertoo yleensä neuvovansa opiskelijoita valmistautumaan etäkoulupäiväänkin samalla tavalla kuin siihen, että lähtisi koululle. Hänen mukaansa on tärkeää herätä hyvissä ajoin, tehdä aamurutiinit, syödä aamupalaa, poistua omasta makuuhuoneesta rauhaisaan työskentelypaikkaan, mikäli se on mahdollista, sekä muistaa tauottaa omaa opiskeluaan. 

Minna: ”Tosi paljon kuulee sitä, että tavallaan tehdään koko päivä putkeen ja sitten vapaa-aika ja kouluaika jotenkin sekoittuvat. Eli olisi hyvä tehdä selkeästi semmoiset rajat, että näinä aikoina mä opiskelen ja tässä on mun vapaa-aika ja koettaa pitää niistä kiinni. Ja sitten keksiä sinne vapaa-ajalle jotain mukavaa, rentouttavaa tekemistä. Toki tämä korona-aika nyt tuo siihen haasteita ja rajoitteita, eli joutuu vähän käyttää mielikuvitusta sitten enemmän.” 

“Kyllä, tosi tärkeät pointit”, Inka kommentoi Minnan vastausta ja jatkaa: “Tietysti kaikilla on omat haasteensa ja omat tilanteensa eli kaikille sopivia vinkkejä on vähän hankalaa antaa, mutta sellainen ihan yleinen ohje, joka tiivistää aika hyvin nuo Minnan kommentit, on semmoinen kuin mielenterveyden käsi. Eli mielenterveyden käden idea on se, että jokaisen kannattaisi miettiä, ovatko nämä seuraavat osa-alueet minulla kunnossa. Ja siinä voi käyttää omaa kättä. Siinä on viisi sormea ja viisi asiaa: nukun, syön, juttelen – juttelen tarkoittaa siis sosiaalisia suhteita – rentoudun, liikun ja tässä kämmenen keskellä olisi ‘arjen rytmi’. Eli just niitä asioita, joita Minna kuvasi, että tekisi semmoisessa normaalissa arkirytmissä ja koulun ja aikataulujen ja muiden tämmöisten ohella. Eli tavallaan kysymykset, onko nämä kunnossa, käyttääkö näihin jokaiseen sormeen energiaa, onko näistä huolehtinut, koostavat tasapainoisen arjen ja ylläpitävät mielenterveyttä. Tämmöinen tuli mieleen.” 

Mielenterveyden käsi kuvaa tasapainoista arkea, ja sitä on Inkan mukaan hyödynnetty mm. Suomen mielenterveysseuran julisteessa. 

Katjan vastauksen kohdalla ilmeni teknisiä ongelmia, joten vastaus jäi hieman lyhyehköksi ja keskeneräiseksi. Se kuitenkin toimii lopputiivistyksenä. 

Katja tiivistää vastauksensa: “Niin, että sitä armollisuutta itseään kohtaan. Tällä hetkellä, kun on niin poikkeuksellista ja haastavaa, sen, että tekee asiat siinä hetkessä ja niillä voimavaroilla niin hyvin kuin pystyy, pitää vain riittää.” 

Kaikkien apua tarvitsevien kannattaa kuitenkin kuunnella seuraava ohje: hae apua, jos siltä vähääkään tuntuu. Tämän kannalla ovat myös Inka, Katja ja Minna, ja heidät saa kiinni muun muassa Wilma-viestillä. Mikäli palveluissa ilmenee muutoksia, siitäkin tiedotetaan Wilmassa. 

Inka antaa vielä tärkeän ohjeen liittyen yhteydenottoihin: “Ja vielä sen haluaisin sanoa, että kun voi mennä joskus vähän sekaisin, että keneen kannattaa olla yhteydessä – onko se terveydenhoitaja, kuraattori vai psykologi – niin sitä ei tarvitse miettiä. Ota vain johonkuhun yhteyttä, niin me sitten ohjataan oikealle ihmiselle.” 

Avun hakemisessa ei siis tarvitse epäröidä, onko se kannattavaa tai pyytääkö sitä oikealta ihmiseltä. Apua saa, jos sitä vain pyytää.

Lisäksi voi ottaa seurantaan Inkan Instagram-tilin nimeltä @psykologi_inka sekä Järvenpään opiskeluhuollon tilin nimeltä @jarvenpaanopiskeluhuolto. Katja kannustaa profiilien kurkkaamiseen ja kertoo, että viime viikkojenkin aikana Järvenpään opiskeluhuollon tilille on julkaistu ylioppilaskirjoituksista kuvia ja tekstiä. 

Tässä on vielä kooste Inkan, Katjan ja Minnan yhteystiedoista: 

Psykologi Inka Kurkisen sähköposti: inka.kurkinen@jarvenpaa.fi 

Inkan puhelinnumero: 040 315 3872 

Inkan Instagram-tili: @psykologi_inka

Kuraattori Katja Takon sähköposti: katja.takko@jarvenpaa.fi 

Katjan puhelinnumero: 040 315 2881 

Terveydenhoitaja Minna Ojasen sähköposti: minna.ojanen@keusote.fi

Minnan puhelinnumero: 050 497 0041 

Järvenpään opiskeluhuollon Instagram-tili: @jarvenpaanopiskeluhuolto 

Järki toivottaa onnea ja jaksamista tämän lukuvuoden viimeiseen jaksoon!

Jutun tekijät ovat Helen Hasanen ja Siiri Pitkänen.




Hyvää transnäkyvyyden päivää!

Hyvää transnäkyvyyden päivää kaikille täältä Järjestä!




Yläasteen mieleenpainuvimmat muistot

Nykyistä lukuvuotta on nyt käyty reilusti sen ensimmäinen puolisko, joten Järki haastatteli lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoita vielä mielessä olevaan yläasteeseen liittyen. Haastattelut koskevat pääosin yläasteelta parhaiten mieleen jääneitä muistoja.

Matilda Ruusilalle (20I) ovat jääneet mieleen toisinaan kummalliset sijaiset ja heidän kyseenalaiset opetusmenetelmänsä mutta myös onnistumisen kokemukset ja tilanteet, kun on oppinut jotain hankalaa. Luokkaretkiä hän ei ole jäänyt kaipaamaan, koska hänelle tärkeintä on oppiminen eikä yläasteen luokkahenki ollut paras mahdollinen. Kaikkiaan lukio onkin hänelle yläastetta mieluisampi paikka, eikä hän kaipaa yläasteelta juurikaan mitään lukioon.

-Mä tuun tänne oppimaan. Haluan oppia ja sitten pois, Matilda kommentoi.

Ella Tähtinen (20D) ja Mariette Toropainen (20J) pitävät heidän yläasteen luokkaansa keskivertona. Osa luokkakavereista oli heidän mieleensä, osa ei. Marieten mukaan äidinkielen tunnit olivat mukavia, sillä opettaja oli rento. Osa sijaisista taas muistuu mieleen omituisina. Äidinkielen tuntien lisäksi Mariette piti koulusta vapaa-ajalle lähtemisestä. Ella ja Mariette eivät muista, että luokkaretkiä olisi järjestetty, eikä Ellan mielestä koulussa tapahtunut mitään poikkeuksellista.

Keskenään samalla luokalla olleille Leo Eastonille (20D) ja Kuutti Lappalaiselle (20D) ovat jääneet mieleen heidän pätevä historian opettajansa sekä kahdeksannen luokan terveystiedon sijainen, jonka opetus jäi pintapuoliseksi. Heidän mukaansa oppikirjan kaikki aiheet tulivat terveystiedon kokeeseen, vaikka niistä käsiteltiin tunneilla vain murto-osa. Lisäksi moni tunneista keskeytyi siihen, että sijaiselle tuli vastaan teknisiä ongelmia. Tuntien vastapainona he pelasivat välituntisin korttipelejä, mikä on jäänyt heidän muistoihinsa mukavana tekemisenä.

-Joo, sitä me tehtiin. Ei tehty liikaa, tietääkseni, kertoo Leo.

Luokkaretket ovat Sara Uusitalon (20B) ja Aatu Haikaraisen (20B) suosiossa. Sara kertoo käyneensä viimeisenä kouluvuonna luokkansa kanssa Rantapuistossa, mikä oli hänen mielestään hauskaa. Saran mieleen on myös painunut hänen luokkalaisensa, joka oli vähällä sytyttää kotitalouden tunnilla tulipalon. Kouluruoasta Aatu taas muistaa kaikkien pitäneen poronkäristyksestä, jota tarjottiin yläasteella kerran itsenäisyyspäivän kunniaksi.

Ellan Wulffin (20B) mukavin muisto yläasteelta ovat luokkaretket, sillä heidän luokkansa ei päässyt niille kovin useasti. Hän piti luokkaretkien vapaudesta. Ellan ystävä Laura Elijoki (20F) taas muistelee yhdeksännen luokan viimeistä viikkoa, jolloin he tilasivat pizzaa. Vaikka pizza saapui tunnin myöhässä, päivä on jäänyt mieleen positiivisella tavalla.

-Ois kelvannu, kommentoi Ella Lauran pizzaa.

Milla Rajaharju (20B) kertoo, että hänellä on niin paljon kivoja muistoja, että niiden väliltä on vaikea päättää parasta. Kuitenkin luokkaretki erään lehden toimitukseen oli hänen mielestään jännittävä kokemus. Koska luokkaretket jäivät vähiin koronaviruksen takia, heidän luokkansa sai käyttää luokkaretkirahat piknikillä haluamansa ruoan tilaamiseen. Itse koulussa hän ei muista tapahtuneen mitään kovin erikoista, mutta mieleen ovat jääneet hautakiviksi kutsutut jauhelihapihvit. Pihvit saivat nimensä muotonsa perusteella. Opettajista hän muistaa parhaiten murteella puhuneen äidinkielen opettajan.

-Se (äidinkielen opettaja) aina vitsaili, niin se oli tosi mukava tyyppi, sanoo Milla.

Haastattelujen perusteella vaikuttaa siltä, että mielenpainuvimpia muistoja ovat luokkaretket, tapahtumat, toiset oppilaat sekä opettajat. Vaikka lukiossa luokkaretkiä ei järjestetäkään samalla tavalla kuin yläasteella eivätkä juuri nyt suuret retket tai tapahtumat ole mahdollisia, lukiossa voi syntyä aivan uudenlaisia muistoja aivan uusin tavoin. Haastatteluista tulee myös ilmi se, että mukavimmat muistot ovat henkilökohtaisia ja vaihtelevat eri ihmisten välillä. Kun tämä lukuvuosi on lopuillaan, jokainen voi katsoa taaksepäin ja huomata, mitä kaikkea uutta on päässyt kokemaan, olipa se sitten uusiin ihmisiin tutustumista, erilaisten kurssien kokeilemista tai etäopetuksen tuomia muutoksia.

Jutun tekijät: haastattelijoina Helen Hasanen ja Tommi Kajoniemi, tekstin kirjoittajana Helen Hasanen ja kuvittajana Alina Lopez Louhelainen




Lukio vai ammattikoulu?

Kuva: Alina Lopez-Louhelainen

Kaikki me olemme varmasti kuulleet siitä, kuinka ammattikoulussa olisi paljon helpompaa kuin lukiossa. Sanotaan, että lukiolaiset kulutetaan loppuun, kun taas ammattikoulussa tuskin tarvitsee edes käydä. Päätin selvittää, onko ammattikoulussa todellakin helpompaa kuin lukiossa. Sitä varten sain haastateltavakseni Helsingissä ammattikoulussa ensimmäistä vuotta opiskelevan ystäväni Nanna Ruuskasen. Hänen lisäkseen haastattelin Järvenpään lukiossa ensimmäistä vuotta opiskelevaa Matteus Jeskasta.

  • Mitä lukiolainen ajattelee ammattikoulusta, entä toisinpäin?

Matteus: Ammattikoulussa on luultavasti paljon helpompaa, rauhallisempaa ja lyhyemmät päivät. Ylipäätään rennompaa kuin lukiossa.

Nanna vahvistaa Matteuksen ennakkoajatukset ammattikoulusta: Opiskelu on vapaata, ja tehtävät voi halutessaan tehdä kotona. Yleensä päivät kestävät noin kuusi tuntia eli klo 9.00–15.00.

Nannan ennakko-odotuksia lukiosta: Hienoihin lukioihin, kuten tänne, tulevat ne, joilla on hyvä keskiarvo ja jotka haluavat hyvän ammatin, johon vaaditaan lukiota. Lukioon menevät myös ne, jotka eivät tiedä, mitä haluavat tehdä tulevaisuudessa.

  • Miksi haitte juuri sinne, minne haitte?

Matteus: Hain Järvenpään lukioon, koska se on lähellä ja lukiosta saa hyvät paperit.              

Nanna: Hain seurakuntaopistoon lastenohjaaja-alalle, koska olen aika varma tulevaisuudestani ja haluan tulevaisuudessa olla lastenohjaaja ja tekemisissä lasten kanssa.

  • Miten lukio/ammattikoulu eroaa peruskoulusta?

Matteus: Lukiossa on paljon enemmän tehtäviä ja töitä, joita pitää tehdä. Kokeet ovat erilaisia, koska kokeet tehdään kaikki samalla viikolla eikä muuta koulua ole silloin lainkaan. Ryhmät vaihtuvat joka kurssilla, kun taas peruskoulussa oltiin aina saman luokan kanssa.                                                    

Nanna: Ammattikoulu on oikeastaan vapaampaa kuin peruskoulu. Opinnot eivät kauheasti eroa yläasteesta, koska matematiikassa käydään samoja laskuja kuin yläasteella. Kokeita ei ole, vaan kokeet on korvattu erilaisilla näytöillä.

  • Meneekö kouluun paljon rahaa?

Matteus: Lukiossa menee kirjoihin ja tietokoneeseen tosi paljon rahaa.                                                  

Nanna: Ammattikoulussa ei mene rahaa kirjoihin tai koneeseen, koska ammattikoulussa toimii mikä tahansa tietokone ja yläasteen tietokone toimii edelleen. Rahaa ei mene myöskään muuhun ylimääräiseen, koska lastenohjausalalle ei tarvita erilaisia tarvikkeita, kuten esim. kampaaja-alalle tarvitaan.

  • Mitä erikoisuuksia koulussa on?

Nanna: Valinnaiset meillä on vasta viimeisenä vuonna, joten en osaa sanoa niistä mitään. Me kuitenkin virkkaamme kehitysmaiden lapsille kaikenlaista. Meillä voi myös valita, meneekö kouluun vai tekeekö koulujuttuja kotona.                  

Matteus: Täällä Järvenpään lukiossa on tosi paljon erilaisia linjoja ja kursseja. On myös hyviä liikuntamahdollisuuksia.

  • Viekö koulu teiltä paljon vapaa-aikaa?

Matteus: Suurin osa vapaa-ajasta menee kouluun. Ehtii silti käymään treeneissä muutaman kerran viikossa.                                

Nanna: Ammattikoulu ei vie paljoakaan vapaa-aikaa, koska tehtäviä on aika vähän ja niitä ehtii yleensä tekemään koulussa päivän aikana.

  • Millaisia ihmisiä lukiossa/ammattikoulussa on? Onko yhteishenki hyvä?

Matteus: Osa opettajista on hyviä ja mukavia, mutta osa ei. Täällä on tosi paljon oppilaita (yli 1300), ja siksi on aika helppoa muodostaa kaveriporukoita.                     

Nanna: Meidän koulussa on vain 23 opiskelijaa ja vain kaksi alaikäistä. Täällä on tosi hyvä yhteishenki, koska ihmisiä on niin vähän ja ollaan paljon tekemisissä. On myös paljon samankaltaisia ihmisiä.

  • Stressaako tai ahdistaako koulu?

Matteus: Joo kyllä se vähän stressaa, koska on niin paljon hommaa eikä aikaa (tai motivaatiota) tehdä kaikkea. Kaikki työt ja tehtävät vaikuttavat arvosanaan.                                                                                 

 Nanna: Ammattikoulussa tulee tehtäviä, jotka pitää olla tehtynä aika nopeasti. Ei siis ole kauheasti aikaa tehdä tehtäviä, ja se stressaa jonkin verran. Koulu ei kuitenkaan vie vapaa-aikaa.

  • Muuta sanottavaa?

Nanna: Ammattikoulussa voi edetä aika lailla omaan tahtiin kaikkien tehtävien kanssa. Töitä on aika paljon. Meillä on aika rentoa ja ei oikeastaan välitetä edes poissaoloista, eikä niistä tule mitään seurauksia.  Saadaan myös pitää taukoja silloin, kun halutaan, eikä meillä ole ”virallisia välitunteja”. Ruokalaa meillä ei nyt koronan takia ole, joten meille annetaan ruokarahaa.  

Matteus: Lukiossa edetään liian nopeasti, ja jos on kerran poissa, niin tippuu heti kärryiltä. Etenkin matematiikassa. Meillä on tiettyyn aikaan muutama 5–15 minuutin välitunti ja ruokailu.




Jatko-opinnot ulkomailla?

Monia kiinnostaa opiskelu ulkomailla, ja itsekin olen sitä harkinnut. Tässä jutussa olen haastatellut kolmea vaihto-oppilasta, joista kaksi opiskelee Suomessa vaihto-oppilaina ja yksi Englannissa.  

Ensimmäinen haastateltava on Oona Suomi, joka on opiskellut englantilaisessa yliopistossa nyt muutaman vuoden nykytaidetta. Hän päätti lähteä ulkomaille, kun Suomen yhteishaku ei tuottanut toivottua tulosta. Oonan opinnot ovat sujuneet hyvin, vaikka englanti ja sen aksentit ovatkin tuottaneet hieman haasteita. Hänen mielestään suurin haaste ulkomailla opiskelussa onkin juuri vieras kieli: “Suurin haaste on vieraalla kielellä puhuminen, jos kielen puhumisesta ei ole kokemusta, ja puhuminen esimerkiksi väsyneenä.” Vinkkejäkin Oonalta löytyy, kuten: “Lähetä hakemusmateriaalit ajoissa, aikainen lintu madon nappaa” ja “Muista hakea Kelalta tukea asumiseen ja opintoihin”. Kuitenkin tärkeimmät vinkit tulevat vasta lopussa: “Älä pelkää sinulle vierasta kieltä, se tulee ajan myötä selkärangasta” sekä aina hyödyllinen neuvo “Ole rohkea ja sosiaalinen”. Oona kuitenkin vielä muistuttaa ottamaan selvää tarvittavista papereista sekä maan sisäisistä asioista, kuten pankin ja terveydenhuollon toiminnasta.  

Hibiki haluaisi tulevaisuudessa asua Suomessa.

Seuraava haastateltava onkin varmasti monelle tuttu, sillä hän on vaeltanut koulumme käytäviä kanssamme. Hän on japanilainen Hibiki, joka saapui Suomeen kulttuurimme kiehtovuuden takia. Hibiki on ollut Suomessa nyt noin puoli vuotta ja palaa takaisin Japaniin kesäkuussa. Haastattelussa hän kertoo pitäneensä ajastaan täällä ja sanoo suomalaisen kulttuurin muistuttavan japanilaista kulttuuria. Isoin ero on kuitenkin niin kutsutussa small talkissa. Hän myös kertoo suomalaisten olevan japanilaisia ujompia. Toinen syy, miksi Hibiki halusi tulla Suomeen, on hänen unelmansa asua ja työskennellä täällä: “Exchange isn’t my purpose, to live in Finland is. And at first I thought about studying in a Finnish university or getting a job but realized that the best way to learn Finnish culture is to study abroad.” Seuraava kysymykseni koski Suomessa vaihdossa olemisen haasteita, ja Hibiki mainitsi jokaiselle julkisen liikenteen käyttäjälle tutun tilanteen: “ The trains come late always and there isn’t many of them. The transits take long because the trains come every 30 minutes.” Helppojakin asioita on lyötynyt: “ Adapting to Finnish culture has been easy and Finnish school is fun. The student have so much free time, definitely when you compare to Asia and Japan.” Lopuksi kysyin vinkkejä ulkomailla opiskeluun: “ You should go if you are interested in a specific culture or a country. You can find out so many new and interesting things. Exchange is so much fun.” Hibiki suosittelee erityisesti Aasiaa, sillä se laajentaisi maailmankuvaamme paljon.

Haastattelin Hibikin lisäksi toista Järvenpään lukiossa olevaa vaihto-oppilasta, Yunusta, joka opiskelee Suomessa vuoden. Hänellä on ollut todella hauskaa, ja hän kertoo suomalaisista positiiviseen sävyyn: “Finnish people are so kind but shy so you just have to go and talk to them. They make great friends and show you new things.” Yunus lisää Suomen olevan hänelle hyvä vaihtomaa, sillä hän harrastaa kuvaamista. Vaikeitakin asioita kuitenkin on löytynyt. Yksi niistä on ollut suomalainen ruoka, mutta ei perinteisten ruokien, kuten mämmin, takia. Yunus kertoo asiasta näin: “In my country we use so much spice in the food and in Finland there isn’t much spice in the food.” Yunus kertoo myös Suomen julkisen liikenteen olevan vaikeaa. Tähän liittyen hän kertoo hauskan tarinan kahdesta kerrasta, kun hän myöhästyi bussista. “This week I have missed my bus twice. The first time I was in the bus station waiting for my bus. The bus was fourteen minutes late and I thought: ‘ okay, maybe this bus isn’t coming’ and started walking home. Then I saw my bus coming, fourteen minutes late!” hän jatkaa: “ The second time I was in Järvenpää waiting for the bus again. It’s late so I thought it wasn’t going to come. So I decided to go to the library, since it was cold. And just like the last time I saw the bus come. I was like ‘WHAT?!’ at that point.” Vaikka Yunuksella onkin ollut pieniä vaikeuksia suomalaisen julkisen liikenteen ja ruuan kanssa, hän silti suosittelee vaihtoa. Hänen mielestään vaihto kannattaa, koska se parantaa kielitaitoa sekä mahdollistaa uusien ystävien ja kokemuksien saamisen. Se on myös hyvä kokemus ja vahvistaa ihmistä. Juuri näiden syiden takia Yunuskin lähti vaihtoon. 

Haastatteluiden perusteella voisimme sanoa vaihdon olevan hyvä idea, jolla on monia hyödyllisiä vaikutuksia. Tietenkin se tuo myös haasteita ja ongelmia mukanaan mutta tarjoaa silti ainutlaatuisen kokemuksen. 

(Haastattelut ja artikkeli on tehty ennen koronan aikaa. Jos harkitset vaihtoon lähtöä, muista tarkistaa koronan vaikutukset siihen.) 




Opettajat valokeilassa: Antti Mattila

Kuvitus: Alina Lopez Louhelainen

Haastattelimme koulun uskonnon ja psykologian opettajaa, Antti Mattilaa, joka kertoo muun muassa omista inttiajoistaan sekä yleissivistyksen ihanteesta.

  • Minkä ikäinen olet?

”Minulla on tänä vuonna itse asiassa juhlavuosi. Täytin 60 vuotta. Olen syntynyt siis vuonna 1960.”

  • Kerro vähän opiskelutaustastasi: Mitä kaikkea olet opiskellut? Missä? 

”Kävin kaikki kouluni Helsingissä. Aivan ensimmäisenä olin Lapinlahden kansakoulussa Kampissa. Sieltä pyrittiin oppikouluun ja pääsin Ressuun.”

1970-luvun alussa Helsingin Lyseona tunnettu poikakoulu oli kaikille Ressu Mattilan kertoman mukaan jo silloin, kun hän itse opiskeli siellä.  

”Ressun jälkeen menin Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Sain sieltä myös psykologian opettajan pätevyyden. Yliopistossa minulla oli sivuaineina psykologia ja filosofia. Lisäksi opiskelin tietysti kasvatustiedettä, kun luin opettajaksi.”

  • Miksi valitsit juuri nämä aineet? 

”Olen ollut ihan pienestä asti kiinnostunut ihmisten erilaisista maailmankatsomuksista. Ihmettelin pikkupoikana aina sitä, miten voimme muka kaikki olla Aatamin ja Eevan jälkeläisiä. Tietysti myös uskonnot ja kaikki uskontoon liittyvät kysymykset olivat aina kiinnostavia. Yksi asia, josta pidin erityisesti, oli sosiaalietiikka, jota voi opiskella vain teologisessa tiedekunnassa. Siitäkin syystä valitsin teologian.”

  • Minkälainen oli 20-vuotias Antti?  

”20-vuotias Antti oli juuri käynyt armeijan. Lähdin sinne suoraan kirjoitusten jälkeen. 20-vuotiaana olin siis jo ylioppilas ja opiskelin teologiaa.”

Kysyimme Mattilalta myös, missä hän oli armeijassa. Hän kertoi olleensa nyt jo lakkautetussa Vaasan rannikkopatteristossa keskiöupseerina eli laskentaryhmän johtajana.

  • Miten päädyit opettajaksi? 

”Teologisesta tiedekunnasta valmistutaan yleensä joko kirkon tehtäviin tai opetustehtäviin. En ollut koskaan kovinkaan kiinnostunut kirkollisista tehtävistä, joten opettajan työ oli hyvin luonteva valinta. Valinta tehtiin opiskeluaikana. Silloin teologiselle alalle otettiin pari sataa ihmistä ja opiskelun ensimmäisenä talvena pyrittiin opettajakoulutusohjelmaan. Eli siis tiedekunnan sisällä piti pyrkiä opettajakoulutukseen ja pääsin sisään.”

Mattila kertoi, että opettajalinjalla valittiin sivuaineeksi historia tai psykologia. Itse hän valitsi psykologian, koska se kiinnosti enemmän. Lisäksi valintaan vaikutti se, että uskonnon ja psykologian yhdistelmä oli yleisempi, joten virkoja oli enemmän.

  • Mikä on parasta opettajan työssä? 

Mattila kertoo, että parasta työssä on ollut vapaus tehdä työtä tietyistä raameista huolimatta. Hän pitää siitä, kun saa opettaa haluamallaan tavalla. Hän pitää myös siitä, että saa tehdä ratkaisuja työnsä sisällön ja materiaalien suhteen. Mattila nostaa esille, että pitää vuorovaikutuksesta luokassa, jos se toimii.

En tykkää maskeista, koska vuorovaikutus kärsii. Opiskelijoiden kanssa vuorovaikutus on työn suola.

  • Terveisiä Järvenpään lukion opiskelijoille? 

Mattila mietti terveisiään jonkin aikaa ja lopulta päätyi melko syvälliseen vastaukseen:

“On tärkeää pitää kiinni koululaitoksen perusperiaatteista ja yleissivistyksen ihanteesta. En pidä siitä, että ihmiset nähdään suorittavina koneina. Haluan, että ihmiset eivät suostuisi oravanpyörään ja pakkotahtisuuteen. Kun elämänvalintoja ei tehdä väkisin liian aikaisin, kaikki löytävät oman polkunsa ajallaan. Nuorena olemiseen kuuluu erilaisten polkujen kokeilu ja koulun ulkopuolinen elämä.”

Elämä ei ole pelkkää tekniikkaa ja taloutta, vaikka nekin ovat tärkeitä.

”Yleissivistyksen ihanne on, että vaikutteita saa muualtakin kuin koulusta. Oma juttu on hyvä löytää, mutta ei ole tiettyä sääntöä sen löytämiseen. Itseään täytyy etsiä, ja milloin muulloin itseään etsisi kuin lukioaikana.” 

Kirjoittaneet Kata Savolainen ja Siiri Pitkänen




Järkikuvia 25/vko 46

On jo melkein talvi ja ilmat kylmenevät. Välillä tulee räntää, joskus jäätä. Joka tapauksessa muista pukeutua lämpimästi! Kyllä, myös nilkoista.

Alunperin kirjottanut Josefiina Virtanen




Opettajat valokeilassa: Markus Linnanen

Haastattelimme koulun pitkäaikaista äidinkielenopettajaa Markus Linnasta, joka kertoo lukemisen merkityksestä ja omasta taustastaan. Hän kertoo muun muassa tiestään opettajaksi, matkustelusta ja siitä, miten lukio sujui.

  • Minkä ikäinen olet?

”Vuonna 66 syntynyt, että se tekee 52 nyt ja täytän kesällä 53”

  • Minkälainen perhe?

Tänään aloin miettimään sitä ikääntymistä ja olen miettinyt sitä ikääntymistä viimeiset 20 vuotta. Minun tyttö täyttää 30, hän on hissan maikka Lahdessa. Poika on 93 syntynyt, pitää oikein laskea lastensa ikiä. Mitäs se nyt täyttäisi? 26. Hän on nörtti valitettavasti, ne geenit ei taas ole tullut minulta, jotain tietotekniikkaa.

  • Onko lemmikkejä?

Ei ole, minulla oli pienenä kolme marsua. Se on minun lemmikki historiani ja olen seurustellut useamman naisen kanssa, joilla on ollut koiria. No tällä hetkellä en seurustele ja ei ole koiriakaan.

  • Miten päädyit opettajaksi?

Otan vähän pidemmän polun, lukiossa innostuin ykkösellä äidinkielestä. Mulla oli aika villi yläaste nuoruus, niin kävin sen jälkeen 10 luokan ja sitten mikä oli hemmetin hyvä jälkikatsaus, että ehdin vähän rauhoittua. Tapasin lukiossa Mantereen Kimmon, joka oli tällainen karismaattinen tyyppi ja josta tuli runoilija, mutta hän oli innostunut kirjoittamaan ihan sikana. Ja jotenkin tunnistin, et on sellaisia tyyppejä, jotka tavallaan innostavat ihmisiä ympärillään ja tajusin et toi vois olla minun juttuni ja senkaa hurahdettiin lukemaan. Pääsin abivuoden jälkeen Lahden Etelä-Suomen Sanomiin kesätoimittajaksi ja siinä vaiheessa luulin et musta tulisi toimittaja. Kesätoimittajan hommassa huomasin, että minua kiinnostaa enemmän se teksti. Siellä oli yksi Laura kesätoimittajana, joka sano olleensa suomenkielenpääsykokeessa ja sitten minulle tuli sellainen hetkinen et, jos minua kiinnostaa enemmän kieli ja kirjallisuus niin kuin tekstit tekstinä ja kun tämä asia tuli esille oli myöhästä pyrkiä tänä vuonna mihinkään ja niin ajattelin vuoden päästä pyrkiä ja pari vuotta ehti mennä kirjotuksista ja sitten hain opiskelemaan ja pääsin useampaakin paikkaan mutta Helsinkiin menin.

  • Matkusteletko paljon? Onko lempimaata?

Englanti on se juttu. Saman tien teki mieli sanoa, etten hirveästi matkustele, mutta viimeisen viiden vuoden aikana se on vähän herännyt. Olen aina jotenkin fanittanut englantilaista kulttuuria ja musakulttuuria, ja olen miettinyt, kun kaikki muut menee sinne ja tänne, kaikkiin eksoottisiin paikkoihin, niin miksi en voisi antaa itselleni lupaa mennä aina Lontooseen. Olin myös kerran teidän ikäisenä kesätöissä Lontoossa. Mutta en minä hirveästi matkustele ja nykyään menee rahaa noihin kitarahommiin, niin ei paljon rahaa ole matkusteluun.

  • Mitä sait YO-arvosanoiksi?

Päästötodistuksen keskiarvo oli 8. Kirjotin neljä ainetta ja kaikista sain L:n, ne oli silloisia L:iä tietysti. Meni tosi yläkanttiin tietenkin. Ruotsinkielessäkin menin kielisaliin opiskelemaan ja opiskelin alusta asti kaikki asiat. Minä ymmärsin, että se oli kielipeliä ja että piti nähdä se vähän niin kuin pelinä.

  • Kerro musikaalisesta taustastasi.

Beatles oli tosi lähellä nuoruudessa ja suomirokin kultakaudessakin olin mukana. Levyjäkin tuli osteltua. Musiikkia kuuntelin paljon ja kitara on ainoa soitin jota soitan. Aikoinaan oli harvinaista, että olisi käynyt kitaratunneilla.

  • Paras muistosi?

Tähän vois sanoa lapset tai jotain semmoista, mutta varmaan hassuin muisto oli, kun kaikki varmaan kävelee unissaan, niin asuttiin kerrostalossa ja havahduin hereille oven ulkopuolelta. Pimpotin ovikelloa, eikä äiti kuullut. Hänellä oli silloin jo aika huono kuulo. Sitten tuli semmoinen fiilis, että ”jes”, nyt voin tehdä sen minkä olen aina halunnut tehdä. Kiipesin kahdeksan kerrosta parvekkeita pitkin omaan kotiin. Olin ihan tiloissani ja menin koputtamaan äitiä olkapäälle, eikä hän sitten saanut unta loppuyönä. Ajattelin sen itse vaan urheiluna ja se oli tosi siistiä silloin.

  • Terveisiä opiskelijoille?

Lueskelemisen pitäisi olla se elämäntapa, se mahdollistaa niin paljon asioita. Lukeminen, kirjottaminen ja kaikki helpottuu. Teksteistä tulee kiinnostavia ja omaäänisiä. Kannattaa lukea paljon erilaisia tekstejä, lueskella niitä.

Alunperin kirjoittanut Samuel Kurhela ja Minttu Hummelholm




Lukiolaisetko tekniikkaosaajia? – Järvenpään lukion AV-tiimi: ”Ilman meitä showta ei olisi!” 

Järvenpään lukion areenan tekniikasta vastaava kolmen hengen opiskelijaryhmä – Niklas, Ville ja Jemina – antoi Järjelle haastattelun.  

Pieni joukko opiskelijoita saapuu kakkoskerroksen tekniikkapöydän eteen hieman ennen areenalla alkavaa esitystä – he kuuluvat Järvenpään lukion AV- eli audiovisuaaliseen tiimiin, joka vastaa useimpien koululla pidettyjen tapahtumien, pääasiassa konserttien ja tanssiesitysten, teknisestä puolesta.

Esitystä kuvataan kahdella kameralla.

Edellisenä päivänä  AV-tiimillä ja esiintyjillä on ollut nopea kenraaliharjoitus, jossa on käyty show läpi kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa muun muassa lavan valaistuksen ja esityksen rakenteen pohtimista.

Perusteellinen valmistautuminen ei kuitenkaan useimmiten ole tarpeellista saati mahdollista. 

”Aina ei ilmoiteta ajoissa eli ilman harjoitteluakin on pärjättävä”, kertoo areenan valaistusta ja esityksen livestriimausta hoitava Niklas Linderoos.

”Kerran mulle laitettiin viestiä keskellä tuntia, että pääsisinkö seuraavalla välkällä järjestämään esitystä, ja no kyllä mä sitten pääsin.”

Niklas aloitti AV-tiimissä viime vuoden toisessa jaksossa käytyään oppilaitostekniikkakurssin. Sen jälkeen keikkoja on tullut säännöllisesti, etenkin vuodenvaihteessa ja lukuvuoden lopussa tiiviisti.

Niklas on kiintynyt erityisesti valopöytään eli areenan valoja säätelevään laitteeseen: ”Siinä pääsee olemaan luova ja pidän siitä.”

Show alkaa. Kahdeksan metrin pituinen kaistale lukusalin edessä on suljettu läpikululta esityksen ajaksi, jotta AV-tiimi voi työskennellä rauhassa. Pöydän molemmille puolille on asetettu kamerat, joiden kuvaamaa videota heijastetaan livenä kolmannesta kerroksesta riippuvalle valkokankaalle – tästä huolehtii Ville Salonen, lempinimeltään Vernus, joka tunnetaan koulun tubettajana.

Ville ylläpitää, omansa ohella, Järvenpään lukion Youtube-kanavaa, jossa julkaistaan erilaisia projekteja ja livestriimauksia. Hän tuottaa kanavalle sisältöä, esimerkiksi eri linjojen esittelyvideoita.

Järvenpään lukio youtubessa: @jarvenpaanlukio

Tekniikka ei kuitenkaan alun perin ollut Villen kiikarissa.

”Mulla ei ole koskaan ollut suurta kiinnostusta tekniikkaan, ja en todellakaan kokenut olevani mikään hyvä siinä.” kertoo Ville. ”Oppilaitostekniikkakurssin käytyäni ja näitä hommia tehdessäni olen huomannut, ettei tämä olekaan hirveän vaikeaa – kuka tahansahan tän voi oppia!”

Esiintyjät vaihtuu ja show jatkuu. Kerrosta alempana sijaitsee äänentoistoa ja mikkejä säätelevät koneistot, joita ohjailee musiikkilinjalla opiskeleva Jemina Tamminen. Samana päivänä tuntia ennen konserttia on tehty soundcheck esiintyjien kanssa, jotta kaikki sujuisi mutkattomasti. Esityksen aikana Jeminan tehtävä on miksata eli varmistaa, että eri soittimet ja mikit soivat halutulla tavalla.

Ville Salonen (vas.), Jemina Tamminen (kes.) ja Niklas Linderoos (oik.).

Jemina on tiimin tuorein jäsen: hän liittyi AV-tiimiin viime syksynä oppilaitostekniikkakurssin innostamana.

Show saadaan päätökseen ja jälleen toinen keikka on takana onnistuneesti. Toisen vuoden opiskelijoista koostuva tiimi jatkaa samalla kokoonpanolla todennäköisesti valmistautumiseen saakka, jos uusia halukkaita ei löydy.

AV-tiimi on keskeinen osa koulun tapahtumia – ilman sitä soittajat, tanssijat, puhujat ja muut esiintyjät joutuisivat huutamaan, jotta kolmanteen kerrokseen kuuluisi, ja esiintymään pimeässä.

”Ilman meitä showta ei olisi!” tiivistää Jemina.

Mikä on oppilaitostekniikkakurssi?

  • Erityisesti ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoille suunnatulla oppilaitostekniikkakurssilla (YTK18) oppii muun muassa: areenan ja auditorion kuva- ja äänitekniikan käyttöä, koulun kamerakaluston käyttöä tapahtumien taltioinnissa, studiosalamoiden käytön perusteet valokuvauksessa ja koulun verkon käyttöä.
  • Kurssin suorittaneista muodostetaan ”AV-tiimi”, jonka jäseniä pyydetään avuksi hoitamaan tekniikkaa koulun eri tapahtumissa ja auttamaan henkilökuntaa sekä oppilaita teknisissä ongelmissa.
  • Kurssin vetäjänä toimii tällä hetkellä Petra Koivu.

Alunperin kirjoittanut Sofia Saario