Category: Ihmiset

Yläasteen mieleenpainuvimmat muistot

Nykyistä lukuvuotta on nyt käyty reilusti sen ensimmäinen puolisko, joten Järki haastatteli lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoita vielä mielessä olevaan yläasteeseen liittyen. Haastattelut koskevat pääosin yläasteelta parhaiten mieleen jääneitä muistoja. Matilda Ruusilalle (20I) ovat jääneet mieleen toisinaan kummalliset sijaiset ja heidän kyseenalaiset opetusmenetelmänsä mutta myös onnistumisen kokemukset ja tilanteet, kun on...

Lukio vai ammattikoulu?

Kaikki me olemme varmasti kuulleet siitä, kuinka ammattikoulussa olisi paljon helpompaa kuin lukiossa. Sanotaan, että lukiolaiset kulutetaan loppuun, kun taas ammattikoulussa tuskin tarvitsee edes käydä. Päätin selvittää, onko ammattikoulussa todellakin helpompaa kuin lukiossa. Sitä varten sain haastateltavakseni Helsingissä ammattikoulussa ensimmäistä vuotta opiskelevan ystäväni Nanna Ruuskasen. Hänen lisäkseen haastattelin Järvenpään lukiossa...

Jatko-opinnot ulkomailla?

Monia kiinnostaa opiskelu ulkomailla, ja itsekin olen sitä harkinnut. Tässä jutussa olen haastatellut kolmea vaihto-oppilasta, joista kaksi opiskelee Suomessa vaihto-oppilaina ja yksi Englannissa.   Ensimmäinen haastateltava on Oona Suomi, joka on opiskellut englantilaisessa yliopistossa nyt muutaman vuoden nykytaidetta. Hän päätti lähteä ulkomaille, kun Suomen yhteishaku ei tuottanut toivottua tulosta. Oonan opinnot ovat sujuneet hyvin, vaikka englanti ja sen aksentit ovatkin...

Opettajat valokeilassa: Antti Mattila

Haastattelimme koulun uskonnon ja psykologian opettajaa, Antti Mattilaa, joka kertoo muun muassa omista inttiajoistaan sekä yleissivistyksen ihanteesta. Minkä ikäinen olet? “Minulla on tänä vuonna itse asiassa juhlavuosi. Täytin 60 vuotta. Olen syntynyt siis vuonna 1960.” Kerro vähän opiskelutaustastasi: Mitä kaikkea olet opiskellut? Missä?  “Kävin kaikki kouluni Helsingissä. Aivan ensimmäisenä olin Lapinlahden kansakoulussa Kampissa. Sieltä pyrittiin...

Opettajat valokeilassa: Markus Linnanen

Haastattelimme koulun pitkäaikaista äidinkielenopettajaa Markus Linnasta, joka kertoo lukemisen merkityksestä ja omasta taustastaan. Hän kertoo muun muassa tiestään opettajaksi, matkustelusta ja siitä, miten lukio sujui.

Valokeilassa vaihto-oppilaat

Järvenpään lukion tämänvuotiset vaihto-oppilaat ovat kaikki tulleet Euroopan ulkopuolelta. He ovat olleet Suomessa nyt suunnilleen neljä kuukautta. Saimme tilaisuuden haastatella heistä viittä: indonesialaista Nailahia, taiwanilaista Niniä, hongkongilaista Katea, ecuadorilaista Andrésta sekä thaimaalaista Primaa ja Jania.

Opettajat valokeilassa: Susanne Heinonen

Haastattelimme koulumme uutta englanninopettajaa Susanne Heinosesta. Juttutuokiomme aikana hän kertoi muun muassa, mikä on hänen inhokkivärinsä, oliko kielten opiskelu hänelle vaikeaa sekä missä asusteessa häntä ei ikinä tulla näkemään.

image_pdfimage_print