Viimeisimmän ylioppilaskirjoituksensa kirjoittanut ahkera abi, Paula Nummila
Nuorten hyvinvointi on aihe, joka on viime vuosina puhututtanut aiempaa enemmän ja siihen on alettu kiinnittää enemmän huomiota. Millaiseksi nuoret kokevat olonsa ja mitä asialle voitaisiin tehdä – tai ollaan jo tehty?
Moni nuori opiskelija valittaa etenkin opintojen henkisestä kuormittavuudesta sekä stressistä. Aiemmin eräänlaisina tabuina pidetyistä mielenterveyden ongelmista on alettu puhumaan entistä avoimemmin. Avoin keskustelukulttuuri on johtanut laajempaan keskusteluun nuorten todellisesta hyvinvoinnin tasosta sekä siitä, miten etenkin nuorten henkistä hyvinvointia voitaisiin edistää. Tässä artikkelissa keskitymme etenkin lukiolaisten hyvinvointiin ja siihen vaikuttaviin tekijöihin.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on teettänyt kouluterveyskyselyjä lukiolaisille jo vuodesta 1999 asti. Kyselyn tavoitteena on kerätä monipuolista ja luotettavaa dataa lukiolaisten hyvinvoinnista sekä keskiarvon muutoksista ja ilmiöistä vuosien varrella. Alla kuvakaappauksia vuoden 2023 kouluterveyskyselystä. Voit vaihtaa kuvien välillä painamalla sivuilla olevia nuolia.
Entä Järvenpään lukiossa?
Järki teetti vastaavanlaisen, mutta suppeamman, kyselyn myös Järvenpään lukion opiskelijoilla. Kyselyn tarkoitus oli kartoittaa lukiomme opiskelijoiden yleistä hyvinvointia. Voit tarkastella tuloksia alla olevasta kuvasarjasta.
Kyselyiden tuloksista huomaa selvästi, että meillä on käsillä suuri ongelma, joka pitää ratkaista mahdollisimman nopeasti. Mutta miten? Lukiomme opiskelijat saivat Järjen hyvinvointikyselyssä mahdollisuuden kommentoida sekä jakaa omia kokemuksiansa siitä, miten heidän mielestänsä opiskelijoiden hyvinvointiin panostetaan. Lisäksi kysyimme muutamilta opettajilta sekä koulumme rehtorilta aiheesta.
Moni opiskelija koki etenkin koulun tapahtumien vaikuttavan positiivisesti heidän jaksamiseensa sekä hyvinvointiin. Tämän lisäksi opiskelijahuollon palveluiden, kuten kuraattorin, psykologin, kouluterveydenhuollon ja opojen vastaanotolle koettiin pääsevän matalalla kynnyksellä. Kuitenkin moni kaipaisi lisää tietoa siitä, miten heidän vastaanotoillensa hakeudutaan. Tekstikysymyksiin vastanneista useampi koki, ettei koulun tekemät toimet opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämiseksi ole välttämättä niin näkyviä ja toivoivatkin, että toimia tehtäisiin entistä avoimemmin ja ennaltaehkäisevästi. Nyt moni koki ongelmallisena, että usein joutuu erikseen omatoimisesti etsimään tietoa, mistä löytää apua ja hakeutumaan avun piiriin. Tosin esimerkiksi lisäajan tai pienryhmätilojen saaminen kokeisiin koettiin helpoksi ja nopeaksi prosessiksi. Ison osan kehuista sai myös kouluruoka. Ruoan koettiin olevan hyvää ja keittäjien mukavia.
Myös opettajien opetustyyliin ja luokkatiloihin kiinnitettiin huomiota
Koulun palveluiden lisäksi myös moni opettaja oli saanut kehuja siitä, että he kuuntelevat opiskelijoita ja ymmärtävät heidän huoliaan. Tätä toivottaisiin kaikilta opettajilta. Esimerkiksi eräs opiskelija tykkäsi, kun opettajat, jotka tiesivät hänen taustoistaan, kysyivät aina välillä opiskelijan vointia.
Vastauksissa nousi esille myös luokkatilojen ergonomisuus ja keskittymisen vaikeus, jos joutuu istumaan koko 75 minuuttia samassa asennossa epämukavalla tuolilla. Esimerkiksi joissain luokissa olevien jumppapallojen tai nousevien ja laskevien pöytien kehuttiin parantavan työergonomiaa ja vaikuttavan positiivisesti keskittymiskykyyn.
Kaikkeen ei koulu voi vaikuttaa
Vaikka moni kehuukin koulun palveluita ja opettajia, osaan asioista ei voi koulu suoraan vaikuttaa. Kysyimme opiskelijoilta miten he voivat tällä hetkellä ja eräs kysymykseen tullut vastaus nousi erityisesti esille muista. Tässä opiskelijan sitaatti:
Aion kertoa olostani erittäin tiivistetysti. Olo on suoraan sanoen melko synkkä. En ole löytänyt ainuttakaan kaveria varmaan Suomen suurimmasta lukiosta. Minulla ei myöskään ole vapaa-ajalla ollenkaan kavereita. Tunnen surua ja katkeruutta siitä faktasta, kuinka iloisia kaikki muut vaikuttavat olevan. Miksi minä en ole saanut sitä, mitä he ovat? Mitä minulta puuttuu? Olenko vain pelkkää arvotonta jätettä ihmisten silmissä? Opiskelujen suhteen en oikein tiedä mitä tehdä. Se tuntuu vain päättömältä seilailulta eri aineesta toiseen.
Tällaiset kommentit ovat myös synkkää luettavaa, eikä kenenkään toivoisi joutuvan kärsimään yksin. On tärkeää, että ympärillä on henkilöitä, joihin voi turvautua ja joilta pyytää apua. Allekirjoittaneet kannustavatkin menemään rohkeasti puhumaan toisille ja tarjoamaan apua, mikäli näet, että joku sitä tarvitsisi!
Henkilökunnan haastattelut
Lähetimme haastattelukysymyksiä myös koulumme henkilökunnalle. Saimmekin haastatteluun liikunnanopettaja Ari Jalovaaran sekä lukiomme rehtorin Marja-Liisa Lehtiniemen.
Ari Jalovaara
Sanni: Minkälaisena näet meidän lukion opiskelijoiden voinnin?
Ari: “Mielestäni opiskelijat voivat yleisesti varsin hyvin. Riittävä yöuni antaisi perustan kaikelle hyvinvoinnille.”
Sanni: Mitä huomioita olet tehnyt oppitunneilla/koulussa nuorten hyvinvoinnista?
Ari: “Oppilaat ovat hyvin rauhallisia, ehkä läppäri hallitsee vähän liian paljon opiskelijan elämää. Lyhytaikaista mielihyvää saa älypuhelimista, mutta korkoa kasvavaa dopamiinia tulee liikunnasta, ystävistä, ruoasta yms.
Sanni: Miten pyrit tukemaan nuorten hyvinvointia (esim. kursseillasi)?
Ari: “Terveystiedossa käydään läpi mielen hyvinvointiin liittyviä asioita. Kehotan opiskelijoita käymään jaloittelemassa välillä kun on itsenäisen työskentelyn aika. Teen paljon toiminnallisia harjoituksia, joissa tulee mm. sosiaalista vuorovaikutusta. Liikunnan tunnit antaa voimavaroja fyysiseen, psyykkiseen että sosiaaliseen hyvinvointiin. Myös kognitiiviset kyvyt kehittyvät liikunnassa eikä ruutupaperia tarvita. Liikunta on avain mielen hyvinvointiin.”
Sanni: Mitä haluaisit sanoa lukiomme opiskelijoille?
Ari: “Tehkää asioita, joita ette ole koskaan aiemmin tehneet eli haastakaa itseänne uusiin juttuihin. Pitäkää kuitenkin järki jäässä eikun päässä”
Vastauksista voisi päätellä, että liikunnanopettajan silmiin nuorten hyvinvointi näyttää olevan kohtalaisen hyvällä tasolla. Kuitenkin yleinen mielipide koulumme opettajien keskuudessa näyttää olevan päinvastainen – keskustellessani opettajien kanssa aiheesta, on usein noussut ilmaan huoli. Nuorten huonovointisuus on näyttäytynyt opiskelutilanteissa mm. poissaoloina, opiskelun välttelemisenä sekä väsymyksenä. Koulumme opettajat pyrkivät puuttumaan nuorten tilanteisiin, mikäli oppitunneilla ilmenee jatkuvasti tiettyjen yksilöiden kohdalla pahoinvointia. Tämä on kuitenkin hankalaa lukiomme suuren opiskelijamäärän ja opettajien henkilökohtaisten resurssien vuoksi.
Omassa kouluarjessani keskusteluissa ystävien ja kanssaopiskelijoiden kanssa aiheena on useimmiten voiminen huonosti. Omien vanhempien, opettajien ja yhteiskunnan aiheuttamat odotukset luo opiskelijalle helposti paineita – ei pelkästään opiskelun suhteen vaan myös vapaa-ajan käytön suhteen.
Oppilaitoksemme tekee kuitenkin töitä nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi: opiskelijoille on tarjolla kuraattoritapaamisia, psykologitapaamisia sekä muun muassa opinnonohjaajien tapaamisia. Terveydenhoitajaakin voi vetää hihasta, mikäli oma terveydentila huolestuttaa. Oppilaitoksessamme on myös useita kursseja ja tapahtumia, jotka tarjoavat opiskelijoille osallistumista yhteiseen toimintaan. Huonosti voivan opiskelijan voi kuitenkin olla vaikeaa oma-aloitteisesti osallistua yhteisölliseen toimintaan. Seuraavaksi vielä rehtorimme vastaukset aiheeseen.
Marja-Liisa Lehtiniemi
Sanni: Mitä huomioita olet tehnyt koulussa nuorten hyvinvoinnista?
Marja-Liisa: “Jaksamisen haasteet ovat lisääntyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kovasti mietityttää, kuinka paljon nuorten elämää kuormittavat eri sosiaalisen median kanavat. jolloin riittävä lepo voi jäädä vähäiseksi.”
Sanni: Miten pyrit tukemaan nuorten hyvinvointia?
Marja-Liisa: “Lukiossamme on mahdollista yksilölliset opintojen valinnanmahdollisuudet, mikä voi tukea jaksamista. Lisäksi lukiossa on tarjolla oppimisen ja opiskeluhuollon tukea. Työyhteisössä pyrin välittämään saamaani tietoa nuorten haasteista, jotta ymmärtäisimme nuorten elämäntilannetta paremmin.”
Sanni: Tekeekö koulu mielestäsi tarpeeksi opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen? Jos ei, mitä koulu voisi tehdä lisää? Mitä koulu tekee jo hyvinvoinnin tukemiseksi?
Marja-Liisa: “Resurssien puolesta teemme parhaamme. Yhteisöllisyyden vaaliminen tukee hyvinvointia, ja erityisesti meidän lukiossa koko koulun yhteisten tapahtumien koetaan edistävän hyvinvointia. Jotkut ratkaisut, mitä haluaisin tehdä, vaatisivat lukiosäädösten muuttamista.”
Sanni: Mitä haluaisit sanoa lukiomme opiskelijoille?
Marja-Liisa: “Nykylukiolaiset pohtivat ehkä likaakin lukion jälkeistä elämää. Tämä aiheuttaa paineita ylioppilaskokeissa menestymiselle. Opiskelijoiden on hyvä tiedostaa, että samaankin tavoitteeseen voi päästä eri polkuja pitkin. Tulevaa elämänpolkua on myös vaikea kenenkään ennustaa, mihin se lopulta johtaa. Itsekään en lukioikäisenä suunnittellut, että olen joskus lukion rehtori. Paljon myös puhutaan elämässä menestymisestä. Mitä se on? Mitataanko menestyminen rahassa vai onko se jotain muuta? Itse näkisin keskeisenä, että jokainen lukiolainen löytäisi omien vahvuuksiensa mukaisen elämänuran.”
Kiitämme sekä Aria että Marja-Liisaa hyvistä vastauksista ja halukkuudesta tulla haastateltavaksi!
On tärkeää ottaa nuorten hyvinvointi vakavasti ja panostaa etenkin jo aikaisessa vaiheessa ennaltaehkäisevään työhön. Näin kenenkään ei tarviitse joutua voimaan pahoin saatika kokea ettei yhteiskunta kuuntele omia huolia.
Ja muista! Mikäli olet avun tarpeessa, löydät kaikkien tukipalveluiden ajankohtaiset yhteistiedot uusimmasta lukuvuosioppaasta!
https://www.jarvenpaanlukio.fi/opiskelu/oppaat-ja-julkaisut
Kirjoittanut: Eemil Pietilä ja Sanni Veijalainen
Kuvat: Sanni Veijalainen (artikkelikuva) ja Eemil Pietilä (tilastot)