Hallitus päätti tuoreessa kehysriihessä rajata maksutonta toista astetta sen kalenterivuoden loppuun, kun opiskelija täyttää 18. Tämä on aiheuttanut lukiolaisissa ja muissa toisen asteen opiskelijoissa suurta vihaa ja saanut lukiolaisia ympäri Suomen järjestämään ulosmarsseja.

Hallitus ilmoitti 16.4.2024 leikkaavansa lukiokoulutuksesta. Oikeus opiskeluvälineisiin, kuten ilmaisiin oppimateriaaleihin sekä muihin opiskelun kannalta välttämättömiin tarvikkeisiin päättyy sen kalenterivuoden loppuun, kun opiskelija täyttää 18 vuotta. Myös ylioppilaskirjoitukset tulevat jatkossa maksamaan lukion kolmannen vuosiluokan opiskelijoille ja mahdollisille lukio-opintojen pidentäjille.

Vuonna 2021 voimaan astunut laajennettu oppivelvollisuus tarkoittaa, että nykyään kaikki nuoret ovat oppivelvollisia 18-vuotiaaksi asti. Samalla päätettiin muuttaa toisen asteen koulutusta kaikille maksuttomaksi 20 ikävuoteen asti. Ensimmäinen maksuttomasta toisen asteen koulutuksesta nauttinut ikäluokka oli vuonna 2005 syntyneet. Kuitenkin jo nyt, ennen kuin yksikään ikäpolvi on ehtinyt valmistua maksuttomasta toisen asteen koulutuksesta, on uusi hallitus tehnyt päätöksen muuttaa toinen aste takaisin maksulliseksi. Päätös tehtiin vain viikkoja sen jälkeen, kun yhdeksäsluokkalaisten yhteishaku oli päättynyt, mikä lisäsi entisestään tyytymättömyyttä lukiolaisten ja tulevien lukiolaisten keskuudessa. Moni koki tulleensa johdetuksi harhaan maksuttomasta toisen asteen koulutuksesta.

Etenkin Suomen Lukiolaisten Liiton (SLL) yksi pitkäaikaisista tavoitteista on ollut maksullisen toisen asteen saaminen nuorille. Hallituksen päätökseen pettyneenä Suomen Lukiolaisten Liitto kehotti kaikkia Suomen lukioiden opiskelijoita osallistumaan valtakunnalliseen torstaina 25.4. klo 12.15 järjestettyyn ulosmarssiin. Tavoitteena oli osoittaa mieltä nykyisen hallituksen päätöstä vastaan olemalla osallistumatta enää opetukseen kyseisenä päivänä tai marssimalla ulos menillään olevalta oppitunnilta.

Myös meidän koulumme opiskelijoita osallistui tempaukseen. Järki-lehti oli paikan päällä haastattelemassa marssiin osallistujia ja sitä vastustavia. Saimme haastatteluun muutaman lukiomme opiskelijan. Osa halusi osallistua haastatteluun omalla nimellään, mutta myös anonyymisti haastatteluun osallistujia oli.

Haastattelussa opiskelijoita

Sain haastatteluun nimellä kaksi opiskelijaa, Arttu Lagerin sekä Kasperi Teurokosken. Seuraavaksi heidän näkemyksiään marssista.

Miksi olet täällä? Kannatatko marssia?

Arttu: “Mun mielestä nuorten vaikuttaminen on todella tärkeetä nykymaailmassa ja hallituksen tekemät leikkaukset nuoria, eli Suomen tulevaisuutta kohtaan, on väärin. Halusin olla osana vaikuttamassa ja saada oman ääneni kuuluviin.”

Kasperi: “Olen tässä mukana, ensiksi, koska pääsee skippaamaan tuntia ja toiseksi, ei ole fresh, että hallitus leikkaa opiskelijoilta ja muuttaa koulutusta maksulliseksi, vaikka ensiksi luvattiin toista.”

Mitä mieltä olet, toteutuiko marssi odotustesi mukaisesti? Ja oletko tyytyväinen mukaan lähteneiden määrään?

Arttu: “Määrästä olen erittäin tyytyväinen. Olen ylpeä ja onnellinen kuinka moni on lähtenyt tähän mukaan. Jodelissa käydyn keskustelun mukaan sai erilaisen kuvan. Kuitenkin varsinainen ulos koulusta marssiminen olisi ollut hauskinta legendaarista, mutta kyllä tämäkin on erittäin hienoa, kun porukka kokoontuu areenalle ja on täällä ja paikalla on MTV uutiset haastattelemassa. Tässä on vaan kaikki todella hyvää.”

Kasperi: “On hienoa, että nuoret uskaltavat lähteä tunneilta, vaikka saattaakin tulla poissaoloja. On tää hyvä, että tänne on näin paljon jengiä osallistunut, vaikka olisihan tänne saanut enemmänkin opiskelijoita tulla.”

Näkyykö mielestäsi Jodelissa käyty negatiivissävytteinenkin keskustelu nyt täällä vai oliko se enemmän netissä kärjistämistä?

Arttu: “Mun mielestä se on ainakin näyttänyt selvästi, että jos eskaloidutaan siihen, että haukutaan toista toisen mielipiteiden ideologien, halujen tai minkään tahansa puolesta, se kertoo jotakin ihmisen itsetunnosta ja omasta elämästä. On ihan jäätävän tyhmää haukkua toisia esimerkiksi vihrevassareiksi, kommunisteiksi, oikeistolaiseksi tai miksi tahansa vain sen takia, että he haluavat vaikuttaa johonkin.”

Kasperi: “Mun mielestä Jodelissa huudetaan ihan huutamisen ilosta. Vaikka siellä sanotaankin, että ei kannata osallistua ja väitetään, että ei osallistuta, niin varmasti moni heistäkin on tullut tänne paikalle. Jodelissa halutaan vaan saada sitä kohua tulille.”

Artun ja Kasperin lisäksi sain haastatteluun myös kaksi anonyyminä pysyttelevää opiskelijaa. Seuraavaksi heidän mietteitänsä sekä puolesta että vastaan marssin.

Miksi olet täällä? Kannatatko marssia?

En ole kannattamassa tätä. Marssi ei aja henkilökohtaisia arvojani siitä, miten opiskelijoiden elämää parannetaan. Ulosmarssi ei aja opiskelijoiden eikä ykislöiden etuja.

Olen marssin puolesta, koska mielestäni ilmainen koulutus kuuluu kaikille. Varsinkin toisen asteen koulutus ja mieluummin pidemmällekin, koska kouluts auttaa porukkaa tulevaisuutta varten eikä kaikilla ole varaa koulutukseen. Minulla henkilökohtaisesti on varaa, mutta se ei tarkoita, että kaikilla olisi.

Mitä mieltä olet, toteutuiko marssi odotustesi mukaisesti? Ja oletko tyytyväinen mukaan lähteneiden määrään?

Realistinen toteutus on se, että ihan sama mitä kaikki sanoo, niin arviolta noin puolet osallistuu tähän. Tosin tunneilta ihmiset kyllä lähtevät pois hyvinkin aktiivisesti, mutta osallistumisprosentti itse ulosmarssiin on aika pieni. Marssin idea oli hyvä, mutta totetus huono.

Tää on toteutunut aika hyvin, mutta on hämmentävää, että seassa on myös marssia vastustavia opiskelijoita ja se ei anna täysin todellista kuvaa siitä, kuinka moni tätä todellisuudessa kannattaa. Ja minulla ei ainakaan ollut mitään käryä mitä pitää tehdä paitsi lähteä pois tunnilta.

Näkyykö mielestäsi Jodelissa käyty negatiivissävytteinenkin keskustelu nyt täällä vai oliko se enemmän netissä kärjistämistä?

Tottakai netissä keskustelut kärjistyvät, koska siellä ei tarvitse omalla nimellä keskustella. Poliittinen keskustelu syntyy siellä herkemmin ja sitä ei käydä ihan näin rauhallisissa merkeissä, kuten täällä nyt. Toisten leimaaminen ei ole rehelliseen poliittiseen keskusteluun sopivaa. Ideat täytyy aina kertoa faktoina.

Ehkä vähän henkilöityy ja pystyy vähän päättelemään kuka on mitäkin mieltä, mutta olihan se vähän kärjistettyä se keskustelu Jodelissa. Porukka ei välttämättä uskalla päin naamaa sanoa kaikkia mielipiteitä.

Eriäviä mielipiteitä

Tempaus sai osakseen myös kritiikkiä ja eriäviä mielipiteitä esitettiin etenkin Järvenpään lukion Jodel-kanavalla sekä ennen tapahtumaa että tapahtuman jälkeen. Moni ulosmarssia kritisoinut koki tapahtuman olevan liian poliittisesti latautunut ja näin vastusti sitä. Ulosmarssiin osallistuneita haukuttiin muun muassa vasemmiston kannattajiksi ja kommunisteiksi, vaikka marssin ensisijainen tavoite olikin puolustaa lukiolaisten etuja.

Kritiikin seassa oli kuitenkin myös marssia kannattaneita opiskelijoita ja useiden ennakkokyselyiden mukaan jopa yli 70 prosenttia Jodel-kanavan lukijoista kannatti marssia ja oli itse osallistumassa siihen. Tarkkaa lukua on vaikea arvioida, mutta arviolta noin muutama sata opiskelija ilmaantui paikalle areenalle sekä sen ympäristöön. Luvuissa täytyy ottaa huomioon ettei osa abeista enää ole kirjoitusten jälkeen koululla.

Kuitenkaan kaikki eivät ottaneet kantaa oleenkaan, vaikka jäivätkin oppitunnille. Jodelissa käydyn keskustelun perusteella sai helposti virheellisen kuvan, että oppitunnille jääminen tarkoitti automaattisesti marssin vastustamista, vaikka eihän asia näin ollut. Jokin tapa olla osallistumatta on oltava eikä ole ikinä väärin jäädä opiskelemaan. Osa opiskelijoista saattoi myös olla normaalisti ruokailussa marssin alkaessa ja näin joko osallistua marssiin tai olla ottamatta kantaa.

Valtamedia paikalla

Myös valtamedia kiinnostui tapahtumasta ja paikalla lukiollamme seuraamassa marssia olivatkin MTV sekä Keski-Uusimaa. MTV:n toimittajat haastattelivat opiskelijoita lukiomme aulassa sekä areenan ympäristössä. Haastatteluissa kävivät niin marssia kannattaneet kuin sitä vastustaneetkin. Sen lisäksi MTV oli kello 12.15 kuvaamassa, kun opiskelijoita alkoi virrata ulos luokista.

MTV:n vierailu koululla kesti noin tunnin, jonka jälkeen he jatkoivat matkaa. Keski-Uusimaa oli huomattavasti vähemmän esillä ja tekivät lähinnä omaa lehtijuttuaan.

Pöly laskeutuu

Marssin jälkeen opiskelijoita pyöri merkittävissä määrin areenalla sekä sen ympäristössä vielä noin puolen tunnin ajan, jonka jälkeen moni joko lähti kotiin tai jatkoi seuaavalle oppitunnille. Koulullla oli myös samana päivänä uusintakokeet, joita niihin ilmottautuneet eivät voineet ymmärrettävistä syistä jättää väliin.

Tunnelmaa marssin jälkeen nostatti vapaaehtoisten opiskelijoiden lauluesitys areenalla.

Loppupäivä koululla sujui varsin rauhallisissa merkeissä ja Järjen toimitus bongasikin muun muassa opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajiston kiittämässä rehtoria koulun henkilökunnan hyvästä suhtautumisesta opiskelijoiden ulosmarssiin. Kaikkien oli tärkeää ymmärtää, että protesti ei koskenut Järvenpään lukiota tai Järvenpään kaupunkia, vaan kyseessä oli valtakunnallinen Suomen hallituksen toimia vastustanut mielenilmaus.

Keskiviikkona 24. päivä tammikuuta 2024 koululla vietettiin sisäpoliittista murrosvaihetta, kun koululle valittiin uusi opiskelijakunnan puheenjohtaja sekä hallitus.

Aamu alkoi heti kiperillä kysymyksillä nimittäin puheenjohtajaehdokkaiden tenttitilaisuudella. Vastakkain olivat Sami Ollinmäki ja Arttu Lager. Tilaisuudessa väistyvä opiskelijakunnan puheenjohtaja Ville Sikström sekä varapuheenjohtaja Tuulianna Hänninen esittivät toinen toistaan kiperämpiä kysymyksiä ehdokkaille. Kysymykset liittyivät muun muassa hallituksen toimintaan, opiskelijoiden hyvinvointiin sekä edunvalvontaan. Ja pääsivät ehdokkaat pohtimaan hieman ulkopolitiikkaakin tenttaajien kysyessä, miten he parantaisivat suhteita muhin lukioihin. Seuraavaksi kuulemme ehdokkaiden fiiliksiä ennen tenttiä Sanni Veijalaisen haastattelemana.

Ehdokkaat nähtiin ennen tenttiä vielä varsin leppoisissa tunnelmissa. Kuvassa Sami Ollinmäki (oikealla) ja Arttu Lager (vasemmalla).

Tentin ennakkofiilikset ja -odotukset

Puheenjohtajaehdokkaat istuvat minua vastapäätä opkh-kopin sohvalla. Tentin alkamiseen on aikaa enää viitisentoista minuuttia, ja tunnelmat ovat sen mukaiset. Siirrymme haastattelun pariin aikailematta.

Mitkä ovat fiilikset juuri ennen vaalitenttiä?

Arttu: “Hiukan jännittyneet. Lähen avoimin mielin ja itsevarmana tähän mestaan ja toivotan myös vastaehdokkaalle onnea.”

Sami: “Täs on tietenkin tietynlainen jännityksen kutina.”

Sami täsmentää häntä jännittävän kysymysten sisältö, ei niinkään itse tilaisuus ja puhuminen.

Miksi uskot, että juuri sinä voitat?

Arttu: “Mä oon saanut itelleni sen verran suosiota, hyvää ja pahaa, tässä viimeisten viikkojen aikana.”

Arttu huomauttaa suosion lisäksi myös omasta puheenjohtajataustastaan sekä taidostaan johtaa isoa joukkoa. “Pystyn johtamaan isoa porukkaa ilman, että mulla tulee suuria paineita.”

Sami: “Koen, että markkinointini on ollut laajaa ja saavuttavaa.”

Esimerkkinä Sami mainitsee nettisivujensa kävijämäärän. Hän mainitsee myös Jodel-alustalla vallitsevasta mielipiteestä mutta myöntää, että se on vain suuntaa antava viesti.

Mitä haluaisit sanoa sinua äänestäneille ihmisille?

Arttu: “Kiitos erittäin paljon teille joka ikiselle. Jos saan edes yhden äänen, oon erittäin iloinen – tottakai voittoa lähdetään tavoittelemaan.”

Sami: “Haluan syvältä sydämeltäni kiittää heitä, jotka ensinnäkin ovat yleisesti vaikuttaneet näissä vaaleissa, ovat äänestäneet kumpaa tahansa meistä. Erityisesti haluan kuitenkin kiittää heitä, jotka ovat äänestäneet minua.”

Mihin uskot, että tentin kysymykset liittyvät?

Arttu: “Varmaankin siihen, miten aiot itse käyttäytyä opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajana, minkälaisia arvoja itselläsi on ja varmaan sellaisia hyvinkin “out of the blue” -kysymyksiä, joihin ei pystyisi mitenkään valmistautumaan.”

Sami: “Villen tuntien kysymykset tulevat olemaan hyvin monialaisia. Ville tulee kysymään kysymyksiä, millä ei suoranaisesti ole mitään tekemistä puheenjohtajuuden tai opiskelijakunnan kanssa – kompakysymyksiä ja hyvin kummallisia hypoteettisia kysymyksiä.”

Sami kuitenkin lisää uskovansa kysymysten liittyvän hallitustoimintaan sekä mahdolliseen puheenjohtajuuteen.

Mihin kysymykseen ette erityisesti haluaisi vastata?

Arttu: “Itsehän olen sellainen tyyppi, että mitä tahansa multa kysytään, niin mä vastaan jotakin. Oikeastaan ei ole mitään kysymystä mihin en haluaisi vastata.”

Ehdokas kuitenkin myöntää, että kysymykset liittyen hänen mainontaansa olisivat mahdollisesti hieman epämukavia.

Sami: “En koe, että pelkäisin mitään kysymystä. Koen, että Ville ei ole kysymässä kysymystä, joka ei olisi millään tavalla relevantti tähän, joten mä oon aika avoin vastaamaan mihin tahansa.”

Haastattelun päätteeksi kiitän haastateltuja ehdokkaita. He vaikuttavat itsevarmoilta sekä uteliailta – en pysty erottamaan pienintäkään jännityksen pilkahdusta, mikäli hermostuneita naurahduksia ei oteta huomioon.

Tosi kyseessä

Molemmat ehdokkaat esittivät tentissä mielenkiintoisia näkemyksiä. Esiin nousi etenkin opiskelijoiden hyvinvointi sekä opiskelijakunnan hallituksen rooli opiskelijoiden edunvalvonnassa. Tämän lisäksi ehdokkaat pääsivät kukin antamaan omat näkemyksensä hypoteettiseen skenaarioon, jossa opiskelijoiden ja koulun henkilökunnan välit olisivat tulehtuneet. Sekä Sami että Arttu korostivat kommunikaatiota ja yhteisten ratkaisujen löytämistä.

Tenttaajat olivat poimineet Järjen 18.1.2024 julkaisemasta opiskelijakunnan puheenjohtajan vaalista kertovasta lehtijutusta lainauksia ehdokkaiden vastauksista ja kysyivät kysymyksiä niiden perusteella. Esimerkiksi Artulta kysyttiin, miten hän tekisi Järvenpään lukiosta Suomen suosituimman. Artun mukaan lukiota pitäisi mainostaa enemmän somessa, koska moni nuori on somessa. Hän voisi myös itsekin mainostaa lukiota esimerkiksi omalla vapaa-ajalla. Samilta puolestaan kysyttiin, minkälainen on hänen mielestään tehokas, laajakatseinen sekä tarkotuksenmukainen hallitus. Samin mukaan tällainen hallitus ajaa ensisijassa opiskelijoiden etua ja pyrkii ymmärtämään kokonaisvaltaisesti opiskelijoiden toiveita. Tällainen hallitus ei käytä opiskelijakunnan rahoja esimerkiksi hallituksen keskinäisiin menoihin.

Talousasiat nousivat yleisestikin esiin, kun ehdokkailta kysyttiin, miten heidän mielestään opiskelijakunnan varoja tulisi käyttää. Sami jatkoi aikaisempaa linjaansa ja toisti näkemyksensä siitä, ettei opiskelijakunnan rahoja tulisi käyttää hallituksen keskeisiin menoihin. Sami kuitenkin lisäsi, että sellaisiin hallituksen sisäisiin tapahtumiin, kuten koulutustapahtumiin, voidaan harkitusti käyttää opiskelijakunnan rahoja. Kuitenkin tällaisen rahankäytön hyödyn tulee koskea kaikkia opiskelijoita. Arttu komppaa Samia rahankäyttöön liittyvissä kysymyksissä, mutta lisää vielä kiskan yhdeksi rahankäytön kohteeksi. Hänen mielestä kiskan toimintaan pitäisi panostaa entistä enemmän.

Kiinnostuneet opiskeilijat sekä opettajat olivat kerääntyneet kuuntelemaan ehdokkaiden puheenvuoroja areenalle ja sen ympärille.

Tiukan tenttitilaisuuden jälkeen ehdokkaat siirtyivät jännittämään, kun opiskelijat pääsivät äänestämään mieluisaa ehdokasta. Olihan kyse kuitenkin isosta vastuutehtävästä! Äänestysaikaa oli noin kaksi tuntia, jonka jälkeen ruokavälitunnin lopussa keskusradio kajahti ja radiosta kuului väistyvän puheenjohtajan Ville Sikströmin itsevarma ääni. Hän oli tullut ilmoittamaan meille, kuka seuraava opiskelijakunnan puheenjohtaja on, Arttu Lager vai Sami Ollinmäki. Kisa oli selvä. Sami Ollinmäki oli valittu uudeksi puheenjohtajaksi! Yhteensä ääniä annettiin 430, joista Arttu sai 134 ja Sami 296 ääntä.

Politiikantäyteinen päivä ei kuitenkaan loppunut vielä siihen! Iltapäivällä auditoriossa pidettiin opiskelijakunnan jopa yli kolmeen tuntiin venynyt uuden hallituksen järjestäytymiskokous, jossa myös allekirjoittaneet olivat kukin paikalla. Puheenjohtajavaalin tuoma huomio oli kerryttänyt auditorioon jopa yli kolmekymmentä opiskeilijakuntatoiminnasta kiinnostunutta opiskelijaa. Siis enemmän kuin monena vuonna!

Noin puoli kahden aikaan tuore puheenjohtaja lausui maagiset sanat “Avataan kokous kello 13.27 ja todetaan se lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.” ja näin oli kokous virallisesti aloitettu. Alkulöpinöiden jälkeen alkoi tapahtua. Uuden hallituksen rooleja alettiin jakamaan. Eikä aikaakaan, kun ehdolla oli jo useita ihmisiä. Etenkin mediavastaavien, toimintavastaavien ja kioskivastaavien tehtävät olivat suosittuja!

Mitä seuraavaksi? – Opiskelijakunnan tulevaisuus

Moni varmaan pohtii, mitä Ollinmäen valitseminen puheenjohtajaksi käytännössä tarkoittaa. Ollinmäen omien sanojensa mukaan tuoreen opiskelijakunnan hallituksen toiminnan tulevaisuutta on vielä vaikea nähdä kokonaisuutena, mutta konkreettisia suunnitelmia löytyy jo. Suunnitteilla on muun muassa ystävänpäiväjuhla. Luvassa on myös aktiivista kioskitoimintaa, tapahtumia areenalla sekä jo perinteeksi muodostunut toimintapäivä. Opiskelijakunnan toimintaa pääsee myös tulevaisuudessa seuraamaan uudelleen henkiin herättyjen somealustojen kuten Tiktokin kautta.

Eemil Pietilä, mediavastaava:

Etenkin mediavastaavien työllä on iso rooli opiskelijakuntatoiminnan mainostamisessa niin koulun sisällä kuin ulkopuolisillekin. Viime hallituskaudella lukion opk:n somet ovat olleen melko hiljaisia, joten uuden hallituksen mediavastaavien panos tulee varmasti näkymään myös somessa. Tämän lisäksi tietenkin teemme lukion sisäistä mainontaa esimerkiksi opkh:n järjestämistä tapahtumista sekä soitamme perjantaisin musiikkia opiskelijoille. Hienoa olisi, jos yhä enempi määrä ihmisiä kiinnostuisi opiskelijakuntatoiminnasta!

Venla Koponen, kiskavastaava:

Kioskivastaavien tehtävä on pitää auki opiskelijakunnan kioskia, etenkin pitkinä päivinä. Kiskalta voi ostaa pientä syötävää tai vaikka energiajuoman. Uusilla kioskivastaavilla on myös muutamia kehitysideoita kioskille, joita tullaan näkemään tulevan hallituskauden aikana. Kioskin tarkoitus onkin toimia enemmänkin palveluna kuin rahasampona, joten hinnat ovat matalat. Kiskalla nähdään!

Sanni Veijalainen, toimintavastaava:

Toimintavastaavien duunina on järjestää erilaista toimintaa – teemapäivät sekä toimintapäivät toimivat hyvinä esimerkkeinä. Meillä on ollut myös taipumusta järjestää kaikenlaista extraa: glögin ja piparien jakaminen joulun alla, erilaiset teemajahdit…. Oma lempparini tähän mennessä on ehdottomasti välitunnin bingohetki<3 Tälle kaudelle on jo suunnitelmia, joita toivottavasti pääsemme toteuttamaan (kaveripöytä, koulupäivän ulkopuolella järjestettävä virkkaus-/käsityökerho….) teidän kanssanne. Kiskaise käytävällä hihasta tai slaidaa dm, jos herää ajanviettoehdotuksia tai kysymyksiä<3

Kirjoittanut Eemil Pietilä, Sanni Veijalainen ja Venla Koponen

Kuvat: Iita Markkanen

Toisen vuosikurssin ytyläiset järjestivät lukiolla torstaina 25. tammikuuta tasavallan presidentin varjovaalit. Äänioikeutettuja olivat kaikki koulun opiskelijat sekä henkilökunta. Yhteensä äänioikeutettuja oli 1042 ja ääniä tuli 273, joka on 26,2 % eli hiukan yli neljäsosa koko lukion väestä. Tässä jutussa avataan tarkemmin vaalien tuloksia puolueettomasta näkökulmasta.

Vaalien tulos oli varsin selvä. Enemmistön äänistä sai kokoomuksen ehdokas Alexander Stubb jopa 23 äänen erolla toiseksi tulleeseen vihreiden ehdokkaaseen Pekka Haavistoon. Toisen ja kolmannen sijan välillä kilpailu oli tasaisempaa ja ero näiden ehdokkaiden välillä oli vain kolme ääntä! Kolmanneksi vaaleissa tuli perussuomalaisten ehdokas Jussi Halla-aho. Vaalien tulos noudattaa hyvin myös kansallisia kannatuskyselyitä. Sama kärkikolmikko esiintyy esimerkiksi Ylen 25.1. teettämässä kannatuskyselyssä.

Hylättyjen äänien määrä vaaleissa oli yllättävän vähäinen. Vain viisi ääntä jouduttiin hylkäämään. Aku Ankka ei tällä kertaa saanut yhtään ääntä eikä myöskään ehdokas numero 69. Sen sijaan esimekiksi Kevin Durant sai yhden äänen ja löytyi äänten joukosta myös yksi piirrustuskin.

Äänet jakautuivat melko epätasaisesti

Vähemmän ääniä saaneet, mutta kuitenkin merkittävän määrän ääniä saaneet ehdokkaat vasemmistoliiton Li Andersson sekä valitsijayhdistyksen kautta ehdolle asettunut Olli Rehn olivat myös hyvin edustettuina. Kuitenkin tuloksista huomaa, miten suurten puolueiden ehdokkaat vetävät puoleensa enenmmän kannattajia. Valitsijayhdistyksen kautta ehdolle asettuvat, puoluekentän ulkopuolelta tulevat ehdokkaat joutuvat tekemään enemmän työtä kampanjoinnissa. Esimerkiksi ulkopoliittisen instituutin johtaja ja myös valitsijayhdistyksen kautta ehdolle asettunut Mika Aaltola sai vain kaksi ääntä.

Sosiaalisen median vaikutus ääniin on varmasti myös suuri. Esimerkiksi Alexander Stubb on ollut näkyvästi esillä eri sosiaalisen median alustoilla ja Halla-aholla on myös somessa oma kannattajakuntansa. Sosiaalisessa mediassa “mestari” lisänimen saaneen Halla-ahon kannattajat ovat äänekkäitä ja jakavat Halla-ahosta tehtyjä videokoosteita ahkerasti. Numero viisi -villitys oli myös vaalipäivänä esillä lukion areenalla järjestetyssä TJ0-show’ssa.

Kuitenkin kaikilla on vaaleissa vapaus äänestää juuri sitä ehdokasta, jonka itse kokee mieleisekseen, ja näin oli näissäkin vaaleissa. Auditorion eteen oli rakennettu äänestyspiste, joka mahdollisti vaalisalaisuuden säilymisen. Äänet leimattiin ja pudotettiin kannella peitettyyn vaaliuurnaan. Kunkin äänestäjän henkilöllisyys varmistettiin kysymällä luokkaa ja nimeä. Näin pyrittiin estämään kahteen kertaan äänestäminen. Kokonaisuudessaan vaaleja voidaan pitää onnistuneena, vaikka äänestysprosentti ei kovin suuri ollutkaan. Äänestysprosenttiin saattaa tosin vaikuttaa abien samana päivänä pitämä TJ0-juhla.

Kuvitus luotu tekoälyn avulla

Unohtakaa presidentinvaalit ja kääntäkää katseet keskiviikkona 24.1. järjestettäviin opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajavaaleihin! Näissä vaaleissa vastakkain kilpailee kiveäkin kovempi kaksikko: Arttu Lager ja Sami Ollinmäki. Vuoden suurin poliittinen spektaakkeli nähdään, kun keskiviikkona 24. päivä klo 9.45 areenalla järjestetään myös Yhdysvaltojen Joe Bidenin sekä Donald Trumpin päät sekoittava VAALITENTTI! Tässä suuressa debatissa nämä kaksi erinomaista ehdokasta, Sami Ollinmäki ja Arttu Lager, asetetaan vastaamaan toinen toistaan kiperimpiin kysymyksiin tavoitteena erotella jyvät akanoista. Tämä tilaisuus ei jätä ketään kylmäksi! Alla ensimakua ehdokkaista haastattelun muodossa.

Tekoälyn näkemys vaaliväittelytilaisuudesta

Ehdokkaiden haastattelu

Sami Ollinmäki

Kuka on Sami Ollinmäki?

Olen Sami Ollinmäki, 2. vuosikurssin jokapaikanhöylä ja luonnontiede-matemaattisen linjan opiskelija. Olen aktiivisesti mukana useissa tapahtumissa ja tahoissa lukiolla, organisoiden säännöllisesti mielialaa kohottavia ja arkea rentouttavia tapahtumia. Olen rauhallinen, järjestelmällinen ja luotettava.

Miksi juuri sinut tulisi valita opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajaksi?

Minut tulisi valita opiskelijakunnan puheenjohtajaksi aiemman kokemukseni sekä osoittamieni taitojen vuoksi. Olen säännöllisesti osallistunut nykyisen hallituksen toimintaan, parantaen sitä ja tuoden esiin mielipiteitäni. Osaan aiempien toimien vuoksi kokouskäytänteitä, hallinnollisia seikkoja sekä johtamista mielestäni erinomaisesti, ja enemmän kuin vastaehdokkaani tai lukion opiskelijakunnan johtamiseen oikeasti tarvitsisi.

Minkälainen olisi sinun johtama opiskelijakunnan hallitus?

Johtamani opiskelijakunnan hallitus olisi tehokas, laajakatseinen sekä tarkoituksenmukainen. Hallitukseni ei toimisi eliittikerhona tai kuppikuntana, vaan olisi olemassa yksinomaan opiskelijakunnan jäsenien, eli teidän arvon lukijat, etujen ja opiskelumukavuuden ajamiseen. Hallitukseni ei olisi vain tapahtumaorganisaattori, konserttien järjestäjä, kioskiyritys tai kokoustoimisto. Hallitukseni olisi monipuolinen ja laaja-alainen taho, joka tekisi työtä monella taholla opiskelijoita varten.

Mitä vahvuuksia ja heikkouksia sinulla on puheenjohtajan pestiä ajatellen? Entä kehittämiskohteita?

Vahvuuksiini lukeutuu muun muassa vastuullisuus, järjestelmällisyys sekä kokemus. Ilman näitä opiskelijakunnan ja sen hallituksen johtaminen ei ole toimivaa, vaan saattaa muistuttaa enemmän sitä kaveriporukan päätöstä siitä, mihin mennään syömään. Vahvuuksiini kuuluu myös tiiviiksi muodostunut verkosto eri lukiomme osaajien kanssa sekä selkeät tavoitteet ja päämäärät, joiden ei voida katsoa olevan eturistiriitaisia. Kehittämiskohteita, joita jotkut kutsuvat heikkouksiksi, on minulla myös tietenkin, niinkuin on kaikilla ihmisillä. Suurin kehittämiskohteeni, joka kumpuaa lähinnä samasta paikasta kuin kykyni ja kokemukseni, on työn määräni. Olen aktiivinen monessa paikassa, ja tämä täyttää luontaisesti kalenteriani, mikä voi johtaa esimerkiksi hallituksen kokousten myöhästymiseen. Tämä aktiivisuus tuo toki myös etuja, sillä kytkeytyneempi puheenjohtaja sujuvoittaa monien yhteistyöhankkeiden järjestelyä.

Jos sinut valittaisi puheenjohtajaksi, niin mitä odottaisit tulevalta kaudelta?

Tulevana puheenjohtajana odottaisin kaudeltani saumatonta yhteistyötä hallituksen välillä, suuria projekteja sekä jatkuvasti parantuvia opiskelijoiden mahdollisuuksia nauttia lukiovuosistaan. Tämän lisäksi haluan panostaa voimakkaasti opiskelijoiden hyvinvointiin, edistää avointa vuoropuhelua opettajien kanssa ja varmistaa, että lukiossamme vallitsee inklusiivinen ilmapiiri, jossa jokainen opiskelija tuntee itsensä arvostetuksi. Näiden tavoitteiden eteen työskentely on keskeinen osa visiotani, ja pyrin luomaan yhteisön, jossa jokainen opiskelija voi menestyä ja kehittyä.

Koetko voivasi oppia jotain puheenjohtajan työstä? Mitä?

Elämä on mielestäni matka, joka koostuu oppimisen etapeista. Jokaisella on paljon varaa oppia lisää, ja käytännön teot ovat parhaita mahdollisia keinoja tehdä niin. Näinollen, minullakin olisi vielä paljon opittavaa opiskelijakunnan puheenjohtajana. Vaikka johtamisesta minulla onkin kokemusta, en ole ennen johtanut lukion opiskelijakuntaa. Se tuo mukanaan uniikkeja haasteita, kuten lukion opetussuunnitelman, tilojen käytön rajoitteet opetuksen puitteissa sekä rajallisen budjetin, jonka kasvattaminen ei ole suurissa määrin mahdollista. Nämä haasteet kuitenkin tekevät pestistä mieluisan, sillä ihmisenä haluan luonnostaan haastaa itseäni ja siten kehittyä.

Vapaa sana:

Hyvät kanssaopiskelijani. Nämä ovat todennäköisesti ensimmäiset puheenjohtajavaalit, joissa kukaan teistä äänestää. Pyydän teitä huomioimaan, että lukion opiskelijakunnan hallitus on fundamentaalisesti erilainen kuin esimerkiksi yläasteen oppilaskunnan hallitus, vaikka se kantaakin samankaltaista nimeä. Pyydän teitä harkitsemaan ääntänne tarkasti – kenet haluatte oikeasti johtamaan tätä tahoa, solmimaan koulukuvaussopimuksia ja yritysyhteistöitä tapahtumapäivään, sekä rahoittamaan wanhoja ja muita tapahtumia. Vaikkette päätyisikään lopulta äänestämään minua, pyydän teitä harkitsemaan valintaanne. Valitkaa pätevä ehdokas, älkää äänestäkö suoraan suosittua sellaista. Voit tutustua lisää kampanjaani ja esimerkiksi kannatuspuheenvuoroihini osoitteessa https://ollinmäki.com/opkh/pj

Arttu Lager

Kuka on Arttu Lager?

Arttu Lager on 16-vuotias Järvenpään lukion ensimmäistä vuotta käyvä opiskelija. Artun tavoitteena on tehdä mahdollisimman paljon isoja asioita, joilla on vaikutusta muihin ihmisiin ja maailmaan. Hän on Jäken lukion biologian ja maantieteen opettajan Emma Lagerin poika, ja Artulla on tavoitteena jättää itsestään mahdollisimman iso, vaikutusta tuonut, ja hyvän tyypin jalanjälki Jäken lukioon.

Miksi juuri sinut tulisi valita opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajaksi?

Minut pitäisi valita opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajaksi, koska minulla on aiempaa kokemusta puheenjohtajan työstä sekä olen vastuullinen ja luonnollinen johtaja. Kykenen tekemään vaikeitakin päätöksiä ja seistä niiden takana. Olen itsevarma ja tunnen Jäken lukion, sillä olen käynyt täällä jo alle 7 vuotiaasta lähtien. Olen myös hyvä esiintymään.

Minkälainen olisi sinun johtama opiskelijakunnan hallitus?

Minun johtama opiskelijakunnan hallitus olisi järjestäytynyt, tasa-arvoinen ja sillä olisi halu toteuttaa ahkerasti opiskelijoiden tavoitteita sekä parantaa koulun ilmapiiriä ja tunnettavuutta. Opiskelijat olisivat tyytyväisia hallituksen toimiin ja haluaisivat itsekin olla osa opkh:ta. Ennen kaikkea minun johtama hallitus ajaisi aina ensimmäisenä opiskelijoiden etua ja hyvinvointia.

Mitä vahvuuksia ja heikkouksia sinulla on puheenjohtajan pestiä ajatellen? Entä kehittämiskohteita?

Vahvuuksiani ovat, että olen hyvä johtaja ja luontainen esiintyjä. Saan ääneni kuuluviin. Minulla on kokemusta puheenjohtajan työstä sekä olen rohkea kokeilemaan uusia asioita, vaikka minulla ei olisikaan asiasta aiempaa kokemusta. Osaan sanoa ei. Olen myös erittäin sosiaalinen, mikä helpottaa minua saamaan yhteyksiä muihin tahoihin. Olen kunnianhimoinen tekemään koulustamme Suomen tunnetuimman. Teen ahekrasti töitä roolista tai pestistä riippumatta. Heikkouksiani ovat, että saatan joskus olla jopa liian tunteellinen ja ottaa liikaa vastuuta itselleni. Olen myös suhteellisen nuori puheenjohtaja isossa lukiossa. En asu Järvenpäässä, mutta saan toisena vuonna ajokortin. Olen myös aktiivinen muussa koulun toiminnassa, mikä saattaa aiheuttaa kiirettä. Minun lukujärjestykseni on etenkin ykkösvuonna kiireellinen.

Jos sinut valittaisi puheenjohtajaksi, niin mitä odottaisit tulevalta kaudelta?

Alkukausi tulisi varmasti olemaan pientä härdelliä, sillä tuoreella hallituksella asiat menevät jokseenkin uusiksi. Kuitenkin kun tilanne on saatu kuntoon ja vakautettua, niin odotan kiirellistä vuotta hallituksessa sekä mahtavia ja ennenäkemättömiä kokemuksia. Hallituksen toiminta tulee olemaan hyvinkin ammattimaista ja totisempaa verrattuna ylä- ja alakoulujen oppilaskuntien hallitusten toimintaan. Lupaan, että areenatapahtumista tulee entistäkin mullistavampia!

Koetko voivasi oppia jotain puheenjohtajan työstä? Mitä?

Koen, että voin ja tulen oppimaan lisää johtamisen taitoja sekä kehittymään päätöksenteossa, aikatauluttamisessa ja minusta tulee parempi neuvottelija.

Vapaa sana:

Jäken lukio tarvitsee vahvan esikuvan. Sellaisen, joka on valmis tekemään isoja ja vaikeita päätöksiä koulun eteen ja joka haluaa tehdä Jäken lukiosta suositumman vaihtoehdon Suomessa. Sellaisen, joka ajaa opiskelijoiden etua loppuun saakka, pystyy esiintymään ja on opiskelijoiden kanssa vuorovaikutuksessa sekä saa äänensä esiin. Sellaisen, joka hoitaa hommansa loppuun ja joka tekee sen hyvin. Jos olette minun kanssa samaa mieltä, äänestäkää minua, tehdään Jäken lukiosta Suomen tunnetuin lukio!

Väistyvän puheenjohtajan haastattelu

Ville Sikström

Millaista on toimia opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajana?

Opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajana toimiminen on haastavaa, mutta palkitsevaa. Tielle on tullut paljon yllättäviä ja aikaa vieviä tehtäviä; on tullut rampattua hallintokäytävällä alinomaa, mutta kaikki haasteet on tähän mennessä selätetty. Työhön kuuluu paljon organisoimista ja ihmisten kanssa työskentelyä, erilaisten intressien pompottelua. Nyt kahden vuoden jälkeen, olen täysin valmis luovuttamaan nuijan seuraavalle puheenjohtajalle.

Oletko oppinut jotain puheenjohtajan työstä? Mitä?

Olen oppinut paljon erilaisia taitoja puheenjohtajana. Olen oppinut paljon organisoimistaitoja ja neuvottelutaitoja: kompromisseja ja tiukkoja äänestyksiä on ollut, ja tilanteet on täytynyt selvittää. Erilaisten ihmisten kanssa työskentelemisestä olen myös oppinut paljon, sillä opiskelijakunnan hallitus on toiminut viimeiset kaksi vuotta erilaisilla kokoonpanoilla.

Onko jotain sellaista, mikä olisi erityisesti jäänyt mieleen puheenjohtajakaudeltasi?

Erityisesti minulla on jäänyt mieleen Ukrainan Värinen Taivas -tukikonsertti, jonka järjestimme syksyllä. Saimme kerättyä 600€ Ukrainan tueksi, mikä on todella merkityksellistä itselleni.

Mitä vinkkejä antaisit tulevalle puheenjohtajalle?

Vinkki viitonen seuraavalle puheenjohtajalle: älä ota liikaa itsellesi tehtäväksi!

Artikkelikuvat luonut Nuppu Tuukkanen ja Eemil Pietilä. Kuvien luomisessa on käytetty apuna myös tekoälyä (poislukien ehdokkaiden omat kuvat).

Juttua muokattu 19.1.2024 klo 1.29, korjattu kirjoitusvirhe väistyvän puheenjohtajan Ville Sikströmin haastattelun otsikosta. Poistettu ylimääräinen a-kirjain.

Jo heti
perustamispäivästään ja -tavastaan lähtien viime kevään eduskuntavaalien
jälkeen, maamme demarijohtoinen hallitus on vähintäänkin kyseenalaistettavalla
tavalla kikkaillut demokraattisen valtiojärjestyksemme kustannuksella.
Viimeaikaiset dramaattiset näytökset valtakuntamme politiikan huipulla ovat
osoittaneet tällaisen vähättelevän suhtautumisen demokraattisia normeja kohtaan
jatkuneen.

Kevään 2019
eduskuntavaaleissa niukasti yhdellä paikalla suurimmaksi puolueeksi yltänyt
Sosialidemokraattinen puolue (40 paikkaa), puheenjohtajansa Antti Rinteen
johdolla, lähti muodostamaan hallitustaan jo ennakkoasenteella. Kansan niukasti
toiseksi ja kolmanneksi suurimmiksi äänestämät puolueet, Perussuomalaiset (39
paikkaa) ja Kokoomus (38 paikkaa), jätettiin hallitusneuvotteluista ulos. Sen
sijaan hallitusta lähdettiin muodostamaan sekalaisen ”kansanrintamakoalition”
avulla, jossa vaaleissa nöyryyttävän tappion kärsinyt Keskusta (-18 paikkaa
verrattuna 2015 vaaleihin) päätyi vaikutusvaltaiseen vaa’ankieliasemaan.

Ulkopuolinen tarkastelija olisi voinut kuvitella kansan selkeän viestin olleen, että suuren kannatusromahduksen kokenut Keskusta haluttiin oppositioon, ja että kolmen melko ylivoimaisesti suurimman puolueen, demareiden, perussuomalaisten ja kokoomuksen haluttiin muodostavan hallituksen. Suomalaisten hallitustunnustelujen perinne kuitenkin sallii hallituksen muodostettavan vaikka kuinka moninaisella ja täpärällä enemmistöllä tahansa, kunhan jonkinlainen kansanedustajien enemmistö saadaan raaputettua kasaan. Keskusta otti vastaan hallituksen kakkospuolueen aseman ja liittyi vasemmistolaiseen hallitukseen yhdessä demareiden, Vihreiden, Vasemmistoliiton ja RKP:n kanssa, tehden pitkälti U-käännöksen edellisellä vaalikaudella johtamansa porvarihallituksen politiikasta ja ajaen samalla paikkamääriään kasvattaneet perussuomalaiset ja kokoomuksen oppositioon.

Vastuun pakoilu

Poikkeuksellisen
lyhytikäiseksi jäänyt Rinteen hallitus kamppaili viime viikkoinaan
järisyttävien skandaaleiden äärellä. Rinteen hallituksen kaatumiseen lopulta
johtanut skandaali oli suuri Posti-jupakka, jonka juurisyynä oli
valtionomisteisen Postin aikomus siirtää henkilöstöään silloisesta työehtosopimuksesta
edullisemman työehtosopimuksen piiriin syksyllä. Rinteen hallituksen kunta- ja
omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (SDP), jonka tehtäviin kuuluu Postin sekä
muiden valtion omistamien yhtiöiden toiminnan poliittinen valvonta ja
ohjaaminen, väitti eduskunnan kyselytunnilla olleensa tietämätön Postin
aikeista siirtää työehtosopimuksia niin nopealla aikataululla. Sen sijaan
pääministeri Rinne väitti eduskunnalle omistajaohjausministeri Paateron tehneen
kaikkensa Postin aikeiden estämiseksi, ja Postin aikoneen toteuttaa
työehtosopimuksen siirron joka tapauksessa. Posti kiisti Rinteen lausunnot ja
kertoi työehtosopimusten siirron olleen jo kesästä lähtien kaavailtua ja
ministeritasolle selvitetty. Näin ollen, ristiriitaisista lausunnoista
päätellen joku oli tilanteesta, tiedonkulusta ja toiminnastaan valehdellut.
Myös hallituskumppaneiden kesken oli ongelmia Posti-kiistaan liittyvässä
tiedonkulussa.

Koska
Posti-kiista johti marraskuussa postialan ammattiliitto Paun laajasti
uutisoituun ja vaikuttavaan lakkoon, siitä tuli poliittisesti hyvin merkittävä
kysymys ja eduskunnan oikeisto-oppositio alkoi hengittää hallituksen
epäselvästä toiminnasta pääministeri Rinteen niskaan. Marraskuun viimeisinä
päivinä oppositiopuolueet Kokoomus, Kristillisdemokraatit ja Liike Nyt jättivät
hallitukselle välikysymyksen koskien Posti-kiistaa ja esittivät pääministeri
Rinteelle epäluottamusta. Tässä vaiheessa oli selvää, että tilanne oli Rinteen
hallituksen kannalta toivoton, ja jonkun pään oli mentävä pölkylle. Alun perin
Postin hallituksen erottaminen olisi voinut olla Rinteen hallitukselle helppo
ja jopa poliittisesti tuottoisia ratkaisu, mutta tässä vaiheessa realiteetti
oli, että jompikumpi ministeri, Paatero tai Rinne (tai molemmat), oli
valehdellut eduskunnalle, ja että jommankumman (tai molempien) oli lähdettävä.
Opposition luoman paineen alla Rinne heitti omistajaohjausministeri Paateron
bussin alle, ja hän joutui pyytämään eroa tehtävistään. Heti eropyyntönsä
jättämisen jälkeen ministeri Paatero jäi sairaslomalle. Seuraavalla viikolla,
3.12. pääministeri Antti Rinne jätti tasavallan presidentille eropyyntönsä
hallituskumppani Keskustan, ja siten, eduskunnan enemmistön, todettua häneen
epäluottamuksensa Posti-kiistaan liittyvien epäselvyyksien (ja yleisen
epäpätevyyden) vuoksi. Rinteen hallituskausi jäi yhdeksi Suomen historian
lyhyimmistä.

Jatkettuaan
hetken toimitusministeriönä, hallitus kävi keskenään uudet, alle kymmenen
minuutin pituiset hallitusneuvottelut ja päätti jatkaa samalla
hallitusohjelmalla uuden pääministerin, Sanna Marinin (SDP) alla. Marinin
hallitusta muodostettaessa entinen kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa
Paatero koki ilmeisen äkkiparantumisen ja palasi lyhyeltä sairaslomaltaan
hoitamaan uutta kuntaministerin nimitystään. Pääministerinä eduskunnan
epäluottamusta nauttinut Antti Rinne sen sijaan sai nimityksen uudeksi
eduskunnan varapuhemieheksi Tuula Haataisen tilalle (SDP), joka vei Timo
Harakan (SDP) paikan työministerinä, joka vei Sanna Marinin edellisen paikan
liikenneministerinä. Tässä ministerikarusellissa myös Keskustan puheenjohtaja
Katri Kulmuni nostettiin Mika Lintilän (Kesk.) paikalle valtiovarainministeriksi.
Pääministeriydestään eroamisesta huolimatta Antti Rinne jatkaa
Sosialidemokraattien puheenjohtajana.

Viimeisin,
Marinin hallitusta edelleen järisyttävä skandaali on ulkoministeri Pekka
Haaviston (Vihr.) toiminnasta paisunut kysymys suomalaisten ISIS-lasten
palauttamisesta al-Holin leiriltä Syyriasta. Posti-kriisin ratkaisun päivinä
nousi uusi skandaali, jossa kävi ilmi, että ulkoministeri Haavisto oli
painostanut ulkoministeriön virkakuntaa edistämään suomalaisten
ISIS-vierastaistelijoiden lasten palauttamista Suomeen vastoin lakia al-Holin
pakolaisleiriltä Syyriasta. Haavisto myös väitti tasavallan presidentti Sauli
Niinistön tienneen aikeista tehdä suomalaisten palautuksia al-Holista.
Presidentti Niinistö kiisti pian al-Holin palautustoimien koskaan tulleen hänen
tietoisuuteensa. Juttu nosti esiin kysymyksiä Haaviston toiminnan
laillisuudesta sekä laajemmin hallituksen kannasta al-Holissa olevista
suomalaisista.

Kiistan ydin
on siinä, pitäisikö Suomen kansalaisuuden omaavat lapset palauttaa Suomeen ja
pitäisikö heidän ISIS:in riveihin vapaaehtoisesti liittyneet äitinsä palauttaa
heidän mukanaan. Hallituspuolueet viestivät linjoistaan hajanaisesti ja
sekavasti, ja erityisesti Keskustan kansanedustajien linja poikkesi muista
hallituskumppaneista. Al-Hol- kiistelyn aikana kävi ilmi, että hallituspuolueet
olivat yrittäneet saada suomalaisten ISIS-lasten ja -taistelijoiden
palautuslentoja hyväksyttävän yksilötasolla virkamiespäätöksin, jolloin vastuu
olisi voitu ulkoistaa virkakunnalle. Koko oppositio laati lopulta
välikysymyksen, jossa vaati hallitukselta selvyyttä al-Hol- kantaansa.
Välikysymyksen pakottamana hallituspuolueet kävivät keskustelun ja julkistivat
maanantaina 16.12. kantansa, jonka mukaan suomalaislapset on autettava pois
al-Holista ”lapsen edun mukaisesti” ja päätökset äitien palauttamisesta
tapahtuvat käytännössä tapauskohtaisesti ja virkamiestasolla.

Niin
kutsutun kansanrintamahallituksen ensimmäisen reilun puolen vuoden aikana se on
jo nähnyt hallituksen kaataneen kriisin ja kokenut kansalaisten luottamusta
koetelleita skandaaleita. Eripuraisuudessaan ja kykenemättömyydessään hallitus
on tehnyt oikeisto-opposition tehtävän naurettavan helpoksi, jopa ilman että
sen on tarvinnut sen kummemmin pureutua esimerkiksi hallituksen epäuskottavaan
talous- ja työllisyyslinjaan tai vaikkapa linjaukseen ruotsin kielen tulevasta
pakollisuudesta ylioppilaskirjoituksissa. Olisi suotavaa, että hallitus
kuitenkin saa pakkansa kasaan ja alkaa keskittymään suomalaisten asioiden
hoitamiseen parhaalla mahdollisella tavalla, demokratiaa, läpinäkyvyyttä ja
kansanvaltaa kunnioittaen.

“Voimme vain toivoa, että Venezuelan tilanne raukeaa rauhanomaisen vallanvaihdoksen kautta, ja että Venezuela saapuu demokratian, vapauden ja vakauden piiriin.” kirjoittaa Seán McLoughlin Venezuelan kiihkeästä valtataistelusta.

Venezuelan bolivariaanista tasavaltaa on noin kahden vuosikymmenen ajan johdettu autoritaarisen sosialismin ottein. Sosialistinen hallinto alkoi presidentti Hugo Chávesin valtaannoususta ja tämän vuonna 1999 suorittamasta “bolivaarisesta vallankumouksesta”. Cháves paisutti Venezuelan julkisen sektorin ja teki maasta yhden latinalaisen Amerikan vauraimmista ja hyvinvoivimmista maista, muun muassa valtion öljynmyyntitulojen siivittämänä. Tämä hetkellinen vauraus kuitenkin rapistui sosialistisen suunnitelmatalouden, heikosti monipuolistetun talouden sekä korruption paineiden alla. Kiteytettynä, Venezuelan talous oli liian riippuvainen matalan jalostusasteen öljyn viennistä vauraudensa takaajana. Myös korruptio oli julkisen vallan ja erityisesti armeijan piirissä valtaisaa. Yhdysvaltojen Venezuelan vastaiset talouspakotteet eivät myöskään helpottaneet maan asemaa.

Vallan siirryttyä vuonna 2013 presidentti Nicolas Madurolle, maan kansantalous oli kovien paineiden alla ja öljyn globaalien markkinahintojen romahtaessa vuonna 2014, Venezuelan talous alkoi vyöryä alamäkeen ja inflaatio laukata villinä. Venezuelan taloudellisten ja yhteiskunnallisten ongelmien kulminoiduttua vuoden 2017 alla tuhansien prosenttien hyperinflaatioksi, krooniseksi elintarvikepulaksi sekä sähkökatkoksiksi, alkoi kansa osoittaa tyytymättömyyttään mielenosoituksilla. Mielenosoitukset yltyivät ja levisivät vuoden 2018 ajan ja kansanliikkeen keulakuvaksi nousi tammikuussa 2019 väliaikaiseksi presidentiksi nimitetty Venezuelan parlamentin puheenjohtaja Juan Guaidó. Länsivallat (Yhdysvallat ja EU) julistivat nopeasti tukensa Guaidólle ja tunnustivat tämän maansa oikeutetuksi päämieheksi. Maduron hallintoa sen sijaan jäivät tukemaan sosialistinen Kuuba sekä Kiina ja Venäjä, joilla on taloudellisia ja poliittisia siteitä Venezuelaan. Esimerkkeinä näistä siteistä ovat Venäjän valtiollisen öljy-yhtiön Rosneftin tekemät valtavat investoinnit Venezuelan valtion öljy-yhtiöön PDVSA:an, Venäjän myöntämät kymmenien miljardien dollarien lainat Venezuelan valtiolle sekä maiden välinen laaja asekauppa.

 

Tilanne on jatkunut koko kevään hyvin epävakaana ja kansalaiset ovat yhä kasvavassa määrin siirtyneet kaduille osoittamaan mieltään Maduron hallintoa vastaan. Maduro ei ole hyväksynyt maahan kansainvälistä ruoka- ja tarvikeapua, ja nälkä ja köyhyys maassa ovat johtaneet rikollisuuden ja massasiirtolaisuuden räjähdysmäiseen nousuun. Epävakauden jatkuessa ulkovallat ovat esittäneet omia arvioitaan Venezuelan tilasta ja tulevaisuudesta. Tiistaina 30. huhtikuuta itsensä presidentiksi julistanut Juan Guaido yllytti maansa kansalaiset viimeiseen kansannousuun Maduron hallintoa vastaan, jonka jälkeen mielenosoitukset ja mellakat kiihtyivät entisestään ja mielenosoittajat ja hallinnon turvallisuusjoukot ottivat entistä kiihkeämmin yhteen. Guaido on myös yllyttänyt Venezuelan julkisen sektorin työntekijöitä lakkoiluun sekä Maduron upseereita ja armeijan joukkoja laskemaan aseensa.

Kansannousun julistus sai myös ulkovallat reagoimaan ja Yhdysvaltain hallinto varoitti Venäjää sekaantumasta Venezuelaan, jonka se näkee omaksi geopoliittiseksi “takapihakseen”. Yhdysvallat ovat tukeneet Venezuelan oppositiotoimintaa ja tunnustaneet Juan Guaidon Venezuelan oikeutetuksi presidentiksi. Yhdysvallat ovat viime vuosina lisänneet taloudellisia sanktioita Venezuelaa vastaan ja tammikuussa 2019 presidentti Donald Trumpin hallinto käytännössä kielsi kaupankäynnin Venezuelan öljy-yhtiö PDVSA:n kanssa. Myöhemmin keväällä Yhdysvallat sulkivat suurlähetystönsä Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa. Trumpin hallinto on toistuvasti ilmaissut tukensa Venezuelan siirtymiselle demokratiaan ja rauhanomaiselle vallanvaihdokselle, muttei myöskään poissulje esimerkiksi sotilaallisen intervention mahdollisuutta. Viimeisimpänä, lauantaina 4. toukokuutaYhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo yllytti videoviestissään suoraan Venezuelan kansaa kaatamaan Maduron hallinnon. Yhdysvaltain kiinnostus Venezuelaa kohtaan kumpuaa sen maantieteellisestä läheisyydestä ja Yhdysvaltain jo 200-vuotta vanhasta Monroen doktriinista, jonka mukaan latinalainen Amerikka kuuluu sen etupiiriin, sekä maan valtavista öljyvarannoista.

 

Kolikon toisella kääntöpuolella ovat Kuuba ja Venäjä, jotka tukevat Maduron hallintoa taloudellisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti. Kuuballa on runsaasti tiedusteluviranomaisia, upseereita ja turvallisuusjoukkoja Maduron hallinnossa ja Venäjä on taloudellisen tukensa lisäksi lähettänyt palkkasotilaita turvaamaan Maduroa ja tämän lähipiiriä. Nämä ristiriitaiset suurvaltaintressit tekevät Venezuelasta uuden ja riskialttiin näyttämön globaalissa valtapelissä muun muassa Yhdysvaltojen ja Venäjän sekä osaltaan Kiinankin välillä. Voimme vain toivoa, että Venezuelan tilanne raukeaa rauhanomaisen vallanvaihdoksen kautta, ja että Venezuela saapuu demokratian, vapauden ja vakauden piiriin. Tämä kuitenkin vaatii Maduron luopumista tai syöksemistä vallasta sekä suurvaltojen intressien välisen liennytyksen. Maduron vallassa pysyminen näyttää tällä hetkellä erittäin epätodennäköiseltä ja kansan ylivoimaisen enemmistön sekä taloudellisten ja poliittisten paineiden ollessa häntä vastaan, hän voi enää korkeintaan viivytellä putoamistaan hallitsijan asemasta. Mitä enemmän suurvallat, kuten Venäjä kuitenkin investoivat Maduron hallinnon säilyttämiseen, sitä vaikeammaksi tilanteesta perääntyminen tulee olemaan sekä oppositiota tukeville että Maduron hallintoa tukeville tahoille.

Suomalaisen turvallisuuspoliittisen keskustelun kiistellyimpiä kysymyksiä on mahdollinen jäsenyys sotilasliitto Natossa. Maamme poliittinen johto on vuosikymmeniä kaihtanut jäsenyyttä läntisessä sotilasliitossa ja keskustelu Suomen turvallisuuspoliittisesta asemasta on ollut puutteellista. Tässä jutussa pyritään avoimeen ja rehelliseen analyysiin Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä.

Viime kevään presidentinvaalit toivat turvallisuuspoliittisen keskustelun erityisen voimakkaasti esille, ja on sekä todennäköistä että toivottavaa että turvallisuus nousee keskeiseksi teemaksi myös tämän kevään eduskunta- ja eurovaaleissa. Suomen turvallisuuspoliittisen keskustelun kenties kinkkisin kysymys lienee maamme mahdollinen Nato-jäsenyys .

On selvää, että tällä hetkellä enemmistö suomalaisista äänestäjistä vastustavat hakemista sotilasliitto Naton jäseneksi ja että Suomen poliittinen johto ei ole koskaan pitänyt sitä riittävän aiheellisena ottaakseen sen eteen vaadittavia askelia. Voisiko kuitenkin olla, että Nato-jäsenyys olisi Suomelle hyväksi? Ja voisiko olla, että Suomen liittyminen sotilasliittoon vakauttaisi Itämeren turvallisuuspoliittisen tilanteen sekä takaisi Suomen itsemääräämisoikeuden?

Usein Nato-jäsenyydestä keskusteltaessa ilmaistaan huoli siitä, että Suomen sotilaallinen päätösvalta vietäisiin eikä Suomi enää pystyisi itse päättämään maanpuolustuksellisista perusperiaatteistaan. Nato on kuitenkin hallitustenvälinen organisaatio, jolla ei ole ylikansallista päätösvaltaa. Liittokunnan päätöksenteko vaatii aina jäsenmaiden yksimielisyyden. Jokaisella jäsenmaalla on siten myös mahdollisuus pysäyttää liittokunnan päätöksenteko silloin, kun merkittävät kansalliset edut ovat kyseessä.

Suomen jäsenyys Natossa ei myöskään merkitsisi muiden liittokunnan jäsenten sotavoimien automaattista asettamista tänne, vaan kaikki päätökset joukkojen ja kaluston siirtelystäkin tapahtuu yksimielisesti. Ensisijainen maanpuolustuksellinen vastuu Suomessa pysyisi Nato-jäsenyydenkin alla Suomella.

Suomelle Nato-jäsenyyden hinta olisi ennestään suhteellisen matala. Usein mainittu Naton suositus kansallisen puolustusbudjetin 2% osuudesta bruttokansantuotteesta on vain viitteellinen tavoitetaso, eikä edes suurin osa liiton nykyisistä jäsenistä täytä kyseistä suositusta. Suomen puolustusmenojen BKT-osuuden odotetaan myös nousevan uusien hankintojen myötä 2020-luvulla jo 1,7-1,9% nykyisestä 1,29%. Nato-jäsenyyden pakolliset kustannukset muodostuvat lähinnä maksuosuudesta liittokunnan yhteisiin budjetteihin sekä henkilöstömenoista.

Tarkastellessa Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä, on myös arvioitava suuren itänaapurimme turvallisuuspolitiikkaa ja sen suhtautumista omaan kansainväliseen asemaan. Venäjän sotilaallisella ja poliittisella johdolla on koko presidentti Vladimir Putinin valtakauden aikana vallinnut käsitys kansainvälisestä politiikasta, jonka mukaan Neuvostoliiton jälkeinen EU:n ja erityisesti Naton leviäminen Venäjän rajoille on eksistentiaalinen uhka valtiolle.

Venäjän johto katsoo Neuvostoliiton hajoamista ja siitä seurannutta 1990-luvun lamaa ja yhteiskunnallista epävakautta suurena nöyryytyksenä -Putinin omin sanoin “viime vuosisadan suurimpana geopoliittisena katastrofina”- Tällä asenteella Putin on lähtenyt uudistamaan Venäjän sotavoimia sekä palauttamaan maan asemaa kansainvälisen politiikan voimapelurina.

Merkittävin herätys Euroopalle ja kansainväliselle yhteisölle oli kuitenkin kevään 2014 tapahtumat Ukrainassa, kun Venäjä liitti itseensä Krimin niemimaan ja alkoi tukea Itä-Ukrainan separatistijoukkoja. Konfliktin puhkeaminen sekä siitä seurannut läntisen maailman ja Venäjän välinen sanktioiden asettelu ja poliittinen nokittelu ovat nostattaneet turvallisuuspolitiikan julkisen keskustelun keskiöön Euroopassa.

Huoli siitä, että Venäjä reagoisi taloudellisella tai sotilaallisella voimankäytöllä Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen on kaikunut usein turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Liittokunnan jäsenyyden perimmäinen idea onkin juuri sotilaallisen pelotteen luomisessa ja sen asettamisessa niin korkealle, ettei mikään loogisesti laskelmoiva valta ryhtyisi sotilaalliseen aggressioon sen jäsenmaata vastaan.

On myös sanottu, että Suomen ei tarvitsisi liittyä Natoon, sillä liittokuntien ulkopuolella Suomi kykenisi jotenkin pysymään erillään eurooppalaisista konflikteista. Liittoutumattomuutta yritettiin 1930-luvulla päättyen epäonnistumiseen Puna-armeijan hyökätessä rajan yli talvella 1939. Tällöin, Suomen vakuuttamasta liittoutumattomuudesta ja puolueettomuudesta huolimatta Neuvostoliiton johto näki Suomen liian suurena riskinä jättääkseen sen turvaamattomaksi.

Riskinä oli, että jos Suomi ei mukaudu Neuvostoliiton satelliittivaltioksi tai varsinaiseksi osaksi Neuvostoliittoa, se mukautuu Saksan etupiiriin ja sallii maansa käytön tukialueena Neuvostoliiton vastaisessa hyökkäyksessä. Suomi menetti 11 % pinta-alastaan ja solmi läntisen kansainvälisen yhteisön paineessa Neuvostoliiton kanssa rauhan. Myöhemmin jatkosodassa Suomi taisteli suoranaisesti yhdessä rintamassa Saksan kanssa, eikä olisi onnistunut hillitsemään Puna-armeijan vyöryä sodan loppua kohden ilman aseapua ja tarviketukea Saksalta. Sodan jälkeen Suomi päätyi tukalaan asemaan Neuvostoliiton kainaloon koko kylmän sodan ajaksi.

Aivan kuten talvisodan aikaan, nytkään liittoutumattomuuspolitiikka ei ole Suomen alueellisen koskemattomuuden uskottava tae. Suomi on jo kuitenkin EU:n keskeinen jäsenmaa ja Naton aktiivinen kumppani monella saralla, jota tarkastellessaan Venäjän sotilaallinen johto näkee läntisen vallan, joka konfliktin tullessa olisi muodossa tai toisessa osa läntistä liittoumaa eli käytännössä Naton piirissä.

Suomen sijainti suhteessa Pietariin ja Kuolan niemimaahan sekä rooli tukiasemana Baltiassa käydylle sodalle olisi liian merkittävä jäädäkseen varmistamatta jommankumman osapuolen toimesta. Tämän takia Suomen liittyminen Natoon vakauttaisi myös Itämeren turvallisuuspoliittista tilannetta ja vähentäisi konfliktin riskiä, poistaen liittoutumattomiin maihin liittyvän diplomaattisen ja sotilaallisen epävarmuuden.

Brexit on hallinnut uutisotsikoita ajoittain jo melkein kolme vuotta. Kaikki tietävät ainakin teoriassa mistä on kyse, mutta ilmiön monimutkaisuus ja yllättävät käänteet ovat saattaneet pudottaa tavallisen uutisten seuraajan kärryiltä jo aikoja sitten.

Brexit (British exit) tarkoittaa Britannian EU-eroa, joka sai alkunsa, kun Ison-Britannian entinen pääministeri David Cameron lupasi vuonna 2013 järjestää kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä, jos hänen konservatiivipuolueensa voittaa parlamenttivaalit 2015. Kyseessä oli siis keino saada äänestäjiä, mutta Cameron myös uskoi, että hän pystyisi neuvottelemaan Britannialle paremman aseman Euroopan unionissa, jos uhkaa lähteä. Britannia oli kokenut jääneensä ulkopuolelle EU-päätöksenteosta, ja samanlaisia tunteita on herännyt ajoittain myös muissa EU-maissa.

On huomioitava, että Britannialla on koko jäsenyytensä ajan ollut identitteettiongelmia eurooppalaisuuden kanssa ja se on äänestänyt jäsenyydestään ensimmäisen kerran jo vuonna 1976 eli kolme vuotta Euroopan talousalueeseen liittymisensä jälkeen. Silloin kuitenkin 67% äänestäneistä kannatti jäsenyyttä.

Cameronin puolue voitti parlamenttivaalit vuonna 2015 ja brexit-kansanäänestys pidettiin vuoden päästä kesällä 2016. Äänestyksen tulos oli tiukka, mikä kertoo kansan jakautuneen puoliksi asian suhteen. Lähtemisen puolesta äänesti 51,9% ja jäämisen puolesta 48,1% äänestäneistä. Brexitin kannattajia löytyy kaikista yhteiskuntaluokista ja ikäryhmistä. Monet nuoret kuitenkin vastustivat brexitiä, mutteivat voineet äänestää, sillä äänestysikä Britanniassa on 18.

Kansanäänestys toimi teoriassa äänestäjien hankkimisessa, mutta käytännössä ei. Ensimmäiseksi, vaikka Cameron ilmaisi toisinaan olleensa skeptinen EU:ta ja sen hyötyä kohtaan, hän kuitenkin kannatti unioiniin jäämistä ja kampanjoi sen puolesta. Pian kansanäänestyksen jälkeen David Cameron erosi pääministerin tehtävästään.

Toiseksi, kansanäänestys yksinkertaistaa vaikeitakin kysymyksiä. Kukaan ei ollut suunnitellut brexitiä kunnolla kansanäänestyksen aikoihin 2016. Tavalliset ihmiset eivät osanneet ajatella minkälainen mahdollisesta erosta tulisi, sillä kampanjat, niin puolesta kuin vastaan, keskittyvät omiin uhkakuviinsa ja niiden välttämiseen joko jäämällä tai lähtemällä. Esimerkiksi Vote Leave -kampanja pelotteli äänestäjiä, sillä, että Turkki on liittymässä EU:hun ja näin miljoona turkkilaista voisi muuttaa Britanniaan kahdeksan vuoden sisällä. Todellisuudessa Turkilla ei ole ollut realististä pääsyä EU:n jäsenmaaksi 2010-luvulla maan oman poliittisen tilanteen takia.

Pelkkä kansanäänestys ei vielä sinetöinyt Britannian kohtaloa, vaan maan piti käynnistää eroprosessi. Britannian hallitus jätti erohakemuksensa 29. maaliskuuta 2017 Euroopan neuvostolle. Erohakemuksesta alkoi myös virallinen eroprosessi, joka Lissabonin sopimuksen 50. artiklan mukaan on kaksi vuotta. Eropäiväksi vakiintui siis 29. maaliskuuta 2019 eli vain kuukauden päästä.

Britannialle tulee siis kiire, sillä vuoden 2018 joulukuussa brittiparlamentti ei hyväksynyt nykyisen pääministerin Theresa Mayn neuvottelemaa sopimusta, jossa määriteltiin Britannian ja EU:n suhde brexitin jälkeen. Syy sopimuksen kaatumiseen parlamentissa oli Britannian sisäinen hajaannus brexitin suhteen. Osa kansanedustajista haluaisi perua brexitin, osalle olisi kelvannut ero neuvotellun sopimuksen kanssa, osa haluaisi vain jättää EU:n taakseen ilman sopimusta ja osa haluaisi eroon EU:sta, mutta uuden sopimuksen kanssa.

Vielä muutama kuukausi sitten kukaan ei osannut sanoa mitä käy seuraavaksi. Mahdollisia polkuja olivat uusi kansanäänestys, koko brexitin peruminen, eropäivän lykkääminen myöhemmäksi, ero ilman sopimusta tai uusi sopimus, joka kuitenkin näyttää epätodennäköiseltä, sillä EU oli ilmoittanut kaatuneen sopimuksen olevan ainoa mahdollinen sopimus.

Viime aikoina brexit-rintamalta ei ollut kuulunut mitään uutta, kunnes tällä viikolla syntyi uusia käänteitä. Alkuviikosta pääministeri May ilmoitti, että parlamentti äänestää uusitusta sopimuksesta 12. maaliskuuta, jolloin brexitin pitäisi teoriassa olla jo valmis. May kuitenkin saattaa käyttää kiirettä hyväkseen, sillä viimehetkelle venytetty äänestys voi saada joidenkin kansanedustajien mielet muuttumaan sopimuksen suhteen.

Tiistaina May ilmoitti sitoutuvansa kolmen kohdan suunnitelmaan, jossa parlamentti äänestää sopimuksesta 12. maaliskuuta. Jos sopimus ei mene läpi, seuraavana päivänä parlamentti saa äänestää siitä, haluaako se lähteä EU:sta ilman sopimusta. Todennäköisesti ei. Kolmantena kohtana suunnitelmassa on äänestys 14. maaliskuuta siitä, haluaako parlamentti lisäaikaa, jolloin brexit venyisi kesäkuulle. Pidemmälle se ei saa venyä, sillä muuten Britannian pitäisi osallistua toukokuun europarlamenttivaaleihin. Lisäajan hyödyllisyydestä ei tällä hetkellä ole tietoa.

Myös työväenpuolue on herännyt omaan brexit-taistoonsa ja alkanut vaatia uutta kansanäänestystä, jos sen tekemä vaihtoehtoinen brexit-suunnitelma ei mene läpi. Puolue ei halua jättää EU:ta konservatiivien, eli Mayn puolueen, ehdoilla. Uusi kansanänestys näyttää kuitenkin epätodennäköiseltä, sillä aika loppuu kesken.

Vieläkään ei siis ole selvää varmuutta siitä, missä tilanteessa brexit on kuukauden päästä. Eron hetken pitäisi koittaa kuitenkin jossain vaiheessa, paitsi jos jostain syystä brexit yllättäen peruuntuu. Perumiseen voi johtaa uusi kansanäänestys tai jos parlamentti päättää yksinkertaisesti perua brexitin, mikä olisi demokraattisesti arvelluttavaa. Kansanäänestyskään ei automaattisesti takaa maan jäämistä EU:hun, sillä lähtemisen puolesta äänestäneet voivat saada uudestaan yllätysvoiton.

Jos Britannia lähtee EU:sta, mahdollisia skenaarioita on kaksi. Sopimukseton ero voi olla katastrofaalinen taloudellisesti ja se voi pahimmassa tapauksessa johtaa tuontielintarvike- ja lääkepulaan. Se voi eristää Britannian yksin ja aiheuttaa ongelmia myös Pohjois-Irlannin ja Irlannin tasavallan rajalla alueen historian vuoksi.

Toisessa skenaariossa Britannia lähtee EU:sta jonkinlaisen sopimuksen kanssa, sopeutuu alkuhämmenyksen jälkeen uuteen asemaansa ja luo uusia talodellisia suhteita muiden maiden kanssa. Ero ei välttämättä vaikuta matkustamiseen radikaalisti, sillä maa ei ole osa Schengen-aluetta ja on epätodennäköistä, että eurooppalaisilta alettaisiin vaatia viisumeita.

Alunperin kirjoittanut Marika Masalin

Kevään eduskuntavaaleissa käsitellään mitä todennäköisimmin valtakunnallisesti merkittäviä teemoja, kuten talouden suuria linjoja, maahanmuuttoa ja ilmastonmuutosta. Vaaleissa puhuttavat kysymykset ovat tärkeitä ja myös meidän nuorten on pyrittävä vaikuttamaan siihen, mistä päättäjät puhuvat. 
 

Tänä keväänä käydään eduskuntavaalit. Sunnuntaina 14. huhtikuuta suomalaiset äänestäjät päättävät, mihin suuntaan Suomea, Eurooppaa ja maailmaa viedään seuraavan neljän vuoden ajan. Vaalitaisto ja äänestystulos ovat paljolti kiinni siitä, mitkä aiheet dominoivat keskustelua kevään vaaleihin mentäessä. Ne teemat, joiden äärellä mediassa, vaalitenteissä ja toreilla keskustellaan, määrittävät seuraavan hallituskauden isoja linjauksia.  

On odotettavissa, että taistelu suurimman puolueen ja hallitustunnustelijan roolista käydään kahden jättiläisen, kokoomuksen ja SDP:n, välillä. Jommankumman voittaessa vaalit muiden puolueiden sijoitukset määräävät, minkälainen hallituskoalitio muodostuu. Kokoomus ja SDP törmäävät erityisesti talous- ja työmarkkinakysymyksissä, joista odotetaan tärkeitä teemoja kevään keskusteluihin.  

Vaaleissa kuitenkin vallitsevat usein yksittäiset, erityisen ajankohtaiset ja jakavat kysymykset, joita media lööppiotsikoineen hehkuttaa. Tällaisia tulevat vuoden 2019 vaaleissa olemaan mitä todennäköisimmin pakolaisuus ja maahanmuutto sekä ilmastokysymykset. Myös tietyt puolueet pyrkivät profiloimaan itsensä tiettyjen kysymysten ympärille, kuten perussuomalaiset maahanmuutossa ja vihreät ympäristökysymyksissä.  

On kuitenkin syytä tarkastella, millaisista kysymyksistä tulevissa vaaleissa luultavasti keskustellaan. Viimeistä hallituskautta dominoivat soten ja pakolaiskriisin ohella muun muassa kansantalouden tila, julkisen talouden tasapainottaminen ja työllisyys. Vaalikauden suurimpia hankkeita oli työllisyysasteen nostaminen hallituksen itse asettamaan 72 prosentin tasoon, joka saavutettiinkin viime vuoden lopulla.  

Merkittävät uudistukset jäivät kuitenkin hallitukselta vähiin, ja taistelua sosiaaliturva- ja työmarkkinareformeista on odotettavissa. Sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisuudistus eli sote ja siihen liittyvä maakuntauudistus ovat vielä vaiheessa, ja tiukoille käy, pääsevätkö ne valiokuntakäsittelystä helmi-maaliskuun aikana ”suureen saliin” äänestettäviksi. Julkisen talouden velkaantuminen, työllisyys ja sosiaaliturva puhuttanevat ja aiheuttanevat kitkaa erityisesti nykyisten hallituspuolueiden – keskustan, kokoomuksen ja sinisten – sekä vasemmisto-opposition välille.  

Talouskysymysten ohella on todennäköistä, että maahanmuutto- ja pakolaispolitiikka herättävät keskustelua. Viimeaikainen uutisointi maahanmuuttajataustaisten rikollisuudesta ja kotoutumisongelmista ovat nostattaneet tunteet pintaan puolin ja toisin. Tunnekuohun lisäksi, myös perussuomalaisten kannatus koki gallupeissa piikin suoraan uutisoinnin seurauksena.  

Vaikka syvin pakolaiskriisi vuonna 2015 on jo ohitettu, Eurooppaan on edelleen odotettavissa konflikti- ja ilmastopakolaisuutta Afrikasta ja Lähi-idästä, mikä tulee puhuttamaan vielä vuosia. Myös jo saapuneiden pakolaisten kotouttaminen on edelleen tärkeä kysymys. Viimeaikaiset raportit ovat osoittaneet heikkouksia suomalaisessa kotouttamispolitiikassa, ja eduskuntapuolueiden keskuudessa on syntynyt yksimielisyys siitä, että jotakin on tehtävä maahanmuuttopolitiikan uudistamiseksi. Kevään maahanmuuttouutisoinnin sävy kuitenkin kertoo, sataako keskustelu populistien vai maltillisten puolueiden pussiin.  

Toinen teema, josta odotetaan – tai vähintäänkin toivotaan – keskustelua, on ilmasto. Ilmastonmuutos on vahvasti tapetilla erityisesti nuorten keskuudessa. Muun muassa tutkimustilastot ja IPCC:n ilmastoraportti (2018) ovat pitäneet ilmastonmuutoksen uhan otsikoissa, ja vaatimukset ilmastonmuutoksen vastaiselle toiminnalle kasaantuvat. Erityisesti nuoret ovat Euroopassa alkaneet liikehtiä ja vaatia ilmastonmuutoksen vastaisia toimia.  

Julkinen mielipide luo päättäjille painetta toimiin, mutta mihinkään merkittäviin tekoihin ei riitä kiinnostus tai poliittinen pääoma. Kun ilmastonmuutoksen torjunta on kallista ja hankalaa, sitä on poliittisesti kiusallista lähteä toteuttamaan. Sekään ei auta, että maailman johtavan suurvallan päämies kiistää ilmiön olemassaolon. Eduskuntapuolueet Suomessa ovat kuitenkin julkaisseet omia ilmasto-ohjelmiaan ja tehneet lupauksia kantaa huolta myös ilmaston ja ympäristön kestävyydestä. Erilaiset talous- ja energiapoliittiset toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi vaativat kuitenkin merkittävää kannatusta ja poliittista pääomaa, joita vain äänestäjät voivat päättäjille antaa. 

Satunnaisiksi teemoiksi edellä mainittujen ohella eduskuntavaaleissa nousevat varmasti myös koulutus, Euroopan unioni ja turvallisuuspolitiikka. Kaikista, joista riittäisi kyllä puitavaa kerrakseen. Loppujen lopuksi kuitenkin juuri äänestäjät, kuluttajat, veronmaksajat eli kansalaiset valitsevat vaalien alla vallitsevat teemat. Me päätämme, mitkä näissä vaaleissa ovat avainkysymyksiä ja mihin poliitikot puheineen ja lupauksineen keskittyvät.