Eikä muuten makseta! – Draamakurssilaiset ottavat satiirin haltuun
Draama 3&4-kurssilaisten tuorein näytelmä “Ei makseta! Ei makseta!” näki ensi-iltansa maanantaina 1. joulukuuta. Satiirisen farssin on alun perin kirjoittanut italialainen Dario Fo vuonna 1974, ja auditoriossa esitetyn lyhennetyn version on dramatisoinut Hanna Lekander sekä ohjannut Salla-Maria Santos. Hulvaton näytelmä seuraa kahta pariskuntaa, joilla on vaikeuksia selviytyä hintojen noususta ja hyvinvointivaltion rapautumisesta.
Epävakaus, köyhyys ja rikkaiden pöyhkeä takamuksien heiluttelu saa lainkuuliaisimmatkin kansalaiset villiintymään. Tilanteen myötä kansalaiset tekevät eriskummallisia asioita, kuten valehtelevat, pelottelevat poliisia pyhimyksellä sekä nauttivat koiran ruoasta. Ihmisten inhimillisyys korostuukin näytelmässä hyvin. Kaiken kaaoksen keskellä päähahmot pitävät yhtä. Kansa uskaltaa kapinoida vääryyttä vastaan, ja tietyllä tavalla tämä uskaliaisuus kylvää toivoa muutoksesta.
Näytelmän naispäähahmoja ovat Margherita ja Antonia. Antonian kauppakassit ovat täynnä puoliksi varastettuja tuotteita, jotka hän rohmusi käsiinsä supermarketilla nousseen kapinan aikana. Kaksikko valehtelee miehilleen päästäkseen pälkähästä, mutta valehtelu ajaa naiset sitäkin suurempaan liemeen.
Margherita sulloo erään kauppakassin takkinsa sisään, minkä jälkeen hän näyttää siltä, että hän olisi pamahtanut paksuksi! Tätä seuraa hulvaton valheiden ketju, jossa Antonia muun muassa selittää, että paavin pelossa Margherita ei ollut syönyt ehkäisypillereitään. Lopulta miehet uskovat ties mitä naisten puheita: raskausvatsan voi mukamas kiristää piiloon, ja lapsivesi onkin oliivista maustelientä (oliivipussi näet repesi Margheritan takin alla). Ei ole sattumaa, että yhteiskunnan epäkohdista kertovan satiirin huumori pyörii paljolti naiseuden ympärillä. Lisäksi ehkäisy oli uutta 70-luvulla, ja sen keksimisen myötä naisten seksuaalinen vapaus lisääntyi. Myös poliisi epäilee naisia ja yrittää paljastaa heidän rikoksensa. Tällöin naiset ryhtyvät pelottelemaan poliisia pyhällä Eulalialla.
Lopulta naisten temput paljastuvat heidän miehilleen. Käy kuitenkin ilmi, että jopa Antonian kuuliainen mies Giovanni oli rötöstellyt. Äkillistä käännettä seuraa vielä toinenkin, kun pariskunnille ilmoitetaan, että talot raivataan rikkaiden asuntojen tieltä pois. Tämä säälimättömyys tuntuu häkellyttävältä, muttei hahmoilla ole muuta vaihtoehtoa kuin alistua vallan edessä. Vallan ja kansan vastakkainasettelu on läsnä kaikissa kohtauksissa. Toisaalta kansalla on voimaa, sillä miltei kaikki paitsi vallan ylläpitäjät (poliisi) ovat mukana juonessa valtaa vastaan. Toisaalta vallan mahdilla on ote jopa ihmisten omaisuudesta. Näytelmän katkeraan loppuun sitoutuu kuitenkin pientä lohtua, sillä vaikka hahmoilta on riistetty paljon, he voivat silti kerääntyä yhteen piiriin syömään jäljellä olevia ruokia.
Näytelmän miljöö on upea sekoitus vanhaa aikaa ja moderniutta sekä kahta eri kulttuuria. Henkilöhahmot ovat ymmällään aikakauden suurista muutoksista. Naiset ovat toistaiseksi enemmän kotona miesten käydessä töissä, mutta yhtä lailla lääketieteessä kehitetään jo sikiönsiirtoja. Myös tavallisen kansan tietämättömyys tieteen kehityksestä kertoo tarinassa vallitsevasta luokkasodasta. Korkeammat tahot ajattelevat, ettei työläisten tarvitse olla perillä valtion asioista. Kulttuuri puolestaan elää tarinassa tapahtumien rinnalla. Esimerkiksi viittaukset paaviin ja pyhimykseen liittyvät Italian vahvaan katoliseen perintöön. Sekaan on kudottu myös kotimaisia vivahteita. Suomalaisuus näkyy – tai pikemminkin kuuluu – muun muassa Margheritan suomalaisessa murteessa!
Näytelmä oli visuaalisena kokonaisuutena mainio! Suurimman osan esityksestä lava oli sisustettu Antonian ja Giovannin kodiksi. Puvustus oli osuvaa ja lavastus valoineen loi hyvää tunnelmaa. Lavan rekvisiitat mahdollistivat monenlaisten kohtausten toteuttamisen. Ripeällä eläytymisellä ja asusteiden vaihdolla henkilöhahmojen näyttelijät vaihtuivat sulavasti jopa keskellä kohtausta.
Huvittavuudestaan huolimatta hahmojen arkielämän hulluus on monille kirpaisevan tuttua. Nykymaailman ongelmat tuntuvat ylivoimaisilta, järkyttäviltä ja absurdeilta. Näytelmä kuitenkin muistuttaa, että huumorilla ja läheisillä ihmisillä on parantava voima. On nerokasta yhdistää huumori ja kriittisyys jo valmiiksi monipuoliseen taiteen lajiin, siis teatteriin. Poliisia näytellyt Veera Rintala kertoo, että hän piti näytelmässä nimenomaan komediasta. Rintalan mukaan on todella tehokasta käsitellä yhteiskunnallisia ja jopa vakavia asioita huumorin avulla. Tällöin saa purettua omaa turhautumista yhteiskuntaa kohtaan tavalla, joka välittyy myös katsojille ja jää heille mieleen.
Teatterissa sekoittuu monet ihmisyyden kulmakivet: kulttuuri, ilmiöiden tarkastelu sekä kehollinen ja kielellinen luovuus. Myös lukiomme draamalinja on ottanut tuulta siipiensä alle, ja nuorten into teatteria kohtaan kielii toivosta.
