Lukuvuoden aloitusjuhlan vierailija Sonja Huttunen on maailmanparantaja ja Järvenpään lukion entinen opiskelija

Lukuvuoden 2017-2018 aloitusjuhlaa vietettiin perjantaina 18.8 lukion opiskelijoiden tarjoaman viihteen, palkintojenjaon ja vierailijan puheenvuoron siivittäminä. Vierailija Sonja Huttunen korosti erityisesti avunhakemisen tärkeyttä.

Järvenpään lukiosta vuonna 2009 valmistuneen Sonja Huttusen elämään on mahtunut jo vaikka mitä. Lukio-opintojensa alussa Huttunen lähti vaihto-oppilaaksi Australiaan ja sai sieltä mukaansa kohennetun kielitaidon lisäksi perusteet itsenäistymiselle. Lukiossa hän perusti Järki-lehden ja oli varmistamassa opiskelijaterveydenhuollon toteutumista. Viimeksi mainitun hän listasi yhdeksi tärkeimmäksi muistokseen lukion ajalta.

Kyseessä oli tilanne, jolloin Järvenpään lukion ainoan terveydenhoitajan työ yritettiin osa-aikaistaa. Järvenpään lukion opiskelijat kokosivat adressin ehdotusta vastaan, ja lopulta Järvenpään kaupunginhallitus luopui ajatuksesta.

1

3

“Ajatus siitä, että pelkkä lukiolainen voi vaikuttaa asioihin, tuntui mielettömän tärkeältä”kertoi Sonja Huttunen aloitusjuhlan jälkeen.

“Opiskelijaterveydenhuolto on parantunut todella paljon, ja minä olenkin mukana Järvenpään sosiaali- ja terveyslautakunnassa pitämässä huolta, että se pysyy hyvänä”, kertoi Huttunen. Vuonna 2017 Järvenpään lukiossa toimii kahden terveydenhoitajan lisäksi myös psykologi ja kuraattori.

IMG_0193

“Myös kaikki kaverit, joita sain lukiosta, kuuluu osaksi tärkeitä lukiomuistojani”, Huttunen jatkoi. Hän pitää heihin edelleen yhteyttä yhteisen Whatsapp-ryhmän kautta. “Sieltä löytyy kaikenlaisia ihmisiä: arkkitehti, insinööri, lastenhoitaja ja minä, poliitikko.”

Huttunen korosti myös avunpyytämisen tärkeyttä. “Minkä tahansa hidastavan vaivan kanssa voi elää, kunhan osaa pyytää apua.” Hänestä avunpyytämisen perusteet piilevät siinä, että uskaltaa kertoa avuntarpeestaan edes yhdelle henkilölle: kaverille, vanhemmalle tai terveydenhuollon ammattilaiselle. Tarjottu apu pitää myös uskaltaa ottaa vastaan. Esimerkiksi masennus on vaiva siinä missä muutkin – sen kanssa tehdään vain vähän enemmän töitä.

Avunpyytämisessä ei ole mitään hävettävää.

Sonja Huttunen toimii tällä hetkellä kansanedustaja Antti Kaikkosen avustajana. Vuonna 2016 Huttunen valittiin YK:n nuorisodelegaatiksi edustamaan suomalaisia nuoria. Aikaisemmin hän on työskennellyt myös Keski-Uusimaan toimittajana.

Huttunen kertoi olleensa keskiverto-opiskelija lukiossa, mutta tilanne parani huomattavasti, kun hän löysi oman kiinnostuksen kohteen. Hän haki lukion jälkeen opiskelemaan journalistiikkaa ja kansainvälisiä suhteita. ”Se oma juttu löytyy parhaiten kokeilemalla: kansainväliset suhteet oli aluksi minulle lähes täysi mysteeri.” Huttunen painotti, että oman jutun löytäminen saattaa vaatia montakin yritystä.

Kuvateksti

Tapahtuma alkoi Joona Uusitalon musiikkiesityksellä.

IMG_0206

Sonja Huttusen puheenvuoron jälkeen esiintyi Läikkyorkesteri.

Yksitoista ykköstä palkittiin yhteisöllisyyden edistämisestä ryhmäytymispäivien osalta.

Yksitoista ykköstä palkittiin yhteisöllisyyden edistämisestä ryhmäytymispäivinä.

Kuvateksti

Suvi Nissinen voitti kesällä naisten taidon maailmanmestaruuden.

Alunperin kirjoittanut Emma Virtanen