Oi tätä juhlaa! – Syksyn 2025 ylioppilasjuhla oli ikimuistoinen tilaisuus
Itsenäisyyspäivän kynnyksellä pidetty ylioppilasjuhla juhlisti lähes sadan ylioppilaan valmistumista. Ilmassa oli aistittavissa helpotusta ja onnea, kun uudet ylioppilaat painoivat lakit päähän ja nauttivat yhteisöllisyydestä ja musiikista. Näin juhla eteni.
Tunnelma lukiolla on odottavainen ennen juhlien alkua.
Tuolit on asetettu suoriin riveihin, areenan lava-alue on järjestelty ja koristeltu hienoksi sekä suuressa lukion yhtenäisessä tilassa ihmiset, niin opettajat, esiintyjät, AV-tiimin jäsenet kuin muukin henkilökunta, valmistelevat tunnin päästä alkavaa ylioppilasjuhlaa. Nyt areenalla jo testaillaan soittimia, jotta musiikkiesitysten ääni toimisi mitä moitteettomimmin. Verhot sulkeutuvat ja ensimmäiset vieraat asettuvat paikoillensa.
Pian katsomot ovatkin jo täynnä ja opettajat rauhoittuneet paikoillensa. Kello osoittaa ajaksi 14.00. Nyt juhla voi alkaa!
Jean Sibeliuksen Karelia-sarjan Intermezzo ilmoittaa juhlan alkaneeksi. Sen tahdissa laskeutuvat nyt tulevat ylioppilaat ylemmistä kerroksista alas ensimmäisen kerroksen paikoilleen. Sävellyksen lisäksi ei kuulu pienen pientäkään ääntä. Kaikkialla vallitsee siis arvokas hiljaisuus. Kun kaikki lähes sadasta ylioppilaslakkia kädessään pitävästä ihmisestä on päässyt paikoillensa, loppuu musiikki ja alkaa avaussanat.
Juhlan avaa Sari Forsman-Hugg rohkaisevilla sanoillaan. Puheensa alussa Forsman-Hugg muistelee omia lukiokokemuksiaan, joista erityisen vahvasti hänelle jäi mieleen vahva yhteisöllisyyden tunne. Tämän jälkeen hän siirtyy nykyhetkeen ja sen moniin, esimerkiksi työllistymiseen liittyviin huolenaiheisiin, joita moni valmistuva kantaa mielensä päällä. Hän kuitenkin maalailee tulevaisuudesta positiivisen kuvan, jossa yhteisöllisyys, omat unelmat, rohkeus, uteliaisuus ja toisaalta myös armollisuus kantavat pitkälle. Forsman-Huggin lopettaessa onnen toivotuksiin tulevat ylioppilaat näyttävät otetuilta.
“Uskonkin, että teissä nuorissa on hienoa viisautta. Uskallatte nojata toisiinne ja luottaa toisten tukeen.”
– Sari Forsman-Hugg
Puheen jälkeen areenan lavan ottavat haltuun Sofia Väänänen ja Miila Boucht tanssiesityksellään, jonka he ovat vieläpä itse koreografioineet. Musiikkina esityksessä on Ellinooran kappale Kultainen sukupolvi, jonka tahtiin liikkeet onnistuvat hienosti. Ei liene perusteetonta veikata, etteikö Jorma Uotinen olisi voinut kommentoida esitystä sanoilla “ei huono”.
Esityksen jälkeen rakennus hiljenee täysin – onhan vuorossa rehtori Marja-Liisa Lehtiniemen puhe.
Lehtiniemi aloittaa kertomalla, kuinka Suomesta valmistuu noin 30 000 ylioppilasta tänä vuonna. Niistä 5 000 valmistuu syksyllä. Hän ehdottaa, josko syynä näiden viiden tuhannen valmistumiseen syksyllä olisi reputtaminen ylioppilaskokeissa ja siten opintojen lykkääntyminen, mutta kumoaa ehdotuksen pian. Kyse on nimittäin luokattomasta lukiosta ja sen takaamasta joustavuudesta sekä yksilöllisistä opintopoluista, jotka takaavat opintojen pidentämisen kolmeen ja puoleen tai jopa neljään vuoteen. Näin esimerkiksi linjaopintoja suorittavien on helpompi suorittaa lukio ja taata hyvät arvosanat.
Rehtori jatkaa peräänkuuluttamalla luokattoman lukion hyötyjä, vaikkakin toteaa sen olevan yksilöllisempi kuin luokallinen lukio. Järvenpään lukio panostaa kuitenkin vahvasti yhteisöllisyyteen erilaisilla tuen muodoilla ja yhteisöllisillä tapahtumilla, jotka pidetään koulun areenalla, koulun ja kaikkien käytävien keskellä. Tapahtumista rehtori pääsee kehumaan lukion arkkitehtuuria, joka on onnistunut ja ainutlaatuinen. Niin ainutlaatuinen, että muista lukioista tullaan jopa ihailemaan Järvenpään lukiota!
Tässä vaiheessa puhetta Lehtiniemi siirtyy kertomaan omista kokemuksistaan. Hän on ollut yli viidessäkymmenessä ylioppilasjuhlassa, mutta vieläkään niiden hehku ei ole sammunut! On nimittäin niin, että ylioppilasjuhlissa on aina jotain erityistä. Vieläpä itsenäisyyspäivän läheisyys saa nämä syksyn juhlat tuntumaan erityisen arvokkailta, sanoittaa Lehtiniemi.
Tutkimusten mukaan yhä pienempi osa nuorista näkee tulevaisuutensa optimistisessa valossa, mikä on Lehtinimen mukaan valitettavaa, joskaan ei yllättävää. Hän kuitenkin näkee nuorten tulevaisuuden optimistisena ja argumentoi, kuinka tulevina vuosikymmeninä eläköidytään paljon, mikä vapauttaa suuren määrän työpaikkoja nuorille esimerkiksi teknologiateollisuuden aloilla!
Lehtiniemi lopettaa puheensa kertomalla lukiossa käyttöön otetusta positiivisen pedagogiikan tavoitteesta, jossa oppilaita tuetaan positiivisen palautteen kautta. Tärkeää on myös opiskelijan positiivinen ja utelias asenne, summaa rehtori ja lopettaa puheensa onnen toivotuksiin.
Sitten onkin oikein erityisen hetken vuoro – todistusten jako!
Tulevat ylioppilaat kutsutaan luokittain hakemaan todistuksensa, joiden lisäksi osa opiskelijoista saa myös stipendin jos toisenkin. Ensin tulevat päivälukiossa opiskelleet 80 lakitettavaa, joille todistukset jakaa Marja-Liisa Lehtiniemi. Sitten tulevat aikuislinjalla opiskelleet 17 lakitettavaa, joille todistukset jakaa aikuislinjan apulaisrehtori Päivi Järvinen. Ylpeiden katsojien kamerat räpsähtelevät paikoin, mutta muuten lukiossa on hiljaista. Taputukset on sovittu tehtäväksi vasta sitten, kun kaikki ovat saaneet todistuksensa.
Kerran sopimusta taputtamattomuudesta kuitenkin rikotaan, kun Sami Ollinmäki saa eniten stipendejä valmistuvien joukosta! Stipendejä saa lisäksi moni muu, joista erityisesti mieleen jää kaksi kiinan kielessä menestynyttä. Huikeaa! Kaikki tulevista ylioppilaista saavat olla kuitenkin hyvin ylpeitä itsestään, sillä lukiokoulutus itsessään on merkittävä saavutus. Todistusten saajien joukosta tunnistan yhden jos toisenkin, jonka kanssa olen vaihtanut sanan tai pari – ja jokainen heistä on ollut ystävällinen ja rohkaiseva minua kohtaan!
“Olette tänään suorittaneet ylioppilastutkinnon. Merkiksi siitä painakaa valkolakki päähän.”
– Marja-Liisa Lehtiniemi, rehtori
Ja nyt, kun todistukset on jaettu, kiittää Lehtiniemi tulevia ylioppilaita, toivottaa menestystä ja julistaa heidät ylioppilaiksi. Kymmenittäin lakkeja nousee uusien ylioppilaiden päähän ja ylpeä hymy valtaa monen kasvot. Tässä ovat uudet ylioppilaat, totta tosiaan! Areenalle astelevat Mars Muinonen ja Tuure Lindblad, jotka yhdessä kankaalle heijastetun tekstin ja pianon koskettimille kätensä laskeneen Immi Lappalaisen kanssa nostavat yleisön seisoen kajauttamaan iki-ihanan, jo klassikoksi muodostuneen, Gaudeamus igiturin!
Opiskelijalaulun jälkeen ylioppilas Eeli Karhu, taiteilijanimeltään xMike, tulee lavalle esittämään oman kappaleensa KOKEMUKSII. Karhu esiintyy energisesti ja itsevarmasti levittäen ympärilleen vapautunutta ilmapiiriä, iloa ja onnea valmistumisen johdosta. Kappaleen loppupuolella yleisö taputtaa ylioppilaan tahtiin ja kertosäe käy raikkaana!
Yleisön rauhoituttua on aika ylioppilaan puheelle. Mikko Johansson kävelee puhujanpöntön taakse, ottaa sen hyllyltä kirjoittamansa puheen ja asettaa telineeseen. Hän katsoo yleisöä ja hengittää rauhallisesti.
Johansson aloittaa puheensa puhuttelemalla kanssaylioppilaitaan, minkä jälkeen siirtyy sujuvasti kertomaan omasta historiastaan – muutostaan Kiinasta Suomeen, kun oli pieni, ja haasteista sopeutua uuteen kulttuuriin aivan aluksi. Hän kuvailee saunaa, tuota “kuumaa ja hikistä huonetta”, joka aluksi tuntui vieraalta, mutta onkin nykyään aivan todella hyvä juttu, avatakseen kulttuurisia eroja. Tässä kohtaa yleisöstä pääsee ensimmäiset naurut.
Käänteentekevänä hetkenä Johansson mainitsee päätöksestä, jonka seurauksena hänet vasta puoli vuotta Suomessa olleena siirrettiin suomenkieliseen opetukseen. Tätä rohkeaa päätöstä Johansson pitää tärkeänä ja hyvänä, minkä lisäksi kehuu suomalaisen koulutusjärjestelmän tarjoamaa tukea, jota on saanut perheensä antaman tuen lisäksi.
Seuraavaksi ylioppilas siirtyy kertomaan vuoden 2022 syksystä, jolloin aloitti opiskelun Järvenpään lukiossa. Kun hän musiikin tunnilla pääsi ensimmäistä kertaa elämässään soittamaan kiiltävää rumpusettiä luokan nurkassa, ei paluuta ollut. Johansson kuvailee soittamisesta syntyvää tunnetta hienolla tarkkuudella ja naurattaa kuulijoita tarinan jatkolla.
Yleisöstä kuuluu naurua, kun ylioppilas kertoo totisista henkilöistä, jotka kysyivät vasta ensimmäistä kertaa soittanutta Johanssonia liittymään metallibändiinsä heti luokan ulkopuolella. Tässä kohtaa jopa opettajat nauravat! Ylioppilas kertoo päässään pyörineistä ajatuksista ja lopullisesta päätöksestään liittyä bändiin. Päätös oli oikea ja elämää mullistava. Sen kautta Johansson löysi rumpujen soittamisen ja musiikin sekä sai näistä voimavaran!
Tästä Johansson pääsee sanomansa pariin. Hän painottaa uteliasta asennetta ja rohkeutta sanoa “kyllä” uusille asioille. Lisäksi positiivisuus kantaa hänen mukaansa pitkälle. Sitaatteja, kuten “elämä palkitsee rohkeudesta” ja “avoin ja positiivinen asenne kantaa pitkälle” kuuluu Johanssonin puheen loppupuolella. Puhe saa raikuvat aplodit – ja syystä!
Elämä palkitsee rohkeudesta.
– Mikko Johansson ylioppilaan puheessaan
Nyt Mikko Johansson kävelee kohti rumpusettiä, virnistää ja osoittaa peukalollaan perkussioita. Yleisö nauraa haltioissaan. Samalla muut esiintyjät tulevat lavalle – Tuure Lindblad, Selma Le Bail, Otto Kapanen ja Sami Ollinmäki. Niin rummut, kitara, piano ja basso kuin Lindbladin ääni alkavat soimaan Johanssonin merkistä. Nyt on vuorossa Bon Jovin Runaway! Musiikki soi kovaa ja hyvin, kun koko esiintyjäkaarti hitsaa yhteen liekkiin. Johansson lyö rumpuja oikein olan takaa ja Lindbladin vakuuttava ääni luo kiivasta tunnelmaa! Esityksen jälkeen yleisö palkitsee esiintyjät raikuvin aplodein.
Seuraavaksi toisen vuoden opiskelija Kris Schmirer ottaa lavan haltuunsa lausumalla Eeva-Liisa Mannerin runon Kirkkaat aamut kohoavat. Runo on kaunis ja esitetty yksinkertaisella vaikuttavuudella. Yleisössä ollaan hiljaa kuuntelemassa lausuntaa ja taputetaan antaumuksella sen päätyttyä.
No mutta apua – nyt on vuorossa Apulantaa! Sami Ollinmäki, Petra Hämäläinen, Tauno Muinonen, Petteri Söderholm, Konsta Happonen ja Nikolas Malkki asettautuvat esitystä varten valmiiksi ja aloittavat kappaleen Valot pimeyksien reunoilla. Jo ensimmäisestä sekunnista huomaa, että ryhmä pelaa hyvin yhteen. Kaikki soittimet kuuluvat ja ovat tasapainossa laulun kanssa. Kertosäkeessä Ollinmäki, Hämäläinen ja Söderholm laulavat kovaa ja korkealta – juuri niin kuin pitääkin! Mikä tästä enää puuttuu, saattaa tyytyväinen katsoja tuumia mielessään. Aplodit raikuvat taas kovana.
Yleisön rauhoituttua juhlassa muistellaan itsenäistä Suomea, kun abiturientti Arttu Lager lukee Vapauden viestin ja antaa sen Kris Schmirerille. Vapauden viesti -kapula on tekstikäärö, jossa lukee veteraanijärjestöjen antama sanoma kierrätettäväksi lukioissa, annettavaksi aina opinahjon vanhimmilta toiseksi vanhimmille. Lager artikuloi sanoman taidokkaasti ja täten perinne jatkuu kunniakkaasti.
Juhlan lähetessä loppuaan nousee lavalle Immi Lappalainen, Jadelin Heikkilä ja Mars Muinonen säestämään Paciuksen Runebergin runosta säveltämää Maamme-laulua – tuota Suomen kansallislaulua! Yleisö nousee seisomaan ja laulamaan yhteislaulua Lappalaisen ja Heikkilän johtaessa, Muinosen soittaessa pianoa. Tämä taitaa olla sitä rehtorin kehumaa yhteishenkeä!
Korkeimman kaiun kajahdettua onnekkaimmat katsojat eivät ehdi istuutua, kun juhlan päättävänä elementtinä alkaa Sibeliuksen Karelia sarjan Alla Marcia kuulumaan lukion kaiuttimista. Sen juhlallisessa soitossa tuoreet ylioppilaat lähtevät paikoiltaan järjestyksessä ja suuntaavat kohti eteisaulaa. Viimeisen ylioppilaan jättäessä paikkansa musiikki hiljenee ja ylioppilaat pääsevät onniteltaviksi.
Nyt juhla on tullut päätökseensä!
Lukio on vielä kuitenkin täynnä iloista puheensorinaa, joka koostuu onnitteluista, vapautuneista henkäisyistä ja tapahtumaa järjestäneiden innokkaista onnistumisen hihkaisuista. Ihmisiä virtaa naulakoille ja sieltä edelleen ulos raikkaaseen joulukuun säähän.
Tässä kohtaa ovat onnittelut paikallaan. Tänään lukiosta on valmistunut suuri määrä osaavia ja erinomaisia ylioppilaita! Samalla juhla onnistui erinomaisesti – suuri kiitos siitä kaikille sitä järjestäneille.
Koko lukion väki toivottaa pelkkää hyvää tulevaisuuteen kaikille uusille ylioppilaille. Kiitos tuomastanne ilosta ja panoksesta lukiolle! Muistakaa rohkaisevat sanat ja luottakaa tulevaan.
Kiitos ja kaikkea hyvää teille!
Teksti: Väinö Malinen
Kuvat: Ida Lähteinen
Juttua muokattu 11.12.2025 klo 8.45: kolme epäselvää lausetta kirjoitettu selkeämmin, mutta asiasisältö pysynyt samana
