Sherlock: The Abominable Bride

Monen elokuvateatterista kylmään pakkaseen valuvan ihmisen kasvoja koristaa leveä hymy ja innostus. Syy tähän riemuun on 3.1.2016 Suomessa ensi-iltansa saanut Uusi Sherlock -sarjan neljännen tuotantokauden avaava erikoisjakso Sherlock: The Abominable Bride.

Se on jakso, jota hartaimmat fanit ovat odottaneet jo lähemmäs toista vuotta. Myöhemmät neljännen tuotantokauden jaksot tullaan näkemään oletetusti vuonna 2017.

Sherlock: The Abominable Bride on tosiaan kaikki odotukset täyttävä. Jaksossa tunnettu yksityisetsivä Sherlock ja tämän luotettu kollega tohtori Watson palaavat alkuperäiselle vikroriaaniselle aikakaudelleen. Oli etukäteen tiedossa, että erikoisjaksossa kaksikko pääsisi seikkailemaan Sherlock Holmes -tarinoille tunnusomaisella aikakaudella. Tämä seikka oli unelmien täyttymys monille Uusi Sherlock -sarjan ja Sherlock Holmes -tarinoiden ihailijoille.

Erikoisjakso poikkeaa sarjan tavallisista jaksoista mielenkiintoisella tavalla pysyen silti uskollisena sarjan omaperäiselle tyylille ja tarinan kululle. Sarjan ja erikoisjakson käsikirjoittajat Steven Moffat ja Mark Gatiss ovat onnistuneesti luoneet todentuntuisen maailman Sherlockille niin moderniin nykyaikaan kuin hevosvankkurienkin keskelle. Kaikki tuntuu olevan täysin luonnollista vaikka sarjan jaksot ovat ennen näyttäneet Sherlockin elämää tällä vuosisadalla. Aluksi katsojaa toden teolla hämmennetään ja hänet saadaan epäilemään jakson yhteenkuuluvuutta, mutta pian kaikki palaset loksahtavat paikoilleen.

Kuva: Finnkino

Kuva: Finnkino

Benedict Cumberbatch loistaa jälleen roolissaan huippuälykkäänä sosiopaattina ja lontoolaisena yksityisetsivänä. Tukenaan Sherlockilla, kuten aina, on hänen kollegansa tohtori John Watson upeasti Martin Freemanin tähdittämänä. Jaksossa molemmista päähahmoista tulee esille uusia piirteitä, ja näemme meille sarjan seuraajille jo tuttujen ihmissuhteiden syvenevän.

Kaiken kaikkiaan ikonisen yksityisetsivä Sherlock Holmesin seikkailujen seuraaminen tämän luontaisessa ympäristössä, 1800-luvun Lontoossa, oli minulle sarjan suurena ihailijana mitä miellyttävintä. Tämä jakso on selkeästi osa Uusi Sherlock -sarjaa vaikka olinkin aluksi epäileväinen jakson ja sarjan yhteenkuuluvuudesta. Suurin huoleni oli siinä, että jakso erkanisi eikä liittyisi sarjaan muuten kuin näyttelijäkaartin perusteella. Nyt voin kuitenkin helpottuneena sanoa, että Moffat ja Gatiss ovat tehneet hienoa työtä käsikirjoituksen parissa.

Jakso ei tosiaan tuottanut odottajilleen pettymystä vaan antoi uutta puhtia ja kärsivällisyyttä neljännen kauden muiden jaksojen odottamiseen. Joten kaikki vähäänkin kiinnostuneet: Yle TV2 esittää erikoisjakson 17.1.16 kello 21. Telkut auki silloin!

Alunperin kirjoittanut Mira Korhonen