Isona minusta tulee aikuinen

”Jos minä seison oikein korkealla varpailla, olen melkein aikuinen”, ilmoitin viiden vuoden ikäisenä äidilleni. Äitini naureskeli ja sanoi, että lapsuudesta kannattaisi nauttia nyt, sillä myöhemmin sitä tulisi kaipaamaan. Minä kuitenkin epäilin sitä, sillä aikuisillahan ei ollut karkkipäivää. Miksi haluaisi olla taas lapsi, jos sai syödä karkkia kaiket päivät?

Lapsena sitä ei mitään muuta halunnutkaan kuin olla aikuinen. Aikuisten elämä vaikutti niin helpolta, sillä heillä ei ollut kotiintuloaikoja. Sen lisäksi he saivat päättää, mitkä lelut kaupasta ostettiin. Pidin aikuisia suorastaan jumalina, ja joka ilta menin nukkumaan miettien, että huomenna olen jo päivän vanhempi. Jälkeenpäin aikuisuuden palvominen tuntuu niin sinisilmäiseltä. En ole läheskään aikuinen ja silti haluaisin olla taas lapsi. Vaikka lapsena onkin karkkipäivä erikseen.

Veljeni täytettyä täysi-ikäisyyden rajan alkoivat vanhempani marmattaa hänelle jokaisesta kotityöstä, jonka hän jätti tekemättä. ”Et osaa edes käyttää pyykinpesukonetta ja sinunhan pitäisi olla aikuinen!” Voiko siis itseään kutsua aikuiseksi, kun osaa pestä omat likapyykkinsä?

Jos joku olisi kysynyt minulta viisi vuotta sitten, kuinka määrittelisin aikuisen, olisin sanonut, että aikuinen on joku, joka on täyttänyt 18 vuotta. Jos taas sama kysymys esitettäisiin nyt, en osaisi vastata. En minä tiedä, mikä on aikuinen. Vaikka olisin kuunnellut terveystiedon kurssilla, en luultavasti siltikään tietäisi vastausta. Ehkä sitä herää joku aamu ja peiliin katsoessaan toteaa, että minähän olen aikuinen. Tai sitten aikuisuus hiipii pikkuhiljaa, ja vuosien päästä huomaa olevansa ryppyinen. En minä tiedä, enhän ole aikuinen.

Alunperin kirjoittanut Aino Kosunen




Kesäkuntoon 2015

Olen laskenut jo muutaman kuukauden ajan päiviä kesään. 29. toukokuuta on merkitty jokaiseen kalenteriini, ja puhelimestani löytyy laskuri, josta voin tarpeen tullen vilkaista jäljellä olevien päivien määrän. Edessä häämöttävän rantakauden innoittamana monet tankkaavat proteiinia ja nostavat rautaa päästäkseen siihen kuuluisaan kesäkuntoon. Sitä minäkin toivon itselleni ja muille. Tosin kyseessä saattaa olla hieman erilainen kesäkunto kuin mistä sosiaalisessa mediassa kuhistaan.

Lukiosta voi selvitä rennoilla jaksoilla ja kutakuinkin ilman stressiä. Tai sitten lukujärjestyksen voi klikkailla täpötäyteen erilaisia kursseja ja juosta katumuksen kourissa omiin jalkoihinsa kompastellen velvollisuuksiaan karkuun. Tiedän esimerkkejä kummastakin tyypistä – itse lukeudun enemmän tai vähemmän jälkimmäiseen porukkaan. Kun melkein kymmenen kuukautta paahtaa kurssitöiden äärellä ja tekee läksyjä yömyöhään, kesäloma maistuu makeammalta ja tuntuu ansaitummalta kuin lapsuuden lauantaikarkit. Siksi onkin tärkeää, ettei koulun loputtua jää liian iso vaihde päälle vaan osaa nollata ja ottaa kaiken irti kymmenen viikon vapaudesta.

Tässä ovatkin minun ohjeeni ensi kesää varten.

  1. Juo kahvia maun takia.Kouluaamuisin silmäni eivät avaudu ilman vähintään yhtä kahvikupillista. Kesällä univelat saa kuitenkin nukkua pois eikä aamukahvia tarvitse hörpätä yhdellä kulauksella.
  2. Pysähdy hetkeen.
    Lämmin mutta raikas tuulenvire, pehmeät sadepäivät, iäti paistava aurinko. Kesä on ihmeitä täynnä – en halua jäädä niistä paitsi.
  1. Unohda aika.Lomalla viikonpäivät menettävät merkityksensä, kun ei tarvitse jatkuvasti odotella perjantaita. Kesällä maanantaillekin voi antaa mahdollisuuden.
  1. Syö paljon jäätelöä.Väittäisin kesäkuntoon pääsyn olevan melkein mahdotonta ilman jäätelöä. Toivottavasti jäätelön vihollisilla on toimiva vaihtoehto b valmiina.
  1. Kulje omia polkujasi.
    Viimeinen ohjeeni on myös kaikista tärkein. Älä jumiudu ennalta määrättyihin kaavoihin. Hylkää tarpeen tullen neljä ensimmäistä sääntöä, mutta pysy uskollisena viidennelle. Spontaani mieli on kevyt.

Loma ei ole enää kaukana, vain muutama hassu päivä erottaa minut siitä. Olen valmis heittämään kuluneen vuoden kirjat kaapin perälle ja unohtamaan niiden olemassaolon. Olen valmis nukkumaan puoleenpäivään ja uimaan hieman liian viileässä järvivedessä. Kesäkunto 2015 – olen valmis sinua varten.

Alunperin kirjoittanut Anna Ilvesmäki




Aurinkoiset keväthoroskoopit ovat täällä!

Lue, mitä horoskoopit lupaavat keväällesi.

[column size=”one-half”]

Oinas

Keväiset auringonsäteet sytyttävät sinut suorastaan ilmiliekkiin. Ota kaikki irti vähä vähältä pitenevistä päivistä – kevääseen heräävä maailma voi yllättää sinutkin.

Rakkaus: Vappuheila löytyy usein sieltä, mistä vähiten odottaa. Älä kuitenkaan odota mitään vakavaa.
Kevään tunnuskappale: Tove Lo – Talking body
Julkkistoteemieläin: Taylor Swift
[/column]
[column size=”one-half” last=”true”]

Härkä

Lumen alta päivä päivältä paljastuva luonto uskaltaa versoa uutta elämää. Uskalla sinäkin keskittyä tänä keväänä henkiseen ja fyysiseen kasvuun ja hyvinvointiin, ja jätä kouluhuolet ja murehtiminen taka-alalle.

Rakkaus: Flirttiä on ilmassa. Henkilö, johon et ennen kiinnittänyt huomiota tahtoo tehdä lähempää tuttavuutta. Lopputulos on kiinni yksin sinusta.
Kevään tunnuskappale: Colbie Caillat – Try
Julkkistoteemieläin: Demi Lovato
[/column]


[column size=”one-half”]

Kaksoset

Jatkuvan kasvun, muutoksen ja uuden elämän keskellä sinusta tuntuu, ettet elä elämääsi aivan täysillä. Sinnittele vielä vähän aikaa! Kesä tuo mukanaan uusia seikkailuja.

Rakkaus: Eräs on tavoitellut huomiotasi jo jonkin aikaa, mutta tahdot enemmän. Seuraa unelmiasi; juuri nyt villillä ja vapaalla sinkkuelämällä on elämällesi enemmän tarjottavaa.
Kevään tunnuskappale: Benjamin – Underdogs
Julkkistoteemieläin: Khloe Kardashian
[/column]
[column size=”one-half” last=”true”]

Rapu

Kuluneen talven aikana olet laittanut toisten tunteet omiesi edelle, ja oma hoivaviettisi on polttanut sinut loppuun. Anna tämän kevään olla itsekästä aikaa. Pistä omat tunteesi etusijalle. Rentoudu ja tee asioita, joista itse nautit.

Rakkaus: Vastakaiuton rakkaus sitoo sinua menneeseen. Päästä irti ja voit löytää jotain upeaa.
Kevään tunnuskappale: G.R.L. – Ugly Heart
Julkkistoteemieläin: Oprah Winfrey[/column]


[column size=”one-half”]

Leijona

Auringonvalosta saamasi energia saa sinut suorastaan säihkymään. Varo kuitenkin polttamasta läheisiäsi, tai saat huomata seurausten kantavan pitkälle kesään.

Rakkaus: Olet silmäillyt jotakuta erityistä jo pitkään. Nyt on tilaisuutesi, iske kiinni!
Kevään tunnuskappale: Ellie Goulding – Burn
Julkkistoteemieläin: Jennifer Lopez
[/column]
[column size=”one-half” last=”true”]

Neitsyt

Keväinen luonto motivoi sinuakin kasvamaan ja kehittymään. Työskentele lujasti tavoitteitesi eteen, mutta muista myös ylelliset hemmotteluhetket ja aurinkoiset päivät hyvässä seurassa.

Rakkaus: Tämän kevään tarina kertoo sinusta, eikä elämää suurempi romanssi mahdu kuvioihin. Älä kuitenkaan sulje pois satunnaisen hauskanpidon mahdollisuutta.
Kevään tunnuskappale: Jenni Vartiainen – En haluu kuolla tänä yönä
Julkkistoteemieläin: Beyoncé[/column]


[column size=”one-half”]

Vaaka

Jalat vievät yhteen suuntaan, järki toiseen ja sydän kolmanteen. Luota vain intuitioosi ja muista keskittyä omaan onnellisuuteesi, etkä voi astua harhaan.

Rakkaus: Potentiaalisia kumppaniehdokkaita on vaikka jaettavaksi asti ja valinnanvaikeus on kerrassaan surkuhupaisaa. Nyt on tehtävä valintoja sydämellä, ei järjellä.
Kevään tunnuskappale: Satin Circus – Crossroads
Julkkistoteemieläin: Jennifer Aniston
[/column]
[column size=”one-half” last=”true”]

Skorpioni

Miksi pidättelet itseäsi? Nyt on aika kasvaa, elää ja puhjeta kukkaan. Uskalla kurkottaa kohti auringonvaloa, ellet halua katua myöhemmin.

Rakkaus: Se Oikea osuu kohdallesi, kunhan vain lakkaat haikailemasta jatkuvasti. Vain sinä voit täydentää itsesi.
Kevään tunnuskappale: Paramore – That’s What You Get
Julkkistoteemieläin: Sinead O’Connor
[/column]


[column size=”one-half”]

Jousimies

Lempeämmät tuulet kutsuvat sinua kulkemaan, ja sinulle se sopii loistavasti. Anna sisälläsi kytevän liekin päästä valloilleen. Ole välitön, ole aito, ole avoin. Maailma odottaa.

Rakkaus: Aivan yllättäen elämääsi ilmestyy ihminen, joka jakaa kyltymättömän elämännälkäsi. Yhdessä voitte loistaa jo piiloon haipuvien tähtien alla.
Kevään tunnuskappale: PistePiste – Viljaa
Julkkistoteemieläin: Jennifer Aniston
[/column]
[column size=”one-half” last=”true”]

Kauris

Päästä jo ohjat käsistäsi, hyvä kauris! Kevät koittaa ilman turhaa ennakoimistakin. Antaudu keväisiin seikkailuihin ja maailma palkitsee sinut!

Rakkaus: Vanha tie on jo kuljettu loppuun. Pidä toukokuussa silmät auki ja Amorin nuolen suunta voi yllättää.
Kevään tunnuskappale: Anna Puu – Illanpilaaja
Julkkistoteemieläin: Nina Dobrev
[/column]


[column size=”one-half”]

Vesimies

Tahtoisit kanavoida pohjatonta luovuuttasi työhön, mutta pinnistyksistä huolimatta paperi pysyy vain itsepäisesti tyhjänä. Jatka yrittämistä, uutteruus palkitaan!

Rakkaus: Rakkaus on välillä oikea taistelutanner, ja juuri nyt sinunkin on tehtävä lujasti töitä, että saisit suhteenne etenemään seuraavalle tasolle.
Kevään tunnuskappale: Britney Spears – Work Bitch
Julkkistoteemieläin: Courteney Cox
[/column]
[column size=”one-half” last=”true”]

Kalat

Ettet vain murehtisi liikaa? Kun vain hieman hellität, keväisen ilta-auringon lailla säkenöivä persoonallisuutesi pääsee esiin.

Rakkaus: Romantiikan maailmassa on hyviä ja pahoja aikoja. Nyt tuulet kuitenkin puhaltavat sinulle edullisesta ilmansuunnasta, joten iske kiinni!
Kevään tunnuskappale: P!nk – Try
Julkkistoteemieläin: Ellen DeGeneres
[/column]

Alunperin kirjoittanut Ossi Laurila




Pala kakkua

Lukio on kuin kakku. Jos sitä syö liikaa kerralla, iskee pahoinvointi ja täytyy oksentaa. Toisaalta lautanen pitäisi saada tyhjäksi ennen kuin ruoka-aika, usein kolme vuotta, päättyy. Lopussa ei suinkaan jää ruokalevolle sijaa, vaan pitäisi jaksaa vielä pestä ainakin neljän ylioppilasaineen likatiskit.

Valkolakki on monelle lopulta aikamoinen hikilakki, jos opiskelun ottaa tosissaan. On tutkittu juttu, että kaikista Suomen opiskelijoista juuri lukiolaiset kokevat koulunkäynnin rankimmaksi. Olen lukenut, että lukiolaistytöillä on riski saada burn out alta parikymppisenä, ja lukioiden pojat muuttuvat kyynisiksi eivätkä enää jaksa välittää. Omat havaintoni kakun äärellä eivät todista toista.

[pullquote-right]Kakkulautasen ääreltä ei poikkipuolista sanaa kuunnella[/pullquote-right]Puhumisen uskotaan auttavan ahdistukseen. Vaan tämänpä kakkulautasen ääreltä ei poikkipuolista sanaa kuunnella. Jos lukiolainen antaa ymmärtää olevansa väsynyt, ovat repliikit “sinähän olet vasta lukiossa” ja “kovasta maailmasta ei lukiossa ole vielä tietoakaan” tuttua tylytystä sukulaisilta, sediltä ja tädeiltä sekä omilta vanhemmilta – juurikin kaikilta, jotka eivät ole itse olleet tämän kakkukattauksen äärellä enää vuosikymmeniin. Suomen koulujärjestelmähän on erinomainen, ei omalla nuorella ole sen rattaissa mitään hätää, uskotaan.

[pullquote-left]Lukio ei ole helppo pala kakkua[/pullquote-left]Veikkaan, että vuosikymmenissä tämän kakun suutuntuma on päässyt vähän väljähtymään. Samoin kuin työelämässä pauhataan yhteiskunnan raadollistumisesta, ei ole lukiokaan varmasti tänään enää sama kuin neljäkymmentä vuotta sitten. Englannin kielessä on sanonta “a piece of cake”, jota voisi suomessa vastata helpon nakin käsite. Lukio ei ole helppo pala kakkua.

Kakku pitäisi siis saada maistumaan paremmalta. On toki hyvä, että lukio valmentaa stressiin, kiireeseen ja paineeseen, sillä niitä kohdataan varmasti myöhemmässä elämässä. Mutta miten käy yhteiskunnan, jos eläkepommin ja työvoimapulan kynnyksellä kaksin käsin töihin revittävä nuoriso voi pahoin jo lukiossa?

[pullquote-right]Jokainen voi paremmin, jos kakun kitkerän kirsikan voi vaihtaa johonkin mieluisampaan[/pullquote-right]Ratkaisu ei ole vain tunkea torttuun lisäaineita, vaan tehdä perusteellisempi korjaus kakun raaka-aineisiin. Valoa luo uuteen lukion opetussuunnitelmaan puuhattava valinnaisuuden määrän lisäys. Toki jokainen voi paremmin, jos kakun kitkerän kirsikan voi vaihtaa johonkin itselle mieluisampaan sekä kykyihin, jatko-opintoihin ja urasuunnitelmiin nähden hyödyllisempään. Samoin tulisi kehittää opiskelijahuoltoa ja sen resursseja kuulla opiskelijoiden kuulumisia. Liian monet luisuvat nykyään yksin pöydän alle potemaan pahaa oloaan. Koulujen tulisi miettiä, miten opiskelijalle kasaantuvia liiallisia suorituspaineita voitaisiin keventää inhimilliselle tasolle.

En ole itse täällä koulunpenkillä näkemässä uutta opetussuunnitelmaa, mutta lienee silti mielenkiintoista kuulla millaista ruokahalua kakun äärellä on tulevaisuudessa. Jos kakku on yhä äitelä ja aiheuttaa vatsanväänteitä, en lakaisisi autenttisia lautasten ääreltä kuuluvia kommentteja suoraan biojäteastiaan vain omien lukiovuosieni varjolla.

Alunperin kirjoittanut Henry Hedborg




Kerro, kerro kuvastin

peili

Kuva: Jasmine Leppä.

Hyi kauhea. Millainen naama, millainen vatsa! Minä olen ruma. Ruma! On kesäkuinen ilta. Jo ties monettako kertaa seison huoneeni peilin edessä ja itken. Itken vuolaasti. ”Äiti, etkö sä ymmärrä, että mussa ei ole mitään kaunista! Mä olen ruma!” Ei. Ei äiti ymmärrä. Huudan ja kiljun ja poljen lattiaa kolmevuotiaan uhmalla. Vähitellen epätoivoinen viha saavuttaa loppuaan, raivo alkaa hellittää ja minä valun pieneksi nyyhkyttäväksi kasaksi lattialle.

Miten olenkin niin mitätön. Niin mitätön ja ruma ihminen.

Väitän, että jokainen tuntee toisinaan samoin. Toisinaan jopa hieman useammin. Ehkä jopa koko ajan. Aina. Kaikkialla. Väitän myös, että aihe ”ulkonäköpaineet” on loppuun kaluttu jokaista itseinhon ripettä myöten. Silti me yhä kritisoimme omaa ulkonäköämme. Silti me pidämme itseämme monesti arvottomina.

[pullquote-right]
On totta, että nykymaailma vastaa kaikkiin tarpeisiimme täydellisyyteen pyrkimisessä.
[/pullquote-right]On yleisesti tunnettu asia, että naistenlehdet, mallien kuvat, mainokset, julkkisten muokatut vartalot ynnä muut aiheuttavat meille ulkonäköpaineita. On myös totta, että nykymaailma vastaa kaikkiin tarpeisiimme täydellisyyteen pyrkimisessä. Toisille riittää meikkaus, PhotoShop, ripsien ja hiusten pidennykset ja solarium, kun taas äärimmäisyyksiin menevät käyttävät itseään jos minkälaisissa kauneusleikkauksissa ja rasvaimuissa saavuttaakseen täydellisyyden.

Ei ole merkitystä mihin asti paineet meidät johtavat. Olivat toimenpiteemme sitten ainaista meikkaamista, photoshopattuja kuvia, silikonirinnat tai jokavuotinen rasvaimu ja kasvojenkohotus, olemme yhtä kaikki naurettavia tehdessämme kaiken sen, varsinkin, kun emme todellisuudessa itsekään ymmärrä, ketä varten yritämme olla täydellisiä.

Kuka meidän olettaa toimivan näin? Yhteiskunta? Ja osa yhteiskuntaa olemme myös itse. Me luomme paineet ja vain me itse voimme ne poistaa.

[pullquote-right]
Noin moni ihminen on joutunut toisten haukkumaksi. Sitä voit vain miettiä, kuinka paljon he ovat itseään ehtineet haukkua.
[/pullquote-right] Lukiolaisten liitto aloitti syksyllä #kutsumua- kampanjan, jonka tarkoituksena oli vastustaa kiusaamista ja erityisesti haukkumista. Se levisi netissä metsäpalon nopeudella ja saavutti uskomattoman suuren osallistujamäärän jo lyhyessä ajassa. Minusta se on ennemminkin huolestuttavaa kuin mahtavaa. Noin moni ihminen on joutunut toisten haukkumaksi. Sitä voi vain miettiä, kuinka paljon he ovat itseään ehtineet haukkua vuosien aikana.

Se, miten hyväksymme itsemme, vaikuttaa myös siihen, miten hyväksymme muut. Mitä rumemmaksi itsesi koet, sitä enemmän näet myös muissa ihmisissä rumuutta. Jos taas pulppuat itsevarmuutta suihkulähteen tavoin, säkenöi maailma ympärilläsi helpommin kauneutta ja loisteliaita värejä. Juuri niin kuin sen kuuluukin.

Tärkeintä on rakastaa itseään. Äitisi, ystäväsi, rakkaasi ja kaikki maailman muut ihmiset voivat palvoa kauneuttasi ja kuorossa ylistää Venuksen vartaloasi. Kuitenkin ilman omaa hyväksyvää mielipidettäsi on loppupeleissä sama, mitä he sanovat. Se on kuin seinille huutaisi. Et sinä kuule ja ymmärrä, sillä olet itse pahin kriitikkosi.

Olisi hienoa kertoa, kuinka alun nyyhkyttävä kasa nousi maasta, ymmärsi oman arvonsa ja elää nykyisin itseään rakastaen.

Mutta ei.

Vatsa on edelleen liian iso eikä naamavärkki ole mitenkään parantunut. Jotain on kuitenkin muuttunut. Seisoin tänään peilin edessä vaihtamassa vaatteita ja aloin arvioida itseäni. En kriittisesti vaan vaaleanpunaisten sankojen läpi. Huomasin kuinka sopusuhtaiset kasvot omistan, kuinka sirot sormet minulla on ja miten muodokkaat jalat. Sen jälkeen katseeni siirtyi vatsaan. Hento tuskan huokaus karkasi huuliltani mutta tukahdutin sen. Ja tiedättekö mitä? Olin ihan kivan näköinen.

Olen aika kaunis.

Alunperin kirjoittanut Hanna Kuusisto




Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio

Järki päätti ottaa selvää, keitä koulussamme hiihtelevät ja opoiksi itseään kutsuvat ihmisolennot todellisuudessa oikein ovat ja mistä he tulevat.

Opinto-ohjaajat eli lyhyemmin opot ovat koulumme salaiset voimavarat ja opiskelijoiden tukipilarit, jotka osaavat Wilman kurssitarjottimen käytön vaikka unissaan ja takaperinkin vielä. Monet meistä saattavat tietää heidan nimensä ja tunnistaa käytävillä, mutta keitä he todella ovat, mistä he tulevat ja mikä loppupeleissä on heidän tehtävänsä tässä maailmankaikkeudessa?

Opo-Sannan työhuoneessa nauretaan paljon. Kuvat: Hanna Kuusisto.

Sanna-opon hymy toivottaa opiskelijat tervetulleiksi juttelemaan. Kuva: Hanna Kuusisto

Keitä te siis oikein olette?

Olen Opo-Sanna. Minuun voi törmätä koulun käytävien ja oman työhuoneen lisäksi ympäri kotikaupunkiani Järvenpäätä.
Olen Katariina Talvensaari. Perheeseeni kuuluu neljä lasta, aviomies ja koira.
Nimeni on Maija Kärävä ja työskentelen tämän lukuvuoden Järvenpään lukiossa. Olen 35-vuotias, asun Helsingissä ja minulla on kaksi lasta.

Mitä opinto-ohjaaja oikeastaan tekee?

Sanna: Mitä opo EI tee? Opo auttaa, tukee, neuvoo ja kannustaa lukio-opinnoissa, jatko-opintopohdinnoissa ja tarvittaessa monessa muussa asiassa.
Katariina: Opinto-ohjaajien työnkuva vaihtelee paljon riippuen siitä, missä työskentelet. Järvenpään lukiossa, johtuen laajasta kurssivalikoimasta, suuri osa työajasta kuluu opiskelijoiden auttamiseen kurssivalinnoissa ja ylioppilastutkintosuunnitelmissa. Sitten on tietysti jatko-opintosuunnitelmat ja siihen liittyvät infot, urapäivät ja oppitunnit. Ohjaan myös yhdistelmäopiskelijoita eli kaksoistutkinnon suorittajia, jotka tulevat ammattioppilaitoksista tänne lukiojaksoille.
Maija: Opo ohjaa ja auttaa opiskelijoita kurssivalintojen ja ylioppilaskirjoitusten suunnittelussa, sekä ohjaa jatko-opintoihin. Lisäksi opo on muutenkin nuoren tukena erilaisissa elämäntilanteissa.

Kata-opo viihtyy nuorten seurassa.

Katariina toivottaa tsemppiä opiskelijoille. Kuva: Hanna Kuusisto

Mitkä ovat olleet teidän tienne opinto-ohjaajiksi?

Sanna: Olen ollut aikaisemmin opettajana alakoulussa. Muutaman onnellisen sattuman kautta päädyin tänne Järvenpään lukiolle harjoittelemaan ja sille tielle jäin. Paras juttu ajautumisessa ja tänne päätymisessä on se, että omat alakoulun oppilaani ovat nyt jo lukiolaisia täällä meidän koulussa!
Katariina: Olen suorittanut lukion jälkeen liiketalouden perustutkinnon eli olen merkonomi. Työllisyystilanteesta johtuen päätin kuitenkin hakea yliopistoon opiskelemaan. Olen aina ollut kiinnostunut kielistä, joten päädyin opiskelemaan venäjää ja ruotsia. Toimin kielten opettajana ja ohjaajana Keski-Uudenmaan aikuislukiossa 10 vuotta ja suoritin Opinto-ohjaajan pätevyyden Jyväskylän yliopistossa. Sen jälkeen työskentelin kaksi vuotta Keudalla ja nyt täällä Järvenpään lukiossa lähtikin jo neljäs lukuvuosi käyntiin. En juurikaan itse valinnut tätä työtä, vaan se pikemminkin valitsi minut.
Maija: Tulin opon ammattiin kiertoteitse. Opiskelin lukion jälkeen ensin diplomi-insinööriksi ja työskentelin pari vuotta markkinointi- ja viestintätehtävissä. Päätös lähteä opiskelemaan opoksi kypsyi pikkuhiljaa.

Mikä teistä on parasta tässä työssä?

Opo-Maijalla on insinööritausta.

Opo-Maijalla on insinööritausta. Kuva: Hanna Kuusisto

Sanna: Opiskelijat ja työkaverit. Helppo!
Katariina: Opiskelijat!
Maija: Nuoret itse ja se, kun huomaa opiskelijan päässeen vaikeuksien yli ja selviytyneen erilaisista tilanteista. Esimerkiksi sellaiset tilanteet, kun joku saa opinnot päätökseen, vaikka matkalla olisikin ollut haasteita.

Miltä teistä tuntuu olla mukana suunnittelemassa nuorten tulevaisuutta?

Sanna: Rinnalla kulkeminen on mielenkiintoista ja palkitsevaa. Mielestäni nuori tekee kuitekin itse suunnitelman ja minä yritän vain mahdollisimman hyvin auttaa ja tukea tällä matkalla.
Katariina: Hienolta. Korostan kuitenkin opiskelijan omaa vastuuta, sillä näen opon roolin lähinnä rinnalla kulkijana.
Maija: Todella hienolta. Innostun usein itsekin, kun nuorten kanssa keskustelemme tulevaisuudesta ja pohdimme, mikä olisi opiskelijan oma polku.

Entä minkälaisia terveisiä haluatte lähettää opiskelijoille?

Sanna: Muistakaa pitää huolta omasta jaksamisesta ja toisistanne! Kenenkään ei ole hyvä olla yksin, joten verkostoitukaa ja tutustukaa. Sitä ei koskaan tiedä milloin siihen vanhaan lukiotuttuun sitten vanhemmalla iällä törmää!
Katariina: Tsemppiä!
Maija: Uskokaa itseenne ja unelmiinne ja olkaa valmiita tekemään myös töitä unelmienne eteen.

Alunperin kirjoittanut Hanna Kuusisto




Ja tähdet heijastuvat meissä

Käteeni sattuu vetokaapin pohjalta kehystetty valokuva. Keskeytän siivousurakkani ja katselen Helsingin Aleksanterinkadulla nauravia henkilöitä – itseäni ja parasta ystävääni. Tajuan että kuva on otettu syntymäpäivänäni lähes tasan vuosi sitten. Päätän jättää työpöytäni järjestelyn sikseen ja tarkastelen vuodentakaista itseäni lähemmin. Hymy kasvoilla on leveä, mutta silmät eivät naura.

Ulkopuolisen mielestä kuva saattaisi vaikuttaa iloiselta. Väkinäinen se on.

Muistelen ensimmäisen lukiovuoden alkua. Muistan, miten paljon itseltäni vaadinkaan. Hyviä arvosanoja, koulumotivaatiota, läksyjen tekemistä. Vanhempien odotuksiin vastaamista, opettajien miellyttämistä, joukkoon sopimista. Vähä vähältä, itse itselleni kasaaman taakan lisäksi kesällä mutkistunut suhteeni ruokaan vaikeni entisestään ja aloin kuihduttaa itseäni. Elämä muuttui numeroiksi vaa’an digitaalinäytössä. Arvosanoiksi tietokoneen ruudulla. Kylmiksi aamuiksi ja unettomiksi öiksi.

autistinen mustavalkoluuseri

Tavoittelin tähtiä, ei, halusin olla tähti. Olla kaunis ja loistaa. Pyrkiä täydellisyyteen. Pidin pelkoni piilossa, turvassa niiden kaikkien katseilta, jotka yrittivät auttaa. Elämä oli harmaata ja tyhjää, mutta tekohymy kesti. Loppuun asti.

Loppu koitti kuulaan lokakuisen aamun muodossa.

Havahduin lopulta yksinkertaisesti siihen, miten uuvuksiin olin vienyt itseni. Auringon ensisäteiden osuessa ikkunaan ja hajotessa valkeaksi valoksi nousin istumaan sänkyni reunalle ja aivan äkkiarvaamatta annoin periksi.

Puhkesin itkuun.

Annoin ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin itseni olla haavoittuva. Hauras. Inhimillinen.

Kaikki alkoi alusta. Opettelin pikkuhiljaa ja päivä kerrallaan elämään uudestaan. Oppiessani itsestäni uusia, ihmeellisiä asioita päätin kirjoittaa muistiin ohjeet. Ohjeet elämään ilman itseinhoa, pelkoa ja epävarmuutta.

kukkaispoika

Hengitä. Keskeytä se, mitä parhaillaan teet. Vedä syvään henkeä ja puhalla kaikki ulos. Tunne, kuinka sydämesi sykkii. Tiedosta itsesi. Minä olen.

Anna itsellesi anteeksi. Olemme inhimillisiä olentoja ja teemme virheitä. Mieti, mitä voit parantaa itsesi syyttämisen sijaan. Nouse vielä kerran pystyyn. Yritän huomenna uudestaan.

Rakasta itseäsi. Olet kauneusihanteita arvokkaampi. Olet enemmän, kuin luku vaa’assa ja vaatteet päälläsi. Kaikki mitä kannat mukanasi tekee sinusta ainutlaatuisen. Opin tuntemaan itseni.

Arvosta pieniä asioita. Herää aikaisin nähdäksesi auringonnousun. Hymyile tuntemattomalle junassa. Sytytä kynttilöitä ja meditoi. Laula. Maalaa. Tanssi. Katsele tähtiä talvisella yötaivaalla. Humallun elämästä.

Elä tässä päivässä. Älä anna menneisyytesi varastaa tulevaisuuttasi. Älä siirrä huomisen huolia tähän hetkeen. Ole impulsiivinen. Yllätän itseni.

Unohda odotukset. Elät itseäsi, et muita ihmisiä varten. Tee niitä asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi, sillä loppujen lopuksi kadumme vain mahdollisuuksia, jotka jätimme käyttämättä. Ole rehellinen, ole välitön, ole aito. Naura usein. Rakasta ehdotta. Annan kaikkeni.

Nousen istumaan sänkyni reunalle, aivan kuten tein kerran niin kauan aikaa sitten. Kiipeän ikkunasta katolle, kohotan katseeni öiselle taivaalle ja olen hetken aivan hiljaa.

Joskus on tutkittava tähtiä.

tuiki tuiki (tavallinen) tähtönen

Alunperin kirjoittanut Ossi Laurila