Viimeisimmän ylioppilaskirjoituksensa kirjoittanut ahkera abi, Paula Nummila

Nuorten hyvinvointi on aihe, joka on viime vuosina puhututtanut aiempaa enemmän ja siihen on alettu kiinnittää enemmän huomiota. Millaiseksi nuoret kokevat olonsa ja mitä asialle voitaisiin tehdä – tai ollaan jo tehty?

Moni nuori opiskelija valittaa etenkin opintojen henkisestä kuormittavuudesta sekä stressistä. Aiemmin eräänlaisina tabuina pidetyistä mielenterveyden ongelmista on alettu puhumaan entistä avoimemmin. Avoin keskustelukulttuuri on johtanut laajempaan keskusteluun nuorten todellisesta hyvinvoinnin tasosta sekä siitä, miten etenkin nuorten henkistä hyvinvointia voitaisiin edistää. Tässä artikkelissa keskitymme etenkin lukiolaisten hyvinvointiin ja siihen vaikuttaviin tekijöihin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on teettänyt kouluterveyskyselyjä lukiolaisille jo vuodesta 1999 asti. Kyselyn tavoitteena on kerätä monipuolista ja luotettavaa dataa lukiolaisten hyvinvoinnista sekä keskiarvon muutoksista ja ilmiöistä vuosien varrella. Alla kuvakaappauksia vuoden 2023 kouluterveyskyselystä. Voit vaihtaa kuvien välillä painamalla sivuilla olevia nuolia.

Entä Järvenpään lukiossa?

Järki teetti vastaavanlaisen, mutta suppeamman, kyselyn myös Järvenpään lukion opiskelijoilla. Kyselyn tarkoitus oli kartoittaa lukiomme opiskelijoiden yleistä hyvinvointia. Voit tarkastella tuloksia alla olevasta kuvasarjasta.

Kyselyiden tuloksista huomaa selvästi, että meillä on käsillä suuri ongelma, joka pitää ratkaista mahdollisimman nopeasti. Mutta miten? Lukiomme opiskelijat saivat Järjen hyvinvointikyselyssä mahdollisuuden kommentoida sekä jakaa omia kokemuksiansa siitä, miten heidän mielestänsä opiskelijoiden hyvinvointiin panostetaan. Lisäksi kysyimme muutamilta opettajilta sekä koulumme rehtorilta aiheesta.

Moni opiskelija koki etenkin koulun tapahtumien vaikuttavan positiivisesti heidän jaksamiseensa sekä hyvinvointiin. Tämän lisäksi opiskelijahuollon palveluiden, kuten kuraattorin, psykologin, kouluterveydenhuollon ja opojen vastaanotolle koettiin pääsevän matalalla kynnyksellä. Kuitenkin moni kaipaisi lisää tietoa siitä, miten heidän vastaanotoillensa hakeudutaan. Tekstikysymyksiin vastanneista useampi koki, ettei koulun tekemät toimet opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämiseksi ole välttämättä niin näkyviä ja toivoivatkin, että toimia tehtäisiin entistä avoimemmin ja ennaltaehkäisevästi. Nyt moni koki ongelmallisena, että usein joutuu erikseen omatoimisesti etsimään tietoa, mistä löytää apua ja hakeutumaan avun piiriin. Tosin esimerkiksi lisäajan tai pienryhmätilojen saaminen kokeisiin koettiin helpoksi ja nopeaksi prosessiksi. Ison osan kehuista sai myös kouluruoka. Ruoan koettiin olevan hyvää ja keittäjien mukavia.

Myös opettajien opetustyyliin ja luokkatiloihin kiinnitettiin huomiota

Koulun palveluiden lisäksi myös moni opettaja oli saanut kehuja siitä, että he kuuntelevat opiskelijoita ja ymmärtävät heidän huoliaan. Tätä toivottaisiin kaikilta opettajilta. Esimerkiksi eräs opiskelija tykkäsi, kun opettajat, jotka tiesivät hänen taustoistaan, kysyivät aina välillä opiskelijan vointia.

Vastauksissa nousi esille myös luokkatilojen ergonomisuus ja keskittymisen vaikeus, jos joutuu istumaan koko 75 minuuttia samassa asennossa epämukavalla tuolilla. Esimerkiksi joissain luokissa olevien jumppapallojen tai nousevien ja laskevien pöytien kehuttiin parantavan työergonomiaa ja vaikuttavan positiivisesti keskittymiskykyyn.

Kaikkeen ei koulu voi vaikuttaa

Vaikka moni kehuukin koulun palveluita ja opettajia, osaan asioista ei voi koulu suoraan vaikuttaa. Kysyimme opiskelijoilta miten he voivat tällä hetkellä ja eräs kysymykseen tullut vastaus nousi erityisesti esille muista. Tässä opiskelijan sitaatti:

Aion kertoa olostani erittäin tiivistetysti. Olo on suoraan sanoen melko synkkä. En ole löytänyt ainuttakaan kaveria varmaan Suomen suurimmasta lukiosta. Minulla ei myöskään ole vapaa-ajalla ollenkaan kavereita. Tunnen surua ja katkeruutta siitä faktasta, kuinka iloisia kaikki muut vaikuttavat olevan. Miksi minä en ole saanut sitä, mitä he ovat? Mitä minulta puuttuu? Olenko vain pelkkää arvotonta jätettä ihmisten silmissä? Opiskelujen suhteen en oikein tiedä mitä tehdä. Se tuntuu vain päättömältä seilailulta eri aineesta toiseen.

Tällaiset kommentit ovat myös synkkää luettavaa, eikä kenenkään toivoisi joutuvan kärsimään yksin. On tärkeää, että ympärillä on henkilöitä, joihin voi turvautua ja joilta pyytää apua. Allekirjoittaneet kannustavatkin menemään rohkeasti puhumaan toisille ja tarjoamaan apua, mikäli näet, että joku sitä tarvitsisi!

Henkilökunnan haastattelut

Lähetimme haastattelukysymyksiä myös koulumme henkilökunnalle. Saimmekin haastatteluun liikunnanopettaja Ari Jalovaaran sekä lukiomme rehtorin Marja-Liisa Lehtiniemen.

Ari Jalovaara

Sanni: Minkälaisena näet meidän lukion opiskelijoiden voinnin?

Ari: “Mielestäni opiskelijat voivat yleisesti varsin hyvin. Riittävä yöuni antaisi perustan kaikelle hyvinvoinnille.”

Sanni: Mitä huomioita olet tehnyt oppitunneilla/koulussa nuorten hyvinvoinnista?

Ari: “Oppilaat ovat hyvin rauhallisia, ehkä läppäri hallitsee vähän liian paljon opiskelijan elämää. Lyhytaikaista mielihyvää saa älypuhelimista, mutta korkoa kasvavaa dopamiinia tulee liikunnasta, ystävistä, ruoasta yms.

Sanni: Miten pyrit tukemaan nuorten hyvinvointia (esim. kursseillasi)?

Ari: “Terveystiedossa käydään läpi mielen hyvinvointiin liittyviä asioita. Kehotan opiskelijoita käymään jaloittelemassa välillä kun on itsenäisen työskentelyn aika. Teen paljon toiminnallisia harjoituksia, joissa tulee mm. sosiaalista vuorovaikutusta. Liikunnan tunnit antaa voimavaroja fyysiseen, psyykkiseen että sosiaaliseen hyvinvointiin. Myös kognitiiviset kyvyt kehittyvät liikunnassa eikä ruutupaperia tarvita. Liikunta on avain mielen hyvinvointiin.”

Sanni: Mitä haluaisit sanoa lukiomme opiskelijoille?

Ari: “Tehkää asioita, joita ette ole koskaan aiemmin tehneet eli haastakaa itseänne uusiin juttuihin. Pitäkää kuitenkin järki jäässä eikun päässä”

Vastauksista voisi päätellä, että liikunnanopettajan silmiin nuorten hyvinvointi näyttää olevan kohtalaisen hyvällä tasolla. Kuitenkin yleinen mielipide koulumme opettajien keskuudessa näyttää olevan päinvastainen – keskustellessani opettajien kanssa aiheesta, on usein noussut ilmaan huoli. Nuorten huonovointisuus on näyttäytynyt opiskelutilanteissa mm. poissaoloina, opiskelun välttelemisenä sekä väsymyksenä. Koulumme opettajat pyrkivät puuttumaan nuorten tilanteisiin, mikäli oppitunneilla ilmenee jatkuvasti tiettyjen yksilöiden kohdalla pahoinvointia. Tämä on kuitenkin hankalaa lukiomme suuren opiskelijamäärän ja opettajien henkilökohtaisten resurssien vuoksi.

Omassa kouluarjessani keskusteluissa ystävien ja kanssaopiskelijoiden kanssa aiheena on useimmiten voiminen huonosti. Omien vanhempien, opettajien ja yhteiskunnan aiheuttamat odotukset luo opiskelijalle helposti paineita – ei pelkästään opiskelun suhteen vaan myös vapaa-ajan käytön suhteen.

Oppilaitoksemme tekee kuitenkin töitä nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi: opiskelijoille on tarjolla kuraattoritapaamisia, psykologitapaamisia sekä muun muassa opinnonohjaajien tapaamisia. Terveydenhoitajaakin voi vetää hihasta, mikäli oma terveydentila huolestuttaa. Oppilaitoksessamme on myös useita kursseja ja tapahtumia, jotka tarjoavat opiskelijoille osallistumista yhteiseen toimintaan. Huonosti voivan opiskelijan voi kuitenkin olla vaikeaa oma-aloitteisesti osallistua yhteisölliseen toimintaan. Seuraavaksi vielä rehtorimme vastaukset aiheeseen.

Marja-Liisa Lehtiniemi

Sanni: Mitä huomioita olet tehnyt koulussa nuorten hyvinvoinnista?

Marja-Liisa: “Jaksamisen haasteet ovat lisääntyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kovasti mietityttää, kuinka paljon nuorten elämää kuormittavat eri sosiaalisen median kanavat. jolloin riittävä lepo voi jäädä vähäiseksi.”

Sanni: Miten pyrit tukemaan nuorten hyvinvointia?

Marja-Liisa: “Lukiossamme on mahdollista yksilölliset opintojen valinnanmahdollisuudet, mikä voi tukea jaksamista. Lisäksi lukiossa on tarjolla oppimisen ja opiskeluhuollon tukea. Työyhteisössä pyrin välittämään saamaani tietoa nuorten haasteista, jotta ymmärtäisimme nuorten elämäntilannetta paremmin.”

Sanni: Tekeekö koulu mielestäsi tarpeeksi opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen? Jos ei, mitä koulu voisi tehdä lisää? Mitä koulu tekee jo hyvinvoinnin tukemiseksi?

Marja-Liisa: “Resurssien puolesta teemme parhaamme. Yhteisöllisyyden vaaliminen tukee hyvinvointia, ja erityisesti meidän lukiossa koko koulun yhteisten tapahtumien koetaan edistävän hyvinvointia. Jotkut ratkaisut, mitä haluaisin tehdä, vaatisivat lukiosäädösten muuttamista.”

Sanni: Mitä haluaisit sanoa lukiomme opiskelijoille?

Marja-Liisa: “Nykylukiolaiset pohtivat ehkä likaakin lukion jälkeistä elämää. Tämä aiheuttaa paineita ylioppilaskokeissa menestymiselle. Opiskelijoiden on hyvä tiedostaa, että samaankin tavoitteeseen voi päästä eri polkuja pitkin. Tulevaa elämänpolkua on myös vaikea kenenkään ennustaa, mihin se lopulta johtaa. Itsekään en lukioikäisenä suunnittellut, että olen joskus lukion rehtori. Paljon myös puhutaan elämässä menestymisestä. Mitä se on? Mitataanko menestyminen rahassa vai onko se jotain muuta? Itse näkisin keskeisenä, että jokainen lukiolainen löytäisi omien vahvuuksiensa mukaisen elämänuran.”

Kiitämme sekä Aria että Marja-Liisaa hyvistä vastauksista ja halukkuudesta tulla haastateltavaksi!

On tärkeää ottaa nuorten hyvinvointi vakavasti ja panostaa etenkin jo aikaisessa vaiheessa ennaltaehkäisevään työhön. Näin kenenkään ei tarviitse joutua voimaan pahoin saatika kokea ettei yhteiskunta kuuntele omia huolia.

Ja muista! Mikäli olet avun tarpeessa, löydät kaikkien tukipalveluiden ajankohtaiset yhteistiedot uusimmasta lukuvuosioppaasta!

https://www.jarvenpaanlukio.fi/opiskelu/oppaat-ja-julkaisut

Kirjoittanut: Eemil Pietilä ja Sanni Veijalainen

Kuvat: Sanni Veijalainen (artikkelikuva) ja Eemil Pietilä (tilastot)

Keskiviikkona 24. päivä tammikuuta 2024 koululla vietettiin sisäpoliittista murrosvaihetta, kun koululle valittiin uusi opiskelijakunnan puheenjohtaja sekä hallitus.

Aamu alkoi heti kiperillä kysymyksillä nimittäin puheenjohtajaehdokkaiden tenttitilaisuudella. Vastakkain olivat Sami Ollinmäki ja Arttu Lager. Tilaisuudessa väistyvä opiskelijakunnan puheenjohtaja Ville Sikström sekä varapuheenjohtaja Tuulianna Hänninen esittivät toinen toistaan kiperämpiä kysymyksiä ehdokkaille. Kysymykset liittyivät muun muassa hallituksen toimintaan, opiskelijoiden hyvinvointiin sekä edunvalvontaan. Ja pääsivät ehdokkaat pohtimaan hieman ulkopolitiikkaakin tenttaajien kysyessä, miten he parantaisivat suhteita muhin lukioihin. Seuraavaksi kuulemme ehdokkaiden fiiliksiä ennen tenttiä Sanni Veijalaisen haastattelemana.

Ehdokkaat nähtiin ennen tenttiä vielä varsin leppoisissa tunnelmissa. Kuvassa Sami Ollinmäki (oikealla) ja Arttu Lager (vasemmalla).

Tentin ennakkofiilikset ja -odotukset

Puheenjohtajaehdokkaat istuvat minua vastapäätä opkh-kopin sohvalla. Tentin alkamiseen on aikaa enää viitisentoista minuuttia, ja tunnelmat ovat sen mukaiset. Siirrymme haastattelun pariin aikailematta.

Mitkä ovat fiilikset juuri ennen vaalitenttiä?

Arttu: “Hiukan jännittyneet. Lähen avoimin mielin ja itsevarmana tähän mestaan ja toivotan myös vastaehdokkaalle onnea.”

Sami: “Täs on tietenkin tietynlainen jännityksen kutina.”

Sami täsmentää häntä jännittävän kysymysten sisältö, ei niinkään itse tilaisuus ja puhuminen.

Miksi uskot, että juuri sinä voitat?

Arttu: “Mä oon saanut itelleni sen verran suosiota, hyvää ja pahaa, tässä viimeisten viikkojen aikana.”

Arttu huomauttaa suosion lisäksi myös omasta puheenjohtajataustastaan sekä taidostaan johtaa isoa joukkoa. “Pystyn johtamaan isoa porukkaa ilman, että mulla tulee suuria paineita.”

Sami: “Koen, että markkinointini on ollut laajaa ja saavuttavaa.”

Esimerkkinä Sami mainitsee nettisivujensa kävijämäärän. Hän mainitsee myös Jodel-alustalla vallitsevasta mielipiteestä mutta myöntää, että se on vain suuntaa antava viesti.

Mitä haluaisit sanoa sinua äänestäneille ihmisille?

Arttu: “Kiitos erittäin paljon teille joka ikiselle. Jos saan edes yhden äänen, oon erittäin iloinen – tottakai voittoa lähdetään tavoittelemaan.”

Sami: “Haluan syvältä sydämeltäni kiittää heitä, jotka ensinnäkin ovat yleisesti vaikuttaneet näissä vaaleissa, ovat äänestäneet kumpaa tahansa meistä. Erityisesti haluan kuitenkin kiittää heitä, jotka ovat äänestäneet minua.”

Mihin uskot, että tentin kysymykset liittyvät?

Arttu: “Varmaankin siihen, miten aiot itse käyttäytyä opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajana, minkälaisia arvoja itselläsi on ja varmaan sellaisia hyvinkin “out of the blue” -kysymyksiä, joihin ei pystyisi mitenkään valmistautumaan.”

Sami: “Villen tuntien kysymykset tulevat olemaan hyvin monialaisia. Ville tulee kysymään kysymyksiä, millä ei suoranaisesti ole mitään tekemistä puheenjohtajuuden tai opiskelijakunnan kanssa – kompakysymyksiä ja hyvin kummallisia hypoteettisia kysymyksiä.”

Sami kuitenkin lisää uskovansa kysymysten liittyvän hallitustoimintaan sekä mahdolliseen puheenjohtajuuteen.

Mihin kysymykseen ette erityisesti haluaisi vastata?

Arttu: “Itsehän olen sellainen tyyppi, että mitä tahansa multa kysytään, niin mä vastaan jotakin. Oikeastaan ei ole mitään kysymystä mihin en haluaisi vastata.”

Ehdokas kuitenkin myöntää, että kysymykset liittyen hänen mainontaansa olisivat mahdollisesti hieman epämukavia.

Sami: “En koe, että pelkäisin mitään kysymystä. Koen, että Ville ei ole kysymässä kysymystä, joka ei olisi millään tavalla relevantti tähän, joten mä oon aika avoin vastaamaan mihin tahansa.”

Haastattelun päätteeksi kiitän haastateltuja ehdokkaita. He vaikuttavat itsevarmoilta sekä uteliailta – en pysty erottamaan pienintäkään jännityksen pilkahdusta, mikäli hermostuneita naurahduksia ei oteta huomioon.

Tosi kyseessä

Molemmat ehdokkaat esittivät tentissä mielenkiintoisia näkemyksiä. Esiin nousi etenkin opiskelijoiden hyvinvointi sekä opiskelijakunnan hallituksen rooli opiskelijoiden edunvalvonnassa. Tämän lisäksi ehdokkaat pääsivät kukin antamaan omat näkemyksensä hypoteettiseen skenaarioon, jossa opiskelijoiden ja koulun henkilökunnan välit olisivat tulehtuneet. Sekä Sami että Arttu korostivat kommunikaatiota ja yhteisten ratkaisujen löytämistä.

Tenttaajat olivat poimineet Järjen 18.1.2024 julkaisemasta opiskelijakunnan puheenjohtajan vaalista kertovasta lehtijutusta lainauksia ehdokkaiden vastauksista ja kysyivät kysymyksiä niiden perusteella. Esimerkiksi Artulta kysyttiin, miten hän tekisi Järvenpään lukiosta Suomen suosituimman. Artun mukaan lukiota pitäisi mainostaa enemmän somessa, koska moni nuori on somessa. Hän voisi myös itsekin mainostaa lukiota esimerkiksi omalla vapaa-ajalla. Samilta puolestaan kysyttiin, minkälainen on hänen mielestään tehokas, laajakatseinen sekä tarkotuksenmukainen hallitus. Samin mukaan tällainen hallitus ajaa ensisijassa opiskelijoiden etua ja pyrkii ymmärtämään kokonaisvaltaisesti opiskelijoiden toiveita. Tällainen hallitus ei käytä opiskelijakunnan rahoja esimerkiksi hallituksen keskinäisiin menoihin.

Talousasiat nousivat yleisestikin esiin, kun ehdokkailta kysyttiin, miten heidän mielestään opiskelijakunnan varoja tulisi käyttää. Sami jatkoi aikaisempaa linjaansa ja toisti näkemyksensä siitä, ettei opiskelijakunnan rahoja tulisi käyttää hallituksen keskeisiin menoihin. Sami kuitenkin lisäsi, että sellaisiin hallituksen sisäisiin tapahtumiin, kuten koulutustapahtumiin, voidaan harkitusti käyttää opiskelijakunnan rahoja. Kuitenkin tällaisen rahankäytön hyödyn tulee koskea kaikkia opiskelijoita. Arttu komppaa Samia rahankäyttöön liittyvissä kysymyksissä, mutta lisää vielä kiskan yhdeksi rahankäytön kohteeksi. Hänen mielestä kiskan toimintaan pitäisi panostaa entistä enemmän.

Kiinnostuneet opiskeilijat sekä opettajat olivat kerääntyneet kuuntelemaan ehdokkaiden puheenvuoroja areenalle ja sen ympärille.

Tiukan tenttitilaisuuden jälkeen ehdokkaat siirtyivät jännittämään, kun opiskelijat pääsivät äänestämään mieluisaa ehdokasta. Olihan kyse kuitenkin isosta vastuutehtävästä! Äänestysaikaa oli noin kaksi tuntia, jonka jälkeen ruokavälitunnin lopussa keskusradio kajahti ja radiosta kuului väistyvän puheenjohtajan Ville Sikströmin itsevarma ääni. Hän oli tullut ilmoittamaan meille, kuka seuraava opiskelijakunnan puheenjohtaja on, Arttu Lager vai Sami Ollinmäki. Kisa oli selvä. Sami Ollinmäki oli valittu uudeksi puheenjohtajaksi! Yhteensä ääniä annettiin 430, joista Arttu sai 134 ja Sami 296 ääntä.

Politiikantäyteinen päivä ei kuitenkaan loppunut vielä siihen! Iltapäivällä auditoriossa pidettiin opiskelijakunnan jopa yli kolmeen tuntiin venynyt uuden hallituksen järjestäytymiskokous, jossa myös allekirjoittaneet olivat kukin paikalla. Puheenjohtajavaalin tuoma huomio oli kerryttänyt auditorioon jopa yli kolmekymmentä opiskeilijakuntatoiminnasta kiinnostunutta opiskelijaa. Siis enemmän kuin monena vuonna!

Noin puoli kahden aikaan tuore puheenjohtaja lausui maagiset sanat “Avataan kokous kello 13.27 ja todetaan se lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.” ja näin oli kokous virallisesti aloitettu. Alkulöpinöiden jälkeen alkoi tapahtua. Uuden hallituksen rooleja alettiin jakamaan. Eikä aikaakaan, kun ehdolla oli jo useita ihmisiä. Etenkin mediavastaavien, toimintavastaavien ja kioskivastaavien tehtävät olivat suosittuja!

Mitä seuraavaksi? – Opiskelijakunnan tulevaisuus

Moni varmaan pohtii, mitä Ollinmäen valitseminen puheenjohtajaksi käytännössä tarkoittaa. Ollinmäen omien sanojensa mukaan tuoreen opiskelijakunnan hallituksen toiminnan tulevaisuutta on vielä vaikea nähdä kokonaisuutena, mutta konkreettisia suunnitelmia löytyy jo. Suunnitteilla on muun muassa ystävänpäiväjuhla. Luvassa on myös aktiivista kioskitoimintaa, tapahtumia areenalla sekä jo perinteeksi muodostunut toimintapäivä. Opiskelijakunnan toimintaa pääsee myös tulevaisuudessa seuraamaan uudelleen henkiin herättyjen somealustojen kuten Tiktokin kautta.

Eemil Pietilä, mediavastaava:

Etenkin mediavastaavien työllä on iso rooli opiskelijakuntatoiminnan mainostamisessa niin koulun sisällä kuin ulkopuolisillekin. Viime hallituskaudella lukion opk:n somet ovat olleen melko hiljaisia, joten uuden hallituksen mediavastaavien panos tulee varmasti näkymään myös somessa. Tämän lisäksi tietenkin teemme lukion sisäistä mainontaa esimerkiksi opkh:n järjestämistä tapahtumista sekä soitamme perjantaisin musiikkia opiskelijoille. Hienoa olisi, jos yhä enempi määrä ihmisiä kiinnostuisi opiskelijakuntatoiminnasta!

Venla Koponen, kiskavastaava:

Kioskivastaavien tehtävä on pitää auki opiskelijakunnan kioskia, etenkin pitkinä päivinä. Kiskalta voi ostaa pientä syötävää tai vaikka energiajuoman. Uusilla kioskivastaavilla on myös muutamia kehitysideoita kioskille, joita tullaan näkemään tulevan hallituskauden aikana. Kioskin tarkoitus onkin toimia enemmänkin palveluna kuin rahasampona, joten hinnat ovat matalat. Kiskalla nähdään!

Sanni Veijalainen, toimintavastaava:

Toimintavastaavien duunina on järjestää erilaista toimintaa – teemapäivät sekä toimintapäivät toimivat hyvinä esimerkkeinä. Meillä on ollut myös taipumusta järjestää kaikenlaista extraa: glögin ja piparien jakaminen joulun alla, erilaiset teemajahdit…. Oma lempparini tähän mennessä on ehdottomasti välitunnin bingohetki<3 Tälle kaudelle on jo suunnitelmia, joita toivottavasti pääsemme toteuttamaan (kaveripöytä, koulupäivän ulkopuolella järjestettävä virkkaus-/käsityökerho….) teidän kanssanne. Kiskaise käytävällä hihasta tai slaidaa dm, jos herää ajanviettoehdotuksia tai kysymyksiä<3

Kirjoittanut Eemil Pietilä, Sanni Veijalainen ja Venla Koponen

Kuvat: Iita Markkanen

Vanhojentanssit ovat suomalainen lukiolaisperinne, joka juontuu 1930-luvun Helsingin normaalilyseoon. Alun perin tapana oli pukeutua vanhan näköiseksi, mutta nykyään tansseissa nähdään modernia pukuloistoa. Vanhojenpäivä juhlistaa lukion toisen vuoden opiskelijoita, kun abiturientit jäävät lukulomalle ja näin ollen kakkosista tulee koulun vanhimpia. Halukkaat pääsevät osallistumaan vanhojen tansseihin ilmoittautumalla LI04 kurssille, joita on tarjolla 2. ja 3. jaksossa.  

Kurssilla harjoitellaan vanhojen tansseissa esitettäviä erilaisia tansseja. Tyypillisesti tanssien joukossa on salonkitansseja, paritansseja ja tietenkin lukiolaisten itse suunnittelema oma tanssi. Kova työ huipentuu itse esityksiin, jotka tänä lukuvuonna koulussamme järjestetään 8.–9.2. 

1. Miltä tanssiharkat ovat tuntuneet? 

”On ollut kivaa. Aluksi jännitti, mutta eipä enää” 

”Ovat olleet mukavia. Tanssit tuntuvat yleisesti menevän ihan hyvin, vaikka ne eivät joskus menekään ihan oikein.” 

”Harkoissa on ollut tosi hauskaa! Kivoja kevennyksiä rennolla tunnelmalla koulupäivien loppuun.” 

2. Ovatko harkat olleet sellaiset mitä odotit vai ei, miksi näin? 

”Ihmisten määrä harkoissa on ollut enemmän, mitä odotin. Odotin jotain 50 ihmistä, mutta on siellä vähän enemmän. 

”Ennen ensimmäisiä harkkoja olin vähän hermostunut. Mietin, mitä jos tanssit ovat vaikeita ja oon pihalla. Jännitti, että tuntemattomien kanssa harjoittelu olisi jotenkin kiusallista. Tähän mennessä tanssit ei oo ollu yhtään niin vaikeita muistaa, kuin mitä pelkäsin. Silloinkin, jos oon pihalla, niin on ollu muutkin. Eikä tuntemattomien kanssa tanssiminen oo ollu sen kummempaa, kaikki on sen verran keskittyneitä itseensä ettei sitä tuu edes mietittyä.” 

3. Olisiko jokin asia, mikä muuttaisit tanssiharkoissa?  

”Harjoitusten väleihin voisi ujuttaa pari juomataukoa.” 

”Itselle olisi mukavampaa, jos parit pysyisivät samoina ja kaikki saisi opetella juuri sen oman parin kanssa. Ymmärrän tämän olevan ikävä vaihtoehto niille, joilla ei ole paria. Se varmasti lisäisi stressiä ja kynnystä osallistua, ellei valmiiksi ole pysyvää paria.” 

”Nykyinen ope on ihan mahtava yksinkin. Kuitenkin harkoissa voisi olla kaksi opettajaa, jolloin nähdään opettajan esimerkeissä viejän ja vietävän rooli samaan aikaan.” 

Vaikuttaa siltä, että oppilailla on ollut mukavaa tanssia. Odotamme innolla, että pääsemme näkemään tanssijoiden upeat tanssit, varsinkin heidän oma tanssinsa. Toivotamme onnea kaikille tanssijoille! 

TEKSTI: Lotta Härkönen ja Nuppu Tuukkanen
KUVAT: Nuppu Tuukkanen

Kaikki me olemme varmasti kuulleet siitä, kuinka ammattikoulussa olisi paljon helpompaa kuin lukiossa. Sanotaan, että lukiolaiset kulutetaan loppuun, kun taas ammattikoulussa tuskin tarvitsee edes käydä. Päätin selvittää, onko ammattikoulussa todellakin helpompaa kuin lukiossa. Sitä varten sain haastateltavakseni Helsingissä ammattikoulussa ensimmäistä vuotta opiskelevan ystäväni Nanna Ruuskasen. Hänen lisäkseen haastattelin Järvenpään lukiossa ensimmäistä vuotta opiskelevaa Matteus Jeskasta.

• Mitä lukiolainen ajattelee ammattikoulusta, entä toisinpäin?

Matteus: Ammattikoulussa on luultavasti paljon helpompaa, rauhallisempaa ja lyhyemmät päivät. Ylipäätään rennompaa kuin lukiossa.

Nanna vahvistaa Matteuksen ennakkoajatukset ammattikoulusta: Opiskelu on vapaata, ja tehtävät voi halutessaan tehdä kotona. Yleensä päivät kestävät noin kuusi tuntia eli klo 9.00–15.00.

Nannan ennakko-odotuksia lukiosta: Hienoihin lukioihin, kuten tänne, tulevat ne, joilla on hyvä keskiarvo ja jotka haluavat hyvän ammatin, johon vaaditaan lukiota. Lukioon menevät myös ne, jotka eivät tiedä, mitä haluavat tehdä tulevaisuudessa.

• Miksi haitte juuri sinne, minne haitte?

Matteus: Hain Järvenpään lukioon, koska se on lähellä ja lukiosta saa hyvät paperit.              

Nanna: Hain seurakuntaopistoon lastenohjaaja-alalle, koska olen aika varma tulevaisuudestani ja haluan tulevaisuudessa olla lastenohjaaja ja tekemisissä lasten kanssa.

• Miten lukio/ammattikoulu eroaa peruskoulusta?

Matteus: Lukiossa on paljon enemmän tehtäviä ja töitä, joita pitää tehdä. Kokeet ovat erilaisia, koska kokeet tehdään kaikki samalla viikolla eikä muuta koulua ole silloin lainkaan. Ryhmät vaihtuvat joka kurssilla, kun taas peruskoulussa oltiin aina saman luokan kanssa.                                                    

Nanna: Ammattikoulu on oikeastaan vapaampaa kuin peruskoulu. Opinnot eivät kauheasti eroa yläasteesta, koska matematiikassa käydään samoja laskuja kuin yläasteella. Kokeita ei ole, vaan kokeet on korvattu erilaisilla näytöillä.

• Meneekö kouluun paljon rahaa?

Matteus: Lukiossa menee kirjoihin ja tietokoneeseen tosi paljon rahaa.                                                  

Nanna: Ammattikoulussa ei mene rahaa kirjoihin tai koneeseen, koska ammattikoulussa toimii mikä tahansa tietokone ja yläasteen tietokone toimii edelleen. Rahaa ei mene myöskään muuhun ylimääräiseen, koska lastenohjausalalle ei tarvita erilaisia tarvikkeita, kuten esim. kampaaja-alalle tarvitaan.

• Mitä erikoisuuksia koulussa on?

Nanna: Valinnaiset meillä on vasta viimeisenä vuonna, joten en osaa sanoa niistä mitään. Me kuitenkin virkkaamme kehitysmaiden lapsille kaikenlaista. Meillä voi myös valita, meneekö kouluun vai tekeekö koulujuttuja kotona.                  

Matteus: Täällä Järvenpään lukiossa on tosi paljon erilaisia linjoja ja kursseja. On myös hyviä liikuntamahdollisuuksia.

• Viekö koulu teiltä paljon vapaa-aikaa?

Matteus: Suurin osa vapaa-ajasta menee kouluun. Ehtii silti käymään treeneissä muutaman kerran viikossa.                                

Nanna: Ammattikoulu ei vie paljoakaan vapaa-aikaa, koska tehtäviä on aika vähän ja niitä ehtii yleensä tekemään koulussa päivän aikana.

• Millaisia ihmisiä lukiossa/ammattikoulussa on? Onko yhteishenki hyvä?

Matteus: Osa opettajista on hyviä ja mukavia, mutta osa ei. Täällä on tosi paljon oppilaita (yli 1300), ja siksi on aika helppoa muodostaa kaveriporukoita.                     

Nanna: Meidän koulussa on vain 23 opiskelijaa ja vain kaksi alaikäistä. Täällä on tosi hyvä yhteishenki, koska ihmisiä on niin vähän ja ollaan paljon tekemisissä. On myös paljon samankaltaisia ihmisiä.

• Stressaako tai ahdistaako koulu?

Matteus: Joo kyllä se vähän stressaa, koska on niin paljon hommaa eikä aikaa (tai motivaatiota) tehdä kaikkea. Kaikki työt ja tehtävät vaikuttavat arvosanaan.                                                                                 

 Nanna: Ammattikoulussa tulee tehtäviä, jotka pitää olla tehtynä aika nopeasti. Ei siis ole kauheasti aikaa tehdä tehtäviä, ja se stressaa jonkin verran. Koulu ei kuitenkaan vie vapaa-aikaa.

• Muuta sanottavaa?

Nanna: Ammattikoulussa voi edetä aika lailla omaan tahtiin kaikkien tehtävien kanssa. Töitä on aika paljon. Meillä on aika rentoa ja ei oikeastaan välitetä edes poissaoloista, eikä niistä tule mitään seurauksia.  Saadaan myös pitää taukoja silloin, kun halutaan, eikä meillä ole ”virallisia välitunteja”. Ruokalaa meillä ei nyt koronan takia ole, joten meille annetaan ruokarahaa.  

Matteus: Lukiossa edetään liian nopeasti, ja jos on kerran poissa, niin tippuu heti kärryiltä. Etenkin matematiikassa. Meillä on tiettyyn aikaan muutama 5–15 minuutin välitunti ja ruokailu.

Monia kiinnostaa opiskelu ulkomailla, ja itsekin olen sitä harkinnut. Tässä jutussa olen haastatellut kolmea vaihto-oppilasta, joista kaksi opiskelee Suomessa vaihto-oppilaina ja yksi Englannissa.  

Ensimmäinen haastateltava on Oona Suomi, joka on opiskellut englantilaisessa yliopistossa nyt muutaman vuoden nykytaidetta. Hän päätti lähteä ulkomaille, kun Suomen yhteishaku ei tuottanut toivottua tulosta. Oonan opinnot ovat sujuneet hyvin, vaikka englanti ja sen aksentit ovatkin tuottaneet hieman haasteita. Hänen mielestään suurin haaste ulkomailla opiskelussa onkin juuri vieras kieli: “Suurin haaste on vieraalla kielellä puhuminen, jos kielen puhumisesta ei ole kokemusta, ja puhuminen esimerkiksi väsyneenä.” Vinkkejäkin Oonalta löytyy, kuten: “Lähetä hakemusmateriaalit ajoissa, aikainen lintu madon nappaa” ja “Muista hakea Kelalta tukea asumiseen ja opintoihin”. Kuitenkin tärkeimmät vinkit tulevat vasta lopussa: “Älä pelkää sinulle vierasta kieltä, se tulee ajan myötä selkärangasta” sekä aina hyödyllinen neuvo “Ole rohkea ja sosiaalinen”. Oona kuitenkin vielä muistuttaa ottamaan selvää tarvittavista papereista sekä maan sisäisistä asioista, kuten pankin ja terveydenhuollon toiminnasta.  

Seuraava haastateltava onkin varmasti monelle tuttu, sillä hän on vaeltanut koulumme käytäviä kanssamme. Hän on japanilainen Hibiki, joka saapui Suomeen kulttuurimme kiehtovuuden takia. Hibiki on ollut Suomessa nyt noin puoli vuotta ja palaa takaisin Japaniin kesäkuussa. Haastattelussa hän kertoo pitäneensä ajastaan täällä ja sanoo suomalaisen kulttuurin muistuttavan japanilaista kulttuuria. Isoin ero on kuitenkin niin kutsutussa small talkissa. Hän myös kertoo suomalaisten olevan japanilaisia ujompia. Toinen syy, miksi Hibiki halusi tulla Suomeen, on hänen unelmansa asua ja työskennellä täällä: “Exchange isn’t my purpose, to live in Finland is. And at first I thought about studying in a Finnish university or getting a job but realized that the best way to learn Finnish culture is to study abroad.” Seuraava kysymykseni koski Suomessa vaihdossa olemisen haasteita, ja Hibiki mainitsi jokaiselle julkisen liikenteen käyttäjälle tutun tilanteen: “ The trains come late always and there isn’t many of them. The transits take long because the trains come every 30 minutes.” Helppojakin asioita on lyötynyt: “ Adapting to Finnish culture has been easy and Finnish school is fun. The student have so much free time, definitely when you compare to Asia and Japan.” Lopuksi kysyin vinkkejä ulkomailla opiskeluun: “ You should go if you are interested in a specific culture or a country. You can find out so many new and interesting things. Exchange is so much fun.” Hibiki suosittelee erityisesti Aasiaa, sillä se laajentaisi maailmankuvaamme paljon.

Haastattelin Hibikin lisäksi toista Järvenpään lukiossa olevaa vaihto-oppilasta, Yunusta, joka opiskelee Suomessa vuoden. Hänellä on ollut todella hauskaa, ja hän kertoo suomalaisista positiiviseen sävyyn: “Finnish people are so kind but shy so you just have to go and talk to them. They make great friends and show you new things.” Yunus lisää Suomen olevan hänelle hyvä vaihtomaa, sillä hän harrastaa kuvaamista. Vaikeitakin asioita kuitenkin on löytynyt. Yksi niistä on ollut suomalainen ruoka, mutta ei perinteisten ruokien, kuten mämmin, takia. Yunus kertoo asiasta näin: “In my country we use so much spice in the food and in Finland there isn’t much spice in the food.” Yunus kertoo myös Suomen julkisen liikenteen olevan vaikeaa. Tähän liittyen hän kertoo hauskan tarinan kahdesta kerrasta, kun hän myöhästyi bussista. “This week I have missed my bus twice. The first time I was in the bus station waiting for my bus. The bus was fourteen minutes late and I thought: ‘ okay, maybe this bus isn’t coming’ and started walking home. Then I saw my bus coming, fourteen minutes late!” hän jatkaa: “ The second time I was in Järvenpää waiting for the bus again. It’s late so I thought it wasn’t going to come. So I decided to go to the library, since it was cold. And just like the last time I saw the bus come. I was like ‘WHAT?!’ at that point.” Vaikka Yunuksella onkin ollut pieniä vaikeuksia suomalaisen julkisen liikenteen ja ruuan kanssa, hän silti suosittelee vaihtoa. Hänen mielestään vaihto kannattaa, koska se parantaa kielitaitoa sekä mahdollistaa uusien ystävien ja kokemuksien saamisen. Se on myös hyvä kokemus ja vahvistaa ihmistä. Juuri näiden syiden takia Yunuskin lähti vaihtoon. 

Haastatteluiden perusteella voisimme sanoa vaihdon olevan hyvä idea, jolla on monia hyödyllisiä vaikutuksia. Tietenkin se tuo myös haasteita ja ongelmia mukanaan mutta tarjoaa silti ainutlaatuisen kokemuksen. 

(Haastattelut ja artikkeli on tehty ennen koronan aikaa. Jos harkitset vaihtoon lähtöä, muista tarkistaa koronan vaikutukset siihen.) 

Järvenpään lukiosta valmistunut Lotta Åman kertoo Etelä-Koreassa opiskelusta.

Lotta Åman kävi Järvenpään lukion vuosina 2011-2014.

Lotta Åman on 24-vuotias suomalainen opiskelija Etelä-Koreassa. Hän on suorittanut kandidaatin tutkinnon Seijong-yliopistossa ja suorittaa parhaillaan maisterin tutkintoa kansainvälisestä kehitysyhteistyöstä Korea Universityssä. Åman on asunut Etelä-Koreassa Soulin kaupungissa vuodesta 2015 lähtien ja opintojen ohessa tehnyt käännöstöitä ja toiminut tulkkina, opettanut suomen kieltä ja ollut vuoden töissä suomalaisessa HEI Schools (Helsinki International Schools) -päiväkodissa.

Lukiossa Åman harrasti tanssia, jonka kautta hän tutustui K-poppiin ja myöhemmin kiinnostui siitä. Hän alkoi myös katsomaan korealaisia draamasarjoja. K-popin ja korealaisten sarjojen kautta Åmanissa heräsi kiinnostus Korean kulttuuriin ja kieleen, ja tämä kiinnostus säilyi, vaikka innostus K-poppiin ja korealaisiin sarjoihin väheni. Åman alkoi opiskelemaan korean kieltä ja myöhemmin kävi lomamatkalla Soulissa.

“Helsingissä oli ilmaisia korean kielen kursseja, ja lähdin kurssille kaverin painostuksesta, minkä jälkeen huomasin, että minähän olen hyvä tässä.”

Lukiosta valmistumisen jälkeen Åman ei ollut varma siitä, mitä hän aikoo tehdä. Hän kuitenkin piti korean kielen opiskelusta, joten hän päätti hakea Etelä-Koreaan yliopistoon.

“Googlailin Koreassa olevia yliopistoja ja päädyin hakemaan muutamaan niistä.”

Siitä alkoi puolen vuoden pituinen paperisota eli erilaisten tarvittavien hakupapereiden täyttäminen, edestakaisin soittelu, eri papereiden hakeminen peruskoulusta ja maistraatista, apostille-todistuksen hankkiminen, kaiken kääntäminen englanniksi ja lähettäminen Koreaan sekä varmistaminen yliopistolta, että kaikki tarvittavat paperit olivat saapuneet. Åmanin täytyi myös suorittaa kansainvälinen englannin kielen tasokoe.

Kun Åmanille varmistui yliopistopaikka, hänen piti seuraavaksi hankkia opiskelijaviisumi Koreaan muuttamista varten. Uuden paperisodan jälkeen Åmanille myönnettiin opiskelijaviisumi ja yliopistolta löytyi valmis opiskelija-asunto, joten jäljellä olivat enää vain tavaroiden pakkaaminen ja matkalle lähteminen. Yli yhdeksän tunnin pituisen lennon jälkeen Åman saapui Incheonin lentokentälle, josta matka jatkui bussilla Soulin kaupunkiin.

Soulin sijainti (lähde: Wikipedia.org)

Aloitettuaan opiskelun Åman järkyttyi opiskelun suuresta määrästä ja sen haastavuudesta.

“Koreassa opiskelu on hyvin matematiikkapainotteista. Ensimmäisen tunnin jälkeen soitin äidilleni ja kerroin, kuinka minun pitää tulla takaisin kotiin, koska en pysty millään pärjäämään tällä matematiikan tasolla, mutta pian huomasin, että täälläkin on monia, jotka eivät osanneet niitä asioita.”

Åman kertoo, kuinka lopulta ryhdistäytyi ja löysi oman tavan opiskella, ja siitä lähtien opiskelu on helpottunut huomattavasti. Oman opiskelutavan löytämisessä auttoivat paljon lukiossa opetetut menetelmät ja käytännöt. Koreassa oppilailla ei juuri ole tapana kysyä kysymyksiä professoreilta kesken tunnin, mutta kansainvälisten oppilaiden tapa kysyä on tervetullut.

“Itse opin puhumalla, joten kysymyksien esittäminen on ollut minulle tärkeää.”

Opiskelu ulkomailla ei kuitenkaan tule ilman laskua. Åmanin mukaan puolen vuoden koulumaksu voi olla noin 3000 euroa. Kelalta on mahdollista saada opintotukea, vaikka asuukin ulkomailla. Kelan tuki ei kuitenkaan Åmanin tapauksessa ole riittänyt kaikkeen, joten hän on joutunut itse maksamaan opiskelunsa. Vuokraa lukuun ottamatta eläminen Koreassa on hyvin halpaa. Tietenkin opintolainaa yhä tarvitaan, mutta Koreassa on silti halvempaa opiskella kuin Euroopassa yleensä on. Työllistyminen on myös helppoa, jos osaa kielen.

Åmanin mukaan Koreassa opiskelussa esiintyy vahvasti hierarkia ja virheille ei anneta paljoa tilaa. Opiskelu on hyvin akateemista, ja siihen kuuluu monien asioiden opettelu, paljon kokeita ja luentoja, kun taas työharjoittelu jää vähemmäksi. Åman huomauttaa, että kyseinen opiskelutyyli ei välttämättä sovi kaikille, joten mikäli haluaa lähteä ulkomaille opiskelemaan, on tärkeää ottaa selvää kyseisen maan koulutusjärjestelmästä.

“Opiskelu on hyvin yhteisöllistä, eli siihen kuuluu paljon sosiaalisia tapahtumia ja toimintoja. Minun pitää kunnioittaa ylemmällä vuosiluokalla olevia opiskelijoita, kun taas vanhemman opiskelijan tehtävä on olla esimerkkinä ja maksaa ruoka- ja juomakulut.”

Kaikki ei kuitenkaan ole ainoastaan opiskelua, sillä eri koulujen välillä on paljon akateemisia ja urheilullisia kilpailuja. Opiskelijaelämään kuuluu myös paljon yhteisöllistä juomista, erilaisia leikkejä ja “nuoruudesta nauttimista”. Lukiossa korealainen oppilas voi käyttää jopa 14 tuntia päivässä opiskeluun, minkä takia useilla elämä alkaa vasta yliopistossa.

Kaikki Koreassa ei kuitenkaan ole täydellistä. Åman kertoo törmänneensä monenlaisiin haasteisiin, joihin Suomessa tuskin törmäisi.

“Korea osaa olla erittäin kaunis, mutta sillä on myös paljon kehitettävää. Samalla kun pystyn nauttimaan nopeasta ja helposta elämästä, vanhoilliset sukupuoliasenteet verrattuna Suomeen rajoittavat sitä. Kungfutselaisuuden aatteet näkyvät vahvasti arjessa, niin hyvässä kuin huonossa. Kaikesta huolimatta olen Koreassa paljon onnellisempi kuin olin Suomessa.”

Niitä lukiolaisia, jotka harkitsevat jatko-opiskelua, Åman rohkaisee katsomaan Suomen ulkopuolelle. Jos hakee ulkomaille opiskelemaan, Åman suosittelee opettelemaan kyseisen maan kielen, vaikka koulu ei sitä vaatisi, koska kielitaito on ratkaisevassa asemassa työllistymisessä.

Haastattelimme koulun pitkäaikaista äidinkielenopettajaa Markus Linnasta, joka kertoo lukemisen merkityksestä ja omasta taustastaan. Hän kertoo muun muassa tiestään opettajaksi, matkustelusta ja siitä, miten lukio sujui.

• Minkä ikäinen olet?

“Vuonna 66 syntynyt, että se tekee 52 nyt ja täytän kesällä 53”

• Minkälainen perhe?

Tänään aloin miettimään sitä ikääntymistä ja olen miettinyt sitä ikääntymistä viimeiset 20 vuotta. Minun tyttö täyttää 30, hän on hissan maikka Lahdessa. Poika on 93 syntynyt, pitää oikein laskea lastensa ikiä. Mitäs se nyt täyttäisi? 26. Hän on nörtti valitettavasti, ne geenit ei taas ole tullut minulta, jotain tietotekniikkaa.

• Onko lemmikkejä?

Ei ole, minulla oli pienenä kolme marsua. Se on minun lemmikki historiani ja olen seurustellut useamman naisen kanssa, joilla on ollut koiria. No tällä hetkellä en seurustele ja ei ole koiriakaan.

• Miten päädyit opettajaksi?

Otan vähän pidemmän polun, lukiossa innostuin ykkösellä äidinkielestä. Mulla oli aika villi yläaste nuoruus, niin kävin sen jälkeen 10 luokan ja sitten mikä oli hemmetin hyvä jälkikatsaus, että ehdin vähän rauhoittua. Tapasin lukiossa Mantereen Kimmon, joka oli tällainen karismaattinen tyyppi ja josta tuli runoilija, mutta hän oli innostunut kirjoittamaan ihan sikana. Ja jotenkin tunnistin, et on sellaisia tyyppejä, jotka tavallaan innostavat ihmisiä ympärillään ja tajusin et toi vois olla minun juttuni ja senkaa hurahdettiin lukemaan. Pääsin abivuoden jälkeen Lahden Etelä-Suomen Sanomiin kesätoimittajaksi ja siinä vaiheessa luulin et musta tulisi toimittaja. Kesätoimittajan hommassa huomasin, että minua kiinnostaa enemmän se teksti. Siellä oli yksi Laura kesätoimittajana, joka sano olleensa suomenkielenpääsykokeessa ja sitten minulle tuli sellainen hetkinen et, jos minua kiinnostaa enemmän kieli ja kirjallisuus niin kuin tekstit tekstinä ja kun tämä asia tuli esille oli myöhästä pyrkiä tänä vuonna mihinkään ja niin ajattelin vuoden päästä pyrkiä ja pari vuotta ehti mennä kirjotuksista ja sitten hain opiskelemaan ja pääsin useampaakin paikkaan mutta Helsinkiin menin.

• Matkusteletko paljon? Onko lempimaata?

Englanti on se juttu. Saman tien teki mieli sanoa, etten hirveästi matkustele, mutta viimeisen viiden vuoden aikana se on vähän herännyt. Olen aina jotenkin fanittanut englantilaista kulttuuria ja musakulttuuria, ja olen miettinyt, kun kaikki muut menee sinne ja tänne, kaikkiin eksoottisiin paikkoihin, niin miksi en voisi antaa itselleni lupaa mennä aina Lontooseen. Olin myös kerran teidän ikäisenä kesätöissä Lontoossa. Mutta en minä hirveästi matkustele ja nykyään menee rahaa noihin kitarahommiin, niin ei paljon rahaa ole matkusteluun.

• Mitä sait YO-arvosanoiksi?

Päästötodistuksen keskiarvo oli 8. Kirjotin neljä ainetta ja kaikista sain L:n, ne oli silloisia L:iä tietysti. Meni tosi yläkanttiin tietenkin. Ruotsinkielessäkin menin kielisaliin opiskelemaan ja opiskelin alusta asti kaikki asiat. Minä ymmärsin, että se oli kielipeliä ja että piti nähdä se vähän niin kuin pelinä.

• Kerro musikaalisesta taustastasi.

Beatles oli tosi lähellä nuoruudessa ja suomirokin kultakaudessakin olin mukana. Levyjäkin tuli osteltua. Musiikkia kuuntelin paljon ja kitara on ainoa soitin jota soitan. Aikoinaan oli harvinaista, että olisi käynyt kitaratunneilla.

• Paras muistosi?

Tähän vois sanoa lapset tai jotain semmoista, mutta varmaan hassuin muisto oli, kun kaikki varmaan kävelee unissaan, niin asuttiin kerrostalossa ja havahduin hereille oven ulkopuolelta. Pimpotin ovikelloa, eikä äiti kuullut. Hänellä oli silloin jo aika huono kuulo. Sitten tuli semmoinen fiilis, että “jes”, nyt voin tehdä sen minkä olen aina halunnut tehdä. Kiipesin kahdeksan kerrosta parvekkeita pitkin omaan kotiin. Olin ihan tiloissani ja menin koputtamaan äitiä olkapäälle, eikä hän sitten saanut unta loppuyönä. Ajattelin sen itse vaan urheiluna ja se oli tosi siistiä silloin.

• Terveisiä opiskelijoille?

Lueskelemisen pitäisi olla se elämäntapa, se mahdollistaa niin paljon asioita. Lukeminen, kirjottaminen ja kaikki helpottuu. Teksteistä tulee kiinnostavia ja omaäänisiä. Kannattaa lukea paljon erilaisia tekstejä, lueskella niitä.

Alunperin kirjoittanut Samuel Kurhela ja Minttu Hummelholm

Järvenpään lukion tämänvuotiset vaihto-oppilaat ovat kaikki tulleet Euroopan ulkopuolelta. He ovat olleet Suomessa nyt suunnilleen neljä kuukautta. Saimme tilaisuuden haastatella heistä viittä: indonesialaista Nailahia, taiwanilaista Niniä, hongkongilaista Katea, ecuadorilaista Andrésta sekä thaimaalaista Primaa ja Jania.

Miksi juuri Suomeen vaihtoon?  

Indonesialainen Nailah mainitsee suomalaisen koulujärjestelmän asiana, joka sai hänet kiinnostumaan vaihto-opiskelusta Suomessa. Thaimaalaisen Priman taas Suomesta saivat kiinnostumaan esimerkiksi erilainen sää ja muumit. Lisäksi useampi vaihtareista listaa yhdeksi syyksi tulla Suomeen joulunvieton, sillä useimmat heistä eivät ole koskaan ennen viettäneet joulua, ja onhan Suomi tunnettu joulupukin kotimaana. 

Millainen ensivaikutelma Suomesta tuli? Mitkä sanat kuvaisivat parhaiten Suomea? 

Kaikkien vaihtareiden ensivaikutelmat Suomesta olivat pääosin hyviä. Ainoaksi negatiiviseksi asiaksi mainitaan Suomen korkea hintataso. Erityisesti Suomen luonto teki moniin vaikutuksen jo heti alussa. Nailah ja thaimaalainen Jan mainitsevat Suomen lukuisat järvet, ja hongkongilainen Kate puut ja metsät, joita on täällä hänen mielestään kaikkialla. Prima muistaa ensimmäisinä päivinään Suomessa hämmästelleensä sitä, että autot päästävät jalankulkijat tien yli lähes poikkeuksetta. Ecuadorilainen Andrés kertoo olleensa yllättynyt siitä, että suomalaisista löytyy myös paljon ulospäinsuuntautuneita ihmisiä. Taiwanilainen Nini kuitenkin valitsee yhdeksi Suomea ja suomalaisia parhaiten kuvaavaksi sanaksi ujouden. Janin mielestä yllättävintä oli se, kuinka hyvää englantia suomalaiset puhuvat. Muita vaihtareita yllättäneitä asioita olivat opettajien ja vanhempien ihmisten kutsuminen etunimellä, suomalaisten runsas vapaa-aika sekä harrastusten ottaminen vakavasti.  ”Parhaiten Suomea kuvaavat sanat kylmä, turvallinen ja rento”, sanoo Kate.

Mikä on suurin ero vaihtarien kotimaiden ja Suomen välillä? 

Suomalainen sää mainitaan suurimmaksi eroksi. Ninin mielestä asiat toimivat Suomessa hitaammin kuin hänen kotimaassaan Taiwanissa. Andrés kertoo Suomen ja Ecuadorin eroavan monessa asiassa, kuten liikenteessä, kulttuurissa ja ruuassa. 

 

Millaista koulu on Suomessa verrattuna kouluun vaihtarien kotimaissa? 

Suurin osa vaihtareista sanoo koulun olevan täällä rennompaa kuin kotimaassa, esimerkiksi kokeita on täällä vähemmän. Myöskään koulupukuja ei täällä ole toisin kuin vaihtarien kotimaissa. Jan lisää, että suomalaiset lukiolaiset saavat itse tehdä lukujärjestyksensä ja valinnanvapautta on enemmän kuin Thaimaassa. Priman mielestä hienoa suomalaisessa koulujärjestelmässä on se, että suomalaiset opettajat välittävät oppilaista aidosti.  

Ovatko suomalaiset opiskelijat erilaisia kuin opiskelijat vaihtarien kotimaissa? 

Lähes kaikki sanovat, että täällä opiskelijat pukeutuvat ja myös käyttäytyvät aikuismaisemmin kuin heidän kotimaassaan. 

Mikä on ollut parasta tähän mennessä? 

”Suklaa!” naurahtaa Prima suomeksi. ”Se, että on saanut mennä aikaisin nukkumaan”, toteaa puolestaan Nini.  ”Saunominen ja järvessä uiminen”, sanoo Andrés. Kaikki ovat sitä mieltä, että ihan parasta on ollut avuliaiden ja mukavien ihmisten tapaaminen niin täällä koulussa kuin muuallakin. 

 

Onko ollut jotain vähemmän mieluista? 

Salmiakki mainitaan useamman kerran. Lisäksi Jan kertoo, ettei pidä puurosta. Nailah taas mainitsee tavallisen suomalaisen ruuan ei aina niin mieluisana asiana. Kaikki vaihtarit myös harmittelevat Suomen kalliita hintoja. 

Mitä vaihtarit kaipaavat kotimaistaan? 

Ystävät ja perhe ovat yleisin kaipauksen kohde. Kate sanoo kaipaavansa Hongkongista myös ruokaa, bubble tea -nimistä juomaa ja sosiaalisuutta. Andrés kaipaa Ecuadorista ruokaa, juhlia, latinorytmiä ja lämpimiä ihmisiä. 

Millaisia odotuksia vaihtovuodelle on mielessä? 

Itsestään uusien puolien löytäminen, uusien asioiden kokeminen sekä uusiin ihmisiin tutustuminen ovat lähes kaikkien toiveissa vaihtovuodelle. Lisäksi Jan sanoo odottavansa vaihtovuoden Suomessa olevan ansaittu tauko kiireisen elämän keskellä. 

Alunperin kirjoittanut Tuomas Härmä, Anni Huuskonen ja Jonna Ylimyllymaa

Kuinka monta kertaa olet kuullut käytävällä nuorten valittavan ruotsin kielestä? Miten pakkoruotsi eroaa pakkoenglannista? Eikö kaksikielisyys ole tärkeää Suomessa? Ja miten päädyimme siihen, että ruotsin kieli on yksi vihatuimmista aineista koulussa? 

Järjen toimitus kävi haastattelemassa uutta ruotsin kielen opettajaa Ida Michelssonia. Päädyimme kyselemään hänen urastaan sekä suhteestaan oppilaisiin ja ruotsin kieleen.

Kirjoittavatko Järvenpään lukion opiskelijat usein yo-kirjoituksissa ruotsin kielen? 

Minä uskon, että tässä koulussa yli kolmasosa oppilaista kirjoittaa ruotsin yo-kokeissa. Sanoisin, että tilanne on parempi kuin muissa kouluissa.

Miten suhtaudut siihen, että monet nuoret eivät pidä ruotsista oppiaineena?

Minulla on sellainen tavoite, että olen tyytyväinen, jos kurssin aikana saan yhdenkin asenteen käännettyä ruotsin kieltä kohti. Jos taas ei osaa olla avoin muille mielipiteille, niin sille en voi mitään. Jos haluaa olla mäntti, niin silloin on mäntti.

Monet abit yrittävät sanoa minulle, että pitäisi antaa vain vitonen, koska se on heidän viimeinen kurssinsa ruotsista. Yritän kuitenkin työntää heitä saamaan hyvän arvosanan – olipa se sitten heidän viimeinen kurssinsa tai ei.

Olen yrittänyt kannustaa ruotsin opiskeluun sillä ajatuksella, että ikinä ei tiedä, mihin tai minne tässä elämässä joutuu: esimerkiksi jos saa töitä suomenruotsalaisesta kaupungista, on ruotsilla pakko pärjätä. Elämme niin sanotussa globaalisessa maailmassa, ja jos joutuu muuttamaan ulkomaille, olisi hyvä, että olisi edes jotain kieltä opiskellut, jotta olisi jokin kyky omaksua kieliä.

Mutta jos ei halua oppia, niin ei silloin opi, piste. Ei sille voi mitään, ja näitähän on aina.

Ida jatkoi vastaustaan kehumalla Järvenpään lukion opiskelijoita antamalla esimerkin, jossa opiskelija pelaa kännykällään ja jää siitä kiinni. Yleensä ensimmäiseksi täällä opiskelijat sanovat anteeksi, kun taas muissa lukioissa hän on saanut kuulla kiroilua. Lukioiden välillä on suuria eroja, ja täällä oikeasti saa opettaa ja keskittyä opettamiseen enemmän kuin vain oppilaiden kurissa pitämiseen.

Mistä tuli idea opiskella ruotsin kielen opettajaksi?

Oikeastaan päädyin ammattiin sattuman kautta. Pidin nuorena pari välivuotta. Olin lukioaikana Saksassa, jonka jälkeen toimin kouluavustajana pari vuotta ennen kuin aloitin opiskelun. Hain ensisijaisesti luokanopettajaksi mutta en päässyt sinne. Koska en päässyt luokanopettajaksi, aloin lukemaan kaikenlaisia aineita. Kun aineet alkoivat paisua, oli pakko alkaa valita, miksi sitten valmistuisi, ja koska siihen aikaan oli saksan ja ruotsin kielen opettajilla eniten hakua, oli se käytännöllisin ratkaisu.

Opettajan ura ei ollut toiveammattini enkä ole suvussanikaan minkään monennen polven opettaja. Koska vanhempani ovat taiteellisella alalla, olen vähän kuin perheen musta lammas, kertoo Ida naurahtaen.

Minkälaiset yo-tulokset sait ruotsista aikoinaan?

Kirjoitin kolme pitkää kieltä, joista yksi oli ruotsi. Sain kaikista eximian (E), ja on pakko sanoa, että se oli kyllä vaikeaa.

Käytätkö ruotsia työajan ulkopuolella?

No jaa… Yritän katsoa aina välillä ruotsinkielisiä ohjelmia, lukea kirjoja ja kyllä minä ruotsinkielisten kavereidenkin kanssa juttelen. Mielestäni kyllä liian vähän; toivoisin sen olevan suuremmassa osassa arkea ja enemmän käytössä, jotta oma kielitaito pysyisi yllä.

 

Kuuluuko ananas pitsaan?

Ei se haittaa, mutta itse sanoisin ei.

Terveisiä oppilaille?

Tärkeintä elämässä on aina se, että tekee parhaansa ja pitää kiinni haaveistaan. Tässä koulussa on ihan kamalan kivoja opiskelijoita, ja sen huomaa siinä, että monet uskaltavat olla oma itsensä, mikä on todella tärkeää!

Kiitämme Idaa haastattelusta, jonka saimme tehdä kahvikupposen ääressä.

Ohessa vielä video, jossa otetaan ruotsinopettajan ruotsitietämyksestä mittaa Haluatko Miljonääriksi -pelin muodossa. Ska Ida Michelsson bli miljonär?

“>http://[youtube https://www.youtube.com/watch?v=yFdxdHsnFWg&w=560&h=315]

Alunperin kirjoittanut Oskari Ahvenainen ja Nette Koivisto

Millaista musiikkia kuuntelee Juho Vanamo? Millainen yhteys on Juholla ja pianonjalalla? Entäpä kuka on August Saarinen? Esimerkiksi näihin kysymyksiin vastaa musiikinopettajamme Juho. Ennen lähtöään uusille vesille, hän kertoo matkastaan musiikinopettajaksi sekä ajastaan Järvenpään lukiossa. Minkä kappaleen Juho tahtoo jättää meille muistoksi?

• Mitä olet opiskellut, missä ja milloin?

Mä en ole edes valmistunut vielä miksikään – paitsi tietenkin ylioppilaaksi vuonna 2007 ja myöhemmin Turun konservatoriosta niin sanotuin muusikon ammattipaperein vuonna 2009. Ja nyt tarkoituksena olisi saada paperit ulos Sibelius-Akatemialta alkuvuodesta 2019. Valmistun siis musiikinopettajaksi Sibelius-Akatemian musiikinkasvatuksen osastolta.

• Miten päädyit opettajaksi? Kauan olet toiminut opettajana?

Se on hiukan sattumankauppaa. Mulla oli jo paikka Turun yliopistoon opiskelemaan ranskan kielen kääntämistä ja tulkkausta. Olin myös tehnyt avoimessa yliopistossa kirjallisuustieteen opintoja. Äidinkieli kiinnosti kovasti. Pianonopettaja oli sanonut mulle Turun konsalla, että hän vois nähdä mun persoonani Sibelius-Akatemian opiskelijoiden kahvilassa – eli ei niin, että ois kykyjä muuhun, mutta että sopisin sinne kahvilaan. Ehkä Liisa tarkoitti kuitenkin, että mä muutenkin soveltuisin hyvin musiikinopettajan hommaan. Lopulta joku mun kavereista sanoi talvella 2009, että hae nyt. Hain, ja satuin pääsemään!

Oma opettajaidentiteetti on kehittynyt vasta pikkuhiljaa opintojen myötä. Muusikkous elää yhä vahvana, ihan kuten kaikilla musiikinopettajaksi opiskelevilla. Koulussa tuntui, että ainakin aluksi kaikki haaveilivat siitä, että saisivat tehdä ja esittää omaa musiikkia – ei niinkään siitä, että jes, pääsisinpä ala-asteelle opettamaan musiikkia. Viimeisen kolmen vuoden aikana on tullut sellainen olo, että mä olen musiikinopettaja – vielä enemmän kuin muusikko. Olisin vastannut ehkä toisin päin noin kolme vuotta sitten.

Järvenpään lukio on ollut mun ensimmäinen pidempiaikanen pesti, ja täällä tulee nyt kaksi vuotta täyteen. Sitä ennen olen tehnyt satunnaisesti sijaisuuksia eli pyörinyt enimmäkseen eri lukioissa opettamassa. Sen lisäksi mulla on ollut piano-oppilaita jo ennen kuin muutin Helsinkiin, eli kymmenisen vuotta sitten. Toivon todellakin jatkavani opettajana, ja täältä [Järvenpään lukiosta] on hyvä mennä eteenpäin.

• Juho, miksi valitsit musiikin?

Varmaan sen takia, että se herättää niin paljon tunteita. Jaksan edelleen innostua siitä. Oma musiikinopettajani ikään kuin avasi koko musiikin maailman. Olin tietysti soittanut pianoa ja muuta, mutta kyseisen opettajan avulla vasta todella ymmärsin, miten paljon musiikista voi ammentaa omaan elämään. Samalla tavalla haluan itse opettaa sellaisillekin ihmisille, jotka eivät välttämättä ole musiikin kanssa tekemisissä, että he voivat saada musiikista samanlaisia hienoja kokemuksia ja sisältöä omaan elämäänsä. Puhunkin opiskelijoille ”elämänsisältökursseista”. Musiikissa on jotain tavoittelematonta, tällaisen arjen ja maallisen ahertamisen ulottumattomissa olevaa. Mutta lähtökohtaisesti varmasti valitsin musiikin, koska se on herättänyt mussa niin isoja tunteita.

• Onko sulla lempiartistia?

Oon tehnyt duunia esiintyvänä muusikkona niin paljon, että täähän on täysin mahdoton kysymys! Lempparit vaihtuvat vuodenaikojen ja fiiliksen mukana. Mä oon ollut klassisen musiikin nörtti, ja myöhemmin olin isoveljen vaikutuksesta Nirvanan ja muun grungen fani. Sitten tuli sellainen vaihe, että piti opetella tuntemaan jazzia. Mulla on pitkä kuorotausta, ja jossain kohtaa havahduin siihen, että kuuntelin pelkästään erilaista kuoromusaa.

”Mä lasken nyt kolmeen, niin sano sitten eka, joka tulee mieleen!”

Mun mielessä on sellainen suomalainen bändi kuin Sydän sydän. Multa jäi niiden keikka väliin, kun olin kipeänä, mutta sanotaan, että just nyt vaikka Sydän, sydän. Tietyssä mielessä omien ystävien tekemä musa on monestakin syystä kulkenut elämän varrella mukana. Ja sellainen varmaan, jonka voisin mainita, on Vesku Loirin 70–80-luvun vaihteessa tekemät Eino Leino -levytykset. Ne ovat mulle suomalaisen ilmaisevan musiikin peruskiviä. Ihan uskomattomia levyjä, ei pelkästään edes sen takia, että Loirilla oli vielä siinä vaiheessa ääni kunnossa, vaan myös niiden sovitusten ja hyvin, hyvin omintakeisen saundimaailman takia. Plus sitten tietysti Leinon runot – ne on niin hienoa suomen kieltä, niin laulettavaa kamaa. Ihan uskomattomia tekstejä.

• Kuka on August Saarinen?

No Augusthan on hyvin sekava hahmo. Tai aloitetaanpas alusta.

August Saarinen on siis nuori turkulainen aloitteleva rahaton laulaja, amatööri, joka on köyhä ja kokee painetta siitä, että hänen pitäisi menestyä. Hän tavoittelee tähtiä kuten idolinsa Olavi Virta, jopa siihen pisteeseen, että eräällä junamatkalla August lukiessaan Olavi Virran elämäkertaa sekoaa ja itse asiassa alkaa kuvitella olevansa Olavi Virta.

Siinä kohtaa kun August Saarinen sekoaa ja luulee olevansa Olavi Virta, hän alkaa keräämään ympärilleen orkesteria, joka koostuukin nykypäivän moderneista muusikoista. Olaksi itseään luuleva August tarjoaa Olavi Virran perinteisiä melodioita soittajille, mutta perinteisiin versioihin kyllästynyt 2000-lukulainen orkesteri sovittaakin Virran musiikin täysin uusiksi sen alkuperäisten melodioiden pohjalta. Näyttämöllä orkesteri aina hieman ivailee 50-luvussa elävälle solistilleen, joka kulkee täysin omissa maailmoissaan. Ja se oli Augustin tarina. Eli toisin sanoen lavalla on, kun lehdistölle esitellään tätä ideaa, solistina Juho Vanamo, joka on August Saarinen, joka luulee olevansa Olavi Virta. Käydään läpi näitä Olavi Virran elämänvaiheita ja sitten myös sen oman bändin syntyhistoriaa. Me modernisoitiin tosi rankalla kädellä Olavi Virran tuotantoa.

Idea lähti aikoinaan siitä, kun olin aloittanut opiskelut ja mun pianistiystävän kanssa vietettiin opiskelijailtaa ja olin just ostanut Olavi Virran jonkun levyn. Olin ostanut sen sillä ajatuksella, että pitääpä taas laajentaa musiikkimakua. Totesin sen olevan tosi hyvää musiikkia ja mietin, miksi tästä ei ole tehty mitään. Miks niitä kappaleita ei ollut sovitettu uudelleen? Se on uudelle sukupolvelle tuntematonta, unohdettua, hienoa musiikkia, jonka voisi nostaa uudestaan esille. Todettiin, että kun kerta kukaan muu ei ole tehnyt, niin tehdään me. Koottiin ystävistä semmoinen noin kaheksanhenkinen bändi, jonka kanssa keikkailtiin aktiivisesti viisi vuotta, levytettiin kaksi albumia ja tehtiin yksi kesäteatterirupeamakin.

Meidän konserttikokonaisuudet olivat draamallisia esityksiä. Mä kirjoitin niihin kässärin, ja siinä oli sellaista kommunikointia yleisön kanssa ja tietysti musiikkia. Se oli erittäin antoisa mutta myös raskas projekti.

• Kertoisitko joitain muistoja tältä kahdelta vuodelta Järvenpään lukiossa?

Mun muistot liittyvät pitkälti omaan sohellukseen sekä tietenkin teihin opiskelijoihin. Täällä on loistava kollegio, mutta ne, joiden kanssa mä teen töitä, olette te. Kommelluksista mulle tulevat mieleen ainakin mun päivittäiset säädöt taulutussien kanssa. Ne ei toimi ikinä! Opetan aika intuitiivisesti: mulla tulee mieleen joku juttu, ja sitten huomaan, että unohdin sanoa siitä. Etsin tussia, eikä niitä ole koskaan missään. Tai sitten kun on, ne ei toimi. Ja kaiken lisäksi kun mä etsin niitä, potkaisen aina joko pianonjalkaan tai pianon tuoliin. Ja tämä toistuu vähintään joka toinen päivä. Mä luulen, että jengi tunnustaa tällaisen tapahtumisen.

Hyviä muistoja ovat ehdottomasti kaikki ne kerrat, kun huomaan oppilaiden kiinnostuvan ja heidän asenteidensa olevan kohdillaan. Eli useat sellaiset hetket, että on itsekin tajunnut homman toimivan. Niistä on parhaat muistot.

Meidän isosta Tuntematon-näytelmädraamasta on myös hyviä muistoja. Se oli itselle ensimmäinen kerta, kun olin vastuussa musiikkipuolesta, varsinkin äänisuunnittelupuolesta. Se kun ei ole mun alaani ollenkaan, kun en ole varsinaisesti erikoistunut siihen. Se oli ihana projekti niiden opiskelijoiden kannalta ja opettavainen projekti itselle tekemisen kannalta. Toinen tällainen juttu on mun ensimmäisten yo-juhlien miksaaminen ja järjestäminen: ne hikiset tassut, kun mietti, että toivottavasti nyt ei mikään laite lähde pörisemään, kun mä oon sijaisena enkä tunne ketään ja tää on jännittävä tilanne. Olin ollut koululla vasta nelisen kuukautta. Nää muistot tulevat nopeasti mieleen. Ja ainiin, meidän laulukurssilaiset lauloivat tänä vuonna mulle hienon molliterssin!

Mä en ole kertaakaan ollut töistä pois. Oon tehnyt jokaisen tunnin, mikä mulle on annettu. Ja mukavaa tässä on se, että vaikka aamulla oliskin väsyttänyt, niin itse asiassa se, mitä mä oon ollut tulossa tekemään, ei ole koskaan ollut sellanen “hitto kun mun pitää tänään vetää joku kurssi, jota mä en haluaisi” tai että “tylsää, kun meillä on tyhmä aihe” tai muuta. Eikä kertaakaan ole ollut tyhmää ryhmää. Haastavia ryhmiä on aina, mutta ei ole ollut sellaista, että olisi tuntunut, etten mä pystyisi siihen. Niitäkin varmaan tulee, kun opettaa, mutta täällä ei ole ollut sellaista.

• Minkä kappaleen haluaisit jättää opiskelijoille muistoksi?

Tää oli ehdottomasti vaikein kyssäri kaikista. Katsoin kaikkia mun vanhoja Spotify-listoja ja mietin, haluanko mä, että tässä kappaleessa on muistoksi jokin opetus, vai haluanko mä sen muistuttavan siitä, millanen tyyppi mä olen. Vai haluanko mä, että se on musaa, joka mun mielestä vaan on parasta musaa, mitä on olemassa. Sitten mä päätin, että haluan sen olevan jotain, mikä kuvaa mun elämänasennetta ja tekemistä.

Mulla oli muutama vaihtoehto ja päädyin Loirin ekalta Eino Leino -levyltä sellaiseen biisiin kuin Laulajan laulu. Se on tietynlainen ylistys elämiselle ja sille, ettei ole vääränlaista elämää. Se kertoo siitä, että kun meidät lopulta punnitaan, elämät ovat vain erilaisia – kunhan tavallaan jotenkin tiedostaa, että millattiin haluaa elää. Siinä musassa on monta juttua: Leinon tekstit, ne sovitukset, Loirin tulkinta ja kaikki. Lisäksi musta tuntuu, että tämä biisi yhtä aikaa kepeydessään ja vakavuudessaan kuvaa mun yleistä olemusta aika hyvin.

En, enhän muuta ma tahdokaan
kuin laulaa, laulaa, niin laulaa,
kun laulut mun helkkyvät rinnassain
ja pyrkivät pitkin kaulaa.

Mitä voin minä sille, jos maailma
vain mulle se virsinä helkkää,
jos rytmejä on ilot ihmisten
ja surut on sointua pelkkää.
Eino Leino, Laulajan laulu  / Vesa-Matti Loirin laulamana

• Mitä terveisiä haluaisit lähettää opiskelijoille?

Mä en oikein usko, että on olemassa jotain ehdottomasti oikeaa tai väärää tai hyvää tai pahaa. Mun mielestä ihmisten ei pidä antaa liikaa neuvoja toistensa elämään. Mun terveiset olisi ehkä, että oppikaa tuntemaan itsenne. Tulkaa tietoisiksi siitä, mitkä asiat ovat teille merkityksellisiä ja miten priorisoitte asioita. Miettikää, mikä on teille tärkeää, ja sen mukaan vaalikaa asioita. Mä uskon, että sitä kautta me löydetään asioita, jotka tekevät meidät onnellisiksi, ja onnellinen ihminen ei tuota hyvää pelkästään itselleen vaan myös ympärilleen. Jokainen löytää oman onnensa varmasti eri jutuista, mutta mun mielestä olisi tärkeää, että tuntisi itsensä ja osaisi sanoa, miksi tietyt asiat ovat itselle tärkeitä. Olisi hyvä, että pystyisi menemään sen verran syvälle itsessään, että kykenisi lähestymään elämän olennaisia juttuja sitä kautta. Ne on mun terveiset.

• Haluaisitko sä soittaa meille jotain?

Joo, soitan teille Ravelin G-duurikonserton hitaan II-osan. Se on hienointa musiikkia, mitä on!

Musiikinkäytävän oma Juho lähtee Järvenpään lukiosta uusille apajille marraskuussa 2018. Kiittää ei kai voi tarpeeksi – kahden vuoden yhteisen matkan aikana Juho on ehtinyt innostamaan, opettamaan, auttamaan ja neuvomaan lukuisia opiskelijoita niin musiikin että elämän saralla. Järvenpään lukion opiskelijat yhdessä opettajien kanssa toivottavat haikein, mutta kiitollisin mielin Juholle kaikkea hyvää tulevaisuuteen.

Kiitos, kiitos, KIITOS!

Alunperin kirjoittanut Matilda Oksanen