Kinnarin koulun kakkosluokkalaisilla on kiusaamisesta vahvoja mielipiteitä. Projektipäivän (20.4) yhdentoista kakkosluokkalaisen ryhmässä ei kiusaamista sallittu, ja lukiolaiset voisivatkin ottaa mallia näistä ilopillereistä. Tästä voit lukea kakkosluokkalaisten keksimän tarinan kiusaamistilanteesta, sekä kymmenen sääntöä kiusaamisen estämiseksi ja miten jokainen voi puuttua kiusaamiseen.

Kiusattu Possu

Possu Ponteva lähti tavallisesti kouluun kodistaan. Koulussa Ponteva opiskeli matematiikkaa, kunnes tuli ulkovälkkä. Hän meni ulos, ja siellä oli kolme kanaa! Kanat olivat uusia oppilaita -vanhempia ja isompia kuin pieni Possu Ponteva. Kanat haukkuivat ja löivät pitkillä koivillaan pientä Possua sillä välin kun opettaja oli kahvilla, eikä siksi nähnyt tilannetta. Yksi kana sanoi Possulle: ”Mikä tuo kärsä on?”. Sitten Possu lähti surullisena karkuun ja kanat jahtasivat häntä lällätellen.

Paikalle saapuivat kuitenkin Lepakko ja Pinkki Yksisarvinen. Yksisarvinen taikoi kanat suoraan rehtorin kansliaan taikasarvellaan. Yksi kanoista pääsi kuitenkin karkuun ja kiisi suoraan kiusaajien tukikohtaan. Lepakko oli kiltti ja lohdutti surullista Possu Pontevaa. Viimeinenkin kana löydettiin tukikohdasta ja myös se joutui rehtorin kansliaan.

Rehtori Pöllönen oli hyvin pettynyt uusiin oppilaisiin. Tällaista käytöstä ei koulussa suvaita! Kanat ymmärsivät, miten ikävältä Possusta tuntui ja pyysivät anteeksi. Possu kertoi äidilleen, mitä oli tapahtunut. Seuraavana aamuna Possun saapuessa koulun pihalle, kanat pyysivät häntä mukaan leikkiin. Heistä tuli hyviä ystäviä, eivätkä he enää kiusanneet muita. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

KKSKV – Kymmenen kultaista sääntöä kiusaamista vastaan

Järvenpään lukiossa kevään 2017 evakossa olleet Kinnarin koulun kakkosluokkalaiset pääsivät tutustumaan Järjen mediapajassa lehtitoimituksen erilaisiin aspekteihin muun muassa valokuvaamalla, kirjoittamalla, haastattelemalla ja piirtämällä sarjakuvia.

Alunperin kirjoittanut Elsa Helovuo ja Olivia Horjamo

”Senkin homo!”

Sana homo on jatkuvasti pinnalla puhuttaessa seksuaalivähemmistöjen asemasta, ja se on tietenkin äskettäin mainittu monia kertoja tasa-arvoista avioliittolakia koskevissa argumenteissa. Minussa sana ei aiheuta sen kummempia tuntemuksia, mutta esimerkiksi kansanedustaja Timo Soini (ps) sylkee sen suustaan kuin se olisi myrkkyä. Myös joidenkin nuorten keskuudessa sanalla homo vaikuttaa olevan negatiivinen kaiku.

Olen monesti ollut sivustaseuraajana tilanteessa, jossa homoa on käytetty haukkumasanana. Yleensä  kyseessä on ollut yläasteikäisten nuorten porukka, jossa tyhmyys on vanhan sanonnan mukaan tiivistynyt; hieman erilaisen näköisen pojan kulkiessa ohi porukassa on alkanut supina, josta on erottunut lause: ”Katso kuinka homon näköinen.” Hetken päästä joukon rohkein – ja röyhkein – on avannut suunsa ja ilkkunut: ”Homo!” Usein poika on ollut huolitellun näköinen, pukeutunut erikoisesti (siististi ja asiallisesti pukeutuminen tuntuukin olevan tämän ikäisten keskuudessa outo ilmiö) tai näyttänyt ”normaalia” naisellisemmalta, mutta hän on voinut olla myös aivan tavallinen huonoryhtinen lökäpöksy.

[pullquote-right]
Miksi homo on negatiivinen sana? Onko homous muka väärin tai paha asia?[/pullquote-right]

Äskeinen esimerkki on melko kärjistetty, mutta vähempikin pistää vihaksi.  Olen usein nähnyt kahden pojan nahistelevan leikkimielisesti keskenään ja toisen ärähtävän: ”Senkin homo!” Hän ei varmaankaan ole yrittänyt tosissaan loukata kaveriaan, mutta jos minä olisin ollut tuo kaveri, olisin pahoittanut mieleni. En siksi, että loukkaantuisin jonkun kutsuessa minua homoksi, vaan siksi, että sen sanan käyttäminen haukkumiseen on aivan älytöntä. Miksi homo on negatiivinen sana? Onko homous muka väärin tai paha asia? Ei.

Rakkautta ei kuulu väheksyä

Homon käyttäminen haukkumasanana on minusta loukkaavaa, sillä se kertoo yleisestä sivistymättömyydestä ja  homoseksuaalisuuden väheksymisestä. Millä perusteella homoseksuaalisuus on esimerkiksi heteroseksuaalisuutta alempiarvoisempi tai huonompi asia, ja oikeuttaa sen väheksymiseen? Ei millään perusteella, sillä kaikki ovat ihmisinä yhtä arvokkaita ja tärkeitä, kohdistuvat heidän seksuaaliset halunsa sitten miehiin, naisiin tai jonnekin siitä väliltä. Homo tarkoittaa ihmistä, jota kiinnostavat romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä hänen oman sukupuolensa edustajat, ei typerystä. Homous ei ole vamma eikä huono piirre. Se on rakastamista, eikä rakkautta kuulu väheksyä. Rakkaus on hyvää, kaunista ja arvokasta kaikenlaisissa suhteissa. Jokaisella on oikeus saada rakastaa toista ihmistä kohtaamatta väheksyntää.

[pullquote-right]Olin työharjoittelussa ala-asteella, missä kuulin kakkosluokkalaisten haukkuvan ja pilkkaavan toisiaan homoiksi. Kun kysyin heiltä, mitä se tarkoittaa, vastaus oli epäröivä “emmä tiiä”.[/pullquote-right]

Kasvaako homottelijasta homofoobikko?

Lukiossa en ole onneksi kohdannut tällaista käytöstä. On erittäin fiksuja ja vastuullisia lukiolaisia, ja sitten on niitä, jotka ovat juuttuneet jollekin aiemmalle älylliselle tasolle, mutta on hienoa nähdä, että siitä lapsellisuudesta, jonka homoksi haukkuminen osoittaa, on päästy eroon. Ilmiö tuntuukin olevan vahvin yläasteikäisten ja ala-asteen vanhimpien oppilaiden, erityisesti poikien, keskuudessa. On sääli, että kaupan kulmalla syljeskelevä 13-vuotias sossupummin alku huutelee ohikulkijoiden perään ”Painu vittuun, homo!”, mutta vielä huolestuttavampaa on pienten poikien harrastama homottelu. Olin työharjoittelussa ala-asteella, missä kuulin kakkosluokkalaisten haukkuvan ja pilkkaavan toisiaan homoiksi jatkuvasti. Kun kysyin heiltä, mitä se tarkoittaa, vastaus oli epäröivä “emmä tiiä”.

Jos pikkulapset oppivat käyttämään homoa haukkumasanana, tarkoittaako se, että he myöhemmin suhtautuvat homoseksuaalisuuteen ja muihin seksuaalivähemmistöihin yhtä väheksyvästi?

#myösihminen – Suvaitsevaisuusviikko Järvenpään lukiolla 8.-12.12.2014. Lue lisää…

Alunperin kirjoittanut Vilhelmiina Virtanen

Monet varmasti alkavat pikkuhiljaa kyllästyä keskusteluun kiusaamisesta, koska se on ”niin loppuun kulutettu aihe” ja ”miten kukaan jaksaa kirjoittaa siitä vapaaehtoisesti?”. Asiasta puhutaan paljon, koska se on aina ajankohtainen. Usein kuitenkin ihmiset puhuvat nimenomaan kiusatun roolista ja siitä, miltä kiusatusta tuntuu.

Samuli Putro laulaa kappaleessaan ”Milloin jätkät tulee” kiusaamisesta. Laulussa hän kertoo tarinaa siinä muodossa, että olisi itse kiusaajan roolissa. Hän puhuu paljon pojasta, jonka nimi oli Toppahousut / ylipainoinen poika, jonka kimeä ääni / oli tosi helppo pilkankohde, kuinka tämän pipo laitetaan täyteen takiaisia. Hän tulee silti usein juttelemaan kiusaajalleen ja kysyykin: ”Milloin jätkät tulee? / Hei Sami, onko jätkiä näkynyt?” Laulajan hahmo, kiusaaja-Sami, kokee olonsa kiusaantuneeksi ja pelkää leimautuvansa itsekin.

Miksi jotkut ihmiset joutuvat kiusatuksi? Vaikka vaihtaisi koulusta toiseen tai siirtyisi työelämään, saattaa silti kiusaaminen jatkua – ympäristön muutos ei välttämättä auta. Onko mahdollista, että toisilla ihmisillä on vain tietty olemus, eräänlainen aura, jonka vuoksi he vain tahtomattaan joutuvat kiusatuksi?

Monilla, kuten laulun ”Toppahousuilla” sekä itselläni, kiusaamisen kohteeksi joutuminen johtuu muun muassa ulkoisesta olemuksesta; ylipainoisia tai muuten ulkonäöltään poikkeavia saatetaan kiusata helpommin. Myös luonne voi vaikuttaa. Toppahousuista sanotaan, että hän on hyväntahtoinen hölmö ja hangoitteli vastaan, mutta osaansa tyytyi – hän vain alistuu kiusatun rooliinsa. Itse taas olen aina ollut lapsesta asti erittäin temperamenttinen, enkä ole koskaan pitänyt itseeni kohdistuvista negatiivisista kommenteista; alakouluaikoina muut lapset huomasivat sen ja ärsyttämiseni oli heille ilmaista hupia.

Helposti ihmiset eksyvät miettimään nimenomaan kiusatuksi tulemisen syitä. Jaksetaanko useinkaan miettiä sitä, miksi kiusaaja ylipäätään kiusaa?

Samuli Putron Sami haluaa kiusata Toppahousuja, koska tytöt piti koviksista / jotka alisti paksua poikaa. Hän haluaa näyttää olevansa kova äijä; kiusaajat ovat helposti kaveripiirissään suosittuja, etenkin peruskoulussa. Mutta kun Toppahousut tulevat juttelemaan, mitä Sami ajatteleekaan: nyt jos leimaudun niin pian mua lyödään. Hän pelkää itsekin tulevansa kiusatuksi.
Tunnen itsekin tämän puolen tarinasta, vaikka en sitä haluaisikaan myöntää. Kukaan ei halua joutua silmätikuksi. Ne, jotka ovat kiusaamisen kohteina, eivät ole pelkureita; kiusaajat ovat kaikista eniten peloissaan. Heillä on tietty maine, eivätkä he halua näyttää luusereilta kaveeratessaan epäsuosittujen kanssa.

Kiusaaminen tuntuu aina pahalta, oli sitten kiusattu, kiusaaja tai viaton sivustakatsoja. Viime viikkoina sosiaalisessa mediassa on pyörinyt todella paljon #kutsumua-haaste, Suomen Lukiolaisten Liiton järjestämä kiusaamisen vastainen kampanja. Kiusaamisen vastustaminen on hyvä juttu, ja siitä pitäisi tehdä arkipäivää. Vielä parempi olisi, jos sitäkään ei tarvittaisi; jokaisen pitäisi pyrkiä kitkemään kiusaaminen kokonaan pois, ettei kenenkään tarvitsisi enää pelätä ”milloin jätkät tulee”.

Alunperin kirjoittanut Jonna Koskinen

Lukion avointen ovien päivänä muutama meistä tutoreista oli keskustelemassa opiskelijapaneelissa. Kävimme esittelevää rupattelua niin koulun ruokailuista, koeviikoista kuin muutenkin opiskelusta. Katsomossa istuvilla ysiluokkalaisilla oli mahdollisuus osallistua keskusteluun esittämällä netin kautta nimettömänä kysymyksiä. Tuo nimettömyyden mahdollisuus saikin taululle ilmestymään kysymyksen, johon en ainakaan itse ollut osannut varautua. ”Vastatkaa rehellisesti. Kiusataanko Järvenpään lukiossa?” Muistan meidän kaikkien reagoineen hämmästyneillä ilmeillä,”ei tietenkään” huudahteluilla ja vakuutimme yhteen ääneen, että meidän koulumme on erilainen. Tämähän on jo lukio. Meidän koulussa ei kiusata.

Minä vihaan käsitettä kiusaaminen. Yhdellä sanalla katetaan valtava määrä erilaisia tapahtumia, vaikka kukaan ei ole edes täysin varma, mitä tuon termin sisälle kuuluu. Suuret määrät aikuisia istuu pullakahvien ääressä voivottelemassa kiusaamisen olemassaoloa ja keksii ratkaisuja. Huolimatta noista istunnoista ja kaikista ala- ja yläasteen oppitunneista, teemapäivistä, projekteista, keskusteluista, valvonnoista ja saarnoista, lopputulos on kuitenkin aina sama: katsotaan nyt vielä. Siinä ratkaisu.

Vasta jälkeenpäin aloin ajattelemaan tuota tilannetta. Sitä miten varmoina vastasimme kysymykseen. Sitä, kuinka joku yhdeksäsluokkalainen koulukiusattu laittoi rohkeutensa peliin kysyessään asiaa. Nyt tuo ysiluokkalainen on saanut suuren määrän toivoa siitä, että on ehkä olemassa koulu, jossa häntä ei kiusata. Niin. Ehkä.

Tuon ysiluokkalaisen toivo on meidän käsissämme kuin paperinpala, jonka eräs ala-asteen opettaja antoi oppilailleen sanoen, että he saavat tehdä sille mitä he haluavat. Oppilaat rypistivät, repivät, talloivat ja sylkivät papereiden päälle. He hajottivat ne ja jättivät maahan lojumaan kyllästyttyään. Kun jokainen oli oman tuhotekonsa kanssa valmis, opettaja totesi oppilailleen, että tuollainen ihmisestäkin tulee, jos häntä ei kohdella oikein. Maahan tallottu ja poljettu pieni paperinpala, joka on rikki.

Kiusaamisen poistamisessa ei ole kyse mistään ydinfysiikasta. Aivan samoin kuin nuo oppilaat, me voimme kohdella toisiamme kuin mitätöntä paperinpalaa, jolle saa tehdä mitä huvittaa. Voimme halutessamme rikkoa toisemme hyvin monin tavoin.Vaihtoehtoisesti voimme kuitenkin kohdella muita heidän arvonsa mukaisesti. Voimme kunnioittaa jokainen toisiamme ja arvostaa sitä, että emme ole samanlaisia, vaan saamme jokainen olla oma ihmeellinen itsemme. Niin hyvine puolinemme kuin virheinemmekin.

Tiedän valehdelleeni tuolle yhdeksäsluokkalaiselle luvatessani, että hän pääsee kouluun, jossa ei kiusata. Myös Järvenpään lukiossa kiusataan. Ihmiset osaavat olla julmia toisilleen emmekä me ole poikkeuksia. Itse kuitenkin toivoisin, että minulla olisi mahdollisuus vastata tuollaiseen kysymykseen epäröimättä ja rehellisesti sanoen, että meidän koulussa ei kiusata.

Alunperin kirjoittanut Hanna Kuusisto