Stressin kanssa kipuilevat useat ja pahimmillaan se voi jopa lamaannuttaa ihmisen, kirjoittaa Marika Metsovuori. 

Stressi koskettaa meitä kaikkia. Nykyajan maailmassa käsite stressistä on noussut jokaisen arkipäivään ja myös tietoisuus liiallisesta kuormituksesta on kasvanut. Stressi vaikuttaa moneen asiaan, ja liiallinen stressi vaikeuttaa monia kognitiivisia toimintojamme ja voi jopa lamauttaa täysin.

Moni lukiolainen stressaa aivan liikaa ylioppilaskirjoituksista ja seuraavan vuoden tapahtumista ja myös siitä, kuinka paljon tehtävää on, mutta mitään ei oikein tunnu saavan aikaiseksi. Usein stressi on myös alitajuista, emmekä välttämättä tiedosta olevamme täysin uupuneita. Tämän vuoksi myös monet psykosomaattiset oireet saatetaan liittää johonkin aivan toiseen asiaan, vaikka niiden perimmäinen syy on usein liiallinen stressi ja omien psyykkisten voimavarojen ylittyminen. 

Stressi siis vaikuttaa kognitiivisiin toimintoihimme. Stressaantuneen on vaikea havainnoida ympäristöään, ja hän kiinnittää helposti huomion omiin sisäisiin kokemuksiinsa, jolloin ajattelu ei ole yhtä laaja-alaista tai tehokasta kuin rentoutuneen ja positiivisen yksilön. Omiin sisäisiin kokemuksiin takertuminen vie myös paljon voimavaroja ja vaikuttaa siihen, millaisina ihmisinä ympärillämme olevat meidät näkevät. Omia ongelmiaan jatkuvasti pohtivat eivät jaksa välittää toisten vaikeuksista ja tuhoavat samalla mahdollisuuksiaan tuntea merkityksellisyyttä ja tarpeellisuutta.

Pitkäaikaisen stressin on myös todettu tuhoavan hippokampuksen soluja, mikä johtaa pitkällä aikavälillä muistivaikeuksiin. Tämä johtuu kortisolin liikaerittymisestä. Kortisolilla on myös monia muita negatiivisia vaikutuksia kehoomme, kuten immuniteettiin, aineenvaihduntaan ja suoliston hyvinvointiin. Stressaantunut ei myöskään kykene ratkaisemaan ongelmia rakentavasti eikä hän ole luova tai tuottelias. Stressaantuneen ihmisen on vaikea keskittyä ja hänen tarkkaavaisuutensa on niin hajaantunut lukuisten ajatusten kesken, että hänen suorituskykynsä laskee voimakkaasti. 

On kuitenkin huomattava, että lyhytaikainen eustressi eli hyvälaatuinen stressi parantaa suorituskykyä ja edistää sekä fyysisiä että psyykkisiä voimavaroja lisäämällä elimistön adrenaliinipitoisuutta. Toisaalta stressin jatkuessa pitkään veren kortisolipitoisuus nousee, mikä vaikuttaa juuri negatiivisesti hippokampukseen, työmuistiin, sydän- ja verenkiertoon sekä jopa hengityselimistöön. Jotkut sanovat, että stressi on elämän suola, ja toki elämässä täytyy olla myös haasteita, mutta nykyajan maailmassa aivan liian moni ylisuorittaa ja tuhoaa itseään liialla kuormituksella. Nykyajan maailmassa vaikeinta on se, etteivät stressitekijät välttämättä koskaan häviä. Ihminen ei ole rakennettu niin, että hän sietäisi pitkäkestoista stressiä, vaan siitä seuraa aina uupumus. Stressiä onkin opittava käsittelemään positiivisella tavalla ja korostettava haasteiden merkitystä mielekkäälle elämälle. Myös asenne omaa elämäntilannetta kohtaan voi auttaa sen hyväksymisessä ja näin laskea stressiä tai ainakin nostaa sen sietokykyä. 

Stressiä ei välttämättä aina edes huomaa. Moni stressaantunut tuntee itsensä jatkuvasti väsyneeksi, hänen on vaikea saada asioita tehtyä ja hän alkaa kontrolloimaan kaikkea. Stressi aiheuttaa myös suolisto-ongelmia, päänsärkyä ja erilaisia kiputiloja, jopa hermokipuja. Jos stressi on jatkunut tarpeeksi pitkään, mikään ei enää tunnu miltään. Myös asiat, joiden kuuluisi rentouttaa, tuottavat vaikeuksia eivätkä paranna olotilaa kuin ehkä hetkellisesti. Stressaantunut usein myös kyseenalaistaa oman ihmisarvonsa ja hänen itsetuntonsa on usein matala. Hän on ahdistunut ja ärsyyntyy pienistäkin asioista. Kun stressi jatkuu tarpeeksi pitkään, yksilö saattaa masentua tai lamaantua, sillä hän ei tunne omaavansa kontrollia omasta elämästään. Ihmisen onkin erityisen tärkeää tuntea olevansa läsnä omassa elämässään, jolloin myös stressinaiheuttajat koetaan jollain tavalla merkityksellisiksi. 

On myös todettu, että tietyt persoonallisuustyypit altistavat stressille. Ne, jotka pyrkivät tekemisessään täydellisyyteen ja ovat muita tunnollisempia ja ahkerampia, myös stressaavat enemmän. Onkin tärkeää tunnistaa omat rajansa ja oppia elämään itseään kunnioittaen. Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty. Uskon, että myös jatkuva yksinäisyys on suuri stressinaiheuttaja monelle. Läheisissä ihmissuhteissa puhutaan mieltä painavista asioista eivätkä ne siten jää kuormittamaan mieltä. Myös yhteisöllisyyden ja suvaitsevuuden on todettu laskevan stressihormonien määrää, sillä yksilön ollessa hyväksytty, hänen ei myöskään tarvitse suorittaa jatkuvasti tulevansa hyväksytyksi. Vaikka persoonallisuuttaan ei tarvitse tai voikaan muuttaa, on opittava elämään omien rajojensa sisällä. Moni ylisuorittaja elää tarkoituksella yli omien voimavarojensa, sillä hetkellisesti tämä onnistuukin ja voi olla tuottoisaakin, mutta pidemmän ajan kuluessa oma hyvinvointi on osattava asettaa kaiken muun edelle. Omalle elämälle on myös helpompaa löytää tarkoitus, jos sitä oppii arvostamaan. 

Kaikilla on omat selviytymiskeinonsa stressistä. Moni rentoutuu liikkumalla, toiset luovalla toiminnalla, toiset puhumalla tuntemuksistaan. Onkin tärkeää oppia oma tapansa hoitaa itseään, vaikka se on vaikeaa ja vie aikaa. On pohdittava, mikä saa meidät ylisuorittamaan ja vaatimaan itseltämme niin paljon. Monia stressaantuneita ei kuitenkaan kiinnosta oma hyvinvointi. He näkevät sen usein menestymistä toisarvoisempana asiana eivätkä jaksa kiinnittää huomiota väsymykseen. Jokainen varmaan tietää, mihin tämä johtaa. On myös muistettava, että stressi kuormittaa koko elimistöä, sekä fyysisesti että psyykkisesti. Koska stressi on myös fyysinen rasitustila, kehomme voimavarat kuluvat nopeasti loppuun, jos psyyke on samanaikaisesti kuormittunut. Myös sosiaaliset suhteet saattavat kärsiä stressin seurauksena, sillä väsyneenä ei jaksa olla vuorovaikutuksessa ja moni stressaantunut kokee alemmuudentunnetta ja itsearvostuksen laskua, mikä voi saada heidät vetäytymään toisten seurasta. Ystävyys, itselle tärkeiden asioiden tekeminen ja lepo kuitenkin parantaa olotilaa ja tekee elämästä taas vähän siedettävämpää. Olkaa siis kaikki yhdessä, auttakaa toisianne, nauttikaa elämästä ja kunnioittakaa itseänne!

Alunperin kirjoittanut Marika Metsovuori

Oletko hakeutunut hoitoon mielenterveysongelmien vuoksi? Kuinka tärkeäksi koet oman mielenterveytesi ylläpidon? Koetko tietäväsi mielenterveysongelmista tarpeeksi? Esimerkiksi näihin kysymyksiin saat Järvenpään lukiolaisten vastaukset, sillä Järki teki kyselyn ottaakseen selvää lukiolaisten kokemuksista ja näkemyksistä liittyen mielenterveyteen.

Järjen mielenterveyskyselyyn vastasi reilu 200 ihmistä, joista noin 75% oli naisia. Vastauksia tuli tasaisesti kaikilta vuosikursseilta.

35% vastanneista on joskus hakeutunut hoitoon mielenterveysongelmiensa vuoksi, eli suurimmalla osalla lukiolaisistamme ei kuitenkaan ole henkilökohtaisia kokemuksia mielenterveyshoidosta. Se, että kolmasosa opiskelijoista on hakenut hoitoa kertoo toisaalta siitä, että moni nuori kamppailee mielenterveysongelmien kanssa.

70% vastanneista on tyytyväinen saamaansa hoitoon. Aikaisemmassa Järjen artikkelissa “Mielenterveyshoidossakin saattaa kokea itsensä avuttomaksi” käsitellään kyselyn tuloksia huonoista kokemuksista mielenterveyshoidossa.

Tärkeimmäksi hoitokeinoksi mielenterveysongelmiin koetaan terapia sekä omat valinnat, kuten liikunta ja syöminen (61%). Muita suosituimpia hoitomuotoja ovat lääkitys, mindfulness, ryhmä- ja psykoterapia. Muita mainintoija ovat myös läheisten tuki, kaverit, taiteen tekeminen ja oma asenne.

Yli 60%:llä vastanneista on kokemuksia läheisten mielenterveysongelmista, ja heistä yli puolet ovat kokeneet lähimmäisen sairauden rankaksi. Suurimmalla osalla asia on aiheuttanut oman mielialan laskua ja lisännyt huolta läheisestä.

Olen kovasti koittanut auttaa. Ja miettinyt hänen asioitaan, joka sitten taas kuormittaa minua.

Vaikea auttaa toista ja itselläkin vaikea olla.

On ollut rankkaa ja huolestuttavaa nähdä lähimmäiseni sairautensa väsyttämänä ja syrjäyttämänä – -.

Kärsin itse, kun tiedän, että hän miettii välillä itsemurhaa.

Olen kokenut olevani vastuussa läheiseni sairaudesta. Olen kamppaillut itseäni syyttävien kysymysten kanssa, kuten miksi en ole auttanut häntä enemmän, miksi en ole tehnyt enemmän, miksi olen vain pahentanut asiaa.

Oli rankkaa nähdä äidin itkevän joka päivä, sekä nähdä hänen ja kaverini laihtuvan rajusti. Onneksi asiat ovat nyt paremmin.

Moni on kärsinyt lähimmäisensä sairaudesta elämänlaatuun merkittävästi vaikuttaen. Jos huoli lähimmäisestäsi on kova, muista, ettei huolta tarvitse kantaa yksin. Juttele asiasta ystävän, turvallisen aikuisen tai ammattihenkilön kanssa, mutta älä jaa läheisesi yksityisasioita esimerkiksi kaveriporukassasi. Et ole vastuussa lähimmäisesi ongelmista, ja jos niiden käsittely käy rankaksi, muista että voit kertoa hänelle siitä ja suositella ammattiapua.

Reilu 20% kyselyyn vastanneista on saanut jonkin diagnoosin mielenterveysongelmasta. Yleisin diagnoosi on masennus (51%), toiseksi yleisin ahdistuneisuushäiriö (42%), johon sisältyvät esimerkiksi paniikkihäiriö, fobiat ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Muita saatuja diagnooseja ovat syömishäiriö (10%), pakko-oireinen häiriö (5%) ja persoonallisuus- tai käytöshäiriö (4%). Kolmasosa kyselyyn vastanneista kokee, että heillä on jokin diagnosoimaton mielenterveysongelma.

Suurin osa kokee, että mielenterveyshoito on Suomessa ammattitaitoista ja helposti saatavilla. Kommentteina on kuitenkin myös, että potilaiden tilanteita ei oteta huomioon ja masennuslääkkeitä tuputetaan.

60% kokee tietävänsä tarpeeksi mielenterveysongelmista. Tiedon lähteitä ovat internet (87%), koulu (84%), sosiaalinen media (76%), kaverit (57%), omat kokemukset (47%), terveyden ammattilainen (40%) sekä vanhemmat (27%).

Suurin osa kokee keskustelun mielenterveysongelmista avoimeksi ja hyväksyväksi. Monen mielestä tietyt mielenterveysongelmat ovat kuitenkin vähemmän hyväksyttäviä yleisessä keskustelussa kuin toiset. Noin puolet vastanneista juttelee mielenterveysongelmista paljon kavereidensa kanssa.

Alunperin kirjoittanut Sami Lehtinen ja Katri Lempiäinen

Paha mieli? Toivottavasti ei enää kauan! Tässä muutama vinkki siihen, miten voit ylläpitää hyvää mieltä ja miten voit mahdollisesti saada hyvän mielen. 

• Muista nukkua. Liian vähäinen unen määrä voi aiheuttaa kiukkuisuutta, mielialan laskua, vastustuskyvyn heikkenemistä sekä taipumusta epäterveelliseen ruokavalioon. Uni auttaa kehoa palautumaan, ehkäisee stressiä, ylläpitää vastustuskykyä ja muistia sekä auttaa käsittelemään tunteita.  

• Syö kunnolla ja monipuolisesti. Oikeanlainen ravinto auttaa jaksamaan, lisää hyvinvointia ja pitää mielen kirkkaana. Syömällä oikein myös stressi pysyy loitolla.  

• Tee jotakin, mistä nautit. Mukavien asioiden tekeminen rentouttaa. Esimerkiksi liikunta vähentää stressiä ja parantaa unen laatua. Musiikin kuunteleminen rentouttaa, parantaa unen laatua, tsemppaa liikkuessa ja jopa vähentää kipuja.  

• Puhu jollekin mieltäsi vaivaavista asioista. Puhuminen voi pudottaa taakan harteilta. Jos et halua puhua, voit kokeilla kirjoittaa mieltäsi vaivaavan asian paperille. Lopuksi revi tai ryttää paperi ja heitä roskiin.  

• Ole sinulle tärkeiden ihmisten kanssa. Yhdessä kavereiden tai perheen kanssa voi tehdä vaikka hyvää ruokaa, katsoa leffaa tai pelata hauskaa lautapeliä.  

• Ihan vain rentoudu. Rentoutuminen on tärkeää oman jaksamisen kannalta. Laita puhelin ja tietokone pois, lue kirjaa, kuuntele musiikkia tai ota päiväunet.  

Lähteet: 

https://hurmalehti.fi/artikkelit/12-vinkkia-hyvaan-oloon  

https://askelterveyteen.com/ruuan-vaikutus-mielialaan/ 

https://hidastaelamaa.fi/2014/08/musiikilla-yllattavia-terveysvaikutuksia-tassa-niista-14/  

https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/hyvinvointi/unen-merkitys

Alunperin kirjoittanut Saara Knuutila ja Ada Kalliomäki

Järjen Mielenterveysviikon hengessä tehty sarjakuva aiheesta, joka on tällä hetkellä varmaankin monilla mielessä: stressi. Mutta pysy vahvana, sinä pärjäät kyllä!

Hei, olen muuten yksi uusista sarjakuvataiteilijoista ja kuvittajista. Tulet näkemään enemmänkin tämän tyylisiä sarjakuvia tulevaisuudessa.

Alunperin kirjottanut Josefiina Virtanen

Hoitoon hakeutuminen on tärkein askel mielenterveysongelmien hallinnassa. Hoidon tarkoituksena on esimerkiksi lievittää oireita, käsitellä tuntemuksia, tarjota keinoja sekä reittejä terveen mielen saavuttamiseen sekä pahimmassa tapauksessa suojella itse potilasta. Usein hoidon saaminen on ratkaiseva tekijä mielenterveysongelmista parantumiseen. Moni mielenterveysongelmista kärsivä joutuu kuitenkin kohtaamaan epäammattimaisuutta, huonoja käytäntöjä sekä jopa vahingollisia kommentteja hoitonsa aikana.

Järjen mielenterveyskyselyn mukaan 66,7% ammattiapuun hakeutuneista oli tyytyväisiä saamaansa hoitoon. Kuitenkin kolmasosa hoitoa kaivanneista koki, ettei saanut haluamaansa apua. 23,1% ilmaisi myös kohdanneensa epäammattimaista tai huonoa käytöstä hoitonsa aikana. Ei siis ole lainkaan tavatonta, että mielenterveysongelmien kanssa kamppailevalla on ikäviä kokemuksia hoidon parista.

Mielenterveysongelmien hoidossa kohdattuja ongelmia on paljon erilaisia. Tämän artikkelin sitaatit käsittelevät huonoja kokemuksia hoidon piirissä, ja ne on kerätty lukioikäisiltä nuorilta. Osa on Järjen mielenterveyskyselyyn anonyymisti lähetettyjä kommentteja, pidemmät muutamilta nuorilta poimittuja kokemuksia mielenterveyshoidosta.

Mä käyn hoidossa lapsuudessa kokemieni traumojen takia. Ne liittyy lähinnä henkiseen väkivaltaan ja aggressiiviseen käyttäytymiseen. Terapeuttini on useamman kerran vitsaillut asiasta ja ehdottanut minulle huutamista siedätyshoidon muodossa, jotta tottuisin tällaiseen käytökseen.

Lääkäri sanoi minua jälkeenjääneeksi.

Nuovossa psykologi puhui puurodieetistään ja muista laihdutukseen liittyvistä asioista, vaikka tiesi minun syömishäiriöstäni.

Moni nuori on joutunut hoitonsa aikana kuulemaan vahingollista ja jopa ilkeilevää puhetta ammatti-ihmisen suusta. Vaikka kyse olisi vitsailusta, ei potilaan kuuluisi joutua tilanteeseen, jossa hän kokee itsensä loukatuksi tai naurunalaiseksi. Hoitosuhde perustuu luottamukseen ja toimii aina potilaan ehdoin. Ammattilaisen huolimattomat sanat saattavat vaikuttaa potilaan vointiin, omakuvaan tai näkemykseen omasta sairaudestaan merkittävällä tavalla.

Työntekijät rikkoivat vaitiolovelvollisuuttaan ja veivät luottoni kyseiseen tahoon.

Potilaan tulee aina olla tietoinen siitä, miksi ja kenelle hänen tietojaan jaetaan. Vaikka kyseessä olisi alaikäinen potilas ja tilanne vaatisi yhteydenoton vanhempiin, tulisi ammattilaisen keskustella nuoren kanssa rajoista ja pyrkiä kunnioittamaan nuoren halua pitää tiettyjä asioita itsellään. Mikäli luottamus kärsii, vaikeuttaa se potilaan ja ammattilaisen suhdetta tulevaisuudessa.

JMT:llä mut pakotettiin kuukausittaisiin punnituksiin, vaikka selitin, että se vaan pahentaa mun tilannetta. Usein tuntui, kuin sillä ei olisi mitään väliä miltä musta tuntuu, koska niiden mielestä musta tuntui aina joltain muulta.

Itsetuhoisuudesta ei koskaan voitu puhua, koska siihen suhtauduttiin kuin kirosanaan. Kun kerran siitä mainitsin, mua oltiin sinä samana päivänä kuskaamassa suljetulle osastolle. Sain itseni onneksi puhuttua tilanteesta ulos lupautumalla lääkityksen aloittamiseen. Siitä jäi ihan järkyttävä pelko, että mitä mä enää uskallan sanoa.

Ongelmia vähätelty, ei ole otettu tosissaan. Vaikutti erittäin negatiivisesti ja sai epäilemään itseään ja omia tuntemuksia.

Toisinaan ongelmaksi muodostuu se, ettei ammattilainen anna potilaalle tilaa selittää omia tuntemuksiaan tai ajatusmallejaan tarkasti, vaan rakentaa kuvan potilaan ongelmista ja niiden vakavuudesta liian nopeasti. Tällöin syntyy väärinymmärryksiä ja potilas saattaa kokea, ettei häntä ole kuultu.

Mun äiti on yksinhuoltaja ja kärsinyt vuosikymmenen masennuksesta johtuen epäterveestä avioliitosta ja myrskyisästä erosta. Mun äiti ei koskaan saanut terapiaa, vaan masennusta hoidettiin pelkästään lääkkeillä. Terapiaan ei ole rahaa, ja työterveyshuolto tarjoaa vain kolme käyntiä vuodessa hoitajalle, joka kuitenkin vaihtuu jokaisella käyntikerralla. Kun äitini vihdoin pääsi lyhyelle kuuden kuukauden terapiajaksolle, näin hänen tilansa huomattavasti paranevan. Terapiasta piti maksaa kuitenkin joka käynniltä 50 euroa, mikä teki tiukkaa. Hoidon päätyttyä äitini haki jatkoa, mutta lääkäri oli sitä mieltä, ettei hoitoa tarvita vaan lääkitystä nostetaan.

Aikuisten voi olla hyvin haastava päästä hoitoon, ellei esimerkiksi psykoterapian kustannuksia ole valmis maksamaan täysin itse. Yksi käynti psykoterapiassa maksaa 70-120 euroa, ja vaikka Kelasta saisi B-lausunnon, joutuu potilas kuitenkin maksamaan suurimman osan hoidostaan itse. Aikuisten kohdalla ongelmat pyritään usein myös ratkaisemaan pelkän lääkityksen avulla, mikä ei ole toimiva ratkaisu esimerkiksi traumojen tai pitkäaikaisten mielialaoireiden kannalta. Moni 18-vuotta täyttävä päätyy tilanteeseen, jossa kuin tipahtaa hoitopiirin ulkopuolelle, kun nuorille suunnatut tahot eivät enää ota ilmaiseksi vastaan eivätkä omat vanhemmat halua tai pysty rahallisesti tukemaan maksullisia hoitoja.

Osastohoito ei sovi kaikille. Siinä ei huomioida potilaan yksilöllisiä tarpeita. Mulle jäi siitä huonot, tosi kivuliaat muistot. Ei se auttanut mua ollenkaan, ja aina mut laitettiin sinne uudestaan. Mua painostettiin oheistoimintaan, joka ei sopinut mulle, ja ilmaisin sen. Sanottiin että ei me pakoteta, mutta on pakko.

Osastolla ei ole minkäänlaista yksityisyyttä. Kaikki ovet ovat auki ja kaikki äänet kuuluvat kaikkialle. Usein hoitajat puhuivat ääneen potilaiden yksityisasioista ja etenkin syömishäiriöisillä elämä osastolla on todella rajoitettua.

Osastohoidossa on myös paljon ongelmia. Potilaat voivat joutua hyvin ahdistaviin ja ikäviin tilanteisiin, kun yksilöllisiä tarpeita ei oteta huomioon. Entisellä Kellokosken osastolla potilaiden omahoitajat olivat vain harvoin paikalla, ja hoitajat vaihtelivat jatkuvasti. Potilas ei saanut syödä ateriaansa esimerkiksi omassa huoneessaan, mikäli koki yhteisen ruokailun ahdistavaksi tilanteeksi. Osastohoidosta haastateltu nuori kertoi ihmettelevänsä sitä, että pakkohoidostakin pitää maksaa.

Alunperin kirjoittanut Katri Lempiäinen

Miten voin vaikuttaa omaan mielenterveyteeni? Tuntevatko muutkin nuoret näin? Voiko olla, ettei pahaan olooni ole ratkaisua? Mielenterveysviikon alkajaisiksi haimme vastauksia näihin monia vaivaaviin kysymyksiin ja käännyimme ammattilaisen puoleen: haastattelimme koulumme psykologia Milla Maaria Kansanojaa mielenterveyteen liittyvistä asioista. 

Millä tavoin pystyy vaikuttamaan omaan mielenterveyteen yleisellä tasolla? 

Tosi monellakin asialla pystyy vaikuttamaan omaan mielenterveyteen, mutta yksi mielestäni tärkeä asia on, että arvostaa omaa mielenterveyttään, haluaa pitää siitä huolta. Yleensä ongelmat ovat parhaiten ennaltaehkäistettävissä, hoito on aina vähän pidempi tie. Mitä paremmin pitää kiinni semmosista elämän perusasioista, kuten nukkumista ja lepäämisestä, syömisestä, vähän liikkuu ja näkee kavereita, hakee arkeen sellaista järkevää tasapainoa, sitä paremmin voi. Pyrkii siihen, että elämä olisi pääsääntöisesti miellyttävää ja hyvää. Sillä pystyy jo tosi paljon vaikuttamaan omaan hyvinvointiin ja mielenterveyteen. 

Mikä näistä asioista on mielestäsi tärkein? 

Kaiken perusta on uni, koska vaikka kaikki muu olisi hyvin, jos me ei nukuta, me ei voida myöskään kauhean hyvin. Eli uni on tärkeää, syöminen on tärkeää. Jos ei syö tarpeeksi tai syö liian paljon, ei voi hyvin, vaikka kaikki muu elämässä olisikin hyvin.  Uni, ruoka ja sosiaaliset suhteet ovat siis tärkeimmät. Tietysti ihmisillä on aika paljon eroja siinä, miten paljon kaipaa sosiaalista kontaktia. Sanoisin silti, että pääsääntöisesti olemme aika sosiaalisia ja tarvitaan ainakin jonkin verran kontaktia muihin. Harva meistä on kauhean onnellinen, jos ei ole niitä sosiaalisia kontakteja. 

Mitkä ovat yleisimmät mielenterveysongelmat lukioikäisillä? 

En osaa ihan yleisesti sanoa. Tämä meidän koulu on aika valikoitunut: tänne on korkea keskiarvo, joten täällä ehkä korostuvat tietynlaiset ongelmat verrattuna johonkin muuhun lukioon. Täällä on paljon sitä, että ihmiset meinaavat uuvuttaa itsensä tai ylisuorittavat ja vaativat itseltään tosi paljon. Työskentelen tosi paljon sen kanssa, että saisin ihmiset suhtautumaan vähän armollisemmin itseensä ja opintoihinsa. Arvosanat ei ole niin justiinsa, tai niillä ei ole välttämättä mitään merkitystä tulevaisuuden kannalta. Ylisuorittamista täällä on paljon ja siihen liittyy usein ahdistusta sekä masennus- ja mielialaoireilua, jota ylipäänsä on nuorilla aika paljon. 

Millainen oma mielenterveytesi oli lukioikäisenä? Vaikuttiko se uravalintaasi?

Sanoisin, että olen melko herkkä, mikä on tässä työssä aika iso vahvuus, mutta lukioikäisenä se vaikutti asioihin paljon. Koin itse murrosiän hirveän vaikeana ikänä. Silloin tunteet esiintyivät tosi voimakkaasti ja etsi itseään, niin kuin siihen ikään kuuluukin. Koen niin murrosiän kuin lukioiänkin vaikeana siinä mielessä, että siinä on menossa niin paljon kaikkea: asiat ovat kesken, ihmiset vaativat hirveän paljon ja pitäisi jo tietää, mitä haluaa. Näkisin, että oma lukioaika on vaikuttanut uravalintaani jonkin verran. Pidän lukioikäisten kanssa työskentelystä, sillä muistan hirveän aidosti sen, kuinka kaikki aikuiset eivät ota niin vakavissaan eivätkä ymmärrä, minkälainen myrsky lukioaika on tai kuinka vaikeaa elämä voi olla. Nuorten pahaa oloa helposti vähätellään. Haluaisin kohdata nuoret omana itsenään, ottaa kaikki oireet vakavasti ja nähdä sen polun. 

Jos pystyisit sanomaan koko maailmalle jotain mielenterveydestä, mitä se olisi? 

Sanoisin, että olkaa armollisia itsellenne ja muille ihmisille. Kiltteys on aliarvostettua. 

Useat sanovat, että ovat toivottomia tapauksia puhuttaessa mielenterveydestä. Mitä olet mieltä tästä väitteestä? 

Ei ole toivottomia tapauksia. Niin kauan, kun on elämää, on myös toivoa. Jos puhutaan esimerkiksi vakavasta masennuksesta, yleensä silloin meidän omat ajatusmallit ovat todella jumiutuneita. Ymmärrän todella hyvin sen, että tuntuu toivottomalta mutta ammattilaisena tiedän, että asiaa voidaan muuttaa ja siihen voidaan vaikuttaa. Totta kai se vie aikaa, vaatii työtä, ei se missään nimessä ole helppo tie. Mutta aina on toivoa ja mielenterveysongelmista voi parantua. On olemassa ihan mielettömiä tarinoita, miten on noustu niin sanotusti toivottomista tilanteista. 

Mitä sanoisit nuorelle, joka on huolissaan ystävänsä mielenterveydestä? 

Kannattaa jutella kyseisen ystävän kanssa ja mahdollisesti hänen vanhempiensa kanssa, riippuen siitä, kuinka iso huoli on. Jos esimerkiksi on huoli siitä, että ystävä tekee itsemurhan, niin kyllä siitä kannattaa puhua hänen vanhempiensa kanssa. Tarvittaessa voi viedä kädestä pitäen terveyskeskukseen. Sanoisin, että usein tilanteet eivät kuitenkaan ole näin vakavia, enemmän on sellaista epämääräisempää masennusta ja ahdistusoireilua. Kannattaa kehottaa hakemaan apua ja kannustaa siihen, että apua on saatavilla ja se voi oikeasti auttaa. Kannattaa myös itse pitää tervettä rajaa, että ei ota tavoitteekseen toisen ihmisen pelastamista. Se, mitä voi tehdä, on pyytää toisen hakevan apua, osoittaa huolensa ja tarjoutua menemään yhdessä ammattilaisen luo. Jos ystävä ei siihen suostu, silloin voi vain muistutella häntä hakemaan apua ja pitää itse toiseen tervettä etäisyyttä. Emme voi väkisin auttaa ketään. On ihmisen oma valinta, hakeeko apua vai ei. 

Mitä sanoisit nuorelle, joka on omasta mielenterveydestään huolissaan? 

Tule juttelemaan.  

Osaatko arvioida, kuinka suurella osalla lukioikäisistä on mielenterveysongelmia? 

Viimeisin tilasto taisi olla, että noin 20 % lukioikäisistä kärsii mielialaoireista. Tilastojen mukaan se on lisääntynyt, mutta en osaa sanoa, onko oireilu itsessään lisääntynyt vai onko kyse siitä, että uskalletaan puhua mieleterveydestä avoimemmin. Osittain ongelmat ovat varmasti lisääntyneetkin, sillä nuorten paineet kasvavat entisestään. Nykyään onneksi puhutaan avoimemmin ja uskalletaan hakea apua. Se on positiivinen asia. 

Kuinka totuudenmukaisena pidät tätä tilastoa? 

En muista, mitä kautta löysin, joten en uskalla mennä allekirjoittamaan. Luin sen lehdestä enkä katsonut tutkimusta, johon se perustui, mutta muistaakseni se oli THL:n tutkimus. 

Muita terveisiä lukijoille?

Pitäkää huolta itsestänne ja kavereistanne. Tulkaa rohkeasti luokseni juttelemaan. Toivon, että tänne on helppo tulla puhumaan asioista ja että opiskelijat tulisivat ilman ennakkoluuloja. Pyrin siihen, että kaikilla olisi lähtiessään hyvä olla.
Kirjoitan myös blogia, joka löytyy osoitteesta: http://lukiopsykologi.blogspot.com/  

Psykologi Milla Maaria Kansanoja toivoo, että kukaan ei pelkäisi tulla juttelemaan ongelmistaan.

Alunperin kirjoittanut Ada Kalliomäki ja Jonna Ylimylllymaa

Mikä helpotus, että syksyn ylioppilaskirjoitukset ovat nyt ohi. Tiedän ensi keväästä tulevan vielä raskaampi kirjoitusten osalta, mutta silti jo nyt tuntui, että välillä oli vaikea jaksaa. Koin myös riittämättömyyttä omasta opiskelustani. Tuntui, että kaikki muut lukivat ja opiskelivat paljon enemmän ja paremmin kuin minä.  

Riittämättömyys, johon usein liitetään myös stressi ja jopa uupumus, on oikeastaan hyvin yleistä. Ennen kuin aloin kirjoittaa tätä juttua googlailin aiheesta ja kysyin tutuilta, tuntevatko he joskus, että oma tekeminen olisi riittämätöntä. Netistä löytyi kymmeniä artikkeleita aiheesta ja huomasin myös, että lähes kaikki tuttuni kokevat arjessaan riittämättömyyttä. Yksi haluaa saada hyviä numeroita koulussa, toinen haluaa loistaa töissä. Jotkut kokevat, että kaiken lisäksi pitäisi ylläpitää sosiaalisia suhteita, jotka toki tuovat iloa, mutta myös stressaavat.  

Riittämättömyys saattaa siis olla luonnollinen tunne nykyihmiselle. Mistä se sitten tulee ja miksi se vaikuttaa olevan nykyaikana niin yleistä? 

Osittain riittämättömyydentunne syntyy siitä, että luomme itsellemme ihanteita. Mielikuvat ovat hyviä, kun ne innostavat meitä luomaan ja tekemään paremmin. Sosiaalisen median myötä varmasti moni on kuitenkin huomannut, että törmäämme jatkuvasti entistä parempiin kuviin ja kiinnostavampiin ihmisiin ja ihanteiden saavuttaminen alkaa tuntua mahdottomalta. Instagramin selaamisen jälkeen itse ainakin saatan olla inspiroitunut, mutta myös tuntea, että kaikki muut ovat kiinnostavampia kuin minä. En ikinä saavuta sitä ihannetta, jonka olen itselleni luonut. 

Toinen yleisyyteen vaikuttava asia saattaa olla kiireinen 2010-luvun yhteiskuntamme, joka on ehkä vahingossa muodostanut mielikuvan siitä, että vain tuotteliaat, kiinnostavat ja mahdollisesti vielä hyvännäköiset ihmiset ovat ihailtavia. Menestyminen elämässä vaatii kovaa työtä, mikä on totta, mutta joskus se kuitenkin menee siihen, että vaikka yrittää parhaansa, sekään ei enää tunnu olevan riittävän hyvää.  

Elämää hallitsevan tunteen ei kuitenkaan tarvitsisi olla riittämättömyys tai stressi, sillä todellisuudessahan ne lähtevät meistä itsestämme. Asennetta itseensä muokataan pienin askelin, joista ensimmäinen voisi olla ajattelutavan muuttaminen. Ei tarvitse todistaa muille, mitä olemme sillä, kuinka paljon saamme aikaiseksi, vaan sillä, millaisia olemme. Eikä kukaan kuitenkaan ole täydellinen oikeassa elämässä. 

Alunperin kirjoittanut Marika Masalin