Lukion aikana nuoren oletetaan kasvavan päätöksiä rohkeasti tekeväksi, sivistyneeksi nuoren aikuisen aluksi. Nuoruusiän päätöksistä merkittävän suuri osa pelottaa lähinnä niiden tärkeyden ja oman kokemattomuuden vuoksi. Pelko tulevasta, ja ennen kaikkea tärkeistä päätöksistä, seuraakin meitä jokaista läpi koko elämän. Pelko ei välttämättä näy päällepäin, mutta siellä se on. Uskokaa pois.
”Jos minä seison oikein korkealla varpailla, olen melkein aikuinen”, ilmoitin viiden vuoden ikäisenä äidilleni. Äitini naureskeli ja sanoi, että lapsuudesta kannattaisi nauttia nyt, sillä myöhemmin sitä tulisi kaipaamaan. Minä kuitenkin epäilin sitä, sillä aikuisillahan ei ollut karkkipäivää. Miksi haluaisi olla taas lapsi, jos sai syödä karkkia kaiket päivät?
Lukio on kuin kakku. Jos sitä syö liikaa kerralla, iskee pahoinvointi ja täytyy oksentaa. Toisaalta lautanen pitäisi saada tyhjäksi ennen kuin ruoka-aika, usein kolme vuotta, päättyy. Lopussa ei suinkaan jää ruokalevolle sijaa, vaan pitäisi jaksaa vielä pestä ainakin neljän ylioppilasaineen likatiskit.
